sunnuntai 5. syyskuuta 2021



Nyt on jo syyskuu. On aivan selvää, että tästä seuraavasta aiheesta minä en aikonut kirjoittaa, eikä ehkä minun pitäisikään kirjoittaa. Kävin aikoinani Afganistanissa ja kiertelin siellä muutaman viikon. Ajankohtaa en kerro, koska sillä ole mitään merkitystä. Kävin siellä tavallisena turistina. Olen ihan tavallinen suomalainen mies. Tulin Pakistanista Lahoresta Peshawarin kautta, kiertelin aikani Afganistanissa ja jatkoin Iraniin. Tutuksi tulivat mm. Kabul, Kandahar, Herat ja monet muut paikat. Käytin paikallisia kulkuvälineitä ja keskustelin erilaisten ihmisten kanssa - aika paljon viittomakielellä. Yhdenkään naisen kanssa en keskustellut, mikä kai on ihan loogista. Mitään uskonnollisia siteitä alueisiin minulla ei ole. Iranissa jatkoin Mashadiin ja edelleen Teheraniin ja sieltä laivalla Bakuun. Mikään virallinen taho en ollut. Mutta oleellista on se, että havaitsin yhden merkittävän seikan, josta kirjoitan ehkä tässä ihan kirjoitukseni lopussa.

Yhdysvallat on menettänyt kasvonsa

Afganistanista muodostui Yhdysvalloille katastrofi, jota on verrattu Vietnamin sotaan. Todellisuudessa katastrofi saattaa olla jopa pahempi. Monet väittävät näin. Paljon yhteistä asioilla on. Väitetään, että Yhdysvallat aloitti sodan 20 vuotta sitten. Todellisuudessa sota alkoi jo paljon aikaisemmin. Tällä hetkellä voitokkaan Talebanin historia on pitkä ja vaiherikas. 1950 luvulla Afganistan oli Neuvostoliiton rajanaapuri. Neuvostoliitto rupesi sosialisoimaan Afganistania. Mahdollisesti tarkoituksena oli joskus tulevaisuudessa liittää alue Neuvostoliittoon. Afganistaniin muodostettiin sosialistinen hallitus ja pääministeriksi valittiin Babrak Karmal silloisen Aminin tilalle, joka oli CIA:n kirjoissa. Maata modernisoitiin ja naisille tuli tasa-arvo. Mitään kaapuja ja burkoja ei enää tarvittu ja tytöt saivat käydä samoja kouluja kuin pojatkin. Naisilla oli kaikki samat oikeudet kuin miehilläkin. He saivat tehdä samoja töitä kuin miehetkin. Rakennettiin maanteitä ja tämä Kabulin kuuluisaksi tullut lentokenttä. Tehtiin Kabulin kaupunkisuunnitelma. Sinne perustettiin myös polytekninen instituutti, johon naisilla oli samat oikeudet päästä opiskelemaan kuin miehilläkin. Opintosuunnitelmaan sisältyi tietenkin myös venäjänkielen opiskelua. Monien mielestä laitoksessa opiskelu oli poliittista. Uskonnon merkitystä ryhdyttiin maassa pienentämään. Tarkoitus oli modernisoida Afganistan 1900-luvun tasolle.

Tähän heräsi Yhdysvallat ja Britannia. Heidän mielestään Afganistan oli ajautumassa Neuvostoliiton käsiin ja sitä ei haluttu. En kuitenkaan rupea tässä kirjoittamaan kovin yksityiskohtaisesti teoista ja tapahtumista. Yhdysvalloissa ja Britanniassa päätettiin ryhtyä sekaantumaan asioihin. Tähän käytettiin erilaisia terroristiryhmiä. Amerikkalaiset kehittivät maahan terrorismin. Aikaisemmin sitä ei siellä ollut. Yhdysvallat ryhtyi terroristisotaan, rahoitti ja aseisti al-Qaida terroristijärjestöä. Yhdysvallat rakensi itselleen oman ansan. Tärkeimmäksi johtajaksi, jota Yhdysvallat kannatti oli Saudi Arabialainen Osama bin Laden. Tällöin Neuvostoliitto marssitti joukkonsa 1979 rajan yli Afganistaniin. Yksi terroristijärjestöistä oli Taleban, joka kohosi myöhemmin tärkeimmäksi Neuvostoliiton vastustajaksi ja Yhdysvaltojen liittolaiseksi. Myös Osama bin Laden liittyi Talebanien joukkoon. Yhdysvaltojen sotilaallinen, aseellinen  ja rahallinen tuki terroristeille alkoi presidentti Jimmy Carterin kaudella mutta varsinkin Ronald Reaganin kaudella  vuodesta 1981 lähtien määrä kasvoi valtavasti. Tätä pyrittiin salaamaan kaikin keinoin, mutta asiasta on kirjoitettu paljon.

