sunnuntai 19. joulukuuta 2021



PUTIN JA BIDEN


Putin ja Biden kohtasivat toisensa tiistaina 7.12.2021 virtuaalisen tapaamisen välityksellä. Kohtaaminen tapahtui näin virtuaalisesti ensimmäistä kertaa. Tapaamisesta oli kohistu maailmalla jo etukäteen varsin runsaasti. Tapaaminen oli sikäli vähän erikoinen, että Putin oli yksin kohtaamassa Bidenia kun taas Biden tapasi Putinin neljän muun henkilön joukolla. Nähtävästi ajateltiin, että Biden on jo niin seniili, ettei yksin pärjää Putinin kanssa vaan tarvitsee avustajajoukon avukseen. Varmaan tässä oltiinkin oikeassa. Siitä mitä tapaamisen aikana varsinaisesti puhuttiin ja sovittiin ei olla tiedotettu kovinkaan tarkasti. Mutta tiedottamisessa kaksi asiaa nousi ylitse muiden. Ensimmäinen on Ukrainan tilanne ja Venäjän joukot lähellä Ukrainan rajaa. Toinen oli Putinin vaatimus siitä, että Nato ei lähene milliäkään enää Venäjän rajaa. Tämä vaatimus perustui siihen, että Venäjää oli huiputettu silloin Kun Venäjä syntyi. Yhdysvallat oli luvannut, ettei Nato lähene Venäjää milliäkään, mutta kuten olemme huomanneet  lupausta ei olla pidetty.  Tämä on turvallisuuskysymys Venäjälle. Venäjä oli varsin heikoissa kantimissa aikoinaan eikä kyennyt puolustamaan kantaansa, mutta nyt Venäjä on jo varsin toista luokkaa. Se on maailmassa yksi kolmesta suuresta varsinkin sotilaallisesti ja aseistuksen kannalta eikä sitä pystytä määräilemään kuten aikoinaan 1990-luvulla.


Miksi tämä kohtaaminen tapahtui, tätä ollaan pohdittu usein? Todennäköistä on, että Biden ja Yhdysvallat pitivät Venäjää helpompana lenkkinä, kuin Kiinaa, joka onkin varsin luja omassa olemuksessaan. Vaikka Biden neuvotteli Kiinan presidentin Xi Jinpingin kanssa kolme viikkoa aikaisemmin, yritettiin ikään kuin aloittaa sieltä helpommasta päästä. Mutta sitä ei Yhdysvalloissa olla vielä tajuttu, että sen yksinvaltainen hegemonia on jo auttamattomasti menetetty ja rinnalle tai jopa ohi ovat nousseet Venäjä ja Kiina. Nykyisin ei riitä pelkkä sotilaallinen voima vaan vaikuttaminen tapahtuu nykyisin monella tasolla maailmassa. Lisäksi myös Intia on lisäämässä omaa vaikutusvaltaansa ja on nähtävissä, että jossain vaiheessa se nousee Venäjän, Kiinan ja Yhdysvaltojen rinnalle. Yhdysvallat ei ole vielä kyennyt sopeutumaan nykyiseen maailmantilanteeseen vaan pyrkii jatkamaan jo menetettyä mahtiaan ja pyrkii yhä edelleen toimimaan varsin härskisti sen mukaisesti.

Siitä mitä varsinaisessa tapaamisessa sovittiin, on tiedotettu varsin suppeasti. Tapaaminen kesti kaksi tuntia, mikä ei loppujen lopuksi ole kovin pitkä aika erilaisten asioiden sopimiseksi, mutta maailmalla tätä on pidetty hyvinkin pitkänä aikana. Yleisesti puhutaan, että tapaamisessa vallitsi varsin kireä ilmapiiri. Molemmat osapuolet pitivät varsin kiinteästi kiinni omista kannoistaan Tapaamista on jossain määrin verrattu Kuuban kriisiin 1962. Nyt kuitenkin tapahtumat olivat tätä päivää. Tässä voidaan tarkastella näin jälkeenpäin vähän miltä jälki tulee näyttämään.


