lauantai 20. heinäkuuta 2019





ENTÄPÄ EUROOPPA?






Äskettäin Euroopassa pidettiin EU vaalit. Sitten 16.7. saksalainen Ursula von der Leyen valittiin EU-komission puheenjohtajaksi. Hänen valitsemisensa on herättänyt paljon kritiikkiä. Tätä kritiikkiä on esiintynyt varsinkin Saksassa, mutta myös täällä meillä Suomessa. Leyeniä pidetään yläluokkaisena saksalaisena, joka ei ymmärrä tavallisen ihmisen elämää. Helsingin sanomissa kirjoitettiin "Kakara opettelee kävelemään". EU on hyvin eripuraisten valtioiden liitto. Suurin ongelma on kuitenkin hyvän johtajan tai johdon löytyminen. Tähän asti Saksan Angela Merkel on ollut vahva johtaja, mutta hän on astumassa pois kuvioista. Ranskan Emmanuel Macron on heikko johtaja ja hänellä on tarpeeksi vaikeuksia jo omassa valtakunnassaan. Hänen kannatuksensa on laskenut kuin lehmän häntä. Britannian Brexit aiheuttaa omat ongelmansa. Italiasta ja Espanjasta ei löydy vahvaa hahmoa ja Espanjalla on omat vaikeutensa Katalonian kanssa. Italian ja Kreikan talous on retuperällä. Lisäksi poliittiset erimielisyydet entisten Itä-Euroopan maiden kanssa aiheuttavat omat hankaluutensa. Eräänlainen blokki on syntynyt Puolan ja Baltian maiden kanssa muuta Eurooppaa vastaan. Unkari, Tsekki, Slovakia, Romania, Bulgaria luovat omat ongelmansa toteuttamalla eurooppalaisia sääntöjä omaperäisesti. Oikeastaan ainoa valtio, joka kirjaimellisesti toteuttaa kaikki EU:n tavoitteet on Suomi. Siinä se kokee taloudellisia menetyksiä. EU on nykyään hajanaisempi kuin koskaan. Poliittisten ryhmien kinastelu nimityksistä EU:n johtopaikoille on kasvanut. Monet ovat ennustaneet, että EU on vähitellen hajoamassa. Uskon, että he ovat oikeassa.

Ursula von der Leyen.

EU:hun kuuluu tällä hetkellä 28 jäsenvaltiota, kohta 27. Toisaalta EU on vain osa Eurooppaa. Suurin osa Eurooppaa ei kuulu EU:hun. Venäjä on ylivoimaisesti suurin Euroopan valtioista. Jo se osa Venäjästä joka kuuluu Eurooppaan on suurempi kuin koko EU. Euroopan toiseksi suurin valtio Ukraina sekä Valko-Venäjä eivät myöskään kuulu EU:hun. Myös Norja, Sveitsi, Islanti ja Liechtenstein eivät kuulu EU:hun. Maailmanlaajuisesti tarkasteltuna Euroopan merkitys on heikentynyt. Sekä taloudellisesti, mutta varsinkin poliittisesti Eurooppa on menettänyt merkitystään. Yhdysvallat, Kiina ja varsinkin Venäjä ovat nostaneet statustaan. Voidaan sanoa, että maailma on nyt kolminapainen, mutta myös Intia on kasvattamassa merkitystään. Venäjän etuna ovat sen rajattomat luonnonvarat, joita se ei vielä ole edes ryhtynyt käyttämään. Venäjän heikkous on kansan pieni koko suhteessa valtion laajuuteen.

Eurooppa on joutunut hankalaan tilanteeseen Yhdysvaltojen ja Venäjän välisessä konfliktissa maailman vallasta. Yhdysvallat ei halua vahvaa Venäjää.  Yhdysvallat käyttää Eurooppaa selkeästi hyväkseen tässä taistelussa yrittäessään estää Venäjää kasvamasta yhdeksi maailmanvallaksi. Eurooppa on tässä uhri. Tätä taistelua käydään monella tapaa. Mutta on aivan selvää, että Venäjä tulee olemaan yksi suuri tekijä maailmassa. Sotilaallisesti Eurooppa joutui hankalaan asemaan Yhdysvaltojen sanouduttua yksipuolisesti irti INF-ohjussopimuksesta Venäjän täytyy tietenkin vastata tähän. Tämä asettaa ennen kaikkea Euroopan vaaraan ja mahdolliseksi taistelukentäksi jos konflikteja syntyy. Tämä on Yhdysvaltojen selkeä tarkoitus. Euroopan on hyvin vaikea vastata tähän tilanteeseen. Yksi keino olisi luoda hyvä suhteet molempiin osapuoliin, mutta Eurooppa on liian hajanainen siihen tällä hetkellä. Ja Yhdysvallat ei ole kiinnostunut tällaisesta asetelmasta vaan pikemminkin päinvastoin.


