lauantai 10. syyskuuta 2016



MIKSI SUOMELLA MENEE NIIN HUONOSTI?





Ihmettelen usein sitä, miksi meille pitää tuoda Puolasta omenoita, vaikka oma suomalainen satomme on hyvin runsas varsinkin tänä kesänä.

Suomessa yleisin käsitys vissiin miksi Suomella menee tällä hetkellä niin huonosti on maailman taloudellinen tilanne. Toisena syynä pidetään Suomen kehnoja hallituksia ja niiden ratkaisuja ja toimia taloudessa. Nämä ovat kieltämättä osasyinä kehnoon taloustilanteeseemme, mutta en yhdy niihin täysin. Vielä suuremmat syyt ovat mielestäni muualla.

Tärkeimpänä syynä pidän sitä, että valuuttamme on euro. Mikään muu pohjoismaa ei ole ottanut euroa käyttöön, kuin Suomi. Kaikissa muissa pohjoismaissa taloustilanne on huomattavasti parempi. Tässä valinnassa Suomi menetti mahdollisuuden käyttää hyväksi valuuttansa arvon muuttamista suhteessa muihin valuuttoihin. En tarkoita pelkästään devalvoimisen mahdollisuutta, vaikka sekin on erinomainen keino vaan esimerkiksi valuutan kelluttamista, jota Ruotsi käyttää varsin tehokkaasti. Talous Ruotsissa onkin huimaavasti parempi ja aivan toista luokkaa, kuin Suomessa. Me joudumme devalvoimaan pakosta heikentämällä palkkojen arvoja ja kansalaisten sosiaalisia etuuksia jotka taas vaikuttavat talouteemme hyvin monella tavalla heikentävästi. Yksi on ostovoiman väheneminen ja työttömyyden lisääntyminen, jotka vain pahentavat tilannetta.

Toiseksi tärkein syy huonoon taloustilanteeseemme on se, että olemme EU:n jäseniä. EU:n jäsenyys ei ole Suomen etu vaan suuri haitta. Olemme menettäneet oikeuden säädellä omaa lainsäädäntöämme. Emme ole enää itsenäisiä.  Meitä hallitaan EU:sta käsin ja tämä on suuri haitta. Suomen vaikutusvalta EU:ssa on pienempi kuin herrat meille uskottelevat. Puolitoista vuotta sitten neuvoston ääntenlaskusäännöt muuttuivat,  Suomen kahden prosentin äänivalta  muuttui noin yhteen prosenttiin. Vallitsee Dani Rodrikin dilemma-teoria: demokratia, kansallinen itsemääräämisoikeus ja talouden integraatio ovat yhteensovittamattomia palasia. Jos valtio luopuu suvereniteetistaan, kansallinen demokratia joutuu ahtaalle.

Olemme EU:ssa nettomaksajia eikä tätä kompensoida meille mitenkään. Joudumme erilasissa taloustilanteissa maksumiehiksi  ilman omaa syytämme. Viittaan tässä esim. Kreikkaan ja Espanjaan monien muiden vastaavien tapausten ohella. EU:n taloudellinen hyöty meille on melko pieni. Ilman EU:n määräysvaltaa korvaisimme moninkertaisesti ajan myötä sen edun, jonka mahdollisesti olemme saaneet EU:ssa. Näistä ja monista muista seikoista johtuen Suomen kasvunäkymät ovat EU:n toiseksi huonoimmat heti Kreikan edellä. Näistä emme pääse, ellemme eroa eurosta ja EU:sta. Esimerkiksi maataloutemme on kärsinyt tästä huomattavasti.

Sanktiot Venäjää vastaan ovat mielestäni mielipuolisia ja varsinkin Suomen kohdalla. Suomi on EU:ssa suurin kärsijä näistä sanktioista. Venäjä on pystynyt korvaamaan varsin hyvin sanktioista aiheutuneet haitat ja kohdistaa nykyisin kauppapolitiikkansa itään. Vladivostokissa 2. -  3.9.2016 käytiin jokavuotinen Kansainvälinen taloudellinen foorumi (Easten economic forum), johon osallistui Venäjän, Kiinan, Japanin ja Etelä-Korean lisäksi 32 muuta valtiota. Pelkästään ensimmäinen päivä toi yli  triljoonan ruplan sopimukset osapuolten kesken. Hämmentävää on se, että USA:n julistamista sanktioista huolimatta Venäjä ei ole asettanut mitään sanktioita esim. Japania tai Etelä-Koreaa kohtaan, jotka joutuvat noudattamaan USA:n sanktioita. Japanilaiset ovat perustaneet jopa erityisen pankin USA:n sanktioiden kiertämistä varten. Näin kauppa korkeateknologiassa käy varsin vapaasti Venäjän, Japanin ja Etelä-Korean kanssa. Kiina on kuitenkin Venäjän tärkein kauppakumppani alueella.


