sunnuntai 24. lokakuuta 2021



JNE...



Kuten lukijani ovat huomanneet jälleen minulla on ollut kiireitä enkä ole ehtinyt paneutua kirjoittamiseen. Tällä kertaa kirjoitan aiheista, jotka ovat jo alkaneet ja jatkuvat edelleen. 


Venäläiset ovat ylpeitä avaruushistoriastaan. Maailman ensimmäinen satelliitti oli venäläinen Sputnik 1. Maailman ensimmäinen avaruudessa käynyt ihminen oli Juri Gagarin. Maailman ensimmäinen avaruudessa käynyt nainen oli Valentina Tereskova. Mir oli maailman ensimmäinen miehitetty avaruusasema, joka kuului Saljut -avaruusasemasarjaan. Kokonaisuudessaan Venäjä voi olla ylpeä avaruushistoriastaan. Nyt otettiin askel uuteen suuntaan. Päätettiin tehdä taide-elokuva, josta osa kuvattaisiin aidosti avaruudessa. Osaan venäjää, joten seurasin koko prosessia aika lailla. Elokuvan teonaikainen nimi on "Вызов" eli suomeksi "Haaste" ja se kertoo nuoresta naiskirurgista, joka joutuu lähtemään avaruusasemalle pelastaakseen sairastuneen kosmonautin hengen. Valtavasta joukosta halukkaita päärooliin valittiin Julia Peresild, ohjaaja on Klim Shipenko, joka on ennenkin käynyt avaruudessa ja miesnäyttelijä Oleg Novitski oli jo puoli vuotta ollut asemalla. Julia joutui käymään pikakoulutuksen päästäkseen avaruuteen.

Julia Peresild, Anton Shkaplerov ja ohjaaja Klim Shipenko käsikirjoitus sylissään.




Koulutus kesti muistaakseni kolme kuukautta ja lähtö tapahtui 5. lokakuuta klo 11.55. Baikonurin avaruuskeskuksesta Sojuz MS-19 -avaruusaluksella. Katsoin sen suorana. Lähtö tapahtui kosmonautti Anton Shkaplerovin johdolla. Kaikki sujui  erinomaisesti ja alus saavutti kansainvälisen ISS-avaruusaseman kolmessa tunnissa kahdessakymmenessäseitsemässä minuutissa ja telakoitui siihen. Telakoitumisen piti tapahtua automaattisesti, mutta ISS: laitteistoissa oli vikaa, joten telakoituminen tapahtui käsiohjauksessa. Kaikki onnistui kuitenkin loistavasti ja Sojuz-aluksessa olleet matkustajat liitelivät sisälle avaruusasemalle ja tapasivat jo siellä valmiiksi olleet kuusi avaruustutkijaa. Tapaaminen oli riemukas. Elokuvan kuvaaminen aloitettiin heti samana päivänä.


Amerikkalaiset olivat suunnitelleet kuvaavansa maailman ensimmäisen elokuvan avaruudessa jo puoli vuotta aikaisemmin. Sen juoni oli aika samanlainen kuin tämän venäläisen elokuvan, mutta venäläiset ehtivät ennen. Amerikkalaisen elokuvan päärooliin oli asetettu Tom Cruise ja sen projektissa olivat mukana avaruushallinto Nasa ja avaruusyhtiö SpaceX. Venäläisen tuotantoon osallistuivat Roskosmos sekä Televisiokanava 1.

Venäläinen pilakuva amerikkalaisesta elokuvasta. Tom Cruise sanoo  "Minä olen varmasti ensimmäinen avaruudessa". Julia sanoo "Kyllä kyllä. Onnea sinulle Tom."

Julia Peresild, ohjaaja Klim Shipenko ja toista roolia näytellyt Oleg Novitski.

Kuvaukset kestivät 12 päivää ja materiaalia saatiin runsaasti yli tarpeen. Paluu tapahtui 17. lokakuuta Sojuz MS-18 -aluksella kello 7.30 Suomen aikaa Kazakstanin aroille. Katsoin lähetyksen suorana. Tapahtuma oli riemukas ja palaajat otettiin vastaan turvallisuutta noudattaen. Tapaus on monien mielestä historiallinen sekä avaruuden valloituksen, että taidehistorian ja ennen kaikkea elokuvan historian kannalta. Maailman ensimmäinen todellisesti  avaruudessa kuvattu taide-elokuva. Kuvaukset jatkuvat nyt maassa. Elokuvan pitäisi tulla valmiiksi vuoden vaihteessa tai ensivuoden alussa.



