maanantai 16. syyskuuta 2019





TAPAHTUMIA







Tämän kesän lopussa ja syksyn alussa on tapahtunut paljon mielenkiintoisia asioita, joita en ole ehtinyt kommentoida. Ranskassa Biarritzissa pidettiin G7- kokous, Puolassa Varsovassa muistettiin 1.9.2019 toisen maailmansodan alkamisen 80-vuotispäivää, Moskovassa oli Maks 2019, joka on eräs maailman suurimmista ilmailunäytöksistä  ja Vladivostokissa oli Vladivostokin itäinen talousfoorumi, joka järjestetään joka vuosi.



G7-KOKOUS

Riitaisa G7 haluaa lähettää selvän viestin Brasilialle metsäpalojen...

Mutta aloitetaan Ranskasta Biarritsista, jossa 24.-26.8.2019 kokoontui G7-kokous. Kuten tavallista kokousta seurasi suuri mielenosoitusten kavalkadi, joita lehdistömme ei juuri kommentoinut. Kokouksen pääanniksi muodostui kommentointi pitäisikö Venäjä ottaa mukaan tähän kokoukseen? Ensimmäisenä Ranskan presidentti Emmanuel Macron otti asian esille ja Trump seurasi perässä. Heidän mielestään maailmassa ei mitään tärkeitä asioita voi päättää ilman Venäjää. Tällöin G7-kokous olisikin taas G8-kokous. Putin kommentoi, että Venäjä ei ole kiinnostunut tämmöisestä. Kokoukseen pitäisi osallistua vähintäänkin myös Kiina ja Intia ja mahdollisesti myös Turkki. Venäjä on paljon kiinnostuneempi G20-kokouksesta, koska siinä jotain järkeäkin. G7-kokouksen tulos jäi hyvin laihaksi. Puheenjohtaja Donald Tusk kommentoi "Edelleenkään ei ole varmuutta siitä, kykeneekö ryhmä löytämään yhteisiä ratkaisuja – ja tämänhetkiset globaalit haasteet ovat todella vakavia – vai juuttuuko se turhanpäiväisiin keskinäisiin kiistoihin. Viime vuosina on käynyt selväksi, että yhteisen sävelen löytäminen on yhä vaikeampaa, vaikka maailma tarvitsisi nyt yhteistyötämme aiempaa enemmän. Tämä saattaa olla viimeinen tilaisuus eheyttää poliittinen yhteisömme." Emmanuel Macron kommentoi kokouksen päätyttyä "Me näemme lännen hegemonian loppuvan maailmassa. Geopoliittiset olosuhteet muuttuvat. Maailmaan kasvaa uusia voimakkaita valtioita. Kiina ja Venäjä kasvattavat vaikutustaan. Tätä ei voi jättää huomiotta!".


VARSOVA


Lech Walesa

Puolassa Varsovassa muisteltiin 1.9.2019 toisen maailmansodan 80-vuotisalkamispäivää. Muistotilaisuus pidettiin Wetterplatten niemimaalla, jossa käytiin sodan ensimmäinen taistelu. Tilaisuuteen oli kutsuttu kaikkien voittajavaltioiden päämiehet paitsi Venäjän Vladimir Putinia. Yksikään näistä valtionjohtajista ei saapunut paikalle. Trump ilmoitti, ettei hän voinut tulla hurrikaani Dorianin takia. Tämä oli ilmiselvä tekosyy. Hän ei vain pitänyt tilaisuutta niin tärkeänä lentääkseen tuhansia maileja Puolaan. Myös Britannian Boris Johnsonilla oli omat ongelmansa ja Ranskan Emmanuel  Macron ei ilmoittanut syytä. Ainoa tärkeä henkilö tilaisuudessa oli Saksan liittokansleri Angela Merkel, joka pyysi anteeksi Saksan käytöstä sen hyökätessä Puolaan 1939. Siis niin absurdilta kuin kuulostaakin paikalla olivat vain sodassa hävinneiden valtioiden johtajia. Koko tilaisuus oli vähän absurdi. Neuvostoliitto oli voittanut Saksan ja tuhonnut 80 prosenttia sen joukoista. Neuvostoliitto oli menettänyt enemmän ihmishenkiä toisen maailmansodan aikana, kuin mikään muu valtio. Mm. Puolan entinen presidentti ja poliitikko, rauhanpalkinnon saanut Lech Walesa kommentoi, että ensimmäisenä olisi nimenomaan pitänyt kutsua tilaisuuteen Venäjän presidentti Putin. Varmaan silloin olisivat tulleet muutkin, kuin vain Saksan toisen maailmansodan liittolaiset. Walesan sanojen mukaan oli "hävytöntä" olla kutsumatta Putinia tilaisuuteen. Tämä osoittaa vain Puolan nykyisen poliittisen asenteen.


