perjantai 20. helmikuuta 2026

 

FOBIA

 

Wikipedia sanoo, että Fobia on johonkin tiettyyn kohteeseen tai tilanteeseen kohdistuva liiallinen tai epärealistinen pelko. Fobiat luokitellaan   ahdistuneisuushäiriöiksi psykiatrisessa tautiluokituksessa. Lievät pelot ovat normaaleja, sillä etenkin vaarallisia asioita onkin luonnollista pelätä. Fobiasta on kyse silloin, kun pelosta kärsivä ihminen ei hallitse tilannetta, hän haluaa voimakkaasti välttää pelon kohdetta, hän kärsii, ja hänen arkielämänsä vaikeutuu pelkojen vuoksi. Fobiat voivat kohdistua hyvin monenlaisiin asioihin. Eräitä tunnettuja fobioita ovat esimerkiksi jonkin eläimen, korkean tai suljetun paikan, veren, pistosten, lentämisen, bakteerien tai avaran tilan pelko. Useimmilla foobikoilla on useampi kuin yksi erillinen pelko. Kun fobiasta kärsivä henkilö altistuu kammoamalleen kohteelle, hän saa lähes aina välittömän ahdistusreaktion tai paniikkikohtauksen, tai hän voi pyörtyä.

Sitten Wikipedia sanoo, että russofobia on Venäjänvastaisuutta (tämän valtiomuodosta riippumatta) ja valtakoneistoon tai yleisesti venäläisiin kohdistuvana vihamielisyytenä ja syrjintänä. Käsityksissä on selkeästi tiettyä erilaisuutta. Fobia - sana onkin kaksimielinen. Se saa kaksi eri merkitystä. Jos ottaa ensimmäiseltä kannalta fobia käsityksen ja liittää sen Venäjä sanaan, russofobian pitäisi merkitä Venäjänkauhua tai Venäjänpelkoa. mutta nyt sille annetaan merkitys vihamielisyyttä ja venäjän vastaisuutta Venäjää kohtaan.

Russofobia - sanaa käytetään nykyään eri kielissä aika paljon. Minun on usein vaikea päätellä kumpaa asiaa tarkoitetaan. Onko kyse inhosta vai pelosta? Asia saa aivan eri merkityksen kumpaa merkitystä käytetään. Itse käytän sitä useinkin merkitsemään pelkoa Venäjää kohtaan. Pelätään, mitä Venäjä on tekemässä tai aikoo tehdä. Mutta ainakin Suomessa se merkitsee selkeästi vihaa. Tutkimusten mukaan suomalaiset ovat Euroopan toiseksi venäläisvastaisin kansa. Tämä selittää monta asia Suomessa.

Euroopassa on monia valtioita, joissa esiintyy venäjänvihaa. Tällaisia on mm. Baltian maat, Britannia, Puola jne. Toisaalta maailmassa on vielä enemmän valtiota, jotka pitävät Venäjästä ja venäläisistä. Tällaisia ovat Kiina, Intia, monet Arabialaiset valtiot, Afrikkalaiset valtiot, Latinalaiset valtiot, esim. Brasilia jne. Toisaalta on olemassa valtioita, joissa osa pitää Venäjästä, osa vihaa Venäjää. Hyvänä esimerkkinä on Ukraina. Itäosassa on paljon Venäjää ihannoivia, lännessä on Venäjää vihaavia. Tämä johtuu historiasta. Ukraina on koottu monesta palasesta. Tästä johtuu osaltaan Venäjän sotaoperaatio Ukrainassa tällä hetkellä. Tämän korjaaminen on hyvin vaikeaa.

Suomen russofobia periytyy kuulema Ruotsin Kaarle XII vallan ajalta. Kaarle kävi sotaa Venäjän Pietari Suurta vastaan ja käytti mm. suomalaisia sotilaina. Hän kuitenkin hävisi Pultavan taistelun Pietari Suurta vastaan kesä-heinäkuussa 1709. Tästä hän ei enää noussut, mutta suomalaisten ja ruotsalaisten viha venäläisiä kohtaan jäi jäljelle ja näyttää jatkuvan edelleen.

