sunnuntai 4. helmikuuta 2024

 

HAASTATTELU

 


 Aivan sattumalta satuin katsomaan netistä Columbian yliopiston professori Jeffrey David Sachs:n haastattelun. Haastattelu suoritettiin 25.1.2024 etänä. Hämmästyksekseni hänen näkökantansa ja ajatuksensa maailman tämän hetken menosta ja tapahtumista olivat hyvin identtiset omieni kanssa. Täytyy myöntää, että hämmästykseni oli todella suuri. Ajattelin kirjoittaa siitä nyt. Kysymyksiä en kirjoita, koska ne eivät vaikuta oleellisilta. Olen joutunut kääntämään suomeksi kaikki vastaukset. Siksi siellä voi olla epätäsmällisyyksiä. Seuraavassa jokainen lause on Jeffrey Sachsin. Lue hänen mielipiteensä! Yllä oleva kuva on vain mielikuvitusta, joka on joidenkin mielessä. Alla haastattelu:

Trump voittaa vaalit. Baidenia vastaan on niin paljon seikkoja. Sotatoimet Ukrainassa eivät ole toimineet hyvin. Näyttää, että Venäjä voittaa Ukrainan. Myös Gazassa ei mene hyvin. Ikä painaa Baidenia. Hän ei enää hallitse tilanteita. Omat ongelmansa ovat Meksikon rajalla. Minkäänlaista todellista suunnitelmaa Ukrainan suhteen ei ole. Apu Ukrainalle halutaan lopettaa. Minkäänlaista strategiaa Ukrainan suhteen ei ole. Yhä enemmän kuunnellaan Trumpia. Hän haluaa lopettaa kaiken avun Ukrainalle. Aika Bidenia kohtaan taistelee häntä vastaan. On todennäköistä, että Bidenin viimeisenä vuonna juuri mitään apua Ukraina ei tule saamaan. Suurin virhe Bidenilla oli, että hän ei neuvotellut aikoinaan Venäjän kanssa. Tästä puhui mm. Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov äsken YK:ssa. Hän sanoi mm. että Venäjä on aina valmis neuvottelemaan, mutta yhdysvallat ei koskaan suostunut tähän. Tämä ei ole propagandaa, vaan todellista realismia.

Luultiin, että Ukraina voittaa Venäjän. Minusta se oli aivan mieletön ajatus. Minä aivan alusta asti tiesin miten tulee käymään. Ajateltiin, että Venäjän kanssa ei tarvitse tai ei saa keskustella. Minusta tämä oli todella kummallista. Suhtautuminen Natoon pitäisi sopia neuvottelupöydän ääressä eikä Ukrainan sotatantereella. Tietenkin kaikki tulevat syyttelemään toisiaan, mutta Ukrainalle tilanne on hirveä ja Baidenille katastrofi. Koko ajan oli paljon mahdollisuuksia käydä dialogia Venäjän kanssa, mutta Yhdysvallat kieltäytyi siitä.

Oikeastaan keskustelut pitäisi käydä Venäjän ja Naton välillä. Kaikki alkoi 2008 tai oikeastaan 2014. Natoa ei olisi pitänyt ryhtyä laajentamaan ja olisi pitänyt ottaa huomioon Venäjän tulevaisuus. Tästä puhuivat mm. Henry Kissinger ja William Burns. Monet ihmiset puhuivat, että ei pidä vetää Ukrainaa Natoon. Sehän oli kaikkien nähtävissä. Mutta Biden vain jyrkästi ryhtyi toimimaan. Ei olisi pitänyt ryhtyä vetämään Ukrainaa natoon, mutta Biden vain ryhtyi siihen. Tältä sodalta oltaisiin vältytty jopa vielä maaliskuussa 2022. Ukraina oli vielä silloin valmis ottamaan neutraalin statuksen, mutta Yhdysvallat ja Britannia sanoivat ei. Se oli valtava erehdys. En edelleenkään kykene ymmärtämään miten he saattoivat tehdä niin valtavan erehdyksen. Minulle kaikki oli ymmärrettävää, mutta Valkoinen talo ei sitä ymmärrä. He eivät edelleenkään kykene ymmärtämään Venäjän päättäväisyyttä. Venäjän huoli on absoluuttisen ymmärrettävää, absoluuttisen laillista. Mutta Valkoinen talo kieltäytyy ymmärtämästä sitä.

