torstai 21. maaliskuuta 2024

 

KOLME TAPAHTUMAA,

JOTKA JÄRISYTTIVÄT MAAILMAA

 


Hyvät ystävät! Ajattelin kirjoittaa kevyesti kolmesta viimeaikaisesta tapahtumasta, joilla on ollut järisyttävä vaikutus maailmassa, ainakin täällä Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Normaalisti niillä ei kenties olisi pitänyt olla sellaista vaikutusta, mutta emme elä tällä hetkellä normaalia  aikaa. Kirjoitan tapauksista ajallisesti  kronologisessa järjestyksessä. Aloitan Maailman nuorisofestivaaleista (World Youth Festival 2024, Всемирный фестиваль молодёжи 2024 года), jotka pidettiin tänä vuonna Venäjällä Sotshissa Sirius -keskuksessa 29.2. - 7.3.2024. Tosin Suomessa näistä nuorisofestivaaleista ei juuri kirjoitettu eikä puhuttu, vaan pyrittiin olemaan täysin vaiti. Sirius keskus perustettiin 2020 Sotshiin Venäjän presidentin Vladimir Putinin päätöksellä Mustanmeren rannikolle tarkoituksena kehittää olympia- ja ympäristöperintöä. Keskus oli mitä sopivin tällaiselle nuorisofestivaaleille.



Festivaaleille osallistui yli 20 000 nuorta osallistujaa 190 maasta. Heitä oli ympäri maailmaa, mm. Venäjältä, Yhdysvalloista, Kiinasta, Intiasta, Kanadasta, Britanniasta, Saksasta, Ranskasta, Hollannista, useimmista EU -maista, Afrikan maista, Aasian maista, Latinalaisen Amerikan maista jne. En tiedä oliko Suomesta. Ikärakenne oli 14 - 35 vuotiaisiin saakka. Itse olisin halunnut osallistua niihin, mutta valitettavasti taidan olla liian vanha tällaisille festivaaleille. Festivaalipaikalla työskenteli viisituhatta vapaaehtoista, 300 venäläistä opasta, ja festivaalien jälkeen kaikki 89 Venäjän aluetta ottivat vastaan ​​ulkomaista ​​nuorisoa. Festivaalin alueellinen ohjelma eripuolilla Venäjää  kesti 10.–17. maaliskuuta, ja sen osallistujat vierailivat yli 30 Venäjän kaupungissa. 

 

Putin vieraili festivaaleilla

Siis 2. maaliskuuta 2024 World Youth Festivalin avajaiset pidettiin Sotšin Suuressa jääpalatsissa mottona: "Maailma muuttuu, koska minä muutun". Tapahtumaan osallistui runsaasti esiintyviä taiteilijoita. Avajaisissa virallisen osan lopussa näytettiin Venäjän presidentin Vladimir Putinin videoviesti festivaalin osallistujille. World Youth Festivaalin päätösseremonia järjestettiin 6. maaliskuuta 2024 Tilaisuuden viimeinen osa oli Venäjän presidentin Vladimir Putinin puhe, jonka hän puhui henkilökohtaisesti läsnä ollen. Tämän jälkeen vieraat lähtivät kiertämään Venäjää eri kaupungeissa, erilaissa museoissa, tuotantolaitoksissa, jopa kiertämään jäänsärkijöillä Pohjoisella jäämerellä. Päätöstilaisuudesta on minulle jäänyt erityisesti hauska kohtaus, jossa tummaihoinen afrikkalainen nuori mies kysyy Putinilta henkilökohtaisesti: "Minä niin haluaisin olla sinun poikasi"? Putin vastaa hänelle: "Mitä minä voisin sanoa sinulle, poikani". Tämä herätti suurta riemua osallistujissa.

