sunnuntai 6. maaliskuuta 2022



SOTA!


On aivan selvää, että monikaan ei tule pitämään tästä kirjoituksestani. Se johtuu yksinkertaisesti siitä, että pyrin kirjoituksellani löytämään sen totuuden, joka kaikkien näiden tapahtumien takana häämöttää. Meillä Euroopassa ja Suomessa pyritään antamaan kaikesta tapahtumista määrätynlainen kuva ja peittämään vastakkainen mielipide. Alkoi kolossaalinen informaatiosota. Tässä toiminnassa käytetään varsin usein voimakasta asioiden vääristelyä, valehtelua ja sensurointia. Sensuroiminen on sananvapauksien riistämistä. Tähän olen minäkin nyt törmännyt harvinaisen voimakkaalla tavalla. Onneksi olen löytänyt toistaiseksi keinoja ohittaa ne. Euroopassa on suljettu venäläisiä tiedotusvälineitä kuten Sputnik ja RT eli Russian Today -asemat. Tasapuolisuuden ja rehellisyyden nimissä pitää esittää myös muita näkemyksiä kuin vain meidän tiedotusvälineissämme esiintyy. Minulla on pääsy myös niihin ja olen todennut, että meillä esitettävät näkemykset saattavat olla hyvin yksipuolisia ja valheellisia. Kaikilla pitäisi olla tietoa myös vastakkaisen osapuolen näkemyksistä. Liian yksipuolinen näkökenttä voi viedä meidät turmioon kuten toisen maailmansodan aikana herrat löivät päänsä Karjalan mäntyihin. Se ei ole terveellistä meille eikä tasapuolista ja rehellistä.


Sensurointiin törmäsi varsin usein, mutta onneksi pystyin toistaiseksi ohittamaan ne.

Kuka olisi uskonut, että vielä 2020 -luvulla syttyisi sota Euroopassa ja vieläpä keskellä Eurooppaa? Elämme parhaillaan voimakkaita aikoja. Euroopassa on sota. Maailmassa vallitsee voimakas koronaepidemia. Eurooppaan on syntynyt kaksi uutta valtiota. Kahteen kaikista näistä tapahtumista  on vaikuttanut voimakkaasti Venäjä ja Yhdysvallat, varsinkin sodan syttymiseen. Yhdysvallat taistelee vallasta ja sen menettämisen uhasta ja pelosta. Venäjä taistele olemassaolostaan ja tulevaisuudestaan. Suomessa ja Länsi Euroopassa on kommentoitu paljon asioista, mutta hyvin yksipuolisesti. Yritän kommentoida asioita puolueettomasti. Mielestäni tämä on tärkeää, koska on hyvä ymmärtää miksi kaikki tapahtuu.

Ukraina halusi liittyä Natoon. Venäjä näki siinä vaaratekijöitä varsinkin tulevaisuutensa nähden. Koko Venäjän länsireuna olisi tällöin ympäröity Naton jäsenillä. Nämä pitävät Venäjää päävihollisenaan ja varsinkin Yhdysvallat, koska se kokee, että Venäjä nousee yhdeksi tärkeimmistä vaikuttajista maailmassa. Yhdysvallat hallitsee Natoa voimakkaasti ja on ilmoittanut myös, että Venäjä on sen toinen päävihollinen Kiinan ohella. Venäjä yritti ratkaista ongelmaa kirjallisella sopimuksella, jossa ehdotettiin, että epästabiili Ukraina ei otettaisi Naton jäseneksi ja muutenkin Naton Venäjää  lähimmät alueet muutettaisiin ystävämielisemmiksi Venäjää kohtaan. Tähän kuuluivat myös Puolaan ja Romaniaan asetettujen ohjusten poistaminen. Tätä Yhdysvallat ja Nato eivät hyväksyneet, koska se ei näyttänyt olevan heidän etujensa mukaista. Mihinkään Venäjän ehdotukseen ei suostuttu. Tämä oli valtava uhkakuva Venäjälle varsinkin tulevaisuudessa. Näin Venäjälle ei jäänyt muuta ratkaisua, kuin yrittää järjestää asiat muulla tavoin. Tähän kuvaan sopii aluksi aseellinen toiminta. Jatkossa sitten voisi käyttää muita keinoja.

