perjantai 7. lokakuuta 2022

 

MERKITTÄVÄÄ

 

Maailmassa on tapahtunut merkittävä asia. Tämä tulee vaikuttamaan varmasti hyvin voimakkaasti pitkälle koko maailman tulevaisuuteen. Neljä entistä ukrainalaista osavaltiota on liittynyt Venäjään äänestyksen avulla. Osavaltiot ovat Donetsk, Luhansk, Zaporizzja ja Herson. Äänestystulokset olivat hyvin selviä. Liittymisen puolesta Donetskissa äänesti 99,23 prosenttia, Luhanskissa 98,42 prosenttia, Zaporizzjassa 93,11 prosenttia ja Hersonissa 87,05 prosenttia. Meillä lännessä tulosta on pidetty vääristettynä ja haukuttu koko järjestelyjä huiputtamiseksi. Tämä kaikesta siitä huolimatta, että äänestystä oli tarkkailemassa yli 40 ulkomaista tarkkailijaa, jotka kaikki ilmoittivat, että mitään väärää äänestyksissä ei tapahtunut. Kaikki on ollut erittäin rehellistä ja suoraa. Kyseessä on kansan tahto. Tämän on Venäjäkin ottanut huomioon ja pyrkii täyttämään kansan toiveen. Venäjän Duma vahvisti asian 3.10.2022 ja Vladimir Putin 4.10.2022.

Alueen ihmiset riemuitsevat tapahtuneesta. Monet sanovat, että vihdoinkin olen Venäjällä ja ilman matkalaukkua. Monet repivät ukrainalaiset passinsa ihan julkisesti. Ukrainan presidentti Zelenskyi sanoi aikoinaan, että ne jotka puhuvat kotonaan venäjää ja opettavat lapsilleen venäjän kieltä olisi aika muuttaa Venäjälle. No nyt on tapahtunut juuri niin. He ovat nyt Venäjällä, ainakin näiden ihmisten kohdalla.  Tämä prosessi tulee jatkumaan, jos Kiova ei ymmärrä virheellisiä päätöksiään. Monet asukkaat sanovat, että vihdoinkin alueille saadaan rauha vaikka ukrainalaiset ampuvatkin vielä. Valoa on jo näkyvissä.

Kyseessä on lause "De Facto/De Jure" eli asia on totta vaikka sitä ei lännen puolesta hyväksytäkään tai oikeammin ei haluta hyväksyä. Kaikki loppujen lopuksi joutuvat tunnustamaan asian oikean laidan vaikka sitä ei lännessä näytä tapahtuvan. Aika on "De Facton" puolella, kuten Krimin kohdalla. Jopa Yhdysvallat on ilmoittanut Ukrainalle, että unohdetaan jo se Krim. Länsikin on käyttänyt samaa metodia mm. Serbian kohdalla julistaessa Kosovon itsenäisyyden lailliseksi vaikka Serbia ei ole sitä hyväksynyt. Tämä oli nykyisten kansainvälisten lakien vastaista. Tällaisia tapauksia ovat myös Etelä-Ossetia ja Abhasia, jotka monet valtiot ovat hyväksyneet itsenäisiksi, monet taas eivät. Tulevaisuudessa on merkitystä Katalonian erolla Espanjasta ja Skotlannin erolla Britanniasta. Uskon, että tapauksia tulee lukemattomia lisää kunhan ihminen oppii kunnioittamaan moraalia ja ihmisten toiveita ja tahtoa. Tällöin vanhentuneita lakeja tullaan muuttamaan. Toistaiseksi on pakko käyttää vaikeita keinoja.

