lauantai 29. heinäkuuta 2017





UKRAINAN KESÄÄ





Ukrainan kesä on ollut suhteellisen vilkas tähän asti. Paljon on tapahtunut, mutta otan tässä vain muutamia tapauksia, koska kaikkea on mahdotonta ottaa mukaan. Olen ollut kiinnostunut Ukrainan tapahtumista ja seurannut niitä vähän kuin sivusilmällä. Aloitan suuresta suosikkinistani Nadjeshda Savshenkosta (hän on se, joka vietti Venäjän vankiloissa kaksi vuotta tapettuaan kaksi venäläistä journalistia). Nykyään hän on Ukrainan parlamentin jäsen. Hän sai kuuman vastaanoton Nikolajevin kaupungissa Ukrainassa 26.6.2017 kun hänen piti pitää puhe. Natsit kävivät kesken puheen hänen kimppuunsa heittämällä aluksi häntä kananmunilla ja riistivät sitten mikrofonin ja hajottivat sen. Henkivartijoiden oli puututtava asiaan tapahtuman käydessä väkivaltaiseksi. Pyydän anteeksi kuvien huonoa laatua, koska ne ovat kuvakaappauksia uutisisvideolta.

Nadjeshda Savshenko sai munista Nikolajevissa 26.6.2017



Mutta ehkä on aloitettava siitä, että urkainalaisille tuli 11.6.2017 vihdoin niin sanottu viisumivapaus EU:n alueelle. Osa ukrainalaisista oli odottanut tätä jo kauan. Tosin tämä viisumivapaus on suhteellinen käsite. Jotta ukrainalainen voi matkustaa EU-maihin viisumitta hänellä on oltava biometrinen passi, jossa on sormenjäljet sisältävä mikosiru. Tämä vaatii rahaa, jota läheskään kaikilla ukrainalaisilla ei ole. Lisäksi ukrainalainen voi matkustaa EU:hun vain 90:ksi vuorokaudeksi 180 vuorokauden aikana. Britannia ja Irlanti ovat viisumivapauden ulkopuolella. Tämä viisumivapaus ei koske työntekoa. Tätähän nimenomaan ukrainalaiset olisivat halunneet, päästä töihin EU:hun. Tämä oli varmaan monelle suuri pettymys. Pienen särön aiheutti Hollanti, jossa järjestettiin huhtikuussa 2016 kansanäänestys viisumisopimuksesta. Enemmistö hollantilaisista eli 64,5 prosenttia äänesti sopimusta vastaan. Siitä huolimatta kaikkien demokratian sääntöjen vastaisesti Hollannin pralamentti jätti kansanäänestyksen tuloksen huomiotta ja äänesti viisumin myöntämisen puolesta. Tämä on tätä eurooppalaista demokratiaa.

Toisen särön aiheutti se, että Ukrainan presidentti Petro Poroshenkoa ei kutsuttu G20-maiden kokoukseen 7. - 8.7. Moni oli odottanut, että hänet kutsutaan, mutta epävakaan talouden ja sisällissotaa käyvän Ukrainan merkitys maailman taloudelle on todella mitätön. Ukraina oli Neuvostoliiton aikana rikkain ja hyvinvoivin osavaltio Neuvostoliitossa. Ukrainassa oli valtavasti teollisuutta: metalliteollisuutta, lentokoneteollisuutta, avaruusteollisuutta, aseteollisuutta; kaivostoimintaa: hiilikaivoksia, malmikaivoksia jne. Siellä oli suuria laivastotukikohtia. Se oli kuuluisaa mustan mullan aluetta ja oikea vilja-aitta.Se oli suuri turistikohde, jossa tuotettiin kuuluisia viinejä. Nyt se on kaikkein köyhin ja sisällissotaa käyvä valtio Euroopassa. Se, että Ukrainalle myönnettiin omituinen rajallinen viisumivapaus on pelkästään poliittista toimintaa. Ukraina on köyhin eurooppalainen valtio, jota ylläpidetään myös eurooppalaisilla verovaroilla, jotka valuvat rikkaiden oligarkkien taskuihin. Länsi tarvitsee Ukrainaa poliittisista syistä. Oleellisin kysymyshän tässä olisi nyt se, että miten niin rikkaasta valtiosta on tullut niin rutiköyhä, mutta se ei ole tämän kirjoitukseni aihe, joten en paneudu siihen.


Sitten ihan muihin asioihin. Euroopan yleisradioliitto EBU suositti 29.6.2017, että Ukrainalle määrätään sakkoja siitä, kun venäläistä laulajaa Julia Samoilovaa ei päästetty maahan esittämään Euroviisuissa omaa kilpailukappalettaan. Tämähän oli selvää kilpailujen politisointia, mikä ei suinkaan ole uutta Euroviisuissa. Julia on pyörätuolilla liikkuva kaunisääninen laulajatar ja hän on hyvin suosittu Venäjällä. Ukrainan päätös oli todella pöyristyttävä ja idioottimainen ja Ukrainaa pitäisi ehdottomasti rangaista asiasta.




Sitten pari murhajuttua. 20.7. tuli kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun toimittaja Pavel Sheremet murhattiin räjäyttämällä hänen autonsa 20.7.2016. Olen kirjoittanut jutusta mm. osoitteessa: http://uuuusi.blogspot.fi/2017/06/kolme-vuotta-torstaina-25.html     

Vaikka murhaaja tiedetään, asiaa ei ole vieläkään tutkittu eikä ketään ole vangittu. Ei ole edes etsitty videolla olevaa salaperäistä naista, joka asetti pommin Sheremetin autoon. Tapaus on selvästi poliittinen eikä sitä halutakaan selvittää. Kiovassa oli mielenosoitus asiasta 20.7.2017.

Nainen, joka kuljetti yöllä pommin Sheremetin autoon. Kuka hän on?


Toinen murhajuttu koskee venäläistä liikemieshuijari Denis Voronenkovia, joka murhattiin Kiovassa 23. maaliskuuta 2017.  Asiasta on löydetty paljon kummallisuuksia, joita on pohdittu myös nyt kesällä. Olen kirjoittanut asiasta aikaisemmin osoitteessa: http://uuuusi.blogspot.fi/2017/03/kolme-tapahtumaa-paatin-kirjoittaa.html


Voronenkov oli naimissa oopperalulajatar Maria Maksakovan kanssa. Voronenkov pakeni vaimonsa kanssa Venäjältä Ukrainaan ilmeisesti tulevien vaikeuksien pelossa huijattuaan liikemiehiä ja Venäjän valtiota. On puhuttu, että liitto oli valeavioliitto. Mitään rakkautta heidän välillään ei kuulema ollut. Monet heidät tuntevat sanovat näin. Molemmat saivat Ukrainan kansalaisuuden saman tien. Voronenkovilla oli liiketoimintaa paitsi Venäjällä myös  Ukrainassa. Ukrainalainen oligarkki Igor Kolomoiski vaati häneltä miljardi dollaria. Voronenkov yritti siirtää miljardi dollaria salaa Venäjältä länteen Kolomoiskin kautta. Hänellä oli vihollisia siis molemmissa valtioissa. Huijaamisen ohella  hän toimi pääasiassa huumeiden, luvattomien aseiden ja pornon kanssa, jota välitettiin Ukrainan kautta Yhdysvaltoihin.

