maanantai 9. helmikuuta 2026

 

MITÄ SANOISI?

 


 En ole vähään aikaan kirjoitellut mitään johtuen muista kiireistä. On ollut paljon töitä. Maailmalla on ehkä eniten herättänyt huomiota Abu Dhabissa Yhdistyneissä arabiemiraateissa 4.2. - 5.2.2026 tapahtunut Venäjän, Yhdysvaltojen ja Ukrainan välinen kaksipäiväinen neuvottelu. Venäjän ja Yhdysvaltojen mukaan neuvottelut sujuivat hyvin. Zelenskyi oli ilmoittanut ennakkoon, että pelkää ainoastaan Trumpia. Venäjän mukaan neuvottelut olivat edenneet hyvään suuntaan. Monien mielestä Eurooppa on yrittänyt häiritä koko ajan neuvotteluja. Euroopan ei pitäisi sotkeentua asiaan!

Eurooppahan ei ollut osallisena neuvotteluissa. Esimerkiksi Venäjän neuvottelija Kirill Dmitrijev syytti Euroopan maita siitä, että ne olivat yrittäneet vaikuttaa neuvotteluihin ja häiritä niiden edistymistä. Tämähän näkyi koko ajan meidänkin tiedotusvälineissämme. No lopputuloksena ilmoitettiin, että neuvotteluissa edistyttiin hyvin. Yhtenä tuloksena oli vankien vaihto molemminpuolisesti vaihdettiin 157 vankia siis yhteensä 314 vankia. Tosin venäläisten vankien joukossa oli kolme venäläistä siviiliä, jotka Ukraina oli vanginnut.

Zelenskyin mukaan neuvottelut eivät olleet helppoja. Venäjän Operaatio ei pääty kuitenkaan neuvottelujen tuloksena. Nyt tulee kuluneeksi siis neljä vuotta kun Operaatio alkoi. Presidentti Putin on ilmoittanut, että kysymyksessä ei ole Ukrainan maa-alueesta vaan ihmisistä, Venäjän turvallisuudesta.  Alkujaanhan  1990 luvattiin, että Nato ei lähene venäjää "tuumaakaan". Nykyäänhän Nato on lähestynyt Venäjän rajoille melkein koko Euroopan puoleisessa osassa. Trump oli hyvin tyytyväinen, että Venäjä pidättäytyi  viikon ajaksi Ukrainan energiatuotannon  pommittamisesta.

On siis selvää, että Venäjän operaatio ei vielä pääty näihin  neuvotteluihin. Venäjän ehtoja ei ole täytetty. Venäjä on myös jatkanut iskujaan Ukrainan energiainfrastruktuuriin. Meillä väitetään, että tärkein solmukohta on Itä-Ukrainan alueiden kohtalo. Zelenskyi väittää, että Trump voisi painostaa Venäjää taloudellisilla pakotteilla. Toisaalta Trumpia kiinnostaa Yhdysvaltojen ja Venäjän välinen kaupallinen kehitys. Venäjä on ainoa täysin omavarainen valtio maailmassa. Venäjä toimittaa Yhdysvaltoihin mm. ydinpolttoainetta ja rakentaa Kiinaan parhaillaan maailman suurinta ydinvoimalaa. Sivuilmiönä voisin kertoa, että Venäjä on ryhtynyt jopa kasvattamaan banaaneja ja kahvia omassa maassaan. Alla täysin epävirallinen näkemys joidenkin mieleisestä lopputuloksesta. Ukrainasta on jäljellä vain puolet jos sitäkään.

Maailma oli hetken kauhuissaan, kun Venäjän ja Yhdysvaltojen välinen ydinasesopimus raukesi. Start-sopimus solmittiin 2010 ja sen olivat aikoinaan allekirjoittaneet Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama ja Venäjän  silloinen presidentti Dmitri Medvedev ja se sai jatkoa 2021 kun presidentit Joe Biden ja Vladimir Putin sopivat siihen viisi vuotta lisää. Sopimus oli siis voimassa 5.2.2026 saakka. Presidentti putin on huomautellut asiasta jo viime syyskuusta saakka, mutta Trump ei ole juuri vastannut asiaan. Näin ollen Venäjällä ja Yhdysvalloilla ei ole yhtään strategisia ydinaseita rajoittavaa sopimusta.



Monien mielestä sopimuksen raukeamisesta maailma tulee vaarallisemmaksi kuin koskaan. Sanotaan, että Tuomipäivän kello on lähempänä kuin koskaan. Se, että Trump ei halua jatkaa sopimusta syiksi sanotaan Kiinan aseistautuminen ja se, että Trump haluaa oman jälkensä sopimukseen. Hänhän on "saanut" Nobelin rauhanpalkinnon. Nyt ollaan ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin tilanteessa, jossa maailman ydinasearsenaaleja ei mikään sopimus rajoita. Jo nykyisillä ydinaseilla voi toteuttaa nykymuotoisen ihmiskunnan loppu.