Satelliittikuva muistuttaa elävästi Kuuban kriisin kuvia vuodelta 1962

Ukraina oli keskittänyt 125 000 miehen armeijan Itä-ukrainaan Donbassin rajalle ja monet korkea-arvoiset ukrainalaiset olivat uhonneet, että Ukraina hyökkää Donbassiin ja valloittaa sen. Tulitus alueella on kiihtynyt. Toisaalta Naton sotaharjoitukset Mustallamerellä aiheuttivat uhan tunnetta Venäjällä. Lukuisat tiedustelulennot Mustallamerellä ilman transpondereita kohti Venäjän ilmatilaa koki Venäjä häirintänä. Näitä lentoja on tapahtunut yli kaksi kertaa enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Koettiin jopa vaaratilanne kun matkustajakone matkalla Israelista Sotshiin 10.12.2021 oli törmätä Sotshin edustalla amerikkalaiseen sotilastiedustelukoneeseen nimeltään "Poseidon". Matkustajakone joutui tekemään jyrkkiä väistöliikkeitä ja silti välimatkaa tiedustelukoneeseen jäi vain parisenkymmentä metriä. Venäjä on esittänyt jyrkän vastalauseen tapahtumista.


Amerikkalainen sotilastiedustelukone "Poseidon" Mustanmeren yllä.

Venäjä oli keskittänyt noin 100 000 miehen armeijan omalle alueelleen noin 300 kilometrin päähän Ukrainan rajasta. Juuri tämä keskittäminen aiheutti närästystä Yhdysvalloissa ja Länsi-Euroopassa, vaikka joukot olivat Venäjän omalla maaperällä eivätkä itse asiassa ole lähelläkään Ukrainan rajaa. Näistä keskityksistä on lukuisia satelliittikuvia, joita on esitelty varsin runsaasti täällä meilläkin. Muistuttaa todella erehdyttävästi Kuuban kriisiä. Naton joukkoja on aivan kiinni Venäjän rajoissa eri puolilla Eurooppaa eikä siihen ole kiinnittänyt kukaan mitään erikoista huomiota. Siis varsin puolueellisia kannanottoja. Jos näitä joukkoja vielä lisätään Venäjän rajoille on se selvä uhka. Jo pelkkä pieni erehdys jossain päin voi aiheuttaa varsin suuren räjähdyksen. Varsinkin Ukraina ja Georgia ovat hyvin epävakaita valtioita. Putinilta oli järkevä ja selkeä vaatimus, että Nato ei lähesty enää lisää Venäjän rajoja. Ja tämä koskee varsinkin juuri Ukrainaa ja Georgiaa.

Tämä vaatimus on aiheuttanut Yhdysvalloissa ja Länsi-Euroopassa vastareaktioiden aallon. Selvästikään ei ymmärretä tilanteen vakavuutta. Tilannetta sekoittaa vielä se, että Yhdysvallat ja Eurooppa ovat varsin jakaantuneita poliittisesti. Toiset haluavat liittää Ukrainan Natoon, toiset eivät. Ukraina on varsin epävakaa valtio, kuten tuli jo sanottua. Nyt sille on annettu uusia aseita ja joukkoja on keskitetty Itä-Ukrainassa Donbassin rajalle. Monet ukrainalaiset korkeat sotilashenkilöt vaativat suoraa hyökkäystä Itä-Ukrainaan  Tämä on selkeä uhka Venäjälle, joka on pitänyt yhteyttä Itä-Ukrainaan. Jos uhkakuvana on vielä, että Ukraina liitetään Natoon ja  sille annetaan lisää raskasta aseistusta Venäjän on todella järkevää toimia ennakoivasti jo ennen kuin tämmöistä tapahtuu.

Yhdysvallat on uhannut Venäjää niin raskailla sanktioilla, että puhutaan sanktioista "helvetistä". Mutta asiat täytyy asettaa oikeisiin suhteisiin. Kumpi on vaarallisempaa, sanktiot vai Naton läheneminen rajoja?. Venäjä ei pelkää sanktioita. Se on jo tottunut niihin. Esimerkiksi kaasuputki Nord Stream 2 ei ole välttämätön Venäjälle. Venäjä on jo nyt tällä hetkellä maailman suurin energian viejä. Se vie sekä itään että länteen kaasua, öljyä, kivihiiltä, ruskohiiltä, puuta haketettavaksi, sähköä, joiden lisäksi se on rakentamassa maailman eniten ydinvoimaloita ympäri maailmaa. Kansa on jo tottunut kaikenlaisiin sanktioihin jopa rahataloudellisiin. Venäjä on uhattu erottaa Swift-maksujärjestelmästä ja estää ruplien vaihdon muihin valuuttoihin. Tätä ei koeta uhkana Venäjällä. Euroopassa on hirveä pula energiasta. Sanktiot nostaisivat energian hintaa maailmalla. Varsinkin Eurooppa on aikaisempien sanktioiden takia menettänyt hyvin paljon. On ilman muuta selvää, että turvallisuuskysymykset menevät ohi sanktioiden. Sanktioilla uhkaaminen on vaikkakin epämiellyttävää, melko turhaa Venäjän kohdalla.