 
Mannerheim Venäjän armeijan upseerina

Mielenkiintoinen henkilö historiassamme oli Carl Gustaf Emil Mannerheim. Monesta lähteestä peräisin hän oli kuulema harvinainen henkilö, joka ei vihannut venäläisiä vaan bolsevikkeja. Siksi hän kävi sotaa heitä vastaan. Hänen suuri sankarinsa on Venäjän keisari Nikolai II. Hän pääsi hyvin lähelle keisarillista hovia. Hän ei elämänsä aikana saanut tietää, että Nikolai II oli tapettu. Hän nukkui aina Nikolai II:n kuva vierellään ja kerrotaan, että jopa hänen kuolinvuoteensa vieressä oli Nikolai II:n kuva. Hänen elämänsä kaupunki oli kaunis Pietari eli Leningrad. Siksi hän ei halunnut liittyä Hitlerin Leningradin tuhoamissuunnitelmiin.

Mutta palataanpa nykyaikaan. Euroopassa pidettiin juuri kaksi mielenkiintoista kokousta. Ensimmäinen oli Münchenin turvallisuuskokous 13. - 15.2.2026. Paljon kirjoitettiin, että kokous pidettiin synkässä maailmantilanteessa. Saksan liittokansleri Friedrich Merzin mukaan maailmanpolitiikan keskiöön nousee taistelu vaikutusvallasta. Alkuvuodesta presidentti Donald Trump uhkasi Grönlannin haltuunotolla. Grönlanti on Tanskan itsehallintoalue. Nato-liittolaisen uhkailu on lisännyt Euroopassa epäluottamusta Yhdysvaltoja ja Naton uskottavuutta kohtaan. Euroopan ja Yhdysvaltojen välille on avautunut railo, lausui Merz puheessaan. Onko tässä fobiaa?

Korjataan ja elvytetään yhdessä luottamus transatlanttisessa suhteessa, Merz sanoi. Vaikka Merz toivoi julkisesti suhteiden Trumpin Yhdysvaltoihin elpyvän, ilmi tullut käänne kertoi hyvin konkreettisesti varautumisesta siihen, että se ei onnistu. Merz kertoi keskustelleensa ja Ranskan presidentti Emmanuel Macronin kanssa Euroopan omasta ydinasepelotteesta. Ranska on toistaiseksi EU:n ainoa ydinasevalta. Saksa on toistaiseksi sitoutunut olemaan kehittämättä ydinasetta. Britannialla on myös ydinaseita, mutta ei kuulu EU:hun. Olisiko aihetta fobioihin?

Yhdysvaltojen varapresidentti J. D. Vance hätkähdytti Euroopan-liittolaisensa hyökkäävällä puheellaan samaisessa konferenssissa. Vance sätti eurooppalaiset kuulijansa muun muassa arvoista, maahanmuutosta ja sananvapaudesta. Vance jopa sanoi, että Euroopan suurin uhka tulee sen itsensä sisältä. Sotilasliitto Naton ex-pääsihteeri Jens Stoltenberg kommentoi Grönlanti-kriisiä. Esimerkiksi Grönlannin osalta monet Euroopan maat ja Norja sanoivat hyvin selvästi, että toisen maan alueen vaatiminen ei ole hyväksyttävää. - Sanoimme tämän myös vahvimmalle liittolaisellemme.

EU:n ulkoasioiden korkean edustajan Kaja Kallaksen mukaan Venäjä muodostaa edelleen merkittävän uhan. Tämä alkaa Ukrainasta, mutta tiedämme, ettei Venäjän lopullinen päämäärä ole Donbas, sanoi Kallas. Tässä on selkeästi russofobiaa.

Presidenttimme Stubb huomauttaa Yhdysvaltain irtautuneen kymmenistä kansainvälisistä järjestöistä. Stubb lukee Yhdysvaltain ansioksi sen, että Nato-maat ovat nostaneet puolustusmenojaan ja ottavat enemmän vastuuta omasta puolustuksestaan. Presidentti myöntää Yhdysvaltain-suhteiden muuttuneen sekä sen, ettei Yhdysvaltain hallinnon ideologia sovi yhteen suomalaisen mielenmaiseman kanssa. No Stubb ei ota ollenkaan huomioon todellisen suomalaisen todellisuuden. Tässä on selkeästi russofobiaa.

