sunnuntai 6. lokakuuta 2019





VÄHÄN ASEISTA





Lauantaina 14.9.2019 tapahtui maailmassa jotain yllättävää. Saudi-Arabian öljy-yhtiön Aramcon öljylähteille iskettiin. Iskut tapahtuivat aamuyöllä ilmeisesti drooneilla ja ohjuksilla. Jemenin huthi-kapinalliset ilmoittivat olevansa iskun takana. Saudia-Arabialla on kolme sydäntä - kuningashuone pääkaupungissa Riadissa, muslimien pyhin keskus Mekassa ja maailman tuottavin öljy-yhtiö Aramcon Dhahranissa itärannikolla. Toinen iskun kohde oli Saudi-Arabian toiseksi suurin öljykenttä Khurais. Jokainen isku osui tarkalleen kohteeseen. Tuho oli huomattava ja Saudi-Arabia ilmoitti joutuvansa vähentämään öljytuotantoaan alle puoleen normaalista. Vaikka Jemeniläiset huthi-kapinalliset ilmoittivat olevansa iskun takana kuitenkin Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo syytti iskusta Irania. Iran kieltäytyi kunniasta kategorisesti. Osumatarkkuus oli hämmästyttävä ja kertoo korkeasta osaamisesta. Kohteisiin osumisjärjestys osoittaa johdonmukaisuutta ja järjestelmällisyyttä. Se mikä on hämmästyttävintä on se, että Saudi-Arabian ilmapuolustus ei huomannut hyökkäystapahtumaa ollenkaan eikä reagoinut puolustavasti mitenkään. Isku ei kohdannut mitään vastarintaa. Tuhoa tuottivat 18 droonia ja 7 ohjusta eli yhteensä 25 tuhoisaa osumaa osuivat kohteeseen kenenkään häiritsemättä.

Satelliittikuvassa näkyvät selvästi osumia saaneet öljylähteet.

Saudi-Arabian ilmapuolustus perustuu maailman kalleimpaan ilmapuolustusjärjestelmään  eli amerikkalaisiin Patriot-ohjuksiin. Mutta niistä ei ollut minkäänlaista apua. Koko ilmavalvontajärjestelmä ei onnistunut hyökkäystä havaitsemaan. Siis maailman kallein ilmapuolustusjärjestelmä ei ollut havainnut tätä hyökkäystä. Amerikkalaisilla on ainakin kolme sota-alusta Omanin lahdella joissa on kaikkein uudenaikaisimmat Aegis-tutkajärjestelmät, joilla on tarkoitus suojella öljykenttiä, mutta nämäkään eivät havainneet hyökkäystä. Pistää miettimään onko amerikkalaisten ilmapuolustusjärjestelmä ihan ajan tasalla? Amerikkalaiset väittävät, että Iran olisi iskujen takana, mutta luulisi, että ainakin amerikkalaisten Aegis-järjestelmä taistelulaivoissa olisi havainnut jos Iran olisi ampunut drooneja tai ohjuksia Persian lahden tai Omanin lahden ylitse. Yhdysvaltojen ilmapuolustusjärjestelmää kutsutaan "maailman kilveksi", mutta nyt se oli kuin "musta aukko".  Jopa Pentagonin Military Times lehti kirjoitti Yhdysvaltain armeijan menettäneen maineensa.

Amerikkalainen Patriot-ohjus taitaa olla susi.

