tiistai 19. heinäkuuta 2016



NIZZA NIZZA!






Aikamme on terrori-iskujen aikaa. Uutiset, lehdet ja kaikki tiedotusvälineet ovat sitä täynnä. Jälleen kerran 14.6.2016 saimme kuulla ja lukea terrori-iskusta, tällä kertaa Ranskasta, Nizzasta. Illalla valkea kuorma-auto ajoi väkijoukkoon, joka oli kerääntynyt rantakadulle katsomaan Ranskan kansallispäivän kunniaksi järjestettyä ilotulitusta. Iskussa kuoli 84 ja haavoittui 202 ihmistä, joista osa on edelleen kriittisessä tilassa. Lopulta poliisi ampui auton kuljettajan Mohamed Lahouaeiej Bouhlenin, jolla oli sekä Tunisian että Ranskan kansalaisuus. Tällä kertaa isku oli kuitenkin erilainen.



Jihadistijärjestö Isis ilmoitti olevansa iskun takana, mutta se ei pitäne paikkaansa. Iskun tekijällä on jo pitkään ollut mielenterveydellisiä ongelmia ja hän on kärsinyt vakavasta masennuksesta. Hänellä ei ollut minkäänlaista uskonnollista tai poliittista taustaa. Hän oli juuri eronnut ja ihmissuhteet näyttävät olleen täysin poikki ja radikalisoituneet. Uskon, että tällä on merkitystä iskun suorittamiseen. Hän suoritti iskun yksin omasta päätöksestään. Päätti tehdä itsemurhan ja ottaa mukaansa mahdollisimman monta muuta ihmistä. Mitään uskonnollisia tai poliittisesti periaatteellisia tekijöitä ei näytä olevan teon takana.



Tekoa voisi verrata Etelä-Ranskan Le Vernetissä 24. maaliskuuta 2015 tapahtuneeseen Germanwingsin lennon 9525 lentokoneen putoamiseen. Tällöin vakavasta masennuksesta kärsivä lentoperämies Andreas Lubitz tahallisesti ohjasi koneen alas vuoren seinään. Kaikki 144 matkustajaa ja kuusi miehistön jäsentä kuolivat. Tähänkään tekoon ei liittynyt uskonnollisia tai poliittisia tarkoitusperiä.

Tekoja voisi varsin hyvin verrata meillä Suomessa tapahtuneisiin kouluampumisiin tai Myyrmannin kauppakeskuksen 11. lokakuuta 2002 tapahtuneeseen räjäytykseen. Taustalla olleet nuoret miehet kärsivät mielenterveydellisistä ongelmista ja olivat melko varmasti päättäneet suorittaa itsemurhan ja ottaa sivullisia mukaan. Tosin eroavuuksiakin on.

Norjalaisella Anders Breivikillä ja hänen teoillaan 22. heinäkuuta 2011 on taas aivan erilainen tausta. Teot olivat ilmeisiä terrori-iskuja, joissa hän räjäytti ensin autopommin Oslon keskustassa ja sitten suoritti joukkomurhan Utoyan saarella. Teoilla oli jonkinlainen sairaalloinen poliittinen motiivi ja niihin ei liittynyt itsemurha-ajatusta. Taustalla ei ollut mitään terroristijärjestöä vaan Breivik toimi yksin.

Isis-terroristijärjestö on lähinnä Irakissa ja Syyriassa toimiva jihadistijärjestö. Sen päämäärät ovat uskonnollisia ja poliittisia. Tarkoituksena on perustaa alueelle islamilaiseen sharia-lakiin perustuva kalifaatti. Järjestö käy pyhää sotaa, jossa se käyttää vastustajiaan kohtaan julmuutta ja terrorismia. Vahvimmat tukijat löytyvät Saudi-Arabiasta ja Qatarista. Isisin syntyyn vaikutti lähinnä Yhdysvaltojen ja natoliittolaisten luoma alueellinen tyhjiö niiden tuhottua väkivaltaisesti paikalliset hallintojärjestelmät. Isisin  taustatekijät ovat siis täysin erilaiset kuin Nizzassa tapahtuneessa terrori-iskussa.

Isisin suorittamat terrori-iskut Pariisissa 13. marraskuuta 2015 ja Brysselissä 22. maaliskuuta 2016 olivat suoraan Isis-terroristijärjestön suunnittelemia ja tekemiä. Pariisissa kuoli 132 ihmistä ja loukkaantui 352 ihmistä. Brysselissä kuoli 31 ja loukkaantui 250 ihmistä. Atatürkin lentokentällä 22.6.2016 Turkissa kuoli 44 ja haavoittui n. 240 ihmistä.

Venäjä on aikaisemmin kärsinyt lukuisista terrori-iskuista, mutta on nykyään oppinut tehokkaasti torjumaan niitä. Neuvostoliiton hajottua ja Venäjän ollessa vielä heikoimmillaan islamilaiset tsetseeniterroristit aikoivat käyttää tilannetta hyväkseen ja perustaa islamilaisen tasavallan nimeltään "Pohjois-Kaukasian islamilainen tasavalta". Tämän tarkoituksena oli laajentua kaikkiin lähitasavaltoihin vähän samaan tapaan kuin Isis aikoi perustaa islamilaisen kalifaatin Irakiin, Syyriaan ja lähialueille. Tsetseeniterroristeilla oli yhteyksiä muihin maailman terroristijärjestöihin, jotka osallistuivat myös tähän terroritoimintaan. Toiminta oli hyvin raakaa ja samanlaista kuin Isisin toiminta nykyään. Esimerkiksi venäläisiä sotilaita nyljettiin elävältä tai leikattiin pää irti tai heitä haudattiin elävältä maahan.

Tsetseeniterroristit ovat järjestäneet lukuisia iskuja, joista tunnetuin on Beslanin koulukaappaus 1. - 3. syyskuuta 2004, jossa kuoli yli 334 ihmistä, joista 186 oli lapsia ja yli 800 loukkaantui. Koulua ei koskaan rakennettu uudelleen vaan koulun liikuntasaliin on pystytetty muistomerkki ja alttari uhrien muistoksi.



Toinen tsetseeniterroristien kaappaus oli 23. - 26. lokakuuta 2002 Moskovan Dubrovkassa teatterissa tekemä panttivankikaappaus, jossa kuoli ainakin 129 ihmistä. Sen lisäksi muistetaan bussikaappaus Mineraljnie Vodassa, lukuisia iskuja Moskovan ja Pietarin metroissa, lentokentillä, junissa, busseissa, rautatieasemilla. Nykyään tilanne on rauhoittunut ja tsetseeniterrorismin vastainen toiminta on tuottanut tulosta. Terrorismin vastainen toiminta Venäjällä tällä hetkellä lienee maailman ammattitaitoisinta ja parasta.

Aivan toista luokkaa terroristien toiminta on sen sijaan edelleen Irakissa, Afganistanissa, Pakistanissa ja Libyassa. Se on melkein jokapäiväistä ja kuolleiden määrä on ihan toista luokkaa kuin näissä Euroopan iskuissa. USA:n ja Naton toiminta, jolla ne ovat tuhonneet paikalliset yhteiskunnalliset hallintorakenteet ovat johtaneet tähän. Kehitys on ollut huolestuttavaa. Yhdysvaltojen ja natoliittolaisten toiminta on ollut vuosikausia varsin avutonta ja tehotonta. Viimeaikainen Venäjän toiminta Syyriassa alkaa kuitenkin tuottaa tuloksia. Nyt olisi tärkeää yhdistää voimat ja tehdä yhteistyötä. Minä ainakin toivon tätä.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tarkistetaan!