Sanoisin, että Münchenin  kokous oli mitäänsanomaton. Mitään järkevää ei saatu aikaan. Pikemminkin sillä oli hajottava vaikutus eri maiden suhteisiin. Teollisuustuotanto on laskenut euroalueella pelkästään joulukuussa 1,4 prosenttia. Suomessatilanne on vielä huonommin. Suomi on russofobinen. Tulevaisuuden suhteen olen fobinen.

Toinen kokous Euroopassa pidettiin Genevessä 17. - 19.2.2026. Siihen osallistuivat Venäjä, Yhdysvallat ja Ukraina. Neuvoteltiin Venäjän ja Ukrainan välisestä Sotilasoperaatiosta. Eurooppa yritti tunkeutua mukaan, mutta sitä ei päästetty. Kokous järjestettiin selkeästi Yhdysvaltojen toimesta. Euroopassa vallitsee hysteria ja on selvää, että tämä vain sekoittaisi ja vaikeuttaisi neuvotteluja. Missään nimessä Eurooppaa ei saa liittää näihin neuvotteluihin. Se kärsii russofobiasta. Jos Eurooppa pääsisi sotkeutumaan neuvotteluihin se vain pahentaisi tilannetta.

Tästä kokouksesta ei paljoa puhuttu kokouksen jälkeen. Presidentti Trump ilmoitti, että kokous sujui hyvin. Ilmoitettiin, että neuvottelut tulevat  jatkumaan. Ymmärrän hyvin, että aihe on vaikea. Eurooppa käyttää Ukrainaa instrumenttina Venäjää vastaan. Eurooppa ei halua rauhaa. Kuten jo kirjoitin sitä vaivaa russofobia. Mutta tästä kärsii eniten Ukraina. Itse asiassa tästä kärsii koko Eurooppa, mutta se ei ymmärrä tätä vielä muutamaa yksilöä lukuun ottamatta.

Eurooppalaisten käsitys Ukrainan operaatiosta on hyvin rajoittunutta. Neuvottelut tulevat olemaan hyvin vaikeat. Tietenkään en tiedä sisällöstä tarkkaan, mutta aiheita on paljon. Pääkysymys on tietenkin Ukrainan liittyminen Natoon. Tämä ei tule missään nimessä kysymykseen. Toinen kysymys on Venäjän valloittamien alueiden liittäminen Venäjään. Yhdysvallat puoltaa ajatusta, Eurooppa vastustaa. Ainakin nämä neljä aluetta, Luhansk, Donetsk, Zaporizzia ja Herson tulee liittää Venäjään. Eurooppa tietenkin vastustaa tätä. No Venäjä etenee operaatiossaan yhä Ukrainan alueella.

Lisäksi on paljon muita asioita, jotka pitää ottaa huomioon. Venäjän kielen asema pitää palauttaa tasavertaiseksi muiden kielten asemaan. Lähes kolmas osa Ukrainan kansasta puhui ennen kotikielenään venäjää, mutta nykyään se on täydellisesti kielletty. Natsismi pitäisi kieltää kokonaan. Nykyukrainassa natsismi on lähes pää asenne vuoden 2014 vallankaappauksen jälkeen. Ennen Ukraina kuului uskonnoltaan Moskovan patriarkkaan, mutta presidentti Poroshenko nosti Ukrainan patriarkan uudeksi uskontokunnaksi ja kielsi Moskovan patriarkkaan kuulumisen. Tämä nosti väkivaltaisen aallon uskontokuntien välille ja yhä edelleen natsit  käyvät väkivaltaisesti Moskovan patriarkkaan kuuluvien uskontokuntien kimppuun. Uskonto pitäisi olla jokaisen vapaasti valittavissa.

