tiistai 21. tammikuuta 2020





PUTININ TILAISUUS





Venäjän presidentti Vladimir Putin piti 15.1.2020 jokavuotisen puheen valtakunnan tilasta. Tässä vaiheessa ne, jotka eivät ole kiinnostuneita asiasta voivat "kääntää kanavaa". Katsoin koko ohjelman suorana. Itsellänikin ei ole kovasti aikaa, joten joudun tässä käsittelemään asioita varsin lyhyesti. Tänä vuonna puhe oli jossain määrin poikkeuksellinen. Kuten muistettaneen viime vuonna vastaavassa tilaisuudessa Putin kertoi Venäjän uusista aseista, jotka ovat paljon kehittyneempiä kuin länsimaiset tai amerikkalaiset aseet. Tänä vuonna puhe sisälsi vain pääasiassa kotimaan asioita. Puhe kesti vähän yli tunnin, mutta jälkiseuraamukset olivat varsin voimakkaat. Tilaisuuteen osallistui yli 1 300 osanottajaa päättävistä elimistä sekä diplomaatteja ja n. 900 lehdistön edustajaa.


Puheen sisältö käsitteli suurin piirtein seuraavia asioita. 39 minuuttia Venäjän sosiaalipolitiikkaa, 16 minuuttia perustuslain muuttamista, 6 minuuttia taloutta, 3 minuuttia sisäistä politiikkaa, 2 minuuttia sähköisiä yhteyksiä ja internettiä ja 1minuutti 75 vuotta toisen maailmansodan voittamisesta. Sosiaalipolitiikka sisälsi lähinnä köyhyyden poistamista, syntyvyyden lisäämistä, johon tuli varsin konkreettisia ehdotuksia, terveydenhoidon parantamista, koulutusta ja vanhusten hoitamista käsitteleviä asioita. Siis varsin samanlaisia asioita, kuin Suomessakin pohditaan. Matalaan syntyvyyteen Putin kiinnitti erityisesti huomiota. Venäjä on pinta-alaltaan ylivoimaisesti maailman suurin valtio. Sen maaperä ja olosuhteet sisältävät valtavat määrät rikkauksia, mutta ihmisiä on vähän ja syntyvyys heikko. Venäjän kansalaisia on eri laskentatapojen mukaan 147 - 150 miljoonaa. Lapsilisiin tulee valtavia korotuksia. Mitä enemmän lapsia perheessä sitä suuremmat korotukset. Tällä toivotaan olevan vaikutusta. Myös eläkkeisiin tulee korotuksia ja se sidotaan indeksiin. Venäjän vakuusrahasto on kasvanut valtaviin mittoihin ja se korvaa kaikki velat ja vakuudet moninkertaisesti. Putin ehdotti, että rahastoa ruvettaisiin käyttämään kansalaisten hyödyksi.

Venäjän perustuslaki

Venäjän perustuslaki on peräisin Neuvostoliiton hajoamisen ajoilta 1990 luvun alusta vuodelta 1993. Tällöin Venäjä oli kaaostilassa ja perustuslaki muodostettiin siinä rytäkässä. Se sisältää paljolti sellaista mitä syötettiin ulkoapäin. Se ei ole venäläistä eikä enää ajankohtainen. On tullut aika muuttaa se. Oligarkkien valtapyrkimykset kukistettiin. Presidentin valtakausi pysyisi edelleen suurin piirtein samana kaksi kautta, mutta presidentiksi voisi valita vain Venäjän kansalainen. Hänen pitää olla asunut Venäjällä vähintään 25 vuotta, eikä hänellä koskaan saisi olla ollut toisen maan kansalaisuutta tai oleskelulupaa toisessa maassa. Pääministerin valitsisi maan parlamentti eikä presidentti. Tämä käytännössä merkitsisi presidentin aseman heikentymistä ja pääministerin vahvistumista. Mutta presidentillä olisi oikeus erottaa ministeri, joka ei täytä velvollisuuksiaan. Lisäksi hän ehdotti nykyisen neuvoa-antavan valtakunnanneuvoston aseman vahvistamista.

Muista asioista mainittakoon, että Putinin mielestä internetin saatavuus tulee olla kaikkien saatavilla ja se tulee olla maksutonta. Uutta teknologiaa on kehitettävä ja siihen on kiinnitettävä erityistä huomiota. Uusia yrityksiä on edistettävä. Puolustusvoimat ovat maailman nykyaikaisimmat ja joissakin asioissa Venäjä on yli 10 vuotta edellä muita. Tämä etumatka pitää säilyttää. Venäjä viettää tänä vuonna toisen maailmansodan 75-vuotisjuhlaa. Arkistoja avataan ja saadaan todellista tietoa maailmansodan tapahtumista, joita joissakin maissa on pyritty vääristelemään.

 Venäjän uusi pääministeri Mihail Misustin.

Varsinainen uutispommi oli heti tilaisuuden jälkeen pidetty hallituksen kokous. Siinä presidentti Putin erotti hallituksen tai oikeammin pääministeri Dmitri Medvedev pyysi eroa ja sen seurauksena hallituskin on eroava. Entinen hallitus on ollut voimassa yli 8 vuotta ja oli aika vaihtaa hallitus. Entinen hallitus jatkaa niin kauan, kunnes uusi hallitus on valittu. Uudeksi pääministeriksi Putin valitsi Mihail Misustinin. Hän on taloustieteen tohtori ja  toiminut verohallinnon pääjohtajana vuodesta 2010 lähtien ja kehittänyt verohallinnosta varsin tehokkaan välineen. Verotus ja varsinkin yhtiöverotus on nykyään varsin läpinäkyvää. Kuka tahansa voi tarkistaa netin kautta minkä tahansa firman  toimintaa, sen tuloja, sen menoa ja sen maksamia veroja millä hetkellä tahansa reaaliaikaisesti. Näin tapahtunee myös ihmisille systeemin kehittyessä. Veronkierto on entistä hankalampaa ja verotulot ovat kasvaneet huimasti. Venäjällä verotus on tasaverotusta kaikille 13 prosenttia.