Julia Peresild,  toista roolia näytellyt Oleg Novitski. ja ohjaaja Klim Shipenko

Elokuvaa on kommentoitu monella tapaa. Roskosmos on ilmoittanut, että saatiin runsaasti kokemusta lyhytaikaisesta täysin maallikon valmistautumisesta avaruuslentoa varten.  Lisäksi saatiin runsaasti kokemusta siitä miten voidaan toimia tositilanteessa, jos jotain vastaavaa tapahtuu todellisesti avaruudessa. Ohjaaja kommentoi, että taiteellisessa mielessä tämä oli ensimmäinen askel kokonaisten elokuvien kuvaamiseen avaruudessa. Hän itse olisi jo valmis siihen. ISS asema ei ole ainoa asema avaruudessa. Kiina kertoi juuri, että heidän avaruusasemalleen Tiangong saapuivat juuri kaksi miestaikonauttia ja yksi naistaikonautti. Lisäksi Venäjä rakentaa parhaillaan omaa uutta avaruusasemaa, joka lähetetään maata kiertämään lähiaikoina. Venäjä ja Kiina aikovat rakentaa tutkimusaseman kuuhun.


Euroopassa vallitsee hirveä energiapula. Varsinkin ensi talvesta ennustetaan varsin rankkaa Euroopalle. Erityisesti Saksassa on ennustettu rankkaa talvea. Tuulienergia ja aurinkoenergia pettivät viime kesänä Saksan toiveet. Energiaa ei tullut tarpeeksi. Ennen kaikkea teollisuus tarvitsee energiaa ja on sanottu jopa, että kivihiiltä tultaisiin käyttämään ennen näkemättömän runsaasti. Kaasua on liian vähän varastoissa. Kaasu olisi kuitenkin tällä hetkellä se järkevin ja vähiten saastuttava muoto. Yhdysvallat toimittaa kaasua pääasiassa vain Kiinaan. Euroopalle sitä ei riitä. Yhdysvallat tuottaa pääasiassa liuskekaasua, joka saastuttaa maaperää. Mutta tästä ei välitetä. Pääasia, että se tuottaa rahaa. Kaasun hinta ampaisi pilviin. Kuten viime kerralla kirjoitin Unkari teki viisaan ratkaisun hankkimalla 15 vuodeksi venäläistä kaasua Turkin kaasuputken kautta ja vieläpä edulliseen hintaan. Tämä nosti kuitenkin hälyn EU:ssa. Syntymäpäivänään 7. lokakuuta Venäjän presidentti Vladimir Putin ilmoitti, että Venäjä on valmis toimittamaan kaasua Eurooppaan niin paljon kuin Eurooppa tarvitsee. Tätä ei aluksi kommentoitu missään Euroopan maassa. Vasta virallinen ilmoitus pari päivää myöhemmin vaikutti ja kaasun hinta putosi melkein puoleen korkeimmasta hinnastaan.

Yhä edelleen kuitenkin EU:ssa podetaan Ukrainan kriisiä. Venäjän ilmoitusta pidettiin Ukrainan vastaisena politiikkana. Todellisuudessa Ukraina saa kaasua varsin edulliseen hintaan Venäjältä. Pulma on siinä, että Ukrainan kaasuputket ovat jo vanhentuneet ja epäluotettavat. Niitä ei ole pidetty kunnossa eikä huollettu. Jos niihin laittaa liian paljon painetta ne eivät kestä. Tällöin paitsi että Eurooppa ei saisi tarvitsemaansa kaasua myös Ukraina jäisi itse pulaan. Ukrainassa kaasun hinta on noussut vuoden alusta nelinkertaiseksi kaasun käyttäjille. Varsinkin vanhuksille ja köyhille ihmisille tämä tuottaa vaikeuksia. Ilman muuta on selvää, että Nord Stream 2 -kaasuputki on otettava käyttöön enemmin tai myöhemmin. Nimenomaan Eurooppa tarvitsee sitä.