Maria Maksakovan ja Voronenkovin hääkuva.

Nyt kesällä ilmestyi henkilöitä, jotka kertoivat, että Voronenkov asuu Israelissa Tel Avivissa. Hän on siis hengissä ja murha oli valemurha. Kuka siis murhattiin vai näyteltiinkö murha? Hän on tehnyt kasvojenleikkausoperaatioita, jotta häntä ei tunnistettaisi. Tämä ei ole tavatonta. Tällaisiä venäläisiä rikollisia on muitakin. Yksi henkilö, joka ei usko murhaan on Voronenkovin vanha ystävä Evgenij Nemirovskij. Mm. Israelin televisio Kanava 10 on tehnyt dokumentin, jossa todistellaan Voronenkovin olevan elossa. Myös testamenttijärjestelyt on tehty niin, että hän pääsee varoihin käsiksi. Hänellä esimerkiksi on Moskovassa yli 1 000 neliön asunto ja muuta omaisuutta, joiden järjestelyt ovat omituisia. Ukrainalainen journalisti Juri Kot väittää myös, että Voronenkov on elossa. Myös Israelin entisen pääministerin Benjamin Netanjahun entinen henkivartija israelilainen Aleksei Tservets pitää ensinnäkin koko murhatapahtumaa ja murhanäyttämöä omituisena näytöksena tai lavastuksena. Tuolla tavoin ei kukaan ammattimainen henkivartija menettele murhatilanteessa. Toiseksi hän pitää hyvinkin mahdollisena, että Voronenkov on Israelissa elossa. Aika oli otollinen Ukrainan salaiselle poliisille SBU:lle ja Yhdysvalloille syyttää Venäjää murhasta. Venäjällä ei ollut mitään syytä murhata Voronenkovia.

Evgenij Nemirovskij ei usko murhaan.

Ukrainalainen journalisti Juri Kot ei usko murhaan.

Israelilainen henkivartija Aleksei Tservets pitää todennäköisenä, että murhaa ei tapahtunut.

Pavel Parsonia pidetään Voronenkovin murhaajana. Hänet taas tappoi todella ukrainalainen ammattitappaja Iantsar Alekejevits Gonstar. Hän on kertonut yksityiskohtaisen tarkasti miten SBU palkkasi hänet tappamaan Parsonin kahdeksan metrin päässä murhapaikalta hotellin edessä olevasta autosta käsin edestä päin. Piti tuhota todistaja. Mutta se on turhan pitkä juttu tässä kerrottavaksi. Gontsar kulkee vapaalla jalalla ja asiaa ei tutkita. Maria Maksakova asuu edelleen Ukrainassa. Sanotaan, että hän ei ole normaalitilassa. Jotkut väittävät, että hän on hermoromahduksen partaalla. Hän itse puhuu, että hänenkin henkensä on vaarassa. Tietenkään itse en voi mitenkään varmistaa ihmisten kertomuksia ja sitä mikä on totuus. Mutta asia ei itse asiassa kiinnosta minua. Se ei ole tärkeä.

Ammattitappaja I Gonstar



Yhdysvalloissa televisiokanava NBC näytti 13. heinäkuuta tänä vuonna dokumentin ukrainalaisesta lastenleiristä Kiovan lähistöllä. Natsijärjestö Azov järjestää lapsille leirejä, joissa opetetaan aseiden käyttöä ja tappamista. Lapset huutavat iskulauseita "Me olemme Ukrainan lapsia! Muuttukoon Moskova raunioiksi, se on tahtomme! Kuolema, kuolema Moskaleille!" jne. Jopa Yhdysvalloissa dokumentti herätti keskustelua. Kysytään, voiko tämä olla totta? Se muistuttaa elävästi sitä, kuinka terroristijärjestö Isis koulutti lapsiterroristeja. Seuraavassa pari kuvakaappausta dokumentista.






Sitten vähän hauskempiin asioihin. Kuten monet varmasti tietävät Ukraina on tehnyt kaikkensa estääkseen venäjän kielen käytön. Venäläiset televisio-  ja radiokanvat ovat kiellettyjä, venäläiset elokuvat ja näytelmät ovat kiellettyjä, samoin venäläinen kirjallisuus. On yritetty kieltää venäjän kielen käyttöä jopa kaupoissa ja yleisissä tiloissa, venäläiset sosiaaliset mediat ovat kiellettyjä kuten esim. Vkontakte, Odnoklasniki, Jandeks, jne. Sitten kaduille varsinkin Kievissä ilmestyi erilaisia julisteita, joissa sanotaan esimerkiksi: "Venäjän keili on sairaus, joka sairastuttaa hermostollisen systeemin. Venäjän kieli on hyvin tartuttavaa. Se voi tarttua neuvonnallisista ohjeista tai sen voi saada joukkoviestinnän kautta. Se tarttuu helposti nuorisoon. Puhe muuttuu, samoin henkilöllisyys, luonne, ilmestyy aggressioita, julmuutta, epämoraalista käytöstä, taipumusta juopotteluun. Oireita ovat järjen käytön heikkeneminen, kritiikin heikkeneminen, separatismin heikkeneminen. Paraneminen ja tartunnan torjuminen edellyttavät huomion kiinnittämistä terveeseen kansalliseen ideaan. Jos kuulette venäjän kieltä, käyttäkää sitä vastaan joukkovoimaa."

Hauska juliste: Venäjän kieli on vaarallista!


Heinäkuun 6. päivänä alkoi Kievissä oikeudenkäynti Ukrainan entistä presidenttiä Viktor Janukovitsia vastaan. Janukovits ei tullut Kieviin oikeuteen. Hänen mielestään siinä petetään omaa kansaa. Uusi presidentti Poroshenko tuli Ukrainan lain vastaisesti presidentiksi. Janukovits Piti Rostov na Donissa lehdistötilaisuuden, johon ei tullut yhtään ukrainalaista journalistia. Muita tuli sitäkin enemmän. Janukovits sanoi muun lisäksi "Muistakaa sitä aikaa, kun minä olin presidenttinä ja verratkaa sitä nykyiseen. Ukrainan talous on romahtanut ja elintaso laskenut. Korruptio on kasvanut moninkertaisesti. Oli minussakin vikaa, mutta sotaa idässä, jossa on kuollut jo yli 10 000, ihmistä ei ollut." Oikeudenkäyntiä Kievissä pidetään farssina, jossa jo etukäteen oli langetettu tuomio ja valittu syyllinen. Janukovitsin asianajajat kääntyivät kansainvälisten tuomioistuinten puoleen tämän farssin lopettamiseksi.

