lauantai 8. joulukuuta 2018





ITSEPÄISYYSPÄIVÄ




Kuva punaisten teloituksesta vuodelta 1918, josta tehtiin Suomen 100-vuotismitali, mutta joka myöhemmin peruttiin.




Suomi viettää itsepäisyyspäivää anteeksi itsenäisyyspäivää joka vuosi 6. päivä joulukuuta. Tähän kuuluu monia perinteisiä tapahtumia. Yksi tärkeimmistä on, että Suomen eliitti kokoontuu presidentin linnaan syömään juhla-ateriaa ja tanssimaan. Köyhät joutuvat jonottamaan "armonruokaa" kertakäyttöastioista.  Niin tapahtui tänäkin vuonna. Tosin ei huomioitu sitä, että nyt olisi pitänyt viettää sitä 100-vuotisjuhlaa, joka vietettiin vuosi sitten. Suomelle myönnettiin itsenäisyys vasta vuonna 1918. Mikään valtio ei ollut tunnustanut Suomen itsenäisyyttä vielä vuoden 1917 puolella. Vladimir Iljits Lenin antoi Suomelle itsenäisyyden 1.1.1918 ja valtio tunnustettiin monissa maissa vasta 4.1.1918. Yhdysvallat ja Britannia vasta 1919.



Suomen eliitti juhlii 2018.

No; se siitä! Monet ulkomaalaiset ihmettelevät tätä Suomen tapaa juhlia itsenäisyyspäivää presidentin linnassa. Itsekin ajattelen usein milloin tulee se ensimmäinen presidentti, jolla on kanttia katkaista tämän viheliäinen perinne? Rahat voisi antaa vaikka köyhille. Suomen itsenäisyyspäivään kuuluu monia muitakin perinteitä, kuin presidentinlinnan vastaanotto. Siihen kuuluu yleinen liputus ja illalla jokainen kunnollinen kansalainen laittaa ikkunoille kynttilät. Muihin perinteisiin kuuluu sotilasparaati ja illalla ylioppilaiden soihtukulkue sankarihaudoille. Tämäkin on aika omituista, sillä Suomi ei ole voittanut yhtään sotaa itsenäisen historiansa aikana. Ainoa sota, jossa osa suomalaisista voitti oli Suomen sisällissota. Tämäkin käytiin omia kansalaisia vastaan. Köyhät punaiset taistelivat rikkaita valkoisia vastaan ja rikas kansanosa voitti venäläisen upseerin Carl Gustaf Mannerheimin johdolla. Tämä sisällissota kostettiin hyvin raa'asti köyhälle kansanosalle. Suomessa muistellaan  talvisotaa ja jatkosotaa, kuin sankaritekoina. Mutta mutta! Ei muisteta sitä, että Suomi hävisi molemmat sodat. Itse asiassa Suomi on saanut itsenäisyyden ainakin kaksi kertaa. Leninin lisäksi Josif Stalin antoi Suomelle itsenäisyyden toistamiseen 1944. Hän olisi hyvin voinut miehittää Suomen ja pitää omanaan, mutta hän tunsi suomalaisen luonteen ja tiesi, että tämä "itsepäinen" kansa ei olisi antanut mitään rauhaa vaikka puolet siitä olisi suljettu Siperian vankileireille. Siksi hän antoi mieluummin Suomelle itsenäisyyden, kuin ryhtyi taistelemaan tämän itsepäisen kansan kanssa. Näin hän sai rajoilleen 1 300 kilometriä rauhaa.