Ukraina jatkaa sotaa siviilejä vastaan Venäjään liittyneillä alueilla. Jokapäiväiset tulitukset tappavat siviilejä, kun ukraina tulittaa asuinalueita, joilla sijaitsee lasten leikkikenttiä, kouluja, asuintaloja, kauppoja, tuotantolaitoksia mutta ei mitään sotilaallista toimintaa. Tämä on ikään kuin kostoa äänestystuloksesta. Tämä toiminta on hyvin epäeettistä ja moraalitonta. Ja tälle toiminnalle länsi antaa aseita ja panoksia välittämättä, mitä niillä tehdään. Toisaalta asukkaat ovat jo paljolti tottuneet tähän ja odotus on, että toiminta vähitellen laantuu, koska mitään tuloksia sillä ei saavuteta. Se on pelkkää raakaa kostotoimintaa.

Mitä sitten tämän jälkeen? Ilman muuta on selvää, että liittyneet alueet kootaan rajojensa mukaan. Nyt ainakin Donetskin ja Zaporozzian alueet ovat vielä osittain ukrainalaisten hallinnassa. Ne täytyy saada kokonaisiksi jo pelkästään sukulaissuhteiden ja kielellisten seikkojen takia. Mitä sen jälkeen? Näen kaksi linjaa. Joko eteneminen lännessä kohti Harkovaa tai etelässä kohti Odessaa. Mutta tästä myöhemmin

 

Toinen paljon polemiikkia aiheuttanut teko on venäläisten kaasuputkien Nord Sream 1 ja 2 terroriteko räjäyttämällä molemmat Tanskan talousvesialueella. Tästä lännen suuret tiedotusvälineet ovat syyttäneet Venäjää, vaikka asiasta on yritetty puhua kiertoilmauksin. Suorat ilmaukset on jätetty vähitellen pois. Putket on räjäytetty ainakin neljästä kohdasta. Neljä valtiota on aivan suoraan jo ennen putkien valmistumista ilmoittanut, että putket pitäisi tuhota. Nämä valtiot ovat Ukraina, Puola, Britannia ja Yhdysvallat. Yhdysvaltojen tapaus on mielenkiintoinen. Biden ilmoitti puheessaan jo 7. helmikuuta 2022  siis jo ennen kuin Venäjä aloitti operaation Ukrainassa (24.helmikuuta), että jos Venäjä tulee Ukrainaan Yhdysvallat tuhoaa nämä kaasuputket. Naistoimittaja kysyi, että miten tämä tulee tapahtumaan? Biden vastasi "Uskokaa! Minä lupaan, että teemme sen". 

 
Uskokaa! Minä lupaan, että teemme sen.
 
 
Punaisella nuolella merkitty naistoimittaja kysyi "Miten se tulee tapahtumaan?"

Mielenkiintoinen kommentti ja vastaus. Putkissa on havaittu kaikkiaan neljä vuotoa ja ne sijaitsevat Tanskan ja Ruotsin talousvesialueella Bornholmin saaren lähistöllä. Ne on räjäytetty ja räjähdykset on rekisteröity Ruotsissa 26.9.2022. Lähialueella havaittiin 24 - 25.9.2022 kaksi Yhdysvaltojen sota-alusta. Ne olivat aikaisemmin osallistuneet sotaharjoitukseen Itämerellä.  Toinen oli USS Kearsargea, joka oli vieraillut Suomessakin ja toinen USS Arlington. Nämä alukset viipyivät harvinaisen kauan juuri kyseisellä alueella. Niiden toimissa oli myös vedenalaista toimintaa. Tosin kaikki pidettiin salaisena. Lisäksi alueella on sen jälkeen liikkunut sekä lukuisia amerikkalaisia helikoptereita, että lentokoneita, jotka ovat käyneet Puolassa tankkaamassa itseään toiminnan aikana. Helikopterit laskivat veteen joitakin laitteita, joista ei ole kerrottu mitään ulkopuolisille edes Naton jäsenille. Asiat on pidetty salaisina, joka herättää suuria epäilyksiä.


 
USS Kearsargea Helsingissä ennen Tanskan vesille menoa.
 
