sunnuntai 1. tammikuuta 2017



SE MENI JO - VUOSI 2016!


Vuosi 2016 mennä hujahti. Mitä tuona vuonna tapahtui? Suurin osa kai muistaa lähinnä USA:n mieltä kuohuttaneet presidentinvaalit. Toinen kansainvälinen tapahtuma täällä oli kai Brexit. Kolmas viime aikoina varsin puhuttu aihe oli Aleppo Syyriassa. Muita ovat terroristit Euroopassa, maailman taloustilanne ja pakolaiset Euroopassa.

 

Mutta aloitetaan USA:n vaaleista. Vastoin kaikkia odotuksia USA:n uudeksi presidentiksi valittiin republikaanien edustaja Donald Trump. Kaikki etukäteisennusteet osoittivat, että presidentiksi olisi tullut hänen kiivas vastustajansa demokraatti Hillary Clinton. Vaikka hän sai enemmän ääniä amerikkalaisen ihmeellisen demokratian mukaisesti valittiin siis Trump. Tästä nousi hirveä polemiikki ja vastalauseiden myrsky, joka esiintyi valtavina mielenosoituksina ympäri Yhdysvaltoja. Ruvettiin syyttämään jopa Venäjää ja sen johtajaa Vladimir Putinia vaalien manipuloinnista. Hienoa oli Putinin vastaus 23.12.2016 hänen jokavuotisessa ainoalaatuisessa lehdistötilaisuudessaan, johon osallistui yli 1 500 toimittajaa ympäri maailmaa ja joka kesti lähes neljä tuntia. Putin sanoi osapuilleen, että kuka tahansa olikaan hakkeroinut Clintonin ja demokraattien tiedostoja, yksityinen ihminen, joku järjestö vai jonkun valtion salainen tiedustelu, eikö tärkeintä kuitenkin ole se, mitä tietoja sieltä löydettiin, kuin se kuka on hakkeroinut tiedostoja? Minun mielestäni kaikkein kummallisinta tässä on kuitenkin se, että kun demokraattien tiedostoihin  murtauduttiin, siitä nostettiin niin valtava meteli, mutta kun meitä kaikkia, sinua ja minua, vakoillaan koko ajan esimerkiksi USA:n vakoiluorganisaation NSA:n taholta ja lisäksi Ruotsi, Britannia ja Saksa tekevät samoin, ja meidän tiedostoihimme ja tietoihimme kajotaan, siitä ei nosteta mitään meteliä. Tässä jotenkin suhteellisuudentaju on mennyt sekaisin. Kyse on sentään demokratiasta, sananvapaudesta ja oikeudesta yksityisyyteen. Eikö tästä juuri pitäisi nostaa meteliä?


Tosin Britannian lähettiläs Craig  Murray ilmoitti jo syyskuussa 2016 saaneensa tiedot demokraattisen puolueen jäseneltä Washingtonissa ja hän on tietovuodon takana, mutta kukaan ei kuuntele häntä. Siis tämän mukaan mitään hakkerointia ei ollut koskaan tapahtunutkaan, vaan kyse oli sisäisestä tietovuodosta. Tiedot osoittivat muun muassa, että Clinton oli käynyt salaista sotaa oman puolueen ehdokasta Bernie Sandersia vastaan ja pelannut hänet ulos vaaleista.  Jo pelkästään tämä osoitti Clintonin kierouden. Henkilökohtainen mielipiteeni asiasta on, että Clinton on kieroutunut, epärehellinen psykopaatti, jolla ei ole juuri mitään inhimillisiä tunteita. Jos hänet olisi valittu USA:n presidentiksi, olisi se tiennyt maailmalle todella huonoja aikoja. Ympäri maailmaa kaikenlaiset konfliktit olisivat lisääntyneet rajusti, väkivalta ja terrorismi olisi kasvanut ympäri maailmaa ja ennen kaikkea maailmansodan uhka olisi kasvanut rajusti. Mielestäni hän on hirviö, jolla ei ole vertaista maailman politiikkojen joukossa.