Jo tällä hetkellä maailmassa muotoutuu uusi järjestys. Ja Yhdysvaltain maailman hallinnoiminen on jo paljon revennyt. Kun Neuvostoliitto hajosi 1991 Yhdysvallat tunsi itsensä ainoaksi imperiumiksi maailmassa. Tämä illuusio tunnettiin vahvasti koska Yhdysvallat ei kyennyt näkemään millaisen voiman Kiina saa taloudessa ja teollisuudessa. Yhdysvallat on ryhtynyt kadottamaan omaa mahtiaan. Venäjä on alkanut nousemaan maailmassa voimakkaasti. Yhdysvalloilla ei ole enää voimaa tehdä kaikkea, mitä se haluaa. Se ei ole enää mahdollista ja täytyy päästää irti tuosta vanhasta käsityksestä. Täytyy päästä irti käsityksestä, että USA on hegemonia, se on illuusio. Se oli aina illuusio, mutta tänä päivänä vuonna 2024 se on kaikkien nähtävissä. Se nähdään mm. Gazassa ja Lähi-idässä joissa Yhdysvallat melkeinpä yksinään kannattaa Israelia. Silloin kun Biden puhuu, että kaikki odottavat Yhdysvalloilta johtajuutta se on roskaa, koska mikään maa ei katso Yhdysvaltoja enää ylöspäin. Kaikki katsovat USA:ta ja sanovat: "olkaa hyvä ja lopettakaa kaikki nostamanne sodat ympäri maailmaa"! Pitäkää itsenne kurissa. Yrittäkää olla tekemättä kaikkialla jotain. Mutta Biden elää jossain menneisyydessä. Katsokaa kun hän puhuu! Hän puhuu kuin jostain 1900 -luvulla. Se ei ole enää mitään 2000 -lukua.

Tietyt senaattorit puhuvat konkreettisesti, että meidän täytyy kannattaa Natoa, meidän täytyy kannattaa Ukrainaa, meidän täytyy vastustaa Kiinaa. Mutta jos he terveellä järjellä ajattelisivat, mitä Ukrainassa tapahtuu, jotain ymmärtäisivät Kiinasta, mitään tämmöistä ei tapahtuisi. Mutta he eivät ymmärrä mitään. Joten nykyinen hallinto suorittaa virheen toisensa jälkeen. Ja tämä kaikki alkoi jo presidentti Obaman aikoihin. Se alkoi jo vuodesta 2014 lähtien, jolloin syrjäytettiin presidentti Janukovyts. Ja se jatkuin Minskin sopimusten aikoina. Se jatkui myös silloin kun presidentti Putin tarjosi neuvottelua turvallisuudesta. Virhe toisensa jälkeen, virhe toisensa jälkeen. Ja kaikki tämä johtuu siitä, että USA kuvittelee, että se pystyy käyttämään hyväkseen sanktioita, teknillistä kyvykkyyttään, käyttämään hyväkseen Natoa ja kaikkea muuta, mutta joka kerta se erehtyy. Virhe toisensa jälkeen. Mutta nyt edessä on vaalit. Kaikki täytyy venyttää syksyyn, mutta kuka tietää millainen tulee olemaan tilanne taistelutantereella. Heillä ei ole minkäänlaista turvasuunnitelmaa.

