maanantai 19. tammikuuta 2026

 

MITÄ KASVOILLENNE ON TAPAHTUNUT?

 


 Alkuperäinen teksti kuvan alla oli "Mitä kasvoillenne on tapahtunut?"  Kuva ei ole minun tekemäni, vaan suoraan netistä kaapattu. Suomalainen ikivanha sanonta pohtii jostakin henkilöstä, mikä tai millainen hän on kysymällä onko hän "lintu vai kala"? Kuvassa selkeästi presidentti Trump pohtii presidentti Zelenskyistä onko hän sittenkin kala? Kuva on otettu Floridassa 28.12.2025 Trumpin kartanossa Mar-a-Lagossa. Sen mukaan Trump ajattelee, että Zelenskyi on sittenkin kala, kun ei pääse selville kuka hän on.

Tämänkertainen kirjoitukseni on alkuosaltaan paljon vanhempi kuin edellinen kirjoitukseni Grönlannista. Joskus asiat vain menevät niin, että ajankohta niille on juuri sillä hetkellä esillä, joten niitä piti kommentoida. Asiat menivät vain uuteen tärkeysjärjestykseen. Tästä huolimatta päätin julkaista myös tämän, koska tämäkin asia on mielenkiintoinen ja sitä ei oikein käsitelty meillä Suomessa juuri ollenkaan. Asia on kuitenkin mielenkiintoinen joidenkin mielestä ja siksi julkaisen sen. Loppuosa on kuitenkin kirjoitettu nykypäivänä.

Presidentti Trumpin ja Zelenskyin neuvotellessa keskenään tapahtui maailmalla samanaikaisesti huikean voimakas ja mielipuolinen teko. Ilmeisesti Venäjän presidentti Vladimir Putin yritettiin tappaa. Ukraina oli lähettänyt kokonaista 91 droonia kohti Venäjän presidentin asuntoa 28. ja 29. päivien välisenä yönä. Kaikki droonit ammuttiin alas. Kuitenkaan  yksikään ihminen ei loukkaantunut. Zelenskyi  yritti heti kieltää tapahtuman, mutta todisteita on niin paljon, että se on täysin hyödytöntä. Lisäksi Zelenskiyin käytös Mar-a-Lagossa oli sen verran omituista, että siitä on puhuttu ja kirjoitettu vaikka kuinka paljon. Siksi hänellä on kalan pää.

Presidentti Putinin lepopaikka, jossa hän otti vastaan joskus vieraitaankin.


 
Ukrainalaisten droonien lentoreitit ja niiden tuhoamispaikat.


 
Todisteita riittää!

Maailmalla presidentti Putinille osoitettiin valtava määrä  osanottoja tapahtuneesta. Mm. Kiinan Xin Jinping ja Intian Narendra Modi ovat ilmaisseet järkytyksensä tapahtuneesta. Tekohan oli mielipuolinen. Yritetään murhata yksi maailman suurista johtajista. Selvästikään Ukrainassa kaikki ei ole kohdallaan. Tosin tapahtuma ei ole ensimmäinen kerta. Kaikkein kuuluisin on Yhdysvaltain presidentti J. F. Kennedyn murha vuodelta 1963 Dallasissa. Myös presidentti Trump yritettiin ampua 14. heinäkuuta 2024.

Presidentti Putinin murhayrityksellä oli selvä tarkoitus. On selvää, että Ukraina pitää presidentti Putinia niin tärkeänä henkilönä, että hänestä on päästä eroon keinoja kaihtamatta. Tässä ei haittaa, vaikka syyllinen ymmärrettäisiin heti. Presidentti Putin on korvaamaton, joten hänestä piti päästä eroon. Toista niin lujaa ja määrätietoista henkilöä tuskin löytyy maailmasta. Henkilö, jolla on erinomaiset suhteet Kiinaan, Intiaan ja Yhdysvaltoihin on todella harvinainen henkilö. Myös erinomaiset suhteet suurimpaan osaan maailman valtioista, joilla saattaa olla täysin erilaiset poliittiset, moraaliset, eettiset sekä taloudelliset ambitiot on jotain ainoalaatuista. Määrätietoinen maailman pinta-alaltaan suurimman valtion pitäminen yhtenäisenä ja johtaminen sekä nostaminen alhaiselta tasolta hyvin korkealle tasolle on jotain kuvaamatonta. Vastustajana hän on ollut voittamaton. Tuloksena ainakin oli se, että tästä lähtien presidentti Putinin olinpaikka pidetään salassa.