Yhä edelleen Natsit tuhoavat kirkkoja, jotka kuuluvat Moskova patriarkaattiin 

Sitten on vielä Ukrainan puolustusvoimien koko. Venäjä on määritellyt, että korkeintaan 600 000 miestä riittää ja sekin on aika iso Eurooppalaiseksi puolustusvoimaksi. Eurooppalaisten mielestä koko pitää olla vähintään 800 000 miestä. Ukrainassa puolustusvoimat ei ole oikein suosiossa ja joidenkin tietojen mukaan jopa yli 25 miljoonaa ihmistä on paennut sotaa Ukrainasta ja heidän joukossaan valtavan suuri määrä nuoria miehiä, joiden edessä olisi ollut asepalvelus. He eivät halua joutua palvelukseen. Alla pakkomobilisointia:

 
Hän on kuollut mobilisoinnin yhteydessä. Sydän ei kestänyt.

Kuten olen jo lukuisia kertoja kirjoittanut Ukrainan asepalvelukseen mobilisoidaan väkivaltaisesti miehiä, jotka eivät halua astua rintamalle. Tässä vallitsee suuri fobia monen kohdalla. Usein näissä tilanteissa loukkaantuu ihmisiä ja jopa kuolemaan johtavia tapauksia sattuu. yhä enenevässä määrin tavallinen kansa nousee näitä mobilisoijia vastaan.

Venäjä jatkaa siis etenemistä Ukrainassa. Lopuksi jatkan vanhaa sarjaani venäläisille antautuneista ukrainalaisista sotavangeista. Eräs heistä kertoo, että hän makasi kolme päivää juoksuhaudassa ilman ruokaa ja juomaa ympärillään kuuden sotakaverin ruumiit. Lopulta hän ei enää kestänyt vaan antautui venäläisille vangiksi. Mitään nimiä tai muita tietoja en anna eettisistä ja moraalisista syistä:





sunnuntai 15. helmikuuta 2026

 

Z -NIINKUIN, NIINKUIN...?

 


En tiedä mihin Z -kirjainta voisi verrata? Tällä kertaa melkein kaikki nämä kuvat on kuvattu Helsingissä. Näyttää, että niiden määrä vain lisääntyisi yhä enemmän ja enemmän. Niitä näkee vähän joka paikassa. Tällä näyttäisi olevan yhteys nykyiseen politiikkaan. Hyvin todennäköisesti kysymys on Venäjän Sotaoperaatiosta Ukrainaa kohtaan. Yksi venäläisten tunnus on Z -kirjain vaikka venäjän kielessä ei ole käytössä Z -kirjainta.

Wikipediassa kirjoitetaan suurin piirtein näin. "Z on yksi Venäjän asevoimien Ukrainan-hyökkäystään varten sotilasajoneuvoihin maalaamista tunnuksista. Hyökkäyksen alettua siitä ja sen kyrillisestä kirjainvastineesta З tehtiin Venäjällä isänmaallisuuden symboleita. Tunnusta käytettiin alun perin venäläisessä sotakalustossa osoittamaan läntistä (ven. zapadnyi) sotilaspiiriä, sen vastakohdan ollessa kirjain V (itäinen, vostotšnyi). Pian se kuitenkin valjastettiin symbolikäyttöön osoitukseksi solidaarisuudesta Venäjän asevoimille. Venäjän puolustusministeriön mukaan kirjain viittaa lauseeseen ”za pobedu” eli ”voiton puolesta”. Toinen mielenkiintoinen on sana "zavoevat", suomeksi "valloittaa", varsin osuva kun koko tapahtumaa pohtii." Kaikki tämän jutun kuvat olen itse poiminut ympäri Helsinkiä.

Näyttää siis siltä, että Suomessa on yhä lisääntyvä määrä Venäläisen politiikan kannattajia. Myös muualla maailmassa esiintyy varsin runsaasti näitä maalattuja Z kirjaimia. Näin on myös Euroopassa ja jopa Natomaissa ja EU:ssa. Joissakin maissa sen piirtäminen julkisesti on lailla kielletty rangaistuksen uhalla. Näin on mm. joissakin osissa Saksaa. Ilmeisesti he pelkäävät, että se vaikuttaa ihmisiin. Kuitenkin näyttää siltä, että näitä esiintyy myös siellä yhä enenevässä määrin. Kautta aikain Suomessakin on maalattu tai liimattu kaikenlaista sopiviin paikkoihin. Useinkin ne ovat sopimattomia kuvia tai käsittämättömiä koukeroita. Nyt ainakin tämä maalaus on selvä.