Hypoteettisesti ajatellen, jos Venäjä katsoo turvallisuutensa tulevan uhatuksi Yhdysvaltojen toiminnan takia ja uhkana on Ukrainan liittäminen Natoon tai esimerkiksi Donbassiin hyökkääminen, on ajateltu Venäjän toimivan ennakoivasti useilla eri tavoilla. Kevyin tapa olisi esimerkiksi lisätä itärajoille lähelle Ukrainaa sotilasvoimaa ja aseita. Tämä olisi ihan järkevä ja vaaraton teko ja näin näyttääkin lännen mielestä nyt tapahtuvan. Mutta omasta mielestäni nykyiset tapahtumat ovat vielä melko vaatimattomia ja pieniä. Siirrot voisivat olla paljon voimakkaampia ja lähempänä rajoja. Samalla voisi järjestää muutamia sotaharjoituksia alueella. Tämä olisi pelkkä varoitus uhkaa vastaan.

Venäjän uusimpia aseita on drooni nimeltään "Metsästäjä". Se on itsenäisesti ajatteleva ja toimiva, rakennettu komposiittimateriaaleista, tutkalle näkymätön drooni, jonka pituus on 14 m, leveys 19 m ja massa yli 20 tonnia. Sitä voidaan käyttää maalla, merellä ja ilmassa oleviin kohteisiin.

Toinen tapa olisi "aseellinen varoitus" Ukrainalle. Yksinkertaisesti käytettäisiin ohjuksia, ilmavoimia ja erilaisia drooneja ja robotteja joilla tuhottaisiin pääosa Ukrainan armeijasta ja aseistuksesta. Maajoukkoja ja panssareita ei juuri käytettäisi. Venäjällä on varsin tarkat tiedot Ukrainan armeijan laadusta, aseistuksesta ja asemista. Kaikkien tiedossa on, että vaikka Yhdysvallat on aseistanut ja kouluttanut Ukrainan armeijaa se on varsin heikkolaatuista. Erityisen pahaa jälkeä tekisivät Mustaltamereltä sotalaivoilta ja sukellusveneistä laukaistavat ohjukset, joita vastaan Ukraina ei kykene mitenkään puolustautumaan. Tämä tapa olisi tehokas siinä mielessä, että tärkein osa Ukrainan armeijasta ja aseistuksesta tuhottaisiin ilman, että omia tappioita juuri syntyisi. Ukraina ei kykene juuri vastatoimiin. Kyseessä ei olisi siis varsinainen hyökkäys vaan varoitustoimi. Vastatoimet lännessä varmasti olisivat sanktiot, mutta tuskin mihinkään sotatoimiin ryhdyttäisiin varsinkin kun Yhdysvalloilla on varsin huonot kokemukset Afganistanista ja Irakista tuoreessa muistissa. Mutta tällä päästäisiin ainakin siihen tärkeään päämäärään, ettei Ukrainaa ja Georgiaa suunniteltaisi otettavaksi Natoon, koska uhkana olisi varsinainen sotatoimi Venäjän kanssa. Tähänhän kukaan muu ei halua osallistua.

