sunnuntai 21. elokuuta 2016




NYT SE ON OHI! 









Nyt se on ohi, luojan kiitos moni huokaisee! Jälleen kerran olympiakisat ovat päättyneet. Koskaan Suomi ei ole pärjännyt näin huonosti olympiakisoissa. Ei tullut edes sitä keihään kultaa. Suomi tuli viimeiseksi, tosin jaetulle sijalle. Kaikki muut pohjoismaat pärjäsivät paremmin. Tulee miettineeksi mitä järkeä oli lähettää niin suuri joukko kisaan, vaikka taloudellinen tilanne Suomessa on niin huono? Mitä hittoa Suomi siellä teki? Olisi riittänyt, että lähettää se yksi, Mira Potkonen. Tulee kalliiksi lähettää monta kymmentä ihmistä Rioon, auringonottoon.

Nämä kisat tullaan muistamaan ennen kaikkea politisoimisesta, kisat politisoitiin. Yksi maa yritettiin eristää kisoista kokonaan. Pelkän yhden valheen perusteella yritettiin Venäjä jättää pois kisoista. Tämän politiikan mukaan myös USA ja Iso-Britannia olisi pitänyt jättää kisojen ulkopuolelle. Tämä oli erittäin epäreilua varsinkin niitä urheilijoita kohtaan, jotka koskaan eivät ole kärynneet dopingista. Näin ei ole koskaan aikaisemmin tapahtunut. Urheilun eettiseen ja urheiluhenkiseen puoleen ei kuuluisi politiikka. Jos joku käryää dopingin käytöstä hän kärsiköön rangaistuksen. Muiden ei tarvitse joutua kärsimään vaikka olisi kansallisuudeltaan sama, kuin kiinni saatu. Nykyään myös urheilu on politiikkaa.

Venäläisistä urheilijoista jäi yksi kolmasosa suosiolla pois kisoista. Tilanteen ymmärtää. Ei viitsitty taistella systeemiä vastaan ja todistella, ettei käytä kiellettyjä aineita. Todistajan osa jäi urheilijan puolelle. Rion kisoissa ei ketään valvottu niin kuin venäläisiä kilpailijoita. Näytteitä tultiin yllättäen ottamaan jopa klo 04.00 keskellä yötä mitään etukäteen ilmoittamatta. Ketään muuta ei kohdeltu näin. Siitä huolimatta yhtään venäläistä ei jäänyt kiinni kiellettyjen aineiden käyttämisestä. Sitäkin useampi jäi kiinni muiden maiden kilpailijoista. Tosin henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että tuolla tasolla kilpailtaessa KAIKKI käyttävät jotain. Muuten ei siellä pärjää. Minusta naurettavia ovat puheet, että mitään aineita tai keinoja ei käytetä, se ihminen on vähän yksinkertainen, joka väittää muuta.

Loppujen lopuksi venäläiset pärjäsivät kisoissa aika hyvin. Täytyy muistaa, että mitalitilastoissa pitäisi venäläiseen lopputulokseen lisästä yksi kolmasosa lisää, jos ollaan rehellisiä.

Nyt Riossa tullaan viettämään paralympialaisia 7. - 18.9.2016. Ja ne ovat jälleen politisoitu. Jälleen yritetään kieltää venäläisiä vammaisia urheilijoita joukkona osallistumasta niihin. Venäläiset vammaiset urheilijat ovat aika hyviä. Tässä tullaan jälleen näkemään taistelu oikeudesta.

Varsinaiset kisat ovat nyt ohi. Suomalaisille kävi kehnosti, täytyy myöntää. Mutta kukaan ei enää muista, että avajaisten yhteydessä soihtutilaisuudessa ammuttiin hengiltä kisan maskotiksi nimetty Juma jaguaari.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tarkistetaan!