lauantai 15. syyskuuta 2018







HIGHLY LIKELY


Epäilyttäviä kasvoja


Oikeuskäsitteeseen länsimaissa on ilmestynyt uusi lainvoimainen termi "highly likely", joka oikeuttaa tuomioon. Tuomio ei tarvitse minkäänlaista todistelua eikä minkään oikeuslaitoksen päätöstä. Riittää kun ilmoittaa "highly likely!" Sanatarkasti suomennettuna sanonnalla on monta merkitystä, mutta yleisimmin sillä on tarkoitettu "erittäin todennäköinen". Mitään todistetta tai oikeuskäsittelyä ei tarvita. Tuomio on lainvoimainen ilmoittamalla "highly likely". Lähinnä tämä tuomio pätee Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Tämän olemme saaneet havaita viimeaikoina. Ensimmäisen kerran ainakin minä kohtasin tämän tuomion Britanniassa ns. Skripalien myrkytyksen yhteydessä viime maaliskuulta, jossa viljeltiin runsaasti tätä tuomiota ilman, että olisi esitetty yhtään todistetta. Tosin ymmärtäen brittiläiset ja amerikkalaisten tavallisten kuluttajien keskimääräisen älykkyysosamäärän ymmärrän, että tämä kelpaa heille täydelliseksi tuomioksi.

Theresa May: "highly likely"!

Varsinaisesti lainvoimaisena minun korviini ensimmäisen kerran tämä termi "highly likely" kantautui siinä 12.3.2018 päivän paikkeilla, kun Britannian pääministeri Theresa May käytti sitä toistuvasti koskien entisen venäläisen maanpetturin Sergei Skripalin ja hänen tyttärensä Julijan myrkyttämisyrityksen yhteydessä Salisbyrissä jo ennen kuin asiaa oli edes ehditty ryhtyä tutkimaan. Samalla tuli kuuluisaksi myös vanha Neuvostoliiton aikainen sotilasmyrkky Novichok ja sen ihmeelliset ominaisuudet. Samaa termiä toisteli myös silloinen Britannian ulkoministeri Boris Johnson. Kyllähän se kuulostaa korvaan hyvin soivalta ja jää helposti mieleen. Kokeilkaapa: highly likely, highly likely, highly likely... Mutta en vielä tuolloin arvannut, että termistä tulisi lainvoimainen. Sen jälkeen Theresan ja Boriksen välit erosivat ja nykyisin he ovat pahimmat vihamiehet keskenään. Ei Theresallakaan ole helppoa, Boris havittelee hänen paikkaansa. Ja omassa puolueessaan Theresalla on suuria vaikeuksia, kuten varsin hyvin tiedämme. Sen lisäksi vielä Brexit:kään ei oikein suju.

Maanpetturi Sergei Skripal ja hänen tyttärensä Julija yritettiin murhata 4.3.2018

Normaalissa tapauksessa rangaistukset seuraavat vasta, kun oikeudessa on todistettu ja esitetty todisteita rikoksesta, mutta tässä tapauksessa korkea länsimainen britannialainen demokraattinen oikeuskäsitys hyväksyi termin "highly likely" lainvoimaisuuden ja ryhtyi karkottamaan venäläisiä diplomaatteja jo ennen kuin minkäänlaisia tutkimuksia oli tehty. Tähän yhtyi sekä Yhdysvallat että Länsi-Eurooppa. Silloin kun tätä lainopillista termiä käytetään nähtiin, että se ei kaipaa mitään faktoja tuekseen.  Vaikka tapauksesta on kulunut puolisen vuotta minkäänlaisia todisteita Britannian poliisi ei ole kyennyt esittämään julkisuuteen vielä tähän päivään mennessä. Pelkkiä erilaisia teorioita ja oletuksia on jo kertynyt ainakin 32 erilaista versiota. Brittiläisillä tuo logiikka ei toimi kovinkaan hyvin. Venäläiset ihmettelevät, miksi niin moni venäläinen kuolee Britanniassa. Jo ainakin 14 entistä venäläistä kansalaista tai "agenttia" on kuollut tai saanut surmansa salaperäisissä olosuhteissa Britanniassa. Kuuluisimmat heistä ovat Aleksandr Litvinenko ja Boris Berezovski. Siis jos olet venäläinen entinen vakooja sinun ei kannata missään nimessä loikata Britanniaan. Siellä käy vielä kalpaten.

