lauantai 21. tammikuuta 2017



VIKING 




Viking (Викинг) on uusi venäläinen elokuva, joka sai ensi-iltansa 29.12.2016. Elokuva on saanut ennenäkemättömän suosion Venäjällä. Siitä on käyty myös valtavaa polemiikkia kaikissa tiedotusvälineissä. Polemiikkia on käyty mm. elokuvan aiheesta, toteutuksesta ja realistisuudesta. Elokuva pohjautuu Venäjän historiaan ja kertoo ruhtinas Vladimirista. Ohessa osoite pariin elokuvatraileriin, suosittelen katsomaan kaikki. (toivottavasti osoitteet pysyvät muuttumattomina):


Englanniksi tekstitetyt versiot, eri kuin edellinen.





Elokuva siis kertoo ruhtinas Vladimirista eli Vladimir suuresta, joka eli n. 960 (syntymäaikaa ei tiedetä) - 1015. Hänestä käytetään monta muutakin nimeä. Ruhtinas Vladimirista tiedetään jonkun verran eri historiallisista lähteistä, mutta tiedoissa on jonkin verran ristiriitoja ja aukkoja. En rupea tässä selostamaan hänen elämästään, koska verkosta löytyy paljon tietoa hänestä. Sen verran voin kertoa, että häntä pidetään yhtenä Venäjän perustajista, hän hallitsi Kiovan Venäjää 980 - 1015. Hän toi kristinuskon Venäjälle. Ruhtinas Vladimirista on sanottu, että hän muutti maailmaa.


Kartta ruhtinas Vladimirin ajasta noin vuodelta 1000. Venäjä on vaaleanvihreällä merkitty alue. Kiova oli pääkaupunki.


Elokuvaa tehtiin kaikkiaan n. 7 vuotta jos alkusuunnittelu otetaan huomioon. Elokuvaa suunniteltaessa pyrittiin ottamaan historiallisia faktoja mukaan. Puvustus, lavastus, korut, ihmisten toiminta pyrittiin tekemään niin aidoiksi, kuin nykytiedoilla saadaan. Tutkittiin museoita, vanhoja käsikirjoituksia ja kaivauksia. Rakennettiin mm. 5 kaupunkilavastetta, joista osa jätettiin jäljelle ja ne ovat nykyään turistikohteita. Kaupungeista pyrittiin tekemään mahdollisimman aitoja. Niihin järjestetään nykyään koululais- ja turistiretkiä. Kuvauksia suoritettiin useissa eri paikoissa mm. Moskovan lähistöllä, Krimillä ja jopa Italiassa.


Elokuvassa käytettiin paljon nykytekniikkaa apuna. Mm. kuvissa esiintyvä valtava alkuhärkä on kokonaan digitoitua materiaalia. Jättiläishärkää, jota esiintyi aikoinaan tuolla alueella ei ole olemassa enää. Se kuoli sukupuuttoon ja viimeinen yksilö kuoli 1620-luvulla. Luurankoja on olemassa museoissa. Muutakin digitoitua materiaali on elokuvassa käytetty runsaasti.




Yhtään eläintä ei vahingoitettu kuvausten aikana. Hevoset olivat erityisesti  harjoiteltuja kaatumiseen ja maassa makaamiseen. Jopa sillalta putoava hevonen oli tarkoin suojattu. Nämä hevoset ovat nykyään elokuvatähtiä, joita käydään mielellään katsomassa.


