keskiviikko 22. heinäkuuta 2026

 

 

RAUHA EUROOPPAAN

 


 Mielenkiintoista on se, että lukijakuntani on kasvanut hurjasti, vaikka aiheeni aina eivät ole olleet kovin suosiollisia suomalaisille. Myös amerikkalaiset ovat lukeneet juttujani välillä jopa huomattavasti enemmänkin, kuin suomalaiset lukijani. Myös muualla maailmassa on varsin paljon luettu kirjoittamaani. Varsinaisesti en kirjoita lisätäkseni lukijoitani. Tarkoitukseni on kirjoittaa lähinnä itseäni kiinnostavista aiheista. Pyrin käsittelemään niitä tyylillä, joka omasta mielestäni on lähempänä totuutta ja oikeaa. Elän Suomessa ja Euroopassa ja siksi ympärilläni käsiteltävät asiat ovat värittyneet lähinnä tältä  kannalta. Ollakseen lähempänä totuutta täytyy tietää myös vastakkaiset mielipiteet. Onneksi osaan myös venäjää ja vähän ukrainaa englannin ja ruotsin lisäksi. Usein harmittaa, etten osaa kiinaa. Totuus on aina suhteellista ja sen kirjoittavat aina voittajat. Aika siis näyttää mikä on totuus.

Miten saada rauha Eurooppaan on tällä hetkellä suhteellisen vaikea kysymys. Eri valtioiden politiikka vaikuttaa merkittävästi asioiden tulkintaan. Taustalla olevat perimmäiset kysymykset ovat usein ihan eri kannoilla. On selvää, että niitä joutuu ohittelemaan. Näkisin, että suurimmat tekijät ovat tällä hetkellä Euroopan, Venäjän, Ukrainan ja Yhdysvaltojen erilaiset kannat taustoineen. Tiedotusvälineillä on voimakas vaikutus paikallisesti. Suomalaisten mielestä tietenkin Suomen kanta on oikea ja rehellinen, ranskalaisten mielestä Ranskan kanta on oikea, venäläisten mielestä Venäjän kanta on oikea jne.  Kaikkiin näihin vaikuttaa paitsi paikallinen myös ajallinen merkitys. Nekin muuttuvat jatkuvasti.

Pyrin katsomaan eri näkökantojen taakse ja etsimään loogisinta mahdollisuutta. Erilaisia rauhanehtoja on esitetty lukuisia. On esitetty esimerkiksi Eurooppalainen näkökanta rauhansuunnitelmasta, jossa on peräti 28 kohtaa. On esitetty jopa Venäläinen ja Amerikkalainen näkökanta, jossa myöskin on 28 kohtaa. Käytännössä ne eivät toimi. Venäjähän ei ole osallistunut näiden rauhansuunnitelmien tekemiseen. Ne ovat Euroopan käsityksiä Venäjän rauhansuunnitelmasta. Ne kaikki ovat lähinnä politiikkaa ja esittävät siis Eurooppalaisia käsityksiä ja toiveita. Esimerkiksi Venäjän kannalta katsottuna asioita on katsottava ihan toiselta kannalta. Venäjää ei voi pakottaa rauhaan ja näin ollen Eurooppalaiset näkökannat ovat lähellä nollaa. Esimerkiksi minkäänlaista kompromissia niissä ei näy.

Eurooppalaiset ehdot tiedetään. Ukrainalaiset ehdot seuraavat aika tarkkaan Eurooppalaisia. Mutta Venäläisistä ei tiedetä juuri paljoa. Siksi ajattelin aloittaa niiden pohtimisella. Venäjä aloitti sotaoperaation siinä vaiheessa kun Ukraina ilmoitti Halusta liittyä Natoon. Venäjä lähetti Yhdysvalloille, Euroopalle ja Ukrainalle neuvottelupyynnöt, mutta nämä kaikki ilmoittivat kieltäytyvänsä neuvottelemasta asiasta. Ukrainan presidentiksi oli valittu juuri Zelenskyi. Hän ilmoitti kansalle rauhoittavansa Itä-Ukrainan sotatoimet parissa viikossa. Hän kokosi 120 000 miehen armeijan ja lähetti sen kohti Itä-Ukrainaa. Silloin Venäjä aloitti sotaoperaationsa 24. helmikuuta 2022. Siis selkeästi Venäjän ensimmäinen ehto sotatoimien lakkauttamiselle on kielto Ukrainan liittymisestä Natoon.

