maanantai 21. maaliskuuta 2022



SE TOINEN NÄKÖKANTA


Vladimir Putin puhui Krimin juhlatilaisuudessa Moskovassa 18.3.2022. "Maailman puolesta ilman natsismia. Venäjän puolesta".

Meillä Euroopassa syyllistytään yleisesti esittämään asioista vain se toinen näkökanta. Unohdetaan kokonaan tasapuolisuus, joka mielestäni kuuluisi länsimaiseen demokratiaan. Totuus voi paljastua joskus vuosienkin kuluttua. Näen, että on oikeudenmukaista ottaa esille myös toisen osapuolen näkökantoja. Siksi otan esille muutamia asioita, jotka voivat yllättääkin lukijoita. 18.3.2022 tuli kuluneeksi tasan 8 vuotta kun Krim liittyi Venäjään. Asiaa juhlittiin suuresti ympäri Venäjää suurin juhlallisuuksin ja etenkin Krimillä. Moni valtio varsinkin Euroopassa ei vieläkään pysty tunnustamaan Krimin liittymistä Venäjään.. Tällä hetkellä Venäjän ja Ukrainan välillä vallitsee  eräänlainen sotilasoperaatio. Tästä oli hyötyä Krimille ainakin siinä mielessä, että makean veden vesikanava, jonka Ukraina oli aikoinaan sulkenut on jälleen avattu ja Krim saa taas makeaa vettä maataloudelleen yllin kyllin. Mutta tämä ei nyt ollut tärkeimpiä asioita, joista halusin tällä kertaa kirjoittaa. Meneillään on Venäläisten sotilasoperaatio lähinnä Naton vaikutuksen vähentämiseksi Ukrainassa. Samalla yritetään poistaa natsien, natsismin ja nationalistien vaikutus Ukrainassa. Ajattelin ottaa esille tässä pari ristiriitaa, jotka vallitsevat Euroopassa eri  käsitteiden kesken tällä hetkellä. Joudun kuitenkin rajoittamaan kirjoitustani, vaikka asiaa olisi vaikka paksun kirjan verran. Myönnän, että tiedoissani saattaa olla virheellisyyksiä, mutta se johtuu siitä, että toisen osapuolen tietoihin on niin vaikea päästä sensuurin takia ja toisen osapuolen tiedot ovat hyvin vahvasti värittyneet voimakkaalla propagandalla ja valheellisella informaatiolla. Osaan myös venäjää ja jonkin verran ukrainaa.


Krim sai vihdoinkin vettä

Aikoinaan Eurooppa oli Venäjän tärkein kauppakumppani. Nyt lukuisten sanktioiden takia sekä Eurooppa, Yhdysvallat että muut sanktioihin liittyneet valtiot joutuvat kärsimään lukuisista sanktioiden seuraamuksista. Kiina on tällä hetkellä Venäjän tärkein kauppakumppani. On selvää, että myös Venäjä kärsii sanktioiden kohteena olemisesta. Venäjä myös hyötyy sanktioista esimerkiksi erilaisten raaka-aineiden hintojen kohoamisena maailmassa. Mainitsen vain kaasun, öljyn ja erilaiset metallit. Meillä vallitsee omituinen käsitys siitä, että koko maailma on liittynyt näihin sanktioihin. Näinhän ei suinkaan ole. Ylivoimaisesti suurin osa maailman valtioista eivät osallistu sanktioihin. Suurista kauppavaltioista esimerkiksi Kiina, Intia, Iran, Saudi-Arabia ja Arabiemiirikunnat eivät ole liittyneet sanktioihin. Esimerkiksi liittoutumat kuten BRICS, Sanghain yhteistyöjärjestö, Euraasian talousunioni, suurin osa Aasian maista, Arabimaat, Afrikan valtiot ja Latinalaisen Amerikan valtiot eivät osallistu sanktioihin.. Sanktioihin osallistuvat vain EU-maat ja Naton jäsenet, joista kuitenkin Turkki ei osallistu sanktioihin.



BRICS valtiot eivät osallistu Venäjän vastaisiin sanktioihin.

Euraasian talousunioni ei osallistu Venäjän vastaisiin sanktioihin.

Etelä-Amerikan valtiot eivät osallistu Venäjän vastaisiin sanktioihin.