Onko valokuvista on tehty tarkoituksella rikollisten näköisiä?

Sitten tapahtui kummia! Jälleen on Britanniassa esitetty uusi teoria Skripalien murhayrityksestä. On löydetty kaksi hyvin yksinkertaisen näköistä miestä, tai siis oletettavasti kaverusta, joiden ympärille on rakennettu murhamysteeri. Jälleen kerran käytetään oikeudellista termiä "highly likely". Ja jälleen Theresa May on äänessä. Hänen mielestään ilman minkäänlaista todistusta miehet ovat Venäjän sotilastiedustelun agentteja ja Venäjän valtio on heidän toilailuistaan vastuussa. Jopa Britannian syyttäjäviranomaiset ovat nostaneet syytteet 5.9.2018 heitä vastaan ja lähettäneet kansainvälisen pidätysmääräyksen heistä. Näitä kuvissa varsin rikollisten näköisiä (sorry kaverit, tuntuu kuin kuvista olisi tehty tahallaan tuon näköisiä) miehiä pidetään Venäjän sotilastiedustelun GRU:n upseereina. Tässä seuraa jälleen uusi hyvin typerä seikka, joka selvittää Britannian tiedustelupalvelun surkeutta. Venäjällä ei enää ole GRU:ta vaan se on lopetettu jo 8 vuotta sitten. Tilalle on tullut aivan uusi elin GU (Главное управление), joka hoitaa entisen GRU:n tehtäviä ja monia muita sen lisäksi. Ja jälleen Britannia aikoo hakea pakotteita Venäjää vastaan. Julkisuuteen annettiin nimet Alexander Petrov ja Ruslan Boshirov. Britannian poliisin mukaan miehet liikkuvatkin todennäköisesti väärillä nimillä ja toisten tietojen mukaan väärillä passeilla, toisten tietojen mukaan oikeilla passeilla. Oleellista on tietenkin, mikä nimi on passissa. Mitään muita todisteita ei olla pystytty esittämään kuin vain videokuvaa. Huh, ota siitä sitten selvää!

Nämäkö älykkäät herrat ovat venäläisiä agentteja?

Venäjän kansalaisen hakeminen turistiviisumia Britanniaan ei ole helppo tehtävä. Se saattaa kestää puoli vuotta. Viisumiin vaaditaan paitsi nimeä ja valokuvia,  myös osoitetta, tietoja työpaikasta ja ennen kaikkea sormenjäljet, skannaukset silmien iriksistä, vanhempien nimet ja syntymäajat, kaikki tiedot puolisosta, kaikki tiedot lapsista, kertomus tulevasta matkasta ja sen tarkoituksesta ja kestosta, kertomukset jokaisesta ulkomaanmatkasta viimeisen kymmen vuoden ajalta, todistus kaikista saaduista rangaistuksista ja tietenkin voimassoleva passi. Sen lisäksi paljon muuta ja kaikki englannin kielellä. Brittiläisillä pitäisi siis olla paljon tietoa kyseisistä henkilöistä ja ennen kaikkea sormenjäljet...  Venäläiset viranomaiset ovat pyytäneet brittiläisiltä edes sormenjälkiä, mutta britit ovat kategorisesti kieltäytyneet antamasta niitä saatikka näitä muitakaan tietoja. He sanoivat venäläisille: "Emme anna teille mitään tietoja! Älkää edes kysykö!" Britit eivät selvästikään halua, että Venäjä osallistuisi näihin tutkimuksiin. Tähän päivään mennessä he eivät ole hyväksyneet minkäänlaista Venäjän tarjousta yhteistyöstä asian selvittämiseksi. Pelkäävätkö he, että Venäjän ammattilaiset saavat liikaa tietoja tai soittavat liian hyvin näitä viuluja (Skripal venäjän kielessä tarkoittaa viulua)? Siis kuka soittaa parhaiten tässä viulukonsertossa?




