lauantai 28. toukokuuta 2022



NEW YORK ON VALLATTU


New York on vallattu, mutta aloitan muutamista muista seikoista. Suurin puheen ja polemisoinnin aihe täällä Suomessa on ollut Suomen liittäminen Natoon  Tosin sekään ei ole ihan suoraa, koska Turkki ja Kroatia vastustavat Suomen ja Ruotsin liittämistä Natoon. Mutta palaan aiheeseen mahdollisesti seuraavan kirjoitukseni yhteydessä. Venäjän ja Yhdysvaltojen (Ukrainan) välisessä sodankäynnissä on tapahtunut seuraavaa:  Mariupoli liitettiin nyt vihdoin kokonaan toistaiseksi Venäjään. Tämä on selkeä Venäjän voitto. Azovstalin tehtaista on alkanut jatkuvana virtana saapua ukrainalaisia ja muun maalaisia sotilaita antautumaan venäläisille sotilaille. Tosin lännen tiedotusvälineissä on usein annettu kuva, että kyseessä olisi evakuointi. Jopa Ukrainan presidentti Zelenskyi on näin sanonut. Tämä on tahallista poliittista harhauttamista. Tämä ei missään nimessä pidä paikkaansa vaan kyseessä on ultranationalistien sotavankien antautuminen venäläisille sotilaille. Heitä on kerrallaan sadoittain (tähän mennessä yli 2 400). Saapujia antautujia kohdellaan selvinä sotavankeina ja heidän taustansa tullaan tutkimaan ja todennäköiset rangaistukset tulevat olemaan sen mukaiset. Osasto Azovin natsijohtaja johtaja Azovtehtaassa Denys Prokopenko oli erittäin raivoissaan antautuneille. Presidentti Zelenskyi ei ollut antanut lupaa antautumiseen vaan myönsi hänelle korkea-arvoisen kunniamerkin. Tätä on verrattu saksassa Hitlerin 1943 Friedrich Paulukselle antamaan ylennykseen marsalkaksi Stalingradissa, koska yksikään saksalainen marsalkka ei koskaan aikaisemmin ollut antautunut. Myöhemmin Prokopenko myönsi todellisen tilanteen. Mariupoli on nyt 21.5.2022  lähtien kokonaan venäläisten hallussa. Antautuneet tajusivat, että Kiovalle heistä oli enemmän hyötyä kuolleina kuin elävinä. "Kalyn", "Volyn" ja "Radis" eli nämä natsijohtajat vietiin panssaroidulla autolla vankeuteen erikseen, koska pelättiin, että heidät lynkattaisiin. Azovtehtaan huipulla liehuu nyt Venäjän punainen Voitonlippu. Venäläiset ovat alkaneet raivata muiden kohteiden ohessa myös Mariupolin satama-aluetta, joka on hyvin tärkeä satama Asovanmerellä.

Nyt Azovstalissa liehuu Venäjän punainen Voitonlippu


Azovtalin tehtaan natsit antautuivat




Ja sitten vain leireille

Azovstalin natsijohtaja vas. Denys Prokopenko kuljetettiin erikseen salaiseen paikkaan.

Kuten tuosta Mariupolin uutisoinnista nähdään täällä lännessä tiedottaminen on varsin yksipuolista. Mariupolissa Azovstalista antautuvat ovat tosiaan natsimielisiä ultranationalistia sotavankeja ja heitä kohdellaan sen mukaisesti. Kyse ei siis enää ole evakuoinnista. Meillä tiedottamista hallitsevat pääasiassa Yhdysvaltojen ja Britannian tiedotusvälineet ja ovat sen tähden yksipuolisesti Ukrainaa puoltavia. Ne eivät missään nimessä ole tasapuolisia. Kaikki Venäjän tietolähteet on vaiennettu. Jos ei osaa venäjää eikä pääse katsomaan venäläisiä tietolähteitä ei voi sanoa, että tiedottaminen on suoraa ja rehellistä. Esimerkiksi kanava RT eli Russian Totay on kokonaan vaiennettu sen takia, että se sai liikaa katsojia joka paikassa, missä se toimi. Usein sillä oli enemmän katsojia kuin paikallisilla uutislähteillä kuten esimerkiksi Yhdysvalloissa kävi. Lisäksi venäläisiä toimittajia on estetty toimimasta journalisteina tai pääsemästä tänne länteen. Tämä on selvää sensuuria ja siksi esimerkiksi meillä Suomessa tiedottaminen on hyvin yksipuolista. Tällä on suuri vaikutus esim. politiikkaan. Onneksi venäjänkielentaitoisena (ja vähän ukrainankin) pystyn seuraamaan myös toisen osapuolen näkemyksiä.

Lännessä hyvin usein puhuttiin tarkoituksellisesti "evakuoinneista". Se oli väärä tieto. Kyse on sotavankeudesta.

Nyt Itä-Ukrainassa on ainakin kolme vastaavaa piiritystilaa kuin Azovin tehtaassa joissa on piiritettyinä pääasiassa ukrainalaisia natsisotilaita. Onko menetelmä sama kuin Azovtehtaalla jää nähtäväksi. Tällainen toiminta on ainakin tehokasta. Tämä merkitsee Ukrainan pääjoukkojen tuhoa. Yhä enemmän ukrainan joukoista alkaa olla reserviläisiä, jotka eivät osaa taistella kunnolla, joten ovat tykinruokaa, ainakin omasta mielestään. Heitä ei kouluteta kunnolla eikä anneta kunnon aseita.  Siksi kieltäytymisiä tapahtuu yhä enemmän. Kokonaiset osastot kieltäytyvät lähtemästä sotimaan. Parempi olla hengissä ja vankilassa kuin kuolla. Toisaalta radassa ehdotettiin, että säädettäisiin laki, jossa määrättäisiin, että ne jotka kieltäytyvät menemästä rintamalle ammuttaisiin heti.


He kieltäytyivät menemästä rintamalle "tykinruuaksi".


Ukrainan Rada - siis parlamentti uhkaa ottaa pois kansalaisuuden kaikilta niiltä, jotka ovat sodan aikana paenneet Ukrainasta. En voi sanoa muuta kuin älykästä touhua. Siis ainakin 6 miljoonaa on paennut Ukrainasta, joista 1,5 miljoonaa Venäjälle. Hauska yksityiskohta on se, että näin  kansalaisuutensa menettäneille Venäjälle paenneille on Venäjä luvannut Venäjän kansalaisuuden. Heistä tulee siis venäläisiä jos he sitä haluavat. Toisaalta Euroopassa on alkanut asukkaita kyllästyttää ukrainalaisten pakolaisten hyysääminen. He saavat kaiken ilmaiseksi kun omille kansalaisille ei riitä edes ruokaa koska hinnat nousevat pilviin. Monin paikoin on esiintynyt jopa väkivaltaista käyttäytymistä ukrainalaisia pakolaisia kohtaan. Tämmöistä on tapahtunut mm. Puolassa ja Saksassa ja vähän muuallakin Euroopassa. Euroopassa taloudellinen tilanne huononee ja varsinkin köyhimmälle kansanosalle tulee taloudellisia vaikeuksia, mutta ukrainalaisille pakolaisille kaikki annetaan ilmaiseksi. Ymmärrän hyvin tunteet. Monet sanovat, että Eurooppaa odottaa sosiaalinen kapina ja vastataistelu.