Siksi kahdesta mahdollisimman huonosta vaihtoehdosta valittiin mielestäni kuitenkin parempi. Trump voi osoittaa parempaa tilanteen tajua ja voi keskittyä enemmän maansa sisäisiin asioihin. Hänellä voisi olla edellytyksiä luoda rauhallisemmat suhteet Venäjään ja Kiinaan, lopettaa terrorismin tukemisen ja keskittyä luomaan hyviä kauppasuhteita kaikille osapuolille poistamalla esimerkiksi kaikki sanktiot maailmassa, siis myös Kuubalta. Oma henkilökohtainen suosikkini oli kuitenkin Bernie Sanders, jonka siis Clinton pelasi ulos kierolla tavalla.

Vaaleihin sisältyi vielä yksi omituinen amerikkalaiseen demokratiaan liittyvä seikka. Vaikka Clinton sai siis enemmän ääniä, varsinaisesti presidentin valitsevat sitten lopulta valitsijamiehet. Clintonin puolelta yritettiin voimakkaasti manipuloida Trumpin valitsijamiehiä, jotta nämä olisivat vaihtaneet puolta. Kävikin tismalleen päinvastoin. Trumpin kannattajista kaksi äänesti Clintonia, mutta Clintonin kannattajista neljä äänesti Trumpia. Trump sai 306 ja Clinton 232 valitsijamiestä. Tämä on sitäkin absurdimpaa, koska Clinton käytti moninkertaisesti enemmän rahaa vaalikampanjaansa kuin Trump omaansa.

Euroopan tapahtumissa Brexit oli myös minulle täysi yllätys. Ei varmaan moni odottanut mitään sellaista. Suomi voisi ottaa siitä oppia. Suomelle pitkällä tähtäimellä olisi huomattavaa hyötyä erota EU:n määräysvallasta. Taloutemme paranisi, jos meillä olisi oma valuutta, jolla voisimme vakauttaa talouttamme. Pääsisimme myös kaikenkarvaisista sanktioista, joista meille on ollut todella haittaa. Muuten Euroopassa muistellaan vuotta 2016 lähinnä lukuisista terroristi-iskuista.

Kuitenkin viime vuoden tärkeimmäksi tapahtumaksi omasta mielestäni muodostui Aleppon kaupungin vapautus Syyriassa 15.12.2016. Aleppon puhdistaminen oli maailman suurin humanitaarinen toimenpide. Tämä voisi olla alku terrorismin vähenemiselle ja lopulle maailmassa. Rauha Syyriaan julistettiin 29.12.2016, kuin lahjana uudelle vuodelle. Rauha astui voimaan 30.12.2016 klo 01.00 yöllä. Tämä oli suuri voitto Venäjälle. USA:lla ei ollut minkäänlaista osaa tässä tapahtumassa. Saa nähdä miten pysyväksi tämä jää, koska esim. Isis ei ole tässä mukana. Uhreja on laskettu tähän mennessä olevan yli 300 000 henkeä. Seurauksena voisi olla Venäjän lukuisia kertoja ehdottama yhtenäinen liitto terroristeja vastaan, johon kaikki maailman maat yhtyisivät. Toistaiseksi liittoon ovat liittyneet vain Venäjä, Syyria, Iran ja Turkki, joilla oli kokous Moskovassa 20.12.2016. Osapuolet tulevat kokoontumaan Kazakstanissa Astanassa lähiaikoina.  Venäjä pyysi Egyptiä, Saudi-Arabiaa, Qataria, Irakia ja Jordaniaa mukaan sekä lisäksi YK:n siunausta. Jää nähtäväksi miten Donald Trump asiaan suhtautuu?



Yhdysvallat liittolaisineen ei toistaiseksi ole ollut kiinnostuneet yhteistoiminnasta. Yhdysvaltojen kirous on ollut  se, että he ovat jaotelleet terroristit ns. "ystävämielisiin" terroristeihin ja vihamielisiin terroristeihin. Tämä on ikivanha perinne Yhdysvalloissa. Vika on siinä, että usein miten näistä "ystävällismielisistä" terroristeista on muodostunut jossain vaiheessa aina vihamielisiä. Osama bin Laden oli yksi heistä.  Venäjä pitää kaikkia terroristeja vihollisinaan.