Japanin pääministeri Shinzo Abe Vladivostokissa.



Etelä-Korean presidentti Park Geun-hye Vladivostokissa presidentti Putinin vieraana.

Vladimir Putin ehdotti alueelle muodostettavan energian superrenkaan johon kuuluisivat Venäjä, Kiina, Japani ja Etelä-Korea. Energiamuotoina ovat mm. kaasu, öljy ja atomienergia. Venäjä ryhtyy toimittamaan Etelä-Koreaan atomivoimaloita, Japaniin kaasu- ja öljyvoimaloita sekä hydrovoimaloita ja Kiinaan on rakenteilla jo useita atomivoimaloita. Venäjä toimittaa lisäksi alueelle kaasua ja öljyä. Sähköverkostoa ryhdytään kehittämään voimakkaasti ja sähkön hintoja lasketaan. Monelle alueen satamakaupungeista muodostetaan tullivapaita alueita ja kaupalle tullihelpotuksia. Japanin pääministeri Shinzo Abe ehdotti, että Vladivostokista muodostetaan portti, joka yhdistää Euraasian ja Tyynen valtameren alueet. Tämä Kaukoidän alue on seuraavan 10 vuoden aikana maailman kehittyvin alue ja väkiluvultaan maailman rikkain. Venäjä panostaa alueen kehittämiseen. Vladivostokista yritetään tehdä uusi taloudellinen keskus. Lisäksi Abe ehdotti Venäjän ja Japanin kahdenvälisten suhteiden voimakasta kehittämistä. Huomattakoon, että lyhin reitti Euroopasta Tyynen meren alueelle kulkee pohjoista laivareittiä ns. Koillisväylää pitkin, jota Suomikin voisi hyödyntää monin tavoin, jos suhteemme hoidettaisiin hyvin.


Putinin ja Kiinan Xi Jinpingin välit ovat erinomaiset.

Suoraan tästä kokouksesta suurimmat osanottajat marssivat Kiinaan Hangzhouhun G 20-maiden kokoukseen, joka pidettiin 4. - 5.9.2016. Siellä tapasivat maailman merkittävimmät ja kehittyvät taloudet. Venäjän presidentti keskusteli mm. Turkin, Ranskan, Saksan, Saudi-Arabian, Britannian, Intian, Egyptin, Argentiinan, USA:n ja tietenkin Kiinan päämiesten kanssa. Kiinan kanssa Venäjällä on erityisen hyvät suhteet. Kiinan presidentti Xi Jinping sanoi, että Venäjän presidentti Vladimir Putin on tämän kokouksen tärkein osanottaja. Sivulauseena mainittakoon tässä, että USA sai Kiinalta erikoisen kohtelun, joka on herättänyt maailmalla suurta huomiota. Ainoana päämiehenä hänelle ei tarjottu punaista mattoa kun hän tuli lentokentälle. Joutui raukka kävelemään paljaalla asfaltilla viimeisellä virallisella vierailullaan Aasiaan. Myös amerikkalaisia lehtimiehiä kohdeltiin kaltoin, kun heitä kiellettiin kuvaamasta Obaman saapumista Kiinaan, vaan heidät ajettiin kohteliaasti kauemmaksi lievää väkivaltaa käyttäen.


Obama kävelee peltirappusia ilman punaista mattoa. Asia herätti suurta huomiota Yhdysvaltalaisissa tiedotusvälineissä. Koko vierailun ajan häntä ja hänen seuruettaan "kohdeltiin kaltoin" tiedotti New York Times.

Samassa kokouksessa kokoontuivat myös BRICS-maat. Siihen kuuluvat Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina ja Etelä-Afrikka. Väkiluvultaan ne edustavat melkein puolta koko maailman väkiluvusta ja pinta-ala on yli 40 prosenttia maailman pinta-alasta. Maiden väkiluku on voimakkaassa kasvussa.  