Janukovits lehdistötilaisuudessa Rostov na Donussa


Ukrainassa päätettin, että Venäjän kansalaisilta vaaditaan viisumi, jotta he pääsisivät Ukrainaan. Sen lisäksi kerätään sähköisiä tiedostoja niistä venäläisistä, jotka vierailevat Ukrainassa. On oletettavaa, että näistä muodostetaan mustia listoja ei toivotuista venäläisistä vierailijoista. Jo aikaisemmin oli lukuisilta henkilöiltä kielletty pääsy Ukrainaan. Suorat lennot Venäjän ja Ukrainan väliltä oli lopetettu jo 2015. Ainoa mahdollisuus Venäjän ja Ukrainan välillä päästä lentäen oli joko Euroopan kautta tai Minskin kautta. Junaliikenne sentään vielä toimii. Venäläisillä ja ukrainalaisilla yli 50 prosentilla on sukulaisia ja tuttavia  molemmin puolin rajaa. Tällaiset toimet hankaloittavat yhteydenpitoa ja tapaamisia. Ukrainalaisia on säännöllisissä töissä Venäjällä yli 2,5 miljoonaa ihmistä ja epäsäännöllisesti noin 10 miljoonaa. Tämä on ollut suuri apu Ukrainan taloudelle.

Odotettiin suurella jännityksellä Venäjän vastausta näihin sanktioihin. Se tulikin 16. heinäkuuta hyvin yllättävässä muodossa. Mitään viisumeita ei ukrainalaisilta vaadita. Sen sijaan ukrainalaisille myönnettiin mahdollisuus anoa Venäjän kansalaisuutta hyvin helposti. Tarvitsee täyttää vain kaksi lomaketta, ensimmäinen on anomus pääsystä Venäjän kansalaiseksi ja toinen on ilmoitus erosta Ukrainan kansalaisuudesta. On laskettu, että noin miljoona ihmistä käyttää tilaisuutta heti hyväkseen. Laskettiin leikkiä, että jospa tilannetta käyttää hyväkseen 10 miljoonaa ukrainalaista. Millaiseksi Ukrainan väkiluku muodostuu? Venäläiset pitävät ukrainalaisia sisarina ja veljinään. Venäläisillä ei ole mitään vihaa ukrainalaisia kohtaan.



Mielenkiintoinen uutinen tuli Itä-Ukrainasta 18.7.2017. Donetskin kansantasavaltaa johtava Aleksandr Zahartsenko ilmoitti Itä-Ukrainan muodostavan uuden valtion nimeltään Vähä-Venäjä (ven. Малороссия). Tästä olen kirjoittanu jo aikaisemminkin. Tämä olisi sikäli mielenkiintoista, että se ratkaisisi monta pulmaa alueella. Kannatan itse ajatusta. Sota Ukrainan ja Itä-Ukrainan välillä voitaisiin lopettaa. Valtio olisi puskurivyöhyke Venäjän ja Ukrainan välillä. Tämä rauhoittaisi aluetta. Alue tulisi hyvin toimeen taloudellisesti. Alueella sijaitsee lukuisia kaivoksia, jotka sisältävät hiiltä, metalleja ja lukuisia arvokkaita mineraaleja. Alueella on myös teollisuutta, varsinkin raskasta metalliteollisuutta. Itse asiassa alue oli koko Ukrainan paras teollisuuskokonaisuus ja käsitti yli 70 prosenttia Ukrainan teollisuudesta. Kauppaa se voisi käydä paitsi Venäjän kanssa myös Ukrainan kanssa. Mikään valtio ei toistaiseksi ole tunnustanut Vähä-Venäjää, ei edes Venäjä, eikä tämä sisälly  Minskin sopimukseen.




Lauantain 22.7.2017 lehtiin ilmestyi Suomeakin läheltä liippaava juttu. Asia koski kolme vuotta sitten Ukrainassa pudotettua Malaysia Airlinesin MH17 lentoa, jossa 298 ihmistä sai surmansa. Nyt julkaistiin ohessa oleva kuva. Suomi osallistui salaa tutkimukseen räjäyttämällä aikoinaan Venäjältä saamansa BUK-ohjuksen. Suomi sai ohjukset velkojen korvauksena ja siihen liittyi aikoinaan salassapitovelvollisuus, jota Suomi siis rikkoi. Räjäytyksessä oli paikalla hollantilaisia viranomaisia. Tapausta alkoi tutkia kansainvälinen rikoskostutkintaryhmä JIT. Venäläisiä tutkijoita ei otettu mukaan monista  venäläisten pyynnöistä huolimatta. Olen kirjoittanu jutusta mm. osoitteessa: http://uuuusi.blogspot.fi/2016/05/lento-paattyi-tutkimusten-mukaan.html

Venäläiset tekivät asiasta oman tutkintansa ja päätyivät, että ukrainalaiset olivat ampuneet koneen alas. Tuohon aikaan alueella oli ainoastaan ukrainalaisia BUK pohjuksia runsaasti, jotka olivat malliltaan vanhaa mallia, jota Venäjällä ei enää ollut käytössä. Separatisteilla ei ollut kyseistä ohjusta eivätkä he osaa edes käyttää sitä. Kehiteltiin vähintäänkin kyseenalainen idea, että Venäjältä olisi tuotu ohjus, ammuttu kone alas ja viety ohjuslavetti takaisin Venäjälle. Tässä rakennelmassa ei ole mitään järkeä. Piti vain yrittää todistaa, että Venäjä on kaikkeen syyllinen. Ukrainalaiset sotilaat olivat tuohon aikaan yleensä moraaliltaan kyseenalaisessa kunnossa ja varsin usein täysin humalassa. Omituista on se, että Yhdysvallat ja Ukraina eivät ole julkaisseet mitään omia dokumenttejaan asiasta, vaikka niitä heillä on. Venäjä julkaisi omat tutkimuksensa, mutta sitä ei otettu huomioon. Viimekädessä suurin syyllinen on kuitenkin Ukrainan lennonjohto, joka ohjasi lennnon MH17 sotatoimialueelle. Kännipäissään olleet ukrainalaiset sotilaat olivat sitten ampuneet koneen alas. Näin voisi todeta.


Sitten itse pääasiaan! Venäjällä tehdään maailmalla hyvin suosittua ja kuuluisaa animaatiosarjaa Masha ja Karhu (ven. Маша и Медведь). Varsinkin lapset katsovat niitä hyvin mielellään. Sarja on hyvin tehty ja kaikkialla pidetään siitä. Mm. Italiassa se on hyvin suosittu ja sitä näytetään jopa Yhdysvalloissa. Sarja kertoo Masha tytöstä ja hänen ystävästään Karhusta. Masha on hyvin aktiivinen ja itsenäinen hyväsydeäminen pikkutyttö ja Karhu on melkein hänen vastakohtansa, joka rakastaa rauhaa ja hiljaisuutta, on rauhallinen ja hyväntahtoinen. Myös netistä löytyy lukemattomia jaksoja sarjasta esimerkiksi nimellä Masha ja Karhu ja niitä on katsottu jopa satoja miljoonia kertoja. Nyt Ukrainassa on saatu päähän kieltää katsomista  tätä sarjaa. Aikaisemmin Liettua, Latvia ja Viro ovat yrittäneet samaa, mutta laihoin tuloksin. Sarjaa katsotaan yhä joka paikassa. Varsinkin lapset rakastavat sarjaa. Syynä kieltoon pidetään sitä, että sarja olisi jotenkin poliittinen. Iso Karhu kuvaisi Venäjää jne. Naurettavuudella ei löydy rajaa.




keskiviikko 19. heinäkuuta 2017





MAAILMAN MAHTAVIN HENKILÖ OSA 3





Kiina on väkiluvultaan maailman suurin valtio. Väkiluku vuonna 2013 oli 1 357 000 000 ihmistä ja sen lasketaan kasvavan vuonna 2022 1,4 miljardiin. Kiinan talous on bruttokansantuotteella mitattuna maailman toiseksi suurin Yhdysvaltojen jälkeen. Ostovoimakorjattuna se on todennäköisesti maailman suurin. Talouden kasvuvauhti on viime vuosina ollut maailman nopeimpia, mutta maailman talouden viimeaikainen taantuma on vaikuttanut myös Kiinan talouteen. Monet pitävät hyvin todennäköisenä, että Kiinan talous ohittaa Yhdysvaltojen talouden jossain vaiheessa kaikin kriteerein.