Miehistä on hämmästyttävän runsaasti video- ja kuvamateriaalia Britanniassa. Heidät nähdään edestä ja takaa vähän joka paikassa. Olen itsekin ollut muutaman kerran Lontoossa ja kierrellyt pitkin Englantia enkä millään usko, että minusta löytyy noin paljon kuvamateriaalia. Kieltämättä tämä pistää miettimään asioita. Tuntuu, kuin heistä yritettäisiin tehdä tahallaan syyllisiä. Tosin tiedot kertovat, että missään ei ole niin paljon kameroita, kuin Britanniassa. Kuvakulmat tapauksessa on vain huolellisesti valittu, jotta ne sopivat kyseessä olevaan juoneen. Mutta mennäänpä kerrottuihin faktoihin.  Kertomusten mukaan miehet saapuivat Britanniaan Moskovasta perjantaina 2. maaliskuuta ja poistuivat Venäjälle sunnuntaina 4. maaliskuuta. He liikkuivat Venäjän passeilla joko oikeilla tai väärennetyillä. Miehet vierailivat Salisburyssä 2. maaliskuuta ja toisen kerran 4. maaliskuuta. Samana päivänä he palaavat Moskovaan lennolla klo 22.30. Sinä päivänä Sergei ja Julija Skripal löydettiin tajuttomina puiston penkiltä Salisburyssä.  Kuvamateriaali näyttää vahvistavan asian.

Huom! Molemmilla sekunnilleen sama kellonaika 16:22:43!

Mutta kaikki ei ole ihan sitä miltä näyttää. Herää kysymys, jos tämä kaikki tieto Britannian viranomaisilla on ollut käytettävissä koko ajan siis puoli vuotta, miksi tiedot julkistettiin vasta nyt? Jo miesten saapuminen Gatwikin lentokentälle on kummallista. Valvontakameran kuvassa kellon aika on molemmilla täsmälleen sama 16:22:43. Käytännössähän tämä on mahdotonta elleivät he ole supermiehiä ja omaa supervoimia. Kahden eri henkilön välillä aikaa kuluisi pakosta joitakin sekunteja, vaikka kuinka juoksisi ajan kanssa. Miehet majoittuivat Lontoossa kahden tähden pikku hotelliin nimeltään City Stay Hotel ja samaan huoneeseen. Poliisi tutki hotellia ja ilmoitti, että myrkkyjäämiä löydettiin, mutta sitten tutkittiin toisen kerran ja ilmoitettiin, että mitään myrkkyjäämiä ei löydettykään. Mitään sormenjälkiä ei löydetty mistään. Hotellissa on valvontakameroita, mutta kuvia näistä herroista ei vaan löydy. Sitäkin enemmän kylläkin kaikkialta muualta Lontoosta ja Salisbyristä. Hotellia ei ole eristetty, kuten kaikki muuta paikat, jotka liittyvät tähän asiaan.


Kuvien perusteella brittipoliisit ovat tehneet jonkinmoisen aikajanan. Kaikki tässä aikajanassa on liian täydellistä. Kuitenkin jo lähtökohtana jonkun vanhan neuvostoaikaisen agentin murhaaminen on ihan mielipuolista. En näe minkäänlaista syytä siihen miksi Venäjä haluaisi tappaa jonkun vanhan agentin ja hänen tyttärensä. Kaikki agentin tiedot olisivat jo aikoja sitten vanhentuneita. Mitä järkeä asiassa olisi? Brittien kannalta asia on ihan toinen. Maaliskuussa oli odotettavissa maailman jalkapallokisat Venäjällä, joka piti saada heiltä pois. Jalkapallomaana joillekin brittiläisille olisi tuottanut suurta iloa saada riistettyä kisat pois Venäjältä. No, tässähän ei nyt onnistuttu. Poliittisiakin syitä löytyy.

 Kaikki päivän lehdet kirjoittelivat miehistä.

Löytyy myöskin koomillisia seikkoja. Paljon on keskusteltu vanhasta amerikkalaisesta elokuvasta Red Heat (suom. Punainen vaara) Vuodelta 1988. Elokuvan ohjasi Walter Hill ja siinä näytteli mm. Arnold Schwarzernegger. Elokuvan kaksi venäläistä agenttia ovat kuulema kuin kopioita näistä Alexanderista ja Ruslanista tai siis tietenkin toisin päin, Alexander ja Ruslan ovat kuin kopioita näistä venäläisistä agenteista filmissä. He ovat stereotypioita venäläisistä roistomaisista agenteista. Näin ihmiset muodostavat stereotypioita. Itse en ole nähnyt valitettavasti elokuvaa, joten en voi verrata asiaa, mutta kuvista päätellen näin on asia. Stereotypioita on jokaisella ihmisellä monistakin asioista.