Sodan valitseminen on Vladimir Putinin hallinnolta kieltämättä rohkea teko. Toisaalta kaikki sodat, joita Venäjä on käynyt viime aikoina on aina voitettu, joten lähtökohdat vaikuttivat hyviltä. Toistaiseksi sota on edennyt hitaasti, mutta Venäjän kannalta voitokkaasti. Yhdysvallat on sotinut jatkuvasti, mutta viime aikoina huonolla menestyksellä. Yhtään sotaa ei olla voitettu. Viimeksi tuli turpiin Afganistanissa ja  niin näyttää käyvän Irakissakin. Syyriassakaan ei tullut menestystä. Venäjän käymät sodat ovat taas onnistuneet hyvin. Tsetsenian sota, Georgian sota ja Syyrian sota olivat voitokkaita. Joten pisteet tälle Ukrainan sodalle näyttäisivät ennustavan positiivista lopputulosta. Jos sota voitettaisiin saisi Venäjä poistettua vaikean syöpäkasvaimen kyljestään. Ukrainahan on ollut natsivaltio, joka on kohdellut venäjänkielisiään epädemokraattisesti ja äärettömän huonosti. Lisäksi oli uhkaamassa  kansanmurhat Donetskissa ja Luhanskissa. Samalla se olisi varoittava esimerkki monelle muulle maalle. Mutta tärkein viesti menisi Yhdysvalloille. Sen asema on muuttumassa maailmassa.


USA:n hyökkäyksiä eri puolilla maailmaa toisen maailmansodan jälkeen

Perustettiin kaksi uutta tasavaltaa Donetsk ja Luhansk ja näiden alueiden itsenäisyyden tunnustaminen ja  palauttaminen oikeaan kokoonsa. Nythän ne oli ajettu Ukrainassa yhteen nurkkaan tynkäkoossa. Donetsk ja Luhansk olivat hyviä apulaisia, koska 8 vuoden aikana olivat joutuneet taistelemaan ukrainalaisten pahimpien joukkojen kanssa. Ääriainekset, nationalistit ja natsit olivat jatkuvasti piirittäneet heidän alueitaan ja käyttäneet väkivaltaa ilmeisenä tarkoituksena tuhota alueelta koko kansa. Näinhän he olivat ilmoittaneet julkisesti monta kertaa. Vangeiksi saadut nationalistitaistelijat ovat kertoneet, että he olivat saaneet käsky hyökätä Donetskiin ja Luhanskiin ja tuhota kaikki ihmiset siellä. Maa-alueet kelpasivat Ukrainalle, mutta venäjää puhuva kansa piti tuhota. Pahaksi onneksi Yhdysvallat, Britannia ja Kanada antoivat näille ääriaineksille uusimpia aseita ja kouluttivat käyttämään niitä. Tämä tuli ilmiselvästi näkyviin tulevassa sodassa. Onneksi Venäjä ehti viime hetkellä tähän väliin ja esti nämä kansanmurhat.

Venäjälle ei annettu muuta mahdollisuutta kuin käyttää aseita. Ei ollut enää muita keinoja, kaikki muut keinot loppuivat. Neuvotteluja ei haluttu jatkaa. Se tapahtui 24.2.2022 kello 6.15 aamulla. Tapahtumaa on pidetty tärkeimpänä tapahtumana Venäjän historiassa 30 vuoteen. Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Ensimmäisenä otettiin tietenkin ilmaherruus. ja tuhottiin kaikki sotilaalliset yhteydenpitolaitteistot ja tutkat. Myös kaikki lentokentät joko tuhottiin tai otettiin haltuun. Toiminta oli niin nopeaa, että Ukraina ei ehtinyt juuri toimia. Samana päivänä tuhottiin Ukrainan 8 sotalaivaa ja otettiin koko Mustanmeren merialue haltuun. Maa-alueilla toiminta lähti käyntiin rauhallisemmin. Ohjeeksi annettiin, että kaupunkeihin ja kyliin ei hyökätä ja siviilejä kohdellaan hyvin. Tämähän ei tietenkään aina täysin onnistunut mikä on tässä tilanteessa ihan ymmärrettävää.

Tilanne 5.3.2022. Punainen venäläisten hallussa oleva alue. Sininen on natsipataljoona.