 
Boris Johnson 2022

Helmi-maaliskuun vaihteessa 2022 Istanbulissa Venäjä ja Ukraina neuvottelivat rauhasta. He pääsivät sopimukseen ja sopimus oli vain allekirjoituksia vailla kun paikalle riensi Britannian silloinen pääministeri Boris Johnson. Hän sanoi ukrainalaisille, etteivät allekirjoittaisi rauhansopimusta, koska tämä oli Britannian ja Yhdysvaltojen presidentti Joe Bidenin tahto. Näin Ukraina ei allekirjoittanut sopimusta ja sotatoimet jatkuivat. Minulla ei ole tietoa, mitä sopimus piti sisällään, mutta Venäjän on yhä ilmoittanut, että tämä sopimus kannattaisi allekirjoittaa.

Hyvin selkeästi Venäjän ehtoihin kuuluu Krimin, Donetskin, Luhanskin, Zaporizzjan ja Hersonin alueet. Tämä merkitsisi paitsi näiden alueiden asukkaiden turvaamista.  Lisäksi myös takuu siitä, että Venäjällä olisi aina turvalliset yhteyden Krimille. Lisäksi tulevat ne alueet, jotka Venäjä ehtii vallata ennen rauhan astumista voimaan. Venäjähän etenee joka päivä rauhalliseen tahtiin sotaoperaatiossaan.

Mikä voisi olla seuraava ehto rauhalle? Ehkä tasa-arvo Ukrainassa kaikenkielisille ihmisille, siis myös venäjänkielisille. Opetus venäjänkielellä sallittaisiin koulussa ja yliopistoissa. Alkujaan yli kolmasosa Ukrainan kansasta puhui kotikielenään venäjää. Nythän venäjänkielen käyttö on ollut käytännössä kielletty Ukrainassa. Mitä jos Suomessa kiellettäisiin ruotsin kielen käyttö? Myös uskonnonvapaus sallittaisiin. Alkujaan Ukraina kuului Moskovan patriarkaattiin, mutta se kiellettiin väkivaltaisesti presidentti Petro Poroshenkon aikana. Yhä edelleen Ukrainassa on paljon ihmisiä, jotka haluavat kuulua Moskovan patriarkaattiin.

Tietenkin Ukrainan hallituksen vaihto ja presidentin vaihto on yksi tärkeä kysymys. Presidentti Zelenskyi on laittomasti toiminut tehtävissään jo lähes kolme vuotta. Tämä on sopinut Euroopalle, koska se toimii loistavasti Eurooppalaisen politiikan kannalta. Ukraina on toiminut sotakoneena Venäjää vastaan eikä Euroopan ole tarvinnut  muuta kuin antaa rahaa ja aseita Ukrainalle ja myös Zelenskyin taskuihin. Näin Eurooppa on voinut käydä sotaa Venäjää vastaan olematta suoraan sodassa. Ukraina on selkeästi vain väline Euroopan käsissä Venäjän vastaisissa toimissa. Ukrainasta on muodostettu Euroopan kolonnia. Näin Eurooppa on säästänyt myös ihmishenkiä. Tosin Ukrainassa yhä enemmän on noussut vastustus astua armeijan housuihin. Olen kirjoittanut tästä jo useasti. Tämä on saatava loppumaan sotatoimien ehtona. Joidenkin tietojen mukaan tällä hetkellä jopa yli 90 prosenttia väestä hommataan väkisin rintamalle.

Alkujaanhan sodan nosti Yhdysvallat ja presidentti Joe Biden, koska hänen mielestään Venäjä oli kasvanut liian voimakkaaksi maailman taloudessa ja politiikassa. Hän ei ymmärtänyt, että maailma on muuttumassa ja Venäjä on yksi voimatekijä maailmassa. Muita ovat esimerkiksi Kiina ja Intia ja lisää on tulossa. Kysymysmerkki tällä hetkellä on presidentti Donald Trump, jonka mielenkiinnon sai juuri jalkapallo ja sekaantuminen siihen.

Presidentti Putinin antoi suuren merkityksen presidentti Trumpin tapaamiselle Alaskassa elokuussa 2025, mutta Trump on perunut sanojaan ja väheksynyt tapaamista. Hän on myös ryhtynyt aseistamaan jälleen Ukrainaa. Hän antoi Ukrainalle lisenssin Patriot-ohjusten valmistamiseen. Trump on hyvin ailahteleva ja juuttunut tällä hetkellä Lähi-itään Iranin vastaiseen toimintaan. Se miten hän toimi petollisesti Venezuelaa kohtaan ja hyökkääminen Iraniin sekä uhkaaminen Kuubaa hyökkäyksellä  vaikuttaa samanlaiselta toiminnalta kuin esimerkiksi Yhdysvaltojen menneet hyökkäykset Vietnamiin, Irakiin ja Afganistaniin. Nähtäväksi jää, miten hän toimii nyt Venäjää kohtaan. Missään nimessä Trump ei ansaitse Nobelin rauhanpalkintoa.