Yhdysvallat siis rahoitti ja aseisti terroristeja. Neuvostojohdon päämääränä oli modernisoida Afganistan ja rakentaa sosialistinen järjestelmä ja vetää sitten joukkonsa pois. Vähitellen Neuvostoliitto huomasi, että tapahtumat eivät edenneet toivotulla tavalla ja joutuivat sotimaan terroristien kanssa. He huomasivat, että se oli toivotonta ja vetivät joukkonsa pois 1989. Mutta Taleban kasvoi ja valtasi käytännöllisesti katsoen koko maan. Afganistan taantui ja islamilainen uskonto otti vallan. Naisen asema huononi. He eivät saaneet enää edes käydä kouluja ja joutuivat jälleen käyttämään burkaa. Elämä taantui. Terroristit rahoittivat toimintaansa mm. kasvattamalla huumausaineita ja myymällä niitä ulkomaille. Sitten tapahtui jotain yllättävää. Syyskuun 11. päivänä 2001 tapahtui Yhdysvalloissa iskujen sarja, joka vaikutti koko maailmaan. Siellä kaapattiin neljä matkustajakonetta, joista kuuluisimmaksi tulivat  New Yorkin World Trade Centerin ohjatut koneet. Molemmat tornit tuhoutuivat ja lähes 3 000 ihmistä sai surmansa. Teosta ryhdyttiin syyttämään al-Qaidaa ja Osama bin Ladenia. Tässä on kuitenkin jotain hämärää, koska suurin osa tekijöistä oli kansallisuudeltaan Saudi Arabialaisia. Näinhän oli myös Osama bin Laden. Myöhemmin Yhdysvallat on käynyt salaisia neuvotteluja Saudi Arabian kanssa, joiden sisältöä ei olla julkaistu. Myös iskusta ja tornien sortumisesta on olemassa lukuisia erilaisia salaliittoteorioita.

Tämä tapahtuma toi amerikkalaiset kuitenkin 7. lokakuuta 2001 Afganistaniin suorittamaan terroritekoja, kuin terroristit. Tässä kohden oikaisen vähän. Osama bin Ladenin, joka oli aikoinaan USA:n liittolainen USA surmasi ilman oikeudenkäyntiä terroritekona Pakistanissa 2. toukokuuta 2011. Afganin sotaan liittyivät myös monet natoliittolaiset. Myös Suomi meni sinne, mutta en todellakaan käsitä mitä hittoa Suomi teki siellä? Siellä tuhlattiin suomalaisten verovaroja, joita olisi voitu käyttää suomalaisten hyväksi. Minusta Suomen olisi syytä vakavasti harkita osallistumistaan samanlaisiin operaatioihin. Amerikkalaiset olivat siellä liittolaisineen yli 20 vuotta. Mutta yllättävän nopeasti he hävisivät sodan. Tämä oli myös Naton ylivoimaisesti pahin fiasko olemassaolonsa aikana.  Tämä ei ollut ainoa amerikkalaisten ja sen liittolaisten häviämä sota. Irakissa on sodittu jo kohta myös 20 vuotta ja sieltä  ollaan myös lähdössä pois. Vastaavia olivat esimerkiksi arabikevään valtiot esimerkiksi Egypti ja Syyria sekä Somalia ja Libya. Oikeastaan voidaan sanoa, että Yhdysvallat on hävinnyt kaikki sotansa toisen maailmansodan jälkeen. Tämä on merkinnyt miljoonia siviilien ihmishenkiä. Mutta Yhdysvalloille ei koskaan ihmishenki ole ollut minkään arvoinen, varsinkaan jos se ei ole amerikkalainen. Syyrian pelastivat terroristien käsistä Venäläiset. Ainoa valtio, joka on pärjännyt terroristeja vastaan on Venäjä. Ensimmäinen oli Tsetsenian sota ja toinen Syyria vapauttaminen terroristeista.

