lauantai 13. toukokuuta 2017



Flame is Burning!


Flame is Burning!



Maailman monissa valtioissa vietetään toisen maailmansodan voitonpäivää 9. toukokuuta. Länsi-Euroopassa sitä vietetään pienieleisesti jo 8. toukokuuta. Venäjällä 9. toukokuuta on suuri juhlapäivä. Silloin järjestetään monissa kaupungeissa voitonparaateja. Pääparaati on aina tietenkin Moskovan Punaisella torilla. Tämä on usein komeata katseltavaa. Paraati alkaa aina tasan klo 10.00. Punaisen torin varrella olevan Spasskaja-tornin kellon lyötyä tasan kymmenen kertaa kannetaan torille Venäjän ja Voiton liput Pyhä sota -marssin tahdissa. Marssi Pyhä sota (Священная война) on hyvin kaunis ja voimakas ja sen on säveltänyt A V Aleksandrov. Ensimmäisen kerran se esitettiin 26. kesäkuuta 1941 Valkovenäjän asemalla joukkojen lähtiessä rintamalle. Seuraavassa voit kuulla sen laulettuna sekä venäjäksi että suomeksi. Musiikki on hyvin kaunista ja vaikuttavaa.




Seuraa joukkojen tarkastus, jonka suorittavat puolustusministeri ja joukkojen ylipäällikkö. Sitten seuraa Venäjän presidentin puhe. Tämän jälkeen seuraa Venäjän kansallislaulu tykkien kunnianlaukausten säestämänä. Sitten seuraa joukkojen ohimarssi.  Tekniikkaa johtaa aina ensimmäisenä toisen maailmansodan kuuluisin panssarivaunu T- 34.


 T-34

Paraatin päättää orkesterin soittama kuuluisa hyvin kaunis laulu "Slaavilaisen naisen jäähyväiset" (Прощание славянки - Proščanije slavjanki). Voit kuunnella sen seuraavasta osoitteesta:



Paraatin jälkeen presidentti seurueineen menee tuntemattoman sotilaan haudalle, joka sijaitsee Kremlin muurin vieressä. Haudalla  palaa ikuinen tuli. Presidentti seurueineen laskee seppeleet haudalle. Haudalla lukee "Имя твоё неизвестно, подвиг твой бессмертен" suomeksi "Nimesi on tuntematon, tekosi on kuolematon".




Mutta oikeastaan minun ei pitänyt kirjoittaa Punaisen torin paraatista vaan samana päivänä järjestettävästä Kuolemattomien rykmentistä (Бессмертный полк - Bessmertnyi polk). Ilahduttavasti sen suosio on kasvanut maailmassa valtavasti. Jopa Suomessa se järjestettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Tosin lehtitietojen mukaan siihen osallistui vain parisen sataa ihmistä.


Kuolematon rykmentti lähti pienestä liikkeelle. Vuonna 2012 toukokuun 9. Tomskin kaupungissa asukkaat tulivat Voiton päivänä kaduille sodassa kaatuneiden isien ja isoisien valokuvat käsissään. Tästä tempauksesta syntyi spontaani kansanliike "Kuolemattomien rykmentti". Haluttiin vaalia veteraanien ja sodassa kaatuneiden muistoa. Vuonna 2013 ilmiö levisi Ukrainaan ja Kazakhsataniin ja osallistujien määrä alkoi kasvaa sadoiksi tuhansiksi. Vuonna 2014 tammikuussa liike rekisteröitiin valtiolliseksi poliittisesti sitoutumaksi järjestöksi ja tapahtumaksi. Kuka tahansa saa liittyä joukkoon.

Presidentti Putin osallistui tänä vuonna jo kolmannen kerran peräkkäin.