Kiinan armeija on maailman suurin. Kiinalla on yli 2,8 miljoonaa sotilasta. Sotilaan ammatti on Kiinassa hyvin haluttu ja sotavoimiin pääsy on vaikeaa. Sotilaskoulutus on hyvin perusteellista ja rankkaa. Kiina on suuri ydinasevalta. Ydinaseiden tarkkaa määrää ei tiedetä. Kiina modernisoi parhaillaan aseistustaan.  Kiinalla on paljon yhteistyötä Venäjän kanssa. Mm. taisteluhävittäjien moottoreita toimitetaan Venäjältä. Joissakin aseissa Kiina on maailman edistyksellisin.  Monet sanovat, että kiinalaiset uuden mallin hävittäjäkoneet ja sukellusveneet ovat kehittyneempiä kuin Yhdysvaltojen nykyiset vastaavat. Ääntä nopeampia torpedoja on vain Kiinalla ja Venäjällä. On laskettu, että hätätilassa Kiina saa kokoon yli 400 miljoonan armeijan, joka on enemmän kuin koko Yhdysvaltain väkiluku.


Kiinalla on maailman kaunein armeija. En malta olla leikittelemättä asialla.



Mm. näistä seikoista johtuen pidän henkilökohtaisesti Kiinan nykyistä johtaja Xi Jinpingiä maailman eräänä vaikutusvaltaisimpana henkilönä. Kaikissa tilastoissa Xi Jinpingiä on pidetty  maailman kolmanneksi tai neljänneksi vaikutusvaltaisimpana, mutta jos katsotaan Yhdysvaltojen nykytilaa ja Trumpia presidenttinä, hänen vaikutusvaltansa ei ole kyllä sitä luokkaa, että kohoaisi Jinpingin tasolle. Sisäiset ristiriidat Trumpin kannatuksessa USA:ssa ja poliittinen vastustus heikentävät oleellisesti hänen vaikutusvaltaansa paitsi Yhdysvaltojen sisällä, myös ulkopoliittisesti. Ristiriidat hänen päätöksissään ja erimielisyydet mm. EU:n kanssa vaikuttavat myös hänen vaikutusvaltaansa. Yhdysvaltojen  presidentin kannatus on romahtanut  siis myös ulkomailla.  Monesti myös paavi Franciscus on nostettu kolmannelle tilalle maailman vaikuttajien joukossa, mutta nämä tilastot on aina tehty katolista uskoa tunnustavissa maissa, joten hänen karismansa on yliarvostettu näissä tilastoissa. Henkilökohtaisesti nostan Kiinan nykyisen johtajan Xi Jinpingin toiselle tilalle maailman vaikutusvaltaisimpana henkilönä tällä hetkellä heti Venäjän presidentin Vladimir Putinin jälkeen.


Kiinan johtajat ovat aina pitäneet matalaa profiilia näkyvyydessä maailmalla.  Näin myös Jinping. Hän käyttäytyy hyvin vaatimattomasti eikä pyri puhumaan tai pitämään puheita. Sanotaan, että hän ei pidä puheita mielellään ja puhuu harvoin ja valitusti. Hän myös esiintyy harvoin julkisesti. Xi Jinpingin vaimo Peng Liyuan on hyvin kaunis ooppera- ja kansanlaulaja, joka on esiintynyt myös näyttelijänä. Xi esiintyy hyvin mielellään vaimonsa kanssa julkisissa tilaisuuksissa. G20-kokouksessa Hampurissa 7. heinäkuuta Jinping esiintyy virallisessa yhteiskuvassa  kunniapaikalla heti kokouksen emännän Merkelin vieressä. Tämä osoittaa, miten tärkeitä Kiina ja sen johtaja ovat maailman silmissä. Kiina on toiseksi tärkein kauppakumppani EU:lle. Kiinan kauppa EU:n kanssa on kasvussa, koska sen edellytyksiä rakennetaan hyvin tehokkaasti.



Venäjä ja Kiina solmivat 16. heinäkuuta 2001 strategisen yhteistyösopimuksen. Sopimus linjaa taloudelliset ja geopoliittiset yhteistyöt ja sisältää myös yhä lisääntyvän sotilaallisen yhteistyön. Sopimus vahvistaa myös sen, että Taiwan on erottamaton osa Kiinaa. Putin ja Jinping tapasivat toisensa Moskovassa 3. -  4. heinäkuuta 2017. Tämä oli jo kolmas kerta tämän vuoden aikana. Molemmat totesivat, että Venäjän ja Kiinan  väliset suhteet ovat lämpimämmät kuin koskaan historian aikana. Tapaaminen oli jo 23. ja tapaamisia on ollut normaalisti joka vuosi, kaksi kertaa vuodessa. Jinping itse sanoo, ettei tapaa ketään muuta valtionpäämiestä niin usein ja mielellään kuin Putinia. Henkilökohtaiset suhteet ovat molemmin puolin lämpimät ja välittömät. Tapaamisessa keskusteltiin maiden välisestä yhteistyöstä ja kansainvälisestä tilanteesta. Todettiin myös tilanne, että USA:n ja Venäjän välit ovat kylmemmät kuin koskaan aikaisemmin (tapaaminen oli ennen G20-kokousta). Putin antoi Jinpingille Venäjän korkeimman kunniamerkin.



Kiinan ja Venäjän välinen kauppa on kasvamassa. Venäjä on siirtämässä kauppansa painopistettä itään ja Kiina on tässä huomattavassa osassa. Kiinalla on pulaa energiasta. Pääosa sen energiasta tuotetaan yhä hiilellä. Venäjällä on energiaa - siis öljyä ja kaasua runsaasti yli oman tarpeen varastoissaan ja se haluaa myydä siitä. Kiina ostaa Venäjältä paitsi öljyä myös kaasua, jota varten rakennetaan mm. uusi kaasuputki Venäjältä Kiinaan. Venäjä toimittaa myös uusia atomivoimaloita Kiinalle. Yhteistyötä atomivoima- ja energiatuotannossa, teknillistä yhteistyötä, avaruuden valloitusta, lentokoneteollisuudessa, maataloustuotannossa ja korkeateknologiassa  lisätään voimakkaasti. Molemmat valtiot kuuluvat SCO- ja BRICS-järjestöihin, joiden vaikutus maailmassa on kasvamassa. Kiina pyrkii myös lisäämään kauppa Eurooppaan. Parhaillaan rakennetaan ns."Silkkitietä" ja suoraa rautatieyhteyttä Kiinasta Eurooppaan.

Silkkitie Kiinasta Eurooppaan.

Suora rautatieyhteys Kiinasta Eurooppaan. Osa rautatiestä on jo valmiina.

