sunnuntai 18. helmikuuta 2024

 

EETTINEN MORAALI

 


Arndt Juho Pekurinen

No nyt Suomi on saanut presidentinkin. Tosin hän on hyvin ovela juonittelija  eikä ollenkaan minun makuuni. Alexander Stubbilla on kaksoiskansalaisuus, hän on myös Yhdysvaltain kansalainen.  Pian Suomi on Yhdysvaltain osavaltio suoraan Venäjän rajalla. Kuuluu samaan puolueeseen kuin hallituksemme puheenjohtajakin. Tämä tietää vaikeita aikoja köyhimmälle kansanosalle. Työttömät ja köyhät saavat kärsiä näistä valinnoista. Suomessa vallitsee taantuma kuten Euroopassakin. Tätä aiotaan hoitaa ottamalla köyhiltä ja työttömiltä viimeisetkin rahat pois. Asiat voitaisiin hoitaa muutenkin. Tiedän monta keinoa hoitaa Suomen rahoitusvaikeuksia ottamatta rahaa juuri köyhimmältä kansaosalta. Yksinkertainen keino olisi vähentää puolustusvoimien rahoitusta ja säätää eläkekatto. Suomi ei tarvitse niin paljon hävittäjiä, kuin on tilattu. Puolet riittäisi ihan hyvin. Joillakin on valtavat eläkkeet. Eläkekatto voisi olla esim. 3 000 tai 4 000 euroa kuussa. Sen yläpuolelta leikattaisiin kaikki pois.

Viimekerralla kirjoitin siitä kuinka Suomi luovuttaa maataan Yhdysvalloille sen sotilastukikohtia varten. Suomi menettää omaan maahansa omistusoikeuden. Tuskin uusi presidenttimmekään puuttuu tähän. Ymmärrän hyvin, että reserviläisemme pyrkivät yhä suuremmassa määrin siirtymään siviilipalvelukseen. Oikeastaan pitäisi ottaa mallia kuuluisasta pasifistista Arndt Juho Pekurisesta, joka murhattiin raa'asti, kun hän kieltäytyi tarttumasta aseisiin jo 1930 ja 1940 -luvuilla. Hän oli edellä aikaansa. Suomi ei ole sivistysvaltio, kun se kieltään ihmiseltä oikeuden olla tarttumatta aseisiin. Jos ihmisellä on moraalinen ja eettinen elämän asenne olla tarttumatta aseisiin hänellä pitäisi olla oikeus siihen. Millään valtiolla ei ole oikeutta pakottaa ketään ihmistä sotapalvelukseen vastoin hänen tahtoaan. Itse olen asenteeltani totaalikieltäytyjä, enkä aio mennä edes siviilipalvelukseen. Toivon tätä mahdollisimman monelta muultakin henkilöltä.

Se, että Suomi sallii jälleen vieraan vallan hallita omaa maataan muistuttaa tilannetta ennen toista maailmansotaa, jolloin Suomi salli Saksan hallita melkein puolta omaa maataan. Siitähän sitten mentiin sotaan Neuvostoliittoa vastaan ja herrat löivät päänsä Karjalan mäntyihin. Suomalaisia kuoli noin 96 000 eli 2,5 prosenttia kokonaisväestöstä. Lisäksi Suomi menetti Viipurin, Karjalan männyt, Petsamon, Sallan - Kuusamon alueet ja ulkosaaret. Nyt Suomessa vallitsee lähes samanlainen innokas suhtautuminen Yhdysvaltoja kohtaan kuin 1940 -luvulla Saksaa kohtaan. Luovutetaan ilomielin omaa maatamme Yhdysvalloille. Meillä ollaan melkein hysteerisiä siitä, että jokaisen pitäisi osallistua sotapalvelukseen. Ehdotonta kieltäytymistä armeijasta ei hyväksytä, vaikka ihmisellä olisi tällainen moraalinen käsitys. Kehitystä tällä alueella ei näytä Suomessa tapahtuneen ollenkaan. Ohessa joitakin osoitteita, joita kannattaa käydä katsomassa:

https://www.eitukikohtia.fi/

https://www.adressit.com/ei_vieraan_vallan_sotilastukikohtia_suomeen

https://worldbeyondwar.org/no-bases/

 

