sunnuntai 1. marraskuuta 2020




UUSI RAUTAESIRIPPU?

TOINEN OSA




Tämä on jatkoa edelliseen kirjoitukseeni. 

Ja sitten tuli tapaus Aleksei Navalny. Asiaa on käsitelty ja asiasta on tiedotettu ristiriitaisesti ja valheellisesti. Kaikki mitä asiasta on puhuttu on täynnä ristiriitoja ja epäselvyyksiä. Kronologisesti ottaen on tiedotettu seuraavaa: Aleksei Navalny yöpyi Venäjällä Tomskissa Xander-nimisessä hotellissa 19. - 20. elokuuta 2020 välisen yön huoneessa 239. Hänen seuralaisenaan oli Maria Pevtshih -niminen naishenkilö. Aamulla Navalny meni lentokentälle lentääkseen Moskovaan. Ennen lentoa hän joi kaksi lasillista teetä, muttei syönyt mitään. Lennon aikana hän kävi lentokoneen vessassa. Vähän aikaa vessassa käynnin jälkeen hän sai ankaran sairauskohtauksen. Asiasta on olemassa video, jossa kuuluu Navalnyn tuskanhuutoja. Lentäjät päättivät tehdä hätälaskun Omskiin. Siellä hänet kiidätettiin sairaalaan, jossa hänet vaivutettiin koomaan. Jos tätä kaikkea ei olisi tehty Navalny olisi varmasti kuollut. Asiaa ryhdyttiin tutkimaan ja tulokseksi saatiin, että Navalnylla oli aineenvaihdunnallinen sairauskohtaus. Se tiedettiin, että Navalny söi säännöllisesti ainakin kahta lääkettä, joista toinen on nimenomaan aineenvaihduntahäiriöön tarkoitettu. Itselläni ei ole tarkempaa tietoa näistä lääkkeistä. Mitään myrkyttämiseen viittaavaa ei sairaalassa löydetty. 

Usein unohdetaan mainita joko tahallaan tai tietämättä, että Navalnyn vaimo Julia Navalny soitti 21.8. henkilökohtaisesti Venäjän presidentille Vladimir Putinille puhelun, jossa pyysi, että Aleksei voitaisiin siirtää yksityiskoneella Saksaan. Putin antoi heti luvan tähän neuvoteltuaan lääkärien ja viranomaisten kanssa. Seuraavaksi hänet siirrettiin 22.8. yksityiskoneella Saksaan Chariten yliopistolliseen sairaalaan Berliinissä. Charite on yksi kalleimpia sairaaloita Euroopassa. Tehohoito sairaalassa maksaa 5 000 euroa per päivä. Sairaalassa on hoidettu monien valtioiden päämiehiä. Täältä ei koskaan ole tiedotettu yhtään mitään Navalnyn sairauskohtauksesta tai hänen sairauksistaan. Sairaala on täydellisesti vaiennut asiasta. Ja mitä kaikki tuli maksamaan yksityiskoneineen ja hienoine sairaaloineen. Herää kysymys kuka maksoi ja mitä varten? On selvää, että jos Navalny todella olisi yritetty tappaa Venäjällä, yksikään lääkäri ei olisi yrittänyt pelastaa häntä, eikä Saksasta tulevaa lentokonetta olisi päästetty laskeutumaan Omskin kentälle.


Samaan aikaan tapahtui rinnakkain ainakin seuraavaa. Joitakin henkilöitä tunkeutui väkisin Tomskissa Navalnyn käyttämään hotellihuoneeseen 239 ennen kuin siivoojat olivat päässeet sinne siivoamaan. Heillä on käsineet käsissä ja he etsivät ja sulkivat juomapulloja huolellisesti varoen muovipusseihin. Samalla he kysyivät, että eihän huoneessa kukaan ole koskenut mihinkään? Pulloja he käsittelivät hyvin varovaisesti. Tapahtumasta levitettiin video yleiseen verkkoon. Seuraavaksi Maria Pevitshih, siis sama henkilö, joka oli yöpynyt Navalnyn kanssa, vei 22.8. ainakin yhden pullon Saksassa Saksan armeijan laboratorioon. Täältä ilmoitettiin, että pullossa on jälkiä Novitsok-myrkystä. Näytteet lähetettiin myös Ruotsiin ja Ranskaan, joissa on joskus valmistettu myös tätä samaa myrkkyä. Chariten sairaala, jossa Navalny on hoidettavana, ei ole ilmoittanut mistään tällaisesta. Saksan armeijan laboratorio on läheisessä yhteistyössä amerikkalaisten kanssa ja yleisesti väitetään, että laboratorio onkin itse asiassa amerikkalaisten sotilaspiirien hallussa.

