sunnuntai 11. helmikuuta 2024

 

MAAMME LUOVUTUS

 

Amerikkalainen ydinpommittaja B-1B Lancer

Viimekertaisessa blogissani ollut kirjoitus siitä kuinka Suomi aikoo luovuttaa omaa maataan Yhdysvalloille sen tukikohtia varten on herättänyt valtavaa polemiikkia lukijoissa. Ehkä on syytä tarkastella asioita lähemmin. Se, että Ruotsi, Norja ja Tanska luovuttavat kukin maataan vain kahta tukikohtaa varten ja suomi peräti 15 tukikohtaa varten merkitsee todella jotain. Mikä saa Suomen tekemään jotain tällaista ja miksi Yhdysvallat haluaa ottaa Suomelta peräti 15 tukikohtaa? On selvää, että asialla on merkitystä. Vaikuttaa aivan selvältä, että Venäjän naapuruus ja sen maantieteellinen asema merkitsevät asetelmassa jotain. Pietarin ja Muurmanskin läheisyys ovat ilmeisen tärkeitä seikkoja. Pietari on Venäjän toiseksi tärkein kaupunki jossa sijaitsee yksi Venäjän huomattavista telakoista ja siellä sijaitsee Kronstadtin (ven.  Кронштадт) kuuluisa laivastotukikohta. Muurmanskissa sijaitsee suuri laivastotukikohta, huomattava telakka ja muita sotilaallisia tukikohtia.

Mutta tästä huolimatta se, että Suomi luovuttaa omaa maataan vieraalle valtiolle on minusta todella hälyttävää. Ehkä on syytä tarkastella asioita lähemmin. Tukikohdat lisäävät ydinasevaltojen välistä jännitettä ja näin siis ydinsodan riskiä. Ne merkitsevät alueluovutusta vieraalle valtiolle. Ne merkitsevät toimivallan ja tuomiovallan luovuttamista vieraalle valtiolle. Tämä vaikuttaa itsemääräämisoikeuden rajoittamiseen. Tukikohtia voidaan käyttää kansainvälisen oikeuden tai ihmisoikeuksien vastaiseen toimintaan, kuten Yhdysvallat on lukuisasti käyttänyt. Tukikohtia voidaan käyttää sotaan sellaisia kolmansia valtioita vastaan, joiden kanssa Suomi on rauhanomaisissa väleissä. Sotilastukikohdat aiheuttavat suuria päästöjä, tuottavat ongelmajätteitä ja tuhoavat ympäristöä. Ne hankaloittavat ja välistä jopa vaarantavat lähiasukkaiden elämää.

Katsotaanpa mitä voi tapahtua. Jo on tapahtunut, että Yhdysvaltalaiset ydinpommittajat harjoittelivat ydinsotaa Suomen ilmatilassa. Suomi salli kahden amerikkalaisen ydinpommikoneen harjoitella hyökkäyksiä venäläisiä sukellusveneiden tukikohtia vastaan Suomen ilmatilan yllä. Suomi salli strategisten B-1B Lancer pommikoneiden lentämisen alueensa yllä syyskuussa 2023. Harjoituksissa simuloitiin risteilyohjusiskuja Pietariin, Murmanskiin ja Severodvinskiin, joissa venäläiset SSBN-alukset ovat sijoitettuina. Tämä lyhenne SSBN tarkoittaa sukellusvenettä, joka kykenee laukaisemaan ydinkärjellä varustettuja ballistisia ohjuksia. Ja tämän meidän presidenttimme ja hallituksemme salli ilman mitään vastalausetta.

