keskiviikko 30. marraskuuta 2016



DEAR MISTER PRESIDENT BARACK OBAMA!




Dear mister President Barack Hussein Obama II ! Olet niitä harvoja henkilöitä, joihin olen todella syvällisesti  pettynyt. Olet Yhdysvaltain 44. presidentti. Silloin kun aloitit virkasi 20. tammikuuta 2009 presidenttinä olivat odotukseni sinua kohtaan suuret. Olit ensimmäinen värillinen presidentti Yhdysvaltain historiassa. Kuvittelin, että elämässäsi oli ollut paljon kokemusta kohdata asioita syvemmältä kuin kukaan valkoinen presidentti. Odotin inhimillisyyttä, elämän syvällisyyttä, asioihin paneutumista, tasa-arvoisuuden arvostamista. Odotin maailmaan rauhaa, sotien lopettamista, kiduttamisen lopettamista ja monia muita vaalikampanjasi aikana lupaamiasi asioita. Mitään näistä et ole toteuttanut. Olen pettynyt syvästi!

Mister President, kaiketikin on hyvä aloittaa sisäpolitiikastasi. Eräs suurimmista lupauksistasi oli lopettaa Guantanamon vankileirin toiminta Kuubassa. Lupasit tehdä sen kahden vuoden sisällä. Nyt lopettaessasi virkaasi vankila on yhä toiminnassa. Siellä on yhä vankeja ja heillä ei ole minkäänlaisia inhimillisiä oikeuksia. Heitä on lupa kiduttaa ja heitä kidutetaan yhä vaikka muuta väitetään. Osa heistä on ilmiselvästi viattomia mihinkään laittomaan toimintaan, kuten on usein osoitettu, mutta se ei näköjään vaikuta mitenkään omaantuntoosi. Useita vankeja on kuollut siellä hämärissä olosuhteissa, mutta tapauksia ei mitenkään tutkita. Ketään ei rangaista.


Guantanamossa vankia viedään kuulusteltavaksi kivimurskan päällä paljain jaloin



Kuulustelujen jälkeen


Dokumentti kuulustelumenetelmistä Guantanamon vankileirillä (sivulla on muitakin dokumentteja):



Mr President, maailmassa eniten vankiloita ja vankeja on Yhdysvalloissa - ei Kiinassa, ei Venäjällä eikä edes Pohjois-Koreassa. Vangeista suurin osa on värillisiä niin määrällisesti kuin prosentuaalisestikin. Hyvin usein maassasi poliisit ampuvat aseettomia värillisiä ihmisiä hengiltä, ennen kuin edes kysyvät mitään heiltä. Näistä poliisit useimmiten eivät saa minkäänlaista rangaistusta. Tämä kaikki on ilmiselvää yhteiskunnallista rasismia. Odotin, että itse värillisenä presidenttinä olisit tehnyt jotain asian hyväksi, mutta olen pettynyt pahasti. Seurauksena on ollut usein mielenosoituksia, lisää verenvuodatusta, yhteiskunnallista jakautumista. Valtiosi kulttuuri on ylivoimaisesti maailman aggressiivisinta kulttuuria. Tämä ei ole demokratiaa. Et ole demokraatti vaikka itse niin väitätkin. Se on ns. "amerikkalaista demokratiaa".


Usko tai älä! Poliisit ampuivat häntäkin, vaikka hänellä oli kädet ylhäällä.


Mr President, ainoana ns. "länsimaisena demokratiana" demokratiaasi kuuluu yhä monissa osavaltioissa kuolemantuomio. Uudenlaisilla tutkimusmenetelmillä on todettu jälkeenpäin, että usein teloitettu onkin ollut syytön tuomioonsa. Tällainen tapaus oli mm. esimerkiksi teloitettu Cameron Todd Willingham, joka tuomittiin murhapoltosta, mutta jälkeenpäin todettiin syyksi sähkövika. Tällaisia syyttömiä teloitettuja on todettu olevan ainakin 340. Useimmiten kuolemaantuomitut ovat värillisiä ihmisiä. Et ole tehnyt mitään kuolemantuomion poistamiseksi. Kuolemantuomion täytäntöönpano on aina peruuttamaton viattomallekin!


Tämä ei ole sähkötuoli vaan pakkosyöttötuoli Guantanamon vankilassa. Kammottavaa!


Mr President, toinen suuri lupauksesi oli järjestää kaikille amerikkalaisille terveyshuolto. Tämä kulki nimellä "Obamacare" kansan keskuudessa. Laki oli kuitenkin "susi" jo syntyessään. Esimerkiksi laki ei koske niitä köyhiä, jotka ovat jo valmiiksi sairaita, heille ei myönnetä sairausvakuutusta. Myös köyhille, joilla ei ole varaa maksaa vakuutuksista edes osaa ei olla myönnetty eikä valtio ole tullut vastaan niin kuin olet luvannut. Monta kymmentä miljoonaa ihmistä laki ei koske muista syistä, vaan he jäävät lain ulkopuolelle. Laki oli torso jo syntyessään, sillä se perustuu vakuutustoimintaan, joka on liiketoimintaa eli bisnestä.

