perjantai 7. huhtikuuta 2017



PIETARI 3.4.2017 





Pietarissa 3.4.2017 tehtiin terrori-isku metrossa, jossa kuoli 14 ihmistä ja haavoittui yli 50.


OSANOTTONI UHREILLE JA HEIDÄN OMAISILLEEN! 



Tämä ei ollut ensimmäinen raskas kokemus pietarilaisille. Toisen maailmansodan aikana, silloin kun kaupunki kulki  Leningradin niemellä kaupunkia piiritettiin lähes 900 päivää. Asukkaita kuoli eri tietoihin perustuen noin jopa 800 000 henkeä. Kaupunki ei kuitenkaan koskaan antautunut. Leningrad oli ensimmäinen kaupunki, jolle myönnettiin Neuvostoliiton sankarikaupungin arvonimi.

Tämä oli ensimmäinen terrori-isku Pietarin metron yli 60-vuotisessa historiassa. Isku oli täydellinen yllätys pietarilaisille. Koska suomalainen uutisointi ja kommentointi on ollut varsin kyynistä ja vajavaista ajattelin kirjoittaa asiasta muutamia seikkoja. Räjähdys tapahtui siis 3.4.2017 klo 14.36 metrossa asemien Sennaja Ploshad (Сенная Площадь) ja Tehnologitseskij institut (Технологический институт) välillä ajon aikana tunnelissa. Kuljettaja ajoi kuitenkin seuraavalla asemalle, joka oli siis Tehnogitseskij institut, kuten kuljettajien koulutuksessa oli aina tällaisessa tapauksessa opetettu. Täällä ihmiset alkoivat purkautua vaunuista. Mitään paniikkia ei syntynyt. Ihmiset alkoivat auttamaan loukkaantuneita. Ne, jotka eivät pystyneet auttamaan lähtivät poistumaan paikalta, koska oli vaara, että voisi tapahtua uusi räjähdys.





Vaunuja oli metrojunassa kaikkiaan 6 ja vaunu, jossa pommi räjähti oli neljäs edestä päin laskettuna. Räjähdysvaunussa ovet olivat revenneet ja toiset olivat juuttuneet kiinni, joten apuun rientäneet ihmiset rikkoivat vaunun ikkunoita pelastaakseen haavoittuneita ihmisiä. Tapahtuman aikana asemalle ajoi vastakkaisesta suunnasta toinen metrojuna, josta purkautui myös ihmisiä, jotka ryhtyivät auttamaan haavoittuneita. Riippumatta iästä tai sukupuolesta ihmiset ryhtyivät auttamaan toinen toisiaan. Mitään paniikkia ei syntynyt. Paikalle ilmestyivät pelastustyöntekijät ja poliisi. Haavoittuneita ja kuolleita alettiin kuljettamaan lähialueen sairaaloihin. Lähikadut suljettiin liikenteeltä.



Klo 15.10 suljettiin molemmat metroasemat siis Sennaja ploshad ja Tehnologitseskaja institut. 15.12 tulivat ensimmäiset ilmoitukset kuolleista ja haavoittuneista. Klo 15.40 kaksi metrolinjaa suljettiin kokonaan. Toinen oli linja, jossa räjähdys on tapahtunut. Klo 15.53 suoritettiin kaikkien metrolinjojen tyhjennys. Klo 18.15 julistettiin kolmipäiväinen suruaika Pietariin. 18.40 Isku julistettiin terrori-iskuksi. Klo 20.40 Pietarin metron toiminta pysäytettiin kokonaan. Metrolinjojen tarkastukset aloitettiin. Tutkimukset aloitettiin.



Toinen episodi koskee laukkua joka löydettiin jo klo 14.28 Ploshad Vostanija (Площадь Восстания) kts. kartta metroasemalta. Asema tyhjennettiin ja suljettiin. Tämä linja oli se toinen linja, joka suljettiin kokonaan jo aikaisemmin. Klo 17.10 laukusta löydettiin pommi, joka purettiin. Myöhemmin todetaan DNA testein, että tämänkin pommin on asettanut sama terroristi, joka räjäytti jo edellä mainitun pommin.

Pommi, joka löydettiin Ploshad Vostanija asemalta. Huomaa metallikuulat!