Katsotaanpa toinen esimerkki. Yhdysvallat on käyttänyt sotilastukikohtiaan voimakkaasti eettisesti ja moraalisesti ihmisoikeuksien vastaisesti. Se on käyttänyt niitä mm. ihmisten vangitsemiseen ja kiduttamiseen. Esimerkiksi Baltiassa olevia tukikohtia on käytetty vastustajien vangitsemiseen ja kiduttamiseen, mutta erityisesti on mainittava Kuubassa sijaitseva Guantanamo Bayn laivastotukikohta (Guantanamo Bay Naval Base). Siellä sijaitsee kuuluisa Guantanamo Bayn vankileiri, jossa on kidutettu valtava määrä vankeja. Vuodesta 2002 lähtien eli Afganistanin sodasta alkaen näitä tukikohtia sekä Baltiassa että Kuubassa on käytetty ihmisyyden vastaisesti.  Kidutetut edustavat 49:n maan kansalaisia. Heitä on ollut Afganistanista, Bosniasta, Pakistanista, Saudi-Arabiasta, Jemenistä, jopa Euroopasta kuten Ranskasta, Britanniasta ja Venäjältä. Kukaan ei voi estää etteikö näin tulisi käymään myös Suomessa. Solmittu sopimus estää kieltämisen suomalaisilta.


Suomi voi joutua sotaan vastoin tahtoaan. Yhdysvallat on aina käynyt sotiaan eri maissa sijaitsevista tukikohdistaan käsin ja täysin piittaamatta näiden maiden omista näkemyksistä. Presidentti Bush nuoremman hallintokaudella ja hänen seuraajiensa aikana jatkuneita tappavia droneiskuja Pakistaniin, Somaliaan tai Jemeniin ei ole voitu suorittaa ilman Saksassa sijaitsevan Ramsteinin tukikohtaa. Näitä murhaiskuja oli presidentti Obaman aikana 1878 kappaletta. Joidenkin jemeniläisten uhrien omaiset ovat haastaneet Saksan valtion oikeuteen. Heidän mukaansa Saksa ei suojellut kolmansissa maissa asuvien ihmisten elämää alueeltaan tulevilta kansainvälistä oikeutta rikkovilta hyökkäyksiltä. Saksan hallinto-oikeuden ratkaisussa todettiin muun muassa, etteivät Saksan viranomaiset voineet puuttua toimintaan. Sen salliminen, että Suomen maaperää tai ilmatilaa käytetään sodassa kolmatta valtiota vastaan, on itsessään asettumista aseellisen konfliktin osapuoleksi. Kyseinen kolmas valtio voi halutessaan katsoa Suomen julistaneen sodan ja käyttää kansainvälisen oikeuden kannalta laillisesti sotilaallista voimaa Suomessa olevia sotilaallisia kohteita vastaan. Vieraan vallan joukkojen oleskelu maassa kohottaa myös riskiä Suomen hallinnon tai väestön joutumisesta terrori-iskujen kohteeksi. Näin etenkin silloin kun vieras valta sotii jossakin päin maailmaa tai miehittää jotain maata. Esimerkiksi tällä hetkellä Yhdysvallat käyttää Irakissa olevaa tukikohtaa hyökkäyksiinsä Lähi-idässä oleviin kohteisiin.

Toteutuessaan tämä sopimus kahdenkeskisestä puolustusyhteistyöstä DCA (Defence Cooperation Agreement) olisikin Nato -jäsenyyttä sitovampi sopimus. Se takaisi Yhdysvaltain joukoille koko Suomessa esteettömän pääsyn nimetyille lentokentille, satamiin ja alueille, joita ne voisivat käyttää sotilaallisiin tarkoituksiin omassa komennuksessaan vapautettuina tavanomaisista lupa- ja käyttömaksuista. Suomella ei olisi pääsyä alueiden sellaisiin osiin, jotka olisi nimenomaisesti osoitettu Yhdysvaltain joukkojen käyttöön. Yhdysvallat olisi oikeutettu käyttämään omia lakejaan. Sopimuksesta seuraisi tilojen sekä toimi- ja tuomiovallan luovutus vieraan vallan joukoille, jotka voisivat omilla alueillaan suorittaa sotilaallisia tehtäviä Suomen niistä tietämättä ja voimatta niihin puuttua. Siis DCA epäisi Suomelta tarkastusoikeuden eikä kielto estäisi ydinsodankäynnin harjoittelemista Suomen alueella. DCA kaventaisi Suomen itsemääräämisoikeutta. Sopimuksen hyväksyminen vaatisi siis  eduskunnassa 2/3 enemmistöä. Huomion arvoista on kuitenkin, että Suomen NATO-jäsenyys ei mitenkään oikeudellisesti velvoita Suomea solmimaan DCA:ta. Sopimuksesta kieltäytymiselle ei siis ole oikeudellista estettä.