 

Seuraavaksi otan toimittaja Dmitry Kiseljovin suorittaman presidentti Putinin haastattelun. Haastattelu tapahtui  13.3.2024 ja kesti yli puolitoista tuntia. Aikaisemmin suurta huomiota oli herättänyt amerikkalaisen toimittajan Tucker  Carlssonin  6.2.2024 tekemä Putinin haastattelu, joka oli kestänyt yli kaksi tuntia.  Sen oli katsonut yli 300 miljoonaa katsojaa. Yhdysvalloissa ja Euroopassa haastattelu herätti suurta närkästystä ja varsinkin Yhdysvalloissa.  Tucker parka sai valtavat haukut, kun oli erehtynyt haastattelemaan Putinia. Kiseljov ei saanut haukkuja. Tässä haastattelussa Putin sanoi: "Emme halua enää tulla petetyksi kuten 1991, jolloin Yhdysvallat lupasi, ettei Nato lähene tuumaakaan kohti Venäjän rajoja. Tai Minskin sopimuksia joita ei koskaan ollut tarkoituskaan noudattaa. Emme halua tehdä rauhaa vain sen takia, että Ukrainalta loppuvat panokset. Emme halua tehdä rauhaa vain sen takia, että Ukraina voi varustautua uudelleen ja jatkaa sitten sotimista". Euroopassa suurta huomiota herätti se, että Putin ylisti Venäjän ydinasearsenaalia ja varoitti olevansa valmis ottamaan käyttöön aseet, jos Venäjän suvereniteettia uhattaisiin. Hän siis varoitti länsimaita jos he eskaloisivat Ukrainan erityistä sotaoperaatiota. "Olemme valmiit käyttämään kaikkia aseita jos kysymys on Venäjän valtion olemassaolosta tai suvereniteettimme ja itsenäisyytemme vahingoittamisesta". 

Tästä Ranskan presidentti Macaroni sai tuulta purjeisiinsa ja ehdotti länsijoukkojen lähettämistä Ukrainaan. Takana lienee kuitenkin katkeruus siitä kun Ranska oli menettänyt entiset alusmaansa Afrikassa Venäjälle. Ainakin näin asia on tulkittu maailmalla. Tässä on kuitenkin nähtävissä, että Ranska ryöväsi entisiä alusmaitaan, mutta nämä eivät halunneet enää olla ryöstön kohteena ja häätivät kapinan avulla ranskalaiset pois. Venäjä pitää sen sijaan afrikkalaisia tasavertaisina. Macaronin ehdotusta joukkojen siirrosta Ukrainaan ei oikein olla hyväksytty missään, ei edes Yhdysvalloissa. Sitä pidetään liian vaarallisena, kuten Putin oli huomauttanut Kiseljovin haastattelussa. Venäjällä on kaikkein kehittyneimmät ydinaseet maailmassa ja niitä on kaikkein eniten maailmassa.

Lisäksi Putin sanoi olevansa valmis "vakavaan keskusteluun" vihollisuuksien lopettamiseksi, mutta vain Moskovan ehdoilla. Nämä Ukrainan vaatimukset perustuvat joihinkin toiveajatuksiin psykotrooppisten aineiden käytön jälkeen viitaten näin Ukrainan presidentti Zelenskyin käyttämiin huumeisiin. Huumeiden käyttö on Ukrainassa laillistettu varsinkin rintamalla. Yleisesti on tiedossa että Zelenskyi on käyttänyt huumeita jo vuosia.

 

Sittenpä mennään pääasiaan. Venäjällä pidettiin presidentin vaalit 15.-17.3.2024. Tämä oli huomioitu joka puolella maailmaa. Meillä täällä lännessä oli tehty kaikkemme pilataksemme nämä vaalit tai sen maineen, mutta siinä ei onnistuttu. Tietenkin on olemassa ääri-ihmisiä, joiden mielessä yhä on ihmisten kusettaminen, mutta maailman mielipiteessä sillä tuskin on merkitystä. Gyberhyökkäyksiä näitä vaaleja vastaan oli tuhansia, joidenkin tietojen mukaan miljoonia, mutta suurimmaksi osaksi ne estettiin. Vaalit onnistuivat loppujen lopuksi erinomaisesti.

