maanantai 18. syyskuuta 2017



"LUMI TEKI ENKELIN ETEISEEN"

 


THE ANGEL OF FREEDOM

"Lumi teki enkelin eteiseen" on Hectorin vanha laulu. Tällä kertaa enkelin teki lentokone taivaalle. Mutta siitä lisää lopussa. Ajattelin harrastaa ajatusleikkiä mitä jos...? Maailmassa on totuttu ajattelemaan määrätyillä tavoilla. Usein tämä liittyy ihmisiin, jotka asuvat eri puolilla maailmaa ja heidän asuinalueisiinsa. Amerikassa ajatellaan eri tavalla kuin Venäjällä. Suomessa ajatellaan eri tavalla kuin esimerkiksi Kiinassa. Tarkoitukseni on pohtia, mitä voitaisiin tehdä toisin, kuin nyt asioista ajatellaan. Ajatusleikkiin ei kuulu se, mitä todellisia seuraamuksia maailmassa tapahtuisi, jos toteutettaisiin esittelemäni ajatusleikit. Enkä todellakaan pohdi sitä, ovatko nämä ajatukset toteutettavissa. Mutta siellä pohjalla saattaa olla jotain todellisuudestakin. Olen aikaisemminkin tehnyt pienessä määrin sitä jossain muodossa. Tällainen oli kokeilukirjoitukseni oli "Kaksi skenaariota". Se on luettavissa osoitteessa:



Ensimmäinen ajatusleikkini koskee Pohjois-Koreaa, joka on hyvin ajankohtainen tällä hetkellä. Mitä jos Pohjois-Korea, Venäjä ja Kiina liittoutuisivat ja ryhtyisivät järjestämään säännöllisesti muutaman kerran vuodessa yhteisiä sotaharjoituksia Etelä-Korean ja Japanin lähistöllä, mutta kuitenkin kansainvälisillä vesillä? Myös Intia voisi yhtyä tähän liittoon. Etelä-Korean, Japanin  ja Yhdysvaltojen kommentteihin vastattaisiin kategorisesti, että näin me teemme tästä lähtien säännöllisesti joka vuosi. Harjoituksissa käytettäisiin myös jonkin verran ohjusteknologiaa.



Toinen ajatusleikkini koskisi keskimatkan ja pitkän matkan ohjusten ja ohjustorjuntajärjestelmien sijoittelua. Mitä jos Venäjä yksinkertaisesti sijoittaisi Kuubaan, Venezuelaan ja Meksikoon ohjuksiaan ja ohjustorjuntajärjestelmiään ja lisäksi sukellusveneitään ympäri Yhdysvaltoja olisiko tuloksena samanlainen kriisi kuin ns. Kuuban  kriisi 1960-luvulla? Silloinhan presidentti John F. Kennedy sijoitti Turkkiin ohjuksia ja Neuvostoliiton Nikita Hrutshjov  vastasi sijoittamalla Kuubaan ohjuksia. Sanotaan, että maailma ei koskaan ole ollut niin lähellä tuhoaan kuin tuolloin. Lopputuloksena Kennedy otti ohjukset pois Turkista ja Hrutshjov pois Kuubasta. Ratkaisu toimi ja tilanne laukesi tuolloin ja muodostettiin ns. "kuuma linja" Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen välille. Voisiko nyt tuloksena olla, että Yhdysvallat ottaisi ohjuksensa pois Euroopasta: Saksasta, Belgiasta, Hollannista, Italiasta ja Turkista, ja torjuntakalustoaan pois Puolasta ja Romaniasta, jos Venäjä ottaisi ohjuksensa pois Kuubasta,  Venezuelasta ja Meksikosta?



Kuuban kriisin aikaiset ohjukset


Entäpä Ukraina? Mitä jos Venäjä todella hyökkäisi Ukrainaan Itäukrainan ja Krimin kautta, käyttäisi ilmavoimiaan ja maavoimiaan yhdessä Donetskin ja Luganskin joukkojen kanssa ja parissa päivässä lähestyisi Kiovaa. Tulos olisi varmasti aivan jotain muuta kuin se miltä nykyään näyttää. Tunnetusti Ukrainan sotaväki on heikkotasoista ja sen moraali huono. Rintamalta pako on yleistä ja Ukraina on hävinnyt taistelut jo kaksi kertaa Itäukrainan joukoille. Ukrainan joukossa on natsipataljoonia kuten esim. Azov ja Aidar, jotka tekisivät varmasti jonkin verran vastarintaa, mutta ylivoima on niin suuri, että ne kyllä lyötäisiin, tosin verisesti. Venäjä on nykyään paljon vahvempi kuin Georgian sodan aikana. Olisiko tuloksena uuden presidentin valitseminen ja uuden tyylinen hallitus Ukrainaan? Voisiko tilanne rauhoittua Ukrainassa? En usko, että Länsi-Eurooppa tai Yhdysvallat yhtyisi sotaan. Sanasotaa varmaan syntyisi.