Natsi Stepan Bandera nostettiin Maidanilla 2014 Ukrainan sankariksi

Yksi asia, mistä Euroopassa ei huomioida ollenkaan on Ukrainan natsismi. Venäjä ei tule sallimaan minkäänlaista natsihallintoa Ukrainassa. Nykyäänhän jopa presidentti Zelenskyi on selkeästi natsi. Ukrainan sankarihahmoiksi on nostettu usea toisen maailmansodan aikainen natsi. Ensimmäinen oli natsi Stepan Bandera, joka II maailmansodan aikana tapatti yli 100 000 juutalaista, puolalista ja venäläistä pääasiassa lapsia, naisia ja vanhuksia. On hyvä muistaa, että Neuvostoliitto menetti yli 27 miljoonaa, joidenkin tietojen mukaan yli 28 miljoonaa henkeä II maailmansodan aikana. On täysin ymmärrettävää, että tämä vaikuttaa yhä venäläisiin. Toukokuussa tänä vuonna suoritettiin Ukrainassa valtiollinen sankarihautaus sodanaikaiselle natsille Andryi Melnikille. Zelenskyi otti osaa hautaukseen.

Presidentti Zelenskyi osallistui virallisesti natsi Melnikin hautajaisiin

Euroopassa tätä Natsismia ei juuri olla huomioitu. Poikkeus on Puola, joka peruutti  Valkoisen Kotkan ritarikunnan kunniamerkki Ukrainan presidentti Zelenskyiltä. Lisäksi Puola ilmoitti, että Ukrainan on turha yrittää päästä EU:hun tai Natoon. Mutta esimerkiksi Baltian maissa ollaan melko hyväksyvällä kannalla entisiin natseihin. Venäjällä on noussut  hyvin yleiseksi käsite, että Ukrainassa taistellaan myös natsismia ja natseja vastaan. Näin Venäjä ei tule hyväksymään natsismia missään muodossa Ukrainassa. 

Ukrainalaiset natsit tappoivat satoja tuhansia lapsia, naisia ja vanhuksia II maailmansodan aikana usein kiduttamalla heitä. Tätä Venäjä voi tuskin ohittaa rauhaa ajateltaessa.

Vielä voisin kirjoitella turvallisuustakuista. Ne vaikuttavat hyvin epämääräisiltä ja yksipuolisilta. Lupaukset siitä, että Nato ei enää laajene on hyvin epäluotettava. Jo vuonna 1990 luvattiin Venäjälle, että Nato ei laajene kohti Venäjän rajoja milliäkään (tuumaakaan), mutta mitä olemme nähneet? Mihin voi luottaa? Ei myöskään siihen, ettei Naton joukkoja sijoiteta Ukrainaan. Myös Ukrainan asevoimien koon rajoittaminen 600 000 tai 800 000 mieheen on hyvä miettiä. Venäjän näkökulmasta tämä on hyvin epäluotettavaa.

Sitten on vielä niin sanottujen Venäjältä jäädytettyjen sadan miljardin dollarin sijoittaminen Ukrainan jälleenrakennukseen ja investointitoimiin. Venäjän mielestä rahat on selkeästi varastettu ja niiden käyttö on puhtaasti Venäjän omassa harkinnassa. Euroopalla on ihmeellinen oikeus takavarikoida tai rehellisesti sanottuna varastaa jonkun valtion rahoja.

Venäjän integroimisesta maailman talouteen on näissä versioissa ihmeellinen käsitys. Venäjä on maailmantaloudessa neljännellä sijalla Kiinan, Yhdysvaltojen ja Intian jälkeen. Mitään varsinaista integroimista se ei tarvitse. Liittyminen myös Euroopan kauppaan on on hyödyllisempää Euroopalle kuin Venäjälle. Usein Venäjällä nauretaan keskustelusta liitetäänkö Venäjä G7-ryhmään ja tehdään siitä G8-ryhmä. Venäjä ei kaipaa liittymistä tähän ryhmittymään. Sille on huomattavasti paljon tärkeämpi esimerkiksi  BRICS -liitto. BRICS on asukasluvultaan ja kaupaltaan paljon suurempi kuin G7-ryhmä. Lisäksi BRICS harjoittaa kauppatoimintaa, joka modernisoi maailmankauppaa. Yksi sen merkittävimmistä toimista on päästä irti dollarista valuuttana maailmankaupassa.

