lauantai 3. kesäkuuta 2023

 

MUUTAMIA HUOMIOITA

 

Venäläiset valtasivat Bahmutin kaupungin 20.5.2023. Valtaamista on verrattu Stalingradin taisteluihin toisen maailmansodan aikana. Joidenkin mielestä sillä on samanlainen vaikutus tässä sotilasoperaatiossa kuin toisen maailmansodan aikana Stalingradin taisteluilla. Se oli käännekohta, josta alkoi saksalaisten häviö ja Neuvostoliiton voitto. Ukrainalaiset ovat aloittaneet voimakkaat yritykset takaisinvaltaamiseksi. Kaupungilla on nähtävästi voimakas symbolinen merkitys, koska presidentti Zelenskyi kielsi ukrainalaisia joukkoja antamasta kaupunkia venäläisille. Toisaalta myös amerikkalaiset sotilasjohtajat ovat sanoneet, että Bahmutin luovuttaminen venäläisille on merkki sodan kulusta ja voi vaikuttaa Yhdysvaltojen avustamistoimenpiteisiin Ukrainalle. Toisaalta sotilaallinen merkitys mielestäni Bahmutilla on mitätön. Psykologinen sitäkin suurempi.

 
Kuvakaappaus videolta. Ukrainalainen ampuu omansa. "Mama!" 

Stalingradin vertaus on amerikkalaisen poliitikon sanoma. Bahmutiin Ukraina lähetti paljon kokemattomia sotilaita. Eräältä kuolleelta saatiin puhelimesta video, jossa hänet ampuvat omat miehet vahingossa (kuva videolta). Hänen viimeinen sanansa on "Mama!". Joltakin kuolleelta saatiin video, jossa hän lähtee etsimään haavoittunutta ystäväänsä. Hän joutuu salaperäiseen leikkaustilaan maan alla lähellä rintamaa, jossa leikataan juuri kuolleilta ruumiilta elimiä myytäväksi maailmalle. Elimiä varten amerikkalaiset ovat järjestäneet jäähdytinkontteja joissa elimiä säilytetään. Leikkaavat lääkärit puhuvat saksaa. He eivät ole siis ukrainalaisia. Elinten ostajamaat ovat Saksa, Israel, Yhdysvallat. Tämä on suoranaista varastamista kuolleilta ja erittäin tuottavaa bisnestä. Ikävä kyllä en voi esittää näitä videoita tässä, vain kuvat.

 
Kuvakaappaus videolta. Ruumista leikellään. Huom. punainen pakastelaatikko!

Ukrainan presidentti Zelenskyin kansliapäällikön neuvonantaja Mykhailo Podoljak sanoi 28. syyskuuta 2022, että kuuden kuukauden sisällä hän ajaa kaikki venäläiset pois Krimin Jaltalta ja tulee kävelemään pitkin hänelle rakasta Jaltan rantaa ja ihailemaan merta. "Tulen soittamaan teille puhelimella sieltä ja suunnittelemme millainen Krimistä tulee."  No 28. toukokuuta 2023 tuli tasan puoli vuotta tuosta sanomasta, mutta eipähän Podoljakia ole näkynyt Jaltan rannalla. Vastahyökkäystä on odotettu monin paikoin suuresti. Jotkut ovat sanoneet, että se ei ole vielä alkanut., jotkut sanovat, että se on parhaillaan menossa, jotkut sanovat, että se on jo epäonnistunut. Kaksi tärkeintä kohdetta olivat Bahmutin kaupunki ja venäläisten ajaminen pois. Näin ei ole vielä käynyt. Tällä hetkellä Kiovan johtajat sammuttelevat sanomiaan ja kiertävät sanojaan. He peruuttelevat lupauksiaan.

 
Mykhailo Podoljak ei vielä kävele Jaltan rannoilla. 