Vapaaehtoisesti antautuneita terroristeja Aleppossa. He kertoivat mm. että USA rahoitti heitä, aseisti heitä, koulutti heitä erilaisilla leireillä. He olivat yhteistyössä kaikkien muiden terroristien kanssa, kiduttivat siviilejä, tappoivat siviilejä, käyttivät siviilejä ihmiskilpinä ja käyttivät kemiallisia aseita siviilejä vastaan.

Kemiallisia aseita puretaan Aleppossa.


Hyvänä esimerkkinä tästä on ollut myös Aleppo. Nyt terroristien lähtiessä Alepposta heiltä on jäänyt jäljelle suuri määrä aseita, joista huomattava osa on peräisin Yhdysvalloista. Vangeiksi vapaaehtoisesti antautuneet terroristi kertovat, että Yhdysvallat aseisti heitä, rahoitti heitä ja koulutti heitä. Amerikkalaiset sotilaat kävivät kouluttamassa heitä erilaisilla leireillä. Yhteistoiminta ns. " ystävämielisillä" ja vihamielisillä terroristeilla oli rajatonta. Siis toisin sanoen amerikkalaisilta saadut aseet ja rahat päätyivät usein äärimmäisille terroristeille sekä myös taistelijat taistelivat usein yhdessä. He myös teloittivat ja kiduttivat siviilejä pelotevaikutuksen aikaansaamiseksi ja käyttivät siviilejä kilpenä taisteluiden yhteydessä. Paitsi amerikkalaisia toimintaan osallistui myös Saudi-Arabia, jonka lait ovat käsittääkseni vähintään epädemokraattisia, epäinhimillisiä ja julmia.

Aleppossa terroristien aseet Made in USA

Vuoden mielenkiintoisimpia tapauksia oli jokavuotinen presidentti Putinin lehdistötilaisuus. Tänä vuonna se järjestettiin 23.12.2016. Se lähetetään aina suorana eri televisiokanavia pitkin. Katsoin sen netistä jo neljäntenä vuotena peräkkäin. Tällainen on ainoalaatuista koko maailmassa, että maan johtaja vastaa lehdistön esittämiin kysymyksiin suorassa lähetyksessä. Mitään sensuuria tai kieltoja etukäteen ei ole. Tänä vuonna tilaisuus kesti kolme tuntia ja 50 minuuttia. Tuona aikana Putin ehti antaa 67 vastausta 48 toimittajalle. Toimittajia oli yli 1500 kaikkialta maailmasta. Palaan asiaan myöhemmissä kirjoituksissani.

Vuoden mielenkiintoisimpia tapahtumia oli presidentti Putinin jokavuotinen lehdistötilaisuus, joka tänä vuonna pidettiin 23.12.2016. Toimittajia ja kuvaajia oli yli 1 500 ympäri maailmaa ja tilaisuus kesti lähes neljä tuntia. Kysymyksiä sai esittää mistä vain.

Entäpä tapahtumat Suomessa 2016. Päähuomioni kiinnittyy eittämättä meidän äärettömään huonoon hallitukseemme ja sen toimenpiteisiin. Sipilän toiminta loppuvuodesta ja oman aseman käyttäminen Yleisradion ja tiedotusvälineiden  sensurointiin oli kaikkien demokratiasäännösten vastainen. Mielestäni tällainen pääministeri pitäisi laittaa vähintäänkin vankilaan. Toinen henkilö, joka varsin voimakkaasti erottui hallituksesta on liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner. Uskomattomat kieroilut lastensairaalan kohdalla aikoinaan saivat vain kiitosta osakseen, vaikka Berner pistää siitä kunnon rahat omaan taskuunsa. Hallituksessa ollessaan hän on saanut esimerkiksi postilaitoksen täysin kaaokseen. Postilähetykset eivät enää kulje ollenkaan tai saapuvat viikkoja tai kuukausia myöhässä jne. On minullakin omakohtaisia kokemuksia. Lisäksi hallituksen kaikenlaiset sekoilut Sote-uudistusten, koulutuksen rahoituksen, työttömyyden ym. hoidossa ovat mielipuolisuudessaan uskomattomia. Kaikki talouden kohentamiseen tähtäävät toimet kohdistuivat huono-osaisiin, vanhuksiin, eläkeläisiin, työttömiin, köyhiin, sairaisiin, opiskelijoihin ja nuoriin. Sen sijaan, että toimenpiteet olisivat kohdistuneet ylisuuriin eläkkeisiin, optioihin, osinkoihin, ylisuuriin palkkioihin ja palkkoihin. Tämä lisäsi eriarvoisuutta ja kasvatti huono-osaisuutta ja leipäjonoja vuonna 2016. Leipäjonot ovat Suomen häpeä. Eriarvoisuus, työttömyys ja köyhyys vain lisääntyivät Suomessa. Suomi ei ole enää hyvinvointivaltio. Varsinkin nuorten Suomessa ovat vitsit vähissä. Nuorten työttömyys on 24 prosenttia.