Euroopalla menee huonosti ja varsinkin Suomella. En ihmettele sitä yhtään. Nykyinen hallituksemme ja presidenttimme ovat johtaneet Suomen tähän tilaan. Lehtiotsikoissa lukee, että pelkästään tammikuussa pistettiin vireille ainakin 385 konkurssia, joka on kuulema korkein lukema ainakin 30 vuoteen. Asko ja Sotka nimet ovat vissiin viimeisimmät kuuluisat. Eniten ongelmia on yksinyrittäjillä sekä kaupan, rakentamisen luokassa ja muiden asiantuntijapalveluiden toimialan yrityksillä. Vuoden 2025 aikana haettiin kaikkiaan 3 906 yritystä konkurssiin. Tätä pidetään vasta alkuna. Tällä hetkellä ympärivuotista liiketoimintaa harjoittavista pienistä ja keskisuurista yrityksistä noin 60 000 kamppailee enemmän tai vähemmän taloudellisten haasteiden kanssa. 

Kaupan liiton kyselyssä 60 prosenttia kuluttajista sanoi, että he aikovat vähentää rahankäyttöä. Työttömyys Suomessa on Euroopan suurin. Työvoimaviranomaiset eivät edes ole pystyneet järjestämään lakisääteisiä keskusteluja työttömien kanssa vaaditussa aikataulussa. Viime vuonna vain 16 prosenttia työttömien alkuhaastatteluista järjestettiin lakisääteisessä ajassa. Työllisyysalueiden mediaani oli 13 arkipäivää työttömäksi jäämisestä, kun lakisääteinen määräaika olisi viisi arkipäivää. Joulukuussa työttömyysaste oli Tilastokeskuksen mukaan 10,7 prosenttia. Todellisuudessa luku on paljon suurempi.

Joku kirjoittaa "Täydellinen epäonnistuminen hallitukselta työttömyyden hoitamisessa, työllistämisessä. 100000 uutta työllistä luvattiin, nyt on muuttunut, emme me voi työllisyyttä parantaa, se kuuluu yrityksille? Kuinka se oli mahdollista ennen vaaleja lupaamalla 100000 uutta työllistä, todellinen "vitsi" on tämä hallitus puheissaan ja teoissaan. Työnhakuvelvoitteen kiristäminen on lisännyt työttömien määrää enemmän kuin työntekijöitä on irtisanottu. Työttömyys on huipussaan ja samaan aikaan Kela kurittaa hallituksen päätöksillä työttömiä ja opiskelijoita yhä uusilla leikkauksilla ja uhkailuilla."  EU on aiemminkin huomauttanut Suomea sosiaaliturvan heikosta tasosta. Suomessa on Euroopan huonoin taloustilanne ja talouskasvu.

Valtaosa suomalaisista pitää Venäjän sotaoperaatiota tärkeimpänä syynä Suomen talousvaikeuksille. Elinkeinon valtuuskunnan (Eva) kyselyissä 77 prosenttia pitää Sotaoperaatiota tärkeimpänä syynä heikolle talouskasvulle. Olen samaa mieltä. Taistelukoneisiin ja -laitteisiin Suomella riittää rahaa. Ukrainan sodan rahoittamiseen Suomella riittää rahaa, vaikka nämä rahat menisivät kultaisiin vessanpönttöihin. Mutta Suomen köyhille, työttömille, vanhuksille ja sairaille ei riitä rahaa. Tärkein syy on Suomen hallitus ja Suomen presidentti.

Euroopassa harkitaan jo yhteyksien avaamista Venäjän kanssa. Ranskan presidentti Macroni lähetti Emmanuel Bonnen Moskovaan. Monilla muilla Euroopan mailla on suhteita Venäjään kuten esimerkiksi Unkarilla. Saksassa tehtiin kansanäänestys ja 64 prosenttia kannatti yhteyksien avaamista Venäjän kanssa. Suomi on Venäjän rajanaapuri ja meillä on yhteistä rajaa yli 1 300 kilometriä. Miksi Suomi ei voisi harkita suhteiden avaamista vaikka vähitellen? Tällä voisi olla suuri merkitys Suomen taloudelle ja hyvinvoinnille.