Sitten alkoi syytösten vyöry, jossa Venäjää ja erityisesti presidentti Putinia syytettiin Navalnyn murhayrityksestä. Tämä tapahtui ilman mitään todisteita. Venäjältä vaadittiin selityksiä. Venäjällä ryhdyttiin tutkimaan asiaa, mutta mitään ei löydetty. Venäjällä tutkittiin huolellisesti huone, jossa Navalny yöpyi. Vaatteet, jotka jäivät Omskin sairaalaan, tutkittiin. Mitään jälkiä myrkyistä ei löytynyt. Venäjä ehdotti yhteistyötä Saksan kanssa asian tutkimiseksi, mutta Saksa kieltäytyi jyrkästi. Ihmettelen yhä miksi? Yhteistyö olisi voinut selventää asian oikean laidan. Venäjää uhattiin sanktioilla.


Leonid Rink ja Vladimir Ugljov

Kaksi Novitshokin kehittäjiin kuuluvaa tiedemiestä Leonid Rink ja Vladimir Ugljov sanoivat, että mitkään oireet tai tapahtumat eivät sovi Novitsok myrkkyyn tai myrkytykseen. Oireet myrkystä olisivat alkaneet 30 sekunnin kuluttua myrkyn saamisesta. Lisäksi tuollainen määrä myrkkyä olisi tappanut koko hotellin henkilökunnan tai kaikki lentokoneen matkustajat ja henkilökunnan. Jo 0.0007 milligramman määrä Novitshok-myrkkyä tappaa välittömästi ihmisen. Se on yli 500 kertaa voimakkaampi amerikkalaista VX-myrkkyä. Ei siis sovi kuvaan, että Navalny olisi saanut myrkkyä Tomskin hotellissa juomapullosta, mennyt lentokentälle, odottaessaan lentovuoroa juonut pari lasillista teetä ja lentänyt pari tuntia ja kesken lennon saanut oireita. Lisäksi samassa hotellihuoneessa yöpynyt Maria Pevitshih olisi myös kuollut välittömästi.

Navalnya hoitaneet lääkärit Omskista kertoivat, että Navalnyn elimistöstä löydetyt aineet eivät olleet myrkyllisiä ja niitä voi esiintyä jokaisella ihmisellä elimistössä. Nuo aineet eivät ole osa Novitshok-järjestelmää, joka vaatii fosforikomponentin toimiakseen. OPCW  eli Kemiallisten aineiden kieltojärjestö on ilmoittanut aiemmin, että nuo aineet eivät ole kiellettyjen aineiden listalla vaan niitä käytetään yleisesti lääkkeissä. Navalnyn oireiden kliinisestä kuvasta puuttuvat täysin Novitsok-myrkytyksen tyypilliset tunnusmerkit kuten kouristukset, oksentelu, silmien pupillien supistelu ja muut oireet. Novitshok on binäärinen asejärjestelmä, joka koostuu vähintään epäsuhtaisista komponenteista. OPCW:ssä ei löydetty suoraan tällaisten aineiden jälkiä. Navalnystä löydettiin aminofragmentti, josta ei tiedetty mihin se liittyy. Se voi liittyä mihin tahansa pesuaineeseen taikka moneen muuhun vastaavaan. Novitshokissa oleva fosforikomponentti on paljon stabiilimpi kuin muut komponentit, mutta Navalnyn mistään näytteistä ei löydetty fosforia. "Se on käsittämätöntä!" Ihmettelee Rink. Navalnyn vaimo Julia kertoi, että Navalny käytti laihdutuslääkkeitä ulkonäkönsä takia ja joskus hän otti niitä valtavan määrän yli annostusohjeiden ja sai siitä kohtauksia