Kolmas tapa olisi selvä hyökkäys Ukrainaan ja valloittaminen ainakin osan maata. Tästä lännessä on puhuttu paljonkin. On aivan selvää, että Ukrainan armeijalla ei ole mitään kykyjä vastustaa Venäjän armeijaa ja aseistusta. Esimerkiksi brittiläinen Venäjän armeijaan erikoistunut sotilasasiantuntija Robert Lee on arvioinut julkisesti, että alle tunnissa huomattava osa Ukrainan armeijasta olisi mennyttä. Leen mielipide on, että "he voisivat hävittää Ukrainan armeijan idässä erittäin nopeasti, ensimmäisten 30 - 40 minuutin aikana." Yhdysvallat ja sen liittolaiset vetäisi varmasti sotatapahtumien aikana joukkonsa maasta niin kuin niillä on ollut tapana. Esimerkiksi Georgian sodan aikana vuonna 2008 Yhdysvallat ryhtyi vetämään joukkojaan maasta pois eikä antanut minkäänlaista tukea Georgialle.  Tuskin ne ryhtyisivät minkäänlaisiin sotatoimiin Ukrainan puolesta tai sen rinnalla. Biden on nimenomaan sanonut, että ei aio lähettää joukkojaan Ukrainaan, jos Venäjä hyökkää maahan. Näin myöskään mikään muu maa ei tee niin varsinkaan jos Ukraina ei ole Naton jäsen. Siis jos Venäjä ei saa selkeää vastausta Naton leviämisen estämiseksi, on sillä kiire osoittaa asian vakavuus.

Putin oli yhteydessä Kiinan presidentti Xi Jinpingiin 15.12.2021.

Seurauksena olisivat sanktiot Venäjää vastaan, joista kärsisivät eniten nimenoman Euroopan valtiot. Lisäksi Eurooppa kokisi valtavat pakolaisaallot Ukrainasta. Venäjä on lisännyt kauppaansa itään ja varsinkin Kiinaan, jonka kanssa sillä on erinomaiset välit. Kauppa on noussut yli 31 prosenttia, josta Vladimir Putin ja Kiinan Xi Jinping keskustelivat 15.12.2021. Putin on lähdössä Kiinan talviolympialaisiin, jolloin hän tapaa henkilökohtaisesti Xi Jinpingin. Xi Jinping sanoi täysin ymmärtävänsä Venäjän tilanteen Naton suhteen ja kannattaa täysin Venäjän kantaa tässä asiassa. Putin sanoi informoivansa Jinpingiä tarkoin tulevista tapahtumista.  Sotaharjoitukset ja sotilasyhteistyö ovat Venäjän ja Kiinan välillä säännölliset. Kiina on ryhtynyt kehittämään ja modernisoimaan aseistustaan erinomaisin tuloksin.  Lisäksi Kiina on ryhtynyt lisäämään ydinaseiden ja mannertenvälisten ohjustensa määrää. Se on varsin ymmärrettävää nykyisessä kansainvälisessä tilanteessa. Yhteistyö Venäjän ja Kiinan välillä tulee kasvamaan. Ilman muuta on selvää, että Kiina tukee Venäjän päätöstä oli se mikä tahansa. Tähän on nimenomaan ajanut Yhdysvaltojen toiminta maailmassa.

Mielenkiintoiseen teoriaan törmäsin tuossa jokin aika sitten. Esitetään, että Venäjän pääasiallinen taloudellinen ja poliittinen toiminta tapahtuisikin tulevaisuudessa aivan muualla kuin Euroopassa. Alla oleva kartta havainnollistaa asian. Siihen kuuluisivat mm. Kiina, Intia, Iran, Euraasian alueet ja arabialaiset alueet. Liikkeelle on lähdetty jo hyvissä ajoin. Eurooppa on pyyhitty koko kartalta pois mukaan luettuna myös Suomi. Alue on huomattavasti suurempi kuin Eurooppa ja lähtenyt kehittymään huimaa vauhtia.


Putinin ja Bidenin tapaamisen jälkeen Biden otti heti yhteyttä Britannian, Saksan, Ranskan ja Italian päämiehiin. Ukrainan presidentti Volodimir Zelenskyi odotti, että Biden ottaisi myös heti yhteyttä häneen, koska päätökset koskisivat paljon juuri Ukrainaa, mutta hän sai pettyä. Biden soitti hänelle vasta kahden päivän kuluttua 9.12. ja silloinkin tunnin myöhässä sovitusta. Tämä osoittaa hyvin selkeästi, että Ukrainan päätöksillä ei ole mitään merkitystä. Ukrainaa vain käytetään hyväksi omiin tarkoituksiin eli pidetään piikkinä Venäjäkarhun lihassa. Ukrainaa loukkasi se, että sen kohtalosta neuvotellaan ilman sen omaa läsnäoloa sen selän takana.  Mitä Ukraina voi sitten tehdä? Ensimmäinen tehtävä olisi täyttää Minskin sopimus ja sen kaikki kohdat, jotka se on itse allekirjoittanut ja vetää joukkonsa pois Itä-Ukrainasta. Toinen tehtävä olisi häätää amerikkalaiset ja muut vieraat joukot pois alueeltaan, jotka yrittävät vain käyttää sitä hyväkseen. Olisi myös tärkeää unohtaa Naton jäsenyys ja pyrkiä epätoivoisesti yrittämään luoda hyvät suhteet myös Venäjään.

