lauantai 28. syyskuuta 2019





SUOMI NYKYÄÄN




Jatkan sarjaani, jossa olen käsitellyt toisen maailmansodan vaikutuksia Suomeen ennen sotia, sotien aikana ja sotien jälkeen. Pakostakin kirjoituksestani jää pois paljon yksityiskohtia, mutta otan mukaan välttämättömiä aineksia ja uusia näkökulmia aiheisiin. Edelliset osat ovat Jokaiselle kykyjensä mukaan, kaikille tarpeittensa mukaan ilmestynyt 13.8.2019, 80 vuotta ilm. 18.8.2019, Talvisota ilm. 25.8.2019 ja Jatkosota ilm. 7.9.2019, Suomi sotien jälkeen ilm. 22.9.2019. Tässä sarjassa yritän käsitellä asioita näkökulmista, joita harvoin otetaan esille. Monet ovat varmasti eri mieltä kanssani. Olen kirjoittanut tämän sarjan sen pohjalta, että harrastan historian tutkimista ja elämänkertojen lukemista. Tänä syksynä tulee kuluneeksi tasan 75 vuotta Suomen jatkosodan loppumisesta.

Tarja Halonen nuorena.

Vuoden 2000 presidentinvaalit voitti Tarja Halonen. Hän oli Suomen ensimmäinen naispresidentti. Tätä ennen ainoastaan neljässä maailman valtiossa oli ollut naispresidentti. Suomessa oli juuri uudistettu perustuslaki, joka astui voimaan saman päivänä, kun Halonen astui virkaansa. Laissa oli voimakkaasti kavennettu presidentin oikeuksia ja korostettu eduskunnan ja hallituksen oikeuksia. Laki oli muodostettu Ahtisaaren aikaan. Halonen puolusti kuitenkin valtaoikeuksiaan määrätietoisesti ulkopolitiikkaan ja puolustuslaitokseen nähden. Tämän voisi nähdä eräänlaisena reaktiona presidentin valtaoikeuksien puolesta, joita oli määrätietoisesti kahden edellisen presidenttien aikana kavennettu. Voidaan sanoa, että Tarja Halonen on ainoa presidenttimme presidentti Kekkosen jälkeen, joka puolusti presidentin valtaoikeuksia. Huhtikuussa 2002 Halonen tapasi Yhdysvaltain presidentin George Bushin. Halonen arvosteli voimakkaasti George Bushin hyökkäystä Irakiin ja hänen aloittamaansa sotaa siellä. Hän ei hyväksynyt myöskään Yhdysvaltojen aloittamaa kiduttamista sotiensa yhteydessä (esim. Afganistanin ja Irakin sotavangit). Halonen piti puheessaan YK:n turvallisuusneuvoston istunnossa Yhdysvaltain sotaa Irakissa laittomana ja kansainvälisten sopimusten vastaisena. Tapaaminen oli viimeinen pitkään aikaan Suomen ja Yhdysvaltojen ylimmän johdon välillä. Tauko tapaamisten loppumisessa herätti Suomessa runsaasti keskustelua Suomen ja Yhdysvaltojen välisistä suhteista.

Toisen virkakautensa Halonen aloitti maaliskuussa 2006. Halonen ilmoitti vaalivoittonsa jälkeen aikovansa olla toisella presidenttikaudellaan rohkeampi varsinkin toimiessaan hyvinvointiyhteiskunnan ongelmien parissa. Halosen toisen kauden alkua hallitsi keskustelu perustuslain uudistamisesta ja presidentin valtaoikeuksien supistamisesta hallituksen eduksi. Halonen ei suostunut mukautumaan perustuslain tarkastuskomitean esityksiin valtaoikeuksien supistamisesta. Hän perusteli kantaansa sillä, että presidentti tarvitsee todellista valtaa voidakseen toimia yhteiskunnallisena vaikuttajana. Hän otti esille mm. vanhusten aseman heikkouden, suomalaisen väkivallan ja uusköyhyyden. Edellisten presidenttien jälkeen ja Suomen liittyessä EU:hun eriarvoisuus, köyhyys ja huonovointisuus olivat kasvaneet huomattavasti. Työttömyys oli suurta. Halonen halusi korostaa yhteisvastuuta, tasa-arvoa ja ammatillista koulutusta. Hän on ollut mukana mm. solidaarisuusliikkeessä sekä puolustamassa ihmisoikeuksia ja rauhaa. Hän on toiminut Seksuaalinen tasavertaisuus (SETA) -yhdistyksessä, rasismin vastaisessa valtuuskunnassa ja monessa muussa liikkeessä. Hän on ollut Vanhus- ja lähimmäispalvelun liiton hallinnossa. Viimeisinä virkavuosinaan presidentti Halonen liittyi yhä tiiviimmin YK:ta lähellä oleviin toimiin.

Nykyään Suomen presidentin valtaoikeuksien kaventaminen on johtanut siihen, että presidentti on vain kulissi, jolla ei ole enää mitään virkaa. Valtiota johtaa käytännössä pääministeri. Tämä aiheuttaa sen, että Suomi toimii kulloisenkin pääministerin ja hallituksen mukaisesti ja on aika tempoilevaa. Tämä on nykyajan demokratiaa. Erityisesti tämä on näkynyt nykyisen presidentin Sauli Niinistön aikana, joka astui virkaan Tarja Halosen jälkeen 1.3. 2012. Hänet valittiin toiselle kaudelle 2018. Suurimmat uutiset hänestä ovat olleet hänen vaimonsa runokirja, pojan syntymä ja koiranpennun saaminen lahjaksi. Hänet muistetaan myös siitä, että hän haukkui julkisesti kirjailijan, joka oli kirjoittanut hänen elämänkertansa. Sisäpoliittisesti ja ulkopoliittisesti hän on ollut tähän saakka mitäänsanomaton mitättömyys.


Sauli Niinistö

Nykyään Suomea johtaa siis kulloinenkin hallitus ja käytännössä tämä tapahtuu EU:n valvonnassa ja alaisuudessa. Siis Suomi ei ole itsenäinen, vaikka meille uskotellaan kovasti niin. Viimeiset Suomen hallitukset ovat olleet toinen toistaan huonompia. Varsinkin Sipilän hallitus oli pohjanoteeraus. Se on esimerkki miljonääristä, joka sai käsiinsä kokonaisen valtion. Raha on muuttunut tärkeimmäksi tekijäksi ja ihminen on unohtunut kokonaan. Tänä aikana eriarvoisuus on kasvanut jyrkästi, työttömyys on suurta, huonovointisuus on lisääntynyt, vanhusten hoito on ala-arvoista, leipäjonot kasvavat. Suurin syy ennenaikaisiin eläkkeisiin on masennus. Vanhusten, masentuneiden ja sairaiden hoitoon ei riitä resursseja. Syntyvyys on laskenut voimakkaasti ja epäilemättä näillä kaikilla seikoilla on yhteyttä. Sipilän  ns. aktiivimalli eli "keppimalli", jolla työttömiä pakotettiin hakemaan töitä on epäinhimillinen. Se lisäsi voimakkaasti toimeentulotukea hakevien määrää sekä ilmaistyövoiman hyväksikäyttöä. Rikkaat elävät ihan eri maailmassa kuin köyhät.

 Aktiivimalli eli "keppimalli" kohtelee työttömiä epäoikeudenmukaisesti.

Sauli Niinistö on niin heikko presidenttinä, että hallitus kävelee hänen ylitseen. Näin teki varsinkin Sipilän hallitus. Hyvänä esimerkkinä oli tämän hallituksen puolustusministeri Jussi Niinistö. Hän on suuri natointoilija ja teki salaisia sopimuksia sotilasliitto Naton kanssa ilmoittamatta niistä edes presidentille tai hallitukselle. Presidentti on sentään Suomen perustuslain mukaan puolustusvoimien ylipäällikkö. Presidentti Niinistö sai usein tiedon sopimuksista vasta lehdistön kautta. Silti hän ei erottanut Jussi Niinistöä vaikka kyseessä oli selvä laillisuusvirhe. Sipilän keppimallille presidentti Niinistö ei tehnyt mitään. Eriarvoisuuteen, köyhyyteen, vanhusten hoidon huonoon tasoon ja leipäjonoihin hän ei juuri ole ottanut kantaa. Siinä meillä on esimerkillinen presidentti, joka käytännössä ei tee mitään.