 

Inflaatio Yhdysvalloissa


Varsinkin meillä täällä lännessä taloudellinen tilanne tulee edelleen huononemaan ja jopa jyrkästi kuten monet taloustieteilijät sanovat. Tämä kaikki johtuu sanktioista Venäjää kohtaan vaikka juuri tästä ollaan hiljaa. Kun esimerkiksi ei osteta enää energiaa Venäjältä ja siitä pyritään kokonaan irti sen hinta nousee. Tämä vaikuttaa kaikkeen talouteen ja teollisuuteen  pitkällä tähtäimellä. Sen sijaan Venäjä saa hintojen noustessa suuria voittoja myydessään sitä muualle maailmaan. Rupla on vahvistunut päivä päivältä. Tämmöistä ei olisi tapahtunut ilman sanktioita Venäjää vastaan. Koskaan aikaisemmin Venäjä ei ole saanut tällaisia taloudellisia voittoja.  Rupla on tällä hetkellä vahvin valuutta maailmassa. Työttömyys Venäjällä on 4 prosenttia. Sen sijaan Yhdysvaltojen rahoja, joita on annettu Ukrainalle on kadonnut satoja miljoonia dollareita. Ehkä ne on yksinkertaisesti varastettu. Kukaan ei tiedä niiden olinpaikkaa. Ukrainassa on loppumassa polttoaine. Polttoaine Ukrainaan tuli Venäjältä ja Valko-Venäjältä. Enää ei tule. Riittääkö sitä sotimiseen? Antaako Eurooppa sitä ja riittääkö sitten Euroopalle? Ukrainalle tulee valtava velka, jota he eivät pysty maksamaan edes 100 vuoteen. Ehkä tähtäimessä on ottaa Ukrainan maata rahan tilalle.  Yhdysvalloissa polttoaine on kallistunut 60 prosenttia. Tästä syytetään Putinia. Tässä kohden vähän naurattaa. Siis onko Putin se, joka määrittää Bidenin ohi hinnat siellä. Lännessä puhutaan, että jouduttiin Putinin ansaan, mutta todellisuudessahan jouduttiin omaan ansaan. Itse määrättiin sanktioita, joista on ollut pelkkää vahinkoa, mutta tätä jatketaan yhä. Olisihan niitä muitakin keinoja, mutta kun ei haluta käyttää niitä. Tästä voi tulla maailmaan vaikka nälänhätä. Varmaankin siitäkin tullaan syyttämään Venäjää.


Venäjän öljynvienti on vain kasvanut ja kasvaa yhä.


Huomaa Pentagonin kokouksessa, jossa  käsiteltiin Ukrainan tilannetta on Ukrainan liput ripustettu väärin päin. Osoittaako tämä jotain?

Varmaan muistatte vielä edellisinä kertoina kirjoittamastani tapauksen videon mummosta, joka tuli ukrainalaisia sotilaita vastaan tervehtimään toisen maailmansodan aikainen punainen Voitonlippu kädessään luullen heitä venäläisiksi. Nämä ottivat lipun ja polkivat sen maahan eivätkä antaneet sitä takaisin mummolle vaikka se merkitsi hänelle paljon. Nyt hänestä on tullut legenda koko maailmassa. Netissä on kommentoitu asiaa hyvin paljon. Alla pieni osa kommenteista.




Mutta sitten itse pääasiaan. Kirjoitin alussa, että New York on vallattu. Tämä on nyt totta. Ukrainassa sijaitsee kaupunki, jonka nimi oli New York. Venäläiset valtasivat sen jokin päivä sitten. Enää sen nimi ei ole New York vaan sille on annettu takaisin sen vanha nimi Novgorodskoe. Nimi sopii sille ehdottomasti paremmin. Alla olevasta kartasta näkyy sen sijainti.



Lopuksi kuva ukrainalaisesta mielenosoituksesta kuvaa hyvin tätä mentaliteettia.




sunnuntai 15. toukokuuta 2022



NÄKÖKOHTIA SODASTA 

... liitto on vastuussa tästä kriisistä ei Putin ja Venäjä...

Luettuani Chicagon yliopiston valtiotieteen professorin Joh J. Mearsheimin analyysin "Why the Ukraina Crisis Is the West's Fault. The Liberal Delusions That Provoked Putin" Ukrainan sodasta Forein Affairs verkkosivustolta olen aika paljon samaa mieltä hänen kanssaan. Tämä on varsinaisesti ensimmäinen länsimainen todellinen analyysi Ukrainan sodasta. Itse sotahan alkoi jo paljon ennen tämän vuoden helmikuun 24 päivää. Merkittävä tekijä oli tietenkin Maidanin 2014 tapahtumat, mutta itse asiassa sota alkoi jo paljon ennen sitäkin. Taustalla on kahden suurvallan Venäjän ja Yhdysvaltojen taistelu, jossa Yhdysvallat yrittää epätoivoisesti ajaa alas Venäjän kasvavaa maailmanvaltaa ja palauttaa menettämäänsä valtaa. Tässä toiminnassaan Yhdysvallat käyttää Ukrainaa hyväkseen välittämättä ihmishengistä ja kärsimyksistä, joita se tuottaa maailmassa. Maidanilla 2014 aukeni vain tilaisuus aloittaa konkreettinen toiminta, joka ei tule kuitenkaan koskaan onnistumaan. Tilanteen kärjistyminen tällä hetkellä johti Venäjän hyökkäykseen Ukrainaan.

...tällä politiikalla on kolme seikkaa ja kaikkein tärkein on naton ekspansio...

Professori esittää mielipiteensä esimerkiksi osoitteessa:

https://www.youtube.com/watch?v=Nbj1AR_aAcE

Tähän mennessä Venäjä toteutti ensimmäisen osan operaatiosta, jossa vapautettiin Donbassin alue eli Donetskin ja Luhanskin alueet. Se oli ensimmäinen vaihe, jonka jälkeen alkoi toinen vaihe. Tästä minulla ei tietenkään ole tietoa mitä se tarkoittaa, mutta vaihtoehtoja on lukemattomia. Tällä hetkellä Venäjä hallitsee Ukrainan ilmatilaa ja sulki meriliikenteen. Se, että meriliikenne on käytännössä suljettu Ukrainalta aiheuttaa sille suuria vientivaikeuksia. Kaikki vienti ja kauppa täytyy toteuttaa maarajojen kautta. Hämmästyttävää on kuitenkin se, että Venäjä ei ole sulkenut sotatilasta huolimatta kaasutoimituksia Ukrainaan tai sen läpi Eurooppaan. Ukraina yrittää sulkea Sahranovkan ja Novopskovin kaasuputket Venäjältä Eurooppaan. Syynä on se, että nämä kaasuputket kulkevat Donetskin ja Luhanskin kautta. Sulkeminen on vastoin kaikkia sopimuksia. Raideliikennettä häiritsee se, että Ukrainalla on erilainen raideleveys kuin Euroopalla Itä-Euroopan valtioita lukuun ottamatta. Venäjä on pyrkinyt tuhoamaan sähköraideliikenteen sähkökeskukset koska aseet lännestä pyrittiin toimittamaan rautateitse Ukrainaan. Tämä merkitsee sitä, että Ukrainan on käytettävä dieselvetureita raideliikenteessä. Pääosa vetureista on kuitenkin sähkövetureita, joten tässä on Ukrainalla selviä vaikeuksia. Lisäksi Venäjä on tuhonnut jonkin verran rautatiesiltoja. Matkustajaliikenne on monin paikoin pysäytetty Ukrainassa kokonaan. Lisäksi polttoaine bensiinistä dieseliin on lopussa. Ydinvoimaloiden polttoaine on myös lopussa. Sitä on toimitettu ennen Venäjältä.

Britanniassa ja Yhdysvalloissa annetaan semmoinen kuva, että Ukraina voittaa tämän sodan. Tämähän ei pidä paikkaansa vaan tarkoitus on kiihottaa ukrainalaisia kiivaaseen vastarintaan, joka merkitsee suuria tappioita molemminpuolisesti ja varsinkin siviilien kohdalta. Lopputulos voisi sanoa on ukrainalaisten ajaminen itsensä loppuun. Ukrainalle tämä ei tiedä hyvää. Venäjä on ajanut ajatusta rauhallisesta rinnakkaiselosta, mutta tähän nämä länsimaat eivät halua antaa mahdollisuutta. Ukrainan jatkuva aseistaminen ja nationalistinen natsimielinen johtaminen ei johda rauhaan vaan sotaan. Tästä johtuen on ilmeistä, että tämä sotiminen kestää kauan.

Kolme ukrainalaista nuorta. Ympäröity tyttö kävi Roomassa Vatikaanissa paavin puheilla.

Se mikä on mielenkiintoista on se, että Yhdysvallat ja länsi halusi saada koko maailman taaksensa, mutta kävikin niin, että kolme neljäsosaa maailman kansoista ei ole lännen ajatusten takan. Kiina, Intia, Aasian valtiot, Arabivaltiot, Latinalaisen Amerikan valtiot eivät ole liittyneet lännen ideologioihin ja osa kannustaa täysin rinnoin Venäjän toimintaa. Huomattava osa näistä valtioista haluaa muutosta Yhdysvaltojen toiminnalle maailmassa. Ukraina oli alku tälle toiminnalle. Monien mielestä 24. helmikuuta 2022 oli uuden alku. Maailma tulee olemaan aivan toisenlainen tämän jälkeen. Sitä ei vielä monikaan ole käsittänyt.

Netistä löytynyt kuva, joka kuvaa tilannetta hyvin. Biden heittää rahaa Zelenskyille, joka yrittää tanssia Bidenin tahdin mukaan.

Kaikkein idioottisimpia ovat lännen sanktiot Venäjää kohtaan. Koskaan aikaisemmin millekään valtiolle ei ole asetettu näin paljon sanktioita. Lisää on odotettavissa. Tyhmyys piilee siinä, että sanktiot osuvat omaan jalkaan. Seurauksena näistä sanktiosta on valtava energiahintojen nousu ja tämän seurauksena kaikkien hintojen nousu. Jos esimerkiksi öljyn ja kaasun hinnat nousevat vaikuttaa se välillisesti esimerkiksi kaikkiin kuluttajahintoihin. Tästä seurauksena kärsivät myös teollisuuslaitokset ja seurauksena kaikki tuotteet kallistuvat. Sanktioiden määrääjät tekevät elämän ihmisille kalliimmaksi joka tavalla vaikka Yhdysvaltain presidentti Biden väittikin, että bensiinin ja kuluttajahintojen nousu on Putinin syytä. En näe yhteyttä näin päin. Biden itse on määrännyt niin paljon sanktioita, että voisi vähän ajatella kehen ne viimekädessä osuvat. Toisaalta hintojen nousu vaikuttaa Venäjän tuloihin kasvattamalla niitä voimakkaasti. Laskelmien mukaan Venäjän tulot tulevat olemaan tänä vuonna paljon suuremmat kuin viime vuonna. Venäjän suurimmat asiakkaat ostavat kaikkia tuotteita hiilestä, öljystä, kaasusta ja viljasta lähtien paljon suurempia määriä Venäjältä, koska saavat ne kansainvälisiä markkinoita halvemmalla. Kauppa on molemmille osapuolille edullista ja tuottaa Venäjälle suuria tuloja.


Tässä sotatoimessa Venäjä on saanut paljon sotavankeja, joista osa on ulkomaalaisia. Joukossa on brittejä, amerikkalaisia, puolalaisia, ranskalaisia, baltialaisia jne. Ongelma on siinä, että mitä tehdä näille sotavangeille? Heitä pidetään sotarikollisina.  Ne ukrainalaiset sotavangit, jotka eivät ole syyllistyneet mihinkään sotatekoihin on yleensä laskettu koteihinsa perheidensä luokse. Tämä on tuottanut Ukrainalle ongelmia, koska kaikkien miesten 18 - 60 ikävuoteen saakka on Ukrainassa osallistuttava sotatoimiin. Mutta ne, jotka ovat jo kerran joutuneet sotavangeiksi eivät halua palata sotimaan. Mitä tehdä kieltäytyville? Ongelmaksi on muodostunut myös kieltäytyvät tai antautuvat ukrainalaiset sotilaat. 8.5 antautui 78 miehen ukrainalainen osasto venäläisille sotilaille. He olivat kieltäytyneet tottelemasta esimiehiään, jotka lähettivät heidät taisteluihin kuulema "tykin ruuaksi". Heitä ei oltu koulutettu kunnolla, eikä annettu kunnon aseita. Osastosta oli jo kuollut ainakin kolmasosa sotilaista, joten he kieltäytyivät enää tottelemasta esimiehiään ja antautuivat venäläisille sotilaille. Koska he eivät olleet syyllistyneet mihinkään venäläiset laskivat heidät koteihinsa. Nyt Ukraina on nostanut syytteet heitä vastaan ja heitä odottaa vähintään 12 vuoden vankilatuomio, koska ovat kieltäytyneet tottelemasta esimiehiään, antaneet heille turpiin ja karanneet rintamalta.


Ukrainalaisia sotavankeja vankileirillä.

Ukrainaan on saapunut Puolan kautta ulkomaisia palkkasotilaita ja vapaaehtoisia taistelemaan Ukrainan puolesta. Heitä koottiin esimerkiksi Starichin kylään, joka on 15 kilometrin päässä Puolan rajasta. Venäjä ampui 13.3.2022 hävittäjästä ohjuksia tukikohtaan, joka tuhosi suurimman osan ulkomaisista taistelijoista. Paikalla kuoli eri lähteiden mukaan yli 180 taistelijaa. Loput pakenivat takaisin Puolaan ja ilmoittivat, etteivät mene enää koskaan takaisin Ukrainaan. Kuolleiden joukossa on ainakin brittejä, saksalaisia, amerikkalaisia, puolalaisia ja liettualaisia. Paikalla olleet amerikkalaiset Patriot-ilmatorjuntaohjukset eivät olleet toimineet. Venäläiset ovat ilmoittaneet, että kaikkia ulkomaisia, jotka taistelevat Venäjää vastaan pidetään laillisesti vihollisina ja kohteina..

"Se oli itsemurhatehtävä" kertoo brittisotilas Matthew Robinson kokemuksistaan Ukrainasta brittiläisessä The Telegraph lehdessä.

"Se oli itsemurhatehtävä" kertoo brittisotilas Matthew Robinson kokemuksistaan 6.5.2022 elämästä Ukrainan eturintaman vierastaistelijoista brittiläisessä The Telegraph lehdessä. Vapaaehtoisille Ukrainassa, mukaan lukien britit, hälvenevät kaikki romanttiset viehätykset syistä, jotka voivat päättyä kauhistuttavasti. Kun hän itse meni Ukrainaan ulkomaisen sotilaana vapaaehtoisesti, hän kuvitteli pääsevänsä tekemisiin heti vihollisen kanssa. Yavorivissa kaksi päivää myöhemmin ainakin 35 vapaaehtoista ulkomaista sai heti surmansa joiden joukossa kolme entistä Brittien erikoisjoukkojen sotilasta. Jopa Irakin ja Afganistanin veteraaneille Ukraina on kova paikka kun vastassa oli tankkeja, suihkukoneita, hypersoonisia ohjuksia tai muita Venäjän suurvalta-asearsenaalia. Olimme altavastaajia, mitä tahansa sanotkin venäläisistä, he ovat ammattiarmeija ja he käyttävät paljon huipputeknisiä varusteita. Ei siis ihme, että pettymys on alkamassa. Jotkut sanovat, että heidät lähetetään "itsemurhatehtäviin" ilman riittäviä aseita tai tiedustelutietoja. Toiset valittavat korruptoituneista ukrainalaisista komentajista, jotka lupaavat etulinjan toimia varastaakseen heidän rahansa kun he saavat surmansa.

Ulkomaalaisten kanssa pyritään tekemään kolmen vuoden sopimus. Alokkaat ovat vaarassa joutua tehtäviin, jotka johtavat lähelle kuolemaa. Voit päätyä tykinruoaksi, jos sinulla on väärä komentaja. Myös omat voivat ampua sinut. Myös korruptiota on kun perusvarusteet "katoavat". On aseita joihin ei ole ammuksia tai ei ole lääkintätarvikkeita. Vapaaehtoiset - kuten myös heidän ukrainalaiset kollegansa ovat sekalainen joukko. Jotkut eivät ole ikinä käyttäneet asetta tai nuoret, jotka tulevat vain "maistamaan" taistelua. Jotkut haluavat nousta persoonallisuuksiksi esimerkiksi Fasebook-sivuillaan.  Kysymys on siinä palaavatko he enää elävinä. Yli 70 prosenttia ihmisistä, jotka ovat tulleet liittymään kansainvälisiin joukkoihin kääntyvät heti takaisin. Et voi tulla tänne muutamaksi viikoksi, ampua muutamaa vihollista ja mennä sitten kotiin kun varsinainen ammunta alkaa. Ukraina ei ole paikka ihmisille, jotka etsivät ensimmäisiä taistelukokemuksia. Venäjän ja Ukrainan konflikti on ennen kaikkea tykistösota, mikä tarkoittaa, että sotilaat viettävät paljon enemmän aikaa suojautuakseen poteroissa kuin ampumalla toisiaan. Ammuskelu todennäköisesti osuu sinuun kauan ennen kuin saat koskaan mahdollisuuden vaihtaa tulta kenenkään kanssa.

Mielenkiintoinen on tapaus, jossa kaksi brittisotilasta Shaun  Pinner ja Aiden Aslin joutuivat Mariupolissa venäläisten vangiksi. Kuulusteluissa he kertoivat, että tulivat Ukrainaan palkkasotilaiksi ja pelkästään palkkion vuoksi.  Osa tästä brittiryhmästä ehti kuolla pidätyksen yhteydessä, mutta nämä kaksi antautuivat, etteivät menettäisi henkeään. Venäjän tiedustelu  päätti ottaa selvää näiden brittien taustoista ja kävi ilmi, että he kuuluivat Britanniassa olevaan erikoisryhmään, joille annetaan erikoistehtäviä eri puolilla maailmaa. Heitä uhkaa ainakin pitkäaikainen vankeus tai jopa kuolemantuomio toiminnastaan Ukrainassa. Näihin kahteen liittyy sitten mielenkiintoinen yksityiskohta. He lähettivät kirjeen sekä viestin Venäjän television välityksellä 18.4.2022 Britannian pääministeri Boris Johnsonille, että tämä toimisi vaihto-operaation hyväksi, jossa heidät vaihdettaisiin ukrainalaiseen poliitikkoon Viktor Medvedchukiin. Viktor Mevedtsuk on ollut Oppositio ohjelma - Elämän puolesta-puolueen johtaja. Kuuluisaksi hän tuli siitä, että oli Venäjän presidentin Vladimir Putinin hyvä ystävä. Ukrainan presidentti Zelenskyi kuitenkin vastoin kaikkia lakeja poisti Medvedshukilta parlamentin jäsenen oikeuden koskemattomuuteen ja vangitutti hänet ja pisti hänet vankilaan. Hän sai syytteet maanpetoksesta. Vankilassa häntä on kidutettu kuulustelujen yhteydessä. Hänestä ei ole kuulunut enää pitkään aikaan mitään. Monet epäilevät, että hänet on tapettu. Pääministeri Boris Johnson ei ole vastannut mitenkään brittisotilaiden pyyntöön.

Viktor Medvedshuk ja Vladimir Putin olivat hyviä ystäviä keskenään

Mevedshuk vankina. Kuulusteluissa häntä on hakattu ainakin otsaan. Huom. jäljet otsassa.

Medvedshukin vaimo Oksana Marchenko kävi 15.4.2022 Moskovassa puhumassa Medvedshukin puolesta.

Kramatorskissa käydään juuri nyt suurimmat taistelut. Täällä tapahtuvat myös Ukrainan suurimmat tappiot. Eri tietojen mukaan siellä on kuollut 12 000 ukrainalaista sotilasta. Haavoittuneita sanotaan olevan jopa yli 40 000. Tämä on ollut shokki ukrainalaiselle sodanjohdolle. Tästä syystä Ukrainan hallitus on päättänyt, että tappiolukuja ei enää tästä lähtien julkaista. Tällä hetkellä alueella on pääosin reserviläisiä. Nyt Ukraina harkitsee lähettääkö lisää joukkoja alueelle  vai luopuuko alueesta vapaaehtoisesti. Tämä olisi venäläisille tällä alueella voitto, koska siellä on taisteltu sotatoimen alusta lähtien.

Suomineito on hysterian vallassa. Vaikka on menettänyt jo toisen käsivartensa se haluaa liittyä Natoon orjattareksi Yhdysvaltojen intresseille. Suomen maaperä on Natolle hyödyllinen, koska se sijaitsee lähellä Venäjän toiseksi suurinta kaupunkia Pietaria ja puolustuksellisesti tärkeää Kuolan niemimaata. Tämä tietää selvästi vaarojen lisääntymistä. Suomen johto on typerää ja presidenttimme idiootti kuten olemme havainneet monta kertaa. Yhdysvallat pitää Naton päävihollisena Venäjää ja tämä on seikka, jota Suomessa ei ymmärretä. Suomessa voitaisiin elää paljon rauhallisemmin, jos toimisimme puolueettomina välittäjinä, kuten historiamme aikana olemme aikoinaan tehneet. Samalla teollisuus ja kauppa voisi saada valtavia etuja Venäjän  kaupasta ja raaka-aineista. Idioottimaisiin sanktioihin liittyminen oli Suomelta tyhmä teko. Kärsimme enemmän kuin moni muu valtio. Varsinkin köyhät ja vähätuloiset saavat tuntea sen nahoissaan. Sanktioista on ollut Venäjälle pelkästään hyötyä..Sen tulot nousevat tänä vuonna melkein kaksinkertaisiksi raaka-aineiden voimakkaan hinnan nousu vuoksi. Ruotsi tekisi hyvin viisaasti, jos ei liittyisikään Natoon. Se on ennenkin piiloutunut historiansa aikana Suomen selän taakse ja elänyt rauhallista elämää, vaikka ympärillä soditaan. Turkki on ilmoittanut vastustavansa Suomen ja Ruotsin liittämistä Natoon.

Euroopassa vallitsee "russofobia" ja "neonatsismi". 9.5 vietettiin Venäjällä voiton päivää toisen maailmansodan voiton kunniaksi. Siihen kuului myös ns. "Kuolemattomien marssi", jossa kannettiin toisen maailmansodan esivanhempien kuvia. Samaa tapahtui myös ympäri maailmaa. Mutta monessa maassa kuten esimerkiksi Baltiassa tämä on kielletty. Latviassa on Neuvostoaikainen muistomerkki toisen maailmansodan voiton kunniaksi. Se aidataan aina ennen yhdeksättä päivää. Siellä ihmiset rupesivat tuomaan kukkia muistomerkille aidan ulkopuolelle. Koko kenttä täyttyi kukista. Illaksi laitettiin kynttilöitä.

 Seuraavana päivänä raivaustraktorit kauhoivat kukat pois. Se oli ennenkuulumattoman törkeää. Seuraavana päivänä kansa toi kukkia ja kynttilöitä vieläkin enemmän alueelle. Tämä on nyt tapahtunut monena päivänä peräkkäin. Seurauksena Latviassa kiellettiin kukkien myynti. Samalla kun ihmisiä kokoontui tuomaan sankoin joukoin kukkia alueelle latvialainen nuori mies toi mukanaan Venäjän lipun. Tämä ei ole laitonta ja herätti valtavaa huomiota. Nyt tälle miehelle yritetään määrätä viiden vuoden vankilatuomio pelkästään  lipun tuomisesta paikalle. Eräs nainen oli pukeutunut Venäjän väreihin ja hänellä oli valtava punainen kaulaliina. Poliisit ottivat hänet kiinni ja hänelle määrättiin sakkoja.

Häntä uhkaa viiden vuoden tuomio.

Viimekerralla kirjoitin vanhasta naisesta, joka kantoi punaista Voitonlippua  kohti ukrainalaisia sotilaita, jotka repivät sen hänen kädestään ja polkivat maahan. Nyt tämä video on esitetty YK:n kokouksessa ja se on saanut valtavan huomion maailmalla. Vanhusta on kehuttu sankariksi ja netti vilisee kommentteja, joissa kehutaan vanhaa naista uskomattoman rohkeasta teosta. Sanotaan mm. "Vanhus on kuin kallio ukrainalaisten sotilaiden edessä, jotka ovat kuin maan tomua". Ukrainalaisilla sotilailla ei ole minkäänlaista tajua inhimillisyydestä. Olen samaa mieltä asiasta.

Hänestä on tullut maailmassa kansainvälinen legenda.





sunnuntai 8. toukokuuta 2022



TAISTELU VALLASTA


Maailmassa vallitsee taistelu vallasta. Tai oikeastaan vain Yhdysvallat on ryhtynyt taistelemaan oman valtansa puolesta. Kaksi muuta suurvaltaa Kiina ja Venäjä ottavat asiat rauhallisemmin ja antavat asioiden tapahtua luonnollista tietä.  Yhdysvallat on hallinnut maailmaa yksinvaltiaana lähes kolmekymmentä vuotta ja on nyt menettämässä valtaansa. Rinnalle tai jopa ohi ovat nousemassa Kiina ja Venäjä. Myös muita valtioita on nousemassa maailman kartalla vaikuttajiksi. Kyse on vaikuttamisen laajuudesta ja voimasta maailmassa. Kiina ja Venäjä antavat asioiden sujua luonnollista tietä, mutta Yhdysvallat yrittää pitää yksinvaltiudestaan kiinni yleensä väkivallan avulla. Tämä väkivalta toimii joko poliittisesti, hybridisesti tai ihan konkreettisesti aseellisesti taistellen. Tässä väkivallassa se käyttää "liittolaisiaan" ja ennen kaikkea Natoa.

Toisen maailmansodan jälkeen maailmaa hallitsi kaksi suurvaltaa Neuvostoliitto ja Yhdysvallat. Maailmassa vallitsi tasapaino, joka merkitsi turvallisuutta. Neuvostoliiton hajottua 1990-luvun alussa on yhdysvallat hallinnut maailmaa suvereenisesti. Tämä on pitkälti perustunut Yhdysvaltojen talousmahtiin, joka alkoi toisen maailmansodan jälkiseurauksena. Tähän vaikutti lähinnä taloudellinen ylivalta ja dollari maailmanvaluuttana. Taloudelliseen ylivaltaan perustui myös sotilaallinen valta, joka on edelleen ylivoimaisesti maailman suurin. Yhdysvallat käyttää sotilaallisiin tarkoituksiin reilusti yli 800 miljardia dollaria vuosittain. Tarkkaa lukua on mahdotonta saada, koska osa menoista ovat salaisia.

Yhdysvallat ei ole demokraattinen valtio, vaikka se yleisesti väittää olevansa maailman demokratian esikuva. Riittää kun katsoo esimerkiksi sen presidentinvaaleja, joissa eniten ääniä saanut ei useinkaan pääse presidentiksi. Yhdysvaltojen politiikka on pelkkää kähmintää, joissa suurin merkitys on rahalla. Tämä on piilotettu politiikan kiemuroihin. Yhdysvallat ei myöskään ole sananvapauden esikuva, vaikka pitää itseään maailman sananvapauden mallimaana. Riittää kun tarkastelee, miten se kohtelee esimerkiksi WikiLeaksin perustajaa Julian Assangea tai  paljastuksia tehnyttä Edward Snowdenia, joka paljasti miten Yhdysvallat yrittää vakoilla sähköisesti koko maailmaa. Lisäksi Yhdysvalloilla on valtiollisia järjestöjä kuten CIA, FBI ja NSA, ja salaisia järjestöjä jotka maailmanlaajuisesti ovat tappaneet enemmän poliittisia vastustajia kuin kaikki muut valtiot yhteensä.

Yhdysvallat on valtio, jossa on maailman ylivoimaisesti eniten vankeja ja vankiloita, joiden joukossa maailman suurimpia. Yhdysvalloissa sallitaan alaikäisten pitäminen vankiloissa tai vankien kiduttaminen (esim. Guantanamo Bayn vankileiri). Oikeustoimissa raha ratkaisee. Jos pystyy palkkaamaan hyvän asianajajan saa pienemmän tuomion, kuin jos joutuu käyttämään valtiollista asianajajaa tai toimimaan ilman asianajajaa. Siis mikään demokraattinen oikeusvaltio Yhdysvallat ei ole.


Yhdysvaltoja johtaa presidentti Joe Biden, joka on jo 80-vuotias. Yleisesti häntä pidetään vanhuuden höperönä jopa niin paljon, että häneltä halutaan ottaa pois se kuuluisa ns. punainen nappi. Usein hän sekoilee puheissaan, sekoitta henkilöitä, unohtaa asioita, nukahtelee siellä sun täällä ja eksyy eri paikoissa. Alabamassa Biden sekoitti Venäjän ja Ukrainan keskenään. Puheessaan hän ilmoitti, että Yhdysvallat antaa aseita Venäjälle vaikka hänen piti sanoa Ukrainalle. Hänen suosionsa Yhdysvalloissa  on noin 30 prosentin luokkaa ja on laskemaan päin. Hänestä puhutaan paljon, että hänen pitäisi mennä tutkituttamaan päänsä, koska ei ole siinä kunnossa, että voisi johtaa maata. Sanotaankin, ettei hän johda Yhdysvaltoja vaan hänen taustahenkilönsä toimivat hänen puolestaan. Totuus lienee siinä, että Yhdysvaltoja johtaa rikkaiden rahamaailma, eräänlainen klikki, joka pitää huolen siitä, että raha virtaa heille.


Kiinan ja Venäjän välit ovat erinomaiset. Tämä aiheuttaa Bidenille ongelmia.

Bidenilla on vaikea ongelma. G-20 maiden kokous pidetään tänä vuonna Indonesisassa Balin saarella. Sinne on kutsuttu myös Venäjän ja Kiinan  presidentit Vladimir Putin ja Xi Jinping. Nyt Biden ei tiedä mitä tehdä, koska ei halua osallistua samaan kokoukseen Putinin ja Jinpingin kanssa. Paljon on mietitty, että jospa hän "sairastuisi" tai sitten hän lähettää sijaisen tähän kokoukseen.

Kiina on aivan toista maata, väkiluvultaan maailman suurin valtio jossa asuu noin 1,4 miljardia asukasta. Lisäksi Kiina on pinta-alaltaan maailman kolmanneksi suurin Venäjän ja Kanadan jälkeen. Kiina on kansantasavalta, jota hallitsee Kommunistinen puolue, mutta kansa pitää Kiinaa maailman demokraattisimpana valtiona. Länsimainen demokratia ei ole oikeaa demokratiaa on kiinalaisten mielipide. Kiinan voima ja mahti perustuu suureen väkilukuun, teollisuustuotantoon ja ostovoimaan, joka on maailman suurin. Se on yksi maailman nopeimmin kasvavista talouksista. Puhutaan Kiina-ilmiöstä. Kiinaa johtaa presidentti Xi Jinping, joka on myös Kommunistisen puolueen johtaja. Hänen suosionsa kansan keskuudessa on yli 90 prosentin luokkaa, joten kansan keskuudessa hän on hyvin suosittu. Hänen on sanottu olevan maailman vaikutusvaltaisin henkilö. Kiinalla on maailman suurin armeija 2,8 miljoonaa sotilasta. Tällä hetkellä Kiinalla on vahvoja erimielisyyksiä kenenkäs muun kuin Yhdysvaltojen kassa. Yksi on kyse Taiwanista, joka kuluu Kiinalle, mutta haluaa olla itsenäinen. Yhdysvallat on Taiwanin takana. Toinen syy on Yhdysvaltojen maailmanvallan kahminta. Parhaillaan kiina modernisoi armeijaansa ja kasvattaa ydinaseidensa määrää. Kiinalla on yhteistyötä Venäjän kanssa johon sillä on erinomaiset välit. Monet puhuvat liitosta Kiinan ja Venäjän välillä ja saattavat olla oikeassa. Ainakin teollisuudessa valtioilla on paljon yhteistyötä.

Kolmas suurvalta on Venäjä. Valtio on muodoltaan liittovaltio ja  pinta-alaltaan maailman suurin. Venäjän hyvä puoli on se, että se omistaa maaperässään maailman suurimmat hyötyresurssit. Venäjän maaperässä on ylivoimaisesti eniten hyötytuotteita kuten öljyä, kaasua, puuta, erilaisia metalleja ja mineraaleja sekä makean veden varannot. Lisäksi sillä on maailman suurimmat viljelykelpoiset maat. Ongelmana ovat näiden käyttöön otto. Venäjän väkiluku ei riitä kaikkeen. Pinta-ala on niin suuri, että ihmisille jaettiin ilmaiseksi hehtaari maata, jos tekevät vuoden sisällä sille jotain. Läheskään kaikkea maata ei haettu, koska hakijoita ei riittänyt. Venäjän väkiluku eri tietojen mukaanon142 - 145 miljoonaa. Parhaillaan sitä yritetään kasvattaa väestöpoliittisilla toimilla. Lisäksi erilaisten pakotteiden takia kaikki mikä ennen tuotettiin ulkoa pyritään nyt valmistamaan itse.