Huthien mukaan nämä iskut saavat jatkoa niin kauan kuin sota Jemenissä jatkuu. Saudi-Arabia on liittolaisineen pommittanut huthi-kapinallisten hallitsemaa Jemeniä maaliskuusta 2015 lähtien. Tästä on syntynyt maailman pahimmaksi arvioitu humanitaarinen kriisi Jemenissä. Jotkut Saudi-Arabian liittolaiset ovat halukkaita irtautumaan tästä sodasta. Mike Pompeo syytti siis Irania iskuista, mutta Iran on kieltänyt kategorisesti olevansa missään tekemisissä iskun kanssa. Siis onko olemassa uhkakuva, että amerikkalaiset hyökkäävät jotenkin Iraniin? Tästä voisi syntyä alueelle erittäin tuhoisia seurauksia. Iran on hyvin aseistautunut ja kehitellyt aseita mm. Venäjän kanssa (esim. risteilyohjuksia). Se on liitossa Venäjän ja Turkin kanssa sodassa Syyriassa terroristeja vastaan. Jos kuvitellaan, että amerikkalaiset tekisivät Irakin kaltaista hyökkäyksen esimerkiksi Iraniin tällä alueella vaikuttaisi se maailmanlaajuisesti. Käytännössä se sulkisi Omanin lahden ja kaiken liikenteen siellä. Iran on huomattavasti paremmin varustautunut kuin Irak oli aikoinaan ja Yhdysvallat on yhä kiinni Irakin sodassa, joka alkoi jo 2003 eli 16 vuotta sitten. Se ei ole pystynyt irrottautumaan sieltä vieläkään. Kuinkahan kauan Omanin lahti olisi sitten suljettuna? Trump tekee viisaasti, jos jättää Iranin rauhaan. On huomattavaa, että Trump on ainoa Yhdysvaltojen presidentti, joka ei ole aloittanut yhtään sotaa vielä missään. Tyypillisimmillään Yhdysvaltain presidentit nostavat kannatustaan aloittamalla sodan jossain. Trumpin kannatus on aika alhaalla tällä hetkellä.

Mainitsin Syyrian, joka sijaitsee siinä lähellä. Venäjällä on Syyriassa kaksi sotilastukikohtaa, Tartusin laivastotukikohta ja Hmeimimin lentotukikohta.  Terroristeilla on Syyriassa vielä yksi tukikohta lähellä Turkin rajaa Idlibissä. Terroristit pitävät siellä vangittuina paljon siviilejä ihmiskilpenään. Alue on kuitenkin eristetty pohjoisesta turkkilaisten joukkojen toimesta ja muualta syyrialaisten joukkojen toimesta. Aika ajoin turkkilaiset ovat edenneet alueella, mutta tämä on merkinnyt myös siviilien kuolemaa. Alueen ympärille on perustettu demilitarisoitu vyöhyke, jonka yli yritetään olla menemättä ihmisuhrien takia. Terroristit kuitenkin toimivat alueelta lähettämällä drooneja tai ohjuksia kohti venäläisten Hmeimimin  lentotukikohtaa. Mutta venäläiset ampuvat ne alas tai kaappaavat ne radio-ohjauksella tutkiakseen niitä. Vielä yksikään drooni tai ohjus ei ole läpäissyt venäläisten ilmatorjuntaa. Venäläisillä on tukikohdan puolustusjärjestelmässä Shell, Torov ja S-400 Triumph järjestelmät puolustamassa tukikohdan ilmatilaa. Yleensä venäläiset iskevät heti takaisin. Kun drooneja lähetetään he paikallistavat lähetyspaikat ja pommittavat ne samalla tuhoten lähettäjät. Tämä on ollut hyvin onnistunutta toimintaa. Venäläisten ilmatorjunta on näköjään ihan toista luokaa, kuin amerikkalaisten ilmatorjunta. Vielä yksikään drooni tai ohjus ei ole läpäissyt tätä venäläistä ilmatorjuntaa. Torjunta on ollut 100 prosenttista vaikka drooneissa on ollut hyvin edistyksellistä elektroniikkaa.

Venäläisten kaappaamia erilaisia drooneja Syyrian Hmeimimissä.