Suomi kuuluu EU:hun. Tällä hetkellä EU määrää Suomea vaikka on varsin eripurainen järjestö. Maailmassa se on menettänyt otettaan. Britannian Brexit määrittelee aika paljon tilannetta. Entiset Itä-Euroopan valtiot ovat oma ryhmänsä, joilla on vähän erilaisia käsityksiä asioiden hoidosta. Puolan taloutta kehutaan vaikka se saa EU:n tukirahoja joka vuosi yli 30 miljardia euroa. Miten Suomen talous loistaisikaan jos sekin saisi joka vuosi 30 miljardia euroa? Suomi on nettomaksaja EU:lle ja maksaa joka vuosi yli 2 miljardia euroa. Kreikalla ja Italialla on heikko talous, ja niitä Suomikin on joutunut paikkaamaan. Kreikan lainoja jouduttiin tukemaan, vaikka niitä olivat myöntäneet lähinnä saksalaiset yksityiset pankit. Oikea menetelmä olisi ollut antaa näiden saksalaisten pankkien kaatua eikä käyttää niihin suomalaisten verovaroja. Tämä oli verovarojen lahjoittamista yksityisille osakkeenomistajille. EU:n merkitys maailmassa ja sen taloudessa on taantuva. Eripuraisuus lisääntyy. Hyvin usein on sanottu, että EU kaatuu jossain vaiheessa.

Yhdysvalloilla on ollut hegemonia maailmassa Neuvostoliiton kaaduttua, mutta nyt se on menettämässä asemansa. Kiina, Venäjä ja Intia ovat muita maailman nousevia napoja. Venäjä on toipunut Neuvostoliiton kaaduttua ja on kasvanut yhdeksi voimatekijäksi maailmassa. Venäjä on maailman suurin valtio ja esimerkiksi sen luonnonresurssit ovat mittaamattomia ja ylivoimaisesti maailman suurimmat.. Tällä alueella kasvunäkymät ovat rajattomia. Venäjän talous kasvaa ja on nyt jo kuudennella sijalla maailmassa tällä hetkellä. Sotilaallisesti se kuuluu kolmen suureen joukkoon. Poliittisesti Venäjä on yksi johtavia valtioita maailmassa. Yhdysvallat on ottanut EU:n välineeksi Yhdysvaltojen ja Venäjän väliseen valtataisteluun. Tässä on käytetty hyväksi Ukrainan tilannetta, jota tarkoituksellisesti pidetään yllä. Venäjää vastaan Yhdysvallat käyttää sanktioita, joista nimenomaan EU joutuu kärsimään, ei Yhdysvallat. EU:ssa suurimpia  kärsijöitä  on Suomi. Euroopassa on tosin tendenssi päästä näistä sanktioista eroon. Varsinkin Kreikka, Italia ja jossain määrin Ranska ja Saksa ovat tätä mieltä. Puola ja Baltian maat ovat voimakkaasti sanktioiden puolesta. Suomelle olisi suuri etu päästä näistä sanktioista.