Koko tammikuun olen matkustanut Intiassa, Kambodzassa, Malesiassa, Kiinassa, Hongkongissa. Ja koko tämän matkan ajan minulla oli voimakas ihmetys näiden maiden teknologisesta tasosta. Näiden maiden teknillinen taso oli hyvin korkea. Tapasin heidän johtajiaan ja huomasin, että teknillinen taso kehittyy erinomaisesti. Yhdysvaltain puhe siitä, että Kiinassa on menossa jonkinlainen alennustila on täyttä roskaa. Kohtasin tavaroita, joita Kiina tällä hetkellä valmistaa. Näin tuulivoimaloita, turbiineja, paljon kaikenlaista hyvin mielenkiintoista, sähköautoja, hyvin edistyksellistä teknologiaa. Jopa Elon Musk sanoi, että täytyy kiireesti ryhtyä suojelemaan amerikkalaista teollisuutta, erityisesti Teslaa. Muuten Kiina valtaa koko sähköautojen markkinat. Joten Kiinan tilanne on erittäin lupaava. Tämä on erityisen tyypillistä amerikkalaiselle tilanteelle. Mutta minkäänlaista alennustilaa Kiinassa ei ole. Ja Aasia kokonaisuudessa jatkaa voimakasta kehittymistään. Ja tästä syystä myös Venäjä on voimakas, koska se on kääntynyt Intian puoleen ja on osallisena BRICS -liitossa. Tämä kaikki kehittyy erittäin onnistuneesti, joten se mitä lännessä puhutaan on vain säälittävä yritys heittää jonkinlainen varjo ja puhua jotain pahaa näistä seikoista. Mutta tämä on tyypillistä lännelle. Se on hyvin tyhmä asenne. He yrittävät vain todistella itselleen, että he ovat maailman voimakkaimpia maailmassa, mikä jo kauan ei ole pitänyt paikkaansa. Yhdysvaltojen pitäisi vähemmän rakentaa erilaisia sotia maailmassa ja keskittyä talouteen.

Siinä oli Columbian yliopiston professori Jeffrey David Sachs:n haastattelu. Minua siis hämmästytti erityisesti se, että itse olen ajatellut asioista hyvin samankaltaisesti jo pitemmän aikaa. En uskonut, että lännestä löytyisi näin läheisesti ajattelevia julkisia ihmisiä. Olisin vielä korostanut Venäjän ja Kiinan välisiä suhteita ja lännen, varsinkin Euroopan orjamaista asennetta Yhdysvaltoihin. Lisäksi uutta sotaan ja varustautumiseen liittyvää mielipuolista asetelmaa. Asioista pitäisi neuvotella eikä rakentaa vastakkaisuutta. Suomella olisi tähän hyvät asemat, mutta Suomi käyttäytyy täsmälleen vastakkaisesti. Meillä ei ole ketään tarpeeksi järkevää ihmistä. Suomi antaa itsensä orjaksi Yhdysvalloille. Tietenkin haastattelun kääntäminen ei ollut helppoa. Joutui ikään kuin ilmasta sieppaamaan sanontoja. On tietenkin toistoja, kuten aina suullisessa haastattelussa.

On vaikea ajatella mistä kannattaisi aloittaa Sachs:n. haastattelun kommentointini. Siksi yksinkertaisesti aloitan Yhdysvaltojen sisäistä asioita. Tällä hetkellä siellä politiikassa vallitsee valtavia ristiriitoja.  Edessä on presidentin vaalit. Vastakkain perinteisesti ovat demokraatit ja republikaanit. Tällä hetkellä ylivoimaisessa johdossa on republikaanien  Donald Trump. Tämän hetken presidentti Joe Biden  on heikommassa asemassa ja hänen kannatuslukunsa tuntuvat luisuvan vain alaspäin. Varsinkin Texas on noussut esiin tässä ja monessa muussakin asiassa ja aiheuttaa ristiriitoja Yhdysvalloissa. Texas on ylivoimaisesti rikkain Yhdysvaltojen osavaltioista ja siihen liittyy paitsi voimakas Trumpin kannatus myös monia muita seikkoja, mm. rajakiistoja demokraattien kanssa Meksikon suhteen. Nämä kiistat ovat mennet  jopa niin pitkälle, että Texas on jopa uhannut erota Yhdysvalloista. Tähän on liittynyt myös muita osavaltioita. On puhuttu jopa ihan vakavasti sisällissodasta. Mutta tähän liittyy niin paljon asioita, että tämä vaatii erillisen kirjoituksen.