Ennen Suomi voi hyvin ja sillä oli hyvät taloudelliset suhteet Venäjään. Saimme halpaa öljyä ja kaasua sieltä, tarvittaessa sähköä. Saimme halpaa puuta suoraan rajan takaa. Meillä oli teollisuutta Venäjällä. Tavaratalo Stockmann tuotti voittoa, Nokian renkaat menivät hyvin kaupaksi, Tikkurilan väritehtaan myivät hyvin, jopa Valion juusto oli hyvin kysyttyä Venäjällä. Suomen rajakauppa oli hyvin vilkasta, mikä vaikutti Suomen raja-alueen kehittymiseen. Nykyään Venäjä valmistaa itse Nokian renkaita samoissa tehtaissa, joita on edelleen kehitetty ja tuotevalikoimaa lisätty. Myös Tikkurilan maaleja on edelleen valmistettu ja kehitetty, mutta tehtaan nimi on muutettu. Valion ja lukematon määrä erilaisia juustoja valmistetaan nykyään Venäjällä. Rajakauppa on loppunut kokonaan.

Tilastojen mukaan yhä vähemmän suomalaiset luottavat Natoon. Kuitenkin vielä 46 prosenttia kaikista luottaa vielä Natoon, mutta 32 prosenttia ei luota enää sotilasliittoon. Luottamus vähenee kuitenkin koko ajan. Peräti 22 prosenttia ei osaa ottaa kantaa kysymykseen. Mitä enemmän asiaa alkaa tuntea ja siihen perehtyy sen suuremmaksi epäluottamus kasvaa. Varsinkin vasemmiston kannattajista vain 18 prosentti luottaa, ja 63 prosenttia ei luota Natoon. Nato on hyvin epämääräinen ja hajanainen liitto ja todellisuudessa siihen ei voi luottaa. Sen historia on näyttänyt, että Nato ei ole puolustusliitto vaan Yhdysvaltojen väline, jota se on aina käyttänyt aggressiivisten tarkoitusperiensä ajamiseen.

Kun tarkastelee Naton historiaa sitä on käytetty entisen Jugoslavian, Irakin Afganistanin ja monen muun Yhdysvaltojen aggressiivisten kohteiden hoitamiseen. Varsinkaan Euroopan turvallisuuden takaajana Natoon ei ole luottamista. Yhdysvaltojen vaatimus jäsenmaiden puolustusmäärärahojen nostaminen 5 prosenttiin ajaa vain Yhdysvaltojen etua. Varsinkin Suomen kohdalla tämä näkyy varsin selvästi. Hirveästä taloustilanteestamme huolimatta nostamme puolustusmäärärahoja ja hankimme Yhdysvalloista Kalliita hävittäjiä, jotka eivät enää ole hintansa arvoisia nykysodassa. Mutta meidän taloustilanteessamme se näkyy selvästi. Ihmiset saavat kärsiä.

No edes meidän presidentti Alexander Stubb ei enää luota Yhdysvaltojen presidentti Trumpiin. Trump ei edes tunnistanut Stubbia vaikka oli pelannut hänen kanssaan golfia. Presidentti Alexander Stubb sanoi viimeisiä valtiopäiviään aloittavalle eduskunnalle suoraan, että Yhdysvaltain nykyinen ulkopolitiikka on ristiriidassa Suomen arvojen kanssa.  Trumpin Yhdysvallat on jopa osittain vastakkain Naton kanssa. Tämä näkyy mm. suhtautumisessa Grönlantiin ja Kanadaan. Stubb ottaa etäisyyttä Yhdysvaltoihin. Hän sanoo esimerkiksi – Olemme huomanneet, että aina emme pysty vaikuttamaan niin keskeisesti kuin ehkä haluaisimme. Vaikeampi kysymys, joka oli esillä oli Grönlanti, ja siinähän oli tavallaan kaksi koulukuntaa Euroopassa. Yksi, joka halusi de-eskaloida ja rauhoittaa tilanteen, ja toinen, joka halusi kärjistää ja sen jälkeen rauhoittaa. Jopa aseita ja joukkoja koottiin.