Kaikki Euroopan asettamat sanktiot Venäjä on pystynyt korvaamaan esimerkiksi maataloudessa. Venäjä on tullut  omavaraiseksi vihannesten, hedelmien, kalan ja lihan tuotannossa. Tällä hetkellä Venäjä on maailman suurin viljan viejä. Mutta yksi kohta, johon haluaisin kiinnittää huomiota ovat maitotuotteet. Näitä ovat esimerkiksi erilaiset maidot, maitovalmisteet, levitteet, jogurtit, juustot jne. Näissä on Venäjällä vielä puutteita. Juuri tässä olisi Suomella se rako ellei sanktioita olisi. Myös korkeateknologiassa meillä olisi mahdollisuuksia vientiin ja yhteistyöhön, mutta sanktiot tulevat jälleen vastaan.

Herää kysymys, miksi olen tässä käsitellyt naapurimaamme Venäjän asioita näinkin paljon? Vastaan, että näen tässä Suomelle uusia mahdollisuuksia kehittää talouttaan ennakkoluulottomasti ja yhden keinon päästä lamasta lähimmän naapurimaamme kanssa. Tämä vaatii vain uutta ajattelua ja asennemuutoksia meillä monella ja varsinkin päättävissä elimissä. 30.8.2016 julkaistiin Valtioneuvoston raportti  "Venäjän muuttuva rooli Suomen lähialueilla".  Olen täsmälleen päinvastaista mieltä raportin suhteen. Raportin tekijät ovat täysin harhateillä eivätkä ymmärrä lähialueen kehitystä alkuunkaan. Myös näen tässä huomattavan poliittisesti värittyneen käsityksen alueen tapahtumista. Tämä on lienee tahallista. Toivottavasti tekijöiden käsitykset eivät tartu päättäjiimme vaan voimme kehittää kahdenvälisiä suhteita kaikkiin lähinaapureihimme - siis myös Venäjään ennakkoluulottomasti. Suomen talouden ja hyvinvoinnin kannalta tämä olisi edullista. Kaikenlaisten mielivaltaisten uhkakuvien levittäminen Venäjästä ei edistä asioita mihinkään suuntaan. eikä ole ainakaan Suomen etu.


Vladivostokissa 1.9.2016 presidentti Putin antoi yksityisen haastattelu tietotoimisto Bluumbergille, jossa hän korosti maailman  muuttamista ja alueen kehittämisen tärkeyttä. Palannen vielä tähän haastatteluun vielä myöhemmissä jutuissani.

Se, että aikoinaan liityimme EU:hun oli poliittinen teko, ei taloudellinen.  Varsinkin määrätyissä piireissä Suomessa vallitsi hysteria irrottautua mahdollisimman nopeasti Neuvostoliiton ja Venäjän vaikutuspiiristä. Tämä oli suuri virhe, josta saamme maksaa tällä hetkellä. Sisäpoliittisista syistä meidät johdettiin liittymään EU:hun. Pakokauhussa ei  tutkittu asiaa, mitä se tulisi merkitsemään Suomelle. Ei ajateltu nokkaa pidemmälle. Presidentti Mauno Koivisto oli heikko presidentti, joka antoi luvan liittymiselle EU:hun. Tämä johti vähitellen Suomen talouden pahimpaan romahdukseen 1990 luvun alussa. Hän ensimmäisenä alkoi rajoittamaan presidentin valtaoikeuksia ja lisäämään pääministerin valtaa. Nykyisin presidentti on pelkkä kulissi, jota ilman Suomi tulisi ihan hyvin toimeen.

Kuitenkin sodanjälkeisistä presidenteistämme ylivoimaisesti heikoin oli Martti Ahtisaari. Hänen aikanaan alkoi varsinaisesti Suomen alasajo. Vaikka hän sai Nobelin rauhanpalkinnon sisäpoliittisesti hän oli kehnoista kehnoin. Suomi joutui historiansa pahimman laman kouriin, jonka jälkiseurauksista kärsimme yhä tänä päivänä. Lama hoidettiin ala-arvoisesti. Esimerkiksi pankkikriisi hoidettiin kansalaisten verovaroilla vaikka käytössä olisi ollut esimerkiksi heikossa asemassa olevien pankkien osakkeiden ottaminen valtion haltuun - siis kansan haltuun. Tämä olisi voitu myöhemmin muuttaa valtion varoiksi. Sosiaalisia tukia vähennettiin, joka vain lisäsi Suomen syvää lamaa. Presidentin valtaoikeuksien alasajo vain jatkui. Pääministerille ja hallitukselle kasaantui lisää valtaa, joka tänä päivänä näkyy erittäin kehnojen hallitusten ala-arvoisten päätösten aiheuttamana laman syvenemisenä.

