perjantai 13. maaliskuuta 2020








Kuvakaappaus videosta Skipidi

En ole vähään aikaan kirjoitellut blogiini mitään. Tämä johtuu kahdesta seikasta. Ensimmäinen seikka on, että minulla on ollut niin paljon muita työtehtäviä, että en ole kerta kaikkiaan ehtinyt. Toinen seikka on johtunut seuraavasta aiheesta, jota olen jo monta kertaa aloittanut, mutta joutunut keskeyttämään. Aihe on sen verran minulle henkilökohtaisesti vaikea, että minun on ollut hyvin vaikeaa selkeyttää sanomaani siihen. Yritän palata siihen myöhemmin. Tällä kertaa kirjoitan aiheesta, joka on minulle tämmöinen väliaihe, josta on suhteellisen helppo kirjoittaa. Kysymys on Venäjän valitsemasta lauluyhtyeestä eurovision laulukilpailuihin. Yhtye on nimeltään Little Big ja se on varsin kuuluisa ympäri maailmaa ja myös Venäjällä. Yleisesti ottaen en seuraa eurovision laulukilpailuja, koska ne ovat mielestäni niin ala-arvoisen huonoja ja lisäksi poliittisesti latautuneita, joten minulla yksinkertaisesti ei koskaan ole ollut mitään kiinnostusta kyseistä kilpailua kohtaan.

Video Skipidi on mm. nähtävissä tässä osoitteessa:



Little Big -lauluyhtyeen solistit Ilja Prusikin ja Sonja Tajurskaja

Venäjällä valittiin siis eurovision laulukilpailuihin tänä vuonna edustamaan lauluyhtye Little Big. Törmäsin asiaan Venäjän uutisissa, joita seuraan aika paljon, kuten muunkin maailman uutisia. Katson aika paljon venäläisiä ohjelmia, koska tarjonta on runsasta ja monipuolista varsinkin verrattuna suomalaiseen televisiotarjontaan. En seuraa Suomen televisiosta muuta kuin välistä klo 18.00 uutisia. Suomen television ohjelmatarjonta on niin ala-arvoisen huonoa ja heikkoa, etten löydä sieltä juuri mitään katsottavaa. Mutta palataan itse aiheeseen. Little Big käännöksenä "Iso Pieni" on venäläinen rave-lauluyhtye, joka perustettiin Pietarissa 2013. Yhtyeen muodostavat Ilja Prusikin, Sergei Makarov, Sonja Tajurskaja ja Anton Lissov. Ensimmäinen albumi "With Russia from Love" julkaistiin maaliskuussa 2014. Yhtye on julkaissut ainakin kolme albumia ja yhdeksän singleä. Lisäksi yhtye on pitänyt konsertteja ympäri Venäjää ja ympäri maailmaa. Joka paikassa se on saanut suuren suosion omintakeisen musiikin ja esiintymisensä vuoksi.

Konsertti Pietarissa 23.2.2020.

Little Bigin lavaesiintyminen  "Antipositive"  -video:


Yhtyeen ensimmäinen video "Every Day I´m Drinking" sai suuren suosion netissä. Ilja Perushkin kertoo: "Tämä musiikki on todella kysyttyä. Me emme sijoittaneet penniäkään, kuvasimme vain videon ja tulimme tunnetuksi Euroopassa". Yhtyeen toinen albumi julkaistiin 2015 sijoittui kahdeksanneksi venäläisessä iTunesissa. Vuonna 2016 yhtyeen musiikkivideot "Give Me Your Money" ja "Big Dick" saivat Berliinin Music Video Awards 2016 -palkinnon. Big Dick voitti ensimmäisen sijan Most Trashy -kategoriassa ja Give Me Your Money kolmannen sijan Best Performer -kategoriassa. Bick Dick kappaleella on jo yli 60 miljoonaa katselukertaa. Video käsittelee lähinnä seksiä hyvin omintakeisesti ja rohkeasti. Suosituimmalla kappaleella Skipidi on jo yli 120 miljoonaa katsojakertaa.