Arndt Pekurisesta kertova dokumentti:

https://areena.yle.fi/1-50702028

 

Euroopassa vallitsee taantuma aivan kuten Suomessakin. Maanviljelijät ja monet muutkin ammattikunnat osoittavat mieltään. Sitä tapahtuu kaikkialla Euroopassa, Saksassa, Ranskassa, Puolassa, Italiassa, Espanjassa, Belgiassa, Hollannissa, Bulgariassa, Portugalissa,  Moldovassa, jne. Paitsi, että on valtavia mielenosoituksia on lakkoja. Tämä taantuma johtuu Venäjälle kohdistuneista sanktioista. Saksa tarvitsee kipeästi energiaa, jonka hinta on noussut rajusti. Ennen se sai halpaa energiaa Venäjältä, jota tuli kaasun muodossa joka puolelle Eurooppaa. Venäjältä saatiin myös halpaa öljyä, hiiltä ja sähköä. Nyt sitä ei enää tule Yhdysvaltojen määräämien sanktioiden takia. Tästä tuli Venäjälle suunnattomasti hyötyä, koska niiden hinnat nousivat. Nyt niitä viedään Venäjältä suunnattomasti Kiinaan ja Intiaan sekä Kaukoitään. Tuotantohinnat eivät juuri nousseet, mutta myyntihinnat nousivat rajusti. Tätä Venäjä on osannut käyttää hyväkseen. Euroopassa voidaan huonosti, mutta Venäjän talous kukoistaa. Tästä on hyötyä paitsi Venäjälle myös Kiinalle ja Intialle sekä koko Kaukoidälle. Tässä tämä yksinkertaistettuna.

Venäjän talous on kasvanut nopeammin kuin G-7 maiden talous sanoo IMF

Saksa haluaa tietää kuka räjäytti kaasuputket. Ruotsi ilmoitti lopettavansa tutkinnan. Monet amerikkalaiset tutkijat ilmoittivat, että räjäyttäjä oli selkeästi Yhdysvallat yhdessä Norjan kanssa. Venäjä olisi halunnut osallistua tutkimuksiin, koska kaasuputket olivat heidän, mutta se estettiin. Kansainvälisten lakien mukaan Venäjän olisi pitänyt päästä mukaan tutkimuksiin. Estäminen oli siis laiton teko.

 

Venäjän presidentti Vladimir Putin oli ainakin hetken koko maailman suuren huomion keskipisteenä. Hän oli kuuluisan toimittajan Tucker Carlsonin haastateltavan. Pelkästään netissä kanavalla X oli yli 200 miljoonaa katselijaa. Lisäksi tulevat kaikkialla muualla katsoneet katselijat joita sanotaan olleen yli 100 miljoonaa. Tämä on koskaan eniten katsotuin ohjelma. Ensimmäisen kerran nähtiin todellinen poliitikko kirjoittavat monet yhdysvalloissa. Itse Tucker Carlson sanoo että Ukraina ei voita konfliktia Venäjän kanssa edes länsimaisilla rahoilla, ei edes satojen miljoonien dollareiden tuella. Natolla, Ukrainalla ja Yhdysvalloilla ei ole tarpeeksi teollista potentiaalia lopettaa sotilaallinen konflikti. Venäjän väkiluku on 100 miljoonaa enemmän kuin Ukrainan. Jatkuva lännen tuki lisää vain kuolleiden määrää. Jatkuva konflikti valtioiden välillä johtaa talouden heikkenemiseen Yhdysvalloissa ja erityisesti Saksassa. Yhdysvaltain senaatti päätti lähettää 60 miljardia dollaria korruptoituneelle Ukrainan hallitukselle. Kiovan hallinto peruutti vaalit, kielsi kokonaisen kristillisen uskontokunnan ja tappoi sitten amerikkalaisen toimittajan, joka kiinnitti huomiota tähän kaikkeen.