Venäjän presidentti puhui 13. lokakuuta Venäjän energiaviikoilla Moskovassa. Hän sanoi mm. että Venäjällä energia on paljon halvempaa kuin muualla. Venäjä voi vapaaehtoisesti toimittaa esimerkiksi kaasua Eurooppaan niin paljon kuin Eurooppa tarvitsee. Lisäksi Putin ilmoitti, että Venäjästä tulee hiilineutraali vuoteen 2060 mennessä. Venäjällä on mahdollisuus nousta maailman vetymarkkinoiden johtajaksi ja vedyn ohella ammoniakilla ja maakaasulla on tulevaisuudessa suurempi rooli  energiantuotannossa. Puheen lopuksi häntä haastatteli amerikkalainen CNBC:n toimittaja Headley Gamble. Tosin hänestä naureskeltiin jopa lehdistössä, että hän yritti tehdä Putiniin vaikutuksen lähinnä säärillään. Niin paljon hän paljasteli ja kiikutteli niitä. Kaikkialla maailmassa tähän kiinnitettiin huomiota.



Haastattelussa Putin totesi, että Venäjä luopuu kokonaan dollarin käytöstä varannoissaan. Yhdysvallat tekee suuren virheen käyttäessään dollaria pakotteen välineenä. Ei ole muita vaihtoehtoja kuin siirtyä muihin valuuttoihin. Myös muut maat ovat huomanneet tämän. Voimme sanoa, että Yhdysvallat sahaa oksaa, jolla he istuvat. Kysymykseen siitä, että Kiinan presidentti Xi Jingping pitää Putinia parhaana ystävänään Putin vastasi pitävänsä häntä myös ystävänään. Olemme työskennelleet yhdessä monta vuotta ja saavuttaneet hyviä tuloksia sekä poliittisesti että taloudellisesti. Se tuottaa tasapainoa ja vakautta kansainvälisissä asioissa. Yhdysvaltojen, Britannian ja Australian liitto heikentää alueellista vakautta. On hyvä olla ystäviä keskenään, mutta on huonoa olla "ystäviä toisia vastaan". Monia muitakin kysymyksiä käytiin läpi, mutta lopuksi erikseen Gamble kysyi Navalnyn tilanteesta. Tämä oli asiaton kysymys ja Putin vastasi suurin piirtein, että tämä henkilö on rikkonut lakia ja on vankilassa sen takia emmekä aio laskea ketään mihinkään erityisiin oloihin siksi, että he piiloutuvat poliittisen toiminnan taakse.

Samassa kokouksessa Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov ilmoitt 19.10, että Venäjä lopettaa edustustonsa Natossa ja samalla karkottaa Naton edustajat Venäjältä. Tämä siis merkitsee totaalista eroa Naton yhteydestä. Venäjä on katsonut, että tämä oli hyödytön elin heille ja päätti katkaista yksipuolisesti tämän suhteen. Naton väite, että sillä on dialogia Venäjän kanssa oli  täyttä valetta. Se oli täysin yksipuolista ja valheellista. Tässä yhteydessä voidaan sanoa, että Yhdysvaltojen puolustusministeri Lloyd Austin vieraili 19. - 22. päivien välisenä aikana Georgiassa, Romaniassa ja Ukrainassa. Georgiassa ja Ukrainassa hän ilmoitti, että maat voitaisiin liittää Natoon. Tämä ei tiedä hyvää maailman ja varsinkaan Euroopan rauha kannalta. Ukraina kuuluu selkeästi Venäjän ns. punaisen viivan alueelle. Haluaako Yhdysvallat sotaa Eurooppaan? Siinä voi koko maailma tuhoutua. Se voisi olla ihmiskunnan loppu. Toisaalta Natossa on valtioita, jotka ehdottomasti vastustavat tämmöisiä liittoja. Tämä voisi merkitä Naton jakaantumista ja loppua. Kuitenkaan suhteet Yhdysvaltojen ja Venäjän välillä eivät ole poikki toistaiseksi.


