lauantai 4. elokuuta 2018




TAPAAMINEN OSA 2





Kuten ehkä monet muistavat tapahtui Helsingissä 16.7.2018 merkittävä tapaaminen, joka voinee jäädä maailman historiaan. Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Yhdysvaltain presidentti Donald Trump tapasivat silloin toisensa ensimmäistä kertaa ihan virallisesti. Yleisesti sanottiin tapaamisen jälkeen, että Putin vei kaikki pisteet ja Trump jäi kakkoseksi. Siitä huolimatta Trump esitti virallisen kutsun Putinille saapua Washingtoniin vielä tämän syksyn aikana. Trumpin palatessa kotimaahansa syntyi valtava meteli tapaamisesta, joka nosti suuren kohun Yhdysvalloissa. Trump joutui peruuttamaan kutsun ja siirtämään sen ensivuoden puolelle. Kaikista sisäistä poliittisista taisteluista huolimatta Trumpin kannatusluvut ovat kasvaneet ja jatkuvassa kasvussa. Varsinkin niissä osavaltioissa, joissa hän sai enemmistön äänistä valintansa aikana kannatus on edelleen kasvanut. Kirjoittamishetkellä hänen kannatuksensa Yhdysvalloissa on 59 prosenttia.  Jos nyt järjestettäisiin vaalit Trump voittaisi ne ylivoimaisesti. Hänellä ei ole vastustajaa, ei edes Clintonista ole siihen. Saa nähdä millainen kannatus hänellä on kahden vuoden kuluttua. Trump taitaa olla ainoa presidentti Yhdysvaltain historiassa, joka on pitänyt vaalilupauksiaan. Hän tuhosi Obamacaren, alkoi rakentamaan muuria Meksikon rajalle, eristi Yhdysvallat muista ja ryhtyi ajattelemaan vain Yhdysvaltojen parasta. Yksi hänen vaalilupauksiaan oli parantaa välit Venäjän kanssa.


BRICS maiden päämiehet 25.7.2018

BRICS maat kokoontuivat tänä vuonna kolmipäiväiseen juhlakokoukseen Etelä-Afrikkaan Johannesburgiin 25. - 27.7.2018. Juhlakokous johtui siitä, että vietettiin muistojuhlaa Nelson Mandelan kunniaksi, jonka syntymästä oli kulunut tasan sata vuotta. Kuten varmasti jokainen tietää BRICS maat ovat Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina ja Etelä-Afrikka. Kokous oli sikäli erikoinen, että mukaan oli kutsuttu monia BRICS liittoon kuulumattomia valtioita esimerkiksi Afrikasta ja Latinalaisesta Amerikasta. Mielenkiintoista on verrata G7-maita ja BRICS liittoa keskenään. Maailman liikevaihdosta G7-maat omaavat 30,38 prosenttia (kasvua 1,25 %), BRICS maat 32,12 prosenttia (kasvua 4,17 %). Väestöltään G7-maat ovat 754,5 miljoonaa BRICS maat 3,045 miljardia. Siis huomattava ero. Tässä juhlakokouksessa Johannesburgissa oli edustettuina yli puolet maapallon väestöstä. Turkilla, Argentiinalla ja Jamaikalla on kova halu päästä BRICS:n jäseneksi, mutta toistaiseksi on päätetty, että BRICS ei laajene. Ehkä huomattavin uutinen kokouksesta oli se, että presidentti Putin esitti virallisen kutsun Trumpille tulla Moskovaan. Hän on valmis keskusteluihin. Nähtäväksi jää noudattaako Trump kutsua. Putinin mielestä kuitenkin on ihan hyödyllistä tavata myös Trump, vaikka hän tietääkin, että Trump voi kääntää mielipiteensä hetkessä 180 astetta, kuten teki itse asiassa Helsingin jälkeenkin.

BRICS maiden juhlakokous Johannesburgissa.