Mr President, maasi on luokiteltu tutkimuksissa useimmiten maailman epätasa-arvoisimmaksi tai toiseksi epätasa-arvoisimmaksi maaksi maailmassa. Maatasi sanotaan maailman rikkaimmaksi maaksi, mutta maassasi on myös suurta köyhyyttä, nälkää ja kodittomuutta samalla kun rikkaat elävät satumaista elämää. Maassasi on miljoonia ihmisiä, jotka eivät osaa edes lukea. Maassasi tilastoista riippuen on 44 - 63 miljoonaa aikuista lukutaidotonta ihmistä ja joka vuosi tulee 2,2 miljoonaa lisää.  Edes pahimmaksi viholliseksesi luokiteltua Venäjää et voi tähän verrata, koska siellä on 100 prosentin lukutaitoisuus. Toisaalta mikäpä minä olen sanomaan sinulle näistä mitään, koska omassa maassani Suomessa on satoja metrejä pitkiä nälkäjonoja ja ihmisiä, jotka asuvat taivasalla jopa yli 20 asteen pakkasissa, vaikka ovat ihan lukutaitoisia.


Asunnoton New Yorkissa


Mr President, maasi on ylivoimaisesti velkaisin maa maailmassa. Et ole tehnyt asian hyväksi yhtään mitään. Kun astuit virkaasi 2009, velkaa oli päälle 10 biljoonaa dollaria. Virkaurasi aikana se on kaksinkertaistunut. Nyt se on lähes 20 biljoonaa dollaria ja kasvaa joka päivä. Suurin velkojasi on Kiina ja toiseksi suurin Japani, mutta myös Venäjä kuuluu suurimpiin maasi velkojiin. Dollari on maailman valuutta, mutta kukaan ei tiedä, mitä tapahtuu, jos maasi kaikki velat lankeavat maksuun. Dollari on pelkkää paperia, jota tehdään tyhjästä, mutta jos se menettää arvonsa, voi sillä olla suuret vaikutukset maailman talouteen. Tätä valtiosi ja sinä käytätte häikäilemättömästi hyväksenne. 


Osoite, jossa on reaaliaikainen USA:n velkakello:



Mr President Barack Hussein Obama II, mennäänpä sitten ulkopolitiikkaasi. Samana vuonna 2009, kun sinut äänestettiin valtiosi presidentiksi, sinulle myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto. En ymmärrä mistä syystä. Et ole tehnyt ennen palkinnon myöntämistä etkä varsinkaan sen jälkeen mitään minkäänlaisen rauhan hyväksi tai edistämiseksi. Jos sinulle asetettiin  odotuksia palkintoa myönnettäessä, et ole tehnyt mitään täyttääksesi ne, pikemminkin päinvastoin. Maasi käyttää aseisiin enemmän varoja kuin koko muu maailma yhteensä. Jo pelkästään valtiosi velan suhteen se on moraalitonta. Monet ovat esittäneet, että rauhanpalkinto vaadittaisiin takaisin. Yhdyn täysin heidän mielipiteeseensä. Tunnen, että palkinto myönnettiin sinulle puhtaasti poliittista syistä. Kun sinulle myönnettiin tämä palkinto, on se menettänyt paljon maineensa arvosta. Tuntuu siltä, että sillä ei ole enää mitään tekemistä maailman rauhan kanssa. Se on vain poliittinen ase monien joukossa.

Mr President, lupasit lopettaa sodat Afganistanissa ja Irakissa, mutta et ole tehnyt niin. Pikemminkin presidenttikautesi aikana olet lisännyt sotia ja viittaan tässä vain pelkästään Libyaan ja Syyriaan. Voisin viitata moneen muuhunkin. Yleisesti puhutaan, että maailma on lähempänä kolmatta maailmansotaa kuin koskaan aikaisemmin. Tulenarkoja kohtia ovat esimerkiksi Syyria ja Ukraina. Lukemattomat maasi sotilastukikohdat eri puolilla maailmaa ja Eurooppaa  lisäävät epävakautta. Naton laajeneminen ja ydinaseiden levittäminen esimerkiksi Eurooppaan lisäävät konfliktien vaaraa. Toimintasi Itämerellä, Mustalla merellä ja Kiinanmerellä ovat vaarallista toimintaa. Et ota ollenkaan huomioon, että jotkin valtiot saattavat tuntea tulevansa uhatuiksi toimintasi ansiosta. Aikoinaan Venäjälle luvattiin, että Nato ei laajene milliäkään kohti Venäjän rajoja, mutta edes sinä et ole pitänyt tätä lupausta. Et ota huomioon, että Venäjällä on enemmän ydinaseita kuin maallasi Yhdysvalloilla. Myös useiden asejärjestelmien laadussa Venäjä ja Kiina ovat ohittaneet tai ohittamassa vastaavat yhdysvaltalaiset järjestelmät. Venäjä ja Kiina ovat liittolaisia keskenään ja järjestävät yhteisiä sotaharjoituksia vuosittain. On laskettu, että hätätilassa Kiina voi järjestää yli 400 miljoonan miehen ja naisen armeijan ja se on enemmän kuin koko maasi asukasluku.  Ainoa, jossa maasi on vielä edellä on aseiden määrässä, mutta on vaarallista kuvitella, että ydinsodan syttyessä tästä olisi mitään apua.