Syyrialla on ollut oma ilmatorjuntansa, joka perustuu venäläisiin vanhoihin S-200 ja BUK- ohjuksiin. Siitä huolimatta  toiminta on ollut suhteellisen tehokasta, vaikka ohjukset ovatkin vanhanaikaisia. Vuonna 2017 Trump iski yli 90 ohjuksella Syyriaan, mutta vain pieni osa osui kohteisiin  (n. 30). Seuraavana vuonna 14.4.2018 Yhdysvallat, Britannia ja Ranska iskivät 105 risteilyohjuksella Syyriaan, mutta jälleen Syyria ampui suurimman osan alas. Venäjä ei osallistunut torjuntaan. Muutama siviili menetti iskussa henkensä. 10.2.2018 pudotettiin BUK-ohjuksilla israelilainen F-16 hävittäjä ja vaurioitettiin ihan uutta F-35 hävittäjää, vaikka sen piti olla tutkassa näkymätön. Sitten vahingossa ammuttiin alas venäläinen IL-20 kone syyskuussa 2018 S-200 ohjuksella israelilaisen hävittäjän hämäystoimien takia. Enää se ei onnistuisi S-400 ohjuksilla, sillä niillä on paljon tehokkaammat tunnistusjärjestelmät. Parhaillaan Venäjä on ottamassa käyttöönsä uusimpia S-500 ilmatorjuntaohjuksia joilla on salaisia ominaisuuksia, joista ei tietenkään ole kerrottu julkisuuteen. On aivan ilmeistä, että amerikkalaisten ilmatorjunta on pahasti jäljessä venäläisestä ilmatorjunnasta. Turkki teki ilmeisen viisaasti ostaessaan venäläisiä S-400 ohjuksia eikä kolme kertaa kalliimpia amerikkalaisia Patriot ohjuksia.


Yhdysvallat testasi elokuussa uutta ydinpommia


Viime elokuussa Yhdysvallat testasi salaa kolme kertaa ydinpommin pudottamista lentokoneesta Nevadassa sijaitsevalla harjoitusalueella. Pommi on tarkoitus pudottaa F-16 koneesta. Koe on tarkoitus toistaa useita kertoja ensi vuonna. Tämä kuuluu ohjelmaan, jossa seuraavien 10 vuoden aikana suunnitellaan amerikkalaisten ydinpommien nykyaikaistamista. Ohjelman takana on Yhdysvaltain energiaministeriön kansallinen ydinturvallisuushallinto. Tämä voi merkitä sitä, että ydinkilpavarustelu voi alkaa uudelleen ja on täydellisessä ristiriidassa Yhdysvaltojen lausuntojen kanssa täydellisestä ydinaseriisunnasta.


 Venäläiset ovat kehittäneet uuden suuren droonin nimeltään "Metsästäjä (Охотник)".




Venäläiset ovat kehittäneet uuden droonin nimeltään "Metsästäjä (Охотник)". Se on suurikokoinen ja hyvin monipuolinen. Se voi suunnistaa sateliittien ohjauksessa, maasta ohjaten, hävittäjästä ohjaten tai ohjelmoida etukäteen. "Metsästäjä" pystyy kantamaan erilaisia ohjattuja pommeja, ohjuksia, risteilyohjuksia ja siinä on erilaisia torjuntalaitteita. Siinä on myös erilaisia tiedustelulaitteita tarpeiden ja varustelun mukaan.  Se on käytännössä nykyisille tutkille näkymätön. Kuvissa "Metsästäjä" lentää viidennen polven hävittäjän SU-57 ohjaamana.



Orenburgin alueella pidettiin 15. - 20. syyskuuta 2019 sotaharjoitukset. Harjoituksiin osallistui 130 000 sotilasta kahdeksasta valtiosta. Valtiot olivat Venäjä, Kiina, Intia, Kazakstan, Kirgisia, Pakistan, Tadzikistan ja Uzbekistan. Suurimmat yksiköt olivat Kiinasta. Harjoituksiin osallistuivat kaikki aselajit. Harjoituksen päätarkoituksia oli vahvistaa sotilaallista yhteistyötä, valmiutta uusissa haasteissa, terrorismin vastainen taistelu, kehittää hyvää naapuruutta ja vahvistaa maiden välistä yhteistyötä. Harjoitukset eivät olleet suunnattuja ketään uhkaamaan, vaan lähinnä terrorismin vastustamiseen. Mutta on selvää, että monet saivat selkeän käsityksen tämän hetken nykyaikaisesta aseistuksesta.






Kuva Tempest-hävittäjän mallista.