Punaisten teloitus 1918

Näin itsenäisyyspäivänä oli mielenkiintoista katsoa, mikä on Suomen nykyinen asema, mikä on Suomen tilanne, mitä on tapahtunut vuoden aikana, millainen Suomi on nyt. Ensimmäiseksi on todettava, että Suomi ei ole enää itsenäinen. Silloin, kun Suomi liittyi EU:hun Suomi menetti jälleen itsenäisyytensä. Suomella ei ole oikeutta edes itse määrätä mitä aikaa käytämme, käytämmekö kesäaikaa, käytämmekö talviaikaa, mitä aikaa haluamme käyttää. Lainsäädäntömme on täysin riippuvainen EU:n lainsäädännöstä. Taloutemme on täysin sidottu EU:n määräysvallan alle. Oikeastaan meillä ei ole mitään, mistä voimme itse päättää. Lisäksi EU ryöstää Suomea, olemme nettomaksajia. Tosin vapaa liikkuminen ja kaupankäynti EU:n sisällä on helppoa, mutta vain osalle kansastamme. Ja ikävä kyllä tällä osalla on tällä hetkellä määräysvalta Suomessa. On siis aivan turha puhua, että Suomi on itsenäinen. Joten itsenäisyyspäivän vietto on aika absurdia.


Punaisia teloitetaan Santahaminassa 1918.

Silloin kun Suomi liittyi EU:hun alkoi eriarvoisuus Suomessa kasvaa. Se tekee sitä yhä tänä päivänä. Rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Rikkaat voivat yhä paremmin. Köyhät voivat yhä huonommin. Tämä johtuu paitsi EU:sta myös viimeaikaisista päättäjistämme ja päättömästä presidentistämme. Vuoden aikana käsitteistöömme on ilmestynyt uusi sana "ihmisroska". Päättäjämme ovat vuoden aikana tehneet päätöksiä, joissa huono-osaisia kohdellaan yhä huonommin ja hyväosaisia yhä paremmin. Hyväosaiset saavat etuja, joita voivat käyttää, mutta joita huono-osaiset eivät voi käyttää (yhtenä esimerkkinä autoverotuksen pienentäminen) . Palkkaverotusta on helpotettu mutta työttömyyskorvauksia, eläkkeitä ja sosiaaliturvaa ei olla korotettu. Elinkustannukset nousevat kuitenkin jatkuvasti. Mainitsen vain vuokrat, sähkölaskut ja sähkön siirtomaksujen korotukset, vesimaksujen korotukset, jätemaksun korotuksen, ruoan hinnan nousu jne. Jo pelkästään nämä esimerkit merkitsevät sitä, että huono-osaisilla elämä menee yhä huonommaksi. Tämä merkitsee ainakin leipäjonojen kasvua. Köyhä kansanosa jonottaa ruokaa, kuin kehitysmaissa Afrikassa. Emmekä ole edes sodassa.

Punaisia viedään teloitettavaksi 1918. Huom. mukana nainen!

Vuoden aikana Suomessa on tapahtunut paljonkin. Hallitus kehuu, että työttömyysluvut ovat laskeneet, mutta olisi hyvä katsoa mitä keinoja on tähän käytetty. Työttömät on pakotettu toimimaan epäinhimillisesti erilaisin keinoin, joita on mahdotonta kaikkien täyttää ja TE viranomaisten ainoa tehtävä on löytää ne uhrit, jotka eivät täytä näitä ehtoja ja pistää heidät karanteeniin. Usein ei oteta huomioon, että näitä ehtoja on mahdotonta täyttää, koska työtä ei vain ole. Ja tästä pistetään kärsimään juuri ne ihmiset, jotka ovat vähiten syyllisiä asiaan. Ymmärrän hyvin niitä ihmisiä, jotka vain nostavat kätensä pystyyn ja yrittävät elää sosiaaliturvan turvin yhä kurjemmissa oloissa. Näissä oloissa elää myös ihmisiä, jotka erilaisten sairauksien tai masennuksen takia eivät yksinkertaisesti pysty toimimaan hallituksen asettamien ehtojen mukaisesti. Suomi on saanut jatkuvasti moitteita Euroopan neuvostolta siitä, ett perusturvaetuudet ovat liian alhaisella tasolla. Tiedän tapauksen, jossa TE virkailija oli määrännyt työttömälle asiakkaalleen karenssin, kun asiakas oli itsenäisesti löytänyt vaadittavan kolmen päivän aikana 18 tuntia töitä. Tästä syystä hän kieltäytyi menemästä virkailijan määräämälle kurssille, koska jos hän olisi mennyt kurssille ei olisi voinut suorittaa tuota työtä. Koska hän kieltäytyi kurssista virkailija oli määrännyt hänelle 3 kuukauden karenssin. Tästä huolimatta asiakas oli käynyt töissä tuon 18 tuntia ja joutunut sitten 3 kuukauden karenssille. Minusta TE virkailija olisi pitänyt asettaa syytteeseen laittomasta toiminnastaan.