Kuitenkin mielipuolisinta oli Euroopan käytös, jossa koko ajan yritettiin todistaa, että mitään murhayritystä presidentti Putinia vastaan ei tapahtunut. Todisteita on kuitenkin niin paljon, että Euroopan suhtautuminen on lähinnä naurettavaa. Herää kuitenkin pieni epäilys, kuka oli varsinaisen teon takana? Voisiko Zelenskyi olla niin idiootti, että olisi määrännyt tämän teon. Vai oliko teon takana, joku liitto Ukrainassa, jota Zelenskyi ei oikein hallitse? Syyhän kaatuu ilman muuta Zelenskyin niskoille. Herää kysymys hallitseeko Zelenskyi enää koko Ukrainaa, vai onko teon takana jotain muuta? Halutaanko Ukrainassa tai jossain muualla presidentti Zelenskyistä eroon? Tämä voisi olla tämän yritys. Ehkä isku oli tarkoitettu sekä Venäjää että Yhdysvaltoja vastaan heidän väliensä rikkomiseksi. Teosta on syytetty myös Brittejä, että he ja heidän käskyläisiään Ukrainassa.

Trump ilmoitti suoraan, että Venäjän presidentin asuntoon hyökkääminen oli väärin. Hän myönsi, että isku oli suututtanut hänet. Hän sanoi, että luojan kiitos, ettei antanut Tomahawkeja Ukrainan käyttöön. Putinin Valdain huvilalla on tunnetusti vahva ilmapuolustus. Droonit ammuttii tarkoituksella alas asumattomilla alueilla. Neuvottelujen kariutuminen seurasi Putinin keskusteluja Trumpin kanssa ja Trumpin keskusteluja Zelenskyin kanssa Floridassa. Tarkoituksena pidetään puhdasta provokaatiota, provosoida meidän taholtamme sopimattoman ankara reaktio, jotta sitä voidaan sitten käyttää tekosyynä eurooppalaisten painostamiseen, jotka puolestaan ​​painostavat Trumpia – sanomalla, että venäläiset eivät kykene pääsemään sopimukseen, että heidän kanssaan ei ole mitään neuvoteltavaa, että meidän on lisättävä painetta heihin ja annettava rahaa Kiovalle.

Mutta palataanpa sitten nykyaikaan ja Eurooppaan. Kuitenkin Eurooppalaiset valtiot ovat vähentäneet  kiinnostuksensa Ukrainaa kohtaa. Ukrainassa on jälleen syntynyt skandaaleja rahan käytön kanssa. Ukrainan parlamentissa on tapahtunut jälleen lahjontaa  jonka osallisena on ollut jo ennestään kuuluisa ja vankilassakin ollut Yulia Tymoshenko. Hän maksoi jokaiselle Radan edustajalle 10 000 dollari, jos tämä äänesti hänen mielestään oikein". Tärkeimmille hän maksoi jopa yli 100 000 dollaria. Toinen skandaali oli Igor Kolomoiski joka käytti myös lahjontatekniikkaa omiin tarkoituksiinsa ja joutui tuomioistuimen eteen. Sinne menevät eurooppalaiset rahat - suomalaisetkin.

Euroopan kiinnostus Ukrainaa kohtaan on vähentynyt huomattavasti  Grönlannin takia. Venäjä etenee joka rintamalla Ukrainassa. Alla on Ukrainalainen piirretty kaavio sotilaallisesta tilasta tällä hetkellä. Kuten huomataan Ukrainan armeijan virallinen sotilaallinen tilanne on huonontunut mutta pakkomobilisointi on kasvanut valtavasti. Jopa sairaita ja epilepsiaa sairastavia mobilisoidaan väkisin, kun muuten taistelijoita ei riitä. Kansa käy jo kuumana pakkomobilisointeja vastaan. Venäjällähän mobilisointi on täysin vapaaehtoista. Vain vapaaehtoiset menevät Ukrainaan sotimaan. Saavat hyvän palkan. Kaavakuva ei ole virallinen, koska luvut ovat kaikilla salaisia.

Huomattavaa on, että ukrainalaiset pakkomobilisoidut antautuvat venäläisille usein heti kun voivat ilman mitään taistelua. Lopuksi jatkan vanhaa sarjaani venäläisille antautuneista ukrainalaisista sotilaista. Ensimmäinen luettelossa on brittiläinen upseeri, joka joutui venäläisten sotavangiksi. Antautuminen on usein hyvin vaarallista, koska ukrainalaiset ampuvat antautuvia selkään. Usein se on kuitenkin ainoa keino yrittää säilyttää henkensä. Mitään nimiä tai muita tietoja en anna eettisistä ja moraalisista syistä:

Ukrainassa sotilaaksi Kelpaa ilman peukaloakin!

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tarkistetaan!