Ukraina otti kaupunkiensa asukkaat kilveksi ja sijoitti raskasta aseistusta, raketinheittimiä, ohjuksia ja tykistöä asutuskeskuksiin keskelle siviiliasutusta. Lisäksi ryhdyttiin jakamaan aseita kaikille halukkaille ilman mitään kontrollia. Vankiloista vapautettiin rikollisia, joille annettiin aseita. Aseita jaettiin kaiken kaikkiaan 800 000 kappaletta panoksineen. Tämä tiesi suurta sekasortoa ja tuhoa ihmisten keskuudessa. Ihmiset rupesivat tappamaan toisiaan, jos olivat riidoissa keskenään. Rikollisjoukkueet, mahdollisesti myös tavalliset siviilit ryhtyivät ryöstämään esimerkiksi kauppoja ja tappoivat ihmisiä surutta ilman mitään kontrollia. Myös omat sotilaat tappoivat aseettomia siviilejä. Tämän ohella alkoi suuri massapako länteen, pääosin Puolan kautta. Mutta jos palataan kansalle jaettuihin aseisiin on se yksi merkki siitä, että Ukraina tietää häviävänsä tämän sodan. Haluaako kansa ruveta taistelemaan tässä tapauksessa, joka merkitsee varmaa itsetuhoa? Toisaalta voidaan ajatella, että aseet ovat sodan jälkeistä toimintaa varten. Kun sota hävitään tulee vanhan hallituksen tilalle uusi hallitus, mahdollisesti väliaikainen. Halutaanko tällä toimenpiteellä, että kansa ryhtyisi taistelemaan tätä uutta väliaikaista hallitusta vastaan? Kyseessä olisi sissisota tai terrorismi. Tätä keinoa Yhdysvallat on käyttänyt varsin runsaasti Arabimaissa. Tämä voi nostattaa suuren sekasorron Ukrainassa.

Tavallisia sotilaita on antautunut joukoittain vapaaehtoisesti venäläisille. He ymmärsivät miten turhaa tämä taistelu oli. Osa on kertonut, että heidät pakotettiin liittymään armeijaan, vaikka he eivät olisi halunneet. Toisaalta ovat äärinationalistit ja natsit, jotka ottavat siviilejä panttivangeikseen ja pitävät heitä kaikenlaisen tulituksen edessä. Varsinkin suurissa kaupungeissa kuten Mariupolissa, Harkovassa ja Kiovassa se on yleistä. Tämä hankaloittaa suuresti venäläisten toimintaa. Venäjä on saanut saaliikseen tonneittain länsimaisia aseita, joita toimitettiin Yhdysvalloista, Britanniasta ja Kanadasta Ukrainan nationalisteille ja natseille, mutta ei tiedä mitä niillä tekisi. Niille ei tule olemaan myöhemmin mitään käyttöä. Toisaalta ukrainalaiset myyvät niitä salaa ulkomaille mm. itään ja varsinkin etelään. Tämä voi lisätä uhkakuvia ja väkivaltaa muualla, jos erilaiset terroristit saavat ne käsiinsä. Näin on jo käynyt.

Ukrainalaisia sotilaita antautui vapaaehtoisesti venäläisille joukoille.


On ilmiselvää, että Venäjä ei halua liittää Ukrainaa itseensä. Se haluaa, että sen rajalla olisi puolueeton turvallinen valtio, joka ei olisi Naton jäsen. Toisaalta on myös semmoisia näkymiä, että Ukraina jakaantuu useaan osaan kuten Donetsk ja Luhansk ovat. Eri puolella Ukrainaa ajatellaan eri tavalla. Idässä ajatellaan aivan eri tavalla kuin Länsi-Ukrainassa. Se voisi tietää eräänlaista liittovaltiota. Nykyään Venäjällä on normaalit  kauppa- ja teollisuussuhteet Donetskin ja Luhanskin kanssa. Miten muualla tulee käymään se jää nähtäväksi. Tärkeintä on, että länsi ei pääse puuttumaan näihin asioihin. Se voisi tietää vakavampia sotkuja. Monet pitävät tärkeänä myös sitä, että Ukrainalla olisi käytävä Mustallemerelle kaupan ja teollisuuden kannalta. Nyt sodan aikana sillä ei ole yhteyttä Mustallemerelle.