Tänä vuonna Kuolemattomien rykmenttiin osallistui kymmeniä miljoonia ihmisiä ympäri maailmaa. Se järjestettiin yli 60 valtiossa. Jopa Yhdysvalloissa, Kanadassa (mm. Ottavassa ja Montrealissa) ja Australiassa järjestettiin Kuolemattomien rykmentin marsseja. Yhdysvalloissa  niitä järjestettiin jopa 22 kaupungissa. Washingtonissa ja New Yorkissa niihin osallistui kymmeniä tuhansia ihmisiä. Euroopassa niihin osallistuttiin mm. Lontoossa, Pariisissa, Berliinissä, Ateenassa, Prahassa, Ukrainassa (esim. Kiovassa ja Odessassa), Israelissa, Turkissa ja Kyproksella monissa kaupungeissa sekä ensimmäistä kertaa myös vaatimattomasti Helsingissä ja Porkkalassa. Moskovassa Kuolemattomien rykmenttiin osallistui yli 850 000 osallistujaa, koko Venäjällä yli 24 miljoonaa ihmistä.


Kuolematon rykmentti Washingtonissa, Valkoisen talon edessä.


Kuolematon rykmentti New Yorkissa.


Kaunis ele: Pyhän Yrjön nauha ja Yhdysvaltain lippu!


Toronto, Kanada


Montreal, Kanada


Lontoo


Berliini


Ateena


Israel


Ainoastaan Ukrainassa Kuolemattomien rykmentille aiheutettiin hankaluuksia. Siellä erilaiset natsijärjestöt yrittivät estää Kuolemattomien rykmenttien järjestämisen. Osoitettiin mieltä niitä vastaan, heitettiin paukkupommeja, käytettiin väkivaltaa, tapeltiin, riistettiin ihmisiltä Pyhän Yrjön nauhoja, yritettiin riistää lippuja ja käytiin ihmisten kimppuun. Jopa Amnesty International kiinnitti huomiota, että Ukrainassa rikottiin sananvapautta vastaan ja vaati rangaistusta niille, jotka häiritsivät kulkueiden toimintaa ja estivät lippujen ja tunnusten käyttöä. Tosin poliisit tällä kertaa estivät pahimmat ylilyönnit ja pistivät muutaman natsin putkaan rauhoittumaan, Kiovassa kuulema 24 natsia.

 Kiova, Ukraina


Natsit yrittivät estää kulkueiden järjestämisen Kiovassa.


Tämä oli hämmästyttävä ilmiö. Ensimmäistä kertaa Maidanin vallankumouksen jälkeen poliisi ryhtyikin suojelemaan kansalaisia natseja vastaan. Tästä on syntynyt polemiikkia voisiko kyse olla Euroviisuista? Halutaan näyttää eurooppalaisille, että Ukrainassa vallitsee sentään jonkinmoinen demokratia. Haluttiin näyttää, että on täälläkin sananvapautta. Kiovaan sentään tulee paljon eurooppalaisia seuraamaan euroviisuja. Mutta ei! Seuraavana päivänä näitä tapahtumia johtaneet poliisipäälliköt EROTETTIIN! Saivat lopputilin. Tätäkö me haluamme Eurooppaan? Onko tämä Euroopan etiikkaa ja sananvapautta? Missä ovat ihmisoikeudet? Voiko tällaisen valtion liittää EU:hun?


Ukrainassa natsit riistivät Pyhän Yrjön nauhat väkisin ihmisiltä.


Kiova Ukraina. Hän oli vahva, vain kuolleen ruumiini yli saatte tämän nauhan! Eivät natsit saaneet!




Kuolemattomien rykmentti näyttää ilahduttavasti olevan yksi niitä harvoja asioita, joka yhdistää ihmisiä eri puolilla maailmaa. Toivottavasti meillä Suomessakin aletaan ymmärtää sen merkitystä. Toiminta on täysin epäpoliittista ja sodanvastaista. Toivon sen kasvavan yhdeksi koko maailmaa yhdistäväksi tekijäksi!



Julia Samoilova, joka ei päässyt euroviisuihin esiintyi 9.5.2017 Voitonpäivän juhlatilaisuudessa Sevastopolissa Krimillä. Hän esitti myös eurovisiokappaleensa "Flame is Burning".


Asiaan liittyviä linkkejä:








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tarkistetaan!