Keskellä Venäjän uusi pääministeri Mihail Misustin, Dmitri Medvedev ja muita hallituksen jäseniä.

Putin kiitti Dmitri Medvedeviä ja hallitusta toiminnastaan tänä aikana. Hän ilmoitti keskustelevansa asiasta vielä jokaisen hallituksen jäsenen kanssa erikseen. Medvedev ilmoitti siis eroavansa ja hyväksyvänsä hallituksen eron. Medvedev siirtyy uuteen virkaan uuteen perustettavaan turvallisuusneuvostoon varajohtajaksi.

Misustin Venäjän parlamenti eli Duman esittelyssä.

Putinin aikana Venäjä on kehittynyt yhdeksi maailman valtatekijäksi. Jotkut sanovat, että Yhdysvaltojen nykyjohdon jättämän valtatyhjiön on täyttänyt Venäjä. Mitään tärkeitä asioita maailmassa ei voi päättää ilman Venäjää. Presidenttikautta Putinilla on vielä jäljellä neljä vuotta. Tämä tulee olemaan hyvin kiireistä aikaa. Paljon on vielä tehtävää. Joku ehdotti, että kansa saisi päättää kenet se valitsee uudeksi presidentiksi, vaikka Putinin uudeksi kaudeksi. Tähän Putin vastasi, että tämä ei käy. Täytyy seurata perustuslakia. Hän ei halua muuttaa tätä kohtaa perustuslaissa. 20.1.2020 Putin antoi ehdotelman uudeksi perustuslaiksi, jota ryhdyttiin käsittelemään. Tässä ei ole mitään järkeä paneutua tähän asiaan enempää toistaiseksi.

Putinin antama perustuslakiehdotus, joka rupeaa nyt käymään läpi eri instansseja.







keskiviikko 15. tammikuuta 2020





VUOSI 2020 ALKOI




Vuosi 2020 alkoi hämmästyttävän haastavissa merkeissä. Iranin ja Yhdysvaltain välinen konflikti aiheutti jopa sodan vaaran. Meidän suomalaissa tiedotusvälineissämme ei kuitenkaan kerrottu ihan kaikkea. Tietomme pohjautuvat yleensä länsimaisiin tiedotusvälineisiin ja ovat siten varsin yksipuolisia. Ne vääristävät kuvaa. Yhdysvaltojen tekemä terroristinen isku Iranin toiseksi tärkeintä henkilöä komentaja Qassem Suleimanin surmaamiseksi aiheutti draaman, joka oli aiheuttaa sodan ainakin tuolla alueella. Se olisi voinut levitä myös laajemmalti.

Qassem Suleimani

Tapahtumien kulkua voidaan seurata seuraavasti. Komentaja Qassem Suleimani seurueineen oli saapunut Irakiin aamulla 3.1.2020. Hänen tehtävänsä oli viedä kirje Saudi Arabian johtajille. Tarkoituksena oli, että Iranin ja Saudi-Arabian korkein johto olisivat viikon kuluttua tavanneet ja neuvotelleet alueen tilasta ja maiden välisistä suhteista. Asiaa oli jo valmisteltu pitkälti. Tämä ei missään nimessä olisi sopinut Yhdysvalloille ja Israelille. Yhdysvaltojen tärkeimmät liittolaiset Lähi-idän alueella ovat Israel ja Saudi Arabia. Israelin tiedustelupalvelu sai asiasta tiedon ja ilmoitti Yhdysvaltojen tiedustelupalvelulle. Nyt olisi mahdollisuus iskeä ja syy siihen. Israel oli harrastanut tällaisia iskuja jo vuosikymmeniä Libanonissa ja Etelä-Syyriassa. Näin presidentti Trump päätti suorittaa terrori-iskun, tai oikeastaan suoraan sanottuna tämä oli poliittinen murha, ja tappoi Qassim Suleimanin seurueineen johon kuului 11 muuta jäsentä ja samalla tuhosi kaikki heidän kuljettamansa paperit. Sinänsä papereilla ei ollut vakavaa merkitystä, mutta Qassim Suleimanin murhaaminen terrori-iskulla oli.

Abdul Reza Shahlai

Sitä mitä ei kerrottu oli, että USA yritti tappaa terrori-iskulla toisenkin iranilaisen  jo 2.1.2020. Tarkoitus oli Jemenissä tappaa iranilainen komentaja Abdul Reza Shahlai. Näin Trump olisi voinut kehuskella kahdella terrori-iskullaan samalla kertaa. Yritys epäonnistui ja amerikkalaiset ovat pyrkineet salaamaan tapahtuman. Vielä jälkeenkin päin Yhdysvallat on uhannut tappaa Shahlain vaikka sekä Iran että Yhdysvallat ovat viestineet halusta rauhoittaa tilanne. Valkoinen talo on kieltäytynyt kommentoimasta Jemenissä tapahtunutta operaatiota. Tämä on absurdia.

Vähää aikaisemmin Venäjä, Kiina ja Iran olivat pitäneet Omanin lahdella yhteisen laivastosotaharjoituksen 27.- 28.12.2019. Iranilla on vahvat sotavoimat ja Kiinalla on sotilastukikohta strategisella paikalla Punaisella merellä Djiboutissa. Tämä osoittaa jonkinmoista liittoutumista. Ennestään Venäjä, Turkki ja Iran taistelevat Syyriassa terroristeja vastaan. Venäjän, Turkin, Iranin ja Syyrian yhteistyöllä on Syyria käytännöllisesti katsoen vapautettu erilaisista terroristeista. Mutta Syyrian koillisosissa amerikkalaiset joukot yhä varastavat Syyrian öljyä eivätkä ole poistuneet maasta, vaikka ovat luvatta siellä. Öljy kuuluu Syyrian kansalle - ei amerikkalaisille. Kaikista pyynnöistä huolimatta he eivät ole poistuneet Syyriasta, vaikka Trump on luvannut sen jo monta kertaa. Venäjä, Turkki ja Iran ovat saaneet Syyrian hallinnon luvan toimia alueella ja taistella terroristeja vastaan yhdessä Syyrian joukkojen kanssa.