Lehdissä oli vähän aikaa sitten uutinen, että Britannia, Ruotsi ja Italia ovat kehittämässä jo kuudennen polven hävittäjää. Oli siellä jonkinmoinen kuvakin hävittäjästä. Tapausta kutsutaan nimellä Tempest. Hankkeeseen on upotettu aluksi 2 miljardia euroa. En kuitenkaan usko, että Britannia on ainoa kuudennen sukupolven hävittäjän kehittelijä. Kyllä USA, Venäjä ja Kiina ovat aloittaneet varmasti omansa jo aikoja sitten. Venäjällä ja Kiinalla ovat varmaan tämän hetken parhaat viidennen polven hävittäjät. Amerikkalaisten F-35 on ollut vähän heikko esitys. Siitä on löytynyt jatkuvasti vikoja ja sen lento-ominaisuudet ovat heikkoja ja huolto vaikeaa. On vaikea tässä vaiheessa sanoa, mitä kuudennen polven hävittäjä käsittää. Yksi sen ominaisuus olisi kuulema ohjaamon virtuaalisuus. Se voisi toimia ilman ohjaajaa. Aseistukseen kuuluisia hypersonisia ohjuksia. On kerrottu, että tämmöiset hävittäjät voisivat toimia pareina siten, että ensimmäinen olisi miehittämätön ja sitä ohjattaisiin toisesta koneesta. Tulee mieleen tuo edellä esittämäni venäläinen suuri drooni Metsästäjä. Sitähän voidaan myöskin ohjata sitä seuraavasta hävittäjästä. Toisaalta myös Saksa ja Ranska ovat suunnittelemassa uutta hävittäjää FCAS nimeltään, mutta se on todennäköisesti vasta viidennen polven hävittäjä jos sitäkään.



Yhdysvallat on ilmoittanut, että jos yksikään sen lentotukialuksista upotetaan, alkaa kolmas maailmansota. En osaa sanoa kuka ajatuksen on esittänyt, mutta se on hyvin yleinen. Venäjällä, Kiinalla ja hyvin todennäköisesti Iranilla ja Pohjois-Korealla olisi kyky tuhota amerikkalainen lentotukialus, mutta se voisi johtaa tilanteen eskaloitumiseen. Lentotukialukset ovat loppujen lopuksi yhtä alttiita hyökkäyksille kuin muutkin aseet. Mutta tämä voisi herättää Yhdysvalloissa kansallisen reaktion, jolla on symbolinen merkitys viime maailmansodan ajoilta. On aivan selvää, että Venäjä ja Kiina ovat kehittäneet pätevät aseet lentotukialuksia vastaan. Ja esimerkiksi lentotukialuksen vaurioittaminen voisi toimia varoittavana esimerkkinä. On täysin suhteetonta ilmoittaa, että lentotukialuksen upottaminen aloittaisi kolmannen maailmansodan. Toivottavasti tämä on vain todella teoriaa ja retoriikkaa.


Mutta palataanpa kirjoitukseni alkuun. Jemenin huthikapinalliset ilmoittivat  29.9.2019, että he ovat tehneet hyökkäyksen Saudi-Arabian rajalla etelässä Najranin alueella. Kolme saudien prikaatia antautui hyökkäyksessä. Yli sata saudia sai surmansa, tuhansia sotilaita ja upseereita vangittiin. Huthit saivat haltuunsa myös suuren määrän panssariajoneuvoja ja muita aseita. Taistelut kestivät 72 tuntia ja tukena käytettiin drooneja, ohjuksia ja ilmatorjuntayksiköitä. Hyökkäys on suurin operaatio neljä vuotta kestäneen sodan aikan. BBC on vahvistanut tietoja.

