tiistai 12. syyskuuta 2017



SOTA SIELLÄ, SOTA TÄÄLLÄ? 




Maailmassa on monenlaista sotaa, jota parhaillaan käydään. Jokin aika sitten kirjoitin jutun "Yhdysvaltojen toisesta sisällissodasta". Tämä sota näyttää jatkuvan yhä, mutta siihen on tullut lisää uusia piirteitä.  Yhdysvaltojen uudella presidentillä Donald Trumpilla näyttää olevan yhä vähemmän vaikutusvaltaa paitsi oman maansa asioihin myös muun  maailman asioihin. Yhdysvallat käy epäonnistumiseen tuomittua kamppailua maailman hegemoniasta, joka sillä on nyt ollut parisenkymmentä vuotta. Heikko presidentti ja hänen epätoivoiset kaikenmaailman "riuhtaisunsa" vain nopeuttavat asiaa. Edellinen juttuni löytyy osoitteesta:



Uutena piirteenä sisällissotaan on syntynyt kansan kahtiajako myös erilaisten ääripäiden kanssa. Durhamissa Pohjois-Carolinassa kaadettiin 14. elokuuta patsas, joka oli muistomerkki niille sotilaille, jotka kaatuivat Etelävaltion riveissä edellisessä sisällissodassa. Palautui ihan mieleen, kuinka Irakissa kaadettiin aikoinaan Saddam Husseinin patsas.  Nyt jouduttiin poistamaan Etelävaltioiden monumentteja ja mm. Richmontissa kenraali Robert Leen muistopatsas. Eri puolilla USA:ta syntyi ääriliikkeiden väkivaltaisia mielenosoituksia, joissa kuoli ja haavoittui ihmisiä. Näihin mielenosoituksiin osallistui uusnatseja, Ku Klux Klan ja muita ääriliikkeitä ja toisaalta heidän vastustajiaan. Bostonissa rikottiin juutalaisten Holokaustin muistomerkki. Näissä mielenosoituksissa näkyy rotusodan ja rasismin piirteitä.  Mellakoita esiintyi eri puolilla USA:ta. Suurimmat mielenosoitukset olivat New Yorkissa. Mellakoista syytettiin Trumpia yleisesti. Tulee miettineeksi miten syvästi Yhdysvallat on jakaantunut. Erilaiset mielenosoitukset jatkuvat yhä tänä päivänä.


Etelävaltioiden sotilaspatsas kaadettiin Durhamissa 14.8.2017. Tulee elävästi mieleen, kuinka Saddam Husseinin patsas aikoinaan kaadettiin. Tätä etelävaltioiden sotilaspatsasta syljettiin, hakattiin, potkittiin.



Palataanpa sitten vielä tähän diplomaattisotaan. Edellinen presidentti Barack Obama jätti Donald Trumpille ansan, joka laukesi onnistuneesti. Viime joulukuussa 2016 Obama hääti 35 Venäjän diplomaattia maasta kahden vuorokauden varoitusajalla. Lisäksi hän sulki kaksi Venäjän diplomaattirakennusta New Yorkissa ja Marylandissa. Vastauksena Vladimir Putin kutsui kaikki Yhdysvaltain diplomaatit Kremliin uuden vuoden juhliin. Ketään ei karkotettu Venäjältä. Tämä korrekti ja rauhoittava toimenpide ei toiminut valitettavasti Trumpiin. Hän sääti pakotteita Venäjää vastaan 27.7.2017 senaatin pakottamana. Vastausta ei tarvinnut kauan odottaa. Venäjä ilmoitti, että Yhdysvaltojen on vähennettävä diplomaattiensa määrä samaan kuin Venäjällä on Yhdysvalloissa eli 455 diplomaattiin. Samalla suljettiin kaksi Yhdysvaltojen diplomaattirakennusta. Yhdysvallat joutui poistamaan Venäjältä 755 diplomaattia, tosin poistumisaikaa annettiin yli kuukausi. Henkilökohtaisesti itse ihmettelen, mitä Yhdysvallat teki näin suurella määrällä diplomaatteja Venäjällä. Epäilemättä tulee mieleen vakoilu-  ja haittatoiminta.

Venäjän San Franciscon konsulaatti.