 Antti Rinne

Nykyään Antti Rinteen hallitus johtaa Suomea. Tämä hallitus on johtanut Suomea jo yli 100 päivää. Suurimman osan vaalilupauksistaan Rinne on pettänyt. Tämä on suomalainen tapa. Köyhien eläkkeitä piti korottaa 100 euroa kuukaudessa. Todellisuudessa vain joidenkin eläkeläisten eläkkeet nousivat joillakin senteillä. Aktiivimalli työttömyyden hoidossa piti poistaa heti. Näin ei ole tapahtunut. Sen sijaan hallitus lisäsi hurjasti poliittisten avustajien määrää ja rahaa tähän riitti yllin kyllin. Velkaa tullaan kasvattamaan, mutta sehän on jokaisen hallituksen vakiotehtävä.  Vaalilupaukset erityisesti vanhusten hoivapalveluihin ja hoitajamitoituksien  lisäämiseksi eivät toteudu, koska rahaa ei ole. Tosin rahaa riittää neljän korvetin rakentamiseen 1,3 miljardia euroa, operointiin 1,7 miljardia euroa ja yhteenlaskettuun elinkaareen vähintäänkin 3 miljardia euroa. Olen varma, että tämä ei riitä. Tosin on muistettava, että edellisten hallitusten Vanhasen, Kataisen, Stubbin ja erityisesti Sipilän hallitusten virheitä ei ole helppoa korjata nopealla aikataululla. Antti Rinne sanoi torstaina 12.9.2019 sanatarkasti näin : "Sanoisin näin, ylipäätään työllisyyspolitiikkaan, meillä on yli 400 000 ihmistä, jotka ovat työttöminä eri tavoin tällä hetkellä. Siellä on varmaan tuhansia, jotka eivät kuuluisi enää työnhakijoiksi vaan eläkkeelle, tämä kokonaisuus täytyy perata. Väitän, että siellä on satojatuhansia työvuosia näissä ihmisissä käytettävissä, jos me osataan oikealla lailla luoda polku työelämään." Rinne korostaa, ettei kustannusten hillintä "halpatyövoimalla" käy missään nimessä.

Suomi on hankkimassa uusia hävittäjiä, joiden on ennustettu maksavan 10 miljardia euroa. Mutta kaikkien edellisten kokemusten mukaan se tulee nousemaan huimasti riippuen tietenkin koneiden määrästä. On sanottu, että hanke nousee ainakin 30 miljardiin euroon. Monet pitävät etusijalla Lockheed Martin F-35 konetta. Tämä on tarjokkaista kaikkein kallein ja sen kehittäminen on tullut maksamaan Yhdysvalloille enemmän kuin mikään muu sotilasprojekti. Kone on yksimoottorinen, sen lentomatka on lyhyt, kantokyky pieni ja kehittelyssä on löydetty yhä tänä päivänä jatkuvasti teknisiä vikoja. Koneita on pudonnut hämärissä olosuhteissa eri puolilla maailmaa, viimeksi Japanissa. Yhdysvalloissa vain 30 % koneista on ollut käyttökunnossa huollon monimutkaisuuden takia. Kone on häivekone, mutta tekniikan kehittyessä tutkanäkymättömyys tulee menettämään merkityksensä. Tämän ovat kaikki sotilasasiantuntijat ilmoittaneet. Hävittäjät eivät ole puolustuksellisia aseita. Näitä ovat esimerkiksi ilmatorjuntaohjukset,  jotka ovat huomattavasti halvempia kuin hävittäjät. Lisäksi ne torjuvat myös muita ohjuksia mitä hävittäjät eivät juuri tee. Jos on pakko hankkia hävittäjiä niin mieluummin pienempi määrä ja tietenkin Euroopasta. Lisäksi kunnon ilmatorjuntaohjuksia.

Sipilän hallitukseen kuului puolustusministeri Jussi Niinistö. Hän oli natointoilija ja yritti liittää Suomea monin eri tavoin sotilasliitto Natoon. Suomalaisten enemmistö ei kuitenkaan kannata Suomen liittämistä Natoon. Siksi Niinistö toimi usein salaa, jopa niin, että hallitus ja tasavallan presidentti eivät tienneet asioista mitään. Yksi tällainen sopimus oli Suomen ja Naton välinen isäntämaasopimus. Viime vuosina Suomi on käyttänyt suunnattomia summia osallistuessaan natoharjoituksiin vuosittain. Tämä ei ole Suomen etujen mukaista. Venäjä pitää Suomen läheistä suhdetta Natoon vaarallisena tekijänä.