Huomattavaa on pommin räjäytyksen ajankohta. Juuri tuona aikana koulut ja erilaiset oppilaitokset lopettavat työpäivänsä. Alueella sijaitsee lukuisia oppilaitoksia kouluista korkeakouluihin. Kohteena näyttäisivät olleen siis lapset, nuoret ja eläkeläiset. Työtätekevät ihmiset ovat tuona aikana vielä töissä. Siksi uhrien joukossa on niin paljon nuoria ja vanhuksia. Tekijäksi tunnistettiin kirgisialaissyntyinen Akbarzhon Jalilov. Hän oli kuitenkin Venäjän kansalainen ja uskonnoltaan islamisti. Terroristin toiminta näyttää olleen, että hän ensin kävi laittamassa pommin Ploshad Vosstanija asemalle ja meni sitten toiselle linjalle, jossa räjäytti itsensä Sennaja ploshadin ja Tehnologitseskaja institutin välissä tarkoituksena saada mahdollisimman paljon tuhoa aikaan.



Metrojunan kuljettajana toimi Aleksandr Kaverin. Kuljettaja toimi aivan oikein ajaessaan seuraavalle asemalle. Asemien välissä tunnelissa pelastustoimet olisivat olleet todella hankalia, siksi kuljettajia koulutetaan pyrkimään aina asemalle, jos jotain tapahtuu. Näin saatiin pelastettua varmasti useita ihmishenkiä. Toiminnastaan hän sai kunniamitalin. 


Valvontakameran kuva terroristista ennen räjäytystä.


Usein ihmetellään venäläisten toimintaa tapahtuman yhteydessä. Mitään paniikkia ei syntynyt, vaan ihmiset ryhtyivät auttamaan toisiaan. Pietari on suuri kaupunki, jonka  asukasluku on lähes 5 miljoonaa.  Metron sulkeutuessa syntyi valtavia ruuhkia. Julkinen liikenne muutettiin koko kaupungissa ilmaiseksi. Bussiliikennettä yli kaksinkertaistettiin ja ryhdyttiin ajamaan myös metroreittejä pitkin. Taksit muuttuivat ilmaisiksi ja pysähtyivät myös bussipysäkeille tarjoten ilmaista kyytiä samaan suuntaan meneville ihmisille. Tuhannet yksityiset autoilijat ilmoittivat sosiaalisissa medioissa tarjoavansa kyytiä samaan suuntaan meneville ihmisille. Kuitenkin monille tuli pitkä odotusaika. Lähialueen baarit ja ravintolat ryhtyivät tarjoamaan ilmaiseksi lämmintä juotavaa ja syötävää. Venäjällä tällaiset tapahtumat vetävät ihmisiä yhteen.  Venäjällä aina kaikki vaikeat tapahtumat yhdistävät ihmisiä.

Virallinen kuva terroristista.


On mietitty ajankohtaa, miksi pommi räjäytettiin 3.4.2017. Presidentti Vladimir Putin oli tuolloin juuri kaupungissa tapaamassa Valkovenäjän presidenttiä Alexander Lukashenkoa, mutta tapaamispaikka on kaukana Pietari ydinkeskustassa. Todennäköisesti tapahtumilla ei ollut mitään yhteyttä toisiinsa. Myöhemmin illalla Putin laski kukkia räjäytyspaikalle, kuten monet tuhannet muut ihmiset olivat jo tehneet. Kaikkialta Venäjältä ja maailmalta tuli surunvalitteluja. Mm. Presidentti Donald Trump, Liittokansleri Angela Merkel ja Ranskan presidentti Francois Hollande esittivät surunvalittelut. Myös monien muiden maiden johtajat tekivät niin. Monissa maissa Venäjän lähetystöjen eteen tuotiin kukkia, kynttilöitä ja muistokortteja. Näin kävi jopa Kiovassa Ukrainassa.


Presidentti Putin laskee kukkia tapahtumapaikalla 3.4.2017.


Yksikään terroristijärjestö ei ole ilmoittautunut teon tekijäksi. On kuitenkin aivan ilmeistä, että terroristi ei toiminut yksin. Alkoi tutkinta, joka johti lukuisiin pidätyksiin Pietarissa ja muuallakin Venäjällä. Mitään virallisia tuloksia ei olla vielä esitetty, mutta hämmästyttäviä yhteyksiä on epävirallisesti löydetty. Tosin huomautan, että tulokset eivät ole virallisia. Yksi hämmästyttävimmistä on yhteys Dzhohar Tsarnaeviin  tsetsenialaiseen terroristiin, joka teki yhdessä veljensä kanssa Bostonin terrori-iskut 2013. Lisäksi kaikilla kolmella oli yhteys Saudi-Arabiaan. Tekotapa on hämmästyttävän samankaltainen eikä mikään terroristijärjestö ole ilmoittautunut kummankaan teon tekijäksi.

Terroristin lisäksi kuoli siis 13 ihmistä. Suurinta tuhoa aiheuttivat pommiin sijoitetut kuulat ja metallipalat aivan kuten Bostonin iskuissa. Varsin selvästi ne näkyvät Ploshad Vostanija asemalta löydetyn pommin kuvassa. Lääkärin kädessä on yksi tämmöinen kuula, joka on poistettu ihmisruumiista.