Venäläiset agentit Alexander Petrov ja Ruslan Boshirov elokuvassa Red Heat eli Punainen vaara vuodelta 1988. Yhdennäköisyys on hämmentävä.

Luulen, että stereotypioilla on helppo tie manipuloida brittejä ja amerikkalaisia. Luulen myös, että monella muullakin länsieurooppalaisella ja jopa suomalaisella on vastaava kuva venäläisestä agentista. Tuollaisiahan ne ovat, vähän yksinkertaisia ja rähjäisiä nuorehkoja tai keski-ikäisiä, huonostipukeutuvia, viinaan meneviä, jääräpäisiä ukkeleita. Nimet on äärettömän helppo muistaa ja yhdistää venäläisiin. Ei kellään muulla ole tollasia nimiä Alexander ja Ruslan.


Charlie Rowley ja Dawn Sturgess

Mutta sittenpä tapahtui yllättävä käänne, joka ei sopinut mihinkään kuvioihin. Amesburystä noin 11 kilometrin päästä Salisburya löysi 30. kesäkuuta 45 vuotias Charlie Rowley niminen mies roskiksesta avaamattomassa muovipakkauksessa olleen parfyymipullon. Hän lahjoitti sen lahjaksi kumppanilleen 44 vuotiaalle Dawn Sturgessille. Tämä repi pakkauksen auki ja suihkutti parfyymia ranteelleen. Myös Rowley sai "parfyymia" käsilleen mutta kävi heti pesemässä sen pois. Molemmat sairastuivat melkein välittömästi ja kiidätettiin sairaalaan. Dawn Sturgess kuoli 9. heinäkuuta. Parfyymipullo sisälsi tätä kuuluisaksi tullutta Novitchok myrkkyä. Dawn ja Rowley ovat molemmat Britannian kansalaisia eikä hellä ole mitään tekemistä Venäjän kanssa. Heillä ei ollut mitään yhteyttä Skripaleihin. On kirjoitettu paljon oliko tapahtuma vahinko ja kuinka pullo oli joutunut Amesburyyn roska-astiaan. Mielenkiintoista olisi tietää milloin pullo on joutunut roska-astiaan, koska sillä on oleellinen merkitys Alexanderin ja Ruslanin syyllisyyteen tässä tapauksessa? Tiettävästi he eivät käyneet koskaan Amesburyssä. Ja kuinka usein roska-astiat tyhjennetään Amesburyssä? Nämä ovat oleellisia kysymyksiä murhamysteerin ja - yritysten ratkaisemisessa.

Parfyymipullo ja pakkaus, joka sisälsi Novichok myrkkyä.

Mutta mennäänpä nyt itse asiaan. Mikä on totuus asioiden takana? Kyseinen "agenttipari" ei käyttäydy, kuin tiedustelun ammattilaiset vaan kaukana siitä. Todellisen sotilastiedustelun ammattilaiset kertovat, että todelliset venäläiset agentit liikkuvat aina vierailla passeilla - ei koskaan venäläisillä. Jos samassa tehtävässä on kaksi agenttia he eivät koskaan liiku yhdessä vaan aina erikseen ja mieluummin erilaisten suurten ryhmien mukana. Kaikkein vähiten he ottaisivat yhteisen hotellihuoneen. Missään nimessä ei käytettäisi suoria lentoja Moskovasta tai Moskovaan ja vieläpä Aeroflotia käyttäen. Matkat suoritettaisiin vieraiden valtioiden ja kaupunkien kautta. Nimet Alexander Petrov ja Ruslan Boshirov yhdistetään heti Venäjään. Olivatko nämä "agentit"  idiootteja? Tällaiset nimet jokainen britti yhdistää heti Venäjään, niin kuin varmaan sinäkin teet hyvä lukijani. Kaikki on niin koomillista ellei olisi niin surullista. Sanktioitahan tästä seuraa.