 

Texas exit

Joka tapauksessa Bidenin kannatusluvut menevät alaspäin. Häntä pidetään jo liian vanhana ja sekopäisenä. Hän ei aina tiedä missä mennään. Hänen keinonsa on käyttää klassisesti erilaisia sotia hyväkseen. Näin ovat tehneet melkein jokainen Yhdysvaltojen presidentti. Aina kun kannatusluvut laskevat, nostetaan sota jossain päin maailmaa. Näin teki mm. presidentti Obama. Tosin sodat eivät aina mene hyvin, mutta kannatusluvut nousevat. Monet sodat ovat päätyneet häviöön ja suuriin uhrilukuihin. Esimerkiksi Irakissa on kuollut jo yli 1,4 miljoonaa siviiliä eikä sota ole vieläkään päättynyt. Afganistanin sota päättyi häviöön ja pakenemiseen, mutta kaikki sodat aiheuttavat myös valtavia pakolaismääriä, jotka kohdistuvat Eurooppaan ja tänne meille Suomeenkin esimerkiksi Venäjän kautta. Tällä hetkellä Bidenin kohteina ovat mm. Jemen, Syyria, Irak, Iran jne.

Otetaanpa sitten Eurooppa. Euroopassa alkaa vallita taloudellinen katastrofi. Tämä on nostanut mm. maanviljelijät kapinaan eri puolilla Eurooppaa. Asia koskee Politiikkaa Ukrainaa kohtaan. Ukrainalaiset voivat tuoda halvalla maataloustuotteita Eurooppaan. Tämä uhkaa eurooppalaisten viljelijöiden elinkeinoja. Puola sulkee jopa rajansa Ukrainalaisilta. Myös valtavat sanktiot Venäjää kohtaan ovat aiheuttaneet taloudellista sekasortoa Euroopassa. Ennen Venäjältä sai erittäin edullisesti energiaa ja investointien avulla saatiin valtavia voittoja Eurooppaan. Kauppaa käytiin suurehkolla volyymilla. Nyt näitä ei enää ole ja Venäjä on kohdistanut kauppansa itään esimerkiksi Kiinaan ja Intiaan ja saa sieltä suuria voittoja. Itse asiassa Yhdysvaltojen ja Euroopan kohdistamat sanktiot ovat tuottaneet Venäjälle valtavasti voittoa ja se voi sotaoperaatiosta huolimatta hyvin. Tämä taas aiheuttaa Euroopassa taloudellisia vaikeuksia ja jopa elintason laskua ja työttömyyttä. Tämä taas aiheuttaa esimerkiksi lakkoja, konkursseja ja kapinointia monin tavoin, kuten esimerkiksi meillä täällä Suomessa. Tämä lisää meillä Euroopassa eripuraisuutta ja kiistoja esim. EU:ssa.

Euroopassa aloitettiin äskettäin Naton suurimmat  rauhan aikana koskaan pitämät sotaharjoitukset. Se kulkee nimellä ”Steadfast Defender 2024”. Syyksi sanotaan Venäjän uhkaa. Tämä kuvaa jonkinmoista hysteriaa. Venäjällä ei nykyisessä tilanteessa ole aikomustakaan hyökätä minnekään Eurooppaan. Siinä ei olisi mitään järkeä. Mutta Yhdysvalloilla ja lännellä on syynsä. Monet maat mm. Baltia ja Puola suorastaan vaativat sitä. Harjoituksella on vaaransa. Se voi helposti lipsahtaa virheen puolelle. Harjoitusten lähtökohta on se, että Ukrainan sotatoimet eivät ole alkuunkaan menneet niin kuin lännessä suunniteltiin. Yhtenä tarkoituksena on pelotella Venäjää, mutta Venäjä vain naureskelee näille harjoituksille. Siellä sanotaan. että joka kerta kun Venäjä on tullut vahvaksi sitä on pelätty. Silloin kun Venäjä oli heikko siitä pidettiin. Mutta Venäjällä on valtava historiansa. Napoleon hyökkäsi aikoinaan ja Hitler hyökkäsi aikoinaan ja Venäjä pärjäsi. Mutta nykyään tällä on vaaransa. Venäjällä on maailman eniten ja nykyaikaisimmat ydinaseet. Tämä voisi tietää maailman kohtaloa.