Yhtenä tärkeänä tekijänä BRICS järjestöllä on päästä irti dollarista maailman valuuttana. Kahdenvälisissä kaupoissa BRICS:n alueella käytetään jo omia valuuttoja kuten Kiinan yaneja ja Venäjän ruplia. Dollarin arvohan perustuu pelkästään luulolle. Sillä ei ole minkäänlaista vakuutta takanaan. Venäläiset liikemiehet vetivät jo huomattavan osan dollarisijoituksistaan USA:sta. Uhkakuvana oli, että USA jäädyttää sanktioilla venäläisten sijoitukset USA:ssa. Venäjä on sijoittanut kultaan ja nykyään ruplan arvo perustuu kultaan. Jokainen rupla vastaa määrältään kultaa ja se on milloin tahansa vaihdettavissa vastaavaan määrään kultaa. Dollari on pelkkää paperia ja on sanottu, että jos usko dollariin katoaa maailman valuuttana USA:n talous romahtaisi. On myös sanottu, että jos Kiina ja Saudi-Arabia vetäisivät sijoituksensa USA:sta dollari romahtaisi, kuten siis myös USA:n talous. Mitä tämä vaikuttaisi maailman talouteen voi vain arvailla. On siis vaarallista luottaa valuuttaan, jolla ei ole katetta.

Mutta sitten tähän väliin ihan teoreettinen aihe. Turkki on erittäin innokkaasti pyrkimässä BRICS:n jäseneksi. Turkissa jopa lasketaan leikkiä, että silloin BRICS:n nimeksi tulisi nasevasti BRICST. Senhän tiedetään, että Turkki on jo yli 30 vuotta pyrkinyt EU:n jäseneksi, mutta tällä hetkellä jäsenyys on kauempana kuin koskaan. Turkki haluaisi liittyä johonkin talousliittoon, joita on maailmassa sentään useita. Turkin ja Yhdysvaltojen välit eivät ole niitä parhaimpia. Trump twiittasi 29.7.2018, että jos Erdogan ei vapauta pastori Andrew Brunsonia kotiarestista Yhdysvallat asettaa sanktioita Turkkia kohtaan. Erdogan twiittasi takaisin Trumpille, että on Turkin sisäinen asia kenelle sen oikeus asettaa rangaistukset. On todennäköistä, että Brunson osallistui Turkin vallankaappausyritykseen vuonna 2016 ja siksi on saanut rangaistuksen. Ainakin hän oli osallisena Erdoganin pahimman vastustajan Fethullah Gülenin paossa Yhdysvaltoihin. Vallankaappausyrityksen takana oli hyvin todennäköisesti Yhdysvallat. Muutenkin välit ovat huonohkot. Turkki osti venäjältä S-400 ohjuksia, jolloin Yhdysvallat ärähti, että se ei enää myy Turkille hävittäjiä. Tällöin turkki ilmoitti, että se ostaa hävittäjänsäkin Venäjältä. Turkki on Naton hyvin tärkeä jäsen ja siellä sijaitsee Naton suurimpia tukikohtia Incirlik, jossa sijaitsee myös ydinaseita. Toisaalta Turkki on liittolaisena Venäjän ja Iranin kanssa Syyrian sodassa.

On esitetty teoreema, että Turkki eroaa ennen pitkää Natosta. Natosta puhutaan melko yleisesti, että Nato on terroristijärjestö, koska se käyttää samoja menetelmiä kuin terroristit. Muutenkin Nato alkaa olla aika eripurainen. Puolan ja Baltian maiden mielipiteet menevät ristiin Keski-Euroopan maiden kanssa. Yhdysvallat ei tarvitse enää Natoa työkalukseen ja Trump onkin ilmoittanut, että Nato on vain painolastia sen niskoilla. On aika todennäköistä, että Naton aika alkaa olla ohi.



Pietarissa kokoontui 27.7.2018 Euroaasialainen ekonominen liitto.