Vastalaukauksena tässä sodassa Trump määräsi 31.8. suljettavaksi Venäjän San Franciscon konsulaatin ja sekä Washingtonin ja New Yorkin diplomaattiset toimipisteet. Määräajaksi annettiin jälleen kaksi vuorokautta eli syyskuun 2. päivään saakka. San Franciscon konsulaatti oli vanhin Venäjän konsulaatti Yhdysvalloissa. Se avattiin jo 1852. Sillä oli siis 165 vuoden historia. Diplomaattinen sota näyttää jatkuvan. Heti syyskuun 2. päivänä amerikkalaisen salaisen poliisin virkailijat mustissa takeissaan ilmestyivät näihin rakennuksiin ja ryhtyivät tutkimaan niitä. Osaa tavaroista, mm. huonekaluja, ei oltu ehditty viedä pois. Mitä etsittiin? Salaisia laitteita, papereita? Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov sanoi, että Yhdysvaltojen toimet ovat avoimen vihamielisiä ja loukkaavat törkeästi kansainvälistä oikeutta. Diplomaattisten rakennusten huostaanotto ja tutkiminen on vastoin kaikkia kansainvälisiä säädöksiä ja sopimuksia. Sanotaan, että näillä tempuilla Trump yrittää kiinnittää huomiota pois Yhdysvaltain sisäisistä ongelmista. Venäjä ilmoitti 5.9. valittavansa YK:n Kansainväliseen tuomioistuimeen. Toisaalta tiedetään, että Kansainvälisellä tuomioistuimella ei ole nykyään enää mitään merkitystä. Kukaan ei välitä sen päätöksistä, jos semmoista edes saadaan aikaan.

 Heti 2.9.2019 ilmestyivät mustatakkiset miehet mustissa autoissaan tutkimaan Venäjän konsulaattirakennuksia.

Sisätiloissa tutkittiin kaikki, jopa sisäkatot tutkittiin. Ties vaikka samalla asennettiin salakuuntelulaitteistoja tai muuta materiaalia.


Nyt odotetaan Venäjän vastatoimenpiteitä. Venäjällä on ehdotettu, että siirretään Yhdysvaltain konsulaatti Jekaterinburgiin, se on kyllin kaukana Moskovasta. Toisaalta on myös mahdollista suorittaa samanlaisia vastatoimenpiteitä kuin Yhdysvallat teki. Mitä jos Venäjä häätää amerikkalaiset kolmesta diplomaattirakennuksesta kahden vuorokauden aikana ja tutkii ne yhtä perusteellisesti kuin amerikkalaiset tekivät venäläisille rakennuksille? Mikä on amerikkalaisten vastareaktio? Kuinka pitkälle tässä sodassa voidaan mennä? Katkaistaanko lopulta kaikki diplomaattisuhteet? Tällaisessa sodassa näkyvissä ei ole kuin huonoja ratkaisuja. Jos Yhdysvaltojen ja Venäjän suhteet paranisivat ja lämpenisivät, maailma olisi paljon parempi ja turvallisempi elää!



Tiedätkö kuka hän on? Hän on tullut viimeaikoina hyvin kuuluisaksi. Hän on Ri Chun Hee Pohjois-Korean television uutistenlukija. Hän 74-vuotias isoäiti Pjongjangista. Hän ilmoittaa aina ydinräjäytyksistä ja ohjuskokeista omalla ponnekkaalla temperamentillaan.

Ja sitten on vielä tämä Pohjois-Korea-syndrooma.  3.9.2017 Pohjois-Korea räjäytti ensimmäisen vetypomminsa.  Sitä ennen Pohjois-Korea lähetti ohjuksen Japaniin yli 2 700 kilometrin päähän. Tosin tämä ei loukannut Japanin ilmatilaa, koska lensi niin korkealla, ettei sitä lasketa kenenkään ilmatilaksi. Lienee jo aika todeta, että maailmassa on yksi ydinasevaltio lisää. Tämä näyttää olevan vaikea pala Yhdysvalloille. Yhdysvallat syytti, että Venäjä rikkoo sanktioita Pohjois-Koreaa vastaan. Putin nauroi ja sanoi, että kuinka he voivat osallistua näihin sanktioihin, kun he itse ovat samojen sanktioiden kohde. Sanktiot asetettiin Venäjälle, Pohjois-Korealle ja Iranille. Putin sanoi BRICS-kokouksessa, että korealaiset syövät vaikka ruohoa, mutta he valmistavat ydinaseet. Ainoa järkevä toimi on Venäjän ja Kiinan yhdessä ehdottama "Neuvottelujen tie". BRICS-kokous pidettiin Kiinassa 3. - 5.9.2017 Xiamenin kaupungissa. BRICS:n jäseniä ovat Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina ja Etelä-Afrikka. Kokoukseen osallistuivat  myös Egypti, Meksiko, Thaimaa, Tadzikistan ja Guinea. Se vastaa siis yli 60 prosentin osuutta maailman väestöstä.




