sunnuntai 15. tammikuuta 2017



TÄÄ ON VIIMEINEN TAISTO!




Tämä on viimeinen taisto,  nimittäin Barack Obaman.  Se käydään sisällissotana Yhdysvaltojen sisällä. Taistelevat osapuolet ovat historian kaatopaikalle  jäävä Barack Obama ja Yhdysvaltojen uusi presidentti Donald Trump. Obama hyökkää Trumpia vastaan kovin panoksin täydeltä laidalta, koska ei ole pärjännyt missään muussa taistossa maailmalla. Taustalla Obamalla ovat tukena Yhdysvaltojen politiikan ns. demokraattiset piirit ja sotahullut. Tärkeimpänä keinona on pelata Venäjä-korteilla. Pelataan likaisilla korteilla. Tässä käytetään enimmäkseen hyväksi ihmisten hyväuskoisuutta ja politiikkaa. Tämä käydään hetkellä, jolloin uusi presidentti on astumassa virkaansa. Yritetään pilata ja "kirota" kaikin keinoin hänen alkava poliittinen uransa.

Ihmisillä on se ominaisuus, että mitä enemmän jostain asiasta puhutaan ja siitä jauhetaan sen uskottavammaksi se tulee. Todellisuudella, faktoilla ja järjellä ei ole juuri mitään tekemistä sen kanssa, mitä kaikkea ihmiset uskovat. Mikä on totuus? Kun tarpeeksi kauan jauhetaan jotain asiaa, vaikka sillä ei olisi mitään todellisuuspohjaa, sen todemmaksi asia muuttuu. Siitä voi muodostua jopa historiallinen fakta. Tätä ihmiskunta on käyttänyt vuosituhansia hyväkseen. Informaatiosotaa maailmassa johtaa Yhdysvallat. Tätä Obama ja hänen demokraattiset kannattajansa käyttävät hyväkseen tässä kierossa sodassa. Tärkeintä on ehtiä heittää mahdollisimman monta kapulaa tulevan presidentin Donald Trumpin rattaisiin ennen hänen astumistaan ohjaksiin.

Pelaaminen tapahtuu siis pääasiassa Venäjä-korteilla. Aluksi Venäjää syytettiin cyberhyökkäyksistä ja murtautumisista demokraattien tiedostoihin. Kun mitään todisteita ei löydetty, kerrottiin, että tämä kuitenkin oli mahdollista. WikiLeaks ilmoitti, että tietomurrot tapahtuivat demokraattien sisällä ja tiedot tulivat sieltä. Tämän on moni vahvistanut, mutta tämä ei vain mene joidenkin amerikkalaisten kaaliin. Sitten karkotettiin 35 venäläistä diplomaattia perheineen ja lisättiin sanktioita Venäjää vastaan. Odotettiin venäläistä vastaiskua. Venäjä tekikin todella tyrmäävän vastaiskun eikä pilannut suhteita tulevaan presidenttiin. He kutsuivat amerikkalaisten diplomaattien lapset Kremlin kuusijuhlaan uutena vuotena. Sitten Obama karkotti kolme venäläistä diplomaattia lisää, mutta tämä ei muuttanut mitään. Venäjä ilmeisesti katsoo kortit sitten kun uusi presidentti on astunut virkaan. Yhdysvalloissa vallitsee suunnaton " russofobia".   


Maailman pelilauta.

Maailmalla ei ole yhteisiä sääntöjä internetin käyttämisestä tai ainakaan kukaan ei niitä noudata. Jokainen valtio määrittelee omansa. Cyberhyökkäyksen voi määritellä rikolliseksi näköjään vain hyökkäyksen kohteeksi joutunut valtio. Vuonna 2016 pelkästään 67 valtiota vahvisti cyberhyökkäyksen valtiotaan kohtaan. Ja tähän sisältyvät kaikki johtavat maailman valtiot kuten Yhdysvallat, Venäjä, Kiina, kaikki EU:n johtavat valtiot jne. Enkä usko, että tässä on kaikki. Muistakaamme Yhdysvaltojen hyökkäys Iranin atomivoimaloita  vastaan. Jäljet on helppo peittää. Hyökkääjästä ei jää jäljelle todisteita, ellei hyökkääjä itse halua. Ketä tahansa on helppo syyttää ja varsinkin ketä haluaa.