 Toisaalta mietityttää, miksi tosiasioita ei liitetä tutkimuksiin. Maailmalla on ainakin parisenkymmentä kemiallisten aseiden tehdasta, joissa pystytään valmistamaan Novichok myrkkyä ja joissa sitä on takuuvarmasti myös varastoissa. Lähin sijaitsee ihan Salisburyn ja Amesburyn vieressä Porton Downissa vain muutaman kilometrin päässä. Tähän kiinnittäisin ensimmäisenä huomioni. Toisaalta miksi on unohdettu Tsekin presidentin Milos Zemanin ilmoitus maaliskuussa, että Tsekeissä oli valmistettu vähän ennen Skripalien murhayritystä Novichok myrkkyerä, joka myytiin brittiläisille miehille? Miksi näitä johtolankoja ei tutkita? Ja keitä olivat nämä brittiläiset ostajat? Ja mihin tämä myrkky joutui?

Porton Down on kemiallisten aseiden tehdas, jossa takuuvarmasti varastoidaan myös Novichok myrkkyä. Tehdas sijaitsee juuri tapahtumien keskustassa.



No sitten tuli paukku. Vladivostokissa oli kolmipäiväinen Idän taloudellinen foorumi 11. - 13. syyskuuta, johon osallistui Vladimir Putinin lisäksi Kiinan presidentti Xi Jinping, Japanin pääministeri Shinzo Abe, Etelä-Korean kauppaministeri ja monta muuta idän taloudellista päättäjää, koska Venäjä on ilmeisimmin siirtämässä kauppaansa itään päin. Putin ilmoitti foorumissa 13.9.2018 kaksi suurta uutista. Ensimmäinen oli, että hän haluaa tehdä Japanin kanssa rauhansopimuksen. Toinen koskee juuri tätä Skripalien juttua. Putin sanoi, että tiedossa on keitä nämä henkilöt ovat. He ovat siviilejä. Epäiltyihin ei liity mitään rikollista. Putin toivoo, että he tulevat julkisuuteen ja kertovat maailmalle oman versionsa tapahtuneesta. Tietäen kuitenkin, kuinka täällä lännessä heihin suhtaudutaan ymmärrän miten vaikeaa on astua esiin julkisuuteen ja kertoa tapahtumat. Eihän meillä uskota selkeita tosiasioita vaan pitää olla jotain aivan hurjaa menoa varsinkin sen propagandasodan jälkeen, mitä Britannia on asian yhteydessä harrastanut. Varsinkaan, jos ei ole tehnyt mitään rikollista minkäänlaista velvollisuutta ei ole tulla esille.

Alexander Petrov ja Ruslan Boshirov kertovat  13.9 mitä maaliskuussa tapahtui.

Alexander Petrov ja Ruslan Boshirov noudattivat kuitenkin Putinin ehdotusta jo heti samana päivänä 13.9.2018 ja myönsivät haastattelun Venäjän RT-kanavalle. He ottivat yhteyttä RT:n päätoimittajaan Margarita Simonjaniin ja myönsivät hänelle haastattelun. Siinä he kertovat mitä todellisuudessa kolmipäiväisellä vierailulla Britanniaan tapahtui. "Olemme ihmeellisen yhteensattuman uhreja. Olemme liikemiehiä emmekä työskentele minkään tiedustelupelvelun hyväksi. Kaikki syytökset ovat perättömiä. Olimme Salisburyssä lyhyellä turistimatkalla. Tarkoituksena oli nähdä kaupungin kuuluisa katedraali. Eräs ystävämme oli pitkään kehottanut meitä vierailemaan tässä kaupungissa. Tarkoitusksemme oli käydä katsomassa myös lähistöllä oleva Britannian kuuluisin nähtävyys Stonehenge. Sää muuttui kuitenkin sateiseksi kesken vierailun joten hyppäsimme ensimmäiseen junaan ja palasimme Lontooseen. Meillä ei ollut minkäänlaista hajuvesipulloa - olisihan se ollut hassua, jos kahdella miehellä olisi mukanaan naisten hajuvettä. Olemme olleet kuitenkin huolissamme paitsi omasta puolestamme myös läheistemme puolesta. Emme tienneet mitä tehdä, kenen puoleen kääntyä. Olisiko pitänyt mennä Britannian lähetystöön?  Emme olisi tulleet julkisuuteen ellei presidentti Putin olisi sitä nimenomaan toivonut. Odotamme Britannialta julkista anteeksipyyntöä." Tähän oma sanani. Olen itsekin "Kirkasotsaisena mihenä" käynyt Salisburyssa ja nähnyt kenties Britannian kuuluisimman nähtävyyden Stonehengen. Mutta yksi on varmaa. Alexander Petrovin ja Ruslan Boshirovin nimet tulevat jäämään historiaan. Todennäköisesti esimerkkinä siinä muodossa, miten kansalaisia Britanniassa ja Yhdysvalloissa manipuloidaan. Asettakaapa itsenne heidän asemaansa! On otettava huomioon, että jos Britannia olisi virallisesti kääntynyt Venäjän puoleen ja pyytänyt yhteistyössä etsimään näitä henkilöitä heidät olisi löydetty heti. Yksityishenkilöinä Alexander Petrovin ja Ruslan Boshirovin ei ole mitään velvollisuutta ilmottautua tai tulla julkisuuteen, ellei heitä ole Venäjällä virallisesti siihen vaadittu ja elleivät he ole syyllistyneet mihinkään rikokseen. Vapaaehtoisesti he tulivat esille. Uhkakuva on siinä, että joku tulee lännestä ja ampuu kuulan selkään.