Salaperäinen nainen Maria Pevtshih

Kuka on sitten tämä salaperäinen nainen Maria Pevtshih, joka vietti viimeisen yön Tomskin Xander-hotellissa Navalnyn kanssa ennen hänen myrkyttymistään ja vei myrkkyä sisältävän pullon Saksaan tutkittavaksi? Hän ei ole Navalnyn vaimo, jonka nimi on Julia Navalny. Maria Pevtshih on nainen, joka karttaa julkisuutta ja valokuvaajia. Hän on usein mukana Navalnyn tilaisuuksissa ja mielenosoituksissa. Hän on 33 -vuotias ja on asunut Lontoossa vuodesta 2010 lähtien. Hän ei käy Venäjällä juuri muuten kuin Navalnyn tilaisuuksissa. Pevtshihstä tiedetään hyvin vähän. Hän opiskeli aikoinaan sosiologiaa Moskovan MGU-yliopistossa ja valmistui sieltä 2010 ja muutti Lontooseen. Monien Navalnyn julkaisemien korruptioraporttien sanotaan olleen hänen käsialaansa. Hänen isällään Konstantin Pevtshihillä on kaksi kemiallista laboratoriota, jotka tutkivat muun muassa viruksia. Maria Pevtshihin sanotaan olevan brittiläisen MI6 agentti. Maria Pevtshih on ainoa ihminen, jota Venäjän viranomaiset eivät ole saaneet kiinni kuulusteltavaksi Navalnyn tapauksesta.

Navalny kuului aikoinaan Yablako-puolueeseen, mutta hänet erotettiin liian aggressiivisen vastatoiminnan takia. Hän perusti lukuisia Venäjän johdon vastaisia liikkeitä, joista suurin osa on lopettanut toimintansa. Hänen kannatuksensa oli aluksi kasvavaa, mutta viime vuosina se on ollut voimakkaasti laskevaa. Navalnylla on ollut riitoja ja tulehtuneet välit omassa oppositiossaankin. Onkin sanottu, että näissä liikkeissä hänestä halutaan päästä eroon, koska hänen takiaan Venäjän vastaisten liikkeiden kannatus laskee Venäjällä. Länsimaissa hänen kannatuksensa on noussut. Navalnylla on lukuisia henkilökohtaisia vihollisia, jotka ovat uhanneet tai luvanneet tappaa hänet. Jotkut vannovat ihan julkisesti vielä tappavansa hänet. Useimmat hänen vihollisensa ovat ajoilta, jolloin Navalny kasvatti omaisuuttaan ryöstämällä ja varastamalla. Venäjällä hänen varansa ja omaisuutensa on nyt jäädytetty. Saksassa hänelle on järjestetty ympärivuorokautinen vartiointi.

Spekulointi siitä mitä todellisuudessa tapahtui on varsin rikasta. Lännessä ilman mitään tutkimuksia  ollaan sitä mieltä, että Putin yritti myrkyttää Navalnyn Novitshok-myrkyllä. Venäjällä taas ollaan sitä mieltä, että myrkky ei missään tapauksessa voinut olla Novitshok. Mitkään oireet eivät sovi siihen. Kukaan ei semmoista usko. Ei todellakaan ole mitään järkeä, että hallitseva puolue tai valtion päämies yrittää myrkyttää mitättömän poliittisen vastustajansa. Vain idiootti tekisi niin. Presidentti Putin ei ole idiootti. Miksi puhutaan Novitshok-myrkystä, kun on helpompiakin tapoja päästä Navalnysta. Novitshok-nimellä on poliittinen merkitys. Teko on ilmeinen ja tarkoitushakuinen. Miksi käytettäisiin satojen tehokkaiden myrkkyjen joukosta juuri sitä, josta voi eniten syyttää Venäjää? On paljon helppokäyttöisempiäkin myrkkyjä, jotka tappavat varmasti ja tehokkaasti Miksi siis Novitshok, joka liittyy ilmiselvästi informaatiosotaan?

