keskiviikko 17. toukokuuta 2017



KELTAISEN LEHDISTÖN TAPAAN 




Laulajatar Julia Samoilova esitti Venäjän kansallislaulun 10. toukokuuta jääkiekko-ottelun aluksi Sotshissa.


Ajattelin tarkastella viimeaikaisia  tapahtumia maailmassa vähän kuin keltaisen lehdistön tapaan. Mielestäni suomalaiset tiedotusvälineet ovat niin heikkoja, joten pakostakin joudun ottamaan lähteeni ulkomailta. Ne tulevatkin aina Yhdysvalloista, Venäjältä, Euroopasta, mutta ei juurikaan Suomesta, kuten moni on varmaankin havainnut lukiessaan tekstejäni. Tällä kertaa ensimmäiset kaksi tulevat kuitenkin poikkeuksellisesti Suomesta. Entinen presidenttimme Mauno Koivisto menehtyi 12. toukokuuta 2017. Asiaa ei juuri huomioitu maailmalla muualla kuin meillä Suomessa ja lähinaapureissamme.



Ja sitten pieni vihje keräilijöille. Suomen 100-vuotisjuhlakolikon versio, jossa teloitetaan punavankeja voi muuttua tulevaisuudessa hyvinkin arvokkaaksi. Jos se vedetään pois markkinoilta, kuten on uumoiltu siitä voi tulla keräilyharvinaisuus. Nyt kannattaa kerätä! Palaan asiaan vielä myöhemmässä kirjoituksessani.




Toukokuun 13. päivänä pidettiin euroviisut. Itse en ole koskaan seurannut euroviisuja enkä tehnyt sitä nytkään. Kuulema voittaja oli joku Portugalista. Viisuissa tapahtui joku mielenosoitus. Minusta euroviisujen laulut ovat niin heikkotasoista kirkumista, etten kerta kaikkiaan kestä niiden kuulemista. Lisäksi ne ovat aina olleet poliittisia vaikka muuta järjestäjät yrittävät väittää. Menetelmä on paljolti semmoinen, että jotkut äänestävät joidenkin maiden edustajia vain sen takia, että kannattavat tämän maan voittoa poliittisista syistä. Laulujen laadulla ei ole väliä. Tämän osoitti selvästi Ukrainan voitto kamala Jamala kappaleella viime vuonna ja tänä vuonna Venäjän edustajan Julia Samoilovan estäminen saapumasta kilpailuun. Siitä ei seurannut edes kolmen vuoden kilpailukieltoa Ukrainalle, kuten toimikunta lupaili. Erehdytte hyvät lukijani, jos luulette, että olisin katsonut kilpailua, jos Julia Samoilova olisi päässyt laulamaan. En olisi katsonut. Mutta jo se, että hän ei päässyt tekee viisuista poliittisen.

Paljasta pyllyä euroviisuissa. Osoittaa niiden tason.


Suuri sankarini ukrainalainen Nadjeshda Savtshenko, josta olen jo paljon kirjoittanutkin on samaa mieltä kanssani. Hän ilmoitti julkisesti, että hän "häipyy mahdollisimman kauaksi oksennuttavista euroviisuista, koska Ukrainan tilanteen ollessa sellainen millainen se tällä hetkellä on, mitään iloitsemisen aihetta ei ole." Hän matkusti Intiaan. Sitä ennen hän oli kommentoinut Yhdysvaltojen ulkoministeriä Rex Tillersonia, joka G-7 kokouksessa oli sanonut, että Ukraina ei ole Yhdysvalloille mitenkään tärkeä kysymys. Nadjeshda sanoi "Jos USA ei välitä Ukrainasta, me käännymme Venäjän puoleen ja silloin Venäjä tulee teitä vahvemmaksi." Tosin Ukrainassa puhutaan, että Nadjeshda on "Venäjän lähettämä pikku kasakkatar. Ollessaan Venäjällä kaksi vuotta vankilassa hänestä tehtiin venäläinen agentti". Hänet on erotettu Ukrainan puolustuskomiteasta ja EU-toimikunnasta, hän itse erosi Baktivstsina puolueesta, jonka jäsen hän oli numerolla yksi. On hän vielä Ukrainan parlamentin Radan jäsen ja on hänellä vielä Ukrainan sankarin kunniamerkki, jonka presidentti Poroshenko antoi hänelle omin käsin. Mutta tällä hetkellä kerätään nimiä, jotta tuokin kunniamerkki otettaisiin häneltä pois.

Presidentti Poroshenko ojentaa Nadjeshda Savsthenkolle kunniamerkin.