Hämmästyttävä seikka tapahtui 1. lokakuuta. Entinen Georgian presidentti Mikheil Saakasvili palasi Georgiaan. Hänet vangittiin heti. Häntä syytetään murhista ja valtion varojen kavaltamisesta. Hän pakeni maasta hävittyään vuonna 2008 sodan Venäjää vastaan. Vuodesta 2015 lähtien hän erosi Georgian kansalaisuudesta ja sai Ukrainan kansalaisuuden. Hän toimi Ukrainassa Odessan alueen kuvernöörinä. Hän riitaantui silloisen Ukrainan presidentin Petro Poroshenkon kanssa, joka karkotti hänet Ukrainasta, mutta hän palasi takaisin Ukrainaan väkisin. Ja nyt hän on siis Georgiassa vankilassa ja odottaa oikeudenkäyntiä. Hän odottaa oikeusapua Ukrainalta sen kansalaisena.

Saakasvili vankilan ikkunassa kuvattuna.

Venäjällä oli tässä kuussa hämmästyttävän paljon kansainvälisiä kokouksia, joista yksi mielenkiintoisin oli Afganistanin talebanien edustajien kokous Moskovassa. Kukaan ei ole tunnustanut Afganistanin nykyistä hallitusta. Mutta kokoukseen osallistui lukuisa määrä eri valtioiden edustajia. Odotettiin kolmen suuren tapaamista, mutta Yhdysvaltojen edustajia ei paikalla nähty. Venäjän ja Kiinan edustajat olivat paikalla. Neuvoteltiin Afganistanin tulevaisuudesta. Afganistan tarvitsee apua. Yhdysvallat yrittää paikkailla menetettyä asemaansa Afganistanissa rakentamalla sotilastukikohtia Afganistanin ympärysvaltioihin, mutta toistaiseksi ei ole oikein onnistunut siinä. Monet eurooppalaiset ja amerikkalaiset pitävät presidentti Bidenin toimia suurena pettymyksenä.

Sotshissa pidettiin kansainvälinen Valdai-keskusteluklubin  tapaaminen, jossa tietenkin presidentti Putin puhui 21. lokakuuta. Puhetta pidettiin varsin mielenkiintoisena. Hän puhui kolme ja puoli tuntia. Otan siitä pari kommenttia. Hänen sanansa, että "Mahatma Gandhin jälkeen oikeastaan ei ole enää mitään sanottavaa" herätti suurta huomiota. Länsimainen demokratia ei ole ainoa oikea maailmassa. On olemassa monenlaisia muitakin näkökantoja ja ne kaikki ovat yhtä oikeassa. Venäjällä on omansa eikä Venäjä salli siihen koskea. Venäjälle suvereniteetti on tärkeä. Venäjälle on tärkeää itse päättää omista asioistaan. Lännen voima ei ole rajaton. Kylmän sodan jälkeen he leikkivät liian kauan voittajia. Nyt he ovat menettämässä voimansa. Maailman sotilaallisesti mahtavin valtio kävi kaksi sotaa 20:n vuoden ajan pystymättä toteuttamaan yhtään ainutta asettamaansa tavoitetta. Tilanne vain radikaalisesti huononi. Putinin mielipide on se, että istutaan yhdessä ja mietitään tilannetta, koska voittajia ei ole. Kokoonnutaan esimerkiksi YK:n turvallisuusneuvostossa.

Putin sanoi, että Bidenin päätös lähteä Afganistanista oli oikea.  Vastuussa Afganistanin tämän hetkisestä tilanteesta ovat ne tahot ja valtiot, jotka olivat siellä sotimassa. Juuri heidän pitäisi nyt toimia Afganistanin auttamiseksi. Olen henkilökohtaisesti samaa mieltä. Tämä koskee myös Suomea. Minun oma henkilökohtainen mielipiteeni on, että Naton jäsenet tai EU:n jäsenet eivät ole itsenäisiä valtioita. Ne eivät voi päättää itsenäisesti asioista. Ne ovat orjavaltioita, joiden puolesta tehdään päätökset asioista muualla. Suomi kuuluu ilman muuta niihin orjavaltioihin..