Viime aikoina on mm. YK:ssa puhuttu paljon Pohjois-Koreasta. Kiina on Pohjois-Korean suurin kauppakumppani ja naapuri ja on näin avainasemassa Pohjois-Korean suhteen. Pohjois-Korea käy 90 prosenttia ulkomaankaupastaan Kiinan kanssa. Kiinan kauppa Pohjois-Koreaan on kasvanut tänä vuonna jo 10,5 prosenttia. Varsinkin Yhdysvallat on yrittänyt lisätä pakotteita Pohjois-Koreaa vastaan. Pohjois-Korean varasuurlähettiläs Kim In-ryong on sanonut, että on "kohtalokas virhearviointi" uskoa, että pakotteet estäisivät Pohjois-Koreaa kehittämästä ydinaseitaan. Päinvastoin se lisää sitä. Kiina ja Venäjä vastustavat pakotteita eivätkä hyväksy sotilastoimia Pohjois-Koreaa vastaan. Pohjois-Koreaa pitäisi lähestyä rauhallisin menetelmin eikä USA:n tapaan aggressiivisesti. Venäjän YK:n varalähettiläs Vladimir Safronkov on muun muassa sanonut, että kaikkien täytyy tiedostaa, etteivät pakotteet ratkaise mitään ongelmaa.


Kiina on esittänyt ratkaisuksi, että Yhdysvallat ja Etelä-Korea lopettaisivat yhteiset ainaiset sotaharjoituksensa alueella ja Pohjois-Korea jäädyttäisi vastavuoroisesti ydinaseohjelmansa. Sotatoimet alueella voisivat olla varsin tuhoisia. Kiina on aina vastustanut tiukasti kaaosta ja konflikteja Korean niemimaalla. Kiinan YK-lähettiläs Liu Jieyi on sanonut, että sotilaskeinoja ei saa käyttää. Esimerkiksi Etelä-Korea on yksi maailman merkittävimmistä ydinvoiman käyttäjistä. Jos yksikin ydinvoimala tuhoutuu, siitä saattaa tulla suuri katastrofi alueelle. Tätä pitäisi Yhdysvaltojen ja Etelä-Korean ajatella toiminnassaan. Iänikuiset  Yhdysvaltojen ja Etelä-Korean sotaharjoitukset lähellä Pohjois-Koreaa ovat selvää provosointia, mutta se voi muuttua arvaamattoman vaaralliseksi.


Paitsi Pohjois-Korean konfliktia Kiinan ja Yhdysvaltojen välillä on toinenkin konflikti. Jatkuvasti Yhdysvallat on pyrkinyt rikkomaan Kiinan aluevesirajoja joko ilmasta käsin tai mereltä. Ihmettelen yleensäkin mitä Yhdysvallat tekee Etelä-Kiinan merellä! Välillä Kiina on joutunut ajamaan yhdysvaltalaisia sotalaivoja aluevesiltään. Kolmas konfliktin kohde on Taiwan. Kiina katsoo alueen kuuluvan Kiinaan, kun taas Yhdysvallat katsoo, että Taiwan on itsenäinen valtio. Yhdysvallat tavoittelee laivastotukikohtaa Taiwanilta, vaikka Yhdysvalloilla on satoja tukikohtia ympäri maailmaa ja myös Kiinan lähivesillä. Kiina on varoittanut, että sota Kiinan ja Yhdysvaltojen välillä voi olla tuhoisa koko maailmalle.


Kuten jo kirjoitin tuossa aikaisemmin Kiina haluaa kehittää ja modernisoida armeijaansa. Venäjän sotilasteknologia auttaa nopeuttamaan modernisointia. Kiina ja Venäjä ovat järjestäneet säännöllisesti yhteisiä sotaharjoituksia. Nyt ensimmäistä kertaa kiinalainen laivasto-osasto tulee tänne Itämerelle sotaharjoituksiin Venäjän kanssa. Venäjän ja Kiinan yhteisharjoituksen nimi on Joint Sea 2017. Harjoitus jatkuu syyskuussa Japaninmerellä ja Ohotanmerellä. Pyrkimyksenä on sovittaa toimintoja yhteen. Näitä harjoituksia tehdään joka vuosi. Tämä on tulosta siitä, että Yhdysvallat liittolaisineen järjestää jatkuvasti sotaharjoituksia Kiinanmerellä, Välimerellä, Mustallamerellä ja Itämerellä. Kiina ja Venäjä tuntevat, että oman turvallisuuden vuoksi heidän on myös tehtävä jotain. Jos Yhdysvallat pysyisi omalla mantereellaan ja omilla aluevesillään maailma olisi paljon rauhallisempi.


Sotilaallisesti Yhdysvallat on ylivoimainen maailmalla. Yhdysvaltalaisia sotilastukikohtia on laskettu olevan 761 eri puolilla maapalloa. Varmasti salaisia on vielä lisää. Venäjän ainoat sotilastukikohdat ovat Syyriassa. Nyt Kiina on perustamassa ensimmäistä sotilaallista tukikohtaansa Afrikkaan Djiboutiin. Kaupallista toimintaahan Kiinalla on ollut Afrikassa jo varsin runsaasti. Djibouti sijaitsee varsin strategisella paikalla Punaisen meren suulla. Kiina on kertonut, että tukikohtaa käytetään ennen muuta rauhanturvaoperaatioihin, joihin kuuluvat mm. sotilasyhteistyö, sotilaalliset yhteisharjoitukset, evakuointi- ja pelastustehtävät, ulkomailla asuvien kiinalaisten turvaaminen sekä meriväylien suojaaminen. Global Times -lehti ilmoitti, että  kyseessä on Kiinan asevoimien ensimmäinen tukikohta, joka on sotilaallinen eikä kaupallinen huoltopiste.



Yhdysvaltojen jo pitkään jatkunut aggressiivinen toiminta Etelä-Kiinan merellä aiheuttaa epävakautta alueella. Jo Barack Obaman kaudella alkanut toiminta jatkuu edelleen. Mm. 2.7.2017 Yhdysvallat lähetti sota-aluksen kohti Kiinan aluevesiä, jolloin Kiina joutui lähettämään omia sota-aluksiaan hätistelemään Yhdysvaltain alusta pois. Kiina on luonnehtinut sota-aluksen tuloa Etelä-Kiinan merelle "vakavaksi poliittiseksi ja sotilaalliseksi provokaatioksi". Itse asiassa kyseessä oli jo toinen samanlainen operaatio Trumpin virkaanastumisen jälkeen. Lisäksi 7.7.2017 kaksi yhdysvaltalaista B-1B Lancaster -pommikonetta lensi Etelä-Kiinan merialueen yli, jonka Kiina katsoo kuuluvan itselleen. Lento tapahtui juuri ennen presidentti Trumpin ja Xi Jinpingin tapaamista G20-huippukokouksessa Hampurissa. Vaikka alueella olisi aluekiistoja Yhdysvalloilla ei ole oikeutta käyttää aseistustaan niihin. Tapaukset voivat muodostua vaarallisiksi.