Sattui niin, että lähtevä presidentti Obama ja tuleva presidentti Trump pitivät lehdistötilaisuudet saman päivänä 11.1.2017. Obaman tilaisuus näytti olevan jonkinlainen puolustuspuhe hänen kannattajilleen täydellisestä epäonnistumisesta presidenttikaudella. Obama mainitsi hyvin usein "Olemme kaikkein rikkain, voimakkain ja kunnioitetuin valtio maailmassa". Tämän hän mainitsi niin usein, että siitä muodostuu jo vitsi. Vastaa sananlaskua "Jos jotain paikkaa kolottaa, siitä juuri puhutaan". Selvästikin tulee tunne, että Obama pelkää sitä, että hänet muistetaan johtajana, jonka aikana Yhdysvallat menetti johtoasemansa maailmassa. Maailma muuttui yksinapaisesta moninapaiseksi. Suurin aihe oli Venäjä, josta Obama puhui eniten. Obama osaa pitää puheita, mutta muissa asioissa hän oli järkyttävän huono. Olen selvästi rampa ankka (lame duck)-presidentti Obama huudahti yleisölleen. Näyttää, että hän on tajunnut sen itsekin.

Hänen ensimmäisiä lupauksiaan astuessaan presidentin virkaansa oli lopettaa Guantanamon vankileiri. Näin ei ole tapahtunut. Toinen asia oli lopettaa Irakin sota. Todellisuudessa sota on vain kasvanut. Itse asiassa Obama jätti jälkeensä todellisen geopoliittisen sotkun, kuten monet sanovat. Lupaukset tuhota Isis ja al-Qaida, rauhoittaa Aasian ja Tyynenmeren alueet epäonnistuivat täydellisesti. Itse asiassa Isis ja monet terroristijärjestöt syntyivät juuri Obaman aikana ja ovat vahvempia kuin Obaman uran alkaessa. Yhdysvaltojen toimien ansiosta Kiina militarisoi täyttä häkää Etelä-Kiinan merta ja Filippiinit on avoimesti hyvissä väleissä Venäjän kanssa. Kiina modernisoi ja kasvattaa ilmavoimiaan ja laivastoaan. Samoin Venäjä. Venäjä on saanut Krimin takaisin ja Syyriassa Venäjän menestys on vastustamatonta. Professori Niall Ferguson kirjoittaa Foreign Policy lehdessä, että "Obama jätti jälkeensä tulevien siivottavaksi mittavan geopoliittisen sotkun". Maailma tuli paljon vaarallisemmaksi Obaman aikana.

Obama sai Rauhannobelin. Siitä huolimatta hän kävi ainakin seitsemää sotaa, joista suurinta osaa hän itse on ollut sytyttämässä. Mainitsen vain Libyan ja Syyrian. Kuten jo kirjoitin, Isis ja muut terroristijärjestöt ovat lähteneet maailmaa valloittamaan Obaman aikana. Nämä sodat ovat aiheuttaneet pakolaiskaaoksen ja terroristi-iskut Eurooppaan.  Välit Venäjään ja Kiinaan ovat huonontuneet jo niin, että puhutaan, että maailma ei vielä koskaan ole 1960-luvun jälkeen ollut niin lähellä kolmatta maailmansotaa kuin Obaman aikana. Kilpavarustelu ei ole ratkaisu mihinkään. Maailmassa vallitsee tällä hetkellä kylmän sodan ilmapiiri. Sillä ei ole voittajia, ainoastaan häviäjiä. Obama jää historiaan, jonka aikana "kylmä sota" palasi maailman käsitteistöön.  Varustautumalla lisätään vain maailman jännitystä ja sotien vaaraa. Aseiden tuonti Eurooppaan lisää turvattomuutta. Eurooppa olisi paljon turvallisempi, jos täältä poistettaisiin liiat aseet ja varsinkin ydinaseet. Obama on toiminut täsmälleen päinvastoin, lisännyt ydinaseita Euroopassa.