Idiootti presidenttimme Sauli Niinistö allekirjoitti sopimuksen joulukuussa 2023. Myös Suomen hallitus teki niin. Eduskunta päättää sen solmimisesta lähiaikoina. Nyt on tarkoitus toimia niin, että Suomen eduskunta ei hyväksyisi sopimusta. Ydinaseiden tuominen Suomeen on kiellettyä, mutta kuten kirjoitin DCA sopimus mahdollistaisi sen. DCA sopimus puuttuu historiallisella tavalla Suomen suvereniteettiin. Venäjällä oli jo uutinen, että Suomeen tuodaan ydinaseita näihin tukikohtiin. Näin Suomesta tulisi myös ydinaseiden kohdemaa. Se on kuulema yksi syy siihen, miksi Venäjä alkoi kuljettaa siirtolaisia sankoin joukoin itärajallemme. Kysymys kuuluukin nyt onko eduskunnallamme kylliksi järkeä estää sopimuksen syntyminen vai haluaako sekin ajaa Suomen vaaralliseen tilanteeseen. Mutta eduskunnalla edelleen edessään valinta. Se voi hyväksyä DCA sopimuksen sillä seurauksella, että Suomen suvereniteettiin ”puututaan” mikä merkitsisi, että suvereniteetti vähenisi. Eduskunta voi myös hylätä sopimuksen ja siten pelastaa Suomen suhteellisen suvereniteetin eli itsenäisyyden.

Suomen tiedotusvälineet kirjoittavat erilaisia yllyttäviä kirjoituksia kuinka vahva Suomi on. Esimerkiksi että Suomella on valmiina satoja salaisia bunkkereita sotaa varten. Suomi on varautunut kriisitilanteisiin maan alle kaivetuille salaisilla luolastoilla. Puolustusvoimat rakentaa niitä jatkuvasti lisää. Puolustusvoimat rakentaa niitä paikkoihin, jotka ovat sodankäynnin kannalta keskeisiä. Kehutaan jopa 1940 -luvulla rakennettua vanhaa Salpalinjaa. Ihan tuntuu kuin päättäjämme haluaisivat Suomen ryhtyvän sotaan tai toivovan sotaa Venäjää vastaan. Kaikki heidän toimintansa tähtää siihen suuntaan. Ymmärrän ihan hyvin, että reserviläisemme pyrkivät yhä suuremmassa määrin siirtymään siviilipalvelukseen. Jos Venäjä hyökkää Suomeen, siitä ei olisi mitään haittaa Yhdysvalloille. Mutta Suomelle olisi! On hyvä muistaa, että Venäjä on maailman suurin ydinasevaltio. Minä henkilökohtaisesti kieltäydyn ehdottomasti ryhtyväni minkäänlaisiin sotilaallisin toimiin, vaikka Suomeen hyökättäisiin tai Nato ryhtyisi sotilaallisiin toimiin. Meillä on kaikki mahdollisuudet välttyä kaikenlaiselta sodalta jos vain haluamme. Pyrkikäämme sitä kohti. Alla muutama täydentävä osoite:

https://www.eitukikohtia.fi/

https://www.adressit.com/ei_vieraan_vallan_sotilastukikohtia_suomeen

https://worldbeyondwar.org/no-bases/

 

Itsenäisen Suomen valtiollisessa kehityksessä historiallinen käännekohta saavutetaan muodollisesti silloin kun nyt allekirjoitettu DCA sopimus käsitellään Suomen eduskunnassa. Valinta tapahtunee keväällä 2024, Suomen presidentinvaalien jälkeen, joskus niihin aikoihin kun Yhdysvalloissakin valitaan uusi presidentti.

