sunnuntai 6. toukokuuta 2018






MITÄ VITTUA SUOMESSA TAPAHTUU OSA 4







20.4.2018 ilmoitettiin, että Suomessa järjestetään suuret sotaharjoitukset vuonna 2021. Asiaa on ajanut pääasiassa nykyinen puolustusministerimme sotahullu  idiootti Jussi Niinistö. Asiasta päätettiin tasavallan päättömän presidenttimme Sauli Niinistön ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan kokouksessa. Tämä ei ole ihan totta. Asiasta oli päätetty jo paljon aikaisemmin. Ja tiedon tästä päätöksestä Suomen päätön presidenttimme  ja hallitus saivat itse asiasta lukea lehdistä. He eivät olleet tekemässä tätä päätöstä. Eikä tämä ollut ensimmäinen kerta, kun Jussi Niinistö toimi näin. Jo toukokuussa 2016 hän kutsui amerikkalaisia hävittäjiä Karjalan lennostoon harjoittelemaan Suomen ilmatilassa taistelemista ja saman kesänä kutsui myös amerikkalaisia panssarivaunuja Suomen maaperälle. Tällöinkin tasavallan päätön presidenttimme ja hallitus saivat tiedon vasta tiedotusvälineiden kautta. Myös Suomen ja Naton välinen yhteistyösopimus salattiin aikoinaan paitsi presidentiltä myös hallitukselta ja se tuli julkiseksi vasta Sunnuntaisuomalaisen uutisen kautta. Samoin oli ns. isäntämaantukisopimuksen laita. Tämä kaikki oli Suomelta suuri virhe. Suomessa näyttää olevan vakiotapa, että kaikki Suomen ja Naton väliset sopimukset salataan ja  tulevat ilmi vasta tiedotusvuotojen tai tiedotusvälineiden kautta kun Jussi Niinistö on tehnyt jo sopimukset.. Kysymys on asenneongelmasta. Selkeästi puolustusministeri Jussi Niinistö on ylittänyt jatkuvasti valtuutensa ja pitäisi asettaa vastuuseen teoistaan.


Sotahullu Jussi Niinistö

Tämä ns. valiokunta on eräänlainen klikki, jonka tarkoitus on ajaa vastoin suomalaisten enemmistön tahtoa Suomi Naton jäseneksi. Tämä sotaharjoitus on vain yksi askel tällä tiellä. Tällä valiokunnalla ei ole joko minkäänlaista ymmärrystä Suomen turvallisuudesta tai halua ymmärtää sitä. Sen tarkoitukset ovat poliittisia, mutta käsityskyky Suomen turvallisuudesta on kaukana todellisuudesta. Sitä paitsi se on kaukana demokratiasta. Natoa vastustaa ylivoimaisesti suurin osa Suomen kansasta. Viimeisimmän mielipidetiedustelujen mukaan 62 prosenttia suhtautuu kielteisesti Natoon. Tämä luku on kasvamassa. Natoa kannattaa noin 20 prosenttia ja tämä luku on vuosi vuodelta pienentynyt. Silti tämä pieni ääriryhmä haluaa, että Suomi liittyisi Natoon. On ehdotettu kansanäänestystä asiasta, mutta sitä tämä ryhmä ei halua järjestää. Syyksi he sanovat, että kansa on tietämätöntä ja liian tyhmää äänestämään tällaisista asioista. Paitsi, että tämä on Suomen kansan halveksintaa on tämä on natointoilijoiden suosimaa epädemokratiaa. Ei haluta suorittaa äänestystä, koska se tuhoaisi heidän Suomea vahingoittavan toimintansa. On ehdotettu, että jos Ruotsi liittyy Natoon on Suomen tehtävä samoin. Ei oteta vain huomioon, että Ruotsi on ihan eri asemassa kuin Suomi. Ruotsi on kautta historia käyttänyt Suomea puskurina itää vastaan. Korostaisin vielä, että ruotsalaiset ovat aina kautta historian tehneet näin. Totta kai se haluaa myös jatkossakin tehdä näin. Uhratkoon suomalaiset henkensä Ruotsin puolesta. Tämän suomalaisen äärityhmän toiminta Suomen liittämiseksi Natoon  on tismalleen päinvastaista toimintaa, kuin Suomen etu. Kerron miksi.



Missä mun pääni?