maanantai 4. lokakuuta 2021



VIIMETAPAHTUMAT

Viimeaikoina on tapahtunut hyvin paljon maailmalla, mutta en ole ehtinyt kommentoimaan kiireitteni takia. Ilman muuta on selvää, että huomattavin tapahtuma oli Yhdysvaltojen häviö ja pako Afganistanista, josta kirjoitinkin jo vähän viimekerralla. Pakoa verrattiin hyvin yleisesti pakoon Vietnamista aikoinaan. Mutta monet ovat sitä mieltä, että tämä totaalinen häviö Afganistanissa on merkitykseltään paljon suurempi, kuin häviö Vietnamissa. Tämän vaikutukset tulevat olemaan paljon laajemmat ja pitkäaikaisemmat kuin häviö Vietnamissa oli aikoinaan. Poliittisissa piireissä maailmalla puhutaan yleisesti, että Yhdysvaltojen politiikka tulee muuttumaan tapahtumasta eteenpäin. Muuten yhdysvallat tunnusti, että kuten kirjoitin viimekerralla drooni-isku oli erehdys ja kaikki sen uhrit olivat siviilejä. Yhtään talebanin terroristia iskussa ei kuollut. Toisten tietojen mukaan iskussa kuoli 12 siviiliä, Yhdysvallat väittää, että iskussa kuoli 10 siviiliä. Tiedot vähän vaihtelevat. Kaikkien tietojen mukaan uhreista 7 oli lapsia.

Toinen puheenaihe on ollut YK-kokous New Yorkissa. Mutta mielestäni siellä ei ole tapahtunut juuri mitään erityisen kommentoitavaa. Sitä pidettiin ihmeellisenä, että Yhdysvaltojen presidentti Joe Biden ei maininnut puheessaan sanallakaan Kiinaa tai Venäjää. Meidän idioottipresidenttimme Niinistö yritti mainostaa Helsingin yleiskokousta 1975. Hän esitti, että lähivuosina voitaisiin pitää muistokokous tapauksen kunniaksi. Puhe ei herättänyt erityistä huomiota maailmalla. Sen sijaan Kiinan presidentin Xi Jinpingin puhe videon välityksellä herätti huomiota rauhaomaisuudellaan.

Viimeisimpiä puheenaiheita Länsi Euroopassa on ollut Australian tilaamat sukellusveneet. Alunperin ne tilattiin Ranskasta, mutta kesken kaiken tilaus peruttiin ja Australia tilasi ne Yhdysvalloista ja Britanniasta. Tämä herätti Ranskassa valtavasti närää ja tämä on vaikuttanut suhteisiin Ranskan ja Australian välillä sekä Ranskan ja Yhdysvaltojen ja Britannian välillä. Tämä heijastuu myös Euroopan ja Britannian suhteisiin sekä tietysti Yhdysvaltojen suhteisiin. Ranskasta tilatut sukellusveneet olivat dieselkäyttöisiä, mutta Yhdysvalloista ja Britanniasta tilatut 8 sukellusvenettä ovat ydinkäyttöisiä. Tämä tarkoittaa sitä, että kyseessä ovat strategisia ohjuksia kantavat sukellusveneet. Tästä muodostuu kolmen valtion välinen allianssi, joka selkeästi kohdistuu Kiinaa vastaan. Tämä vaikuttaa alueen strategiseen tasapainoon, eikä voi olla vaikuttamatta Kiinan ja Venäjän toimintaan. Mutta kaikki sanovat, että tämä on isku Natoa vastaan, koska Ranska menetti suuren tilauksen. Tämä oli jo toinen isku, koska Ranska perui aikoinaan kaksi Venäjän tilaamaa helikopteritukialusta. Toisaalta sanotaan, että tämä on selvä merkki siitä, että Yhdysvallat on etääntymässä Euroopasta.

Viimeaikojen kenties vilkkainta huomiota meillä Euroopassa herättivät Saksan vaalit. Kovin suurta yllätystä vaaleissa ei tapahtunut. Odotusten mukaisesti SPD, CDU/CSU ja Vihreät olivat suurimmat voittajat. Uusi hallitus pyritään muodostamaan ennen joulua. Kieltämättä Angela Merkel jättää jälkeensä suuren tyhjiön, jota on vaikea täyttää. Siksi voimakas persoona hän oli. Mutta kaikki väittävät, että suurta muutosta Saksan politiikassa ei tapahdu.