Venäjällä ja Kiinalla on läheistä sotilaallista yhteistyötä. Voisi olla hieno ajatus muodostaa sotilasliitto molempien valtioiden välille. Tähän voisivat myös liittyä Valko-Venäjä ja Iran, sekä muutama muu valtio, joilla on muutenkin läheistä sotilaallista toimintaa. Venäjällä, Kiinalla ja Intialla on muutenkin sotilaallista yhteistyötä. Voisi olla hieno idea luoda sotilasliitto, joka on vastapaino Natolle. Yhteistoimintaa voisi laajentaa myös muille alueille, kuten Välimerelle, Mustallemerelle ja Itämerelle. Tämä rauhoittaisi alueita oleellisesti. Tämä tasapuolistaisi ja normalisoisi alueita maailmassa.


Trump on romahduttanut Yhdysvaltain imagon kautta maailman. Valtaosa maailman ihmisistä ei luota hänen kykyynsä johtaa maataan. Paitsi, että tämä näkyy sisäpoliittisesti ja ulkopoliittisesti on tästä tehty myös ihan virallisia tutkimuksia. Yhdysvaltain suosiolukujen romahdus on laaja-alaista Pew:n tutkimuksen mukaan. Romahdusta on tapahtunut lukuisissa maissa Latinalaisessa Amerikassa, Pohjois-Amerikassa, Euroopassa ja Afrikassa. Rajuimmin se on tapahtunut Kanadassa, Meksikossa, Saksassa ja Espanjassa. Tutkimusten mukaan vain 22 prosenttia uskoi Trumpin kykyyn toimia oikein ulkopoliittisissa kysymyksissä. Sen sijaan Kiinan Johtajan Xi Jinpingin kunnioitus maailmalla on kasvanut Kiinan talouden ja sotilaallisen kasvun myötä ja se on suurempi kuin Trumpin.  Tästä syystä olen sitä mieltä, että häntä arvostetaan ja kunnioitetaan maailmalla toiseksi eniten heti Venäjän presidentti Vladimir Putinin jälkeen.










Sarjan edelliset osat julkaistu mm. osoitteissa:





keskiviikko 12. heinäkuuta 2017





TUMMAT PILVET HAMPURIN YLLÄ




Tummilla pilvillä en todellakaan tarkoita mitään synkkää tai pahaa. En tarkoita mitään symbolista. Toteanpahan vain tosiasian, joka kuvastakin näkyy. Kirjoitan vain omia huomioita asioista, joita tapahtui G20 kokouksen yhteydessä ja sen aikana. Heinäkuun 7. -  8. päivänä järjestettiin Hampurissa Saksassa G20 maiden kokous. Kokous herätti kaikkialla maailmassa suurta huomiota. Suomessa kokousta on käsitelty ylimalkaisesti ja huonosti. Siksi tässä muutamia kommentteja. Alla kokouksen virallinen yhteiskuva.


Virallisissa kuvissa huomiota herättää aina osanottajien sijoittelu. Isäntä (emäntä) on aina ensimmäisessä rivissä keskellä kuten tässä Merkel punaisessa puserossa. Hänen vieressään on kunniapaikalla Kiinan Xi Jinping, jonka vieressä Venäjän Vladimir Putin. Erityistä huomiota herättää Yhdysvaltain presidentin sijoittaminen toiseksi äärimmäiseksi vasemmalle. Äärilaidalla on enää Ranskan hyvin nuori presidentti Emmanuel Macron. Tätä sijoittelua on pohdittu maailmalla paljon ja varsinkin Trumpin sijoittamista äärilaidalle.

Jo alkukättelyssä herätti huomiota Merkelin lämmin jutustelu Putinin kanssa (Merkel puhuu venäjää) ja kylmä suhtautuminen Trumpiin, jonka hän joutui melkein ajamaan pois näyttämöltä, kun ei muuten tahtonut lähteä. Kaikille kokouksen virallisille osanottajille jaettiin rintamerkki rintapieleen, jota kaikki muut kantoivat paitsi presidentti Trump, joka kantoi sen paikalla  USA:n lippua. Tätä on paljon pohdittu. Trumpille kokous merkitsee näköjään ihan muuta kuin muille osanottajille. Amerikka etusijalla!

Putin ja Merkel, tervetuloa! Keskinäistä jutustelua.


Trump ja Merkel, voisitko siirtyä jo eteenpäin! Huom. USA:n lippu Trumpin rintapielessä!


Sisiliassa järjestettiin 26. -  27. toukokuuta G7 maiden kokous. Sitä pidettiin täydellisenä fiaskona. Sillä ei ollut mitään merkitystä. Tämä korosti G20 kokouksen merkitystä nyt Hampurissa, kokoukselta odotettiin paljon. Kysyttiin, miksi kokous järjestettiin juuri Hampurissa eikä muualla Saksassa esimerkiksi Berliinissä. Merkel vastasi, että Hampuri on "portti maailmaan". Hampuriin olivat kokoontuneet maailman 19 suurinta taloutta sekä Euroopan unionin edustus. Ennakkoon kehiteltiin erilaisia kaavioita. G20 = 2 + 18 valtiota, jossa tärkeintä on EU:n ja Kiinan kohtaaminen. Toisaalta G20 kokous onkin todellisuudessa G3 kokous, jossa koko maailman kohtalosta päättävät vain Venäjä, Kiina ja USA. Kehiteltiin myös yhtälö G20 = 20 - 1, jossa tämä 1 on Yhdysvallat, joka ei ymmärrä, että kokous on kansainvälinen tapaaminen ja neuvottelu. Trump on joskus sanonut, että hän näkee G20 kokouksen kansainvälisenä taisteluareenana. Kuitenkin kokouksesta taisi muodostua G20 = 2 + 18 valtiota, koska suurin kiinnostus kohdistui Putinin ja Trumpin ensikohtaamiseen. Juuri muusta ei puhuttukaan. Kaikki tiedotusvälineet puhuivat tai kirjoittivat vain, mitä tapahtuu kun Putin ja Trump kohtaavat ensimmäisen kerran.

Versio EU:n ja Kiinan kohtaaminen: suunniteltu Silkkitie.


Sitten tapahtui jotain kummallista. Putin ja Trump tapasivat toisensa ohimennen ennen kokousten alkua. Trump tuli tervehtimään ja kättelemään Putinia. Tapahtumasta on olemassa salaa kuvattu video, joka levisi ympäri maailmaa. Sitä on näytetty kaikkialla ja varsinkin Yhdysvalloissa. Videota on pyritty tulkitsemaan kaikin mahdollisin tavoin. Mitä siinä tapahtuu? Kuka kättelee ketä ja miten? Videota on pyöritetty edestakaisin ja hidastettuna, että nähdään mitä todella tapahtuu. Psykologit kommentoivat videota. Näyttää siltä, että Trump tulee Putinin luo, tervehtii häntä molemmin käsin ja molemmat vaihtavat jonkin sanan. Katseet kohtaavat. Kaikki tapahtuu ystävällisissä merkeissä.



Ennen varsinasta kokouksen alkua BRICS maat pitivät oman kokouksen. Tämä on vanha perinne. BRICS maat ovat Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina ja Etelä-Afrikka. Pohdittiin yhteistä Strategiaa. 