On ilmiselvää, että sanktiot ovat poliittinen ase, jota Yhdysvallat yrittää käyttää Venäjän vastaisissa toimissaan. Maailman valtataistelussa Yhdysvallat on menettämässä asemansa ja tässä se on käyttänyt sanktioita nimenomaan Venäjää vastaa. Tästä kärsivät erityisesti sanktioihin osallistuvat valtiot, mutta myös koko muu maailma erilaisin taloudellisin seurauksin. Venäjää sanktiot eivät pysty lannistamaan, mutta maailmalle niistä aiheutuu suurta haittaa eri tavoin. Tämän mekin täällä Suomessa saamme tuntea nahoissamme. Polttoainepula, hintojen nousu ja palaaminen likaisiin polttoaineisiin kuten hiilen ja turpeen polttamiseen vaikuttavat ilmaston lämpenemiseen erityisesti Euroopassa, mutta tietysti myös muualla maailmassa. Saksa joutuu taas käyttämään ennätysmäärän hiiltä energiansa tuottamiseen. Yhdysvalloissa polttoaineiden hinnat ovat nousseet ennätyslukemiin jopa niin, että se yritti ostaa öljyä Venezuelasta pahimmalta viholliseltaan Etelä-Amerikassa. Venezuela ei myynyt, koska sen öljytuotannosta 70 prosenttia omistaa Venäjä. Saudi-Arabia ja Arabiemiirikunnat  kieltäytyivät myymästä öljyä Yhdysvalloille. Maailma on päättänyt, että Yhdysvallat ei enää  ryöstä heitä. Arabiemiirikunnat vaati Yhdysvaltoja poistumaan Syyriasta, josta se edelleen varastaa öljyä. Näin valta taantuu.

Kiina ja erityisesti Intia ovat luvanneet lisätä voimakkaasti kauppaa Venäjän kanssa. Samoin ovat tehneet  Saudi-Arabia ja Arabiemiirikunnat.  Samoin teki Iran. Etelä-Afrikka syyttää Yhdysvaltoja tästä Ukrainan sodasta. Kiina tarvitsee Venäjää ja heillä on hyvin lämpimät suhteet. Yli 90 prosenttia Kiinan kansasta kannattaa Venäjän toimia. Kiinalainen nuoriso on päättänyt tehdä vapaaehtoisen kampanjan ostaa pääasiassa venäläisiä tuotteita. Putinia ihalillaan valtavasti Kiinassa.. Tästä huolimatta Joe Biden soitti Kiinan presidentti Xi Jinpingille.  Puheluun varattiin aikaa yli kaksi tuntia, mutta se kesti alle tunnin. Puhelu päättyi suureen erimielisyyteen, vaikka meillä täällä lännessä annettiin täysin erilainen kuva puhelusta. Jinping sanoi Bidenille, että Yhdysvaltoja voi uhata joko ydinsota Venäjän kanssa tai sota Taiwanista Kiinan kanssa. Taiwan on tärkeä Kiinalle.

No mikä oli syy tähän Venäjän ja Ukrainan väliseen konfliktiin? Pääasiallinen syy oli tietenkin se, että Ukraina oltiin liittämässä sotilasliitto Natoon. Tämä olisi ollut suuri vaara Venäjän turvallisuudelle tulevaisuudessa. Kaikista neuvotteluyrityksistä huolimatta Venäjää ei yksinkertaisesti kuunneltu. Ajankohta määräytyi selkeästi sen takia, että Ukrainan natsijoukot olivat hyökkäämässä maaliskuun puolessavälissä Donbassiin eli Donetskiin ja Luhanskiin tarkoituksena vallata ne. Lännessä ei puhuta tästä natsismista ja nationalismista mitään. Yhdysvallat, Britannia ja Kanada olivat varustaneet joukot uusin asein ja kouluttaneet käyttämään niitä.. Ennen sitä siis  piti tehdä jotain. Siitä siis tämä ajankohta. Nyt melkein kolmasosa Ukrainasta on Venäjän hallussa ja Donetsk ja Luhansk ovat nyt vapautettu. Eteneminen on tarkoituksella hidastettu siviiliuhrien välttämisen vuoksi. Yritetään välttää kaikin mahdollisin keinoin siviiliuhreja. Erityisesti kaupungit ovat siinä suhteessa vaikeasti valloitettavissa.