Pelkästään Bahmutissa Ukrainalaiset menettivät yli 70 000 henkeä kuolleina. Tästä luvusta en tietenkään ole varma tuntuu aika hurjalta.  Minkä verran haavoittuneina ei ole tietoa? Lukuja on pidetty tarkkaan salassa. Viime aikoina Venäjä on lisännyt runsaasti rakettihyökkäyksiä aamuyöllä. Se on havaittu uudeksi taktiikaksi. Raketteja on riittänyt, vaikka Ukraina on ilmoittanut monta kertaa, että Venäjän raketit ovat lopussa. Niiden teho on huomattavasti parempi, kuin mitä Ukraina on ilmoittanut. Torjunta ei ole niin tehokasta kuin Ukraina on ilmoittanut. Myös ukrainalaiset ovat lähettäneet lennokkeja mm. Moskovaan, mutta teho on ollut vähäinen.

Hollantilaiset kirjoittelevat, että on vaarallista antaa Ukrainalle aseita, koska ne joutuvat hyvin usein pimeille markkinoille. Silloin ne tulevat käytettäviksi itse asiassa länttä vastaan. Ukrainasta on myyty jo paljon aseita pimeille markkinoille. Pelätään terrorismin kasvavan. Tämä on ihan varteenotettava huomio. Tämän olisi hyvä Suomenkin huomata. Pahimpia ovat ilmatorjuntaohjukset ja tietenkin kaikenlaiset käsiaseet. Myös hämäräperäiset tyypit Euroopassa ovat lisänneet toimintaansa. He ovat liittyneet Ukrainan armeijaan, käyneet sotimassa siellä, luoneet suhteita ääriaineksiin ja eronneet vieden aseita mukanaan. Tämä lisää epämääräisten ainesten lisääntymistä Euroopassa. Toisaalta suurin osa pimeistä aseista on mennyt Lähi-itään ja Afrikkaan.

Turkki sai jälleen presidenttinsä. Kuten odotettiin siellä jatkaa Recep Erdogan. Tämä tietää huonoja uutisia Ruotsille ja sen natojäsenyydelle. Venäjän presidentti Vladimir Putin onnitteli sekä sähkeitse että puhelimitse Erdogania. Turkki ei ole osallistunut Venäjän vastaisiin pakotteisiin vaan Venäjän kanssa sillä on erinomaiset suhteet. Turkin suunnitelmissa on edelleen myydä venäläistä kaasua Eurooppaan halvemmalla kuin amerikkalaista LNG-kaasua. Eurooppa tarvitsee kipeästi energiaa. Lisäksi Venäjä on parhaillaan rakentamassa Turkkiin ydinvoimaloita. Kauppa jatkuu entiseen tapaan. Unkari on toinen Natomaa, joka vastustaa Venäjänastaisia pakotteita eikä ole myöskään antanut mitään sotilasapua Ukrainalle.

Euroopassa on toinen kriisipesäke Kosovossa, jossa on viimeaikoina ollut valtavia mielenosoituksia. Siellä järjestettiin vaalit, joissa kummallisesti paikalla asuvilla serbeillä ei ollut äänioikeutta. Tämä on kaikkien demokratiasäännösten vastaista. Paikalla on runsaasti amerikkalaisia ja saksalaisia joukkoja, joita sanotaan rauhanturvaajiksi. Mm. Zvecanissa mielenosoittajat heittivät tainnutuskranaatteja ja kyynelkaasua näitä joukkoja päin ja osa heistä loukkaantui. Lisäksi he maalasivat näiden sotilaiden ajoneuvoihin Z-kirjaimia. Nämä ovat peräisin venäläisiltä joukoilta Ukrainassa, jotka käyttävät sitä yhtenä tunnuksenaan. Sanotaan, että serbit boikotoivat vaaleja, mutta se ei pidä paikkaansa. Heille ei oltu annettu äänioikeutta ja tästä johtuvat mielenosoitukset. Serbian presidentti Aleksandr Vucic määräsi armeijan täyteen valmiustilaan ja siirsi sotilasyksiköitä Kosovon rajalle. Tämä voi tietää uutta sotilasoperaatiota Euroopassa.


Sitten hyvin mielenkiintoinen ja hauska juttu. Katsoin 29.5.2023 Venäjän televisiosta 1 kanavalta suorana dokumentaarisen tunnin mittaisen ohjelman meidän lähtevästä pääministeristä Sanna Marinista. Kaikki tämän jutun kuvat ovat kuvakaappauksia kyseisestä ohjelmasta. Sain paljon tietää semmoisia asioita Sannasta mitä aikaisemmin en ollut tiennyt. Hän on syntynyt Helsingissä ja muutti myöhemmin Tampereelle. Hänen koko nimensä on Sanna Mirella Marin.