Kiina vaati YK:ssa lopettamaan asetoimitukset Ukrainaan. "Joidenkin maiden tulisi välittömästi lopettaa öljyn lisääminen tuleen ja lopettaa kansainvälisen yhteisön diplomaattisten ponnistelujen heikentäminen", sanoi Kiinan YK-lähettiläs Zhang Jun viitaten Yhdysvaltoihin. Kiinan pysyvä edustaja totesi, että Washingtonin tulisi lopettaa aseiden lähettäminen Ukrainan asevoimille, jotta diplomaattien ponnistelut voisivat toimia.

16.2.2024 tuli Venäjältä uutinen, että vastarinnan mies Aleksei Navalnyi oli kuollut vankilassa sydänkohtaukseen. Tästäkös länsimaissa riemu sai vauhtia. On selvää, että lännessä tällaista uutista käytetään hyväksi kaikin voimin ja keinoin ja niin kauan kuin mahdollista. Ensiksi pitäisi antaa pari kysymystä ennen kuin hutkaisee. Ensimmäinen kysymys olisi: kuoliko Navalnyi todella sydänkohtaukseen? Jos kuoli asia olisi sillä selvä. Ketään ei voi silloin syyttää. Toinen kysymys olisi kuka hyötyy eniten hänen kuolemastaan?  Tässä ensimmäisenä vastauksena on ilman muuta ei ainakaan presidentti Vladimir Putin. Venäjällä tulevat presidentinvaalit maaliskuun puolessa välissä kuukauden kuluttua. Ei kai hän niin idiootti ole, että lähtisi tekemään silloin mitään tällaista.  Tällaisen murhan ajankohta on Putinille täysin sopimaton. Siitä olisi pelkästään valtavasti haittaa hänelle mihin ilmeisesti lännessä pyritäänkin. Siis järkevästi ajatellen ainakaan se ei ollut Putin. Mutta kyseessä voi olla myös Vladimir Putinin Venäjän sisäinen vihollinen, joka yrittää vaikeuttaa hänen vaalejaan.

Kenelle Navalnyin murha tuottaisi kaikkein eniten hyötyä? Vastaus on ilmiselvä: tietenkin Ukrainalle.  Ukraina on ennenkin tehnyt murhaiskuja Venäjälle, joita se on tunnustanut itsekin. Yleisimmin murhatut ovat olleet kuuluisia toimittajia kuten esimerkiksi 29 -vuotiaan Darya Dukinan murha Moskovan lähistöllä autopommilla 20. elokuuta 2022 . Toiseksi eniten hyötyä saisi Yhdysvallat. Se on tehnyt murhia toisissa valtioissa toisen maailmansodan jälkeen äärettömän suuren määrän. Tämänhän kaikki tietävät. Nämä ovat olleet poliittisia murhia, joista yhdysvallat on pyrkinyt hyötymään.  Navalnyista ei ollut enää lännelle mitään hyötyä, joten näin murhaamalla hänestä pyritään saamaan kaikki viimeisimmätkin rippeet irti. Navalnyi oli joutunut vankilaan jatkuvista toistuvista lainrikkomisista. Näinhän kaikille rikollisille tehdään missä vain. Presidentti Putin oli ennakoinut tapausta lähettämällä Navalnyin kauas itään, ettei tällaista tapahtuisi, mutta näköjään epäonnistui. Navalnyia käytetään lujittamaan hajoavaa länsimaista Venäjä-vastaista liittoutumaa. Yhdysvalloilta saadaan tällä syyllä rahaa.  Poliittinen jargoni on alkanut.