Kuten kerroin viime kerralla ukrainalaiset natsit ovat ryhtyneet käyttämään siviilejä puolustuskeinona. He piiloutuvat siviilien taakse ja käyttävät siviilejä kilpenä Venäjää vastaan. Tämä tuottaa tiettyjä vaikeuksia ja tietenkin tappioita. Sitten väitetään, että Venäjä tappaa siviilejä. Sen lisäksi tehdään valtava määrä propagandaa mm. kuvaamalla valheellisia videoita lännelle. Yhä edelleen näytetään valevideota synnyttävistä äideistä ja tätä pidetään totena, vaikka video on näytelty. Tällaisia kuvia ja videoita on valtava määrä ja niitä tuotetaan jatkuvasti lisää ja syötetään julkisuuteen. Toisaalta venäläisiin kanaviin ja tiedotusvälineisiin järjestetään estoja, jotta niihin ei pääsisi katsomaan vastakkaista puolta asioista. Tästä kerroin myös viimekerralla. Käydään hybridisotaa.  Tämä on tätä länsimaisen demokratian sananvapautta.

Kuva näytellystä valheellisesta videosta.

 Näistä syistä Venäjä on muuttanut viimeaikoina taktiikkaa. Enää ei ole tärkeää mahdollisimman nopea eteneminen vaan tarkoitukseksi on muuttunut tuottaa Ukrainalaisille mahdollisimman suuria sotilaallisia tappioita.. Tulokset ovat olleet Venäjän kannalta onnistuneita. Venäläisten tappiot ovat vähentyneet minimiin ja ukrainalaisten tappiot kasvaneet, jopa välillä kestämättömiksi. Kokonaisia ukrainalaisia  joukko-osastoja on tuhottu kertaheitolla. Lisäksi Venäjä on ryhtynyt käyttämään ohjuksia. Ukrainaan oli saapunut lännestä Puolan kautta suuri määrä ulkomaisia palkkasotilaita ja vapaaehtoisia taistelemaan Ukrainan puolesta 15 kilometriä Puolan rajalta Starichin kylään  ja Javorovskin sotilastukikohtiin Lvivin seudulle. Venäjä ampui 13.3.2022 hävittäjästä ohjuksia Venäjän alueelta näihin tukikohtiin ja tuhosi suurimman osan taistelijoista.. Eri lähteiden mukaan yli180 taistelijaa. Loput pakenivat takaisin Puolaan ja ilmoittivat, etteivät mene enää koskaan takaisin. Kuolleiden joukossa oli ainakin brittejä, saksalaisia, amerikkalaisia, puolalaisia ja liettualaisia. Minulla ei ole tietoa oliko yhtään suomalaista. Amerikkalaiset Patriot-ohjukset eivät tuolloin toimineet. Venäläiset ilmoittivat, että ulkomaalaisten palkkasotilaiden tuhoaminen jatkuu.. Kaikkia ulkomaisia, jotka taistelevat Venäjää vastaan pidetään laillisina kohteina. Perjantaina 18.3.2022 Venäjä käytti ensimmäisen kerran Ukrainan taisteluiden aikana Kinzhal-hypersoonista ohjusta ja tuhosi sillä suuren maanalaisen asevaraston Ukrainan länsiosassa Deljatynin kylässä Ivano-Frankivskin alueella. 19.3.2022 Venäjä iski ohjuksella ukrainalaiseen koulutuskeskukseen, jolloin melkein kaikki koulutuskeskuksessa olleet saivat surmansa.. Heitä oli yli 200. Näin sanotaan, mutta todellinen määrä on paljon korkeampi. Ukrainan johto on jo selkeästi ymmärtänyt, että sota on hävitty, mutta tästä huolimatta he kehottavat ukrainalaisia taistelemaan viimeiseen mieheen. Venäläisten puolella on myös runsaasti vapaaehtoisia taistelemassa Venäjän puolesta. Yksi parhaimmista ryhmistä ovat tsetseenit. He ovat erityisen hyviä taistelemaan kaupungeissa. Myös syyrialaiset ovat liittyneet mukaan. Tämä on herättänyt närää lännessä.

Brittiläinen palkkasotilas menetti ohjusiskussa kaksi kaveriaan. "En koskaan mene takaisin!"