Toisin sanoen Eurooppa oli jakautunut sen suhteen, miten Yhdysvaltojen uhkailuun piti asiassa vastata. – Tällä hetkellä suhteemme Yhdysvaltoihin Euroopassa on murroksessa, ja pyrimme luovimaan uudessa maailmassa. Samalla haluan todeta, että kyllä tämä on omalla tavalla Euroopan hetki. Se viesti joka saadaan Trumpilta on, että ottakaa enemmän vastuuta omasta turvallisuudesta. Ottakaa vahvempi geopoliittinen rooli itse. Uskon, että Eurooppa tulee tämän tekemään. Näin Alexanteri Stubb.

Stubbin mukaan on myönnettävä, että Yhdysvallat on muutoksessa, johon on sopeuduttava. – Yhdysvaltain nykyhallinnon ulkopolitiikan taustalla on ideologia, joka on ristiriidassa omien arvojemme kanssa esimerkiksi siinä, että se murentaa nykyistä kansainvälistä järjestelmää. Näin Stubb tiivisti. Ensimmäinen niistä on ideologinen "MAGA" eli Make America Great Again -ideologia. – Se on se tulokulma, joka esimerkiksi vähättelee kansainvälistä liberaalia maailmanjärjestystä ja vaikkapa Euroopan unionia. Tästä Stubbin mukaan ollaan eri mieltä Yhdysvaltojen kanssa. Toinen ulottuvuus on hänen mukaansa "America first" -ajatus, joka asettaa nokkimisjärjestyksen Yhdysvaltojen intresseille. Siinä Eurooppa ei ole etusijalla.

On aivan selvää, että jossain vaiheessa edessämme on suhteiden rakentaminen itään. Se ei tule olemaan helppoa varsinkin kun olemme Naton jäsen. Presidentti Stubbista ei siihen ole. Hän on ääripoliitikko. Venäjä on maailman taloudessa neljännellä sijalla Kiinan, Yhdysvaltojen ja Intian jälkeen. Sotilaallisesti Venäjä on toisella tilalla, joissakin asioissa ensimmäisellä tilalla Yhdysvaltojen kanssa. Venäjän kannalta katsottuna Suomi on mitätön tekijä sen rajalla. Suomen kannalta katsottuna Venäjä on valtava tekijä joka kannalta katsottuna. Olisikohan Suomen syytä jo vähitellen ruveta ajattelemaan omaa etuaan?

Nato ei ole Suomen etu. Se, että jaamme rahaa ja aseita Ukrainalle ei ole Suomen etu. Se pidentää Ukrainan sotaa ja aiheuttaa siellä vain lisää tuskaa ja kuolemaa. Eurooppa ja Nato käyttää Ukrainaa aseena Venäjää vastaan. Se ei välitä niistä uhreista, joita tämä synnyttää. Yhdysvallat tienaa sillä rahaa. Vaarana tässä on, että tämä voi aiheuttaa uuden maailmanpalon. Suomelle se aiheuttaa työttömyyttä, konkursseja, huono-osaisille, vanhuksille ja sairaille lisää vaikeuksia. Olisikohan meidän syytä ruveta ajattelemaan jo omaa maatammekin, omaa kansaamme? Olisikohan meidän jo syytä ajatella irrottautumista vaikka vähitellen tästä sopasta?

Seuraavaksi ajattelin jatkaa vanhaa sarjaani venäläisille antautuneista ukrainalaisista sotavangeista. Tällä kertaa sarja on erilainen. Nämä ukrainalaiset vangit eivät halua, että heidät palautettaisiin vaihdon yhteydessä takaisin Ukrainaan. He haluavat jäädä Venäjälle vangeiksi. Jotkut ovat olleet vankeina jo vuodesta 2022  lähtien.  He eivät halua joutua takaisin rintamalle. Jotkut jopa ovat liittyneet Venäjän sotilasoperaatioon Venäjän joukkoihin. Mitään nimiä tai muita tietoja en anna eettisistä ja moraalisista syistä: