sunnuntai 25. heinäkuuta 2021



NURIN KURIN


Ja sitten se toinen täysin nurinkurinen juttu, josta oli kauhukuva aivan edellisen juttumme alussa. Kuva ei ole Afganista vaan keskeltä Eurooppaa. Ukrainassa Slavjanskissa 5.7.2021 vietettiin eräänlaista muistojuhlaa Itä-Ukrainan taisteluissa kuolleiden muistolle. Paikalle oli visualisoitu  eräänlainen kömpelö asetelma, jossa oli kuvattu ikään kuin sodassa tapahtunut kohtaus. Pyrittiin kuvaamaan, miten venäläiset tappavat ukrainalaisia sotilaita. Esille oli laitettu aseita, sotatarvikkeita ja kaikkea muuta roinaa sekä muutama ruumis pääkalloineen. Ne oli yritetty asettaa niin, että näyttäisi miten raakoja ja julmia venäläiset ovat. Tosin väitettiin, että luurangot ja pääkallot olivat muovia. Tämä kaikki oli tarkoitus esitellä varsinkin nuorisolle. Lopuksi seurasi konsertti. Ikävä kyllä tapahtuma sai hyvin vähän katsojia. Yleisö yksinkertaisesti käveli koteihinsa.


Äskettäin suoritettiin mielenkiintoinen tutkimus. Yhdysvalloissa, Saksassa ja Venäjällä suoritettiin geneettinen tutkimus eräiden kansojen alkuperästä. Kyseessä olivat Venäjän kansa, Ukrainan kansa ja Valko-Venäjän kansa. Huomattiin, että he ovat täsmälleen samaa sukujuurta. Heitä ei voi erottaa keskenään ainakaan geneettisesti. Näin päätettiin, että heillä on täsmälleen sama alkuperä ja näin ollen he ovat samaa kansaa keskenään. Näinhän venäläiset ovat aina sanoneet. Tätähän jotkut ukrainalaiset eivät voi yhä edelleen hyväksyä. Vaikka on ilmiselvää, että esimerkiksi Ukrainan kieli on kehittynyt Venäjän kielestä. Tai ainakin se on samaa alkujuurta.

Paneutumatta sen syvemmin Ukrainan historiaan, koska siihen tarvittaisiin vähintäänkin kirja esitän ohessa kaksi karttaa, jotka osoittavat, että Ukrainan kansa on samaa kansaa Venäjän kanssa. Aluksi Venäjän keisarit lahjoittivat maata.  Kun suoritettiin maalahjoituksia myös alueen venäläiset asukkaat tulivat aina mukana. Asukkaita ei vaihdettu. Toki asukkaat sekoittuivat keskenään. Myöhemmin Neuvostoliiton aikana Ukraina oli rikkain osavaltio Neuvostoliitossa. Neuvostoliiton hajotessa 1991 Ukrainassa esitettiin ajatus, että olisi moraalisesti oikein palauttaa ne alueet Venäjälle, jotka Neuvostoliiton aikana Ukraina oli saanut lahjaksi vuoden 1922 jälkeen. Tätä esittää toinen kartta (violetti väri).



Venäläiset ovat aina pitäneet ukrainalaisia ja valkovenäläisiä yhtenä ja saman kansana heidän kanssaan. Venäläisillä ei ole mitään vihaa ukrainalaisia kohtaan. Usein sisällissotaa Itäukrainassa pidetään venäläisten aiheuttamana. Mutta sota alkoi siitä, että 2014 Maidanin kumouksen jälkeen Donetskin ja Luganskin asukkaat ilmoittivat, etteivät halua kuulua tämän uuden järjestelmän piiriin. Seurauksena silloinen presidentti Petro Poroshenko kokosi sotajoukon ja hyökkäsi alueelle. He hävisivät kuitenkin tämän sodan ja osa joukoista juoksi karkuun. Seurasi neuvonpito ja sopimus Minskissä. Vuonna 2015 Poroshenko yritti uudelleen, mutta joukot joutuivat piiritykseen Debaltsevassa ja olisi tuhottu ellei Minskissä olisi neuvoteltu jo toista rauhansopimusta. Mutta Ukraina ei ole koskaan noudattanut tätäkään sopimusta. Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on kannattanut tätä sopimusta tavatessaan Venäjään presidentti Vladimir Putinin Genevessä 16.6.2021. Usein unohdetaan se, että Donetsk ja Lugansk eivät koskaan ole hyökänneet mihinkään vaan ovat ainoastaan ilmoittaneet, että eivät halua kuulua Kiovan muodostamaan järjestelmään. Kiova on sen sijaan hyökännyt jo kaksi kertaa Itä-Ukrainaan ja hävinnyt molemmat taistelut. Taistelut jatkuvat yhä alueella.

Ukraina on nykyään Euroopan köyhin valtio. Kansa on jakaantunut kahtia. Rikas oligarkkinen vähemmistö hallitsee tällä hetkellä Ukrainaa. Suurin osa kansasta puhuu ukrainaa, mutta lähes 30 % kansasta puhuu äidinkielenään venäjää. Suurin osa kansasta osaa venäjän kieltä, sillä ennen se oli pakollinen kieli kouluissa Ukrainassa. Silti venäjänkieli on nykyään Ukrainassa kielletty. Sitä ei saa käyttää julkisissa tilaisuuksissa tai virastoissa eikä sillä saa mitään opetusta kouluissa tai yliopistoissa. Se on kielletty kieli, mikä on hyvin absurdia monella tapaa. Nuoriso yritetään vieraannuttaa venäjän kielestä. Mitähän tapahtuisi, jos meillä Suomessa kiellettäisiin käyttämästä ruotsin kieltä, jota puhuu äidinkielenään vain noin 5 % väestöstä? Ukrainassa on vallalla hyvin voimakas natsimielisyys ja antisemitismi. Tämä perustuu väkivaltaan. Tätä hallinto käyttää selkeästi hyväkseen. Venäjämieliset pelkäävät joutuvansa väkivallan kohteiksi ja joutuvat siksi olemaan hiljaa. Väkivaltaisia natseja ei rangaista juuri ollenkaan väkivaltaisesta käyttäytymisestä. Mm. toisen maailmansodan aikainen natsi Stepan Bandera on nostettu kansallissankariksi. Tähän sisältyy yksi koukero lisää. Nykyisen Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin äidinkieli on venäjä, ja hänen vanhemmat puhuvat yhä venäjää. Lisäksi he ovat juutalaisia eli Zelenskyillä on juutalaiset sukujuuret.


Ukrainalla on kova hinku päästä EU:n jäseneksi. Mutta EU:n kannalta se ei olisi mitenkään järkevää. Ukraina ei toimi EU:n arvojen mukaisesti, Ukrainaa hallitsee rikas oligarkkien luokka, joka pistää rahat omaan taskuunsa ja siirtää niitä ulkomaille. EU:sta tulisi maksumies. Ukrainaa hallitaan väkivaltaisesti natsimielisillä pataljoonilla ja joukkioilla ja EU:n vastaisin periaattein. Ihmisoikeuksia rikotaan ja sananvapautta rikotaan eettisesti ja moraalisesti väärin. Ne eivät vastaa Eurooppalaisia arvoja. Tämä on politiikkaa, joka johtuu venäjänvastaisuudesta. Vuonna 2014 Maidanin aikana tapettiin yli 100 ihmistä ja Odessassa poltettiin elävältä 48 ihmistä. Murhien tekijät tunnetaan, mutta heitä ei olla rangaistu. YK on ennustanut, että Ukrainan väkiluku vähenee puoleen nykyisestä vuoteen 2026 mennessä.


Natsien Azov-pataljoona hakaristilippuineen.

Toinen päämäärä hallitsevalla luokalla on päästä Naton jäseneksi. Tämä voisi olla maailmalle hyvin vaarallista, sillä uhka Venäjää vastaan on suuri ja todennäköisesti tässä on se yksi punainen viiva, josta Venäjän presidentti Vladimir Putin on puhunut. Toisaalta Yhdysvallat ja Nato käyttää Ukrainan maaperää ja sijaintia hyväkseen Venäjän vastaisessa toiminnassaan välittämättä itse Ukrainan kansasta tippaakaan. Heille ei ole mitään väliä, mitä kansalle voisi tapahtua. Vain Ukrainan asema Venäjän rajalla on tärkeä. Nurinkurista on se, miksi Ukrainan pitäisi päästä Natoon, kun Nato on jo Ukrainassa? Juuri kun päättyi Naton harjoitukset Mustallamerellä pidettiin uudet harjoitukset 18.7.2021 Ukrainan maaperällä. Harjoituksiin osallistui Ukraina, Yhdysvallat, Puola ja Liettua. Harjoituksen nimi oli "Three swords" eli siis kolme miekkaa. Olivat unohtaneet neljännen eli Ukrainan miekan pois. Silloin kun Venäjä piti omat sotaharjoitukset omalla maaperällään se nosti suuren metelin lännessä, mutta nämä harjoitukset olivat siis "kunnialliset", koska mitään meteliä asiasta ei pidetty. Harjoitusten lopussa tapahtui jotain kummallista. Ukraina raahasi 21.7.2021 BUK-ohjuksia Krimin rajalle. Ne olivat juuri niitä samoja ohjuksia, joilla oli ammuttu malesialainen kone MH17 alas 17. heinäkuuta 2014 Itä-Ukrainassa. Ukraina oli väittänyt, että näitä ohjuksia ei enää silloin käytetty, joten he eivät voineet ampua alas malesialaista konetta. Nyt siis näkyi siis, että ne ovat yhä käytössä.
Sotaharjoituksissa 21.7.2021 Ukraina käytti BUK-ohjuksia, joilla ammuttiin alas malesialaisen matkustajakone MH17 vuonna 2014.
 

Selkeästi Ukrainan hallitseva luokka pelkää venäjän kieltä. Jos venäjänkielelle annettaisiin se asema, joka sille kuuluisi, hallitseva luokka voisi menettää asemansa. Todellisuudessa tämä on ihmisoikeuksien rikkomista. Ihmiset, joiden äidinkieli on venäjä eivät saa sitä käyttää. Äskettäin Zelenskyi lakkautti kolme ukrainalaista televisiokanavaa liiallisen venäjämielisyyden takia. Jo aikaisemmin oli lakkautettu yksi televisiokanava. Venäläisiä ohjelmia tai kanavia ei saa katsoa. Ainoastaan Donbassin itäukrainalaisilla on mahdollisuus tehdä se.. Missä on ukrainalaisten sananvapaus? Miksi Eurooppa ei reagoi tähän ihmisoikeuksien ja sananvapauden rikkomiseen? Vallitsee russofobia.

Nyt kärsivällisyys on loppunut. Venäjä on ensimmäistä kertaa käytännössä tehnyt 22.7.2021 valituksen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen toista valtiota vastaan. Tämä valtio on Ukraina. Ukraina syrjii venäjänkielisiä asukkaitaan ja kieltää heitä puhumasta äidinkieltään. Noin 30 prosenttia ukrainalaisista puhuu venäjää äidinkielenään. Ihmisoikeuksien noudattamatta jättäminen, sota siviilejä vastaan Donbassissa, yli sadan ihmisen tappaminen Maidanilla 2014 ja 48 ihmisen elävältä polttaminen Odessassa, makean veden katkaiseminen Krimin asukkailta jne. ovat ihmisoikeuksien vastaisia tekoja. Ukrainan nationalistien toimintaa ei olla tukahdutettu ja heidän rikoksiaan ei olla tutkittu, kuten lukuisten kansainvälisten järjestöjen raporteissa on käynyt ilmi. Ukrainan sotatoimet Donetskia ja Luhanskia vastaan Ukrainan armeijan voimin on johtanut yli 13 000 ihmisen kuolemaan. Silloin kun malesialaisen lentoyhtiön lentokone ammuttiin alas ja 298 ihmistä kuoli vastuu kaatuu Ukrainan ilmatilan valvonnalle, joka ei ollut sulkenut ilmatilaa sota-alueen yllä. Valituksessa luetellaan ne ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamista koskevat määräykset, joita Ukraina on jatkuvasti rikkonut. Tämä oli siis ensimmäinen kerta kun Venäjä teki valituksen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Saa nähdä, miten tuomioistuin suhtautuu tähän valitukseen. Tuomioistuimen toiminta saattaa kestää vuosia. Tuntien Euroopan asenteen olen itse hyvin skeptinen asian suhteen.

Joe Biden ja Angela Merkel tapasivat toisensa Washingtonissa 15.7.2021 ja pitivät yhteisen lehdistötilaisuuden. Yhtenä tärkeimmistä puheenaiheista oli Nord Stream  2 kaasuputken linjaus Venäjältä Saksaan. Biden ilmoitti, ettei mitään sanktioita tule, ellei kaasuputka käytetä aseena Ukrainaa vastaan. Ainoa vika tässä oli se, että Ukrainan mielestä neuvotteluissa olisi pitänyt olla myös Ukrainan presidentti Zelenskyi. Heidän mielestään Yhdysvallat ja Saksa neuvottelivat asioista, jotka koskivat Ukrainaa. Mutta Yhdysvallat haluaa keskittyä Kiinaan ja siksi luoda hyvät suhteet Saksaan. Se ei halua ottaa riskejä kauppasodasta Saksan kanssa. Saksa ja Eurooppa tarvitsevat kipeästi energiaa ja tällä hetkellä venäläinen kaasu on ainoa kunnollinen halpa ja puhdas energialähde Eurooppaan. Ukraina on epäluotettava ja arveluttava kumppani kaasun toimittamisessa, kuten aikaisemmin on nähty. Nord stream 2:sta vastustetaan mm. Ukrainassa ja Puolassa. Venäjällä ei ole mitään sitä vastaan, että kaasua kuljetetaan myös Ukrainan kautta Eurooppaan, mutta se täytyy olla myös taloudellisesti kannattavaa ja siinä on noudatettava markkinahintoja. Nord Stream 2 on 2 000 km lyhyempi kuin Ukrainan kautta kulkevat putket ja näin ollen tulee edullisemmaksi kuljettaa sitä kautta kaasua Eurooppaan. Zelenskyin vierailua Bidenin luokse on lykätty jo ainakin kaksi kertaa ja nyt se on siirretty elokuun loppuun. Tällöin Nord Stream 2 on todennäköisesti jo valmis. Tosin Yhdysvalloissa on ilmennyt ääniä, että Zelenskyin ja Bidenin apaaminen siirrettäisiin jopa syyskuun loppuun. Ukraina ei ole prioriteetti, Kiina on.


New Yorkin kaupunki Ukrainassa.

Sitten se hauskin nurinkurinen juttu. Ukrainassa on kaupunki nimeltään New York. Se sijaitsee idässä lähellä Donbassin rajaa ja on näin ollen itäisen sotatantereen alueella. Jatkuvasta sodankäynnistä johtuen se oli saanut 16.7.2021 ilmeisesti yhden kranaatin alueelleen. Joku alempi ukrainalainen upseeri sai tästä päähänsä nostaa syytteen Venäjää ja sen puolustusministeriä Sergei Soigua vastaan. Soigu haastettiin oikeuteen Mariupoliin viimeistään 20.7.2021 mennessä sakkoja vastaan. Sakkojen suuruus oli 4 758 Ukrainan hryvnia tai 13 000 Venäjän ruplaa. Tyhmää ellei se olisi niin koomista. Tämä räjäytti sosiaalisen median. Nettiin ilmestyi mitä hauskempia juttuja asiasta. Ohessa on yksi. Presidentti Zelenskyi on entinen koomikko. Koomikko johtaa Ukrainaa ja se näkyy. Sergei Soigun vaimo ilmoitti muuten, että Sergei oli tuohon aikaan lomalla Siperiassa.

Teksti: "Odota Kiova. Olen tulossa!"



sunnuntai 18. heinäkuuta 2021



NURIN KURIN


Hyvät lukijani! On kesä ja kuuma ja kesälomat. Siksi ajattelin kirjoittaa kevyesti  kahdesta aivan erilaisesta asiasta, jotka kyllä saattavat olla rankkojakin jonkun mielestä. Aluksi en ajatellut kirjoittaa ollenkaan kummastakaan, mutta en saanut niitä mielestäni, joten kirjoitan nyt ensimmäisen. Ei niitä ole pakko lukea.

Ensimmäinen on amerikkalaisten ja Naton vetäytyminen Afganistanista. Tulee elävästi mieleen Vietnamin sota. Sieltä Yhdysvallat loikki pakoon häntä koipien välissä ja perse tulessa vuonna 1975. Sota kesti 20 vuotta ja käytiin 1955 - 1975. Yhteistä on siis, että Afganistanin sota kesti myös 20 vuotta ja sieltä Yhdysvallat liittolaisineen loikki pakoon nytkin häntä koipien välissä. Suomi kuului myös näihin pakoon loikkijoihin  ja tämä oli siis Suomelle jo kolmas hävitty sota talvisodan ja jatkosodan jälkeen. Tätä harva tulee ajatelleeksi. Yleensä ihmettelin aina, mitä Suomi teki siellä yleensäkään? Sanoisin, että tämä oli Suomelta hyvin tyhmää.


Mutta Afganistanin sota oli hyvin monimutkainen ja erilaisia solmuja täysi. Sodan alku voidaan ajoittaa jo vuoteen 1979, jolloin Neuvostoliitto yritti miehittää Afganistanin. Tällöin amerikkalaiset ryhtyivät avustamaan Afganistanin sissejä rahallisesti ja aseellisesti. Heitä johti suuri Amerikan ystävä Osama bin Laden. Neuvostoliitto ei kestänyt tätä sotaa vaan poistui jo 1989. Erilaiset sissijärjestöt valtasivat Afganistanin, joista ehkä merkittävimmäksi muodostui talebanit. Osama bin Laden - tämä suuri Amerikan ystävä - ryhtyi taistelemaan vähitellen amerikkalaista hegemoniaa vastaan. Hän perusti al-Qaida sissijärjestön. Syyskuun 11. päivänä 2001 New Yorkissa tapahtui kuuluisa terrori-isku, jossa kuoli tuhansia amerikkalaisia. Tästä iskusta ryhdyttiin syyttämään Osama bin Ladenia. Mitään varmaa todistetta tästä ei ollut, mutta amerikkalaiset surmasivat hänet 2. toukokuuta 2011 erikoisjoukkojen terrori-iskulla Pakistaniin. Ruumis pudotettiin mereen.


Osama bin Laden

New Yorkin terrori-iskusta seurasi, että Yhdysvallat Nato-liittolaisineen hyökkäsi Afganistaniin 2001. Sota alkoi lähinnä pommituksin. Iskulauseena käytettiin "Kestävä vapaus".  Afganistaniin yritettiin perustaa ns. laillinen hallitus, mutta se ei oikeastaan koskaan saanut otetta maasta. Maata hallitsivat aina erilaiset sissijärjestöt, joista toistaiseksi suurimmaksi on kehittynyt talebanien sissijärjestö. Amerikkalaiset liittolaisineen eivät kyenneet tuhoamaan näitä sissijärjestöjä vaan pikemminkin niiden voima kasvoi jatkuvasti. Lopulta amerikkalaisten oli myönnettävä, että ovat hävinneet sodan ja on aika poistua maasta suurempien menetysten välttämiseksi. Yksinkertaisesti he ymmärsivät, että olivat hävinneet, heillä oli vain tappioita. Poistuminen tapahtui melkein samoin kuin Vietnamista aikoinaan. Afganistanin hallitukselle eikä kellekään muulle ilmoitettu juuri mitään, vaan maasta pyrittiin poistumaan hiljaisesti. Liittolaiset yksinkertaisesti hylättiin. Suurimmalta lentotukikohdalta Bagramilta amerikkalaiset pakenivat yön pimeydessä. Paljon aseita ja muutakin jäi tukikohtiin jäljelle, jotka sissit ottivat haltuunsa. Afganistanin ns. hallituksen joukot alkoivat paeta maasta lähivaltioihin. Pakistaniin on jo paennut yli 3 miljoonaa afganistanilaista.


Bagramilta paettiin yön pimeydessä.

Yhdysvalloilta jäi paljon tavaraa pakenemisen jälkeen.


Yhdysvaltojen presidentti Joe Biden puolusti joukkojen pakenemista. Hänen mukaansa USA oli saavuttanut tavoitteensa. Tosin puheessaan hän seniilinä oli unohtanut, mitkä tavoitteet olivat. Hän ilmoitti, että niitä oli kaksi. Sitten hän oli vaiti pitkään, koska oli unohtanut mitkä ne olivat. Sitten hän sanoi, että Osama bin Ladenin tuhoaminen oli yksi. Toisena hän piti sitä, että ei halua lähettää amerikkalaista uutta sukupolvea ikuiseen sotaan Afganistaniin. Hän unohti totaalisesti Yhdysvaltojen alkuperäisen hyökkäyksen nimen "Kestävä vapaus". Liittolaiset unohdettiin kokonaan. Amerikkalaiset joutuivat sopimaan talebanin kanssa päästäkseen ulos ilman tarpeettomia menetyksiä.


Biden unohti, mitä hänen piti sanoa.

Talebanin hallitsema alue


Taleban hallitsee jo yli 85 prosenttisesti Afganistania. Hallituksen joukot pakenevat maasta lähinnä Tadzikistaniin. Tai sitten he antautuvat talebaneille ja liittyvät heihin. Jotenkin asiat ovat kääntyneet nurinkurisesti, koska talebanin tiedottajat ilmestyivät 9.7.2021 Moskovaan neuvottelemaan. Samalla he pitivät lehdistötilaisuuden. Ryhmää johti Shahabuddin Delawar. Hän ilmoitti, että he ryhtyvät toimenpiteisiin, että ISIS-liike ei koskaan toimi Afganistanin alueella ja "takaamme, että aluettamme ei koskaan käytetä naapurimaitamme tai meille ystävällisiä maita vastaan". Silloin kun amerikkalaiset olivat Afganistanissa monet Syyrian ja Irakin ISIS-terroristit olivat siirtyneet sinne. Taleban-liike ei ainakaan julkisesti ole kannattaneet  ISIS:n ajatusta maailmanlaajuisesta Jihadista. Moskovassa tarkkaillaan Afganistanin rajatilanteita erittäin tarkasti. Talebanin valtuuskunta ilmoitti, että he aikovat osoittaa rauhallisuutensa ja vastuunsa koko maailman yhteisölle. Talebanin ilmoituksen mukaan he sallivat amerikkalaisille turvallisen poistumisen.

Talebanien valtuuskunta Moskovassa lehdistötilaisuudessa.

Afganistan tuottaa 90 prosenttia maapallon oopiumista. Se on kolmas osa maan bruttokansantuotteesta. Alkujaan huumeiden viljelyä ryhdyttiin voimakkaasti lisäämään Yhdysvaltojen tuella Neuvostoliiton miehitystä vastaan. Ajateltiin, että heidän taistelukykynsä  heikentyisi jos ryhtyvät käyttämään huumeita. Mutta viljely riistäytyi käsistä. Huumetta ryhdyttiin viemään Pakistanin kautta maailmalle. Myös Iranin kautta viedään huumeita. Jouduttuaan palvelukseen Afganistaniin myös amerikkalaiset sotilaat ryhtyivät käyttämään huumeita. Huumeista saatavilla tuloilla on merkittävä rooli kapinallistoiminnan rahoittamisessa. Myös muut terroristijärjestöt ryhtyivät rahoittamaan toimintaansa huumeista saatavilla rahoilla. Näitä olivat esimerkiksi Al Qaida ja ISIS. Yhdysvallat on yrittänyt vuodesta 2013 lähtien lopettaa tämän huumeiden viljelyn, mutta on epäonnistunut surkeasti. Nykyään se jalostetaan yhä enemmän heroiiniksi ja morfiiniksi. On merkkejä siitä että huumeiden viljely vain lisääntyy alueella.

Yhdysvaltojen maine Afganistanissa on pudonnut hyvin alhaiselle tasolle Afganistanin kansan etujen huomiotta jättämisen, avoimen epäkunnioittamisen ja jopa halveksunnan vuoksi. Fiasko oli täydellinen ja verrattavissa Vietnamin sotaan. Ongelmat voivat levitä lähialueille. Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov toivoi, että poliittinen prosessi, jota kaikki afgaanit ovat suullisesti tukeneet tapahtuisi mahdollisimman pian. Mutta amerikkalaisilla on vielä yksi lähes samanlainen tilanne Irakissa. Siellä voi toistua uusi samanlainen Vietnamin sodan loppu. Irakin sota alkoi 2003 eikä loppua näy vaikka amerikkalaiset ovat ilmoittaneet jo monta kertaa voittaneensa sodan ja lähtevänsä sieltä. Taistelut jatkuvat ja kahden vuoden kuluttua sodan alusta on kulunut 20 vuotta. Tapahtuuko silloin jotain? Toistuuko Vietnamin loppu?


Oopiumia viljellään




maanantai 5. heinäkuuta 2021



SUORA LINJA


Tänä vuonna  Venäjän presidentti Vladimir Putin piti vuotuisen Suoran linjan 30.6.2021. Kuka tahansa sai esittää hänelle minkä tahansa kysymyksen. Tänä vuonna tilaisuus oli poikkeuksellinen. Se pidettiin etänä. Kysymysten esittämisen aika oli kymmenen päivää ennen tilaisuutta. Keskus keräsi kaikki kysymykset ja lajitteli ne. Myös lähetykseen sai soittaa suoraan. Yhteydenotto oli ilmainen. Kysymyksiä kerääntyi yli kaksi miljoonaa. Suora lähetys alkoi klo 12.00 ja jatkui lähes neljä tuntia. Katsoin koko lähetyksen suorana. Lähetyksen aikana Putin vastasi lähes 70 kysymykseen. Tietenkin on selvää, ettei minulla ole mitään mahdollisuuksia käydä läpi kaikkia kysymyksiä ja vastauksia. Otan esille vain ne, jotka kiinnostavat meitä täällä lännessä. En käännä sanatarkasti vastauksia vaan pyrin esittämään vastaukset asianmukaisesti. Esitän myös omia kommenttejani.


Tietenkin suurin osa kysymyksistä koski Venäjän sisäisiä ja paikallisia asioita, kuten hintoja, kaasun toimitusta, veden laatua, huonoja teitä, eläkkeitä jne. Mutta esitettiin myös muutamia hyvin mielenkiintoisia kysymyksiä. Tietenkin heti alussa käsiteltiin koronavirusta. Mielenkiintoinen kysymys oli oliko presidentti itse ottanut rokotuksen? Putin sanoi, että totta kai hän oli ottanut. Venäjällä on tällä hetkellä kaikkiaan neljä eri rokotetta. Mutta hän ei ollut halunnut sanoa, minkä rokotteen hän oli ottanut, koska ei halunnut mainostaa tätä rokotetta. Mutta nyt hän voi sanoa, että oli ottanut SPUTNIK V:n. Mutta hän suositteli minkä tahansa rokotteen ottamista. Venäjällä ihmiset ovat huonosti käyneet rokotuttamassa itseään. Rokotus on tietenkin kaikille ilmainen. Putin ei kannata koko valtion pakollisia koronarokotuksia, mutta toivoi, että mahdollisimman moni kävisi rokotuttamassa itsensä, jotta saataisiin tarpeellinen vastustuskyky taudin leviämisen estämiseksi.


Kenties aktuellein oli kaksi äskettäistä rajaloukkausta Mustallamerellä Krimin edustalla. Putin vastasi, että ne olivat tahallisia Naton provokaatioita, jotka oli tarkoin suunniteltu. Venäjä on hyvin varustautunut tällaisiin provokaatioihin. Brittiläinen hävittäjä Defender ylitti 23. kesäkuuta Venäjän rajan 3 kilometrin syvyydeltä klo 11.52. Hävittäjää varoitettiin rajaloukkauksesta, mutta se ei reagoinut mitenkään varoituksiin. Klo 12.06 ja 12.08 vartiolaiva ampui varoituslaukauksia ja klo 12.19 Su-24M-kone teki varoituspommituksia. Siitä huolimatta brittiläinen sota-alus jatkoi etenemistään alueella vielä 11 minuutin ajan kunnes Su-24 pudotti sen edessä neljä pommia. Vasta sen jälkeen  brittiläinen sota-alus poistui Venäjän alueelta. Tämän osoitti provokaatioksi se, että brittiläiset väittivät, että mitään rajaloukkausta ei ollut tapahtunut ja mitään varoituslaukauksia tai pommituksia ei oltu suoritettu. Putin jatkoi, että venäläiset tiesivät koko ajan erinomaisesti mitä tapahtui. Jo aamulla klo 7.30 Kreikasta Naton tukikohdasta oli lähtenyt amerikkalainen tiedustelukone alueelle. Me seurasimme sitä tarkkaan. Brittiläisen aluksen loukatessa Venäjän rajaa tiedustelukone seurasi mitä tapahtui. Mutta venäläiset tekivät ansan. He antoivat sellaisen informaation, kuin asia tarvitsi. Ehkä puhuin nyt liikaa sanoi presidentti. Tavallaan amerikkalaisia ja brittejä petkutettiin. Vaikka olisimme upottaneet aluksen ne, jotka tekivät tämän provokaation eivät olisi voineet sytyttää sotaa, koska he tiesivät , etteivät voisi voittaa tätä sotaa. Tämä on hyvin tärkeä seikka nimenomaan jatkossa.  

Aluksella oli BBC:n toimittaja Jonathan Beale. Taustalla kuuluu selvästi laukausten ääniä.

Brittiläiset väittivät, että mitään tällaista ei ollut tapahtunut, mutta aluksella oli BBC:n toimittaja Jonathan Beale, jonka mukaan britit olivat täysin tietoisia siitä, mitä olivat tekemässä. Miehistö varustautui taisteluvalmiuteen kun lähestyttiin Krimin aluevesiä. Kaksi venäläistä rajavartioalusta yritti saada brittejä muuttamaan kurssiaan ja toinen niistä kävi jopa sadan metrin päässä ja radioviestintä muuttui yhä aggressiivisemmaksi ja sisälsi uhkauksia ampumisesta. Ympärillä lenteli jopa 20 venäläistä sotilaslentokonetta. Videolla, jolla toimittaja selostaa tapahtumia kuuluu aivan selvästi laukauksia kun venäläiset yrittivät saada alusta kääntymään.

Putin jatkoi, että jos tällaisia provokaatioita tapahtuu Venäjä ei epäröi upottaa alusta, joka loukkaa Venäjän alueen rajaa. Se tapahtuisi sekunneissa. Kaikki järkevät ihmiset tajuavat, että sodan pelkoa ei ole, koska se tietäisi maailmanloppua. Vielä Putin puhui näistä Naton sotaharjoituksista Mustallamerellä. Silloin kun Venäjällä oli omien rajojensa sisällä sotaharjoitukset niitä kauhisteltiin ja pidettiin väärinä. Tällöin hän antoi puolustusministeriölle käskyn lopettaa harjoitus, jotta jännite lievenisi. Tästä ei kuitenkaan seurannut mitään kiitollista reaktiota länneltä.  Mutta nyt kun pidetään Naton suuret sotaharjoitukset Mustallamerellä Venäjän rajoilla sitä pidetään lännessä  luonnollisena vaikka sotaharjoitukset pidetään jopa tuhansien kilometrien päässä omista rajoista. Kuitenkin jo seuraavana päivänä hollantilainen alus liikkui kohti Kertsin salmea ja jälleen venäläiset lentokoneet ja sotalaivat joutuivat töihin.


Patriarkka Kirill, Vladimir Putin ja Viktor Medvedtsjuk 15.11.2017

Kysytään miksi Ukraina ei lukeudu Venäjän ystävällismielisiin valtioihin? Presidentti vastasi, että venäläiset ja ukrainalaiset ovat käytännössä yhtä ja samaa kansaa. Mutta me jaamme ukrainalaiset kansaan ja hallintoon.  Putin ei lue, että Ukrainan kansa ei olisi ystävämielistä Venäjää kohtaan.  Kolmasosa kansasta puhuu venäjää. Mutta virallinen Kiova tekee kaikkensa, jotta välit Venäjän kanssa eivät normalisoituisi, nykyinen hallinto ei missään nimessä ole meidän ystävämme. Viktor Medvedtsjuk on suljettu kotiarestiin jalassa valvontalaite. (Medvedtsjuk on Opposition Platform - For Life - puolueen johtaja, joka suhtautuu Venäjään ystävällismielisesti ja pidetään Putinin liittolaisena. Hän sai uusissa mielipidetiedusteluissa jopa enemmän ääniä kuin presidentti Zelenskyi). Ukrainassa on myös natseja, jotka ovat aggressiivisia venäjämielisiä kohtaan. Ukrainassa on tehty niin, että niillä, jotka haluaisivat rakentaa ystävällisiä suhteita Venäjän kanssa ei ole siihen mitään mahdollisuutta. Varsinkin nuorisoa kasvatetaan vihamielisyyteen Venäjää kohtaan. Presidentti Zelenskyi on antanut maansa hallinnon ulkomaalaisten käsiin. Mitkään päätökset eivät tapahdu Kiovassa vaan Washingtonissa, osaksi Berliinissä ja Pariisissa. Ukraina ei siis ole itsenäinen valtio. Tämä merkitsee sitä, että Venäjän naapurivaltion hallinto on ulkomaisten vihamielisten voimien käsissä. Tämä on Venäjälle vaarallista. Ukrainan pyrkimys Natoon on vaarallista. Näin ollen mistä voisi puhua Zelenskyin kanssa? Siitä huolimatta Putin pitää ovet avoimina. Sisällissota Ukrainassa on reaalinen uhka Venäjälle. Tämä aiheuttaa vaaraa Venäjälle ja tämä häiritsee minua sanoi Putin. Siinä yksi selkeä "punainen viiva".

Kysytään mitä järkeä oli tavata presidentti Biden? Putin vastasi: Maailma on muuttumassa. Se muuttuu nopeasti. Maailman yksinapaisuus on häviämässä. Yhdysvalloissa toisaalta ymmärretään se ja sen takia oli tapaaminen. Toisaalta siellä halutaan säilyttää maailman monopolinen hallitseminen ja tämän takia olivat provokaatiot ja erilaiset sanktiot. Toisaalta myös heidän partnerinsa ymmärtävät tämän eivätkä ole iloisia, että määrätään sanktioita. Tämä ei ole kellekään iloinen asia. Sanktioista huolimatta Venäjä kehittyy. Ekonominen suvereenisuus lisääntyy. Puolustusteollisuuden laatu parantuu ja on parasta maailmassa, parempaa joillakin aloilla kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa. Aasia kehittyy nopealla tahdilla. Kiinan kaupan määrä on ohittanut Yhdysvaltojen kaupan määrän. Kiinan kauppa Eurooppaan on ohittanut Yhdysvaltojen kaupan määrän Eurooppaan. Toisaalta amerikkalaiset ymmärtävät tämän, toisaalta eivät halua hyväksyä sitä. Meillä sanktiot antoivat hyvän potkun kehittää teollisuuttamme puhumattakaan maataloudesta. Rahataloutemme on parantunut ja velkamme vähentynyt. Vastasanktioita emme juuri harkitse. Venäjä on maailman suurin valtio, jolla on maailman suurimmat  luonnonvarat..

Bidenista riippuu paljon, mutta Yhdysvalloissa on myös hänelle vastavoimia. Pakotteiden taustalla on se, että Yhdysvallat yrittää epätoivoisesti säilyttää oman asemansa, kun taas samaan aikaan Venäjä kehittyy pakotteista huolimatta. Putin toivoo kuitenkin, että Yhdysvaltojen ja Venäjän suhteet  normalisoituisivat - "Se ei riipu meistä, se riippuu heistä." Yhä tänä päivänä amerikkalaiset lentävät avaruuteen meidän rakettimoottoreillamme. Boeing-lentokoneita rakennetaan meidän titaanillamme. Venäjän ja Yhdysvaltojen välinen kauppa tänä vuonna on kasvanut 16,4 %.

Käsiteltiin myös Venäjän ja Kiinan välisiä suhteita. Nehän ovat erinomaisia. Putinin ja Kiinan presidentin Xi Jinpingin välinen suhde on mitä lämpimin. Heidän välillään on niin sanottu "Kuuma linja", joka on niin suojattu, että sitä on mahdotonta hakkeroida. Kiinan Kommunistinen puolue täytti tänä vuonna 100 vuotta ja Kommunistinen puolue on erittäin suosittu Kiinassa kansan keskuudessa. Presidentti Putin esitti myös onnittelut asian johdosta Xi Jinpingille. Heillä on usein tapaamisia. Yhdysvallat on erittäin huolestunut Kiinan kehityksestä ja kasvusta. Venäjä taas näkee ennenäkemättömiä mahdollisuuksia itselleen Kiinan suuresta ja nopeasta kehityksestä. Tämä on hyvin tärkeää. Venäjä ei hae hegemoniaa itselleen. Venäjälle on hyvin tärkeää, että sen suuri naapuri on nopeasti kehittyvä ja kasvava valtio ja on ystävämielinen sille ja välit ovat erinomaiset. Tämä on edullista Venäjälle sekä taloudellisesti että poliittisesti.


EU:ta ja Eurooppaa käsitteleviä kysymyksiä ei juuri tullut. Mutta Putinin mielestä Eurooppa on selkeästi jakautunut kahtia. On valtioita kuten Ranska, Saksa, Italia ja Kreikka joiden mielestä Euroopan pitäisi parantaa suhteita Venäjään, mutta sellaiset valtiot kuten Puola ja Baltian maat estävät sen. Yhdysvallat käyttää Eurooppaa omien tarkoitusperiensä ajamiseen. Siksi Venäjä keskittyy Euroopassa kahdenvälisten suhteiden kehittämiseen. Yhdysvaltojen ja Euroopan merkitys niistä lähtökohdista joissa ne nyt ovat on taantuva, Kiinan ja Venäjän merkitykset ovat nousevat. Venäjän ja Valko-Venäjän suhteet ovat lujittuvia.

Kysytään ilmastonmuutoksesta. Putin sanoi, että aihe on yksi maailman yleisimmistä puheenaiheista ja yleisesti uskotaan, että se johtuu ihmisten toiminnasta. Ilmasto muuttuu ja lämpenee joillakin alueilla luonnollisestikin, mutta ihmisen toiminta voi tuoda siihen lisää sellaisen negatiivisen efektin, että kehitystä on enää vaikea kääntää. Mutta meidän on vaikutettava siihen, mihin voimme vaikuttaa. Venäjän pohjoisilla alueilla ja ikiroudan alueilla on laajoja asuinalueita, jotka ovat vaarassa. Sulaminen voi aiheuttaa erittäin vakavia seurauksia ihmisten elinmahdollisuuksille ja Venäjän on varauduttava tähän kaikkeen.

Nuori bloggeri kysyy Onko mahdollista, että suljetaan erilaiset nettikanavat kuten Blogger, TikTok, Telegram, Twitter, YouTube jne. Putin vastasi ettei sellaisia suunnitelmia ole. Tarkoituksena on tehdä työtä niiden kanssa. Mutta on probleemeja kun ne rikkovat Venäjän oikeutta ja lakeja. Niiden täytyy noudattaa Venäjän sisällä Venäjän lakeja kuten esimerkiksi lapsipornon esittämisen kieltäminen, polttopullojen teon esittämisen kieltäminen, itsemurhaohjeiden levittämisen kieltäminen jne. Tähän mennessä ne eivät ole noudattaneet aina niitä kaikista huomauttamisista huolimatta, jolloin olemme yksinkertaisesti vain hidastaneet niiden toimintaa rajojemme sisällä.

Putinilta kysytään mahdollisesta seuraajasta. Putin vastaa, että hän voi antaa ehkä suosituksia niille ihmisille, jotka haluavat mahdollisesti pyrkiä presidentiksi. Ehkä joskus voi tulla tilanne, jolloin hän voi sanoa, että se ja se henkilö olisi ehkä sopiva johtamaan sellaista maata kuin Venäjä. Mutta presidentin valitseminen tapahtuu kuitenkin aina viime kädessä vaaleilla ja ihmisten äänillä.

Lopuksi Putinille esitettiin henkilökohtaisia kysymyksiä, joista tässä muutamia. Kysymykseen, mitä ajankohtaa maamme historiassa hän pitää parhaimpana. Putin vastasi esimerkiksi Pietari I, Katarina Suuri ja Aleksanteri I. Heidän aikana tapahtui paljon suurta, mutta voimme tutkia vielä paljon muutakin ja meidän on muistettava kunnioittaa kaikkia, jotka saavuttivat tällaisia erinomaisia tuloksia ja ansaitsevat olla esimerkkinä meille. Kysytään millaisen Venäjän hän haluaa jättää tuleville sukupolville? Neuvostoliitto oli aikanaan mahtava, mutta sen palauttaminen olisi järjetön ajatus. Venäjän suurin "kultavaranto" ovat sen ihmiset. Venäjän menestys on taattu, jos maa onnistuu säilyttämään sisäisen vakauden, vaikka sitä yritetään koko ajan ulkopuolelta horjuttaa. Kysytään mitä tarvitaan onnellisuuteen? Vastaus on yksinkertainen: täytyy tuntea, että on tarpeellinen ja pystyy toteuttamaan itseään. Kysytään kenen alaisuudessa Venäjän presidentti toimii. - Venäjän kansan, Putin vastaa. Presidentti toimii niiden alaisuudessa, jotka ovat hänet valinneet.