Amerikkalaiset ja natoliittolaiset olivat yleensä ahtautuneet linnoitusten tapaisiin leireihin eri puolilla Afganistania. Vaikka heitä oli paljon ja aseistus nykyaikaista he eivät pärjänneet Talebanin sisseille, jotka liikkuivat vapaasti koko maassa, ja joilla oli usein kansan tuki. Amerikkalaiset tekivät oman nukkehallituksensa Afganistaniin ja yritti kouluttaa sotilaita ja poliiseja. Tähän osallistuivat suomalaisetkin. Presidentiksi määrättiin Ashraf Ghani. Kun Talebanit lähestyivät järjestelmä hajosi kuin korttitalo. Useat afgaanit liittyivät suoraan talebaneihin. Ashraf Ghani pakeni maasta ensimmäisten joukossa 15.8. suuret rahamäärät mukanaan. Kabulin valtaus tuli yllättävän nopeasti ja helposti. Talebanit määräsivät Yhdysvaltojen ja kaikkien natomaiden lähetystöt tyhjennettäviksi. Muutamien maiden lähetystöt saivat jäädä maahan. Näihin kuuluivat esim. Kiina ja Venäjä. Venäläiset kertovat, että heillä kaikki sujui aivan rauhallisesti. Ainoastaan vartijat vaihtuivat lähetystön ulkopuolella. Varsinkin Kabulissa alkoi suuri joukkohysteria. Ne, jotka olivat olleet amerikkalaisille ja sen liittolaisille töissä pelkäsivät henkensä puolesta ja alkoi suuri joukkopako Kabulin lentokentälle. Tämä oli kuin toisinto historiasta Vietnamin sodan päätyttyä amerikkalaisten täydelliseen romahdukseen ja hysteeriseen joukkopakoon.




Pommi-isku Kabulin lentokentälle 26.8.2021

Näihin Yhdysvaltojen hallinnoimiin sotiin on menty yleensä verukkeella, että ollaan levittämässä demokratiaa ja sananvapautta. Todellinen syy on kuitenkin aina ollut taistelu maailman vallasta ja amerikkalaisten vallan levittämisestä. Sota on politiikkaa, jota Yhdysvallat aina käyttää, jos muut keinot loppuvat. Se on ollut vallan jatke. Toivossa on, että Yhdysvallat oppii vihdoin, että se ei enää toimi. Yhdysvallat ei ole maailman poliisi. Kyse on aina ihmishengistä. Afganistanin sota oli Yhdysvalloille varsinainen katastrofi. Varsinkin loppunäytös oli tehokas. Sota päättyi valtavaan kaaokseen. Ja kuten jo mainitsin pahin isku Natolle. Lopullinen isku oli Isisin tekemä pommin räjäytys 26.8, jossa kuoli ainakin 12 Yhdysvaltojen sotilasta. Sitä ei kerrota, että siellä kuoli myös kaksi Brittiä. Eikä kerrota sitä, että kaaoksessa amerikkalaiset sotilaat ampuivat kauhuissaan ympärilleen tappaen ja haavoittaen umpimähkään lukuisia siviilejä, jotka olivat pyrkimässä pois Afganistanista. Kostoksi amerikkalaiset suorittivat 30.8. droonilla tehdyn pommi-iskun Isisin autoa vastaan tuhoten sen. Iskun sanotaan onnistuneen loistavasti, mutta sitä ei kerrota, että samassa iskussa kuoli myös 12 afgaanisiviiliä, joista 7 oli lapsia. Alla on kuva 2-vuotiaasta tytöstä, joka menehtyi heidän joukossaan. Tämä on tätä amerikkalaista humanismia.


Hämmästyttävän nopeasti saatiin risainen evakuointi  suoritettua. Tosin kymmenet tuhannet Yhdysvaltoja ja natoliittolaisia palvelleet jätettiin maahan. Näihin kuuluu myös Suomea palvelleita. Heidän kohtalonsa on avoin. Maasta pakeneminen on vaikeaa. Tosin Talebanit ovat luvanneet armahdusta. Samalla jätettiin valtava määrä aseistusta Talebaneille. Alla on venäläisten tekemä luettelo aseista. Amerikkalaiset ilmoittivat tuhonneensa ne, mutta se ei pidä paikkaansa. Suurin osa on täysin käyttökunnossa. Talebanit eivät tosin osaa käyttää kaikkea esimerkiksi lentokoneita ja helikoptereita, mutta Turkista on tullut kouluttajia ja helikoptereita on jo nähty lennossa.

Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten pako onnistui yllättävän nopeasti. Tosin kaikkia afganistanilaisia palvelijoita ei saatu mukaan vaan heitä jäi vielä kymmeniä tuhansia Afganistaniin. Nyt on ongelma mitä heille tapahtuu?  Tosin Taleban on luvannut armahdusta, mutta minkä verran siihen voi luottaa ja koskeeko se kaikkia? On selvää, että kostoa on ilmassa. Tämä ennustaa valtavaa pakolaisten määrää. Näin on aina käynyt kun Yhdysvallat ja Nato on ollut liikkeellä. Pakolaisia on tullut valtavasti mm. Irakista, Syyriasta, Somaliasta ja Libyasta. Yhdysvallat ei koskaan ole ottanut vastuuta pakolaisista, vaan Eurooppa on aina joutunut kohteeksi. Nyt odotetaan samanlaista Afganistanista. Kysymys on siitä mihin suuntaan he lähtevät. Toinen tekijä on pysyvätkö Talebanit maansa rajojen sisällä. Koko ikänsä taistelleiden on vaikea keskittyä rauhan töihin. Varsinkin naapurivaltioissa Turkmenistanissa, Uzbekistanissa, Tadzikistanissa ja Pakistanissa pelätään terrorismin leviävän alueelle. Iran ja Kiina ovat ilmoittaneet etteivät pelkää. Terrorismi voi levitä myös muualle maailmaan ja varsinkin Eurooppaan. Iskuja voi tapahtua missä tahansa.

Kuuluisaksi tullut kuva, jossa viimeinen amerikkalainen jättää Afganistanin maaperän

Nyt kaikki miettivät Afganistanin tulevaisuutta. Miten tästä eteenpäin? Yhdysvallat on jäädyttänyt kaikki  Afganistanin rahavarat. Millä Afganistan tulee toimeen? Paljon aseita on, mutta ruokaa ei ole, sähköä ei ole tarpeeksi. Osaavatko Talebanit hallita valtiota? Muodostavatko kalifaatin? Mikään muu valtio ei ole aseistanut terroristeja niin paljon kuin Yhdysvallat. Tehtiinkö se tahallaan? Jätettiinkö vakoilijoita? Maassa toimii Isis, al Qaida ja Taleban. Miten he järjestäytyvät? Taleban on hakeutunut yhteyksiin Pakistanin, Iranin, Venäjän, Kiinan ja Qatarin kanssa. Taleban järjesti voitonjuhlat, jossa kannettiin mm. hävinneiden natoliittolaisten arkkuja, jotka oli päällystetty Yhdysvaltojen sekä Naton ja liittolaisten lipuilla. Ne haudattiin, kuten hävinneet haudataan.

Joku kirjoitti hauskasti, että USA jätti Afganistanin pitkälle samaan tapaan kuin lehmä jättää läjänsä. Liittolaisissa herää kysymys voiko Yhdysvaltoihin enää luottaa? Yhdysvalloissa kaikesta syytetään Joe Bidenia. Bidenin kannatus on jyrkästi laskenut.  Mutta todellisuudessa kaikki alkoi jo paljon aikaisemmin. Menetelmä, jossa omaa ajatusmallia pyritään väkisin syöttämään muille ei tule maailmassa onnistumaan. Tämä niin sanottu länsimainen demokratia ei sovi kaikille kansoille, joilla on toisenlainen historia, perinne, elämisen malli. Ja jos tätä "länsimaista demokratiaa" yritetään käyttää vielä hallitsemiseen muodostuu siitä hyvin raakaa ja veristä. Vain aika voi muuttaa vanhoja tapoja ja tottumuksia. Mikä on oikea malli kullekin kansalle ja valtiolle? Tulos voi olla aivan toisenlainen, kuin meillä täällä lännessä. Puhutaan paljon, että kaaos ei ole Kabulissa vaan Washingtonissa. Afganistan oli lännelle rankka häviö. Nyt puhutaan, että lännen pääviholliset ovat Kiina ja Venäjä. Mutta palaan vielä alkuun, jossa lupasin kertoa yhden merkittävän seikan. Kun liikuin Kabulissa ja muissa Afganistanin kaupungeissa havaitsin, että niissä myytiin lähinnä turisteille kiviä, lähinnä jalokiviä. Ostin niitä pari kolme pientä kappaletta. Ne olivat  todella raakoja jalokiviä ja puolijalokiviä. Kun keskustelin myyjien kanssa, mistä he olivat saaneet niitä kertoivat he, että liikkuessaan aavikoilla tai vuoristossa he keräsivät niitä maasta. Silloin koin kuin väläyksenä, että tuossa voisi olla jotain tulevaisuutta. Jos ihan tavalliset  ihmiset pystyivät keräämään niitä pelkästään liikkuessaan maaseuduilla siinä voisi olla jotain, joka vaikuttaa tulevaisuuteen. Jos vuoristosta löytyy pelkästään keräämällä jotain noin arvokasta voi siellä olla paljon muutakin. Esimerkiksi kultaa, erilaisia metalleja, kuparia, jne. Tässä voisi olla afganistanilaisten tulevaisuus. He tarvitsevat vain teollisuutta, kaivosteollisuutta. Kiina on vieressä. Venäjä on vieressä. Afganistanilla voi vielä olla suuri tulevaisuus vaikean välivaiheen jälkeen.


Paluu kotiin.