Mikä Nato on? Nato on poliittinen ja sotilaallinen liittoutuma, joka perustettiin 1949 alun perin Neuvostoliittoa vastaan. Naton säännöissä sanotaan, että sen pääasiallinen tehtävä on turvata jäsentensä yhteisiä arvoja, joita ovat demokratia, yksilönvapaus ja kiistojen rauhanomainen ratkaiseminen ja viime kädessä (huom!) sotilaallisesti. Hyökkäys jotain jäsenmaata vastaan tulkitaan hyökkäykseksi kaikkia jäsenmaita vastaan. Usein tämän päälle todetaan, että koskaan ei ole vielä hyökätty yhtäkään jäsenmaata vastaan. Tämä on nykyään täyttä paskapuhetta. Neuvostoliittoa ei enää ole. Jos ketään natomaata vastaan ei ole hyökätty on sitäkin useammin Nato hyökännyt  muita valtioita vastaan. Mainittakoon vain Afganistan, Jugoslavia, Irak, Libya ja viimeksi Syyria. Jos Suomi olisi Naton jäsen mikä tahansa konflikti Venäjän ja jonkin natomaan välillä muuttaisi automaattisesti  Suomen taistelutantereeksi. Nykyistä venäläistä sotilasvoimaa ja sotimistaitoa ei pidä väheksyä, kuten Suomessa aina on ollut tapana. On ilmiselvää, että Venäjä on aika hyvin perillä kaikista Suomen sotilaallisesti strategisesti tärkeistä kohteista.


Huom. Kartan tiedot ovat jo vanhentuneet! Nykyään aseistus on modernia ja runsaampaa.


Todellisuudessa Nato on nykyään Yhdysvaltojen hallitsema liitto, jota se käyttää omien tarkoitusperiensä ajamiseen maailmassa. Se on hallintakoneisto, jolla on sotilaallinen ja poliittinen voima pyrkimykselle hallita maailmaa. Natomaat ovat pelkkiä välineitä tässä politiikassa. Natomailla ei ole todellista itsenäistä päätäntävaltaa, vaikka kuvitelma on päinvastainen. Ne ovat pelkkiä välineitä, joita käytetään hyväksi sotilaallisesti, poliittisesti ja taloudellisesti. Jäsenet on helppo uhrata, jos Yhdysvaltojen etu  vaatii sitä. Nyt kun Yhdysvaltojen hegemonia on katoamassa maailmassa on Naton rooli noussut Yhdysvalloille tärkeäksi. Kaksi valtiota on noussut maailmassa Yhdysvaltojen hegemonian rinnalle, Venäjä ja Kiina. Yhdysvallat on ottanut aluksi tärkeimmäksi kohteekseen Venäjän, koska kuvittelee, että Venäjä on toistaiseksi helpompi alistaa kuin Kiina.  Siinä he ovat väärässä. Venäjää vastaan on kohdistettu valtava propaganda- ja sanktiosota. Nato on eräänlainen taisteluase, jolla Yhdysvallat haluaa sotia Venäjää vastaan Euroopan maaperällä. Parempi tapella Euroopassa kuin Yhdysvaltojen maaperällä. Tässä käytetään propagandaa, sanktioita ja viimekädessä aseita. Näinhän amerikkalaiset ajattelevat. Mutta Venäjällä on enemmän ja parempia ydinaseita, kuin Yhdysvalloilla. Tämä on viimekädessä sen suurin turva.


 Venäläisiä SU-35S taisteluhävittäjiä Petroskoissa.


Tässä tapauksessa nousee esille Suomi asemastaan johtuen.  Venäjä on rajanaapurimme ja meillä on yhteistä rajaa noin 1 340 km. Venäjän toiseksi suurin ja tärkein kaupunki Pietari on aivan rajamme takana. Tämä on se syy, miksi Nato ja Yhdysvallat haluaa meidät jäsenekseen. Kaksi muutakin sotilaallisesti tärkeää aluetta on Suomen lähellä,  Kronstadtin linnoitus- ja laivastotukikohta Pietari edustalla ja Murmanskin laivastotukikohta pohjoisessa. Suomen maaperä, sen sijainti lähellä Pietaria ja muita alueita on oleellisen tärkeä taistelussa Venäjän maailmassa kasvavaa vaikutusvaltaa vastaan. On muistettava, että ainoa tie Pietarin valloittamiseksi käy Suomen kautta. Suomi on helppo uhrata Venäjän vastaisen toiminnan alttarille. On kysymys siitä haluammeko alistua uhreiksi tälle toiminnalle? On kysymys paitsi maaperästä ennen kaikkea ihmisistä, siis meistä suomalaisista ja meidän hengestämme ja elämästämme. Haluammeko uhrata henkemme, siis itsemme amerikkalaisten hegemonian hyväksi?. Meidän suomalaisten henki on sivuseikka tässä taistelussa. Me ihmiset, siis suomalaiset, olemme sivuseikka tässä taistelussa. Tämä kannattaa pitää mielessä. Nykyistä venäläistä sotilasvoimaa ja sotimistaitoa ei pidä väheksyä, kuten Suomessa aina on ollut tapana.