Yleisesti kirjoitellaan, että jos Hormuzin salmi suljetaan esimerkiksi hyökkäämällä Iraniin suurin voittaja olisi Venäjä. Öljyn hinta nousisi ja rahaa alkaisi virrata Venäjälle. Hormuzin salmen läpi kulkee noin 20 prosenttia maailman öljystä. Käytännössä jos Iraniin hyökättäisiin Iran voisi sulkea salmen, jos se tuntisi, ettei sillä ole mitään hävittävää, varsinkin jos USA:n pakotteet estäisivät Iranin öljynviennin. Toinen hyötyjä olisi Yhdysvallat, koska liuskeöljystä tulisi hinnaltaan kannattavaa. Tällöin tuotanto nousisi aivan uusiin lukemiin. Toisaalta liuskeöljy saastuttaa maaperää tuhansiksi vuosiksi, mutta siitäkös kukaan välittää.


Kiinan uusi mannertenvälinen ballistinen ohjus DF-41 paraatissa.

Kiina vietti 1.10.2019 70-vuotisjuhlaa. Juhlaparaatissa esiteltiin runsaasti uusia aseita. Yksi mahtavimmista oli DF-41 mannertenvälinen ballistinen ohjus, joka pystytään kohdistamaan mihin tahansa maapallolla. Se kantaa 10 kärkeä, jotka kaikki voivat olla erilaisia ja kohdentaa riippumattomasti eri kohteisiin. Toinen oli ballistinen ohjus DF-17, joka kykenee kuljettamaan hypersonisia risteilyohjuksia, jotka kykenevät välttämään ohjuspuolustusjärjestelmät. Esiteltiin myös uusia risteilyohjuksia sekä pitkän matkan kantoraketteja. Lisäksi esiteltiin kaksi (esim. WZ-8) yliäänen nopeudella liikkuvaa droonia, joita voidaan käyttää monenlaisiin tarkoituksiin. Yhdysvallat on ilmeisesti sijoittamassa lähialueille lyhyen ja keskipitkän matkan ohjuksia. Tästä syystä Kiina ja Venäjä puolestaan sopivat juuri, että he yhdessä ryhtyvät kehittämään Kiinan ilmapuolustusta. Kyse on ilmeisimmin ohjuksista. Kiinalla on maailman suurin armeija ja se käyttää maailman toiseksi eniten varoja asevarusteluun.


Pohjois-Korean välittämä kuva ohjustestistä.

Viimeinen juttu koskeekin Pohjois-Koreaa. Pohjois-Korea laukaisi 2.10.2019 sukellusveneestä ballistisia ohjuksia kohti Japaninmerta. Yksi ohjus nousi 910 kilometrin korkeuteen ja lensi noin 450 kilometriä ennen putoamistaan Japaninmereen. Japani ilmoitti aiemmin, että ohjuksia laukaistiin kaksi. Asiaa ei ole kyetty varmistamaan. Pohjois-Korean valtion media KCNA ilmoitti torstaina, että maan keskiviikkona onnistuneesti testaamat uudet ballistiset Pukguksong-3 ohjukset on suunniteltu laukaistaviksi sukellusveneistä. Valtion median mukaan uudenlainen sukellusveneistä laukaistava ballistinen ohjus eli SLBM-ohjus hillitsee ulkoisia uhkia ja vahvistaa maanpuolustusta. KCNA ilmoitti myös, että ohjukset laukaistiin pystysuunnassa ja ohjustestillä ei ollut haitallisia vaikutuksia ympäröivien valtioiden turvallisuudelle. Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un lähetti ohjustestin suorittaneille tiedemiehille "lämpimät onnittelut".

Jos Pohjois-Korealla on kyky laukaista ohjuksia sukellusveneestä merkitsee se sitä, että Pohjois-Korea on vain muutamassa vuodessa pystynyt kehittämään asearsenaalin, joka on hämmästyttävän monipuolinen. Monilla valtioilla on mennyt kymmeniä vuosia kehittää vastaavaa. Pohjois-Korean itsenäisyyden tae on vahva ydinasearsenaali. Ilman muuta on selvää, että alueen turvallisuudessa on otettava nykyisin huomioon myös Pohjois-Korea. Sitä ei voi jättää huomioimatta. Pohjois-Korean varaulkoministeri kertoi valtionmediassa, että se jatkaa Yhdysvaltojen kanssa neuvotteluita ydinaseista lähiaikoina. Yhdysvallat on vahvistanut asian.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tarkistetaan!