Elokuvan musiikki pyrittiin lähtökohtaisesti tekemään käyttäen hyväksi alkuperäisiä soittimia, joita on löydetty tuolta ajalta. Kuitenkin niin, että musiikki on modernia. Se on siis sekoitusta äärettömän vanhaa ja ihan nykyaikaista musiikkia. Sitä sävellettiin niin paljon, että kuulema sitä voitaisiin käyttää vaikka 10 uuden elokuvan tekemiseen. Ohessa kolme elokuvan äänitraileria 








Elokuvaa on tehty kaksi eri versiota yli 12-vuotiaille ja yli 18-vuotiaille. Elokuva tuli maksamaan yli 20 miljoonaa dollaria. Kuten jo aluksi kirjoitin elokuva on herättänyt paljon polemiikkia. Sitä on käsitelty lukuisissa televisio-ohjelmissa, radiossa ja lehdistössä. Monet asiantuntijat pitävät elokuvaa täytenä roskana, kun taas toiset pitävät elokuvaa aivan loistavana faktatietoihin pohjautuvana elokuvana. Samoin maallikot elokuvan nähneet jakautuvat ihan ääripäihin. Toiset pitävät elokuvaa aivan loistavana ja toiset täytenä roskana. Tekijät itse sanovat, että elokuva on taideteos ja heidän oma näkemyksensä eikä mikään dokumenttielokuva. Elokuvan lähtökohta oli, että ihmiset ovat vain vähän muuttuneet tuosta elokuvassa kerrottavasta ajankohdasta. Itse en valitettavasti ole nähnyt elokuvaa, joten en voi muodostaa vielä omaa käsitystä elokuvasta. Olen tosin nähnyt lukuisia dokumentteja tämän elokuvan teosta ja lukenut siitä. Elokuvaa on myyty jo yli 60 maahan. Toivottavasti tulee myös Suomeen!


Viking (Викинг) elokuvan on ohjannut Andrei Kravshjuk, tuottaneet Konstantin Ernst ja Anatolij Maksimov, käsikirjoittaneet  Andreij Rubanov, Viktor Smirnov ja Andreij Kravsshjuk. Käsikirjoitus perustuu muinaisiin teksteihin. Pääosia esittävät Danila Kozlovski, Svetlana Khodchenkova, Maksim Sukhanov, Aleksandra Bortich, Igor Petrenko, Aleksandr Ustjugov ja Joakim Nätterqvist. Musiikin on säveltänyt Dean Valentine. Kuvaamisen suoritti Igor Grinjakin. Tuotanoyhtiöt Direktsija Kino ja Dago Productions. Elokuva tuli maksamaan yli 20 miljoonaa dollaria.



Elokuvan Vladimir suuresta katsoi myös Venäjän presidentti Vladimir Vladimirovits Putin. Hän sanoi, että katsoo elokuvan mielellään toisenkin kerran. Jo 4.11.2016 Vladimir putin oli paljastanut Vladimir suuren patsaan Moskovassa. Patsas on lähes 20 metriä korkea ja sijaitsee Kremlin muurin vieressä. Kyseessä on siis sama henkilö, kuin elokuvassa.


Vladimir Putin paljasti Vladimir suuren patsaan 4.11.2016 Moskovassa Kremlin vieressä. Kyseessä on juuri sama henkilö, kuin elokuvan päähenkilö.



Meillä Suomessa näytetään Venäläistä nykyelokuvaa äärettömän vähän. Meillä ei tunneta venäläistä elokuvaa ollenkaan. Venäjällä on melko laaja elokuvatuotanto ja laatu on erinomaista. Suomessa ei ole katsojakuntaa, koska näitä kuvia ei näytetä meillä missään edes televisiossa. Elokuvia tehdään laidasta laitaan, romanttisista komedioista dekkareihin ja sotaelokuviin saakka. Katson itse aika paljon venäläistä elokuvaa ja laadullisesti venäläiset elokuvat voittavat usein länsimaiset vastaavat, tai ovat ainakin yhtä hyviä. Seuraavassa kaksi lyhyttä traileria Elokuvasta Taistelu Sevastopolista (Битва за Севастополь), joka kertoo neuvostoliittolaisesta naistarkka-ampujasta Ljudmila Pavlitsenkosta toisen maailmansodan aikana. Elokuva on voittanut lukuisia palkintoja. Olen nähnyt elokuvan kaksi kertaa ja on se hieno.





Lopuksi vielä kuvia elokuvasta Viking:


























"Historia on symptomi, diagnoosi olemme me"




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tarkistetaan!