 Mahdollisesti kyseessä oli pelkkä sairauskohtaus, josta lännessä tehtiin myrkytystapaus, koska se sopi poliittisesti niin erinomaisesti tähän hetkeen. On myös mahdollista, että Navalny otti tapansa mukaan lääkkeitään lentokoneen vessassa liika-annoksen. Jotkut väittävät, että hän itse myrkytti itsensä jollakin myrkyllä lentokoneen vessassa saadakseen lisää kannatusta. Yksi mahdollisuus on, että joku hänen vihollisistaan yritti todella kostaa hänelle myrkyttämällä hänet. Myös poliittiset liikkeet sekä idässä että lännessä olivat saaneet hänestä tarpeekseen ja tehneet hänestä välineen, jolla yritettiin saada lisää poliittista hyötyä. Tässä voitiin käyttää esimerkiksi Maria Pevtshihiä välineenä. Tämä ajatus on noussut viimeaikoina voimakkaasti esille. Erityisesti on korostettu hänen isänsä kemiallisia laboratorioita. Joka tapauksessa Venäjälle langetettiin jälleen sanktioita. Venäjältä vaaditaan selityksiä, mutta samalla yritetään mahdollisuuksien mukaan estää tutkimuksia. Venäjän ehdotuksia tehdä yhteistyötä saksalaisten, ranskalaisten ja ruotsalaisten kanssa on torjuttu jyrkästi. On istuttava saman pöydän ääreen selvittämään asia. Miksi tähän ei suostuta? Venäjä pitää Navalnytn ympärillä vallitsevaa tilannetta provokaationa. Onko Navalny instrumentti, jota jotkut käyttävät hyväkseen? Salaisten organisaatioiden hyväksikäyttämä, esim. CIA:n? Jos se on ohjattu projekti?

Tapahtuma muistuttaa 4.maaliskuuta 2018 tapahtunutta mahdollista Skripalien myrkyttämistä. Brittien tiedustelupalvelun hyväksi toiminut sotilastiedustelija Sergei Skripal ja hänen tyttärensä Julija saivat Salisburyssä myrkytyskohtauksen. Molemmat vietiin sairaalaan ja myrkytyksestä ryhdyttiin syyttämään Venäjää. Syntyi kuuluisa sanonta "Highly Likely", hyvin todennäköistä. Tällä tavalla syytettiin Venäjää Skripalien myrkytysyrityksestä kuuluisalla Novitshok-myrkyllä. Skripalit selvisivät hengissä, mutta tapauksesta synnytettiin kansainvälinen diplomaattinen kriisi. Britannia ja sen liittolaiset karkottivat venäläisiä diplomaatteja ja Venäjä vastavuoroisesti heidän diplomaattejaan.

"Highly Likely" riitti todistamaan Venäjän syyllisyyden, koska mitään varsinaisia todisteita ei löydetty. Tosin myrkyttämisestä ryhdyttiin syyttämään kahta venäläistä nuorta miestä Aleksander Petrovia ja Ruslan Bosirovia, joista keksittiin tarina, että he olivat venäläisiä agentteja. Neljä kuukautta myöhemmin eräs mies löysi roskiksesta hajuvesipullon, jonka lahjoitti vaimolleen. Vaimo kuoli ja mies sairastui, mutta säilyi hengissä. Pullo sisälsi samaa Novitshok-myrkkyä, jolla Skripalit yritettiin myrkyttää. Kukaan ei osaa selittää, mistä pullo oli tullut roskikseen . Myös silloinen Tshekin presidentti Milos Zeman kertoi, että pari päivää ennen Skripalien myrkyttämistä oli kaksi brittiläistä miestä ostanut tshekkien sotilaskemiallisesta tehtaasta juuri tuota samaa Novitshok-myrkkyä ja häipynyt teilleen. Myrkyttämisen seurauksena kemiallinen tehdas oli lopetettu ja myrkkyä myyneet oli pistetty vankilaan. Toisaalta missään ei kerrota, että juuri tuona samana aikana, kun Skripalit myrkytettiin, oli läheisessä brittiläisessä kemiallisten aseiden tehtaassa Porton Downissa sotaharjoitukset, joissa käytettiin kemiallisia aineita ja niiltä suojautumista. Tehtaassa valmistetaan myös Novitshok-myrkkyä. Yksikön nimi on DSTL eli The Defence Science and Technology Laboratory, jossa kehitettiin erilaisia kemiallisia aseita. Virallisesti tehdas on suljettu, mutta todellisuudessa yhä toiminnassa. Porton Down sijaitsee ihan vieressä parinkymmenen kilometrin päässä Salisburystä. Onko asioilla yhteyttä?