Turvatoimia on nykyään lisätty kaikkialla Venäjällä. On perustettu terrorismin vastaisia erikoisryhmiä valvomaan alueita, joilla liikkuu paljon ihmisiä. Valvontaa metroissa, lentoasemilla, rautatieasemilla ja muissa julkisissa paikoissa on lisätty.

Nykyaikainen terrorismi on Yhdysvaltojen luoma. Kun Neuvostoliitto kävi Afganistanin sotaa 1970- ja 1980-luvuilla, ryhtyi Yhdysvallat tukemaan afganistanilaisia terroristeja. Yksi näistä oli Osama bin Laden, joka oli syntyjään Saudi-Arabiasta, jossa yhä asuu hänen sukuaan. Hän oli yksi suurimmista Yhdysvaltojen sankareista Afganistanissa. Jopa LIFE-lehden kannessa oli kuva tästä sankarista ilmatorjunta-ase olkapäällään. Sittemmin, kuten tiedämme, hänestä tuli "pahin terroristi maailmassa". Hän oli terroristijärjestön al Qaidan perustaja.

Kai kuuluisin terroristi-isku oli syyskuun 11. päivänä 2001 WTC torneihin tehdyt iskut. Tästä ruvettiin syyttämään Osama bin Ladenia, vaikka mitään todisteita ei ollut. Tosin hän otti mielellään syyn niskoilleen. Tutkimukset johtivat kohti Saudi-Arabiaa mutta presidentti Bush käski salaamaan tutkimusten tulokset. Ne ovat yhä salaisia tänäkin päivänä. Sitten kun Yhdysvallat erilaisten keksittyjen tekosyiden myötä hyökkäsi Irakiin, alkoi erilaisten terroristijärjestöjen kukoistusaika. Syntyi Isis ja lukemattomat muut terroristijärjestöt. Yhdysvaltojen suurin syyllisyys on siinä, että se jakaa terroristit ystävällismielisiin ja vihamielisiin terroristeihin. Ns. ystävällismielisiä terroristeja se pyrkii käyttämään omien intressiensä ajamiseen. Näitä se aseistaa ja rahoittaa. Usein on vain niin, että erilaiset terroristit toimivat paljolti yhdessä. Venäjä pitää kaikkia terroristeja vihollisinaan. Tässä Yhdysvaltojen ja Venäjän intressit usein törmäävät vastakkain.

Hämmästyttävän usein näissä jutuissa törmätään Saudi-Arabiaan, jossa ei vallitse minkäänlaista demokratiaa. Saudi-Arabia on Yhdysvaltojen toiseksi suurin velkoja. Herää kysymys tästäkö syystä epädemokraattisella Saudi-Arabialla ja Yhdysvalloilla on niin hyvät suhteet?  Kiina on suurin velkoja, mutta on parhaillaan hyvää vauhtia myymässä velkakirjojaan.





Evelina on 24-vuotias ja yksi terroristien uhreista. Hän oli menettää kasvonsa ja näkönsä, mutta lääkärit ovat pelastaneet mitä voivat, jopa hänen näkönsä.  Evelinan ystävät perustivat nettiin sivustot "Eva elä!" Evelinan hyväksi. Hän on saanut tuhansia kannustajia ympäri maata. Tuhannet ihmiset kirjoittavat hänelle. Hänen äitinsä on kiitollinen Evelinan saamasta kannustuksesta ja tuesta.

Evelina sairaalassa.

#Eva Elä


"Pietari, olemme kanssasi!" Tämä on yhteinen suru, yhteinen kipu, joka yhdisti koko Venäjän. 6.4.2017 joka puolella Venäjää kokoonnuttiin mielenosoituksiin Pietarin tapahtumien johdosta. Moskovassa yli 50 000 ihmistä osoitti mieltään. Kehitettiin terrorismin vastainen symboli, jossa lukee "#PIETARIOLEMMEKANSSASI!", jota jaetaan ympäri maailmaa. Mikä tahansa suru yhdistää aina venäläisiä. Tämä on se, mitä länsimaissa ei aina ymmärretä. Mitä enemmän isketään sanktioita tai heitä lyödään, sitä lujemmin he pitävät yhtä. "Tämmöisinä hetkinä meidän on oltava yhdessä! Me olemme aina yhdessä! Olemme nyt entistä vahvempia!". Ihan tavalliset ihmiset auttoivat toinen toisiaan. Ihmiset Venäjällä puhuvat "rakastan Pietaria ja olen ylpeä siitä!".


Питер, мы с тобой!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tarkistetaan!