Euroopassa on meneillään selvä hysteria. Myös Suomessa on hysteria. Venäjälle langetetaan sanktioita tiuhaan tahtiin, mutta enimmäkseen ne vaikuttavat vahingollisesti  itse sanktioiden antajiin. Suurin osa maailmasta ei ole yhtynyt sanktioihin tai Venäjän vastaisiin toimiin. Aasian maat, joista tärkeimpiä ovat Kiina ja Intia, mutta myös liittoutumat kuten BRICS-maat, Euraasian unioni, ja Sanghain yhteistyöjärjestöjärjestö eivät ole liittyneet Venäjän vastaisiin pakotteisiin. Suurin osa kannattaa Venäjää, kuten esimerkiksi Kiina ja Iran ja tietenkin Valko-Venäjä. Samoin yksikään Arabimaiden valtio, Afrikan valtio tai Latinalaisen Amerikan valtio ei ole yhtynyt  pakotteisiin. Päin vastoin Brasilia, Argentiina, Meksiko ja Venezuela kannattavat Venäjän toimia. Kolumbia ja monet muut ilmoittivat, etteivät tue sanktioita Venäjää vastaan. Euroopassakin on monta valtiota, jotka kannattavat Venäjää, joista mainittakoon Serbia ja Bosnia Hertsegovina. Ainoastaan Yhdysvaltojen liittolaiset ovat Venäjää vastaan, siis Yhdysvallat, Britannia, Kanada, Australia ja suurin osa Eurooppaa, joka on hysteerisen mielialan valtaama. Mutta esimerkiksi Turkki on ilmaissut puolueettomuutensa ja sallii Venäjän laivaston kulun Bosporin salmen kautta, mutta ei Yhdysvaltojen laivaston, koska kansainväliset sopimukset estävät sen. Tosin tästä on käyty neuvotteluja. Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan on sanonut, että menossa on maailman globaali muutos. Moldavia ja Georgia ovat ilmaisseet puolueettomuutensa, mikä on aika kummallista. Syyria kannattaa lämpimästi Venäjän toimia. Myös Israel on ilmoittanut ettei kannata sanktioita Venäjää vastaan. Voidaan sanoa, että vain 20 % maailman kansoista on Venäjän vastaisi ajatuksia tälle Ukrainan operaatiolle. Eurooppa on yhdistetty aikoinaan kaksi kertaa. He olivat Napoleon ja Hitler. Nyt vuorossa on Yhdysvallat. Haluaako Suomi olla tässä mukana? Aikaisemmilla kerroilla Venäjä on vapauttanut Euroopan.

Sanktioita kannattava maailma ja sanktioita ei kannattava maailma.

Venäjä ei juuri kärsi sanktioista, mutta läntiset yhtiöt kärsivät. Varsinkin ylilentokielto tuottaa ankaria vaikeuksia Euroopalle. Amerikkalaiset joutuvat lentämään pohjoisnavan yli mikä on pitkä ja kallis matka. Kaasun ja öljyn hinnat nousevat pilviin. Nord Stream 2 -kaasuputken sulkeminen oli tyhmä teko. Ukrainan läpi kaasutoimitukset toimivat sodasta huolimatta maksimaalisesti. Uudet öljyn ja kaasun hinnat kasvattavat Venäjän tuloja. Hiilen hinta nousee. Venäjän vienti vähän kärsii, mutta Kiina ja Inta ovat valmiit käymään Venäjän kanssa kauppaa. Yhdysvaltojen suunnitelmiin näköjään kuuluu, että Eurooppa kärsii sanktioista eniten. Venäjällä on suuri varmuusvararahasto ja kultavaranto, joita se on kasvatellut vuosien varrella. Sanktiot Venäjällä eivät ole vielä täydelliset, mutta länsi kyllä ampuu tässä omaa jalkaansa. Kaikki syyttävät Bidenia, koska sanktiot eivät ole edullisia vaan vahingollisia lännelle. Vladimir Putinin kannatus on noussut Venäjällä yli 70 prosentin.

Olisi järkevää ymmärtää, että tämä taistelu ei ole Venäjän ja Ukrainan välinen vaan Venäjän ja Yhdysvaltojen välinen. Ukraina on vain väline. Tähän liittyy vielä Kiina. Tässä katsotaan maailman tulevaisuutta. Yksi ajatus on Taiwan, joka kuuluu Kiinalle. Kiina seuraan tarkkaan, miten Venäjä toimii ja mitä tulee tapahtumaan. Ukrainan tämänhetkinen presidentti Zelenskyi on visusti piiloutunut salaiseen bunkkeriin ja on henkivartioiden ympäröimä. Hän on vakuuttunut, että häntä jahdataan. Venäjä on ehdottanut lukuisia kertoja neuvotteluja, mutta ne on aina peruttu. Tosin yhdet käytiin Valko-Venäjän rajalla, mutta niistäkään ei tullut mitään. Zelenskyi ei ollut mukana. Kun brittiläiset ja amerikkalaiset haastattelivat Zelenskyiä hän ei ole ajanut partaansa ja hänellä on punaiset silmät ja likainen paita.  Amerikkalaisista uutiskuvista näkyy, että hän ei ole oikein kunnossa. Monet hänen ympärillään olevat sanovat, että hän juo ja käyttää huumeita. Näyttää, että hän on paniikissa ja hysterian vallassa. Käskyt tulevat amerikkalaisilta. Zelenskyillä ei ole minkäänlaista käskyvaltaa. Hän toimii kuin sekaisin oleva ihminen. Ehkä hän vihdoinkin on tajunnut asemansa. Toisaalta väitetään, että hän ei ole enää Ukrainassa ollenkaan vaan esimerkiksi Puolassa, ettei häntä saataisi kiinni.