Osa Viktorija Skripalin ja Julija Skripalin puhelinkeskustelusta.

Julija Skripal on esiintynyt julkisesti yhden ainoan kerran tapauksen jälkeen. Hänen isänsä Sergei ei kertaakaan. Julijan kaulaan oli ilmestynyt arpi, joka kielii hengityslaitteen käytöstä. Kukaan ei tiedä tällä hetkellä, missä he ovat. Julija on ollut parisen kertaa puhelinyhteydessä serkkuunsa Viktoriaan, mutta vaiennut kokonaan olinpaikastaan. Viktoria kertoo, että syntyi vaikutelma, että heitä vahditaan koko ajan. He eivät saa puhua vapaasti edes puhelimessa, vaan heidän täytyy pyytää lupa siihen ja valita jokainen sanansa huolellisesti. Puhelun alkaessa Julija joutuu aina kysymään "saanko nyt puhua?". Puhelinnumeroon soitettaessa sieltä ei vastata koskaan. Ennen Sergei oli säännöllisesti kerran kuukaudessa yhteydessä äitiinsä, joka on jo yli 90-vuotias. Nyt hän ei ole soittanut kertaakaan. Syntyy vaikutelma, että Skripalit olisivat koko ajan valvonnan alaisia, kuin he olisivat vankilassa. He eivät voi tehdä mitään vapaasti. Julija ilmoitti, ettei hän koskaan palaa enää Venäjälle ja kaikki sukulaissuhteet katkaistaan.


Isis-terroristijohtaja Zelimhan Hangosvili

Elokuussa 2019 Berliiniläisessä puistossa tapettiin terroristi Zelimhan Hangosvili. Tappaminen muistutti teloitusta. Hangosvili oli  kotoisin Georgiasta, mutta liittyi Isis-terroristeihin. Hänestä tuli terroristiryhmän johtaja. Tämä ryhmä oli tappanut Tsetseniassa ja monessa muussa paikassa aivan tavallisia ihmisiä.  Pelkästään yhdessä iskussa hänen johtamansa terroristijoukko tappoi 98 ihmistä, pääasiassa lapsia, naisia, vanhuksia ja tavallisia maatyöläisiä. Lisäksi hän on syyllinen Moskovan metron pommi-iskuihin. Terroristiryhmä tuhottiin, mutta Hangosvili pääsi pakenemaan. Hän meni Saksaan ja pyysi sieltä poliittista turvapaikkaa. Venäjä teki kansainvälisen pidätysmääräyksen hänestä, mutta Saksa ei reagoinut millään tavalla tähän. Tässä tapauksessa on voinut hyvinkin käydä niin, että joku on kostanut oman suvun jäsenien lasten ja naisten tappamisen. Venäjällä kuolemantuomio ei ole sallittua, mutta teosta syytettiin heti Venäjää. Saksassa vangittiin Vadim Krasikov niminen mies, jota syytetään Hangosvilin murhasta. Mutta tämä mies sanoo, ettei hän ole Krasikov vaan hänen nimensä on Vadim Sokolov. Hänellä on Sokolov-nimellä oleva passikin. Ovatko saksalaiset vanginneet väärän miehen? Venäjää pyydettiin tutkimaan asiaa. Venäjä pyysi tutkinta-apua Saksalta, mutta tästä kieltäydyttiin. Venäjälle langetettiin sanktioita.