Hormusinsalmi

Asian merkityksellisyys on siinä, että Omanin lahden läpi kulkee yli 20 prosenttia maailman öljystä. Kapeimmalta kohdaltaan salmen leveys on 54 km. Hormuzinsalmen läpi kulkee Iranin, Irakin ja Kuwaitin öljy sekä muista Persianlahden öljymaista tulevat tankkerit. Käytännössä Iran pystyisi sulkemaan helposti salmen. Tämä aiheuttaa päänvaivaa amerikkalaisille, jotka varastavat sumeilematta alueen öljyä. Siksi vastakkainasettelu on vakavaa.

Terrori-iskun jälkeen Irakissa syntyi laajoja mielenosoituksia amerikkalaisia vastaan. Ammuttiin jopa raketteja ns. Vihreään vyöhykkeeseen Bagdadissa, jossa sijaitsevat Yhdysvaltojen ja Länsimaiden lähetystöt. Irakin parlamentti päätti, että amerikkalaisten on häivyttävä Irakista. He ovat luvatta maassa. Presidentti Trump ilmoitti vetävänsä kaikki amerikkalaiset joukot pois maasta, mutta sen sijaan lähettikin yli 5 000 uutta sotilasta Irakiin. Iranissa syntyi valtavia mielenosoituksia amerikkalaisia vastaan ja kun Quassim Suleimanin ruumista kuljetettiin kaupungista kaupunkiin joka paikassa miljoonat ihmiset surivat hänen murhaansa. Ihmiset vannoivat kostoa amerikkalaisille. Maailmalla odotettiin jännittyneinä Iranilaisten kostoiskua. Pelättiin sodan syttyvän alueella ja jopa sen leviämistä. Mitä tahansa olisi voinut tapahtua. Ennustettiin jopa kolmatta maailmansotaa.


Mutta mielestäni Iran teki viisaasti. Se päätti tehdä ohjusiskun amerikkalaisia vastaan, mutta ensin Iran ilmoitti irakilaisille missä ja milloin ohjusisku tapahtuu. Irakilaiset ilmoittivat tiedot amerikkalaisille, jotka siirsivät joukkonsa ja liittolaisten joukot suojaan ohjusiskulta. Iran ampui kahdessa erässä 15 ballistista ohjusta 8.1.2020 varhain aamulla kahteen Yhdysvaltojen lentotukikohtaan, Ain al-Asadiin ja Erbiliin. Yhtään ihmistä ei kuollut tai haavoittunut, mutta jälkeenpäin todettiin satelliittikuvista, että iskut olivat hyvin tarkkoja ja osuivat kohteisiinsa hyvin tarkasti ja tuhoisasti. Tämä herättää kuvan, että tarkoitus ei ollut tappaa ketään eikä provosoida, vaan näyttää, että Iranin kanssa ei pelleillä. Iranin tarkoitus ei ollut sytyttää sotaa kenenkään välillä vaan antaa varoitus. Yhtään ohjusta ei pystytty torjumaan.  Seurauksena Trump määräsi lisää sanktioita Irania vastaan jo entisten lisäksi.

Satelliittikuva osoittaa, että ohjukset osuivat tarkasti kohteisiinsa

Mutta yö päättyi tuhoisasti. Iranilainen ilmatorjunta ampui samana yönä vahingossa ukrainalaisen matkustajakoneen alas, jolloin kaikki sen matkustajat ja miehistön jäsenet kaikkiaan 176 ihmistä kuolivat. Iranilaiset olivat pitäneet matkustajakonetta amerikkalaisten kostoiskuna ja pyrkivät torjumaan sen. Tapaus oli puhdas vahinko. Iran on pyytänyt anteeksi tapahtunutta ja luvannut rangaista tekoon osallistuneita, mutta mielestäni tapaukseen on syyllinen yksinomaan Yhdysvallat, joka suoritti terrori-iskut Bagdadissa ja Jemenissä. Jos uhka on päällä ja kysymys on sekunneista ei ole aikaa ratkaista laukaistako torjuntaohjusta vai ei. Ohjukset olivat tehokkaita.


Maailmalla tapaukseen on suhtauduttu eri tavoin. Irania on syyllistetty ja vaadittu vastuuseen teosta. Yhdysvallat on jo yli 30 vuotta taistellut Irakissa  eikä vieläkään ole onnistunut samaan tilannetta hallintaan. Yhdysvaltoja on pyydetty poistumaan alueelta ja presidentti Trump on monta kertaa ilmoittanut näin tapahtuvan, mutta amerikkalaisten voimia on vain lisätty. Melko varmaa on, että amerikkalaiset eivät pysty hallitsemaan tilannetta samoin kuin esimerkiksi Afganistanissa, jossa Yhdysvallat neuvottelee terroristien kanssa eikä hallituksen kanssa. Mutta sota Iranin kanssa tulisi olemaan aivan eri luokkaa, kuin aikoinaan Irakin kanssa. Olisi jo aika liittolaistenkin tajuta se!