Presidenttiehdokkaita oli neljä, mutta silti valintaa pidettiin huiputuksena. Voisi ottaa huomioon esimerkiksi Yhdysvallat, joiden vaaleissa on ehdokkaita käytännössä vain kaksi Joe Biden ja Donald Trump. Muita ehdokkaita ei edes huomioida. Molemmat ehdokkaat ovat mielestäni vähän kyseenalaisia. Toinen on vanhuudenhöperö ja toinen on ainakin Euroopassa asetettu epämääräiseksi, jota ei toivota Yhdysvaltojen presidentiksi. Ei meillä Suomessakaan ollut lopussa kuin kaksi ehdokasta, molemmat todella heikkoja esityksiä. En äänestänyt kumpaakaan.

Näissä vaaleissa loppujen lopuksi presidentiksi valittiin Vladimir Vladimirovits Putin, kuten oli ennustettu. Äänimäärä oli satumainen 87,30 %. Tätä pidetään kaikkien aikojen suurimpana äänimääränä Venäjällä. Koko vaalien virallinen äänestysaktiivisuus oli 77,44 prosenttia, joista suurimmat prosentti osuudet tulivat Krimiltä ja uusilta Donetskin, Luhanskin, Hersonin ja Zaporizzjan alueilta. Niillä äänestysprosentti oli jopa yli 90 prosenttia. Tätä pidetään asukkaiden toiveena pysyä Venäjän kiinteinä alueina. Heti äänestyksen jälkeen vietettiin Krimin Venäjään liittymisen 10-vuotisjuhlia. Putin sanoi, että Krim on helmi Venäjän kruunussa.

Äänestyksen aikana Ukraina yritti haitata äänestystä hyökkäämällä aktiivisesti Belgorodin ja Kurskin alueille, mutta näillä ei ollut mitään vaikutusta äänestyksiin edes hyökkäysalueilla. Ainoa lopputulos oli, että Ukraina menetti turhaan valtavasti kalustoa ja miehistöä. Ulkomailla äänestettiin myös aktiivisesti. Siellä yritettiin järjestää mielenosoituksia mm. järjestämällä ruuhkaa äänestyspaikoissa klo 12.00 aikoihin. Mutta tässäkään ei onnistuttu. Washingtonissa äänestäjät lauloivat "Kalinkaa" ja äänestivät siitä huolimatta Putinia niin kuin muuallakin. Putin sanoi jälkeenpäin: "Minulla ei ole epäilystäkään siitä, että päätavoitteena oli, jos ei häiritä Venäjän presidentinvaaleja, niin häiritä jotenkin normaalia prosessia". Lännen propaganda Putinia vastaan oli valtavaa ennen äänestystä ja äänestyksen aikana, mutta sen lopputulos oli todella laiha.

 
Myös Helsingissä jono oli pitkä ja suurimman äänimäärän sai Putin.

Mistä sitten johtuu tällainen presidentti Putinin suosio? Voitaisiin katsoa vähän Venäjän historiaa. Kun Venäjä syntyi Neuvostoliitosta 1991 presidenttinä oli Boris Jeltsin. Hän oli onneton alkoholisti, jota länsi käytti surutta hyväkseen. Neuvostoliiton entinen johtaja Mihail Gorbatsjov oli eristetty maalle eikä hän enää noussut johtotehtäviin. Tämä oli täysin laiton teko, mutta lännelle hyvin hyödyllinen. Jeltsin oli todella heikko esitys ja Venäjä vajosi syvään alennustilaan. Talous vajosi ennen näkemättömään köyhyyteen. Maassa vallitsi suuri työttömyys. Puolustusvoimat taantui mitättömyyteen. Syntyvyys laski pohjalukemiin. Jopa ihmisten keski- ikä vajosi alas surkeuksiin. Jeltsinin ainoa neronleimaus oli nimittää ennen kuolemaansa Vladimir Putin seuraavaksi presidentiksi.