Punaisia teloitettuja Inkoossa 1918. Valkopukuinen on nainen.

Yksi vuoden tutkituimmista kohteista on ollut ns. "Perustulon" kokeilu. Vuonna 2016 valittiin 2 000 suomalaista työtöntä, joille myönnettiin 560 euron perustulo kahdeksi vuodeksi. Kokeilun tarkoituksena oli tutkia, miten perustulo vaikuttaa ihmisten työllistymiseen ja elämän laatuun. Perustulo ei vaadi minkäänlaista vastikkeellisuutta. Kyselyjen mukaan tulokset ovat olleet suorastaan mykistäviä. "Ikinä en ole ollut näin onnellinen ja ajatellut asioita näin valoisasti" kertoo yksikin kokeiluun päässeistä. Perustulo on mullistanut ihmisten elämän. Stressi ja pelko pärjäämisestä häviää. Se luo turvallisuuden tunnetta. Useat siihen osallistujat ovat osallistuneet vapaaehtoistyöhön. Tällainen perustulo vapauttaisi ihmiset tekemään työnhaun sijasta muuta hyödyllistä. Vuoden vaihteessa kokeilu loppuu. Herää ajatuksia siitä onko mitään järkeä edellyttää kaikilta työttömyysturvan saajilta jatkuvaa ja aktiivista työnhakua sen sijaan, että voisi tehdä jotain muuta hyödyllistä. Eivät todellakaan vaikuta järkeviltä nämä nykyhallituksen päätökset. Perustulo tekisi työn vastaanottamisen aina kannattavaksi, mutta ei pakottaisi siihen. Jos ihminen ei löydä töitä he voisivat keskittyä muuhun järkevämpään toimintaan. Se voi olla yhteiskunnankin kannalta hyvin arvokasta työtä.

Punavankien teloitus 1918.



Itsepäisyyspäivänä sorry itsenäisyyspäivänä järjestettiin Helsingissä ainakin seitsemän mielenosoitusta. Suomalaisten mielenosoitusten vika vain on siinä, että niitä ei osata järjestää. Pitäisi ottaa oppia Pariisin mielenosoituksista. He saivat tuloksiakin aikaan. Hallitus ja presidentti myöntyivät vaatimuksiin. Varsin suuri osa Suomen eri mielenosoituksista voisi yhdistää voimansa tai ainakin niitä voisi järjestää eri puolilla kaupunkia saman aikaisesti. Väkeä voisi kutsua lisää, jotta asioita voitaisiin parantaa. Näitä mielenosoituksia voisi järjestää muissakin kaupungeissa kuin Helsingissä.  Viimevuoden ja tämän vuoden kaikki mielenosoitukset ovat olleet varsin vaatimattomia, vaikka moni uusi laki olisi syytä korjata. Varsinkin uusi työllisyyslaki on kohtuuton. Itsenäisyyspäivä olisi oiva paikka kunnon mielenosoituksille, sillä se on useimmille kansalaisille vapaapäivä.



Teloitettuja punaisia 1918. Ainakin yksi etualalla hengittää vielä. Taka-alalla oleva valkoinen upseeri varmistaa vielä pistoolilla hengen lähdön.