Hänellä oli Ukrainan parlamentin puhujanpöntössä kuva lähes kaksi vuotta ja koko Eurooppa huusi hänen vapauttamistaan, mutta nyt tilanne on täysin muuttunut. Euroopassa ollaan hiljaa ja Ukrainassa hän on saanut paljon vastustajia. Kysytään onko hän omantunnon asiaa ajava Jeanne d` Arc vai Venäjän projekti? Tyhmyydestäkin puhutaan. Jotkut sanovat, että hän puhuu kansan äänellä. Niin kauan kun hän puhui Ukrainaa hallitsevien äänellä hänellä oli kannatusta, mutta kun hän rupesi puhumaan kansan äänellä ajetaan hänen tuhoaan. Facebook sivuillaan hän kirjoittaa mm. "Emme ole sodassa Venäjän kanssa. Me käymme sisällissotaa, tapamme omaa kansaa. Tätä tavallinen kansa ei koskaan anna teille anteeksi!"

Nadjeshdan imagokin on muuttunut.



Mielenkiinnon vuoksi Baktivstsina puolueen johtajan Julia Timoshenkon imagon muuttuminen tehtävien mukaan. Usko tai älä, sama henkilö on kuvissa. Hän ehdotti aikoinaan ydinaseiden käyttöä Itä-Ukrainaa vastaan kansan tuhoamiseksi siellä.



Sitten aavan meren toiselle puolelle. Sieltä ilmestyi kuvia, joita maailman ei pitänyt koskaan nähdä. Presidentti Trump ei laskenut Yhdysvaltalaisia kuvaajia - huom. ei edes Valkoisen talon virallista kuvaajaa kuvaaman tilaisuutta 10.5.2017, jossa hän tapasi Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin. Ainoa kuvaaja oli venäläinen Lavrovin oma kuvaaja. Tämä oli skandaali monien mielestä. Oli vaarallista päästää venäläinen valokuvaaja Ovaaliin huoneeseen (Oval Office on presidentin työhuone Valkoisessa talossa). Monien mielestä tämä oli jo protokolla rikkomista.






Amerikkalaiset tiedotusvälineet saivat kuvat käyttöönsä ainoastaan venäläisen tietotoimisto TASS:n kautta. Tämä herätti suurta närkästystä. Tiedossa on, että yli 90 prosenttia amerikkalaisista tiedotusvälineistä toimii Trumpia vastaan. On muistettava Trumpin fraasi "You are fake News". Monien mielestä tämä osoittaa, että Trump luottaa enemmän venäläisiin uutisvälineisiin kuin amerikkalaisiin. Jospa tämä oli Trumpin näpäys heille? Yleensä ottaen Yhdysvallat on jakaantunut jyrkästi kahtia. Osa kannattaa Trumpia, osa on Trumpia vastaan. Puhutaan jopa eräänlaisesta sisällissodasta Yhdysvalloissa. On vielä huomattava, että tilaisuudesta on olemassa myös video. Sen on kuvannut Trumpin tytär Ivanka omalla puhelimellaan.

CNN - Trumpin pahin vihollinen. Uutistenlukijan ilme on loistava!


James Comey entinen FBI:n johtaja.


Kaikkein hassuinta oli, että amerikkalaiset toimittajat ryhtyivät kysymään Lavrovilta miksi Trump oli yllättäen erottanut Yhdysvaltain keskusrikospoliisin FBI:n johtajan James Comeyn. Lavrov iski kysymyksen leikiksi "Onko hänet erotettu? Ihan totta, onko hänet erotettu?" Samaa kysyttiin myöhemmin myös Presidentti Putinilta, joka oli pelaamassa jääkiekkoa. Siis amerikkalaisten tiedotusvälineiden on käännyttävä venäläisten puoleen, jotta he saavat tietää, mitä Amerikassa tapahtuu.



Putin pelaamassa jääkiekkoa. Hän teki jopa yhden maalin.



Sitten taas Aasiaan Kiinaan Pekingiin. Siellä Kiina järjesti kansainvälisen Silkkitie-huippukokouksen 14. - 15.5.2017. Sinne oli kokoontunut yli100 valtion päämiehet ja liikemiehet pohtimaan uutta silkkitietä Aasiasta Eurooppaan. Tarkoittaa lähinnä suoraa rautatieyhteyttä mereltä toiselle Aasian ja Euroopan halki. Siellä tapasivat mm. Kiinan Xi Jinping ja Venäjän Vladimir Putin. Euraasian liitto oli hyvin edustettuna kokouksessa.


Uusi suunniteltu Silkkitie.

Kiinan päämiehen pyynnöstä Vladimir Putin soitti pianoa. Presidentti, joka harrastaa itämaisia taistelulajeja, ratsastaa karhulla, pitää sylissään tiikereitä, lentää kurkien kanssa, pelaa jääkiekkoa, soittaa myös pianoa.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tarkistetaan!