Venäjän presidentti on Vladimir Putin. Hän on kansan keskuudessa erittäin suosittu varsinkin nyt kun aloitti sotaoperaation Ukrainassa. Yli 80 prosenttia väestöstä kannattaa häntä ja hänen toimintaansa. Venäjä pitää omaa demokratiaansa maailman oikeudenmukaisimpana demokratiana. Venäjällä ei ole käytössä kuolemanrangaistusta. Vaikka Venäjä ei käytä asevarusteluun kovin paljon varojaan varustelu on varsin edistyksellinen. Venäjällä on todennäköisesti maailman moderneimpia aseita, jotka ovat huimasti edellä muuta maailmaa. Lisäksi Venäjällä on maailman eniten ydinaseita, joita kantavat maailman nykyaikaisimmat kantoraketit. Länsimaiden nimittämä "Saatana" on niistä kuuluisin. Nyt on ilmestynyt uusi Sarmat niminen kantoraketti, jota on mahdotonta tuhota nykyisillä torjuntavälineillä. Tällä on merkitystä Venäjän politiikassa.. Länsimaat ovat nimittäneet sen "Saatana kakkoseksi".

Nato on sotilasliitto, jota Yhdysvallat on viimeiset kolmekymmentä vuotta kehittänyt aseeksi Venäjää vastaan. Venäjä on tänä aikana kasvanut voimakkaaksi ja vaikutusvaltaiseksi valtioksi, siksi Yhdysvallat ryhtyi kehittämään Natoa Venäjän vastaiseksi aseeksi. Nato on siihen tarkoitukseen erinomainen sijainniltaan. Liitto piti vain aseistaa ja muokata tarkoitukseensa sopivaksi. Sotilasliitolla ei ole itsenäistä johtoa vaan sitä johtaa Yhdysvallat. Vaikka Venäjälle luvattiin kolmekymmentä vuotta sitten, että Nato ei laajenee kohti Venäjää tuumaakaan lupausta ei olla pidetty. Mihinkään Yhdysvaltojen lupaukseen tai sopimukseen ei voi koskaan luottaa. Tarvitessaan se rikkoo ne kaikki niin kuin se haluaa tai kun siitä on sille etua. Venäjä oli tuolloin liian uskovainen Yhdysvaltojen lupauksille ja muutenkin heikossa tilanteessa,  koska Neuvostoliitto oli juuri hajonnut. Mutta se on ymmärtänyt hyvin  Naton tarkoitusperän. Päätarkoitus on käyttää Natoa Venäjän vastaisena aseena, mutta kuten olemme huomanneet sitä voi käyttää muuhunkin sotilaalliseen toimintaan. Esimerkiksi Afganistanissa sitä käytettiin amerikkalaisten tarkoitusperien hyväksi. Venäjä on hyvin ymmärtänyt Naton olemuksen eikä tietenkään halua rajanaapurikseen itseensä kohdistuvaa asetta. Siksi Ukrainan liittäminen Natoon olisi ollut hyvin uhkaavaa. Se oli turvallisuuskysymys joka kohdistui tulevaisuuteen.

Ukraina oli kuin Venäjän sisään työntyvä ase. Se muokattiin tarkoitukseensa sopivaksi ja kehitettiin venäjävihamieliseksi. Tässä auttoi se. että huomattava osa Ukrainan kansasta on natseja tai natsimielisiä nationalisteja osa toisen maailmansodan ajoista lähtien. Tätä lähdettiin laajentamaan voimakkaasti ja kehittämään, joten yhteiskuntamuoto muodostui aggressiivisesti vihamieliseksi Venäjää kohtaan. Tosin läheskään kaikkia ukrainalaisia tämä ei koske vaan joukossa on myös huomattava osa ihmisiä, jotka ovat Venäjää kohtaan ystävällisiä, joilla on sukujuuret tai sukulaisia Venäjällä, mutta heidät on vaiennettu tai äänekkäimmät jopa murhattu, kuten Maidanilla tai Odessassa tapahtui. Natsien tapaan syyllisiä ei olla rangaistu vaikka heidät tunnetaan. Kaikkea Ukrainassa johtaa Yhdysvallat, joten käytännössä Ukrainan presidentillä tai hallituksella on vain marionettien osa. He eivät hallitse mitään Ukrainassa.

Venäjä aloitti sotilasoperaation helmikuun 24. 2022 Ukrainassa. Operaatio johtui tilanteesta, jossa Yhdysvallat yrittää tässä vaiheessa heikentää Venäjää ja sen vaikutusvaltaa maailmassa.. Ukraina on jakaantunut kahtia venäjämieliseen Donbassiin ja natsimieliseen Ukrainaan. Länsimielinen Ukraina ei ole itsenäinen valtio vaan Yhdysvaltojen täysin hallitsema räsynukke. Mitään päätöksiä se ei tee itsenäisesti kuten tuossa jo aikaisemmin totesin.  Operaatiota Yhdysvallat on suunnitellut jo kauan. Natseja ja natsimielisiä nationalisteja Yhdysvallat käyttää hyväkseen poliittisesti ja sotilaallisesti. Venäjän operaation ajankohta määräytyi siitä, että natsimieliset fasistiset  joukot olivat valmistautuneet hyökkäämään venäjämieleisten alueiden kimppuun Itä-Ukrainassa maaliskuun puolessa välissä. Tarkoituksena oli tuhota alueiden itsenäisyys ja liittää ne natsimieliseen Ukrainaan, jota hallitsi pääasiassa fasistimielinen nationalismi. Heillä oli valtava ylivoima sotilaallisesti. Venäjän piti siis toimia tätä ennen.

Ukrainalaisia sotavankeja

On aivan selvää, että Ukrainassa taistelevat keskenään Venäjä ja Yhdysvallat. Välineenä käytetään Ukrainaa, koska suora taistelu kahden suurvallan välillä olisi hyvin vaarallista koko maailman kannalta. Sotaan on johdettu välillisesti myös Nato ja Euroopan Unioni, joilla pyritään heikentämään Venäjää. Yhdysvaltojen ilmeisenä tarkoituksena on ainakin heikentää Venäjän vaikutusvaltaa maailmassa. Tässä ei oteta ollenkaan huomioon ihmishenkiä aivan samoin kuin tehtiin Irakissa tai Afganistanissa. Ukrainalaiset ovat sopivaa tykinruokaa amerikkalaisille ja Natolle. Ihmishengillä ei ole mitään merkitystä..

Hämmästyttävä ilmiö on ollut se, että  kun Neuvostoliitto hajosi 1990-luvun alussa Ukrainalla oli ylivoimaisesti korkein elintaso hajonneiden Neuvostotasavaltojen joukossa. Jopa Venäjällä, Liettuassa Latviassa, Virossa ja Valko-Venäjällä oli paljon heikommat elinolosuhteet.  Varsinkin Maidanin vallankumouksen jälkeen 2014 tapahtui jyrkkiä poliittisia muutoksia, joista Ukraina ei ole päässyt vieläkään. Ukrainasta tuli Euroopan köyhin valtio. Ukrainan suurin kauppakumppani oli aina Venäjä, mutta kun kaikki yhteydet Venäjään lopetettiin tämä kauppakin loppui. Toiminnastaan Ukrainan talous putosi köyhien joukkoon. Ainoastaan kaasun välitys on jatkunut näihin päiviin saakka  vaikka käydään sotaa toisiaan vastaan ja tästä Ukraina on saanut jatkuvasti tuloja. Länsi ei ole tarvinnut ukrainalaisia tuotteita. Ainoa on ollut orjatyövoima, jota Eurooppa on saanut pirun halvalla. Näitä ilmiöitä on käytetty hyväksi Venäjän vastaisissa toimissa. Valko-Venäjä selvisi varsin hyvin ongelmistaan. Venäjällä oli Tsetsenian, Georgian ja Syyrian sodat, mutta se on myös selvinnyt erinomaisesti kaikista ongelmistaan tähän mennessä. Ukrainassa taas on vallinnut sotatila jo ainakin vuodesta 2014 lähtien.