 
Sanna lapsena

Sannan isä oli alkoholisti ja Sanna oli vielä pieni kun hänen isänsä erosi Sannan äidistä ja muutti pois. Perheeseen muutti tilalle toinen "äiti", josta en osaa sanoa miten paljon tämä vaikutti Sannan elämään. Nyt hän eli "sateenkaariperheessä", jossa oli kaksi rakastavaa äitiä, mutta ei yhtään isää. Sanna ei ole pitänyt eikä pidä yhteyttä isäänsä. 

 
Sanna Marinin isä Lauri Marin. 

Marin itse kertoo kouluaikana olleensa huono oppilas. Mutta ylioppilaaksi hän valmistui ja pääsi Tampereen yliopistoon, josta valmistui hallintotieteiden maisteriksi. Nuorena tyttönä hän työskenteli myös ravintolan tai kaupan kassana.

 
Sanna koululaisena
 
 
Sanna kassana

Tässä venäläisessä ohjelmassa vieraili myös suomalainen vieras, joka oli tuntenut Sannan ennen kuin hänestä tuli poliitikko. Vieras kertoi, että tuolloin Sanna liikkui piireissä, jotka käyttivät runsaasti huumeita. Käyttikö myös Sanna hän ei halua sanoa, mutta on aivan ilmeistä, että näin oli. Tässä on aivan suora ilmentymä nykyisyyteen. Paljon muutakin hän kertoi, mutta en katso mitään syytä ottaa niitä tässä esille.

Sanna on Pirkanmaalainen kansanedustaja, toimi Tampereen kaupunginvaltuutettuna ja tuli valituksi pääministeriksi 2019.  Tässä pääministerinä ilman puseroa, heh!

Sanna oli naimisissa Markus Räikkösen kanssa. He saivat tyttövauvan. Avioliitto on kuulema ollut ristiriitainen.

 
Sanna ei osannut varoa koronatartuntaa.
 
 
Sannan kohujuttu aamiaisista, jotka hän yritti hoitaa valtion kustannuksella.
 


 
Jauhojengi juhlii Kesärannassa. Marin yrittää selitellä, että huumeita ei ollut mukana. Mutta FINLAND kyltti oli mukana.
 

Jopa valtion puolesta jouduttiin ottamaan kantaa Sannan juhlimiselle Kesärannassa. Vahvat epäilyt huumeista jäivät kuitenkin jäljelle. Jopa valkoista pulveria kerrottiin nähdyn näissä juhlissa. Myös toinen seikka näistä juhlimisista jäi ilmaan. Videot ja kuvat naisten rintojen paljasteluista herättivät huomiota. Kirjoitettiin: "jauhojengi lesboili huoraavan pääministerin virkatiloissa." Myös kuvat vahvistivat tilannetta, että niin sanotun jauhojengin edesottamuksista Kesärannan virallista videopalaverihuonetta on käytetty lesbokuvien rekvisiittana. Tämä jauhojengi näytti koostuvan paitsi Sdp-eliitin ohella myös avoimesti kokaiinin käytöstä sosiaalisessa mediassa mahtailevista pintajulkkiksista ja rikollisista. Oli siis selvää, että Marin itse joutui menemään huumetesteihin, mutta hän otti vain virtsatestin ja kieltäytyi hiustestistä. Tämä viittaa selkeästi siihen, että Marin oli käyttänyt huumeita silloin, jolloin jauhojengi kuvasi videon tai muinakin aikoina.
 
 
Marin käyttää jalkojaan.
 
Ainakin kesästä 2021 Marin on järjestänyt näitä yksityisiä juhlia Kesärannassa. Hän on päässyt myös kansainvälisiin medioihin kuten tässä venäläiseen mediaan. Hänestä on kirjoitettu mm. "Commander in Cheat" (pettävä ylipäällikkö) tai "Finnished Marriage" (suomalaisen avioliiton päättyminen). Jauhojengi räppää, vilauttelee rintojaan, vaihtaa lesbosuudelmia pääministerin Kesärannan virkakiinteistössä. Näkyy jopa pääministerin Finland-kyltti paljaiden rintojen suojana. Syntyi ikoniseksi noussut termi "jauhojengi". 