Ensimmäinen naispresidenttimme Tarja Halonen sentään yritti ajaa sosiaalista oikeudenmukaisuutta, tasa-arvoa ja kansalaisyhteiskuntaa, mutta presidentin oikeuksien alasajo ja kokoomuspääministerien ja hallitusten vastustus oli liian voimakasta. Huolimatta tästä pidän häntä sodan jälkeisen ajan kolmanneksi parhaimpana presidenttinämme Kekkosen ja Paasikiven jälkeen. Hän sentään yritti parantaa Suomen kansalaisten tilaa ja oikeuksia.

Nykyinen presidenttimme Niinistö vaikuttaa aika mitättömältä. Niinistöllä oli aluksi hyviä ehdotuksia jo ennen presidentiksi tuloaan. Niihin kuuluivat mm. ehdotus siitä, että kansanedustajien pitäisi matkustaa toisessa luokassa ja yöpyä edullisissa hotelleissa. Hän oli huolissaan nuorten syrjäytymisestä. Piti kehittää suhteita Kiinaan ja muihin kehittyviin maihin. Kansanedustajakautensa päätteeksi hän lahjoitti kansanedustajapalkkionsa  yli 120 000 euroa hyväntekeväisyyteen. Presidentiksi tullessaan hän kieltäytyi presidentin palkan korottamisesta ja ehdotti palkkion alentamista. Hän ehdotti yleistä palkkojen pienennyksiä suurituloisilla. Kuten nyt näemme siitä ei ole tullut mitään. Kukaan ei noudata hänen ehdotuksiaan. Vaikutusvalta puuttuu.  Veikkauksen johtaja näyttää hyvää esimerkkiä. Pikemminkin huonotuloisten palkkoja ollaan ehdotettu alennettaviksi ns. palkka-alella. Tai työttömyyskorvausten heikentämistä eri tavoin. Se ei lisää työllisyyttä, jos työpaikkoja ei ole. Tällä olisi taipumusta vain lisätä ostovoiman alenemista ja taloutemme tilanteen huononemista. Yhteiskuntamme kahtiajakoisuus vain lisääntyy. Rikkaat rikastuvat, köyhät köyhtyvät.

Heikon presidentin esimerkit ja ehdotukset eivät käytännössä etene mihinkään. Presidentillä ei ole painotusvoimaa. Kukaan ei viitsi noudattaa tämän presidentin esimerkkiä ja ehdotuksia. Monet varmaan hermostuvat kun kirjoitan, että Kekkosen aikana olisi ollut toisin. Nykyisen oloista työttömyyttä ei olisi päässyt kehittymään ikinä.

Oma lukunsa on polemiikilla, joka syntyi presidentti Putinin vierailulla Niinistön luona Kultarannassa 1. heinäkuuta. Niinistö esitti, että kaikki sotilaskoneet käyttäisivät transpondereita lentäessään Itämeren alueella. Tästä Putin otti kimmokkeen ja lupasi esittää sen Naton kokouksessa 13. heinäkuuta nimenomaan Niinistön nimissä ja ehdotuksesta. Kuten ennustin Natomaat lähinnä naureskelivat ehdotukselle, koska Natokoneet eivät koskaan käytä transpondereita Itämeren alueella ja niiden lentoja on kymmenkertainen määrä venäläisiin lentoihin nähden. Toinen polemisointi asian suhteen oli, että ehdotus olikin lähtöisin Natolta ja Niinistö toimi vain Naton juoksupoikana. Tarkoitus oli, että Venäjän lentoliikennettä ei olla Naton kannalta pystytty tunnistamaan. Kyseessä oli siis ristiriitatilanteen luominen, joka epäonnistui täydellisesti.

Toisaalta moraalisesti olisi Itämeri nimettävä  "rauhanmereksi". Tämä käytännössä merkitsisi sitä, että kaikilta niiltä mailta, jotka eivät kuulu Itämeren alueeseen kiellettäisiin kaikkinainen sotilaskaluston käyttö Itämerellä. Tähän kuuluisivat paitsi sotilas- ja vakoilukoneet myös sotalaivat, sukellusveneet jne. Tämä koskisi ennen kaikkea Yhdysvaltain, Britannian, Ranskan ja Kanadan sotilaskalustoa. Näiden tulo Itämerelle olisi kielletty. Tämä rauhoittaisi huomattavasti tilannetta. Näin transpondereidenkin käyttö ymmärrettäisiin paremmin.