Zelenskyi bunkkerissaan.



Yleisesti puhutaan, että länsi rakentaa rautaesirippua. Kylmä sota jatkuu tai oikeammin se ei koskaan ole loppunutkaan. Joidenkin käsitysten mukaan sota Ukrainassa on Venäjän ja lännen välinen taistelu. Venäjällä on vaatimus, että Ukraina riisutaan kokonaan aseista. Silti länsi haluaa aseistaa Ukrainaa. Jos länsi käyttää aseita Venäjää vastaan on se selvä uhkakuva siihen, että Venäjä ottaa ydinaseet esille. Näin Venäjältä on ilmoitettu. Tämä tarkoittaa sitä, että Ukrainaa ei käytetä lähtöalustana Venäjän vastaiselle sodalle. Tämä on voinut olla yksi ajatuskulku lännelle. Presidentti Beidenilla saattoi ajatuksena olla, että Eurooppaa käytetään Venäjän vastaisessa sodassa, joka vapauttaisi Yhdysvallat kohti Kiinaa, mutta se voisi tietää kolmatta maailmansotaa. Siitä, kuten kaikki käsittävät ei hyvää seuraa. Biden piti vuotuisen kuuluisan puheensa 1.3.2022, mutta tässä puheessaankin hän sekoili. Hän sanoi, että Putin voi voittaa Ukrainan, mutta hän ei voita koskaan iranilaisten sydämiä. Kuulijat olivat kummissaan ja "prinsessa" Kamala Harris kauhuissaan Bidenin selän takana. Venäjä nosti pakon edessä tämän sodan, mutta jos ajatellaan mikä valtio on eniten sotinut ja sotii yhä tällä maapallolla ylempää löytyy luettelo. Tällä kertaa se tapahtuu vain Euroopassa. Siksi se on meidän mielestämme niin hirveää.

Nyt Lasketaan perustus tuleville 50 - 100 vuodelle. Siksi tämä on tärkeä tapahtuma. Se haluttiin tehdä rauhan kautta, mutta tämä ei onnistunut. Nyt täytyisi löytää keinot taistelujen lopettamiseksi. Venäjän presidentti Vladimir Putin kertoi puhelimitse Ranskan presidentti Emmanuel Macronille, että Venäjä tulee saavuttamaan tavoitteensa Ukrainassa joka tapauksessa. Venäjän tavoitteet on demilitarisoida Ukraina ja pitää maan asema puolueettomana. Putinin kerrotaan sanoneen, että mikäli Kiova pyrkii viivyttämään neuvotteluja, Moskova lisää vaatimuksiaan. Venäjä tuntee tekevänsä suuren palveluksen Euroopalle vapauttaessaan Ukrainan natseista ja nationalisteista. Elämme pian ihan uudessa maailmassa  Tämän olisi hyvä Suomenkin huomata vaikka meidän natokannattajien kannatuslukumme nouseekin hurjaa vauhtia. Mutta tässä ilmiselvästi ei ajatella Suomen turvallisuutta. Ei oteta huomioon, että Suomen asema on myös tärkeä Venäjälle, kuten Ukrainakin on. Ukrainan kohtalo on ukrainalaisten käsissä. Heidän on itse päätettävä se. Ukrainasta oli tehty Anti-Venäjä ja sitä se ei ole. Nato tarvitsi uuden syyn olemassaololleen. Ukrainaan oli tuotu Naton aseita, rakennettu Naton tukikohtia. Siitä oli tehty natsimielinen valtio. Siitä oli tehty Naton käsi, joka oli kohdistettu kohti Venäjän kurkkua. Nyt on ukrainalaisten aika käsittää, että heidän etunsa ei ole olla Naton instrumentti ja Yhdysvaltojen politiikan väline sen hegemonian pitämiseksi  pystyssä. Ukrainalaisten on aika ajatella itseään ja omaa elämäänsä ja rakentaa elämäänsä siltä pohjalta. Siinä on Ukrainan tulevaisuus.   


Donetskin tasavalta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tarkistetaan!