Sen sijaan Venäjän Duuman vaalit herättivät paljon keskustelua meillä lännessä. Poikkeuksellisesti vaalit olivat kolmipäiväiset. Meillä niitä pidettiin epärehellisinä. Tosin paljoa ei keskusteltu siitä, että lännestä päin jo ainakin puoli vuotta etukäteen vaaleihin alettiin suunnata valtavaa propagandaa ja niihin yritettiin vaikuttaa eri medioiden kautta sekä sähköisesti että kaikin tavoin esimerkiksi hakkeroimalla vaalitoimintaa ja vaalitulosta.. Venäjä ilmoitti kuitenkin, että he estivät kaiken hakkeroinnin. Lisäksi yritettiin manipuloida vaikuttajayksilöitä, joille maksettiin ulkoapäin siitä, että he yrittäisivät vastustaa ja sotkea hallintoa ja vaaleja. Tästä vaaleihin ulkoapäin puuttumisesta meillä ei puhuttu mitään. Varsinkin Yhdysvalloista käsin tämä toiminta oli varsin runsasta. Myös Puola, Baltian maat  sekä Ukraina olivat tässä aktiivisia. Muutamia Venäjällä aktiivisesti  toimineita yksilöitä pistettiin vankilaan  mm. sen takia, että he yrittivät järjestää laittomia mielenosoituksia. Vaaleista muodostui lännessä suuri propagandasota. Vaalit voitti odotetusti jo aikaisemmin hallinnut Yhtenäinen Venäjä -puolue. Toiseksi tuli Kommunistinen puolue ja kolmanneksi LDPR, neljänneksi Oikeudenmukainen Venäjä -puolue ja uutena Uudet ihmiset -puolue. Tähän väliin sopii hyvin seuraava laulu.


Tanssi, Venäjä! (Танцуй, Россия!)  Sanat menevät " Танцуй Россия и плачь Европа eli siis Tanssi Venäjä ja itke Eurooppa. Mutta minulla on kaikkein kaunein, kaunein, kaunein Oppa" Kappale on alunperin Глюк’oZаn, Kati Kazanovan, Julii Savitsevoin ja Julija Kovaltsukin esittämä, mutta tämän version tässä esittää mainiosti Tren D.

https://www.youtube.com/watch?v=3bF0knyugFQ



Venäjän ja Valko-Venäjän alueilla pidettiin syyskuussa laajat sotaharjoitukset Zabad 2021. Tähän kiinnitettiin lännessä valtavaa huomiota, mutta unohdettiin usein mainita, että sotaharjoituksiin osallistui paitsi Venäjän ja Valko-Venäjän sotajoukkoja myös joukkoja Armeniasta, Intiasta, Kazakstanista, Kirgisiasta, Mongoliasta ja Sri Lankasta. Kiina oli tarkkailijana. Kiinan kanssa oli pidetty jo elokuussa kahdenkeskiset sotaharjoitukset Kiinan alueella nimeltään Interaction 2021. Yleensä näistä sotaharjoituksista puhutaan vihamieliseen sävyyn, mutta unohdetaan kuinka monta sotaharjoitusta Nato pitää tässä lähialueella, joihin Suomikin usein osallistuu. Lisäksi unohdetaan se, että alkujaan 1991 luvattiin Venäjälle, että Nato ei lähesty sen rajoja milliäkään. Kuten ollaan nähty tätä lupausta ei olla pidetty. Harjoitusten aikana tavattiin lähes päivittäin amerikkalaisia vakoilukoneita lähialueilla kuten esimerkiksi Suomenlahdella, joita venäläiset hävittäjät joutuivat hätistelemään pois. Nämä amerikkalaiset vakoilukoneet eivät käyttäneet transpondereita. Harjoitusten aikana pidettiin ainakin kaksi poliittista kokousta, joihin osallistuivat paitsi harjoitukseen osallistuneet jäsenet myös ainakin Kiina, Pakistan, Tadzikistan, Turkmesnistan, Uzbekistan, Kirgisia, Azerbaidzan ja Iran Useat näistä olivat tarkkailijoina sotaharjoituksissa. Yhdysvaltojen lopetettua Open Skies -sopimuksen Venäjä kielsi sen myöskin. Kiellon takana oli tieto siitä, että monet läntiset valtiot - mm. Suomi, välittävät kuitenkin tietoa Yhdysvalloille.