Entäpä Suomi? Suomella on Irakissa noin 80 miehen joukkio, josta ihmettelen mitä he tekevät siellä paitsi tienaavat oman palkkionsa? Poliittisesti suomalaiset haluavat osoittaa, että kuuluvat länteen. Esimerkiksi idioottipresidenttimme Sauli Niinistö ei juuri kommentoinut amerikkalaisten terrori-iskua Quassim Suleimania vastaan, mutta Iranin ohjushyökkäystä hän piti "äärimmäisen vakavana". Hän jatkoi "- Irakissa isku kohdistui Yhdysvaltojen tukikohtaan, mutta kun siellä on myös suomalaisia, meidän joukoilla ei ole mitään tekemistä tuon Iranin ja Yhdysvaltojen ristiriidan kanssa. Me olemme tietenkin huolestuneita omiemme turvallisuudesta". Heti herää kysymys miksi hitossa suomalaiset ovat amerikkalaisessa tukikohdassa? Miksi he eivät ole omassa tukikohdassaan? Jos iranilaisten ja amerikkalaisten välillä tulee ristiriitoja se ei koskisi suomalaisia. Hoi järki hoi! Olisi aika ottaa suomalaiset jo pois alueelta!

Vladimir Putin tapasi 7.1.2020 Damaskoksessa presidentti Assadin

Vladimir Putin teki vierailun Syyriaan 7. tammikuuta Damaskokseen ja tapasi presidentti Basar al-Assadin. He keskustelivat alueen tilanteesta ja varsinkin mitä naapurissa tapahtuu. Syyriassa on melko rauhallista nykyisin kunhan saataisiin amerikkalaiset pois pohjoisesta. Syyriasta Putin matkusti Turkkiin ja tapasi 8. päivä Turkin presidentin Recep Tayyip Erdoganin. He keskustelivat myös alueen tilanteesta. Samalla suoritettiin Venäjältä Turkkiin johtavan ns. Turkish Stream kaasuputken avaus. Putkia on kaksi, joista toista pitkin johdetaan kaasua Turkkiin ja toista pitkin kaasua Etelä-Eurooppaan. Avajaisissa olivat mukana myös Serbian presidentti Aleksandar Vucic ja Bulgarian pääministeri Boiko Borisov. Kaasua virtaa siis Serbiaan, Kreikkaan ja Bulgariaan ja tulee virtaamaan moneen muuhun valtioon Etelä-Euroopassa. Tämä auttanee osaltaan sitä, että North Stream 2 kaasuputkihanke viivästyy Yhdysvaltojen sanktioiden takia.

Putin tapasi Ankarassa Turkin presidentin Erdoganin 8.1.2020.

pääministeri Boiko Borisov, Putin, Erdogan ja Serbian presidentti Aleksandar Vucic avaavat Turkin kautta kulkevan kaasuputken.

Mustanmeren kautta kulkevat kaasuputket Venäjältä Turkkiin. Toista myöten kaasu kulkee Turkkiin, toista myöten Etelä-Eurooppaan.

Irak ilmoitti 12.1.2020 haluavansa ostaa venäläisiä S-300 ilmatorjuntaohjuksia. He ovat ilmeisesti huomanneet, että amerikkalaiset torjuntaohjukset eivät toimi. Kun jemeniläiset sissit tekivät ohjushyökkäyksen Saudi-Arabian öljytuotantolaitoksia vastaan viime vuonna amerikkalaisten järjestelmä ei edes huomannut hyökkäystä. Nyt kun iranilaiset tekivät hyökkäyksen amerikkalaisia tukikohtia vastaan yhtään iranilaista ohjusta ei pystytty torjumaan. Jopa vanhat venäläiset torjuntaohjukset ovat tehokkaita huomattiin kun pudotettiin ukrainalainen matkustajakone.


 Kinzhal ohjus, jota on mahdotonta tuhota nykyisillä aseilla.

Venäjä piti merisotaharjoituksen Mustallamerellä 9.1.2020. Liittynee alueen tilanteeseen. Vladimir Putin seurasi harjoituksia. Harjoitusten aikana ammuttiin myös Kalibr ja Kinzhal-yliääniohjuksia. Kinzhal ohjukset lentävät yli kymmenkertaisella äänennopeudella, joten niitä on mahdotonta nykymenetelmin torjua. Ohjukset osuivat tarkalleen kohteisiinsa.

Liittokansleri Angela Merkel vieraili Putinin luona 11.1.2020.

Saksan liittokansleria Angela Merkel vieraili Moskovassa Putinin luona 11.1.2020. Keskusteltiin Lähi-idän tilanteesta ja Nord Stream 2 putken rakentamisesta ja sanktioista sitä vastaan. Putiniin ovat ottaneet yhteyttä monet valtiomiehet ja mm. Ranskan presidentti Emmenuel Macron ja monet muut. Paljon on keskusteltu Iranin tilanteesta. Tukea eurooppalaisilta liittolaisilta Yhdysvalloille ei ole riittänyt. Yhdysvallat eristää itseään yhä enemmän muusta kansainvälisestä yhteisöstä.


Entäpä yhdysvalloissa. Sieltä tulee varsin ristiriitaista tietoa. Presidentti Trump puolustelee tekojaan väittäen niitä oikeutetuiksi. Paljon puhutaan kuitenkin, että tämä oli sisäpolitiikkaa, jolla Trump yrittää lisätä kannatustaan. Marraskuussa on presidentinvaalit. Toisaalta demokraatit ja monet haluavat poistaa Trumpilta oikeudet julistaa sotaa. Toiset haluavat palauttaa amerikkalaiset alueelta kotimaahan. Toiset taas ovat sitä mieltä, että Yhdysvaltojen on levitettävä demokratiaa joka paikkaan ja se on velvollisuus. En koskaan ole ymmärtänyt demokratiamuotoa, jossa käytetään terroristisia keinoja räjäyttämällä ohjuksella vihollisia taivaan tuuliin tai ampumalla kuulan kalloon. Jo Osama bin Ladenin murha oli järkyttävä toimenpide. Häntä ei tuotu edes oikeuden kuultavaksi vaan murhattiin ja ruumis heitettiin mereen. Sellaistako demokratiaa Yhdysvallat haluaa levittää maailmalle?