Mitä jos Kiina rakentaisi kahdeksan uutta lentotukialusta ja lisää laivastoa ja siirtäisi muutamia lentotukialuksia ja laivastoaan Yhdysvaltain rannikoille kansainvälisille vesille partioimaan lähelle New Yorkia ja Floridaa ja länteen lähelle San Franciscoa ja Los Angelesia ja aina silloin tällöin loukkaisi Yhdysvaltain vesirajaa sotalaivoillaan ja ilmatilaa  lentokoneillaan? Mitä jos Venäjä ryhtyisi partioimaan Yhdysvaltain rannikolla tiedustelukoneillaan, hävittäjillään ja välillä raskailla pommikoneillaan sekä silloin tällöin tekisi valehyökkäyksiä kohti Washingtonia rikkomatta kuitenkaan USA:n ilmatilaa? Näinhän Yhdysvallat tekee nykyään Etelä-Kiinan merellä, Mustallamerellä, Välimerellä, Itämerellä ja Pohjoisella Jäämerellä. Kai kaikilla on samanlaiset oikeudet?



Mitä jos Yhdysvalloille julistettaisiin sanktiot niin kauan kun se ei poista vieraiden valtioiden alueelta sotilastukikohtiaan? Näitä lasketaan olevan eri puolilla maailmaa reilusti yli 700 ja Euroopassakin aika monessa maassa. Sanktioihin kuuluisi kaikenlainen kaupankäynti, amerikkalaisten tuotteiden ostaminen tai Yhdysvaltoihin myyminen, dollarin käyttäminen kaupankäynnissä valuuttana tai amerikkalaisten politiikkojen tai merkittävien henkilöiden matkustuskielto. Sanktioihin kuuluisi myös kulttuuritoiminta, kuten elokuvien tai televisio-ohjelmien esittäminen, taiteilijoiden vierailut, amerikkalaisten vakoilujärjestelmien toiminta, joihin kuuluvat mm. NSA, CIA, FBI jne. Sanktioihin osallistuisi. koko EU:n alue, Kiina, Japani, Venäjä, Latinalainen Amerikka ja Afrikka. Britanniaa, Kanadaa ja Australiaa tuskin saadaan tämän taakse, mutta niitä kohtaan voitaisiin myös esittää sanktioita. Dollarin käytön lopettaminen maailman valuuttana voisi toimia tehokkaana sanktiona ja sillä voisi olla oleellinen osa vaikutusta.


Kuvassa venäläinen sotilaskone Iljushin IL-76. Kuva liittyy tämänkertaisen jutun ensimmäiseen ja viimeiseen kuvaan.



Mitä jos niitä valtioita kohtaan, joissa käytetään jyrkintä saria-lakia ja hallitseminen on perinnöllistä, julistettaisiin sanktioit. Tällaisia on esim. Saudi-Arabia, jossa julkisesti mestataan ihmisiä leikkaamalla pää poikki tai rampautetaan ihmisiä leikkaamalla jäseniä irti. Mm. 7.4.2011 tapettiin nuori 14-vuotias raiskauksen kohteeksi joutunut tyttö julkisesti ruoskimalla. Hänelle oli määrätty 101 raipaniskua, mutta hänet todettiin kuolleeksi jo n. 70 raipaniskun jälkeen. Mm. terroristijärjestö Isis on ottanut mallia Saudi-Arabiasta ja käyttää samoja menetelmiä, koska huomattava osa sen jäsenistä tuli Saudi-Arabiasta. Kaikkinainen yhteistoiminta olisi syytä lopettaa tällaisen valtion kanssa. Seuraavat kolme kuvaa on kaikki otettu tämän päivän Saudi-Arabiasta.