USS Arlington
 
Alueella oli tuolloin runsasta helikopteri-  ja lentotoimintaa
 

Väitteissä, että Venäjä olisi räjäyttänyt omat putkensa on järjetön. Yksinkertaisesti he olisivat voineet sulkea putket ja olla toimittamatta kaasua. Paljon monimutkaisempaa venäläisten olisi ollut käydä räjäyttämässä putket Tanskan ja Ruotsin talousvesialueella. Se olisi tarvinnut vähintään sukellusveneitä ja kuten vanhastaan tiedetään tämmöinen tuolla alueella ei olisi jäänyt huomaamatta. Vähintäänkin Ruotsi olisi huomannut toiminnan kuten aina aikaisemminkin. Sitä paitsi putkien syvyys tuolla alueella on aivan liian matala sukellusvenetoiminnalle. Se olisi huomattu heti varsinkin jos kyse olisi ollut venäläisistä sukellusveneistä Ruotsi olisi huutanut heti, että venäläisiä taas alueella! Toinen järjetön seikka on, että räjäytettyjen putkien korjaus on hyvin vaikeaa varsinkin veden alla. Suolaisen veden pääsy putkien sisälle on vaurioittanut niitä niin pahoin, että korjaaminen vaatii suuria ja vaikeita toimia. Jos ajateltiin, että myöhemmin eri maiden suhteiden paraneminen olisi voinut johtaa uudelleen kaasun toimittamiseen olisi teko ollut järjetön. Se mikä on oikeustajun vastaista on, että venäläisiä vaikka heitä syytetään ilman mitään todisteita ei lasketa edes mukaan tutkimuksiin kuka on syyllinen.

Mahdollisia tekijöitä on mahdotonta arvioida. Toisaalta 12.11.2015 oli Nord Sream 2 kaasuputkesta kytkettynä löydetty ruotsalainen vedenalainen drooni, jonka Ruotsi kategorisesti kielsi omakseen, mutta todisteet puhuvat sitä vastaan. Droonissa ei ollut räjähdysainetta, mutta käytännössä tällaisen voi liittää räjähteitä ja ohjata suoraan putkeen ja räjäyttää sen näin. Näin näyttävät amerikkalaiset tehneen sen. Ukrainalle toimitettiin vähän ennen räjäytystä vedenalaisia drooneja ainakin kuusi kappaletta, joten tuntien Ukrainan terroristisen käyttäytymisen tämä on yksi mahdollisuus. Mutta kaikkein eniten ainakin minun huomioni kiinnittyy amerikkalaisten toimintaan.



 
Sky News ilmoitti, että Ukrainalle annettiin 6 kappaletta vedenalaisia drooneja, joita voi käyttää myös räjäyttämiseen.
 
Syitä on monia. Ensimmäinen on Bidenin lupaus tuhota putket, jos Venäjän ja Ukrainan välille syttyy sota. Tätähän kaikki hänen liittolaisensa olivat halunneet. Toinen on taloudelliset seikat. Yhdysvallat hyötyy suuresti kun pääsee toimittamaan Eurooppaan korkealla hinnalla LNG kaasua. Juuri USA hyötyy eniten taloudellisesti kaasuputkien räjäyttämisestä. Nimenomaan Euroopallehan tämä tulee loppujen lopuksi kalliiksi. Ukrainan läpi kulkee edelleen kaasuputkia, mutta tullaanko niitä käyttämään on eri asia. Myös Turkin kautta tulee Eurooppaan kaasua. Mutta sieltäkin saatiin kiinni 27.9.2022 ukrainalainen terroristi ennen kuin hän ehti tehdä terroritekoaan. Terroristi yritti räjäyttää tämän Venäjältä Turkkiin kulkevan kaksoisputken. Kolmas seikka on poliittinen siis lännen ja Venäjän suhteen.  Ainoa häviäjä on Eurooppa. Se tulee kalliiksi Euroopalle. Suomessakin ilmoitettiin, että se tulee edelleen käyttämään hiiltä vuoden 2024 jälkeenkin (esim Salmisaari). Venäjälle putkien toiminnan lopettamisella ei ole taloudellista merkitystä. Venäjällä riittää asiakkaita vaikka moninkertainen määrä. Varsinkin Kiina ostaa kaiken minkä saa Venäjältä. 
  