Se, että Venäjän kauppa avautuisi Eurooppaan on huomattavasti merkityksellisempää Euroopalle kuin Venäjälle. Halvan energian saanti Venäjältä on huomattavasti edullisempaa kuin kalliin energian tuonti Yhdysvalloista. Tästä on keskusteltu viimeaikoina Euroopan eri maissa. Moni Eurooppalainen valtio  kaipaa Venäjän energiaa ja kaasua. Nord Stream kaasuputkien räjäyttämisestä kärsi eniten Saksa. Nykyään pohditaan räjäyttikö ne Yhdysvallat vai Ukraina. Myös erilaiset raaka-aineet ja tärkeät mineraalit ovat Venäjän kaupan tärkeitä yksityiskohtia. Tietysti Venäjän kaupan suuret markkinat ovat ennen olleet merkityksellisiä Euroopan taloudelle. Varsinkin Suomen nykyiselle surkealle taloudelle tällä kaikella olisi huomattavan suuri merkitys. Mitä nopeammin raja rai.... aukeaa  sitä parempi Suomelle.

Eurooppa varustautuu. Tämä tulee maksamaan Euroopalle valtavasti vaikka Euroopan talous on varsin heikossa jamassa. Tämä johtuu hysteerisestä suhteesta Venäjää kohtaan. No Venäjä tietenkin vastaa tähän toimintaan. Se huomioidaan jopa täällä Suomessa. Euroopan väkiluku on moninkertainen verrattuna Venäjän väkilukuun. Näin ollen myös sotilaallinen voima on samassa suhteessa. On selvää, että Venäjän turvana ovat ydinaseet. Venäjä on maailman suurin ydinasevaltio. Venäjä on ilmoittanut suoraan, että se varaa oikeuden käyttää ydinaseita, jos joutuu vaaralliseen tilanteeseen. Olisi hyvä muistaa, mitä se merkitsee koko maailmaa ajatellen. Tosin Euroopassa leviää parhaillaan yhä lievempi suhtautuminen Venäjään.

Venäjällä on levinnyt viimeaikoina jyrkempi suhtautuminen Ukrainan sotaan. Ihmiset vaativat voimakkaampia sotatoimia. Käännekohta oli  yöllä 22.5. Starobelskin lastenkouluun suoritettu Ukrainan hyökkäys, jossa kuoli 21 lasta ja yli 40 vammautui. Jyrkempää suhtautumista lisäsi Ukrainan hyökkäys 17.6. Brjanskissa valkovenäläistä lasten jalkapallojoukkuetta kuljettanutta bussia vastaan. Monta lasta vammautui ja lasten huoltaja kuoli iskussa. Kumpaakaan tapausta meillä täällä lännessä ei olla juuri huomioitu mitenkään. Kuitenkin nämä tapaukset ovat vaikuttaneet ihmisiin Venäjällä voimakkaasti lisäten Venäjän pommituksia Kiovaan ja Ukrainaan.

Melko uusi ilmiö on tapahtunut merellä. Ukraina on pommittanut eri puolilla maailmaa Venäjän varjolaivastoa, joka on kuljettanut esimerkiksi öljyä tai kaasua maailmalle. Nyt Venäjä on ryhtynyt vastaamaan tähän. Kohteeksi on otettu Odessa ja sen satama-alueet. Siellä on pommitettu laivoja, jotka ovat tuoneet aseita, öljyä ja kaikkea muuta tavaraa esimerkiksi Euroopasta ukrainalle. Venäjällä katsotaan, että sillä on oikeus pommittaa laivoja olivat ne mistä tahansa peräisin. Myös Mustallamerellä on pommitettu laivoja, jotka ovat olleet matkalla Ukrainan satamiin. Ne ovat luvallisia kohteita. Odessan satama-alueita on pommitettu järjestelmällisesti. Myös Ukrainan rautatiet on otettu kohteiksi.

Tässä siis on muutamia asioita, joita on hyvä ottaa huomioon harkittaessa rauhan palauttamisessa Eurooppaan. Näyttää olevan niin, ettei meillä täällä lännessä oteta moniakaan asioita huomioon. On selvää, että kirjoitukseni ei ole läheskään täydellinen ja siitä puuttuu paljon. Esimerkiksi miten suhtautua sotarikoksiin? Pitäisikö ne armahtaa? Entä lapsien murhaaminen Starobelskissä? Selkeästi on muutamia asioita, joita meillä ei oteta huomioon tai ymmärretä. Mutta palataan tuonnempana asioihin!


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tarkistetaan!