Nobelin rauhanpalkinto. Mistähän hyvästä?

Obaman suurin sisäpoliittinen saavutus oli "ObamaCare" terveydenhuoltouudistus. Tästäkin on sanottu, että se oli täysin epäonnistunut ja tultaneen varmaan purkamaan. Tuloerot ovat kasvaneet jyrkästi Yhdysvalloissa ja valtion velka enemmän kuin kaikkien aikaisempien presidenttien aikana yhteensä. Sisäinen turvattomuus on kasvanut aselakien myötä ja NSA ja CIA jatkavat kaikkien lakien ja eettisten aatteiden vastaisesti urkintatyötä maailmanlaajuisesti.

Saman päivänä - 11.1.2017 - kuin Obama, piti myös Trump lehdistötilaisuuden. Tämä muodostui mielenkiintoiseksi. Lehdistötilaisuudessa CNN:lle ja muutamille muille tiedotusvälineille, jotka ovat julkaisseet valheellisia tietoja, Trump kieltäytyi vastaamasta. Hän sanoi "En vastaa teille. Teidän organisaationne on hirveä! Teidän organisaationne on hirveä! Hiljaa! Hiljaa! Älkää olko karkea! Älkää olko karkea! Älkää olko karkea! Emme aio vastat kysymyksiinne. Teette valheellisia uutisia!" Viisas teko! Presidenttikamppailun aikana CNN piti avoimesti Hillary Clintonin puolta ja esitti jatkuvasti valheellisia uutisia Trumpista. CNN ilmoitti mm. valheellisesti, että Venäjällä on vahingollisia tietoja Trumpista. Tämä on täyttä propagandasotaa Trumpia vastaan.

Trump pistää lehdistön kuriin. " CNN olkaa hiljaa!"

Suurin osa kysymyksistä koski tietenkin Venäjää. Venäjän hän mainitsi tilaisuuden aikana kaikkiaan 38 kertaa. Trump esitti, että on suuri etu, jos Venäjän presidentti Vladimir Putin pitää hänestä. Maiden välinen suhteiden nykytila on kaamea. Trump toivoo tulevansa toimeen Putinin kanssa tulevaisuudessa. "Venäjä voi auttaa meitä taistelemaan Isisiä vastaan. Se on ongelma, jonka nykyhallintomme on aiheuttanut ennenaikaisella vetäytymisellä alueelta". Hakkeroinnista Trump sanoi, että kaikki maat tekevät sitä, myös Yhdysvallat ja Kiina. Liiketoimintansa hän luovuttaa lapsilleen. "Meksikon muurista" hän ilmoitti aloittavansa sen rakentamisen heti.

Tästä Obaman "Viimeisestä taistosta" syntyy mielenkiintoisia ajatuksia. Varmasti ensimmäistä kertaa Yhdysvaltain historiassa virasta pois jäävä presidentti käy taisteluun tulevaa presidenttiä vastaan. Kaikin mahdollisin keinoin Obama yrittää tuhota ja hankaloittaa Trumpin tulevaa presidenttikautta. Jos Obaman asettamat kapulat saataisiin irrotettua Trumpin rattaista, voisi se olla  ensimmäinen askel kohti liennytystä.

Koko maailmalle olisi parasta tässä tilanteessa, että ryhdyttäisiin harjoittamaan liennytyspolitiikkaa. Olisi parasta, jos kaikkien suurvaltojen välisiä suhteita ryhdyttäisiin  parantamaan. Jos Venäjän, Yhdysvaltojen ja Kiinan välit muodostuisivat läheisiksi ja lämpimiksi, ystävällismielisiksi, tasaveroisiksi, voisi se luoda uuden maailmannäkemyksen. Venäjän ja Kiinan välit ovat jo nyt erinomaiset. Jos tähän saataisiin vielä liitettyä Yhdysvallat, voisivat maailman tulevaisuuden näkymät olla huomattavasti valoisammat. Kaikki riippuu nyt Trumpista, joka laillisesti valittu Yhdysvaltojen tuleva presidentti.