Samana päivänä Putin tapasi Etelä-Korean uuden presidentin Moon Jae-inin. Tapaamisella on merkitystä Pohjois-Korean suhteen. Kiina ja Venäjä ovat sitä mieltä, että Pohjois-Koreaa vastaan ei saa käyttää väkivaltaa tai sanktioita. Sanktioista kärsii eniten tavallinen kansa. Venäjän ja Kiinan ehdotus on, että Pohjois-Korean alueen läheisyydessä ei järjestettäisi sotaharjoituksia, joita Etelä-Korea ja Yhdysvallat järjestävät jatkuvasti. Tämä on selvää provosointia. Jos käytetään väkivaltaa olisi se tuhoisaa paitsi Pohjois-Korealle ja sen kansalle myös Etelä-Korealle. Etelä-Korea on suuri ydinvoiman käyttäjä ja sodalla voisi olla tuhoisa vaikutus alueella, jos tuhotaan ydinvoimaloita. Japani voisi kärsiä tästä myös. Neuvottelujen tie on ainoa oikea ratkaisu asiaan. Kiina on Pohjois-Korean suurin kauppakumppani (yli 90% Pohjois-Korean kaupasta), mutta Venäjä on laajentamassa kauppaa itään ja myös Pohjois-Koreaan.

Moon Jae-in ja Putin


Sitten tapahtui se, mitä ehkä eniten oli odotettu. Putinin ja Trumpin virallinen ensimmäinen tapaaminen. Tapaaminen oli suljettujen ovien takana ja siihen osallistuivat Putinin ja Trumpin lisäksi  ulkoministerit Sergei Lavrov ja Rex Tillerson sekä tulkit. Tapaamisen piti kestää puoli tuntia, mutta kestikin kaksi tuntia ja 16 minuuttia. Siitä, mistä keskusteltiin on paljon käsitelty eri medioissa. Paljon amerikkalaisessa mediassa kommentoitiin, miksi tapaamiseen osallistui vain neljä henkilöä, mutta olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että useampi olisi vain sotkenut asioita pahemman kerran. Suurimmaksi aiheeksi nousi venäläisten oletettu sekaantuminen Yhdysvaltojen vaaleihin. Minulle on aivan yhdentekevää sekaantuiko Venäjä niihin, mutta sanaakaan ei puhuttu Yhdysvaltojen sekaantumisesta muiden valtioiden vaaleihin. Tätä on tapahtunut pitkin historiaa, myös Venäjän vaaleihin 1990-luvun alussa Neuvostoliiton hajottua. Joskus sekaantuminen on ollut hyvinkin väkivaltaista kuten kaikkialta maailmasta olemme saaneet havaita. Tapaaminen sujui kuitenkin hyvinkin lämpimissä merkeissä, kuten kuvista voi päätellä.


Keskusteltiin myös varmasti terrorismista, Syyriasta, Pohjois-Koreasta ja Ukrainasta. Varmasti kaikkea ei saada tietää, mutta jos henki Venäjän ja Yhdysvaltojen tai heidän johtajiensa välillä paranee, merkitsee se maailman rauhalle paljon. Suhteet ovat olleet niin alhaisella tasolla. Tämä voisi merkitä myös rauhallisempia aikoja Itämerellä ja lähialueillamme. Tapaamisen aikoihin muu yleiskokous pohti ilmastokysymyksiä.



Presidenttien välille oli syntynyt Tillersonin mukaan nopeasti positiivinen suhde ja kemia oli toiminut. Yhdysvaltain valtamedia ja politiikan asiantuntijat olivat lievästi sanottuna tyrmistyneitä. Olisiko kaikki kriisi kuitattu näin vähällä? Epäilemättä Trumpin palattua Yhdysvaltoihin häntä odottaa vaikeat ajat. Trump halusi ilmeisesti hakea liittolaista tärkeisiin projekteihin. Maailma on muuttunut Barack Obaman ajoista.


Trumpin tapaamisen jälkeen Putin tapasi Japanin pääministerin Shinzo Aben, joka raukka oli joutunut odottamaan tapaamista yli tunnin, koska Putin oli myöhässä Trumpin tapaamisen kestettyä yli suunnitellun ajan. Tapaaminen oli sikäli tärkeä, että aiheina oli Pohjois-Korea ja Venäjän kaupan lisääntyminen itään. Toisaalta Putinilla ja Abella on jo sovittu tapaaminen syksyllä Vladivostokissa.



Illalla Elben filharmonikot esittivät konsertissa Merkelin pyynnöstä vieraille Ludwig van Beethovenin yhdeksännen sinfonian. Konsertti jouduttiin aloittamaan myöhässä, koska Putin myöhästyi hänen aikataulunsa venyttyä yli suunnitellun. Beethovenin 9. sinfonia tunnetaan nimellä "Oodi ilolle". Trump ilmoitti, ettei hän juuri tunne tai perusta sinfonioista.


Hämmästyttävä yksityiskohta, jota lehdistö ympäri maailmaa on pohtinut. Virallisilla päivällisillä Melania Trump istui Presidentti Putinin vieressä. He keskustelivat vilkkaasti. Virallisilla päivällisillä on yleensä aina protokolla. Tämä protokolla oli mielenkiintoinen.


Seuraavana aamuna 8.7. Merkel tarjosi aamiaisen Presidentti Putinille ja Ranskan presidentti Emmanuel Macronille. Venäjä, Saksa ja Ranska ovat Ukrainan sisällissodassa Minskin sopimuksen takaajia. Siksi tapaaminen oli Euroopan rauhan kannalta tärkeä. Onneksi paikalla ei ollut Ukrainan presidentti Petro Poroshenkoa, koska hän olisi vain sotkenut asioita. Putin tapasi myöhemmin myös Turkin presidentin Recep Tayyip Erdoganin ja EU-komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin.
Emmanuel Macron, Putin ja Merkel aamiaiselle menossa.

Turkin presidentti Erdogan ja Putin.


Sitten tapahtui jotain odottamatonta. Trump toi tyttärensä Ivankan näyttämölle. Hän sai jatkaa neuvotteluja. Trump itse häipyi  "takavasemmalle". Monet G20 kokouksen osanottajat olivat tyrmistyneitä, järkyttyneitä ja raivoissaan toimenpiteestä. On banaalia laittaa kokematon tytär neuvottelupöydän ääreen. Kun asetetaan sukulaisia, kuten tyttäriä ja vävyjä korkeisiin virkoihin sanotaan tätä yleensä nepotismiksi. Mitkä ovat heidän pätevyytensä? Ivankaa pidetään pikkutyttönä, joka ei tiedä asioista mitään.
Ivanka Trump


G20 kokouksen tunnus on Kreuzknoten eli merimiessolmu eli ns. "reivisolmu". Se on siitä omituinen, että jos sitä vetää molemmista päistä tai kummasta päästä tahansa se vain kiristyy. Toisaalta se on äärettömän helppo aukaista, jos tietää miten.