Toinen huomioni kiintyy meidän äärettömän tyhmään presidenttiimme. Pari esimerkkiä. Suomen presidentin pitäisi olla armeijan ylipäällikkö, mutta siitä huolimatta hänelle tuli täytenä yllätyksenä yhdysvaltalaisten lentokoneiden ja panssarivaunujen sotaharjoitukset viime kesänä Suomen maaperällä. Hän sai kuulemma tiedon vasta lehtien sivuilta. Toinen oli koominen yritys esittää Venäjän presidentti Putinille transpondereiden käyttöön ottamista venäläisissä sotilaskoneissa Itämerellä. Heti ensimmäiseksi tuli mieleeni, että presidenttimme on "joidenkin" juoksupoika, joka toimittaa "joidenkin" asioita. Se on politiikkaa. Kuten olin odottanutkin Nato tyrmäsi esityksen täysin. Natokoneita lentelee Itämerellä moninkertainen määrä verrattuna venäläisiin koneisiin, eikä yksikään niistä käytä mitään transponderia. Näyttää siltä, että presidentti Niinistö on vain jonkinlainen kulissi, nukke, mannekiini, joka ei päätä yhtään mistään yhtään mitään, vaan esiintyy kaikenkarvaisissa kissanristiäisissä ja juhlatilaisuuksissa kättelemässä ja näyttelemässä itseään ja vaimoaan. Hänellä ei ole minkäänlaista virkaa päätösten teossa.

Putin ja Niinistö Kultarannassa 1.7.2016

Kaikesta huolimatta vuoden vaihtuessa kiinnittyy huomio myös tähän vuoteen 2017. Päätöksiä tehdään, oletuksia esitetään ja toiveita toivotaan. Kohdallani suurin toivo on, että Venäjän, Kiinan ja Yhdysvaltojen suhteet paranisivat. Venäjällä ja Kiinalla on ennestään jo loistavat suhteet. Tämä merkitsisi sitä, että sodan uhka maailmassa laantuisi ja jännitteet maailmalla rauhoittuisivat. Jos suurvallat pystyisivät luomaan hyvät suhteet keskenään merkitsisi se maailman rauhoittumista ja kaikenlaisten konfliktien uhan vähenemistä. Jos lisäksi pystyttäisiin luomaan yhteinen rintama terroristeja vastaan, voitaisiin päästä vähitellen eroon terroristeista. Trumpin valinta Yhdysvaltain uudeksi presidentiksi voisi merkitä tätä tai alkua tälle. Hän tuntee Venäjää ja presidentti Putinin. Tosin Trump voi olla varsin arvaamaton poliitikko, joten mitään ennustetta ei voi antaa.