Iso joukko Suomen rauhanjärjestöjä ja -toimintaryhmiä on yhdistänyt voimansa kampanjaan vieraan vallan sotilastukikohtia vastaan. Kampanjassa ovat mukana seuraavat järjestöt ja toimintaryhmät:

 

Euroopassa vallitsee sekava olotila. Taloudellisesti menee heikosti ja monessa valtiossa on lakkoja ja mielenosoituksia. Ukrainan kesäoperaatio epäonnistui ja se on johtanut siihen, että Eurooppa ja Yhdysvallat eivät enää luota Ukrainan toimintaan. Aseapua ja rahoitusta on vähennetty ja mietitään mitä pitäisi  tehdä. Monien valtioiden mielestä, varsinkin Britannian mielestä, pitäisi käydä suoraan toimintaan. Tämä voisi tarkoittaa suoraa hyökkäystä Venäjää vastaan. Tämä voisi merkitä kolmatta maailmansotaa. Mutta se on vaarallista toimintaa, koska Venäjä on maailman suurin ydinasevalta.

Myös Venäjällä on pohdittu asioita ja varsinkin Naton toimintaa. Natomaista on Ukrainaan annettu aseita ja rahaa sekä lähetetty tuhansia  kouluttajia ja taistelijoita Ukrainaan taistelemaan Venäjää vastaan. Siitä huolimatta nämä valtiot väittävät, että eivät ole sodan osapuolia.  Tässä pitäisi olla jonkinlainen vastuu eikä antaa kaiken tapahtua ilman mitään reagointia. On ajateltu, että Venäjä julistaisi Naton vihollisekseen kuten Nato on tehnyt Venäjän suhteen. Näinhän Venäjä ei ole vielä tehnyt. Sitten voitaisiin uhata sotilaallisilla toimilla näitä valtioita vastaan. Jos tämä ei tehoa voitaisiin suorittaa suoranaista sotilaallista toimintaa niihin valtioihin, joista on tullut aseita ja taistelijoita Ukrainaan. Käytännössä se merkitsisi jonkinasteista hyökkäysoperaatiota näihin. Tämä on katsottu oikeutetuksi ja lailliseksi operaatioksi. Myös on ajateltu painottaa voimakkaasti, että Venäjä voi käyttää taktisia ydinaseita jos toiminta ei muutu. Jos tämäkään ei vaikuta voitaisiin suoranaisesti myös käyttää taktisia ydinaseita suurimpiin Eurooppalaisiin kaupunkeihin. Tämä merkitsisi valtavaa  määrää siviiliuhreja kyseisissä paikoissa. Kaikki tämä merkitsisi kolmatta maailmansotaa. Se voisi merkitä myös loppujen lopuksi vielä pahempaa.

Venäjällä on myös ajateltu toista pääkaupunkia. Se voisi sijaita Siperiassa. Moskova on erinomainen pääkaupunki, kaunis ja tehokas, mutta se sijaitsee liian lähellä rajoja. Sitä paitsi maailman painopiste kaikissa toiminnoissaan on siirtymässään itään. Tästä syystä on ajateltu ruveta kehittämään uutta pääkaupunkia ja vähitellen siirtää pääkaupungin toimintoja sinne. Pietari Suuren aikana Venäjän vallankumoukseen asti pääkaupunki oli Pietari, vallankumouksen jälkeen se oli Moskova, nyt idän kehittyessä olisi loogista sen sijoituspaikaksi Siperia.  Asialla ei toistaiseksi ole mitään kiirettä ja Moskova on hoitanut asiansa todella hyvin. Mutta presidentti Vladimir Putinkaan ei asu Moskovassa vaan paremman ilmaston alueella etelässä. Hän hoitaa ainoastaan tärkeimmät virkatehtävät Moskovassa. On kuitenkin otettava huomioon, että nämä pari kirjoittamaani viimeistä lukua ovat vain ajatusrakennelmia eikä vielä todellisia suunnitelmia. Ne eivät todellakaan ole virallisia kannanottoja, mutta niiden asiatausta olisi hyvä ottaa huomioon myös lännessä.