Itsenäisyyspäivänä  on usein hyödyllistä tarkastella Suomen tulevaisuutta. Tämän syksyn yksi suurimmista puheenaiheista on ollut suomalaisten syntyvyyden lasku. On pohdittu sitä, että syntyvyys laskee ja kuolleisuus lisääntyy. Suomen väkiluku lähtee laskemaan. On tähän ainakin yksi selvä syy. On vaikea lähteä perustamaan perhettä ja synnyttämään lapsia, jos tulevaisuus on epävarma. Varsinkin köyhillä ja huono-osaisilla tällä on selvä syy-yhteys. Lehdissä puhutaan, että Suomessa on sairas väestöpyramidi, keskeltä leveä ja alhaalta kapea. On kaksi mahdollisuutta parantaa tilannetta. Joko meidän on parannettava huono-osaisten tilannetta tai otettava mallia Ruotsista, jossa väkiluvun kasvu on hoidettu yksinkertaisesti lisäämällä maahan tulevien määriä. Suomesta on tulossa väkiluvultaan pienin pohjoismaista. Mutta vaikka suomalaiset kuolevat sukupuuttoon ei tämä maa kuitenkaan tyhjäksi jää. Tänne tulevat vain muut kansat. Mutta silloin tuskin enää vietetään itsenäisyyspäivää eikä kukaan muista talvisotaa tai jatkosotaa. Mutta oikeastaan sillä ei ole mitään merkitystä maailman ja elämän kannalta. Elämä jatkuu.

Punaisia naisia ja lapsia Lahdessa vankileirillä 1918

Toinen viimeaikainen keskustelunaihe on ollut Suomen maanpuolustustahdon romahtaminen. Se on huonoin 30 vuoteen. Maanpuolustustahto ja kannatus nykymuotoiselle asevelvollisuudelle ovat laskeneet erityisesti nuoremmissa ikäluokissa. Laskua edelliseen vuoteen on 6 prosenttiyksikköä. Alle 25-vuotiaiden maanpuolustustahto on romahtanut alle 49 prosenttiin. Siis yli puolet Suomen nuorista ei kannata nykymuotoista asevelvollisuutta. Luku on mitä todennäköisemmin yhä kasvava. Olen itse käynyt Suomen armeijan ja tiedän sisältäpäin millainen reserviupseerikoulutus on. Vuosi hukkaan heitettyä aikaa. Nuoret ovat oikeassa. Jos nyt saisin kutsu kieltäytyisin ehdottomasti. Kieltäytyisin myös siviilipalveluksesta. Olisin totaalikieltäytyjä. Asepalveluksemme pitäisi muuttaa vapaaehtoiseksi ja molempia sukupuolia yhtäläisesti kohtelevaksi. Ymmärrän, että on kyllä joitakin nuoria, jotka ovat innokkaita asepalvelukseen ja se heille suotakoon. Juoskoon pitkin metsiä rynkkärit käsissä omaksi ilokseen niin paljon kuin tahtovat. Mutta jos ihminen ei halua tarttua aseeseen eettisen vakaumuksensa vuoksi siihen ei saa pakottaa tai rangaista. Se on moraalitonta.

Teloitettuja punaisia vankeja 1918

Itsenäisyyspäivän viettoon kuuluu perinteisesti myös Edvin Laineen elokuvan "Tuntematon sotilas" esittäminen televisiossa. Elokuva on todella hieno ja Edvin Laineen versio ehdottomasti paras muihin versioihin verrattuna. Katsoin sen jo ainakin sadannen kerran. Osaan jo ulkoa melkein kaikki sen vuorosanat. Kuuluisimpiin kuuluu Lahtisen sanonta: "Mutta mitäs sitten tehdää kun tulee se yhdestoista?" . Olen lukenut tietenkin myös Väinö Linnan alkuperäisen teoksen sekä sensuroituna versiona, että sensuroimattomana versiona. Tänä vuonna on paljon keskusteltu sotilasliitto Naton jäsenyydestä. Viimeisten tutkimusten mukaan suomalaisista yli 75 prosenttia ei halua liittyä Natoon, mutta silti hallituksemme ja varsinkin sen eräät jäsenet vievät meitä salaa askel askeleelta kohti Naton jäsenyyttä. Vain 17 prosenttia suomalaisista kannattaa Naton jäsenyyttä ja luku on yhä laskeva. Ihmiset ymmärtävät varsin hyvin Suomen aseman maailman kartalla. Siitä huolimatta hallituksemme toimii vastoin kansan enemmistön tahtoa. On ehdotettu kansanäänestystä asiasta, mutta hallituksemme on ilmoittanut, että kansa ei ymmärrä faktoja. Tämä on selvää Suomen kansalaisten enemmistön tahdon halveksimista ja vastoin kaikkia demokratiakäsityksiä.