Kaikki nämä tapaukset ja moni muu herättää kysymyksiä joista voisi vetää joitakin johtopäätöksiä. Venäjää syytetään heti jokaisesta tapauksesta tyyliin "Highly Likely" ilman mitään todisteita. Venäjältä pyydetään selityksiä, mutta Venäjän yrittäessä ehdottaa yhteistyötä tutkinnassa, jotta saataisiin selvyys asiasta, siitä jyrkästi kieltäydytään. Vaikka todisteita ei ole, Venäjälle asetetaan sanktioita. Sanktioita on asetettu jo yli 500 kertaa, joten venäläiset ovat jo varsin tottuneita niihin. Usein siellä naureskellaan koko asialle. Sanktioista on ollut jopa hyötyä Venäjälle ja suurta haittaa sanktioiden asettajille. Esimerkiksi  Venäjä on joutunut kehittämään maatalouttaan, joten se on jo varsin omavarainen. Viljan viennissä Venäjä on ensimmäisellä sijalla maailmassa ja uusia vientituotteita ovat kaikenlaiset lihatuotteet, kalatuotteet, maitotuotteet, kuten esimerkiksi juustot, vihannekset ja hedelmät. Tämän kaiken venäläiset laskevat sanktioiden ansioksi. Esimerkiksi Suomi on joutunut kärsimään sanktioista varsin paljon.

Nykyisin Venäjällä on asennoitu niin, että jokaista sanktiota vastaan asetetaan vastasanktioita, jotka ovat kuin "peili" niin kuin siellä sanotaan. Se, että ei haluta keskustella asioista tai ratkaista kysymyksiä yhdessä, merkitsee sitä, että Venäjää yritetään "eristää" Lännestä tai Euroopasta. Lännen tapa on syyttää Venäjää ilman todisteita, mutta kun Venäjä ehdottaa yhteistyötä asioiden tutkimiseksi se torjutaan jyrkästi. Tämä on järjetön asetelma. Asetetaan rautaesirippu, kuten ennen vanhaan Neuvostoliiton kanssa. Venäjällä sanotaan niin, että "jos meidän kanssamme ei haluta keskustella asioista, niin ei keskustella sitten". Esimerkiksi vetäydytään kokonaan pois Euroopasta. Venäjän suurin kauppakumppani on tällä hetkellä Kiina ja toiseksi suurin Saksa. Lisäksi Eurooppa kauppa-alueena on ollut varsin tärkeä Venäjälle, mutta nyt on siis aika kohdistaa katseet itään. Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen sanoi, että geopoliittinen kumppanuus Venäjän hallituksen kanssa ei toimi. Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov on sanonut, että "meidän pitäisi lopettaa yhteydet EU:hun. Jäädyttää yhteydenpito eikä kiinnittää EU:hun niin paljon huomiota. Ne ihmiset, jotka ovat vastuussa ulkopolitiikasta lännessä, eivät ymmärrä molemminpuolisen keskustelun tarvetta, ehkä meidän pitäisi vain lopettaa kommunikointi heidän kanssaan. Onko mahdollista harjoittaa liiketoimintaa EU:n kanssa nykyisissä olosuhteissa?" Putin ei ollut vakuuttunut eurooppalaisten tutkijoiden tuloksista siitä, että he löysivät Novitshok-myrkkyä. Näyte annettiin OPCW:lle (Kemiallisten aseiden kieltojärjestölle) ja sieltä sanottiinkin, että se ei ole Novitshokia, vaan jotain muuta. Eli onko se Novitshokia vai eikö se ole Novitshokia? Putin on usein sanonut, että "Venäjän pahin virhe kun se syntyi Neuvostoliitosta on se, että se uskoi ja luotti länteen, Länsimaihin". En tietenkään voi väittää, että kaikki tässä kirjoittamani on totta, vaikka siihen olen pyrkinyt.  Mutta oleellisinta on se, että selkeästi länsi ei halua tehdä yhteistyötä Venäjän kanssa. Näyttää siis siltä, että uusi rautaesirippu on asennettu. Katson, että tämä aiheuttaa Euroopalle suurta vahinkoa.

 

Olen aikaisemmin kirjoittanut asioista mm. osoitteissa:

http://uuuusi.blogspot.com/2020/09/suurvaltapolitiikkaa-kuten-jo-viime.html

http://uuuusi.blogspot.com/2020/09/pooooor-navalnyi-kaikki-ei-ole-aina.html



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tarkistetaan!