Mielestäni yksi hauskimpia kappaleita on "I´M OK", joka sopii suomalaiseenkin mentaliteettiin. Videon yksi osoite:



Yhtyeellä on oma merkkinsä "Little Big Family", johon kuuluvat muiden joukossa Little Big, The Hatters, Tatarka, Hleb ja Lizer. Yhtyeellä on jo yli 400 miljoonaa katselukertaa pelkästään You Tubessa. Huomaa, että Venäjän kansalaisia pikku lapset ja vanhukset mukaan lukien on alle 150 miljoonaa. Ehkä kuuluisin yhtyeen kappaleista on "Skibidi", jonka liikkeitä lapset yrittävät kopioida ympäri maailmaa.

 Videon Skipidi liikkeitä lapset yrittävät kopioida kaikkialla maailmassa

Eurovisiokappaleen "Uno" Little Big julkaisi 13.3.2020 klo 13.00 Moskovan aikaan. Yhdessä päivässä se on saanut jo yli 6 miljoonaa katselukertaa eli enemmän kuin yksikään muu eurovisiokappale.


Video on nähtävillä mm. osoitteessa:



Yhtye kutsuu itseään satiiriseksi taideteokseksi, joka perustuu musiikkiin, kuviin ja esitykseen. Usein niissä on huumoria ja sisällöstä voi löytyä syvempiä tarkoitusperiä. Ainakin minä olen usein havaitsevinani niitä. Monet ovat huomauttaneet, että vaikka Little Bigillä on oma identiteetti, se altistaa kuuntelijat venäläisille kansanlauluille ja kulttuurille. Siitä kauniina esimerkkinä on kappale "Polyushko Polye", jonka alkutekstit kuvaavat hyvin lauluyhtyeen imagoa. Ilja Prushkin sanoo: "Huumori on osa mitä tahansa venäläistä ihmistä, sillä ilman huumoria on mahdotonta elää". Toivon menestystä yhtyeelle toukokuussa 2020 Rotterdamissa Hollannissa euroviisuissa!

Kappale Polyushko Polye mm. osoitteessa:







Albumit
·         With Russia From Love (2014)[
·         Funeral Rave (2015)
·         Antipositive, Pt. 1 (2018)
·         Antipositive, Pt. 2 (2018)
EP:t
·         Rave On (2017)[14]
Singlet
·         "Everyday I'm Drinking" (2013)
·         "We Will Push The Button" (2013)
·         "Russian Hooligans" (2013)
·         "Life In Da Trash" (2013)
·         "With Russia From Love" (2014)
·         "Dead Unicorn" (2014)
·         "Kind Inside, Hard Outside" (2015)
·         "Give Me Your Money" (feat. Tommy Cash) (2015)
·         "U Can Take" (feat. Tatarka) (2016)
·         "Lolly Bomb" (2017)
·         "Слэмятся пацаны" (feat. Руки Вверх!) (2018)
Musiikkivideot
·         2013 — Everyday I’m Drinking
·         2013 — We Will Push The Button
·         2013 — Russian Hooligans
·         2013 — Life In Da Trash
·         2014 — Public Enemy
·         2014 — Dead Unicorn]
·         2014 — With Russia From Love
·         2015 — Kind Inside, Hard Outside
·         2015 — Give Me Your Money (feat. Tommy Cash)
·         2016 — Big Dick
·         2016 — Hateful Love
·         2016 — Polyushko Polye
·         2017 — U Can Take (feat. Tatarka)
·         2017 — Rave On
·         2017 — LollyBomb
·         2018 — Punks Not Dead
·         2018 — Faradenza
·         2018 — Ak-47
·         2018 — Skibidi
·         2018 — Slematsja patsany (feat. Ruki Vverh!) 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tarkistetaan!