 
 

Ukrainan presidentti Zelenskyi ilmoitti 1.10.2022,että Ukraina tulee liittymään Natoon Nopeutetulla aikataululla kuten Suomi ja Ruotsi. Aluksi se sai suopeita kommentteja Natosta ja EU:n piiristä, mutta vähän päättäjien ajateltuaan asioita alkoi ilmaantua järkeviä kommentteja. USA:n Presidentti Bidenilmoitti että "No no poika, eipäs liioitella!". Mitään tällaista ei Ukrainalle olla luvattu. Jopa edustajainhuoneen Nancy Pelosi ilmoitti, että ajatus ei ole hyvä. 

 Zelenskyi ilmoitti, että Ukraina liittyy Natoon.
Biden ilmoitti, että "So so poika! Ei se käy".
 
Nancy Pelosi oli samaa mieltä.
Jens Stoltenberg oli järkytyksestä mykkänä
 

Tässä on tietenkin pakko ottaa esille skenaario mitä olisi voinut tapahtua jos Ukraina olisi liittynyt Natoon. On hyvä ottaa huomioon, että Puolassa ja Saksassa on piirejä jotka ilmoittivat, että Venäjää vastaan olisi käytettävä taktisia ydinaseita. Tähän Putin huomautti, että ottakaa huomioon, että Venäjällä on  myös taktisia ydinaseita. Tämä maailmalla  käännettiin niin, että Venäjä uhkaa maailmaa ydinaseilla. Mutta siis jos Ukraina on Naton jäsen merkitsee se sitä, että Venäjä on taistelemassa Naton kanssa. Silloin tämä sota olisi Venäjän ja Naton välinen sota ja tässä on selvää, että Venäjän voimat eivät riitä Natoa vastaan. Tällöin on myös selvää, että Venäjä käyttäisi ydinaseitaan. Tämä ei koskisi ainoastaan Eurooppaa vaan myös Yhdysvaltoja. Venäjä on ilmoittanut, että Yhdysvallat on sen pääkohde ja se tuhoaisi koko Yhdysvaltojen infrastruktuurin Euroopan pääkaupunkien ohella. Miten paljon tämä merkitsisi maailmansotaa voi itse kukin miettiä. Olisiko tämä kolmas maailmansota? Tilanteen kyllä ymmärtävät hyvin suurten valtioiden päämiehet.

 

Sitten tapahtui mieltä kohentava ja ihmeen järjellinen yllätys. Maailman rikkaimpana pidetty henkilö Elon Musk rupesi viestittelemään, että Ukrainan sota on järjetön ja se pitäisi lopettaa ennen kuin mitään vakavaa tulee tapahtumaan. Krim on tunnustettava Venäjän osaksi ja rauhaa on ryhdyttävä neuvottelemaan Venäjän kanssa. Nämä viestit saivat jotkut ukrainalaiset hysterian valtaan ja heidän vastauksensa ovat kielenkäytöltään sitä luokkaa, että niitä ei viitsi julkaista.


Putinin mukaan lännen tavoite on tällä hetkellä "tuhota maamme lopullisesti" ja hajottaa Venäjä keskenään taisteleviin alueisiin. Todellisuudessa tämä ei ole lännen ongelma vaan Yhdysvaltojen ongelma, koska Venäjä on kasvanut liian voimakkaaksi ja tätähän Yhdysvallat ei halua. Yhdysvallat on menettämässä asemiaan maailmassa. Tässä toimessa se käyttää hyväkseen Eurooppaa ja Ukrainaa. Se on nostattanut tietoisesti vihaa Venäjää vastaan. Putin ilmoitti, että "Sen jälkeen, kun nykyinen Kiovan hallinto julkisesti kieltäytyi Donbasin ongelmien rauhanomaisesta ratkaisusta ja ilmoitti vaatimuksesta päästä käsiksi ydinaseisiin, oli täysin selvää, että laajamittainen hyökkäys Donbasiin oli väistämätön". Putin kertoi myös, että kevään neuvotteluissa Istanbulissa Ukraina olisi ollut halukas sopuun. mutta länsi "käski repiä kaikki sopimukset". Tämän jälkeen Ukrainaan alkoi virrata aseita ja ulkomaalaisia taistelijoita.