Mr President, edelliseen liittyen maassasi on ollut vanha käytäntö, että presidenttien kannatuslukujen alentuessa sytytetään sota, jotta kulloinkin kyseessä olevan presidentin kannatusluvut saadaan nousemaan. Olet itse harrastanut tätä varsin runsaasti. Kannatuslukujesi laskiessa olet hyökännyt mm. Libyaan ja Syyriaan. Tämä on merkinnyt kuolemaa sadoilletuhansille viattomille ihmisille. Tämä on sisäpolitiikan siirtämistä ulkopolitiikkaan raaoin ja verisin keinoin.


Pelkästään Irakissa on tapettu yli 1,5 miljoonaa siviiliä.


Mr President! Vielä yhtä asiaa en voi antaa anteeksi. Soditte joka puolella ympäri maailmaa. Syntyy pakolaisia esim. Afganistanista, Pakistanista, Irakista, Syyriasta, Libyasta, Jemenistä.  Ihmiset pakenevat sodan kauhuja, huomattava osa tänne Eurooppaan. Pakolaisia on miljoonia riippuen laskutavasta. Osa kuolee matkan aikana. Mutta valtiosi Yhdysvallat, vaikka aiheuttaa ongelman, ei juuri ota osaa heistä huolehtimiseen tai kustannuksiin. Euroopalla on vaikeuksia huolehtia näistä ihmisistä. Tämä on epäeettistä ja epärehellistä. Huomaan, että sinulla ei ole sydäntä eikä rohkeutta toteuttaa edes jotenkin heidän auttamisessaan. Tai tämä ei liikuta sinua  mitenkään.

Mr President!  Maailma on muuttumassa. Et ole selvästikään ymmärtänyt sitä. Neuvostoliiton hajottua 1990-luvun alussa on maailmaa pystynyt hallitsemaan suvereenisesti ja verisesti johtamasi maa Yhdysvallat väkivaltaa käyttäen tai sillä uhkaamalla. Mutta nyt maailma ei enää hyväksy politiikkaasi maailmanpoliisina, vaan on nousemassa vaatimaan tasaveroista asemaa johtamasi Yhdysvaltojen rinnalla. Etunenässä tällaisia valtioita ovat Venäjä ja Kiina. Myös muualla maailmassa on alkanut esiintyä vaatimuksia tasaveroisesta asemasta maailmassa. Olet kuitenkin yrittänyt pitää kouristuksenomaisesti ja väkivaltaa käyttäen kiinni vanhasta. Tämä ei tule enää toimimaan. Toivon, että seuraava Yhdysvaltain presidentti Donald Trump pystyy ymmärtämään tämän heikoista lähtökohdistaan huolimatta. Maailmaa ei pysty enää hallitsemaan verta vuodattaen ja väkivaltaa käyttäen. Maailmassa pitäisi kaikilla erilaisilla yhteiskuntamuodoilla ja sivilisaatioilla olla oikeus riippumattomaan, tasavertaiseen ja oikeutettuun elämään. Ainoastaan tasaveroisella toiminnalla ja oikeuksilla on tulevaisuutta.

Mr President Obama! Sanotaan, että maailmaa johtaa eliitti, kapitaalinen eliitti, joka on pääosin amerikkalaista. Taustalla on myös sotateollisuus, joka maassasi on saanut liian suuren vallan. Siitä huolimatta tulet jäämään historiaan yhdeksi Yhdysvaltojen huonoimmista ja heikoimmista presidenteistä yhdessä esim. presidenttien Bush vanhemman ja Bush nuoremman kanssa. Et ole tehnyt joko tyhmyyttäsi tai heikkouttasi juuri mitään maasi tai maailman ja maailmanrauhan  hyväksi, vaan toiminut juuri päinvastoin. Molemmat piirteet ovat maailman rikkaimman ja sotilaallisesti vahvimman valtion johtajalla vaarallisia ominaisuuksia. Toivon presidenttikautesi pikaista loppumista ennen kuin saat vielä jotain pahaa aikaiseksi!


Yksin joukkoja vastaan. Nuori lähihoitaja nousi yhden kuvan myötä koko Yhdysvaltojen poliisiväkivallan symboliksi. Hoitajan nimi on Leshia Evans. Leshialla on kevyt kesämekko, poliiseilla raskaat mellakkavarusteet. Leshia ei tee elettäkään vastustaakseen poliisia. Kuvaaja on Jonathan Bachman. Kuvasta on muodostunut Yhdysvalloissa ikoni.


Kirkasotsainen mies




Asiaan liittyviä osoitteita:









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tarkistetaan!