Yhdysvallat sanoi irti lyhyen ja keskimatkan ohjuksia rajoittavan INF-sopimuksen. Tämä on selvä vaaratekijä Euroopalle, koska Venäjä ilman muuta vastaa sopimuksen irtisanomiseen. Euroopassa on Yhdysvaltojen ydinaseita Belgiassa, Saksassa, Italiassa, Hollannissa ja Turkissa. Lisäksi Yhdysvalloilla on  tukikohdat lukuisissa muissa Euroopan maissa ja koko maailmassa yli 700. Mutta Naton suhteen Yhdysvallat on ilmoittanut Trumpin suulla, että se on kyllästynyt maksamaan Naton kuluja muiden puolesta. Oikeastaan Yhdysvallat ei tee mitään Natolla ja koko systeemin voisi purkaa. Se on aikansa elänyt. Näin sanoi Trump. Vaikea on myös Naton ja Turkin suhde. Turkki taistelee Venäjän ja Iranin rinnalla Syyriassa terroristeja vastaan. Turkki on toiseksi suurin Naton jäsen. Vastoin Yhdysvaltojen tahtoa se hankki venäläisiä S-400 ilmatorjuntaohjuksia aseistukseensa, jolloin Trump raivostui ja kieltäytyi myymästä Turkille F-35 hävittäjiä ja niiden osia. Turkin presidentti Erdogan ilmoitti, että se voi hankkia aseensa vaikka Venäjältä. Nato on siis nykyään aika eripurainen ja on todennäköistä, että se hajoaa ajan kuluessa. Ranskan presidentti Emmanuel  Macron ilmoitti, että ne ajat ovat ohi, jolloin Euroopassa luotettiin muiden apuun. Hän vaati, että Euroopan tulee perustaa armeija suojaamaan Eurooppaa Venäjältä, Kiinalta ja jopa Yhdysvalloilta.

 Turkin presidentti Erdogan tutkii venäläistä häivehävittäjää SU-57 MAKS-2019-näyttelyssä Moskovassa 27.8.2019.


Nykyaikana Euroopassa on paljon puhuttu, että tämä aika muistuttaa hämmästyttävän paljon aikaa ennen toista maailmansotaa. Näin on myös Suomen kohdalla. Suomen läheinen suhde Natoon on vaarallinen Suomelle. Usein sanotaan, että Nato on puolustuksellinen liitto, mutta tämä ei pidä paikkaansa.  Nato tai Naton jäsenet ovat hyökänneet lukuisia kertoja eri puolilla maailmaa. Pelkästään  hyökkäykset Jugoslaviaan tai Libyaan ovat hyvänä esimerkkinä asiasta. Jos jossain tapahtuu Naton ja Venäjän välinen konflikti voi Suomi joutua konfliktiin huolimatta siitä, onko Suomi muodollisesti Naton jäsen vai ei, jos meillä on yhteisiä sopimuksia. On muistettava, että Venäjän toiseksi tärkein kaupunki Pietari on yhä aivan rajamme takana. Siellä on asukkaita yhtä paljon kuin koko Suomessa ja se on neljänneksi suurin kaupunki koko Euroopassa. Jos olemme läheisessä suhteessa Natoon tai Naton jäseniä, olemme ilman muuta kohteina Venäjän puolustukselle. Kuten totesin jo aikaisemmin Yhdysvaltojen päävihollinen on Venäjä. Yhdysvallat näkisi mielellään Suomen sota-alustana hyökkäyksessä Venäjää vastaan. Tämä olisi ilman muuta katastrofaalista Suomelle. Jotenkin näyttää siltä, että Suomessa on paljon yhteneväistä ja samanlaisia tekijöitä ajassa ennen toista maailmansotaa ja tässä nykyajassa. Suomen olisi syytä yhä edelleen miettiä asemaansa ja naapurisuhteitaan läheisiin valtioihin. Puolueettomuus ja hyvät suhteet kaikkiin naapureihin on Suomelle turvallisin ja paras ratkaisu. Tänä syksynä tulee kuluneeksi tasan 75 vuotta jatkosodan loppumisesta.

 Postimerkki Pariisin rauhansopimuksesta vuodelta 1947. Akseli Gallen-Kallela. Ilmarinen kyntää kyisen pellon.


Ohessa edellisten osien osoitteet:

Jokaiselle kykyjensä mukaan, kaikille tarpeittensa mukaan

80 vuotta

Talvisota

Jatkosota

Suomi sotien jälkeen







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tarkistetaan!