 Barack Obama virittelee parhaillaan ansoja ja lyö kapuloita Trumpin rattaisiin kiivaaseen tahtiin niin paljon kuin ehtii ennen poistumistaan näyttämöltä. Lisäksi Obama julisti lisää sanktioita Venäjää vastaan 28.12.2016 ja uhkasi kyberhyökkäyksellä, näin viimeisillä minuuteilla. ja karkotti 35 venäläistä diplomaattia maasta. Tämä toiminta on saanut farssimaisia muotoja. Tämä osoittaa Obaman kypsymättömyyttä, absurdia ja varsin koomillista käytöstä, naurettavaa tyhmyyttä. Obama siis tekee kaikkensa vaikeuttaakseen Trumpin tulevaa työtä. Obamasta jää todella kehno ja mitätön kuva Yhdysvaltain historiaan. Putin ilmoitti 30.12.2016, ettei Venäjä vastaa millään tavalla näihin sanktioihin. Näin Venäjä rikkoi kaikki stereotypiat. Putin kutsui kaikki amerikkalaisten diplomaattien lapset Kremlin vuodenvaihteen juhliin. Lisäksi hän toivotti hyvää uutta vuotta presidentti Obamalle ja hänen perheelleen, Donald Trumpille ja hänen perheelleen sekä koko Yhdysvaltain kansalle! Donald Trump kirjoitti 30.12.2016 omalla sivustollaan, että "Putinin päätös oli loistava teko" ja "olen aina tiennyt, että hän on hyvin viisas". Pääministeri Dimitri Medvedjev kirjoitti Twitterissään: "Ikävää, että Obaman johto, joka aloitti toimintansa ystävällisissä merkeissä, lopettaa sen Venäjän vastaisin toimin. RIP" (huom! RIP= Rest In Peace = Lepää rauhassa). Kaunis ei ollut Obaman presidenttikausi, mutta varsinkin lähtö on todellakin ruma. Yhdysvalloissakin puhutaan Obamasta jo "Vammaisena ankkana".


Suurin toiveeni vuodelle 2017 on, että Yhdysvallat tervejärkisesti Trumpin johdolla korjaisi pois kaikki sotavoimansa Euroopasta, Aasiasta, Itämereltä, Mustalta mereltä, Välimereltä ja Kiinanmereltä. Purkaisi kaikki sotilastukikohdat näiltä alueilta. "Kylmä sota" loppuisi. Tämä rauhoittaisi uskomattomasti koko maailman tilannetta. Hän voisi keskittyä oman maansa, Yhdysvaltojen rajojen sisäpuolelle ja ryhtyä kehittämään maataan. Hyvien välien ja tasapuolisten suhteiden luominen kaikkiin valtioihin maailmassa ja yhteistyö voisi olla edellytys uusille näkemyksille maailman kehityksessä. Kaikenlaiset uhkakuvat kolmannesta maailmansodasta häviäisivät, taistelu terrorismia vastaan tehostuisi, taistelu nälkää ja köyhyyttä vastaan maailmassa tehostuisi, taistelu maailman saastumista vastaan tehostuisi. Taitavat toiveeni olla vain liian suuria.

Entäpä meillä täällä Suomessa? Vuosi vaihtui suuren juhlan merkeissä. Juhlittiin 100 vuotista Suomen itsenäisyyttä. Juhlinnan tuoksinassa vain unohdettiin, että 31.12.2016 ja 1.1.2017välisenä yönä tuli vasta 99 vuotta täyteen Suomen ns. itsenäisyyttä. Lenin antoi Suomelle itsenäisyyden 31.12.1917 juuri ennen puolta yötä, joten satavuotisjuhla pitäisi pitää vasta vuoden kuluttua 31.12.2017 juuri ennen puolta yötä. Suomi on nyt siis vasta 99 vuotias, ei 100 vuotias! Suomi on 100 vuotias vasta 2018. Itsenäisyysjuhla 6.12.2017 ei voi olla satavuotisjuhla, koska Suomi ei vielä silloin ole  satavuotias!

Toinen asia on se, että en pidä Suomea mitenkään itsenäisenä. Meitä hallitaan lähinnä Brysselistä käsin. Suomi on EU:n ainoa maa, joka orjallisesti tottelee kaikkia EU:n päätöksiä ja määräyksiä. Suomi on totaalisesti menettänyt itsenäisyytensä osana EU:ta. Suomi ei ole enää itsenäinen. Olen kirjoittanut tästä aikaisemminkin. Toiveenani onkin, että Suomi eroasi 2017 EU:sta ja varsinkin eurovaluutasta. Kaikilla muilla Pohjoismailla on oma valuutta käytössä, mutta Suomella ei. Näin Suomi on menettänyt mahdollisuuden oman valuutan hinnan määrittelyyn ja tärkeän keinon suomalaisen työn hinnan määrittelyssä. Toiveeni tuskin toteutuu.