Meillä lännessä ollaan valtavan huolissaan siviiliuhrien ja pakolaisten määrästä Ukrainassa. Tässä on selkeää kaksinaismoralismia. Esimerkiksi sodat Afganistanissa , Irakissa, Syyriassa ja Libyassa ovat aiheuttaneet aikoinaan ja yhä vieläkin sekä kuolemaa että pakolaisia moninkertaisen määrän Ukrainaan verrattuna, mutta se ei aiheuttanut lähellekään yhtä suurta huolenaihetta kuin tämä Ukrainan konflikti. Meillä pyritään järjestämään kaikki mahdollisimman helpoksi ja avustamaan mahdollisimman paljon näitä Ukrainan uhreja. Sinänsä se on erittäin tärkeää, mutta suhtautumisessa paistaa selkeä kaksinaismoralismi. Toiset otetaan avosylin vastaan, kun taas toiset pyritään pitämään Turkin puolella. Tämä ei ole ensimmäinen sota Euroopassa toisen maailmansodan jälkeen, Ei pidä unohtaa Jugoslavian sotaa, josta muodostui paljon julmempi Naton pommitusten johdosta. Silloin ei oltu läheskään yhtä huolissaan uhreista kuin nyt. Mutta on toisinkin suhtautuvia. Israel on jopa kieltäytynyt myöntämästä viisumeja ukrainalaisille eikä ota vastaan pakolaisia. Johtuu kai ukrainalaisista natseista ja natsimielisistä.

Ukrainan johto on ymmärtänyt, että Itä-Ukraina on jo menetetty ja ryhtynyt rakentamaan keskelle Ukrainaa uutta puolustuslinjaa. Samalla yritetään kouluttaa siviileistä uutta tykinruokaa venäläisille. Samaan aikaan yritetään ehdottaa rauhanneuvotteluja Venäjän kanssa. Tosin ehdotuksissa puhutaan vain rauhasta ja siitä, että Ukraina ei liity Natoon, mutta ei puhuta natsismin ja nationalismin hävittämisestä Ukrainasta. Ei myöskään puhuta Donetskin ja Luhanskin alueiden erillisyydestä ja venäläisten ja Venäjänkielen palauttamisesta tasaveroiseksi kieleksi Ukrainassa. Ei puhuta syyllisten ottamista kiinni ja rankaisemisesta. Zelenskyi  pyytää Yhdysvalloilta kuitenkin aseapua, mutta ei apua kansalle kuten esimerkiksi ruokaa, lääkkeitä ja vaatteita. Hän pyytää vain aseita.

Kuten viimekerralla kirjoitin Ukrainan alueelta on löydetty 30 Yhdysvaltalaista biologisten ja kemiallisten aseiden tutkimuslaitosta. Nyt Yhdysvallat on ryhtynyt kiireesti purkamaan niitä ja tuhoamaan todisteet niiden toiminnasta. Mutta Venäjä on jo ehtinyt saada ihan tarpeeksi todisteita, joita se esitteli esimerkiksi YK:n yleiskokouksessa 18.3.2022. Yhdysvallat on allekirjoittanut kemiallisten ja biologisten aseiden kieltävän sopimuksen mutta siitä huolimatta se jatkaa niiden kehittämistä. Myös Georgiassa on ainakin kaksi Yhdysvaltojen vastaavaa tutkimuslaitosta. Aikoinaan nämä aseet piti tuhota kokonaan, mutta Yhdysvallat ilmoitti, ettei sillä ole varaa siihen. Siitä huolimatta se on perustanut yli 300 vastaavaa tutkimuslaitosta ympäri maailmaa ja niiden toiminta maksaa miljardeja dollareita. Ukraina oli yksi tärkeimmistä kohteista siksi, koska ukrainalaiset ja venäläiset ovat samaa perimää ja geneettisesti identtisiä. Tällä voidaan kohdistaa biologisia aseita määrättyjä ihmisryhmiä kohtaan. Levittämismenetelminä oli tarkoitus käyttää ohjuksia, lintuja tai lepakoita. Tämä on kiinnostanut erityisesti Kiinaa.

Ukrainasta on löydetty runsaasti amerikkalaisia biologisia ja kemiallisia tutkimuslaitoksia.

Ukrainan natsiarmeija on ryhtynyt keräämään kemiallisia aseita, mm. klooria, joita on aikomus käyttää siviilejä vastaan. Tarkoitus on syyttää Venäjää näiden aseiden käytöstä. Venäjä on ilmoittanut tästä jo etukäteen mm YK;ssa, mutta laihoin tuloksin. Saa nähdä miten tässä asiassa käy? 

Ukrainan natsiarmeijan vyö. Huom.  soljessa punaisen kohdalla hakaristi.