Yhdysvaltojen terrori-isku Iranin kenraali Qassem Suleimanin murhaamiseksi oli ilmeinen tyhmyyden huipennus. Se kärjisti alueen tilannetta melkein sodan partaalle. Se aiheutti matkustajakoneen onnettomuuden, jossa kuoli 176 ihmistä. Iranilla on alueen suurin armeija ja suurimmat asevarannot. Yhdysvaltojen on aika häipyä alueelta ja lopettaa alueen öljyn varastaminen. Sanktiot Irania vastaan, kuten muutkin sanktiot paitsi kurjistavat iranilaisten elämää aiheuttavat myös sen, että Iran sanoutuu irti sopimuksista ja ryhtyy kehittämään mahdollisesti ydinaseita. Mutta ehkä tämä on Iranin turva, kuten olen jo aikaisemminkin kirjoittanut. Ydinasevaltiot saavat yleensä olla rauhassa. USA yrittää vastustaa Venäjän, Kiinan ja Iranin lähentymistä. USA yrittää estää Euroopan ja Aasian lähentymistä toisiinsa. Venäjän menestys Syyriassa on kohdistanut Yhdysvaltojen paineita  Irakiin ja Iraniin.  Mutta suurin osa amerikkalaisista uskoo, että Suleimanin murhaaminen teki Yhdysvalloista turvattomamman maan.  Myös sanktiot North Stream 2 kaasuputkea vastaan on suuri erehdys. Se aiheuttaa vastakkainasettelua Euroopan ja Yhdysvaltojen välille.


Seinämaalaus Iranissa.




torstai 2. tammikuuta 2020





2020

VUOSI VAIHTUI






Jälleen vuosi vaihtui. Nyt vuosiluku on hieno 2020. Näin vuoden vaihtuessa on usein tapana pohdiskella mitä menneenä vuotena oikein tapahtui. Pohdiskellaan usein myös mitä tulevana vuotena mahdollisesti odotetaan tapahtuvan. Myös esitetään toiveita tulevalle vuodelle. Vuodet vaihtuvat eri paikoissa eri tavalla ja eri aikoihin. Myös mielipiteet siitä, mitkä olivat tärkeimmän vuoden tapahtumat riippuvat usein pohdiskelijasta. Kiinassa ne saattavat olla ihan erilaiset, kuin meillä täällä Suomessa. Yksi yhteinen piirre niillä yleensä on, että muistelu painottuu vuoden lopputapahtumiin.



Meillä Suomessa kai viime vuoden suurin pohdinnan aihe oli ilmaston lämpeneminen. Pariisin ilmastosopimus laadittiin 2015, mutta siitä on eronnut mm. Yhdysvallat. Huolenaiheena on ollut se, että ilmasto lämpenee huomattavasti nopeammin, kuin on sovittu. Ylivoimaisesti suurin saastuttaja on Yhdysvallat, toiseksi suurin Kiina ja kolmanneksi suurin EU-maat. Kiina suunnittelee mittavaa päästökauppajärjestelmää. Todellisuudessa kukaan ei tiedä, mistä lämpeneminen johtuu. Tutkijoiden ja tiedemiesten puolella ei olla päästy yksimielisyyteen syistä. Meillä maallikoilla varsin yleinen käsitys on, että lämpeneminen johtuu ihmisen toiminnasta. Toisaalta maapallo on lämmennyt lukuisia kertoja aikaisemminkin paljon lämpimämmäksi kuin se nyt on. Syitä ei täysin ymmärretä. Ne voivat riippua maapallon kiertoliikkeestä auringon ympäri, maapallon asentojen vaihteluista, maapallon sisäisistä tapahtumista, avaruussäteilystä, auringon toiminnasta ja monesta muustakin seikasta. Joka tapauksessa meillä ollaan huolissaan.




Madridin ilmastokokous päättyi 15.12.2019 ristiriitaisiin tunnelmiin. Yksimielisyyteen ei päästy. Näin suurta kuilua ei ole koskaan ollut neuvottelujen ja päätösten välillä. Jotkut kokivat, että erityisesti suuret saastuttajamaat vastustivat asioiden kiireellisyyttä. Koettiin, että Yhdysvallat, Kiina, Intia, Australia, Brasilia, Saudi-Arabia ja Venäjä pakoilivat vastuutaan. Toisaalta nuoret ihmiset joutuivat jonkinmoisen hysterian valtaan. Tähän on vaikuttanut erityisesti ruotsalainen pikkutyttö Greta Thunberg. Hän on yhden ajatuksen ihminen, jonka päähän ei mahdu muita ajatuksia. Hänellä on todettu Aspergerin syndrooma, mikä sopii hyvin tähän kuvioon. Maailmassa on paljon muutakin, josta pitäisi olla huolissaan. Hän on vielä niin nuori, ettei ymmärrä asioita. Maailmassa on nälänhätää, köyhyyttä, sotia, eriarvoisuutta, sairauksia jne. jotka voitaisiin hoitaa heti, jos olisi tahtoa. Nämä kaikki mainitsemani asiat olisi hoidettavissa melko nopeasti ja helposti, jos siis olisi tahtoa. Esimerkiksi maailman 11 rikkaimmalla ihmisellä on enemmän varoja, kuin koko köyhimmällä puoliskolla, miljardeilla ihmisillä, maapallon väestöstä.  Kaikki sodat voitaisiin lopettaa jos olisi poliittista tahtoa. Tässä käytetään selvästi epäkypsää lasta hyväksi!



