keskiviikko 9. marraskuuta 2016



PLAY THE DUMB CARD 



Hyvät lukijani! Tällä kertaa juttu ei ole minun kirjoittamani. Se on peräisin netistä kirjoittajanimellä Jyi Dorne. Mielestäni juttu on kuitenkin niin hyvä, että en voinut olla sitä julkaisematta blogissani. Olen itse valinnut otsakkeen. Kuvitus on minun tekemäni. Toivottavasti kirjoittaja antanee anteeksi, jos olen jotain tehnyt väärin häntä kohtaan.

Kirkasotsainen mies.


Play the Trump card


JYI DORNE·7. MARRASKUUTA 2016

Olen tietoisesti pitäytynyt erossa kaikesta amerikkalaiseen politiikkaan liittyvästä keskustelusta, koska koko aihe etoo minua suunnattomasti. Missään muualla maailmassa presidentinvaalit eivät ole niin suurta mustamaalauksen, valheiden ja populismin juhlaa. On melkein kuin joku olisi kaupallistanut presidentinvaalit - ja tietyssä mielessähän näin onkin. Päätin kuitenkin, että nyt kun vaalikiertueet, valheet ja selkäänpuukotukset on saatu kutakuinkin päätökseen, on sopiva aika kirjoittaa terävä mielipide asiasta.

Heti ensimmäiseksi haluan korostaa, että minusta molemmat ehdokkaat ovat ehdottomasti huonoimmat kautta koko USA:n historian. Yhtä yököttäviä, sairaita ja paatuneita ihmisiä olisi vaikea löytää edes vankimielisairaaloista. Olen vakuuttunut siitä, että molemmat ehdokkaat ovat puhtaita psykopaatteja. En kykene vieläkään ymmärtämään miten amerikkalaiset ovat voineet päästää juuri nämä ihmiset kilpailemaan presidentin virasta, kun vaihtoehtoina olisi ollut vähemmän hulluja tai jopa ihan siedettäviäkin ehdokkaita. Näistä mainittakoon Bernie Sanders, jonka vetäytyminen kilpailusta oli minusta kovin surullista.

Ikävä kyllä, amerikkalaiset ovat jatkuvalla tyhmyydellään osoittaneet ansaitsevansa huonon presidentin. Tästä ei ole epäilystäkään. USA:n kansalaiset ovat jo vuosikymmeniä antaneet valtionsa rellestää pitkin maailmaa vailla minkäänlaista katumusta tai vastustusta. Sentään vielä Vietnamin sodan aikaan järjestettiin valtavia mielenosoituksia sotaa vastaan, mutta sen jälkeen amerikkalaiset ovat olleet varsin suopeita, jopa osoittaneet suurta hyväksyntää sitä kohtaan, että heidän valtionsa tappaa satoja tuhansia, jopa miljoonia ihmisiä ympäri maailman. Kutsuisin tätä ilmiötä amerikkalaisen sota- ja asehulluuden aiheuttamaksi myötätuntoisuuden puutteeksi. Tämä hulluus ilmenee myös heidän omien rajojensa sisällä täysin naurettavina aselakeina. Kaikkihan tietävät, että Kinder-munat ovat Amerikassa kiellettyjä, mutta kuka tahansa voi omistaa aseen. Toisin kuin monilta muilta, minulta ei siis heru amerikkalaiselle tavikselle minkäänlaista sympatiaa. Ilmeisesti amerikkalaiset vihaavat ajatusta kommunismista niin paljon, että vähänkin vasemmistolaisia ideoita osoittanut Sanders piti saada ulos presidenttikisasta mahdollisimman pian.