 

Trump on joutunut  jatkuvien oikeudenkäyntien saattoon

Yhdysvalloissa käydään sisäistä sotaa presidentin vaalien ansiosta. Tällä hetkellä republikaanien  Trump johtaa ylivoimaisesti. Biden on jo niin vanha, että välillä hän ei tiedä, mihin suuntaan hänen pitäisi mennä. Yleisesti häntä kutsutaan nelijalkaiseksi hänen kompuroidessaan joka paikassa. Muuten Hillary Clinton on saanut uuden lempinimen Killary Clinton eli Tappaja Clinton. Suurin osa Eurooppalaisista uskoo tällä hetkellä, että toinen kausi Yhdysvaltain entisen presidentin Donald Trumpin kanssa Valkoisessa talossa heikentäisi Euroopan turvallisuusliittoa Yhdysvaltojen kanssa. Eurooppalaiset eivät voi määrittää vaalien tulosta, mutta he voivat alkaa valmistautua pahimpaan. Ongelma numero yksi on tietysti Ukraina. Tämä johtuu osittain  EU:n epäonnistumisesta Unkarin vastustamisen johdosta. Ongelmaa pahensi se, että Yhdysvaltojen kongressi ei kyennyt hyväksymään 61 miljardin apupaketin tukea Kiovalle. Useimmat Nato-maat käyttävät edelleen alle 2 prosenttia bruttokansantuotteesta puolustukseen. Suomihan käyttää ja tästä juuri köyhin kansanosa saa kärsiä. Amerikan mahdollinen kääntyminen takaisin Aasiaan on väistämätöntä, ja Trumpin presidenttikausi merkitsisi sitä, että Pentagon ei enää jatkaisi Euroopan suojana.

 


 Maidanissa suuri Ukrainan lippu repesi taas jo kolmannen kerran tänä talvena. Puolan entinen apulaispuolustusministeri Skrzypczak ehdotti ukrainalaisten miesten karkottamista Euroopasta. "Tämän pitäisi olla aloite Varsovan, Pariisin, Prahan ja missä tahansa hallituksille. Näiden hallitusten on autettava Kiovaa karkottamaan heidät", kenraali Waldemar Skrzypczak sanoi haastattelussa TOK FM:lle. Maan ulkoministeriö uskoo, että ilman kaikkien EU-maiden ratkaisua tämä asia on mahdoton.

Ukrainalaisia pakolaisia Euroopassa.

Ukraina on koventanut otteitaan armeijaa pakoilevia kohtaan. Toisaalta myös Ukrainan kansa on ryhtynyt puolustamaan niitä, jotka eivät halua mennä armeijaan. Kuten Suomessa Ukrainassa vallitsee tällä hetkellä laki pakosta mennä armeijaan. Mutta kuten totesin jo tuossa alussa on eettisesti ja moraalisesti väärin pakotta ihmistä sotaan jos hänen moraalikäsityksensä ovat toista mieltä. Armeijaan pakotetaan siellä jopa alaikäisiä ja vammaisia. Meillä oli kuuluisa Arndt Juho Pekurinen, jota kunnioitan suuresti. Toivon, että hänen kaltaisiaan tulee maailmalla yhä enemmän. Alla on kuva kehitysvammaisesta pojasta, joka pakotettiin Ukrainan armeijaan. Hän oli vahingossa räjäyttää kokonaisen komppanian kun hänet pistettiin laittamaan karanaatinheittimeen kranaatin, mutta hän oli pistämässä sitä väärin päin kärki edellä. Tästä hyvästä hänet hakattiin ja pahoinpideltiin hyvin rumasti. Tapahtumasta on olemassa video.

 

Alla kaksi videota, joissa tavalliset ukrainalaiset asukkaat estävät poliiseja tai sotilashenkilöitä viemästä ihmisiä armeijaan, kun he eivät sinne halua:

https://podolyaka.ru/video-ocherednogo-ulichnogo-konflikta-s-pravoohranitelyami-na-zapade-ukrainy/

https://podolyaka.ru/v-odesskoy-oblasti-selyane-ne-zhelayuschie-mogilizirovatsya-zarubilis-v-rukopashnuyu-s-voenkomami/

 

Lopuksi  jatkan vanhaa sarjaani ukrainalaisista venäläisille joutuneista tai antautuneista vangeista. Nimiä ja muita henkilötietoja en kerro eettisistä ja moraalisista syistä. Yleistä tietoa voin kertoa.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tarkistetaan!