Suomi on niitä harvoja maita, joissa on vielä pakollinen asevelvollisuus. Mitä jos asepalvelus muodostettaisiin vapaaehtoiseksi ja sukupuolineutraaliksi? Kaikki, jotka haluaisivat voisivat mennä asepalvelukseen ja hyppiä siellä mielin määrin pitkin metsiä kypärä päässä ja rynnäkkökivääri kädessä kesät talvet raikkaassa ilmassa vaikka eläkeikään asti. Kutsu kävisi: "ISÄNMAA TARVITSEE TEITÄ!". Tämä merkitsisi sitä, että ne, joilla on intoa tähän, tekisivät sen ilokseen ja kaikella tarmolla. Taas ne, joilla on muuta tekemistä, esimerkiksi opiskelua tai työn tekemistä, voisivat tehdä sitä rauhassa ilman turhia välivuosia. Suomi hyötyisi tällaisesta monin tavoin. Asepalvelusta suorittavat tekisivät palveluksensa todella innolla, kun taas ne, jotka haluavat opiskella tai tehdä työtä hyödyttäisivät maatamme muuten. Tämmöinen menetelmä vapauttaisi myös kaikenlaisista kertausharjoituksista. Tämä paitsi tuottaisi suomelle tuloja, myös säästäisi verovaroja, jotka voisi käyttää muuhun hyödyllisempään. Arvelisin, että pelkästään puolustusmenot laskisivat alle kolmasosaan, koska varusmiehen päiväraha on niin pieni. Tosin sosiaaliset edut ovat sitäkin suuremmat. Ilmainen terveydenhoito, ruoka, yhteismajoitus, vaatetus ym. kompensoisivat tätä tehokkaasti. Ja ennen kaikkea se ilo, että on puolustamassa jaloa isienmaata tuottaa suurta iloa monelle.

Kiitän kuvan lainasta Sissikomppaniaa!

Mitä jos Suomi julistautuisi ehdottoman puolueettomaksi valtioksi. Suomi peruuttaisi kaikki puolustussopimukset, yhteistyösopimukset ja kieltäisi vieraiden joukkojen astumisen Suomen maaperälle. Kielto olisi absoluuttinen ja ehdoton. Suomi ei myöskään osallistuisi minkäänlaiseen sotilaalliseen yhteistoimintaan minkään maan tai valtion kanssa eikä suomalaisia joukkoja osallistuisi mihinkään yhteistoimintaan missään vieraassa valtiossa. Suomen puolustus perustuisi hyviin väleihin kaikkien maailman valtioiden ja hallitusten kanssa. Erityisesti tämä koskisi Suomen naapurivaltioita. Näistä laadittaisiin erilliset sitovat sopimukset jokaisen naapurimaan kanssa. Mitä tällä saavutettaisiin? Ainakin puolustusmenot vähenisivät huimasti. Turvallisuus lisääntyisi, koska emme olisi enää minkään valtion aseiden kohdemaa. Kauppamme lisääntyisi huimasti lähinaapureiden kanssa ja näin Suomen talous kohenisi. Eikö kannattaisi?



Mitä jos eroaisimme EU:sta? Olisimme jälleen itsenäisiä ja voisimme itse päättää omista laeistamme. Meidän ei tarvitsisi välittää kaikenlaisista EU-määräyksistä, jotka ovat meille pelkästään haitallisia. Esimerkkinä ilmastolait, erilaiset maatalouslait ja monet muut meille epäedulliset lait. Pääsisimme nettomaksajan roolista ja voisimme lisätä nämäkin rahat omaan budjettiimme. Meidän ei tarvitsisi noudattaa erilaisia hämäräperäisiä sanktioita, joista kärsimme enemmän kuin muut EU-maat kärsivät. Voisimme määritellä oman valuuttamme arvon ja näin suomalainen työ tulisi jälleen kannattavaksi. Pääsisimme kesäaikojen ja talviaikojen vaihtamisesta, joka on todettu terveydelle vaaralliseksi. Pääsisimme monesta muustakin hämäräperäisestä toiminnasta, joita EU:ssa harjoitetaan.




Palataanpa sitten jutun alussa olevaan kuvaan "Angel Flight". Yhdysvaltojen armeijan piti tehdä juliste, joka esittää "Lentävää enkeliä", jolla juhlistettiin Yhdysvaltain kaatuneiden päivää toukokuun viimeisenä maanantaina 2016. Kuvassa piti olla yhdysvaltalainen sotilaskone USAF C-130, mutta jos katsot tarkkaan näet, että todellisuudessa kuvaan on laitettu erehdyksessä venäläinen sotilaskone Iljushin IL-76. Juliste on yhä myynnissä. "Lentävä enkeli" on siis venäläinen IL-76.





"Angel Flight" is the call sign for a USAF C-130, carrying a fallen hero on board. Their "salute" with flares looks like an angel with wings. 



For what it's worth, that's a picture of a Soviet designed IL-76, not a USAF C-130.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tarkistetaan!