Meillä on Suomessa kaksi ryhmää, joilla menee huonosti. Nuorisotyöttömyys on virallisten lukujen mukaan 24 prosenttia, todellinen luku lienee huomattavasti korkeampi. Asioidessaan Kelan, sossun tai työvoimaviranomaisten kanssa syrjäytynyt nuori on todella pulassa, koska hänellä ei ole kaikkea tietoa eri lakipykälistä ja asetuksista. Hän on käsittämättömässä lakiviidakossa. Pitäisikin määritellä aina niin, että nuoren, varsinkin syrjäytyneen nuoren asioidessa erilaisten laitosten kanssa mukana olisi AINA joku vanhempi asiantuntija, joka tuntisi hyvin lait ja asetukset, pitämässä nimenomaan nuoren puolta. Toisaalta oikeusvaltioon pitäisi kuulua oikeus AINA valittaa, jos tuntee saaneensa väärän päätöksen. Tämä koskee nimen omaan TE-palveluja, joissa usein on sadistisia virkailijoita määrittelemässä karensseja milloin mistäkin tekosyystä. Jos uhkana olisi joutua lakitupaan, nämäkin idiootit miettisivät vähän määritellessään omia karenssejaan. Sama koskee myös Kelaa. Ja tämän pitäisi olla maksutonta!

Toinen ryhmä ovat vanhukset. Palveluja ollaan hyvää vauhtia digitalisoimassa, mutta ei ajatella ollenkaan, että vanhukset eivät osaa käyttää uutta tietotekniikkaa. Lailla pitäisi määritellä, että kukin ihminen henkilökohtaisesti saisi itse päättää, asioiko paperikaavakkeiden vai tietokoneiden välityksellä. Tästä ei saisi tulla mitään lisäkustannuksia asiakkaalle. Tämä on tasa-arvokysymys. Monet vanhukset eivät osaa tai pysty käyttämään edes kännykkää. Usein näppäimet ovat liian pieniä vanhusten sormille tai hipaisunäyttö ei toimi vanhusten käsissä ja vanhukset eivät ymmärrä niiden symboleiden merkitystä. Olen henkilökohtaisesti nähnyt vanhemman ihmisen yrittävän käyttää hipaisunäyttöistä puhelinta ja ei siitä mitään tule. Puhelin ei yksinkertaisesti toimi, eikä vanhus ymmärrä siitä mitään. Vanhuksille pitäisikin kehittää kännykkä, jossa on ihan tavallinen kyllin iso pyöritettävä numerolevy. Sitä he varmasti osaisivat käyttää. Tähän liittyy myös se seikka, että kaikkialla vaaditaan nykyään jokaiselta puhelinnumero. Sellaisen ihmisen, jolla ei ole puhelinta tai joka ei osaa käyttää sitä tai joka ei halua antaa puhelinnumeroa on vaikea, usein mahdotonta toimittaa mitään asioitaan. Lisäksi puhelinkeskustelusta ei jää mitään jälkeä. Olen itse usein puhelinkeskustelun jälkeen pyytänyt lähettämään päätökset paperilla, mutta yksikään ei ole suostunut tekemään sitä. Tämä on laillisuuskysymys! Varsinkin viranomaisten (koskee esim. Kelaa, TE-työntekijöitä, Verovirastoa, terveystyöntekijöitä sekä oikeuslaitosta jne.)  olisi aina suostuttava toimittamaan myös paperilla puhelimessa sovittu asia pyydettäessä!


Hyvät suunnittelijat! Tällainen pitäisi olla vanhojen ihmisten kännykkä. Ottakaa oppia!


Kaikesta huolimatta toivotan kaikille lukijoilleni HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA 2017!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tarkistetaan!