Kaikesta Yhdysvaltojen vastusteluista huolimatta saatiin Nord Sream 2 kaasuputki valmiiksi. Tähän liittyy seikka, että kaasun hinta on noussut maailmassa ennätyksellisen korkealle. Näin korkea se ei ole ollut vielä koskaan. Tämä johtuu maailmassa keinottelusta. Tämä tietää tuloja Venäjälle. Samalla kaasun hinta on nostamassa myös öljyn hintaa. Omituinen seikka on se, että Saksan ennustetaan kuitenkin kaikesta huolimatta  käyttävän tänä vuonna ennätyksellisen suurta määrää kivihiiltä energian tuottamiseen. Näin suurta se ei ole ollut vielä koskaan Saksan historiassa. Energiavarannot Saksassa ovat ennätyksellisen alhaalla, koska tuulienergia ja aurinkoenergia olivat tänä vuonna hyvin alhaisella tasolla. Euroopassa vallitsee tällä hetkellä energiakriisi.  Kaikki riippuu tietenkin ilmaston lämmöstä tämän talven aikana. Yksinkertaisesti energia ei tule riittämään Saksan teollisuudelle, ennen kuin kaasuputket saadaan käyttökuntoon. Saksassa ei ole käytössä ydinvoimaloita. Tästä huolimatta Yhdysvallat on uhkaillut Nord Stream 2 kaasuputken käyttäjiä sanktioilla. Nord Stream 2 kaasuputkea kannattavat ennen kaikkea Saksa, Belgia, Hollanti ja Itävalta. Putkea vastustavat Puola ja Baltian maat ja ulkopuolisena Ukraina. Ukrainan ongelma on se, että se ei ole pitänyt huolta omista kaasuputkistaan ja ne ovat huonossa kunnossa.


Nyt Venäjä saa tuloja kaasusta, öljystä ja uutena tulona viljasta. Vilja on noussut Venäjän tuloissa kolmannelle tilalle Ennen aseiden viennin tuloja. Tämä oli todella yllätyksellinen tieto. Venäjä tuottaa yli 25 prosenttia maailman viljasta. Venäjä on sentään toisella tilalla maailmassa aseiden viennissä Yhdysvaltojen jälkeen ja nyt ensimmäisellä sijalla viljan viennissä. Euroopassa on herättänyt pahennusta se, että Unkari on tilannut venäläistä kaasua 15 vuodeksi eteenpäin. Sitä tuodaan jo nyt Turkin kautta ja tullaan tuomaan Nord Stream 2 putken kautta ja Ukrainan kautta, jos sen putket kestävät. Tästä ovat esittäneet jyrkät vastalauseensa Puola ja Baltian maat sekä tietenkin Ukraina. Tämä osoittaa miten hajanainen Eurooppa on. Turkille tämä on merkinnyt kultakaivosta, koska se tuo kaasua Venäjältä suoraan Mustanmeren halki Turkin, Bulgarian, Serbian ja Unkarin kautta Eurooppaan.


Hiili on huomattavasti halvempaa. Nyt Euroopassa on käännytty Venäjän puoleen, että se myisi Eurooppaan hiiltä. Mutta senkin hinta on lähtenyt nousemaan.

Tähän asti Yhdysvallat on tuottanut väkivallan avulla enemmän probleemoita maailmalle, kuin ratkaissut niitä. Tämä oli ennen vakio menetelmä. Afganistanin jälkeen presidentti Joe Biden on ilmoittanut presidentti Vladimir Putinille, että tästä lähtien Yhdysvallat yrittää ratkaista asiat uusilla väkivallattomilla varovaisilla menetelmillä. Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov kommentoi, että toivottavasti jos Yhdysvallat lopettaa väkivaltaiset menettelynsä yrittäessään muuttaa maailmaa se luopuu myöskin muista menetelmistä. Tällä hän tarkoitti sanktioiden käyttämistä ja hybridisodankäyntiä. Russofobia tuottaa Yhdysvalloille suuria taloudellisia menetyksiä. Venäjän vaalien aikana toiminta oli valtavan runsasta. Pelkästään 17. - 19. syyskuun välisenä aikana Yhdysvallat suoritti yli 900 kyberhyökkäystä Venäjää ja sen vaaleja vastaan. Näin Yhdysvallat on itse ilmoittanut. Tämän lisäksi tulivat vielä Saksasta, Puolasta, Baltian maista ja Ukrainasta tulleet kyberhyökkäykset. Venäjä pystyi kuitenkin torjumaan ne kaikki.