Tosin vihjeitä on näkynyt, että Trump haluaa uuden sopimuksen. Syynä voi olla Kiinan voimakas ydinaseiden lisääminen ja varustautuminen. Kiina on valmistanut jo ainakin 4 lentotukialusta ja tarkoituksena on valmistaa ainakin 8 lisää. Yhdysvaltojen lentotukialukset ovat  jo vanhoja samoin kuin ydinaseetkin. Kiina ei tule liittymään sopimukseen. Venäjä on valmistanut merkittävän määrän uudenlaisia ydinaseita ja uudenmallisia muita aseita, joita lännellä ei ole. Venäjällä on vain 1 lentotukialus. Jos Yhdysvallat lisää käyttövalmiiden ydinkärkiensä määrää voi Venäjä vastata tähän omalla tavallaan. Venäjän ja Kiinan välinen suhde on erinomainen.

 
Venäjä rakentaa Kiinaan parhaillaan maailman suurinta ydinvoimalaa.

Yhdistyneiden kansakuntien (YK) pääsihteerin Antonio Guterresin mielestä sopimuksen päättyminen merkitsee kansainvälisen rauhanajan ja turvallisuuden loppumista.  Vaikka Venäjällä sanotaan, että välitöntä katastrofia ei tapahdu uhka on olemassa. On otettava huomioon, että ydinasevaltoja on tullut maailmaan lisää. Euroopassakin Ranskalla ja Britannialla on ydinaseita, mutta niitä pidetään yleensä vanhentuneina. Äskettäin Britannia yritti tehdä kokeen kantoraketilla, joka epäonnistui surkeasti. Lensi 100 metriä ja putosi mereen.

 

Kolmas mieltä kuohuttanut aihe viimeaikoina on ollut yhdysvaltalainen seksuaalirikollinen Jeffrey Epstein ja hänen jälkeen jättämänsä paperit. Epstein kuoli 2019 tehdessään itsemurhan hirttäytymällä tai ainakin näin väitetään. Toisaalta väitetään, että hänet murhattiin. Epstein oli miljonääri ja sijoittaja ja hänellä oli saari Yhdysvaltain neitsytsaarten joukossa nimeltään Little St James. Mm. täällä hän harjoitti seksuaalista rikollisuutta myös alaikäisten tyttöjen kanssa. Täältä oli mahdotonta paeta. Paljon tyttöjä oli tuotu entisten Neuvostoliiton tasavaltojen maista. Mm. ukrainalaisista alaikäisistä tytöistä oli löydetty jopa kuvallinen luettelo. Alla yksi kuva tästä kuvallisesta luettelosta. Kuvassa on 13 -vuotias ukrainalainen tyttö, mutta hänellä oli jopa 10 -vuotiaita uhreja.

Varsinkin Norjassa ja Britanniassa on kohua on herättänyt kuninkaallisten osallistuminen näihin juhliin. Yhdysvalloissa taas presidentti Bill Clintonin ja Trumpin osallistuminen on herättänyt huomiota. Ainakin Clinton on osallisena jossain määrin alaikäisiin kohdistuneista suhteista. Presidentti Trump on selkeästi myös mukana vaikka hän yrittää kieltää koko asian. Trump on toistuvasti kiistänyt osuutensa rikoksiin, joiden uhreiksi joutui lukuisia alaikäisiä tyttöjä ja nuoria naisia. Ainakin kuvissa ja Epsteinin asiakirjoissa hänen nimensä esiintyy hyvin tiuhaan tahtiin. Trumpin ja Epsteinin keskinäisen suhteen laatua koskevat spekulaatiot ovat kiihtyneet sitä mukaa kun Yhdysvaltain oikeusministeriö on julkaissut Epsteinin seksuaalirikos­vyyhdin tutkintaan liittyviä dokumentteja. Trump sanoo, että unohtakaa Epstein. En tartu yksityiskohtiin, koska niitä on julkistettu niin paljon

Miljoonien dokumenttien julkaiseminen on kuitenkin vahvistanut, että Epsteinillä oli kytköksiä moniin merkittäviin henkilöihin politiikan, liike-elämän ja tieteen aloilla. Hänen tiedetään myös taltioineen rikoksia videolle. Epsteinin on dokumenttien perusteella väitetty esitelleen nuoria naisia muun muassa Britannian ex-prinssille Andrew Mountbatten-Windsorille sekä Microsoftin perustajalle Bill Gatesille. Epsteinin rikostutkintoihin liittyviä asiakirjoja on julkaistu viime kuukausien aikana. Asiakirjat sisältävät muun muassa uhrien ja todistajien haastatteluja sekä sähköpostikeskusteluja. Asiakirjat paljastivat Epsteinin valtavat verkoston, johon kuului lukuisia vaikutusvaltaisia henkilöitä. Yhteys moniin henkilöihin säilyi, vaikka Epstein tuomittiin rikoksistaan.