Heti Xiamenin kokouksen jälkeen 6. - 7.9.2017 pidettiin Vladivostokissa Itäinen taloudellinen foorumi (Eastern economic forum), jossa tapasivat myös monet itäisten valtioiden johtajat. Joukossa olivat mm Vladimir Putin, Japanin Shinzo Abe, Etelä-Korean presidentti Moon Jae-in. Kaikki tapahtui hyvässä hengessä ja ystävällisissä merkeissä. Putin selosti, että mistään pakotteista ei ole hyötyä Pohjois-Korean ydinaseita vastaan. Neuvottelujen tie on ainoa tie, joka voi johtaa tuloksiin. Pohjois-Korean on saatava takeet olemassaololleen. Kokouksen aikana Etelä-Koreassa oli valtavia mielenosoituksia amerikkalaisten torjuntaohjuksia vastaan. Kansa vastustaa näitä ohjuksia, koska se ymmärtää, että he joutuvat Pohjois-Korean kohteiksi kun näitä ohjuksia asennetaan. Pääkaupunki Soul sijaitsee tykinkantaman päässä Pohjois-Koreasta ja sen alueella asuu 26,7 miljoonaa asukasta eli puolet väkiluvusta. Lisäksi raketit yltävät koko maahan.

 Itäinen taloudellinen foorumi Vladivostokissa 6. - 7.9. Kuvassa Hong Kongilainen Ronnie Chan, Etelä-Korean presidentti Moon Jae-in, Vladimir Putin, Mongolian presidentti Tsahiagiin Elbegdorj ja Japanin pääministeri Shinzo Abe. Putin yllätti ehdotuksellaan, että Venäjän Sahalinin  ja Japanin Hokkaidon välille voitaisiin rakentaa silta, maantie ja rautatieyhteys. Näin Japani pääsisi suoraan yhteyteen  Euraasian mantereen kanssa.


Jos Koreoissa ruvetaan käyttämään aseita merkitsee se alueen miljoonille ihmisille kärsimystä ja kuolemaa. Suurin osa heistä on täysin viattomia tilanteeseen. Tätäkö Yhdysvallat haluaa? Pohjois-Korean armeija on yhden miljoonan vahvuinen. Reservissä on vielä neljä miljoonaa sotilasta. On ehdotettu, että Pohjois-Korealle annettaisiin laillinen status ydinasevaltioksi. Tämä lienee ainoa oikea ja järkevä toimenpide. Näin vältettäisiin ainakin sota Korean niemimaalla Jos pitää valita Irakin ja Libyan kohtaloiden tai sanktioiden välillä minä ainakin valitsisin sanktiot. Sama ajatusmalli koskee myös Irania. Sen jouduttua jälleen sanktioiden kohteeksi mikään ei estä sitä ryhtymästä hakemaan suojaa ydinaseista ellei muita takeita löydy. Myös muita valtioita tämä voisi koskea. Tästä voi syntyä ilmiö, jossa valtiot, jotka kokevat tulevansa uhatuiksi, hankkivat itselleen ydinaseturvan. Maailmaan tulee lukuisia uusia ydinasevaltioita. Yhdysvaltojen messiaaninen käsitys itsestään on vaarallista. Sen elämäntapa ei ole ainoa oikea maailmassa. Erityisen katkera pala tämä on Yhdysvalloille, joka ei halua uskoa, että sen aika on mennyt  jo. Yhdysvalloille ihmishenki ei koskaan ole merkinnyt mitään.

Etelä-Korea, mielenosoitus amerikkalaisia torjuntaohjuksia vastaan.