Entäpä Suomi? Idioottipresidenttimme Niinistö puhui Putinin kanssa 14.12. Asiahan koskee myös Suomea ja ehkä Ruotsia. On selvää, että Niinistö ei tajua tilanteen vakavuutta ja Suomen asemaa Venäjän naapurina. Hänen mielestään Suomi pitää kiinni linjastaan mahdollisuutta hakea Naton jäsenyyttä. Putin taas korosti, että Yhdysvaltojen on sitouduttava välittömästi lopettamaan sekä Naton laajeneminen että uhkaavien asejärjestelmien toimittaminen Venäjän rajanaapureille. Hän korosti, että tämä vastaa täysin Helsingin päätösasiakirjassa 1975 ja Istanbulissa 1999 sovittua jakamatonta turvallisuutta. On selvää, että Suomelle olisi ehdottomasti turvallisempaa pysyä puolueettomana ja suurvaltojen kiistojen ulkopuolella. Suomessa on piirejä, jotka sitkeästi asettavat Suomen vaaraan pitäessään yllä käsitystä Suomen pääsystä Naton jäseneksi. Suurin osa Suomen kansasta ei sitä halua. Nato haluaa Suomesta alustan omille intresseilleen esimerkiksi Pietarin suhteen. Olemme erittäin hyvä alusta näille intresseille, mutta se ei ole meidän etumme. Meitä käytetään hyväksi ja  meidät asetetaan uhreiksi. On selkeästi turvallisempaa, jos meillä on hyvät naapurisuhteet lähivaltioihin ja hyvät suhteet muihinkin valtioihin.

Venäjä lähetti 15.12. ehdotuksen Yhdysvalloille ja Natolle asioista joista tulisi neuvotella. Ehdotuksessa sanotaan suurin piirtein oman käännökseni mukaan seuraavasti:

§  USA sitoutuu olemaan laajentamatta Natoa tulevaisuudessa itään ottamalla liiton jäseniksi valtioita, jotka aikaisemmin kuuluivat Neuvostoliittoon.

§  USA ei saa perustaa sotilastukikohtia entisiin Neuvostoliittoon kuuluviin valtioihin eikä olla liitossa niiden kanssa.

§  Osapuolet sopivat olemaan perustamatta sotilastukikohtia sinne, missä toinen osapuoli tuntee tulevansa uhatuksi. Myös osapuolet pidättäytyvät sotilaslennoista, sotalaivojen käyttämisestä ja rakettien sijoittamisesta vieraalle maaperälle.

§  Osapuolet sitoutuvat olemaan sijoittamatta ydinaseita vieraalle maaperälle. Näihin  jo sijoitetut ydinaseet viedään viipymättä takaisin pois.

§  Osapuolet sopivat olemaan käyttämättä toisten valtioiden maaperää hyökkäämiseen toistensa kimppuun.

 Siis varsin konkreettisia ja rohkeita esityksiä. Tämä oli rohkea ja suora veto. Yhdysvallat vastasi 17.12. "USA on katsonut Venäjän ehdotuksen turvallisuuden takaamisesta ja neuvottelee niistä natoliittolaisten kanssa". Lisäksi Valkoisen talon lehdistösihteeri Psaki ilmoitti, että se tulee neuvottelemaan myös EU:n kanssa. En viitsi kommentoida Naton ja EU:n pääsihteereiden kommentteja asiasta. Tulen seuraamaan asioita ja varmasti omia kommenttejani tulee lisää. Tähän lopuksi varsin valaiseva kuva.



Hyvää  joulua  kaikille !


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tarkistetaan!