Se, että ilmaston lämpeneminen huolestuttaa niin monia ihmisiä johtuu lähinnä siitä, että näitä Greta Thunbergin kaltaisia ihmisiä käytetään kaupallisesti hyväksi. Liikemaailma on ottanut asiasta heti kiinni ja huomannut, että tällä ajatuksella tienaa hyvin. Siksi siitä puhutaan niin paljon ja kasvatetaan hysteriaa. JOS SUOMALAISET OLISIVAT TODELLA HUOLISSAAN ASIASTA, SIIS TODELLA HUOLISSAAN, meillä lopetettaisiin heti soiden kuivaaminen, turpeen poltto, metsien kaato, kaikkinainen moottoriurheilu, Suomen EU-virkailijoidemme lentokoneiden käyttö heidän edestakaisilla matkoillaan Brysseliin ja siirryttäisiin juniin jne...  ja kaikki tapahtuisi riippumatta siitä, mitä muualla tapahtuu, kaadetaanko Brasiliassa metsiä ja riippumatta mistään kiintiöistä, joista on sovittu jossain. Mutta näinhän ei ole. Suomella on kiintiöt, joihin se pyrkii, mutta näissä ei oteta huomioon yksilöllinen kiintiö, siis kuinka paljon yksi ihminen aiheuttaa saasteita meillä Suomessa tai Kiinassa tai Intiassa tai Afrikassa suhteellisesti. Pitäisi ottaa huomioon jokaisen ihmisen aiheuttama saaste suhteutettuna hänen asuinpaikkaansa ja olosuhteisiin, jossa hän elää, jos halutaan määritellä kiintiöitä. Esimerkiksi  saastekauppa eli päästökauppa olisi heti lopetettava. Tämä on kaupallista keinottelua, joilla monet tienaavat sillä, että jotkut toiset voivat saastuttaa enemmän. Greta Thunbergin kaltaisilla pikkutytöillä olisi aika käydä koulua ja kehittyä fiksuiksi ihmisiksi eikä haihatella ajatuksilla, joista ei tiedä mitään.





Toinen meillä viimevuoden puhutuimpia aiheita oli Brexit eli Britannian ero EU:sta. Tätä puhetta riitti koko vuoden ja välillä oltiin eroamassa ja välillä ei. Britannian yhteiskunta on jakaantunut kahtia eron puoltajien ja vastustajien välillä. Jouduttiin pitämään vaalit, mutta Britannian pääministeri Boris Johnson sai täyden tuen taakseen. Näin ero tapahtunee tammikuun loppuun mennessä. Tämä aiheuttanee vähän sekaannusta, koska esimerkiksi Skotlanti ja Pohjois-Irlanti eivät halua eroa. EU:ssa tämä on aiheuttanut selvää sekaannusta ja heikennystä. EU on muutenkin vähän sekava yhteisö, jossa on erimielisyyksiä riittämiin, vaikka yritetään antaa kuva yhtenäisyydestä. Esimerkiksi Baltian maat ja Puola ovat aivan eri aaltopituudella kuin Etelä-Euroopan valtiot esimerkiksi Kreikka tai Italia. Keski-Euroopassa taas entiset Itä-Euroopan maat ovat aivan eri aaltopituudella, kuin Saksa tai Ranska. Suomi noudattaa jostain kummasta syystä melko tarkkaan saksalaista linjaa. Monet ennustavat EU:n hajoamista lähitulevaisuudessa. On sanottu, että kaiken takana on Venäjä. Boris Johnsonin sukujuuret ovat venäläisiä. Minusta Suomelle olisi edullista tehdä samoin kuin Britannia eli erota EU:sta, mutta tämä tuskin saa kannatusta Suomessa tällä hetkellä. Eroa voitaisiin sanoa Sexitiksi.





Ranskaa kohtasi suuri onnettomuus kun Pariisin kuuluisin nähtävyys Notre-Damen katedraali syttyi palamaan 15. huhtikuuta 2019. Henkilökohtaisesti olen iloinen, että olen ehtinyt vierailla katedraalissa ennen sen paloa. Toinen seikka Ranskassa on ollut Keltaisten liivien liike, joka alkoi protestoinnit jo vuoden 2018 puolelta ja jatkuu yhä tänä päivänä.



Toinen kahtia jakaantunut valtio on USA. Siellä vallitsee sisällissota presidentti Trumpin kannattajien ja vastustajien eli republikaanien ja demokraattien välillä. Trump on haastettu oikeuteen ja tulos ratkennee tämän vuoden puolella. Tästäkin on syytetty Venäjää. Trump on neljäs presidentti Yhdysvaltain historiassa, joka on haastettu oikeuteen, mutta jos tällä hetkellä pidettäisiin vaalit Trump voittaisi ne ylivoimaisesti. Kannatus tuntuu vain kasvavan.



Euroopan keskellä vallitsee sotatila Ukrainassa. Uusi presidentti Vladimir Zelenski ei näytä saavan oikein otetta mihinkään. Tosin loppuvuodesta vaihdettiin vankeja, mutta Donetskin ja Ukrainan rajalla näyttää sotatila jatkuvan. Siellä ammutaan yhä. Yhdysvallat käyttää Ukrainaa välineenään Venäjää vastaan. Maaliskuussa kokoontuva Normandian nelikko voi vaikuttaa asioihin. Saa nähdä miten Zelenski saa otteeseensa lisää lujuutta tämän vuoden aikana. Juuri ennen vuoden vaihdetta saatiin sopimus aikaan Venäjän kanssa kaasun toimittamisen jatkamisesta Ukrainan kautta. Sopimus oli kompromissi. Zelenski soitti Putinille 31.12.2019 ja kiitti sopimuksen aikaansaamisesta.