On todettu, että Ukraina oli helmi-maaliskuun kauhun hetkinä neuvotteluhaluisempi kuin nykyisin. Ainakin Saksassa olisi oltu onnellisempia, jos Ukraina olisi tehnyt rauhan ja kaasua virtaisia Venäjältä putkentäydeltä. Putin totesi: "Samaan aikaan lisättiin voimakkaasti vuoden 2014 vallankaappauksen jälkeen aloitettua omiin kansalaisiin kohdistunutta vainoa koko Ukrainassa. Pelottelun, terrorin ja väkivallan politiikka sai yhä laajempia, hirvittävimpiä ja barbaarisempia muotoja. Näin ollen on selvää, että Venäjä suostuu siihen kansan tahtoon, joka vapautettujen alueiden kansanäänestyksessä selviää. Asevoimamme eivät torju ainoastaan uusnatsien sotilaita vaan tosiasiassa kollektiivisen lännen koko sotilaallista koneistoa." Näin katsottiin välttämättömäksi toimeenpanna osittainen liikekannallepano.

Ensimmäisessä liikekannallepanossa otettiin noin yli 120 000 jo sotilaskoulutuksen saanutta miestä. He saavat uudelleenkoulutuksen. Lisäksi koulutukseen ilmoittautui jo yli 70 000 vapaaehtoista, joilla ei ole koulutusta. Koulutukseen hyväksyttiin kaikki terveet ja muista syistä (esim. virka) esteettömät miehet joten heitä on yhteensä yli 200 000 taistelijaa. Ukrainalaiset tietävät, että Venäjällä on mobilisaatio, joten tällä hetkellä ukrainalaiset yrittävät kaikin tavoin edetä mahdollisimman pitkälle ennen kuin nämä uudet venäläiset saapuvat rintamalle. He käyttävät jopa narkoottisia aineita mennessään taisteluihin. Ja tämä on vasta ensimmäinen mobilisaatio. Tulossa on tarvittaessa kaksi lisää. Yhä uusia miehiä ja jopa naisia ilmoittautuu jatkuvasti vapaaehtoisiksi, vaikka eivät kuulu kummankaan mobilisaation piiriin. Siksi rintamalla olevat venäläiset sotilaat ottavat aika rauhallisesti ja jos on tarvis, perääntyvät menetysten välttämiseksi.

Maailman rauhan kannalta olisi parempi, jos amerikkalaiset ja eurooppalaiset eivät sotkeentuisi tähän konfliktiin. Eniten se vaikuttaa ukrainalaisiin, jotka menettävät henkiään aseiden jatkuvan toimittamisen takia. Sanktioiden asettaminen on hyvin tyhmää ja oikeastaan raakaa, koska eniten se vaikuttaa omiin kansalaisiin. Varsinkin vanhukset ja köyhät kärsivät näistä eniten. Suomessahan se näkyy varsin selvästi. Venäjä pärjää ihan loistavasti, koska nämä sanktiot eivät juuri vaikuta sen toimintaan ja elintasoon. Usein siellä nauretaan näille sanktioille. Olisikohan aika ruveta ajattelemaan ennakkoluulottomasti missä oikein ollaan menossa? Amerikkalaiset ajattelevat, että ainoastaan heidän suhtautumistapansa maailmaan ja sen tapoihin on oikea. Olisikohan jo aika heidänkin muuttaa ajatusmaailmaansa?

 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tarkistetaan!