MAKS-2019


SU-57

Presidentti Erdogan tutustuu SU-57 hävittäjään.

Moskovassa pidettiin 27.8.-1.9.2019 kansainvälinen ilmailunäyttely MAKS-2019. Näyttely pidetään joka toinen vuosi ja se on eräs maailman suurimmista. Näyttelyssä vieraili Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan Putinin vieraana. Hän tutustui mm. Venäjän uusimpiin taisteluhävittäjiin mm. viidennen polven SU-57 hävittäjiin ja SU- 35S ja SU-30SM taisteluhävittäjiin sekä myös uusimpiin taisteluhelikoptereihin. Yhdysvallat on kieltäytynyt myymästä Turkille F-35 hävittäjiä tai niiden osia koska Turkki osti venäläisiä S-400 ilmatorjuntaohjuksia. Erdogan ilmoitti, että Turkki voi ostaa Venäläisiä hävittäjiä tilalle. Sitä paitsi F-35 hävittäjissä on ilmennyt jatkuvasti vikoja, joten ehkä ajatus on järkevä. Turkki sai juuri uuden erän S-400 ohjuksia.

Putin tarjoaa jätskit Erdoganille.

SU-35S



ULAN BATOR


Näin komeaa kunniakomppaniaa ei ole missään muualla.

Presidentti Putin ja Mongolia presidentti Haltmaagiin Battulga

Khalkhin Golissa Mongoliassa käytiin 3.9.1939 taistelu, jossa Mongolian ja Neuvostoliiton joukot voittivat Japanin joukot, jotka ajettiin pakosalle. Venäjän presidentti Vladimir Putin suoritti virallisen vierailun 3. syyskuuta 2019 Mongolian tasavaltaan, jossa vietettiin voiton 80-vuotisjuhlaa. Ulan Batorissa hänet otti vastaan Mongolian presidentti Haltmaagiin Battulga. Mongolia on pinta-alaltaan melkein viisinkertainen Suomeen verrattuna. Mongolia on rikas luonnonvaroiltaan, mutta toistaiseksi ei ole käyttänyt luonnonvaroja hyväkseen. Mongolia tuottaa kuparia ja fluoriittia ja lisäksi maassa on varsin merkittävät öljy- ja maakaasuvarat. Lisäksi maassa on runsaasti kivihiiltä, molybdeeniä, fosfaattia, tinaa ja kultaa, mutta pääasiassa toistaiseksi maa saa elantonsa maanviljelystä. Maa on sisämaa ja sillä ei ole yhteyksiä mihinkään meriin. Vierailullaan Ulan Batorissa (suom. Punaiset soturit) allekirjoitettiin ystävyys- ja strateginen kumppanuussopimus Venäjän ja Mongolian välille. Tämä oli jo toinen tapaaminen presidenttien välillä tänä vuonna. Venäjä tarjosi Mongolialle suoria yhteyksiä Kaukoidän satamiin. Mongolia haluaa liittyä Euraasian talousunioniin. Unohdin kirjoittaa, että myös Turkki on halukas liittymään Euraasia talousunioniin. Euraasian talousunionin jäsenmaita ovat Venäjä, Valko-Venäjä, Armenia, Kazakstan ja Kirgisia.