Alueen asukkaat käsittävät varsin hyvin, että jos alueelle syttyisi Yhdysvaltojen provosoimana sota, suurimmat kärsijät olisivat itse alueen asukkaat. Eniten kärsisivät Pohjois- ja Etelä-Korea. Sitten tulisi Japani ja lähialueista Kiina ja ehkä Venäjä. Kokemuksesta tiedämme, että Yhdysvallat ei välitä muiden kulttuureiden ihmishengistä. Uhreja olisi todennäköisesti miljoonia. Kiina on julistanut, ettei se salli alueella minkäänlaisia sotatoimia. Venäjä ja Kiina ovat ehdottaneet  ratkaisuksi "Neuvottelujen tietä". Tämä merkitsisi sitä, että Yhdysvallat liittolaisineen lopettaisi iänikuiset provosoivat sotaharjoitukset alueella. Tämä voisi olla hyvä lähtökohta. Trump yrittää järjestää sisäpoliittisia ongelmiaan ulkoistamalla ne esim. sodalla tai uhkaamalla sodalla.



Syyrian sodassa alkaa näkyä ratkaisujen hetkiä. Venäjän avulla Syyrian armeija on saanut tuhottua alueella melkein kaikki terroristit. Sota etenee hyvin. Yhdysvallat hävisi tämän sodan ja Venäjä voitti tämän sodan. Yhdysvallat yritti poistaa Syyrian presidentin Basar al-Assadin vallasta, mutta epäonnistui täydellisesti. Jos se olisi onnistunut siinä olisimme nähneet saman tuloksen, kuin nyt Irakissa. Maassa käytäisiin sisällissotaa ja erilaiset terroristit hallitsisivat suurinta osaa valtiota. Pakolaisvirta Eurooppaan olisi valtava. Kuolleiden luku laskettaisiin miljoonissa, kuten nyt Irakissa. Onneksi Venäjä päätti tarttua asiaan. Tähän mennessä kuolleiden määrän Syyriassa arvioidaan olevan noin 470 000.

Irakissa ja Afganistanissa soditaan yhä. Erilaisia lukuja kuolleista Irakissa esitetään1,4 miljoonasta 2,5 miljoonaan ihmishenkeen, mutta nämäkin lienevät aliarvioituja lukuja. Yli neljä miljoonaa on vammautunut loppuiäkseen. Kukaan ei tiedä todellisia lukuja. Saddam Hussein ei olisi ikinä pystynyt samaan ja on otettava huomioon, että sota jatkuu yhä. Afganistanista esitetään kuolleiden siviilien määräksi 1,5 - 2 miljoonaa. Todellista määrää ei myöskään tiedä kukaan. Sodan piti loppua jo, mutta Trump ilmoitti juuri laajentavansa sotaa Afganistanissa ja lähettävänsä lisää joukkoja sinne. Toivottavasti Suomi ei osallistu tähän ja tee samaa! Libyassa jatkuu sisällissota eikä kukaan tiedä ihmisuhrien määrää. Tätä taustaa vasten on varsin ymmärrettävää Pohjois-Korean kanta rakentaa ydinsuoja itselleen. Olen kirjoittanut asiasta jutun "Ydinasesyndrooma", joka löytyy osoitteesta:



Lisäksi maailmassa vallitsee lukematon määrä erilaisia sotia ja sotamuotoja. Trumpin uhkaus 12.8.2017 hyökätä Venezuelaan on naurettava. Tiedotussotaa maailmassa hallitsee ylivoimaisesti Yhdysvallat. Tosin tässäkin käydään sisällissotaa. Mediaa pidetään Trumpin pahimpana vihollisena, etunenässä CNN, jota Trump ei laske edes tilaisuuksiinsa tai vastaa heidän kysymyksiinsä. Maailmalla käydään jatkuvaa kybersotaa. Kuuluisin on Yhdysvaltain isku Irania vastaan. Pinnan alla tapahtuu paljon, josta emme tiedä. Kyberhyökkäykset voivat pahimmillaan johtaa vakaviin seurauksiin. Hybridisota on sodan muoto, jossa käytetään epätavallisia taktiikoita, kuten esim. sissejä, terroristeja, väärien tietojen levitystä, painostusta, pelottelua, palkitsemista, levottomuuksien ja mielenosoitusten synnyttämistä jne. Keinoja on valtava määrä. Tässä sodankäyntimuodossa Yhdysvallat on erikoistunut erityisen hyvin. Epäilemättä tulen kirjoittamaan näistä myöhemmin lisää...


Vladimir Putin ja Kiinan Xi Jinping ovat yhteisessä julkilausumassaan korostaneet, että ainoa mahdollinen ratkaisu Pohjois-Korean sodassa on rauhaomainen "Neuvottelujen tie". Kiina ei hyväksy missään nimessä sotaa alueella. Kuva on BRICS-kokouksesta 3.9.2017.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tarkistetaan!