Yhdysvaltain oikeusministeriö on julkaissut yli kolme miljoonaa sivua edesmenneen seksuaalirikollisen Epsteinin tutkintaan liittyviä tiedostoja. Paljon Euroopassa on puhuttu, että Epstein vakoilisi Venäjän hyväksi, mutta todellisuudessa hän vakoili Israelin hyväksi. Epstein erosi vaimostaan Melindasta 2021. Melinda sanoi, että on onnellinen erostaan. Orgioissa tapahtui kuulema myös kuolemaan johtavia tapauksia. Saarelta on löytynyt täysin tuntemattomia hautoja. Alla pari kuvaa oudoista orgioista. Kuolleen verta oli maistettava. Näin on todistettu.


 Euroopalla ei mene hyvin, Suomella ei mene hyvin. Nyt on ehkä syytä tarttua tilaisuuteen. Ukrainassa vietetään joka vuosi 1. tammikuuta suurta juhlapäivää. Se on natsien juhlapäivä, joka vietetään Stepan Banderan nimisen natsin kunniaksi. Bandera oli natsijohtaja joka murhasi satoja tuhansia juutalaisia, puolalaisia ja venäläisiä. Nykyään hänestä on tehty Ukrainassa suuri sankari, jolle nimitetään katuja ja pystytetään patsaita. Kuva ohessa on valitettavasti vanha, koska en jaksanut hakea uudempaa.

Paitsi Ukrainaa myös muutamissa Eurooppalaisissa valtioissa natsismi nostaa päätään. Tällaisia ovat mm. Baltian maat ja jopa Suomi. Natsismia vastaan ovat taas Puola, Saksa ja jopa Britannia. Toisen maailmansodan jälkeen monet natsit pakenivat Etelä-Amerikkaan ja heitä otettiin vastaan Yhdysvalloissa ja yllättävästi myös Kanadassa. Nykyään on paljon löydetty erilaisten natsien jälkeläisiä Kanadasta. Nämä ovat itsekin olleet hyvin tietämättömiä esi-isiensä teoista ja kohtaloista. Tämä on tuottanut hyvin yllättäviä tilanteita. Tällä on myös Natoa hajottava vaikutus.

Jälleen Ukrainassa  presidentti Zelenskyin lähipiiristä löytyi eurooppalaisen rahan varastajia. Tiedottaessa sanottiin, että heitä olisi ainakin neljä henkilöä. Nimistä ei ole mitään hyötyä, mutta kuvista on. Seuraavat kuvat osoittavat mihin suomalaistenkin rahat menevät. Varsinkin ensimmäisen kuvan punaisella ympäröity kultainen patsas on todella arvokas. Se on täyttä kultaa. Tulee mieleen se kultainen vessa.

Täytyy myöntää, etten hyväksy ukrainalaisten moraalia. Rahat, jotka on tarkoitettu Ukrainan puolustamiseen pistetään omaan taskuun ja rintamalle lähetetään väkisin pakolla huonolla varustuksella ja koulutuksella vähävaraisia tavallisia miehiä suoraan kuolemaan. Nykyään tavalliset ukrainalaiset ovat nousseet tätä vastaan ja käyvät näitä väkivaltaisia mobilisointeja vastaan. Vanhukset, naiset ja muut siviilit estävät näitä sotilaita ottamasta kiinni miehiä. Joskus sotilaat käyttävät näissä tilanteissa jopa aseita. Tuloksena on sairaalaan joutumisia tai kuolemaan johtavia tapauksessa. Olen kirjoittanut tästä jo lukemattomia kertoja. 

Venäjä etenee koko rintamalla Sotaoperaatiollaan. Se saa myös paljon vankeja. Seuraavassa kaksi Kolumbialaista venäläisten Ukrainassa vangitsemaa sotavankia. He kertovat, että heille luvattiin rakennustöitä Ukrainassa, mutta heti kun saapuivat Ukrainaan heille iskettiin aseet käteen ja lähetettiin rintamalle. Heitä oli kaikkiaan kuusi, mutta neljä sai heti surmansa. Ainoastaan nämä kaksi säilyivät hengissä. He kertoivat, että Kolumbiasta tuodaan paljon huumeita Ukrainaan. Ensiksi ne tuodaan Turkkiin josta ne siirretään Moldovaan, josta edelleen Ukrainaan suoraan rintamalle. Tullit eivät välitä tullata niitä ollenkaan. 

Ukrainalaiset pakkomobilisoidut antautuvat venäläisille yleensä heti kun voivat ilman taistelua. Usein se on ainoa keino yrittää säilyttää henkensä. Jatkan vanhaa sarjaani venäläisille antautuneista ukrainalaisista sotilaista. Mitään nimiä tai muita tietoja en anna eettisistä ja moraalisista syistä:




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tarkistetaan!