Presidentti Putin tarttui lujalla kädellä ohjaimiin. Hän rupesi vähitellen parantamaan talouden rakennetta. Hän rajoitti voimakkaalla kädellä erilaisten oligarkkien riistävää toimintaa. Tästä hän kerrytti vihollisia itselleen, mutta siitä huolimatta hän jatkoi toimintaa. Talous alkoi kasvamaan. Ihmiset saivat töitä ja olosuhteet alkoivat parantua vähitellen. Putin tarttui myös puolustusvoimien olosuhteiden parantamiseen. Tsetseniassa syntyi sota, joka voitettiin kahdessa erässä 1999 - 2009 vähitellen suurien uhrausten kautta. Terveydenhoitoa ja kouluolosuhteita parannettiin ajan myötä. Maatalous oli retuperällä, mutta siihen Putin tarttui myöhemmin. Puolustusvoimien tilanne oli parantunut jo siinä määrin, että Georgian sota voitettiin 7.-12. elokuuta 2008, mutta silloin oli presidenttinä Dmitry Medvedev. Tämä merkitsi sitä, että puolustusvoimat oli kehittynyt jo kalustollisesti ja toiminnallisesti hyvälle tasolle.

Medvedevin jälkeen Putin astui uudelleen presidentin virkaan 2012. Krim liittyi Venäjään 2014 kansanäänestyksellä. Silloin astuivat kuvioihin ensimmäiset vakavat sanktiot. Venäjän talous kasvoi kuitenkin suurin luvuin tuona aikana ja Putin piti tärkeänä kehittää myös puolustusvoimia. Hän kehitytti uudenlaisia aseita ja hyökkäsi Syyriaan 2015, jonka sodan myös voitti. Venäjä perusti Syyriaan tukikohdan, joka oli sen ainoa pitkiin aikoihin. Talous kasvoi tuona aikana niin suurin luvuin, että se oli huippuluokkaa maailmassa yhdessä Kiinan kanssa. Myös teollisuus kasvoi ja modernisoitui. Venäjän suurin talouskumppani oli Eurooppa, mutta vähitellen Venäjä alkoi siirtämään kauppaa itään sanktioiden takia. Maailman suurimmista sanktioista huolimatta tällä hetkellä Venäjän talous on viidennellä sijalla maailmassa ja tarkoituksena on päästä neljännelle sijalle ohi Japanin. 24.2.2022 alkoi erikoisoperaatio Ukrainassa. Tämän syy löytyy Venäjän historiasta vuodesta 1991 lähtien, jonka jälkeen länsi on jatkuvasti huijannut Venäjää. On selvää, että Valko-Venäjän ja Ukrainan yhtenäinen raja Venäjää vasten on turvallisempi ilman Natoa.

 
Vaalien jälkeen Putin kutsui kilpailijansa Punaiselle torille juhlimaan tulosta

Eikä siinä ole vielä kaikki, mutta oikaisin muutamassa kohdassa ja aikataulun kanssa en ollut tarkka. Tällä hetkellä Teollisuus muodostaa lähes 40 % Venäjän bruttokansantuotteesta ja työllistää lähes 30 % maan työvoimasta. Venäjän teollisuus kattaa hiilen, öljyn, kaasun, kemikaalien ja metallien tuotannon kaivostoiminnasta jalostukseen. Lisäksi Venäjä tuottaa laajan skaalan erilaisia koneita, sotilaskalustoa, tie- ja rautatiekalustoa sekä viestintävälineitä. Tuotanto kattaa myös maatalouskoneet, sähkön tuotanto- ja siirtotarvikkeet, lääketieteelliset ja tieteelliset välineet sekä kestokulutushyödykkeet. Maassa toimii myös huomattavaa vaate-, elintarvike- ja käsityöteollisuutta. Venäjä on ylivoimaisesti suurin ydinvoimaloiden tuottaja. Teollisuus kasvaa maailman teollisuutta huomattavasti nopeammin. Maataloustuotteissa Venäjä on täysin omavarainen ja viljan tuotannossa maailman suurin. Työttömyys on mitätöntä 3 prosenttia eli sitä ei käytännöllisesti katsoen ole.