 Kuuluisa Iskander-ohjus. Ohjuksilla voi olla erilaisia kärkiä, siis myös ydinkärkiä. Pisimmät lentävät yli 700 km. Osumatarkkuus n. 5 metriä. Suomi on kokonaan Iskander-ohjusten peittoalueella. Suomessa ei ole aluetta, johon ohjus ei yltäisi. Tällä hetkellä ohjusta ei voi torjua. Ei ole torjuntavälinettä.


WORLD  MOST ADVANCED S-400 MISSILSES. Kuuluisa S-400 ilmatorjuntaohjus ja ohjustentorjuntaohjus. Ohjuksen peittoalue on koko Suomen alue. Suomessa ei ole ilma-aluetta, johon ohjus ei yltäisi.


On aivan selvää, että jos Suomi on Naton jäsen tai toimii yhteistyössä Naton kanssa Venäjä kokee tulevansa uhatuksi myös Suomen taholta. Tällöin se kohdistaa mahdollisimman paljon puolustusarsenaaliaan myös Suomea kohti. Jo nyt Suomen toiminta Naton yhteistyökumppanina ja lukemattomat yhteiset sotaharjoitukset ovat vaikuttaneet siihen, että rajojemme läheisyyteen on ilmestynyt paljon yksiköitä ja puolustusmateriaalia, joka on kohdistettu myös Suomea kohti. Onko Suomen etu ja turvallisuus,  jos suomi antaa lentokenttiä, satamia ja rautateitä sekä Ilma- ja meritukikohdat Naton käyttöön tai rupeaa antamaan huoltopalvelua, lääkintäpalveluja, kuljetuskalustojen rakennuksia ja tietoliikenneyhteyksiä sekä tukee joukkojen suojauksen tarpeita ja Naton operaatioiden logistiikkaa? Lisäksi jos myönnämme kauttakulkuoikeutta Naton joukoille esimerkiksi Baltiaan tai muualle alkaa tämä hämmästyttävästi muistuttaa toisen maailmansodan edeltäviä tapahtumia ennen Barbarossan käynnistämistä. En ihmettelisi yhtään, jos Venäjä katsoisi olevansa kriisitilanteessa ja suorittaisi ennaltaehkäisevän iskun Suomeen. Nyt on vain niin, että Venäjä on huomattavasti vahvempi ja sillä on maailman tehokkainta ja parasta aseistusta käytössään. Siinä ei piskuinen Suomen kansa pärjäisi heikohkoine aseistuksineen. Jos olisin suomalainen sotilas tuossa tilanteessa yrittäisin pysyä mahdollisimman kaukana kriisipesäkkeistä ja konflikteista. Piiloutuisin johonkin kellariin ja pyrkisin olemaan mahdollisimman hiljaa ja huomaamaton. Siitä huolimatta olen vakuuttunut, että koko Suomen kansa saisi tuntea nahoissaan nämä iskut. Yhdysvaltojen ja muiden natojäsenten jo maailmalla näkyvästä toimista vetäisin johtopäätöksen, että tilanne Suomessa alkaisi muistuttaa Irakia, Afganistania tai Libyaa. Täältä lähtisi pakolaisia sankoin joukoin Ruotsiin ja muualle Eurooppaan. Suomi alkaisi muuttua rauniokasoiksi kuten olemme saaneet nähdä Irakista ja Syyriasta. Nato haluaa suomalaisista "tykinruokaa". En paneudu yksityiskohtiin. Missään nimessä Suomea ei kannata "puolustaa" Naton näkökulmasta, jos uhkana on kolmas maailmansota. Tilanne on vähän sama kuin Baltian maiden kanssa. Tämä on vanha dilemma. Kannattaako niitä puolustaa, jos uhkana on kolmas maailmansota? Yhdysvallat ja Nato on tavanomaisten  aseiden määrässä ylivoimaisempi kuin Venäjä, jolloin on selvää, että uhattuna se käyttää ydinasepelotettaan, jossa Venäjä on ylivoimainen.  Jos kaikesta huolimatta tulee sota on Suomi ensimmäinen joka saa ohjukset niskaansa. Naton ei kannata puolustaa Suomea, jos tiedossa olisi maailmansota.