Koko näiden neuvottelujen ajan kolmen päivän aikana mielenosoittajat osoittivat mieltään kokousta vastaan Hampurin kaduilla. Suomalainen uutisointi mielenosoituksista oli varsin yksipuolista ja köyhää. Mielenosoituksiin osallistui yli 200 järjestöä. Osallistujina oli mm. kaksi Saksan oppositiopuoluetta, sosialistinen vasemmistopuolue ja monia vihreitä puolueita ja poliittisia järjestöjä. Mukana olivat myös saksalaiset ammattiliitot Verdi ja IG Metall. Mukana oli myös rauhanjärjestöjä ja useita vasemmistolaisia järjestöjä. Yksi suurimmista oli oikeudenmukaisempaa taloutta vaativa kansalaisjärjestö Attac. Ympäristöjärjestöjä oli mm. Greenpeace, Oxfam ja Maan ystävät. Yksi näkyvimmistä oli jalkapalloseura FC St. Pauli, joka järjesti nukkumapaikkoja stadionillaan. Monet kirkot tarjosivat majapaikkoja mielenosoittajille. Mielenosoituksiin osallistui myös tiedemiehiä, erilaisia aktivisteja ja poliitikkoja. Jopa New Yorkin entinen pormestari Bill de Blasio osallistui mielenosoituksiin. Mielenosoittajia tuli kaikkialta Euroopasta. Mielenosoittajia oli yli 100 000. Poliiseja kutsuttiin Hampuriin yli 30 000. Heitä jouduttiin pyytämään muualta Saksasta ja Itävallasta.


Mielenosoittajien mielestä on väärin, että nämä 20 rikasta valtiota saavat määrätä, mitä maailmassa tapahtuu ja saa tehdä. Taataan rahan ja pääomien vapaa liikkuvuus yli rajojen, mutta entäpä ihminen? Rahalla on enemmän oikeuksia kuin ihmisillä. Vaaditaan maailmankaupan tulosten nykyistä tasa-arvoisempaa jakamista. Globalisaation hyödyt eivät jakaudu maailmassa tasan, eikä G20 kokouksella ole oikeutta määrätä maailmantalouden suuntia. Rikas hyvinvoiva maailma tekee päätöksiä omista lähtökohdistaan, eikä köyhällä enemmistöllä ole mitään oikeutta vaikuttaa asiaan. Maailman johtavat päättäjät ja heidän ajamansa talouspolitiikka on luonut "helvetilliset olot" moniin maihin. Osa mielenosoittajista arvosteli G20 ryhmää epädemokraattiseksi ja osa vastustaa globalisaatiota. Jotkut olivat huolissaan ilmastonmuutoksesta.


Syntyi iskulause "Yes we camp". Paitsi G20 kokousta vastaan osoitettiin mieltä myös Trumpia vastaan. Vähitellen mielenosoitukset muuttuivat väkivaltaisiksi. Toiset syyttivät poliisia liiasta väkivallan käytöstä, toiset mielenosoittajia. Wellcome to hell  -järjestö on kansainvälinen kapitalismin vastainen liittouma. Antifa-järjestö on antifasistinen ja kapitalismin vastainen liike. Järjestöt arvostelivat poliisia liian kovista otteista. Poliisi käytti pamppuja, vesitykkejä ja kyynelkaasua. Poliisia heiteltiin pulloilla, kivillä ja autoja sytytettiin palamaan. Syntyi sanonta "G20 - tervetuloa helvettiin". Syntyi käsite "Musta blokki". He ovat nuoria miehiä, jotka pukeutuivat varsin yhteneväisesti mustiin hupullisiin vaatteisiin, peittivät silmät aurinkolaseilla ja kasvonsa mustalla huivilla. Kaduille rakennettiin barrikadeja ja liikkeitä ryöstettiin.


Mielenosoitukset jatkuivat kolme vuorokautta, myös sunnuntaina 9.7. Saksalaismediassa G20 kokousta kutsuttiin mellakoiden vuoksi katastrofiksi, väkivaltaorgioiksi, surulliseksi teatteriksi ja sisällissodan tantereeksi. Hampurissa on alueita, joissa tuho oli aika totaalista, kuin kaupunkisodan jäljiltä. On poltettuja autoja, hajotettuja kauppoja, särkynyttä lasia. Myös kokoukseen mielenosoitukset vaikuttivat. Valtiojohtajien autosaattueet joutuivat etsimään uusia reittejä päästäkseen perille. Johtajien puolisoiden ohjelmaa oli myös jouduttu karsimaan rankasti mielenosoitusten takia. Trumpin puoliso Melania ei voinut osallistua tilaisuuksiin, koska mielenosoittajat olivat piirittäneet tilan, jossa hän asui. Monet ovat sitä mieltä, että tämä ei suinkaan ollut sattumaa. yli 300 poliisia joutui sairaalaan, lähes 300 mielenosoittajaa vangittiin, mutta kukaan ei kerro kuinka monta mielenosoittajaa joutui sairaalaan.


G20 kokous päättyi lauantaina 8.7.  Euroopan unionin edustajien mukaan johtajat saivat aikaan yhteisen päätöslauselman. Päätöslauselmaan tuli erillinen kappale, joka otti huomioon Yhdysvaltain päätöksen vetäytyä Pariisin ilmastosopimuksesta. Julkaistiin  myös tiedote, jossa ilmoitetaan päätöksestä lisästä keinoja tukkia äärijärjestöjen rahoituskanavia. Pyritään syventämään kansainvälistä tietojenvaihtoa ja yhteistyötä. On taisteltava protektionismia vastaan eli edistettävä kansainvälisiä vapaita markkinoita. Mailla on kuitenkin oikeus suojella itseään. Lausuma on kompromissi, koska Trump haluaa suojella yhdysvaltalaisia yrityksiä kansainväliseltä kilpailulta ja muut maat haluavat lisätä vapautta markkinoilla. Trump on monista kokouksen ydinkysymyksistä eri mieltä muiden kanssa. Merkel piti lehdistötilaisuuden. Samoin teki Putin. Trump ei pitänyt mitään lehdistötilaisuutta. Putinin lehdistötilaisuus oli ehdottomasti mielenkiintoisempi.


Koska Trump ei kommentoinut mitenkään tapaamista, Putin joutui vastailemaan lehdistön kysymyksiin. Amerikkalainen lehdistö, varsinkin CNN, Trumpin suuri vihollinen pohdiskeli onko niin, että Trump on sanoutunut irti lehdistöstä. Mitäs, jos Trump lopettaa kokonaan keskustelemisen lehdistön kanssa? Joka tapauksessa Putin joutui vastailemaan kahdenvälisestä tapaamisesta Trumpinkin puolesta.




Loppujen lopuksi G20 kokouksen tärkeimmäksi ja eniten huomiota  herättäväksi tapahtumaksi muodostui kahden suurvallan johtajien, Venäjän Vladimir Putinin ja Yhdysvaltojen Donald Trumpin, tapaaminen. Puhutaan "Kohtaamisesta Elbellä". Tapaaminen on onnistunein tapaaminen toisen maailmansodan jälkeen. Keskustelu voi alkaa. Näytti siltä, että Trump on lähempänä Putinia, kuin esimerkiksi Saksaa ja Ranskaa. Tähän pitäisi vielä saada mukaan Kiina, niin maailma muodostuisi turvallisemmaksi paikaksi elää. Kysymykseksi jää, miten Trumpin sanoihin voi luottaa? G20 kokous hautasi alleen G7 ryhmän. Muut kokoukseen osallistujat lähtivät Hampurista vähin vaurioin ja vähään tyytyen. Kilpi ei kirkastunut, mutta ei ihan lommoillekaan päässyt menemään.