Entäpä seuraavat mielleyhtymät? Venäjä valitsi Yhdysvaltain uuden presidentin. Venäjä järjesti Brexitin. Venäjä sai Krimin. Venäjä voitti Syyriassa (samaa menetelmää Obama yritti epäonnistuneesti käyttää Irakin Mosulissa). Venäjä on ainoa valtio, joka pystyy taistelemaan terroristeja vastaan. Venäjä sai poistettua Iranin sanktiot ja järjesti Iranin atomivoiman. Venäjä loi hyvät suhteet Kiinaan ja Intiaan, tuleviin suurvaltoihin. Venäjällä on maailman suurimmat luonnonvarat jne. jne... Venäjä pystyy näköjään mihin vain. On monia, jotka näin ajattelevat, jotkut kauhuissaan, jotkut iloa ja ylpeyttä tuntien. Ainakin Venäjä on osoittanut, että entinen maailman yksinapaisuus ei enää toimi.

Entäpä henkilökohtainen toiveeni? Minulle on aivan yhdentekevää kuka on Yhdysvaltojen presidentti. Tärkeintä ovat hänen tulevat tekonsa. Trump on vielä kysymysmerkki. Haluaisin, että tuleva presidentti rauhoittaisi maailman tilanteen, oli hän sitten kuka hyvänsä. Hyvät välit ja kunnioitus kaikkia valtioita kohtaan on lähtökohta. Hyvien suhteiden luominen Venäjään ja Kiinaan tänä aikana on ehdoton edellytys. Jos näissä onnistutaan, voisi se tuoda pohjan liennytyksille ja aseiden riisunnalle ja "kylmän sodan" käsitteen poistamiselle. Toiveeni on, että Euroopasta poistettaisiin ylimääräiset aseet ja kaikki ydinaseet. Kaikki aseelliset liittoutumat hajotettaisiin tarpeettomina. Itämerestä luotaisiin "Rauhanmeri". Sama tapahtuisi myös Kiinan merillä ja Mustallamerellä. Luotaisiin yhteistyömahdollisuus  taistella terrorismia vastaan. Uudella Yhdysvaltain presidentillä on nyt kahdeksan vuotta aikaa toteuttaa unelmani. Obaman toiminta uutta presidenttiä vastaan on moraalitonta ja hankaloittaa hänen työnsä alkua.

Entäpä Suomi? Sen sijaan, että Suomi olisi pyrkinyt  lievittämään Obaman kehittämää maailman "geopoliittista sotkua", se seurasi orjallisesti Obaman muodostamaa järjestelmää. Olisikohan jo aika muokata käsityksiä uusiksi? Toiveeni on, että mahdollisten liennytysten mukana Suomi julistautuisi puolueettomaksi valtioksi. Kaikki sotilasliittoutumat sanottaisiin irti ja vieraiden valtioiden sotavoimien liikkuminen Suomen rajojen sisäpuolella kiellettäisiin. Luotaisiin hyvät suhteet kaikkiin naapurivaltioihin Ruotsiin, Norjaan, Venäjään ja Eestiin. Tämä loisi mahdollisuuden uusien asejärjestelmien (ilmavoimat, merivoimat) hankkimisen lykkäämiselle ja varojen käyttämiselle Suomen talouden elvyttämiseen.

Entäpä tähdet, jotka lupasivat muuttaa pois Yhdysvalloista, jos Trump voittaa? Barbara Streisand lupasi muuttaa Australiaan, moni muut taiteilija Kanadaan, laulajatar Cher jopa Jupiteriin. Onkohan moni toteuttanut lupauksensa? Taitaa Cherille tulla vaikeuksia, koska tietääkseni Jupiterissa ei ole edes hengitettävässä muodossa olevaa happea.



Muutamia linkkejä:








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tarkistetaan!