Meillä Suomessa kai vuoden huomiota herättävin tapahtuma oli postilakko ja sitä seurannut pääministerin Antti Rinteen ero. Antti Rinne lupasi vaalilupauksissaan nostaa eläkkeitä 100 eurolla ja poistaa Juha Sipilän hirveän tekeleen, aktiivimallin, mutta näitä hän ei toteuttanutkaan.  Tämä idioottimainen ja epäeettinen aktiivimalli aiheutti sen, että se lisäsi työkyvyttömyyseläkkeitä rajusti. Siis aktiivimallin vahvin näyttö oli, että se aktivoi ihmiset hakeutumaan eläkkeelle. Uudeksi pääministeriksi valittiin SDP:n Sanna Marin. Nyt maailmalla ja EU:ssa on ihmetelty uutta Suomen hallitusta, joka on ylivoimaisesti naisenemmistöinen. Toivottavasti naisenemmistö saa aikaan eriarvoisuuden vähenemistä, vanhusten ja huono-osaisten olosuhteiden paranemista jne. Toivottavasti heidän uudenvuoden lupauksensa tulivat sydämestä! Myös vihapuhe on herättänyt paljon polemiikkia Suomessa viime vuonna. Tänä jatkunee myös tänä vuonna.



Muualla maailmassa yleisluontoisesti on tapahtunut ainakin Venäjän ja Kiinan voimakas vaikutusvaltojen kasvu samalla kun Yhdysvaltojen vaikutusvalta on heikentynyt. Maailma on muuttunut moninapaiseksi. Tämä johtuu pääasiassa Yhdysvaltojen sisäisestä kahtiajaosta presidentti Trumpin joutuessa taistelemaan asemastaan, mutta ei pelkästään siitä vaan myös Venäjän ja Kiinan voimakkaasta taloudellisesta ja sotilaallisesta kasvamisesta. Vaikka Yhdysvallat on sijoittanut valtavasti enemmän varoja aseistukseen teknisellä tasolla Venäjä ja Kiina ovat menneet todennäköisesti Yhdysvaltojen ohi. Varsinkin Venäjä on ilmoittanut, että se on monessa asiassa yli 10 vuotta edellä Yhdysvaltoja aseiden kehittelyssä ja aikoo pitää asemansa. Venäjä on myös yhteistyössä Kiinan kanssa aseiden kehittelyssä. Yleinen käsitys on, että mitään tärkeää asiaa maailmassa ei voida päättää ilman Venäjää. Loistava menestys Syyriassa ja Yhdysvaltojen heikko menestys Afganistanissa, Irakissa ja esimerkiksi Venezuelassa on hyvä osoitus tästä. Kiinan rauhallinen ote Hongkongissa on toistaiseksi onnistunut loistavasti. Hongkongin nuoriso on osoittanut mieltään jo yli puoli vuotta, mutta Kiina on viisaasti ottanut asiat rauhallisesti eikä ole ainakaan toistaiseksi käyttänyt varsinaisesti väkivaltaa mielenosoitusten tukahduttamiseksi. Tosin suurin osa Hongkongin väestöstä ei ole osallistunut näihin mielenosoituksiin ja varsinkin vanhempi väestönosa on niitä vastaan. On selvää, että Hongkong on osa Kiinaa ja näin tulee olemaan nuorison jääräpäisestä uhittelusta huolimatta. Kysymys ei ole demokratiasta, vaikka näin annetaan ymmärtää.



EU on voimakkaasti menettänyt asemiaan maailmassa niin taloudellisesti kuin poliittisestikin. Tähän ovat vaikuttaneet Yhdysvaltojen taloudellinen taistelu Kiinaa, Venäjää ja EU:ta kohtaan. Yhdysvallat on käyttänyt Eurooppaa aseenaan, jolla on yrittänyt pitää asemansa maailman napana, mutta on kuitenkin menettänyt sen. Keinoina ovat olleet erilaiset loputtomat sanktiot tai niillä uhkailut, joita on asetettu ja sitten poistettu. Voidaan sanoa, että nimenomaan EU on saanut kärsiä tästä. Venäjä on kääntänyt katseensa itään ja ennen kaikkea Kiinaan, joka on nykyään sen suurin kauppakumppani. Ennen EU oli Venäjän suurin kauppakumppani, mutta ei ole enää. Esimerkiksi Yhdysvallat asetti vuoden lopulla sanktiot Nord Stream 2 putkihankkeessa mukana olleille firmoille tajuamatta miten tärkeää Euroopan teollisuudelle on saada tätä kaasua. Mutta tämä vain viivyttää putken toteuttamista, joka valmistuu kuitenkin, koska ilman sitä Eurooppa ei tule toimeen.  Uusi kaasuputki Nord Stream 2 on huomattavasti lyhyempi. kuin kaasun toimitukset Ukrainan putkien kautta. Toisaalta Venäjä avasi 2.12.2019 kaasuputken Kiinaan, jolla toimittaa yhtä paljon kaasua, kuin koko Eurooppaan. Toinen kaasuputki Kiinaan on jo rakenteilla.



Krimin rautatiesilta avattiin yleiselle liikenteelle.

Vähän ennen Kiinan putken valmistumista valmistui 30.11.2019 ensimmäinen silta Venäjältä Kiinaan Amurjoen yli. Siltasaavutuksiin kuuluu myös Krimin rautatiesillan avaaminen 22.12.2019 julkiselle junaliikenteelle Kertsinsalmen yli.  Alkoi säännöllinen junaliikenne Pietarista ja Moskovasta Sevastopoliin tätä Euroopan pisintä siltaa pitkin. Siihen liittyvät vähitellen monet muut Venäjän kaupungit, joita on ilmoittautunut tähän mennessä ainakin 22 kaupunkia.


Sitten voitaisiin mennä tämän tulevan vuoden näkymiin. Britannia todennäköisesti eroaa tammikuun loppuun mennessä EU:sta. Tämä siitäkin huolimatta saadaanko aikaan uutta kauppasopimusta EU:n ja Britannian välille. Mitä tapahtuu Skotlannille ja Pohjois-Irlannille? Yhdysvalloissa järjestetään presidentinvaalit 3. marraskuuta 2020. Trump ainakin tämän hetken mittausten mukaan voitaneen sanoa voittaa ylivoimaisesti. Monia kauhistuttaa Trumpin ilmastopolitiikka. Hän haluaa lisätä voimakkaasti Yhdysvaltin öljyn ja maakaasun tuotantoa. Hän on luvannut elvyttää kuihtuvan hiilikaivosteollisuuden. Tämä  lisännee työtä ja näin ollen hänen kannatustaan. Saa nähdä onnistuuko?