Mutta palataanpa asiaan. Pietarissa kokoontui 27.7.2018 Euroaasialainen ekonominen liitto (Евразийский экономический союз ЕАЭС), johon kuuluvat Venäjä, Armenia, Valko-Venäjä, Kasakhstan ja Kirgisia. Suunnitelmissa on, että myös kaasulle ryhdyttäisiin määrittelemään hinta, kuten Opec määrittelee öljyn hinnan. Nythän kaasun hinta on aika paljon sidoksissa öljyn hintaan. Venäjän ja liittoon kuuluvien myydyn kaasun hinta on ollut tähän asti hyvin edullista. Eurooppa käyttää pääasiallisesti Venäjän tuomaa kaasua. Kaasu on puhtain energianlähde maailmassa. Aurinko- ja tuulienergian tuottamiseen tarvittavien laitteistojen valmistaminen kuluttaa energiaa niin paljon, että niitä ei voi sanoa puhtaan energian lähteiksi. Suomessa tuotetaan myös energiaa polttamalla turvetta, joka on yksi saastuttavimmista energialähteistä maailmassa. Se saastuttaa enemmän kuin kivihiili. Tälle pitäisi laatia jonkinmoinen raippavero! Yhdysvallat on ryhtynyt tuottamaan liuskekaasua valtavat määrät. Tässä käytetään suuret määrät vettä ja erilaisia kemikaaleja, jotka pumpataan maaperään kovalla paineella jotka saastuttavat maaperän sadoiksi, kenties tuhansiksi vuosiksi. Henkilökohtaisen mielipiteeni mukaan tämä on epäeettistä. Mutta nyt Yhdysvalloilla on suuri pulma minne myydä tämä kaasu. Siksi se yrittää väkisin toimittaa sitä joka paikaan.

 Venäläisen kaasun hinta Eurooppaan tuotuna on 180 - 190 dollaria per 1 000 kuutiometriä, amerikkalaisen kaasun hinta Eurooppaan tuotuna on 265 - 295 dollaria per 1 000 kuutiometriä. Eurooppa ja varsinkin Saksa ottaa tietenkin mieluummin venäläistä kaasua ja tämä on yksi varsin suuri erottava tekijä Yhdysvaltojen ja Euroopan välillä. Tosin Puola ja Baltian maat ovat amerikkalaisen kaasun jäljillä. Tämä on puhtaasti poliittista ei taloudellista ajattelua. Trump puhuu jatkuvasti, että Eurooppa tulee ostamaan amerikkalaista kaasua. Jean-Claude Junckerin vierailun yhteydessä 27.7.2018 puheessaan Trump määritteli, että Eurooppa tulee ostamaan amerikkalaista kaasua. Näin tapahtui myös Italian pääministerin Giuseppe Conten vierailun yhteydessä 30.7.2018. Herää kysymys voiko Yhdysvallat painostaa Eurooppaa ostamaan amerikkalaista kaasua ja millä keinoin? Onko Yhdysvalloilla pakkokeinoja esimerkiksi taloudellisia tehdä näin? Käyttääkö Yhdysvallat sanktioita, jos Eurooppa ei osta amerikkalaista kaasua? Tosin Euroopassa kaasun käyttö tulee laajenemaan, joten herää myös kysymys riittääkö venäläinen kaasu täyttämään tarpeen? Myös Venäjällä itsellään kaasun käyttö tulee lisääntymään.


Paul John Manaford, 69 vuotta.

Paul John Manafort on 69-vuotias. Häntä uhkaa nyt 305 vuoden vankilatuomio. Hän oli kampanjapäällikkö Donald Trumpin presidentinvaalikampanjassa. Yksi syytteistä on annettu siitä, että häntä epäillään yhteistyöstä venäläisten kanssa kampanjan aikana. Todellisuudessa tähän ei usko kukaan. Olisikohan oikeuslaitoksen farssiuden huippu, että ihmiselle voidaan antaa yli 300 vuoden tuomio? Vankilasta poispäästyään hän olisi 374 vuoden ikäinen. En ole tavannut vielä yhtään yli 300 vuotiasta ihmistä. Maailma on muuttunut ja muuttumassa hyvää vauhtia. Yhdysvallat ei enää ole yksinvaltias maailmassa. Amerikassa on piirejä, jotka kouristuksenomaisesti haluavat pitää kiinni vanhasta. He eivät ole ymmärtäneet, että enää se ei ole mahdollista. Ehkä presidentti Trump on ymmärtänyt jotain. Maailmassa alkaa olla myös muita voimakkaita tekijöitä kuin vain Yhdysvallat. Siksi olisi hyvä jos Trump ja Putin tapaisivat ja dialogi alkaisi tasaveroisena kaikkien osapuolien kesken. Tämä voisi olla päänavaus ei vain Venäjän ja Yhdysvaltojen välillä vaan maailman kaikkien valtioiden välillä. Tämä voisi olla alku. Nelson Mandelan suosikkilauseita oli "Tulevaisuus on meidän käsissämme".






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tarkistetaan!