Sotilaallisesti kuitenkin Kiina on ryhtynyt kasvattamaan armeijansa taistelukykyä. Se suunnittelee joidenkin tietojen mukaan maailman suurinta ja tehokkainta armeijaa. Kiina on ryhtynyt kasvattamaan ydinaseidensa määrää ja tarkoitus on kasvattaa niiden määrä maailman suurimmaksi myös ohi Venäjän. Myös tarkoitus on kasvattaa laivasto ja ilmavoimat maailman suurimmaksi. Kiinalla on siihen hyvät edellytykset. Tähän asti maailmaa ovat hallinneet ensin Britannian imperiumi ja sitten Yhdysvaltojen imperiumi. Siinä välissä oli aikakausi, jolloin maailmaa hallitsi kaksi imperiumia, Neuvostoliitto ja Yhdysvallat. Mutta nykyään maailma on muuttumassa monikeskiseksi joista näkyvimmät ovat Yhdysvallat, Kiina ja Venäjä. Varsinkin Eurooppa on vähentämässä merkitystään maailmassa ja itä nostamassa voimakkaasti merkitystään. Uusi maailma on kasvamassa.


Sitten länsimaiden taivaalle ilmestyi kuuluisa nimi. Tucker Carlson on minulle hyvin tuttu jo monien, monien vuosien ajalta. Olen pitänyt tätä toimittajaa hyvin etenevänä ja mielenkiintoisena henkilönä, mutta nyt häntä on käsitelty meillä ja lännessä hyvin negatiiviseen sävyyn. Silloin kun hän oli Fox Newsin juontaja yritin aina katsoa hänen lähetyksensä. Sitten hänet sanottiin törkeästi irti. Luulin, että en enää näe häntä, mutta hän perustikin oman  kanavan, jossa on jatkanut toimintaa. Minusta hän on hyvin viisas ja etevä ja kunnioitan häntä suuresti. Hänen lähetyksensä ovat aina olleet hyvin mielenkiintoisia. Se miksi häntä nyt haukutaan negatiivisesti johtuu siitä, että Venäjän presidentti Vladimir Putin myönsi hänelle haastattelun. Putin ei ole moneen vuoteen myöntänyt mitään haastatteluja länsimaisille toimittajille, mutta nyt hän myönsi Tucker Carlsonille haastattelun. On ilmeistä, että myös Putin on pitänyt Carlsonia varsin etevänä toimittajana. Ei hän muuten olisi myöntänyt haastattelua. Haastattelu julkistettiin 9.2.2024 ja tähän mennessä sillä on ollut jo lähes 300 miljoonaa katselijaa. Se on kuulema tähän mennessä suurin määrä koskaan netissä katsotuista ohjelmista. Ohjelma kestää yli 2 tuntia.

Tucker pyysi myös Ukrainan Zelenskyltä haastattelua, mutta tämä ei edes vastannut Tuckerille. Tämä kai johtuu Ukrainan tämänhetkisistä vaikeuksista. Tai sitten hän yksinkertaisesti pelkää Tuckeria. Mutta tällä haastattelulla voi olla vaikutusta Yhdysvaltain presidentin vaaleihin. Mielenkiintoinen kysymys kuuluukin onko sillä vaikutusta ja mikä vaikutus sillä voi olla? Haastattelulla on valtava määrä katsojia myös Yhdysvalloissa.  Tucker sanoi vielä palaavansa Moskovaan.

 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tarkistetaan!