Venäjä saanee valmiiksi Nord Stream 2 kaasuputken ja Eurooppa saa näin tarvitsevansa maakaasua. EU:n sekaannus jatkunee edelleen voimakkaasti. Erilaisia sanktioita voi tulla lisää, mutta ne tuottavat vain pelkkää vahinkoa ja usein sille osapuolelle, joka osallistuu näihin sanktioihin. Tämä taannuttaa maailman kauppaa ja Euroopan taloutta. Naton hajaannus kasvanee Trumpin toimien ansiosta vaatimuksineen erityisesti jos Yhdysvallat alkaa vetäytyä Euroopasta. Naton toiseksi suurin jäsen Turkki on uhannut sulkea Yhdysvaltain sotilastukikohdat alueellaan. Trumpin mielestä liittolaisten on maksettava "suojelurahaa", jos Yhdysvaltain asevoimat suojelevat niitä. Hänen mielestään Nato on jo vanhentunut järjestelmä. Ja siinä Trump on oikeassa. Trump on sanonut, ettei välttämättä puolustaisi Baltian maita Venäjän uhkaa vastaan. Trump tuki Britannian eroa EU:sta sanoen Euroopan unionia katastrofiksi, miltä se välillä kyllä näyttääkin.

Näillä näkymin on ilman muuta selvää, että Venäjän ja Kiinan vaikutusvalta kasvaa edelleen tämänkin vuoden aikana ja Yhdysvaltojen laskee. Yhdysvaltojen kahtiajako näyttää syvenevän ja suhde erilaisiin liittolaisiin näyttää heikkenevän. Taloussota heikentää Euroopan ja Yhdysvaltojen suhteita. Trump on hyödyntänyt kiinalaisen teollisuuden edullisia hintoja monin tavoin, joten kauppasota Kiinaa kohtaan voi olla monimutkaista. Venäläisten kanssa suhteet ovat erikoisia. Trump on sanonut ihailevansa Putinia. Trumpin mielestä Yhdysvaltojen on oltava maailman johtava maa, mutta valtavista puolustusmäärärahoista huolimatta asia on suhteellinen. Venäjän ja Kiinan huippumodernilla aseistuksella ja Kiinan valtavalla armeijalla on oma merkityksensä.

Yksi vuoden merkittävimmistä päivistä tullee olemaan 9.5.2020. Silloin tulee kuluneeksi tasan 75 vuotta toisen maailmansodan päättymisestä. Moskovassa Punaisella torilla järjestetään juhlavoitonparaati, johon on kutsuttu kaikki merkittävimmät valtioiden päämiehet maailmassa. Jopa presidentti Trump on saanut virallisen kutsun. Eri asia tuleeko hän. Voi olla sisäpoliittisesti arveluttavaa. En tiedä onko Sauli Niinistö saanut kutsua. Suomihan hävisi sodan.

No entäpä Suomi? Näyttää siltä, että talouskasvu hidastuu. Erilaisia lakkoja esiintyy todennäköisesti. Mutta se mitä meidän pitäisi tehdä on vanhusten hoidon parantaminen. Palkkoja kyllä nostetaan, mutta eläkkeitä ei. Varsin yksinkertainen ja tehokas keino olisi eläkekaton asettaminen. Se voisi olla esimerkiksi 3 000 euroa kuukaudessa. Kukaan ei voisi saada millään konstilla enemmän eläkettä. Tästä on suoritettu tutkimus, josta kävi ilmi, että tällainen eläkekatto riittäisi loistavasti kaikkiin eläkkeisiin pitkälle tulevaisuuteen ja siitä jäisi paljon ylikin. Toinen keino olisi puolustusvoimien määrärahojen leikkaus. Asevelvollisuus voitaisiin tehdä vapaaehtoiseksi niin miehille kuin naisillekin. Tämä lisäisi tasa-arvoa maassamme, jossa on jo naisenemmistöinen hallitus.



Mutta sitten pääasiaan. Vuoden vaihtuessa ennen oli tapana myös ennustaa tulevan vuoden tapahtumia. Valettiin tinaa jne. Hyvin mielenkiintoinen seikka osuu juuri tälle vuodelle. Baba Vanga oli kuuluisa bulgarialainen selvänäkijä, josta on sanottu, että kaikki hänen ennustuksensa ovat toteutuneet. Ainakin ne ihmiset, jotka ovat henkilökohtaisesti tavanneet hänet uskovat sata prosenttisesti hänen sanoihinsa. Hän oli syntynyt 1911 Strumican kaupungissa Ottomaanien valtakunnassa. Hän sokeutui lapsena luonnonkatastrofin seurauksena. Suurimman osan elämäänsä hän asui Petritsin kaupungissa Bulgariassa. Hän kuoli Sofiassa 1996. Häntä ovat käyneet tapaamassa mm. Neuvostoliiton entinen kommunistisen puolueen pääsihteeri Leonid Breznev ja Yhdysvaltain presidentti Ronald Reagan. Monet kuuluisat tuon ajan poliitikot ja filmitähdet vierailivat hänen luonaan. Tälle vuodelle hän oli ennustanut, että jotain suurta tai järkyttävää tulee tapahtumaan 22.02.2020. Myös päivämäärä 22.12.2020 on hänen ennustuksissaan. Voisiko kyse olla päivämäärien sekoittamisesta? Tulee nähtäväksi tapahtuuko tuolloin mitään tai mitä tuolloin tulee tapahtumaan. Valitettavasti en ole uskovaa laatua, joten se luettakoon vahingoksi minulle.