Kunniakomppaniaa



VLADIVOSTOK


Vasemmalta haastattelija, Japanin pääministeri Shinzo Abe, Intian pääministeri Narendra Modi, Vladimir Putin, Mongolian presidentti Halmaagin Battulga ja Malesian pääministeri Bin Mohamad.

Vladivostokissa järjestettiin 4.- 6. syyskuuta 2019 jokavuotinen Itäinen talousfoorumi, johon osallistui maailman johtavia politiikkoja, liikemiehiä, tutkijoita ja asiantuntijoita Aasian ja Tyynenmeren alueen maista. Tilaisuus edustaa ylivoimaisesti suurinta osaa ihmiskuntaa. Tilaisuus järjestettiin jo viidennen kerran. Joka vuosi tilaisuudessa on jollain valtiolla pääosa. Viimevuonna se oli Kiinalla ja tänä vuonna se oli Intialla. Intian pääministerillä Narenda Modilla oli näin ollen tärkeä rooli foorumissa. Suurin valtuuskunta oli kuitenkin Kiinalla. Mukana olivat myös Etelä- ja Pohjois-Korea, Pohjois-Korea ensimmäistä kertaa. Narenda Modi ilmoitti, että Intia sijoittaa Vladivostokiin miljardi dollaria. Japanin pääministeri ehdotti Putinille rauhan solmimista Japanin ja Venäjän välille. Putin vastasi, että asia ei ole niin yksinkertainen. On paljon ratkaistavia asioita. Muistutan, että viimevuonna Putin ehdotti samaa, mutta Japani halusi ensin Kuriilien saaret ennen rauhanneuvottelujen aloittamista. Näin neuvotteluista ei tullut mitään.

Tänä vuonna oli jo kolmas kerta kun Narendra Modi ja Putin tapasiva.

Vladivostok on tällä hetkellä voimakkaasti kehittyvää aluetta. Venäjä on keskittänyt kauppaansa itään, koska Eurooppa ei oikein "vedä" ja kauppa on hidastunut. Idässä ei ole kauppaa hidastavia sanktioita. Kaukoitä on voimakkaasti kehittyvää aluetta. Siellä on suuret teollisuusvaltiot Kiina, Intia, Etelä-Korea ja Japani. Nämä tarvitsevat yhä enemmän energiaa, jota Venäjällä on yllin kyllin. Alueelle on rakenteilla lukuisia Kaasu- ja öljyputkia. Venäjä panostaa nykyään tehokkaasti alueeseen. Vladivostokissa on vapaakauppasatama ja telakka-alue, jossa rakennetaan mm. maailman suurimpia aluksia, atomijäänsärkijöitä jne. Sinne on suora rautatieyhteys Euroopasta. Se on koillisväylän päätepiste. On ilman muuta selvää, että Vladivostokilla on suuri tulevaisuus paitsi poliittisesti myös taloudellisesti.