 
Avioliitto päättyi kuten saattoi odottaakin. Venäjänkielinen käännös on pilkuntarkka.

Minulle jäi Marinista kuva kypsymättömästä ihmisestä, joka aika raa`alla ja tyhmällä tavalla ajattelee vain itseään. Hän on kylmä ja tunteeton mutta osaa olla näyttämättä sitä. Tavallaan hän ei ole päässyt murrosiästään läpi vaan toimii kuin keskenkasvuinen. Hän käyttää hyväkseen hyvää ulkonäköään ja pystyy näin saamaan tahtojaan läpi. Lisäksi hän ei vielä ole kyennyt identifioimaan itseään seksuaalisesti. Tämä seksuaalinen vimma! Onhan hän "sateenkaariperheen" lapsi kuten hän itse sanoo. Kuten suurin osa suomalaisista hän vihaa Venäjää ja venäläisiä. Kaikki tämän jutun kuvat ovat tästä Venäjän TV 1:n ohjelmasta.
 

 

Euroopassa ja Suomessa vallitsee Venäjän vastainen viha. Yksityiset ihmiset ovat osoittaneet tätä varsin alkukantaisesti kohdistamalla vihaansa Venäjän eri lähetystöihin. Niitä on myös suljettu valtion taholta ja ollaan sulkemassa edelleen. Venäjä vastaa vastavuoroisesti. Vaikka meillä vallitsee taantuma siitä huolimatta rahaa riittää aseisiin ja armeijan tarpeisiin. On ehdotettu kertausharjoitusten ikärajan korottamista. Aseista kieltäytymistä pidetään rikollisena ja siitä rangaistaan, vaikka se on eettinen kysymys. Ihmisellä pitäisi olla oikeus kieltäytyä aseellisesta palveluksesta ilman minkäänlaisia rangaistustoimenpiteitä. On ehdotettu jopa naisten pakollista asepalvelusta. Naton jäsenenä meillä on pisin maaraja Venäjän kanssa. Tällainen vallitseva viha voi koitua tuhoisaksi meille. Vaikka meillä olisi Nato takanamme pitkä yhteinen raja pitäisi ottaa huomioon valtion politiikassa. Neuvottelut ovat ehdottomasti parempi ratkaisu, kuin aggressioiden osoittaminen. Venäjällä ollaan jo puhuttu nykytilanteessa taktisten ydinaseiden käyttämisestä, jos tarve vaatii. Venäjä on maailman suurin ydinasevaltio.

Etelä-Afrikassa Kapkaupungissa alkoi 1.6.2023 BRICS valtioiden valmisteleva kokous. BRICS valtiot ovat Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina ja Etelä Afrikka. Näihin valtioihin kuuluu yli 40 % maailman väestöstä. Ylimääräisenä tähän kokoukseen tuli mm. Argentiina, Bangladesh, Gabon, Kongo, Egypti, Indonesia, Iran, Kazakstan, Kuuba, Yhdistyneet Arabiemiraatit ja Saudi Arabia. Virtuaalisesti kokoukseen osallistui Guinea Bissau. Saudi Arabia on OPEC maiden johtaja. Saudi Arabia haluaa kiivaasti liittyä BRICS:iin. Kaiken kaikkiaan yli 15 valtiota on ilmoittanut halukkuutensa liittyä BRICS:iin Todennäköisesti se tulee jossain vaiheessa onnistumaan. BRICS maiden yhtenä tavoitteena on paitsi käydä kauppaa, perustaa yhteinen valuuttamenettely, jossa ei käytetä dollareita. Tähän asti on käytetty toistensa valuuttoja, mutta on myös mietitty uuden valuutan perustamista. Tarkoitus on päästä yksipolaarisesta maailmasta ja kehittää moniarvoinen maailma.

Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken piipahti Helsingissä 2.6.  Suomessa kaikki mitä Yhdysvallat sanoo on kuin jumalan sanaa. Ihmiset ovat polvillaan sen edessä. Minua oikein naurattaa tämä lapsekas suhtautumistapa.

  




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tarkistetaan!