Venäjällä on maailman suurimmat fossiilisten polttoaineiden varannot: kaasuvarat ovat maailman suurimmat, kivihiilivarat toiseksi ja öljyvarat kahdeksanneksi suurimmat. Vuoden 2011 alussa Venäjän on vahvistettu pitävän hallussaan 47,57 biljoonan m3:n kaasuvarantoja ja 60 miljardin tynnyrin öljyvarantoja.  Vuonna 2010 Venäjä tuotti 10,27 miljoonaa tynnyriä öljyä päivässä, josta maan omaan käyttöön kului 2,199 miljoonaa tynnyriä. Loput tuotetusta öljystä meni vientiin. Maakaasun tuotanto oli 588,9 miljardia kuutiometriä, josta Venäjän oma kulutus oli 414,1 miljardia kuutiota. Maakaasutuotannon merkittävin toimija on  Gasprom. Arviot öljy- ja kaasusektorin osuudesta Venäjän BKT:sta vaihtelevat tilastoja tekevästä tahosta riippuen alle 10 %:sta noin 20 %:iin. Polttoainevarantojen lisäksi Venäjällä on rikkaat mineraalivarat. Vuonna 2006 Venäjän timanttituotanto kattoi neljäsosan koko maailman tuotannosta. Lisäksi Venäjä tuotti kolmasosan maailman nikkelistä, 20 % koboltista, 40 % platinasta sekä 12 % alumiinista ja maailman eniten plutoniumia.

Sanktioista huolimatta Venäjällä ei ole mistään puutetta. Se on osannut järjestää asiansa niin, että käyttää sanktioita pikemminkin hyväkseen, koska raaka-aineiden hinnat nousevat. Putin on ollut Venäjän presidenttinä suuresta lamasta ja kurjuudesta nykyiseen hyvinvointiin asti. Puolustusvoimat on kasvanut suuresta kurjuudesta nykyiseen kukoistukseen. Uusien aseiden kehitys on kasvanut maailman parhaaksi aseteollisuudeksi. Koko tämän ajan presidentti Putin on  johtanut Venäjää. Ja sitten vielä ihmetellään miksi Putin on niin suosittu. Minä ihmettelisin, jos ei olisi niin suosittu. Paljon on vielä tekemistä, mutta presidentti Putiniin luotetaan. 

 
Putin avustajiensa kanssa vaalien jälkeen

Nämä vaalit olivat historialliset. Venäjä tietää tarkkaan mihin on menossa.  Nykyään Venäjä on paljon yhtenäisempi kuin 10 vuotta sitten. Puhutaan yleisesti, että koko maa on kuin yhtä samaa perhettä. Vaalien tulokset olivat paljon suuremmat kuin oltiin ennustettu. Monet sanovat, että kaikki alkaa vasta nyt. Ensimmäisiä onnitteluja Putinille antoi Kiinan presidentti Xi Jinping. Vaalien jälkeen ensimmäisen ulkomaan vierailun Putin tekee Kiinaan Xi Jinpingin luo toukokuussa. Myös monien valtioiden päämiehet Kauko -Idässä, Lähi -Idässä, Arabivaltioissa, Afrikassa, Latinalaisessa - Amerikassa onnittelivat Putinia. Suomessa kukaan ei tainnut tehdä näin. Ainakin äänestyshetken ajan Venäjän kansa tunsi itsensä yhtenäiseksi ja tulevaisuuteen luottavaksi. Heti vaalien jälkeen Putin ryhtyi töihin.

Viimeisenä äänestyspäivänä hän täytti 18 vuotta. Silloin hän kävi heti äänestämässä.
 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tarkistetaan!