Suomessa vallitsee edelleen hysteria. Naton kannatus on noussut. Yleisesti vaaditaan Natoon liittymistä. Ei ajatella Suomen sijaintia Venäjän naapurina. Meillä on yhteistä maarajaa yli 1 300 kilometriä. On ilman muuta selvää, että välit Venäjään tulevat olemaan huonot jos Suomi liittyy Natoon. Venäjän on pakko varautua asiaan ja tämä merkitsee sitä, että myös Suomi joutuu lisäämään puolustusta. Tästä voi tulla rajaton kierre, joka vie rahaa vaikka sitä tarvittaisiin ihan muualla. Jos olisimme puolueeton valtio ja meillä olisi puolueettomat suhteet Venäjään olisi se paljon turvallisempaa meille. Myös hyvinvointi kasvaisi meillä ja voisimme jälleen aloitta kaupalliset toimintamme, joka hyödyttää molempia osapuolia. Mutta tätä ajatusta on tässä hysterian vaiheessa vissiin hyödytöntä edes ehdottaa.

Mutta palatakseni alkuperäiseen aiheeseen. Kun Venäjä voittaa sodan Ukrainaa vastaan ja aloitetaan jonkinmoiset neuvottelut on mielenkiintoista ajatella mihin neuvotteluissa päädytään. Minkälaiseksi Ukraina ja sen asema muodostuu? Zelenskyi on viimeaikoina pyytänyt lukuisia kertoja neuvotteluja Venäjän kanssa, mutta onko hän se oikea henkilö neuvottelemaan asiasta? Hän on johtanut Ukrainan sotaan, vaikka aikoinaan kun hänet valittiin presidentiksi hän lupasi lopettaa sodan Itä-Ukrainassa alle vuodessa. Kävikin täsmälleen päinvastoin. Koko Ukraina joutui sotaan. Tosin taustalla ovat amerikkalaiset tekijät ja Zelenskyi on vain käsinukke amerikkalaisissa käsissä. Hän on heikko johtaja. Mutta ehkä tässä on turha pohtia neuvottelujen osapuolia. Ukrainan tulevaisuudella on monta vaihtoehtoa. Selvä asia on, että Ukraina ei liity Natoon. Voi olla myös niin, että Ukraina ei liity edes EU:hun. Mahdollisesti Donbassin alue itsenäistyy ja muodostuu kaksi uutta tasavaltaa Donetskin tasavalta ja Luhanskin tasavalta. Itse asiassa näin on jo käynyt. Näillä on hyvin läheiset suhteet Venäjään ja voi käydä myös niin, että ne liitetään suoraan Venäjän osaksi kuten Krim aikoinaan. On myös mahdollista, että osa Ukrainasta liitetään Unkariin ja osa Puolaan.

Loppuosalle Ukrainaa joudutaan valitsemaan uusi hallitus ja uusi presidentti. Aluksi hallitus ja presidentti voivat olla väliaikaisia. Natsismi ja nationalismi on hävitettävä kokonaan Ukrainasta. Kaikki syylliset on vangittava ja rangaistava. Tämä voi olla pitkä ja vaikea prosessi, koska osa syyllisistä pakenee ilman muuta ulkomaille. Heidän asettamisensa tuomiolle voi olla vaikeaa. Toinen vaikea prosessi on niiden nuorten ihmisten asenne, jotka ovat kasvaneet tämän 8 vuoden aikana. Mutta siinä onnistuttanee vähitellen ja uusia sukupolvia on tulossa, joiden asenne muuttuu. Venäjänkielen ja venäläisten asema on palautettava tasaveroiseksi entiselleen. Sentään yli kolmasosa kansasta on venäläisiä, joiden kotikieli on venäjä.

Voi olla myös niin, että Ukraina hajoaa useampaan osaan. Mutta tällä hetkellä en osaa vielä kuvitella millaiseksi se muodostuisi, mutta tämmöisiä teorioita on esitetty. Yksi kuuluisimpia teorioita on, että muodostuu "pyhä kokonaisuus ( ei kolminaisuus)" Venäjä, Valko-Venäjä ja Ukraina. Tällä olisi yhdessä satojen vuosien rauhallinen tulevaisuus.

Ukrainan televisiokanavalla Freedom nuori tyttö osoitti mieltä Zelenskyiä vastaan kesken suoran lähetyksen ja näytti lappua, jossa luki "Zelenskyi antaudu!  Lopeta huumeiden käyttö ja palaa takaisin näyttämölle!"

 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tarkistetaan!