Britannian ydinsuojat ja bunkkerit

Yhdysvalloilla on yli 750 sotilastukikohtaa maailmalla. Nyt Yhdysvallat haluaa perustaa jopa Suomeen sotilastukikohtia. Tämä perustuu kahdenväliseen yhteistyösopimukseen Defense Cooperation Aagreement (DCA), joka mahdollistaisi mm. amerikkalaisten joukkojen vapaan liikkumisen ja aseiden varastoinnin Suomen alueella. Äskettäin Yhdysvallat perusti Ruotsiin, Tanskaan ja Norjaan kuhunkin kaksi sotilastukikohtaansa ja Britannian sotilastukikohtiin vei ydinaseita ympäri Britanniaa. Nyt Suomeen on perusteilla 15 sotilastukikohtaa. Suomen laki ei ulotu näihin sotilastukikohtiin vaan niissä vallitsee Yhdysvaltojen laki. Nämä tukikohdat voivat pitää sisällään vaikka ydinaseita. Niissä voidaan pitää vankeja, kiduttaa heitä tai vaikka teloitta heidät. Suomalaisilla ei olisi niihin mitään pääsyä. Alueet tulisivat ilmaiseksi Yhdysvalloille. Nämä seikat selvästi rajoittavat Suomen itsemääräämisoikeutta. Käytännössä tulemme olemaan miehitetty maa. Olen jo aikaisemminkin kirjoittanut tästä asiasta. Tietoa lisää tästä asiasta näistä osoitteista:

https://www.eitukikohtia.fi/

 

Asiaa vastaan on tekeillä adressi osoitteessa:

https://www.adressit.com/ei_vieraan_vallan_sotilastukikohtia_suomeen

 

Yhdysvaltojen sotilastukikohtiin voi perehtyä visuaalisessa tietokannassa:

https://worldbeyondwar.org/no-bases/

 

 

Idiootti presidenttimme Sauli Niinistö allekirjoitti sopimuksen  joulukuussa 2023. Myös Suomen hallitus teki niin. Nyt on tarkoitus estää, että Suomen eduskunta ei hyväksyisi sopimusta. Ydinaseiden tuominen Suomeen on kiellettyä, mutta tämä DCA sopimus mahdollistaisi sen. Näin ollen Suomesta tulisi myös ydinaseiden kohdemaa. Yhdysvallat on jo käyttänyt vastaavia tukikohtia muissa maissa omiin tarkoituksiinsa (esim. kidutuksiin) ja omiin sotiinsa. Näin se voisi tehdä myös Suomesta käsin. Venäjällä oli jo uutinen, että Suomeen tuodaan ydinaseita näihin tukikohtiin. Tätä sopimusta valmisteltiin hiljaisuudessa ja kansalta salassa. Edes eduskunta ei tiennyt asiasta mitään. Kysymys kuuluukin  nyt onko eduskunnallamme kylliksi järkeä estää sopimuksen syntyminen vai haluaako sekin ajaa Suomen vaaralliseen tilanteeseen. Itsenäisyyden olemme jo menettäneet.  Menetämmekö myös turvallisuutemme? Suomen asema on aivan toinen kuin Ruotsin, Tanskan ja Norjan. Suomi on Venäjän rajanaapuri ja lähellä Pietaria ja Murmanskia. Ilman muuta Venäjä tulee kokemaan tällaiset tukikohdat Suomessa uhkana itselleen. Jännite Suomea kohtaan tulee kasvamaan. Venäjä tulee lisäämään paineita maatamme kohtaan. Tätäkö haluamme?