Kuuluisa Kalibr-risteilyohjus. Lentomatka yli 2 500 km. Osumatarkkuus eri tietojen mukaan 2 metriä. Kärkiä voi olla monenlaisia, myös ydinkärkiä. Suomella on jo kokemusta risteilyohjuksista, kun 16.1.2015 löydettiin Inarinjärven jäältä vanha 30 vuotta aikaisemmin ammutun eksyneen risteilyohjuksen kappale ja lopulta jäänne. Venäjän nykyiset erilaiset risteilyohjukset ovat vieläkin tehokkaampia, kuin Kalibr.


Paitsi pommeja voi nykyisillä koneilla lähettää myös erilaisia ohjuksia ja risteilyohjuksia.


Ainoa keino päästä tästä tuskallisesta tilanteesta Suomelle on julistautua ehdottoman puolueettomaksi valtioksi. Tällöin ehdoton edellytys on lopettaa kaikki sopimukset Naton ja sen liittolaisten kanssa, häätää kaikki sen osatekijät pois maastamme ja lopettaa yhteiset sotaharjoitukset niin Suomessa tai missä tahansa muualla. Tämä edellyttää totaalista poliittista muuttumista niin sisä- kuin ulkopolitiikassa. Sisäpolitiikassa pitäisi sulkea poliittisen toiminnan ulkopuolelle kaikki nämä idiootit, jotka haikailevat Naton perään.  Kaikki yhteyshenkilöt Natosta olisi poistettava. Kaikkinainen yhteydenpito Naton kanssa olisi lopetettava. Kaikenlisäksi pitäisi saada kaikki vakuuttuneiksi ehdottomasta Suomen puolueettomuudesta. Tämä koskisi niin itää kuin länttäkin, mutta ennen  kaikkea Venäjää. Tehtävä ei olisi helppo. Jos tässä onnistuttaisiin paineet itärajallamme helpottuisivat. Venäjälle olisi suuri helpotus, jos 1340 kilometriä sen rajasta olisi ei-vihamielisen valtion hallussa ja paineet Pietarin ja muiden tärkeiden kohteiden puolustamisessa helpottuisivat. Kokonaan paineista ei päästäisi, koska Suomi on EU-jäsen ja suurin osa sen jäsenistä kuuluu Natoon. Politiikkaamme pitäisi muuttaa myös Venäjälle ystävällismielisemmäksi, kuten kaikkiin naapurivaltioihimme. Tämä koskisi myös kaikkinaisten sanktioiden lopettamista.

URAN-9 taistelurobotti toimii ilman ihmisen ohjausta ohjelmoinnin mukaan. Asekokonaisuus on vaihdettavissa tarpeen mukaan. Robotilla on erinomainen näkökyky savussa, sumussa, sateella ja pimeässä sekä erinomainen kaukonäkö. Toiminta perustuu joko yksilötoimintaan tai yhteistoimintaan vastaavien muiden robottien, erilaisten lentolaitteiden, tutkien ja elektronisten laitteiden kanssa.  Erottaa elollisen elottomasta.


Suomella olisi myös toinen mahdollisuus, mutta tätä tuskin monikaan Suomessa haluaisi toteuttaa. Liittoutuminen Venäjän kanssa poistaisi kaikki ongelmat rajoiltamme. Suurimmalla osalle suomalaisista jo pelkkä ajatus hirvittää. Myös ero EU:sta voisi olla tämän edellytys, mutta ei se ole pakollinen. Voisi olla todennäköistä, että EU ei hyväksyisi näin vallankumouksellista ajatusta. Pakko minun oli esittää tämä ajatus, koska se on olemassa. Käsitän kyllä, että pelkkä ajatus tuntuu maassamme tällä hetkellä erikoiselta ja monien mielestä vastenmieliseltä, mutta jos sillä vältyttäisiin sodalta, kansamme kärsimyksiltä  ja maamme tuholta tai koko maailman tuholta on minun pakko ottaa asia esille. Miettikääpä asiaa!








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tarkistetaan!