Viipurin veriorgiat keväällä1918. Teloitettuja punaisia.

Viipurissa teloitettiin myös venäläisiä siviilejä 1918

Naton jäsenyys olisi Suomelle suuri uhka, kuten olen jo monesti kirjoittanut. Suomen sijainti Ruotsiin, Norjaan tai Baltian maihin nähden on täysin erilainen. Suomi sijaitsee Venäjän toiseksi tärkeimmän kaupungin Pietarin lähellä ja on ilmiselvää, että Naton jäsenenä olisimme ensimmäisiä kohteita, jos tapahtuu jotain. Jos ei haluta maailman tuhoa Nato ei tule auttamaan Suomea. Eivät halua tapattaa itseään pelkän Suomen takia. Suomalaisia ja maaperäämme, sijaintiamme yritetään vain käyttää hyväksi. On ihan viisasta pysyä mahdollisimman kaukana Natosta. Silti päättäjämme ovat liittäneet meidät Natoon erilaisin Nato-optioin ja Natoisäntämaasopimuksin. Jos noudatettaisiin suomalaisten tahtoa olisi näistä mitä pikimmin päästävä irti. Lukemattomat yhteiset sotaharjoitukset Naton kanssa tulevat kalliiksi. Tänä vuonna Suomi on osallistunut jo 81 sotaharjoitukseen ja rahaa on kulunut 8,8 miljoonaa euroa. Ensi vuodeksi on jo nyt suunnitelmissa osallistua 92 sotaharjoitukseen, joihin rahaa on varattu 11 miljoonaa euroa. Aikomuksena on pitää Suomessa Yhdysvaltojen johtama Bold Quest - testaus ja -todentamistapahtuma, jonka hinnaksi on kaavailtu Suomen osalta 4,5 miljoonaa euroa. Noilla kaikilla rahoilla voitaisiin saada vanhuksille, köyhille ja huono-osaisille ruokaa ja lääkkeitä runsaasti. Minun täytyy yhtyä Tuntemattoman sotilaan Antti Rokan sanoihin: "Varjele noita suomalaisia herroja, etteivät he toista kertaa löisi päätänsä Karjalan mäntyyn".

Hymyilevän venäläisen sotavangin teloitus 1942. Hän tiesi varsin hyvin, että vaikka sinä nyt tapatkin tässä minut voitamme kuitenkin teidät. Voitto on meidän!



Kirjoitukseni on tällä kertaa täynnä valokuvia vuodelta 1918 eli tasan sadan vuoden takaa. Viime vuosina ja varsinkin tänä vuonna on ryhdytty runsaasti tutkimaan, mitä todella tapahtui Suomessa sata vuotta sitten. Tärkein tapahtuma oli sisällissota ja todellinen punaisten vankien julma kohtelu. On jopa kerätty punavankinaisten kirjoittamaa runoutta, joista tehtiin jopa näytelmä. On selvää, että valkoisten julmuus punaisia kohtaan oli kosto. On sanottu, että Stalin otti oppia omiin leireihinsä näistä suomalaisista punavankileireistä. Tosin väkilukuun suhteutettuna Suomen vankileirit olivat suuremmat ja julmemmat. Jotkut väittävät, että jopa Hitler otti näistä oppia omiin vankileireihinsä. Täytyy toivoa, ettei enää koskaan tapahdu missään vastaavaa, mitä tapahtui Suomessa sata vuotta sitten 1918.



Teloitettuja punaisia naisvankeja Hennalassa 1918

Tampere 1918


Videoita löytyy runsaasti netistä, mutta suurimassa osassa on valkoisten näkökanta. Vähän realistisempia videoita:










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tarkistetaan!