Ukrainalaiset natsit ja nationalistit eivät arvosta ihmishenkiä varsinkaan venäjämielisiä. Venäjän aloitettua operaation Venäjä joutui kesken kaiken muuttamaan taktiikkaansa. Tämä johtui siitä, että ukrainalaisilla sotilailla oli tapana käyttää siviilejä suojakilpenään. He piiloutuvat siviilien taakse, josta käsin käyvät sotaa. Tämä lisää valtavasti siviilien kuolleiden määrää. Tästä syytetään Venäjää. Tämä on vaikuttanut voimakkaasti Venäjän operaatioon. Lisäksi Yhdysvallat ja länsi rupesi rahoittamaan ja aseistamaan laajasti Ukrainaa. Tämä lisää voimakkaasti siviilien tuhoa. Uusia aseita työnnetään Ukrainaan jopa niin paljon, että ukrainalaiset eivät pysty tai osaa käyttää niitä. Heillä ei ole edes koulutusta niihin ja usein Venäjän valloitettua jonkun alueen se sisältää valtavan määrän amerikkalaisia, brittiläisiä, puolalaisia ja muita aseita, jotka ovat täysin koskemattomia alkuperäisissä pakkauksissaan. Ukrainalaiset sotilaat jättävät ne yksinkertaisesti paikoilleen. Nämä aseet luovutetaan yleensä donbassilaisten eli Donetskin ja Luhanskin käyttöön, joten heidän aseistuksensa on kasvanut koko sodan ajan.

Euroopan talous

Sanktiot Venäjää kohtaan on ollut Yhdysvaltojen kehittämä yritelmä, joka on  enimmäkseen kohdistunut Eurooppaan, mutta myös Yhdysvaltoihin. Inflaatio Yhdysvalloissa on ollut 8 prosenttia ja esimerkiksi bensiinin hinta on kaksinkertaistunut. Mielenosoitukset Bidenia kohtaan ovat kasvaneet. Tämä on johtunut näistä sanktioista. Eurooppa tulee kärsimään sanktioista vieläkin enemmän. Annetaan naurettavia ohjeita, että asuntojen lämpötilaa pitäisi vähentää asteen verran ja suihkussa käydä vain kerran viikossa. Ruoan hinta on nousussa ja paljon tavaroita on kaupoista loppunut. Puhutaan ensi syksyn katastrofista. Saa nähdä miten Suomessa käy, mutta käydessäni kaupoissa olen havainnut ruoan hintojen voimakkaan nousun. Eniten tämä vaikuttaa köyhien ja vanhusten elämään. Venäjään sanktiot eivät ole vaikuttaneet käytännössä mitenkään. Monin tavoin se on hyötynyt niistä öljyn, kaasun ja monien muiden tuotteiden hintojen voimakkaana nousuna. Rahastot vain kasvavat. Mielestäni sanktiot ovat aivan mielipuolinen idea. Hassu juttu on Reutersin ilmoitus jonka mukaan 6.5.2022 lähtien rupla on ollut maailman vahvin valuutta. Käsittäköön kukin ilmoituksen miten haluaa.

Ruplan kurssi Reutersin mukaan

Suomen on vallannut natohysteria. Natoon pitää liittyä väkisin, vaikka se ei olisi Suomen etu. Yhdessä kaiken maailman sanktioiden kanssa se kasvattaa Suomen menoja. Tämä taas merkitsee kustannustason voimakasta nousua. Suomen talous tulee kärsimään. Tämä lisää eriarvoisuutta. Köyhien ja eläkeläisten elämä tulee vaikeutumaan. Sotilasmenot kasvavat jyrkästi. Nato tulee vaatimaan rahaa paitsi aseistuksen vuoksi myös loputtomina sotaharjoituksina eri puolilla maailmaa. Suomi voi joutua erilaisiin sotilasoperaatioihin. Välimme Venäjän kanssa tulee huononemaan ja sotilaallinen uhka lisääntyy paitsi Suomen kohdalla myös koko maailman taholla. Suomelle ehdottomasti paras ratkaisu olisi pysyä puolueettomana. Olisimme se joustava turvavyöhyke Venäjän ja Naton välillä. Nyt Yhdysvallat on rakentamassa uutta Berliinin muuria Venäjän ja Euroopan välille. Monet ajattelevat, että menossa on kolmas maailmansota. Mutta kannattaa lukea Chicagon yliopiston valtiotieteen professorin John J. Mearsheimin analyysin Ukrainan kriisistä Foreing Affairs verkkosivustolta. Tämä selvittää paljon asioita. Se löytyy täältä:

https://www.foreignaffairs.com/articles/russia-fsu/2014-08-18/why-ukraine-crisis-west-s-fault


Sitten pieni tosikertomus Ukrainasta Harkovasta. Tapahtumista on olemassa video, joka löytyy netistä. Ukrainalaiset sotilaat olivat tulossa Anya vanhuksen luo. Vanhus luuli, että saapujat ovat venäläisiä vapauttajia. Hän tuli sotilaita vastaan kantaen neuvostoaikaista punaista Voiton lippua, jossa on sirppi ja vasara. Hän toivotti heidät venäjäksi tervetulleiksi. Ukrainalaiset sotilaat ottivat lipun Anyan käsistä ja sanoivat, että anna se rätti tänne. Sitten he polkivat sen maahan. Sen tilalle he antoivat Anyalle pussillisen ruokaa. Anya pyysi, että he antaisivat lipun takaisin koska Se oli hänelle pyhä. Sotilaat eivät antaneet vaan sotkivat sen maassa. Tästä seurauksena Anya antoi ruokapussin takaisin sotilaille ja sanoi, ettei tarvitse sitä. Tästä on muodostunut Venäjällä legenda. Anyasta tehdään monessa paikassa seinämaalauksia, veistoksia ja häntä muistetaan lämpimästi. Ehkä hänet vielä vapautetaan joskus.

Anja lähestyy ukrainalaisia sotilaita punainen Voiton lippu kädessään. Sotilaat ottavat lipun ja polkevat sen maahan. Anya pyytää saada takaisin lipun, mutta sitä ei anneta.

Anya palauttaa ruokakassin ja sanoo, ettei tarvitse sitä.









Taiteilijan näkemys, jossa verrataan ukrainalaista videota, jossa ukraina-neito leikkaa pään irti sirpillä venäläiseltä sotavangilta Anya mummoon, joka kantaa punaista Voiton lippua kädessään.