SUOMI FINLAND


Miksi mennä merta edemmäs kalaan kun meillä on omakin malka silmässä? Suomessa pidettiin mielenosoituksia Brasilian metsäpalojen takia. Suomi on soiden luvattu maa. Joidenkin tietojen mukaan Suomi on prosentuaalisesti maailman soisin maa. Suo on suuri hiilinielu. Kuitenkin Suomessa jatkuvasti ojitetaan, kuivataan soita ja poltetaan turvetta, joka saastuttaa enemmän kuin kivihiili. Näillä toimenpiteillä paitsi saastutetaan vesistöjä saastutetaan myös ilmastoa. Suomen luonnonsuojeluliitto ilmoittaa, että Keski-Suomi on soiden ja niiden luonnonvarastojen tuhoamisen keskus maailmassa. Tässä maakunnassa ilmasto on lämmennyt jo noin 2-3 astetta eli noin kaksinkertaisesti maapallonlämpötilan keskimääräiseen nousuun verrattuna. Kansainvälisten määrittelyjen mukaan turve ei ole bioenergiaa (YK, EU, IPCC ovat näin ilmoittaneet). Mutta näin ei ole Suomessa. Suomessa pyritään huijaamaan sillä, että turpeenpoltto lasketaan mukaan biotalouteen. Suot ja orgaaniset maaperät sisältävät 30 prosenttia kaikesta maaperän hiilestä, mutta ne kattavat vain kolme prosenttia maanpinta-alasta. Turve on varastoitunutta hiiltä. joka on kertynyt soihin 5000 -10 000 vuoden aikana. Turpeen poltosta vapautuu 8-11 miljoonaa hiilidioksiditonnia vuodessa. Turpeen käytöstä aiheutuu noin 20 prosenttia Suomen energiatuotannon hiilidioksidipäästöistä. Hiilidioksidi säilyy ilmakehässä vuosisatoja. Turvetta kerryttävä suo toimii tehokkaana hiilinieluna.  Etelä-Suomen suoluontotyypeistä 3/4 on uhanalaisia. Ahneus voittaa eettisyyden.  Suoalueiden suojelu, ennallistaminen ja hyvä hallinto ovat keskeisiä välineitä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Suot ovat Suomen kansallisaarre. Suomen nimikin jo viittaa siihen.

Se, että mennään mukaan osoittamaan mieltä Brasilian metsäpalojen takia osoittaa suomalaisten itsenäisyyden puutetta. Ei ajatella järjellä vaan tehdään, koska muutkin tekevät. Tämä on tyypillistä suomalaista toimintaa. Emme halua olla itsenäisiä, itsenäisesti ajattelevia. Mennään eduskuntatalon rappusille osoittamaan mieltä Brasiliasta kuin lampaat laumassa huomioimatta, että omallakin takapihalla on asiat vinossa. Eikö kaikkein järkevintä olisi ensin hoitaa omat asiat kuntoon omassa maassa ja sitten mennä osoittamaan mieltä siitä mitä tapahtuu tuhansien kilometrien päässä? Soiden ojituksen ja kuivauksen kieltäminen voitaisiin hoitaa hetkessä, mutta haluja ja järkeä siihen ei ole. Antaa vain muiden kärsiä, kunhan ei osu omalle kohdalle. Meillä olisi helposti saatavilla täysin saasteetonta energiaa ihan naapurista. Biokaasu on käytännössä poltettaessa saasteetonta ja energisesti hyvin tehokasta. Meillä ei vain riitä halua siihen. Tästä kärsii koko maapallo ja sen ilmasto, emme pelkästään me suomalaiset. Mutta eipä ole näkynyt eduskuntatalon rappusilla mielenosoitusjoukkoja osoittamassa mieltä soiden tuhoamista vastaan.

Uusi uutinen oli, että SF6-eriste on 23 500 kertaa  hiilidioksidia pahempi kasvihuonekaasu ja sen käyttö lisääntyy voimakkaasti. Syynä on vihreä energia. SF6-kaasua käytetään eristeenä mm. tuulivoimaloissa, erilaisissa kytkinlaitoksissa. Rikkiheksafluoridi eili SF6 on voimakkain ihmiskunnan tuntema kasvihuonekaasu. Se säilyy ilmakehässä ainakin 1 000 vuotta. Pääasiassa tätä kaasua käytetään tuulivoimaloissa, aurinkoenergian tuottamisessa, maalämmön tuottamisessa jne. Kaasua ei esiinny luonnossa vaan se tuotetaan. Kaasu on erinomainen eriste ja se on halpa tuottaa. Cardiffin yliopiston tutkimuksen mukaan vuonna 2017 SF6-kaasun päästöt pelkästään EU:n alueella vastasi samaa kuin teille olisi tullut 1,4 miljoonaa uutta autoa. Lisäksi tuulivoimaloiden ja aurinkopaneeleiden valmistaminen saastuttaa enemmän kuin niiden elinikä vähentää ilmansaasteita ainakin meidän leveysasteillamme.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tarkistetaan!