Salisburyn katedraali

Stonehenge

On aivan selvää, että juttu ei pääty tähän. Britannia syytti Venäjää heti valehtelusta. Poliittisesti Britannialle ja sen politiikoille Skripalien tapaus on liian herkullinen ja käyttökelpoisuus huomattava. Tämä on poliittinen ase, joka toimii Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Kaikki on hyvin kliseistä ja tämä on helppo tie manipuloida brittejä ja amerikkalaisia.  Vielä paljon tullaan esittämään tapauksen yhteydessä erilaisia versioita. Pitäytyminen tässä kannassaan Britannia todennäköisimmin menee yhä kauemmas totuudesta, jos ei ymmärrä ryhtyä tutkimaan asioita muilta kannoilta. Tämä palvelee poliittisia tarkoitusperiä. Jos halutaan etsiä totuutta olisi sitä etsittävä aivan muualta, mutta totuuttahan ei halutakaan saada selville. Tärkeintä on Venään vastaisuus vaikka siinä uhrataan kaikki länsimaiset ja demokraattiset oikeuskäsitteet. "Highly likely" ei ole  oikeudellinen käsite, eikä se todista mitään. Tässä uhrataan totuus poliittiselle alttarille. "Highly likely" ei todista mitään, sillä se ei sisällä mitään todistetta. Täytyy sanoa, että aika hatarlla pohjalla tuo Britannian oikeuslaitos ja turvallisuus toimii, jos se liikkuu tällä tasolla.

Theresa Maylla menee huonosti ja asian esille ottaminen tällä tavoin vaikuttaa hänen kannatukseensa kohottavasti. Toinen seikka on Syyrian kriisi, sen ajankohtaisuus. Venäjä, Turkki ja Iran pitivät juuri Teheranissa kokouksen, jossa päätettiin tuhota terroristien viimeinen linnake Idlip Syyriassa. Kirjoitin siitä viime kerralla. Terroristijärjestöllä Valkoiset kypärät on tarkoitus käyttää siellä kemiallisia aseita, joista Venäjä on jo toistuvasti varoittanut. Britannia ja Yhdysvallat on rahoittanut Valkoiset kypärät  terroristijärjestön toimintaa. Turkki on parhaillaan viemässä panssarivoimiaan Idlipin rajalle. Iran ja Syyria tulevat käyttämään maavoimiaan, Venäjä ainakin ilmavoimiaan. Yhdysvallat liittolaisineen haluaa nostattaa kannatusta ohjushyökkäykselle Syyriaan.toimenpiteen aikana. Tällä "highly likely" jutulla halutaan nostaa tunteita Venäjää vastaan. Mutta Venäjällä tulee olemaan omat sanansa sanottavana Skripalien jutussa. Voi olla, että se tulee soittamaan vielä viulusoolon asiassa.

16.4.2018 Venäjän valtio nosti syytteen Britanniassa siitä, että Venäjän kansalaista Julija Skripalija vastaan oli tehty väkivaltainen yritys murhata hänet. Murhayritys ei ole  asiaomistajarikos vaan yleisen syyttäjän alainen rikos. Kansainvälisten lakien mukaan Britannian on nyt pakko ryhtyä tutkimaan asiaa. En tiedä, miten Britannian lait tähän suhtautuvat. Tämä voi merkitä tutkimusten laajenemista.  Mutta tähän lopuksi kuitenkin pieni loppukevennys. Novichok parfyymillä näyttää olevan maaginen vaikutus.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tarkistetaan!