Tässä on hyvä ottaa esille vielä yksi paha rahareikä; Nato-optiot. Meitä ollaan hyvää vauhtia ajamassa sotilasliitto Natoon, joka merkitsee lisää kuluja ja menoja. Jo se, että maaperällämme järjestetään Naton sotilasharjoituksia tai osallistumme niihin muualla merkitsee merkittävää rahareikää. Mikään sotaharjoitus EI OLE ILMAINEN. Väärä turvallisuuden tunne Natojäsenyydestä on vaarallista. Pikemminkin asia on tismalleen päinvastainen. Nato on suunnattu Venäjää vastaan ja asetamme itsemme vaaralliseksi sotilaskohteeksi osallistuessamme näihin idioottimaisiin toimiin. Puolueettomina olisimme paljon turvallisemmalla maaperällä. Suurin osa suomalaisista eli n. 60 prosenttia on Natoon liittymistä vastaan. Vastoin kansamme tahtoa päättävät elimet ajavat meitä kuitenkin salaa ja vaivihkaa Natoon. Ainoa oikea ja järkevä tie on ilmoittaa, että olemme puolueettomia ja kieltää kaikki ulkopuoliset sotaharjoitukset ja niihin osallistuminen.

Yksi merkki siitä, että Suomella menee heikosti on syntyvyyden väheneminen. Kuolleisuus on nyt isompi, kuin syntyvyys. Suomalainen alkuperäinen väkiluku pienenee. Pidän sitä tärkeänä merkkinä siitä, että monilla menee huonosti. Jos tämä jatkuu tai tulee kiihtymään, mikä on oletettavissa, merkitsee se ainakin suomalaisten alkuperäisen kansan vähenemistä. Tosin maahanmuuttajilla syntyvyys on huomattavasti isompi. Olisiko tämä sitten se keino Suomen väkiluvun kasvuun tai ainakin pysymisen kohtuullisena?

Meillä Suomessa vallitsee pahin mahdollinen tilanne; hyvin heikot presidentit ja kerta kerralta huonommat hallitukset. Keinot pelastaa Suomi ovat vähissä. Tärkein on kuitenkin lopettaa euron käyttö valuuttanamme ja ottaa oma valuutta käyttöön. Toiseksi tärkein on erota EU:sta. Mahdollisuutemme käyttää erilaisia taloudellisia toimenpiteitä ja lainsäädäntöä monipuolistuvat kertaheitolla. Mitä nopeammin nämä teemme sen paremmat tulevaisuudennäkymät meillä ovat. Oman valuutan hinnan määrittely ja lainsäädäntö, jonka itse voimme määritellä antaa huomattavia etuja. Kaikenlaisista idioottimaisista sanktioista pääsisimme kertaheitolla eroon. Kauppa kaikkiin suuntiin ilman sanktioita olisi Suomen etu. Juuri tässä olisi myös mahdollista ottaa huomioon Kaukoidän suuret kehitysnäkymät. Puolueettomina sotilasvarusteluun voitaisiin käyttää huomattavasti vähemmän varoja. Tässä kiteytettyinä joitakin tärkeimpiä toimenpiteitä, joita voisimme tehdä paremman tulevaisuutemme puolesta.

Rahalla ei ole isänmaata. Isänmaallisuudelle on käynyt samoin kuin tälle lipulle tässä. Isänmaallisuus näkyy vain juhlapuheissa ja itsenäisyyspäivän marsseissa. Isänmaallisuus on pelkkä kulissi, pelkkää teatteria. Suuryritysten omistajat ja johtajat ja Suomen hallitus ovat valmiit myymään isänmaamme sille, joka tarjoaa heille eniten rahaa ja etuja. He ovat valmiita myymään kansallisomaisuutemme sille, josta he hyötyvät eniten. Suomen hallitus on valmis myymään Suomen kansalaiset orjiksi, kuten viikingit aikoinaan. Olemme kohta samanlaisia, kuin lippu tuossa alla. Riekaleiksi raiskattuja.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tarkistetaan!