Entäpä miten jatkaa Sachsin haastattelun kommentointia! Ehkäpä järkevintä on jatkaa Ukrainan aiheen käsittelyä, koska se on hyvin aktuelli. Äskettäin Venäjän ilmatilassa ammuttiin IL-76 kuljetuskone alas. Ampujat olivat ukrainalaisia ja ohjus oli amerikkalainen Patriot ilmatorjuntaohjus. Koneessa oli 65 ukrainalaista sotavankia, joita oltiin palauttamassa Ukrainaan. Kaikki kuolivat. Miksi Ukraina tämän teki ei ole tiedossa. Paljon puhutaan, että teko oli tahallinen, mutta syytä ei ole tiedossa. Venäjä on kutsunut länsimaisia tutkijoita paikalle tutkimaan tätä rikosta, mutta yksikään ei ole saapunut. Venäjällä on jo yli 15 000 ukrainalaista sotavankia. Venäjä haluaisi päästä jo ainakin osasta irti, mutta vankien joukossa on paljon sellaisia, jotka eivät halua palata Ukrainaan.

Yleisesti ottaen puhutaan, että ukrainalaiset ovat jo kyllästyneet sotaan. Siitä halutaan päästä jo irti. Presidentti Zelensky ei tätä halua, koska se olisi hänen uralleen varma loppu. Myös Euroopassa ja Yhdysvalloissa suhtaudutaan jo Ukrainan toimintaan aika pessimistisesti. Ei odoteta enää paljoa Ukrainalta. Ainakin tervejärkisimmät suhtautuvat näin. Tästä syystä zelensky halusi erottaa Ukrainan armeijan komentajan Valerij Zaluzhyinin  paikaltaan, mutta ei vielä onnistunut siinä. Zelensky tarjosi Zaluzhyinille toisen aseman, mutta tämä kieltäytyi siitä. Siis toistaiseksi hän on paikallaan. Kulissien takana tapahtuu.

Zelensky ja Zaluzhyin

 Kaikesta näkyy, että Ukrainalla on puutetta rahasta myös puutetta sotijoista. Siksi siellä on ehdotettu, että koko kansa pakotettaisiin sotaan 18 -vuotiaasta alkaen. Siis myös naiset ja jopa sairaat ja vammaiset. Kansa kokonaisuudessaan taas tätä ei halua. He sanovat, että menköön hallitus ja Verhovna Rada rintamalle sotimaan niin näkevät mitä se on. Joka päivä Ukraina menettää satoja sotilaita päivässä. Ne, jotka tietävät mitä rintamalla tapahtuu eivät halua mennä sinne. Usein ne, jotka ovat joutuneet rintamalle haluavat vain antautua venäläisille mahdollisimman nopeasti ennen kuin menettävät henkensä. Tätä varten venäläiset ovat luoneet turvallisen järjestelmän, joka suo mahdollisimman turvallisen menetelmän tälle. Ukrainalaiset ovat koventaneet otteittaan ottaessaan kiinni niitä, jotka eivät halua mennä sotimaan. Usein se on hyvin raakaa toimintaa ja jopa siviilit ovat ruvenneet vastustamaan kiinniottoja. Usein ne tuottavat jopa vammoja uhreille.

Ukraina sotii siis Euroopan ja Yhdysvaltojen puolesta ja kohde on Venäjä. Venäjä toisaalta sanoo, että ukrainalaiset ovat samaa kansaa heidän kanssaan. Myös huomattava osa ukrainalaisista on tätä mieltä varsinkin idässä. Mitä lännemmäksi mennään Ukrainassa sitä suurempi on vastustus. Venäjä on tarjonnut neuvotteluja, mutta länsi ei kuuntele. Lopuksi haluan jatkaa vanhaa sarjaani ukrainalaisista venäläisille joutuneista tai antautuneista vangeista. Nimiä ja muita henkilötietoja en kerro eettisistä ja moraalisista syistä. Yleistä tietoa voin kertoa. Yksi ukrainalainen vangittu sotilas kertoo, että harvat ihmiset selviävät rintamalla 18 kuukautta. Hän oli onnekas, mutta monet muut eivät. Mutta kukaan ei selviä 36 kuukautta. Hän neuvoi Verhovna Radan kansanedustajia vierailemaan etulinjassa ja viettämään siellä vähintään yhden päivän.











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tarkistetaan!