Amerikkalaiset siis todella ansaitsevat huonon presidentin. Tyhmästä päästä kärsii koko maa, sen niitätte minkä kylvitte ja sitä rataa - mutta ansaitsemmeko me kaikki muutkin tuon huonon presidentin? Clinton on kerta toisensa jälkeen osoittanut suurta kiinnostusta jatkaa aggressiivista "ulkopolitiikkaa" (eli sotimista ja veristen vallankumousten järjestämistä ympäri maailman). Hän on osoittanut vaarallisen myötätunnottomia, suorastaan psykopaattisia piirteitä. Kun Clintonia haastateltiin Libyan kriisistä ja presidentti Gaddafin murhasta, hän lausui "We came, we saw, he died" ja nauroi. Kuinka sairas pitää olla, että jonkun raaka murha on vitsi? En rupea käsittelemään sitä millainen Gaddafi oli presidenttinä tai ihmisenä, mutta mikä oikeus USA:lla oli puuttua tuhansien kilometrien päässä olevan valtion sisällissotaan, ja mikä oikeus Clintonilla on nauraa toisen ihmisen raa'alle murhalle? Clintonilla on myös vahvat kytkökset Ukrainan väkivaltaiseen sotilasvallankaappaukseen, ja yksi Clinton-säätiön suurimmista lahjoittajista on ukrainalainen upporikas oligarkki Viktor Pinchuk. Ainakin vuonna 2015 hänen lahjoituksensa Clinton-säätiölle olivat jopa suuremmat kuin Englannin ja Saudi-Arabian. On siis täysin selkeää, että jos Clinton tulee valituksi, hänen aikansa presidenttinä kuluu Ukrainan, Euroopan ja Lähi-Idän asioiden sormeiluun yksittäisten, rikkaiden ja väkivaltaisten tahojen eduksi. Tämä pelottaa minua huomattavasti enemmän kuin mikään, mitä Trump on tehnyt tai sanonut. En edes jaksa ruveta ruotimaan niitä kaikkia muita paljastuksia, joita olemme saaneet Clintonista todistaa viime kuukausina. Hän on täysin sairas psykopaatti, joka ei mielestäni ansaitse edes tulla kutsutuksi ihmiseksi.

Onko Trump sitten parempi ehdokas presidentiksi? Ei todellakaan. Jos asuisin itse USA:ssa, suunnittelisin parasta aikaa muuttoa johonkin toiseen maahan. Ei ole pienintäkään epäilystä siitä, että amerikkalaisille koittavat kovat ajat. Kummallakaan ehdokkaalla ei ole pienintäkään myötätuntoa tavallista kansalaista kohtaan. Kumpaakin ehdokasta kiinnostaa vain valta ja henkilökohtainen hyöty. Trump on myös osoittanut suurta halua kasvattaa entisestään USA:n jo nyt valtavaa maanpuolustusbudjettia, ja tämä on minusta jokseenkin pelottavaa. Hänellä ei kuitenkaan tietääkseni ole samanlaisia kytköksiä Ukrainaan tai Lähi-Itään kuin Clintonilla. En epäile hetkeäkään, etteikö Trump kääntäisi valtaan päästyään heti ensimmäiseksi takkiaan, ja tekisi juuri niin kuin hänelle eniten maksavat tahot häneltä pyytävät. Trump on opportunisti, myötätunnoton rasistisovinistisika, mutta hänen kiinnostuksensa näyttäisi ainakin tällä hetkellä kohdistuvan enemmän USA:n sisäpolitiikkaan kuin Clintonin. Rehellisesti sanottuna: minua ei kiinnosta pätkääkään mitä amerikkalaisille tapahtuu, kunhan USA pitää sormensa pois muun maailman asioista. Minua ei kiinnosta onko Trump sovinisti tai rasisti, kunhan hän ei aloita uusia sotia ympäri maailman. Clinton sen sijaan varmasti jatkaa jopa väkivaltaisemmalla linjalla kuin tähänastiset presidentit. Amerikkalaisten hyvinvointi on minulle toissijainen seikka koko muun maailman rinnalla.

Amerikkalaisille sanoisinkin: te ansaitsette tämän, mutta muu maailma ei ansaitse kärsiä teidän typeryydestänne.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tarkistetaan!