Mielenkiintoinen on Ukrainan tapaus. Ukraina on Euroopan köyhin valtio, mutta sillä on rikas oligarkkien luokka, joka hallitsee sitä poliittisesti. Väitetään, että Venäjä käy sotaa Ukrainaa vastaan. Siitä huolimatta Venäjä on myöntynyt myymään öljyä halvemmalla Ukrainalle kuin muille valtioille. Kuinka kauan Venäjä suostuu tähän ei tiedä kukaan. Ukraina ilmoittaa, että se käy sotaa Venäjää vastaan. Aivan hyvin se voisi lopettaa kaiken toimituksen Ukrainalle ja sen kautta . Venäjällä on kaikki oikeus nostaa hintaa samalle tasolle, kuin muillakin on. Ukraina ei ole demokraattinen valtio. Yli 80 % ukrainalaisista puhuu venäjää ja 40 % puhuu sitä äidinkielenään. Siitä huolimatta venäjänkielen puhuminen julkisesti on kiellettyä Ukrainassa eikä sitä saa opettaa missään oppilaitoksissa. Kaikkien venäjänkielisten sosiaalisten medioiden käyttäminen ja venäjänkielisten ohjelmien katsominen tai kuunteleminen on kiellettyä. Äskettäin lopetettiin kolme televisiokanavaa liiallisen venäjämielisyyden takia. Se ei ole demokratiaa eikä osoita sananvapautta. Ukraina on natsimielinen valtio ja sitä hallitaan väkivaltaisten natsien kautta. Poliisi ei puutu tähän väkivaltaan. Natseja ei koskaan vangita vaikka olisivat suorittaneet murhia. Yleensä ukrainalaisille myönnetyt rahat ja lainat menevät rikkaiden oligarkkien taskuun. Takaisinmaksun suorittavat veronmaksajat. Voiko EU tai Nato hyväksyä tällaista toimintaa? Alla on taulukko Ukrainan medioiden hallitsemista oligarkeista. Numerot ovat miljardeja ja miljoonia dollareita. Rikkaimmat hallitsevat myös natsijärjestöjä ja Ukrainan hallitusta.

Kokonaisuutena voidaan sanoa, että Yhdysvaltojen merkitys maailmassa on heikentynyt ja näyttää heikentyvän yhä. Kiinan ja Venäjän merkitys on kasvanut ja tulee kasvamaan. Moskovassa ja Kiinassa tilanne on stabiili. Washingtonissa tilanne on monijakoinen ja rauhaton. Presidentti Bidenin asema on epävakaa. Hänen kannatuksensa laskee jatkuvasti huomattavasti. Venäjän ja Kiinan asenteet ovat koventumassa. Suomen olisi aika harkita oma paikkansa maailmassa. Esimerkiksi Yhdysvaltojen entinen ulkoministeri ja tärkeä henkilö politiikassa Victoria Nuland ei saanut viisumia Venäjälle hakemuksesta huolimatta vaan se evättiin häneltä.. Kiina ja Venäjä ovat sitä mieltä, että kaikesta on maksettava. Kun Kanada vangitsi Huawein johtajan Meng Vanzhoun Kiina vangitsi kaksi kanadalaista liikemiestä. Seurauksena Kanada vapautti heti Vanzhoun.  Näin pitää toimia! Alimpana on käyrä Bidenin suosiosta  Yhdysvalloissa. Sininen käyrä osoittaa ihmisten hyväksyvän presidentin toimet, punainen ei hyväksy presidentin toimia.


Victoria Nuland

Huawein johtaja Meng Wanzhou pääsi vapaaksi

Bidenin kannatus laskee


USA tuottaa enemmän brobleemoita maailmalle kuin ratkaisee niitä.