Loputtomilla sanktioilla Yhdysvallat on asettanut Euroopan taloudellisiin menetyksiin. Sanktiot Venäjää vastaan ovat johtaneet siihen, että Eurooppa on menettänyt suuren osan Venäjän kaupasta. Ennen Eurooppa oli Venäjän suurin kauppakumppani, mutta nyt Venäjä on kääntynyt itään ja sen suurin kauppakumppani on Kiina ja muut idän valtiot. Sanktioiden suurin menettäjä on Eurooppa ei Venäjä. Venäjä on päinvastoin jopa hyötynyt sanktioista koska se on joutunut kehittämään uusia aloja sanktioiden takia. Mainittakoon vaikka koneteollisuus ja ennen kaikkea maatalous. Suomi on eräs suurin menettäjä tässä sanktioiden viidakossa. Tämä on hyvä ottaa huomioon vastaisuudessa. Parhaillaan monet Euroopan valtiot miettivät sanktioiden lopettamista, mutta esimerkiksi EU:ssa tämä on vaikea prosessi, koska EU on niin eripurainen. On selvää, että ennemmin tai myöhemmin monet sanoutuvat irti näistä sanktioista ja Suomelle olisi hyväksi, jos se olisi näiden ensimmäisten joukossa.

Suurin osa EU:n valtioista kuuluu sotilasliitto Natoon. Nato luotiin aikoinaan Neuvostoliittoa vastaan. Nykyään Yhdysvallat käyttää Natoa Venäjää vastaan. Naton pääasiallinen kohde on siis Venäjä, joka on yhä vahvistumassa sotilaallisesti ja poliittisesti. Muuta funktioita Natolla ei juuri ole. Toisaalta Trump on monesti vihjannut, että Yhdysvallat ei tarvitse Natoa. Se on uhannut erota liitosta. Yhdysvallat tarvitsee Natoa lähinnä aseteollisuutensa tarpeisiinsa. Tarkoitus on yrittää myydä mahdollisimman paljon aseita. Siksi pyritään luomaan konflikteja eri puolille maailmaa, jotta Yhdysvallat voi myydä mahdollisimman paljon aseita. Nato on ollut hyvä asiakas, mutta nyt myös Natomaat ovat alkaneet valmistaa aseita yhä enenevään tahtiin. Jos ajatellaan Natoa ilman Yhdysvaltoja katoaa siltä pohja. Euroopassa on ajateltu luoda oma puolustusjärjestelmä, mutta jos sellainen joskus tulee on se kaukaisessa tulevaisuudessa. Myös Natossa on suuria erimielisyyksiä. Esimerkiksi kannattaako Baltian maita puolustaa, jos konflikti Venäjän kanssa syntyy? Suomen asema Natossa on tärkeä vain sijainnin johdosta. Suomi sijaitsee lähellä Pietaria Venäjän toiseksi suurinta kaupunkia. Suomi olisi hyvä taistelualusta Pietaria vastaan. Meidän kannattaa tarkasti harkita haluammeko asettua taistelualustaksi. Tämä merkitsisi käytännössä Suomessa suurta tuhoa. Parempi olisi olla puolueeton.

Nato on vanhentunut!

Mielenkiintoinen oli uutinen belgialaisessa lehdessä DeMorgen16.7.2019. Uutisessa kerrottiin pienestä Yhdysvaltalaisesta lipsahduksesta. Uutisessa kerrottiin, että Euroopassa on yli 150 yhdysvaltalaista ydinpommia sijoitettuina ympäri Eurooppaa. Ne sijaitsevat kuudessa tukikohdassa Klaine Brogelissa Belgiassa, Bühelissä Saksassa, Avianossa ja Ghedi-Torressa Italiassa, Volkelissa Hollannissa ja Incirlikissä Turkissa. Nämä ovat tietenkin amerikkalaisten hallussa. Tämähän ei ollut mikään uutinen minulle eikä varmaan monelle muullekaan. Olen aina tiennyt noista ydinaseista. Hauskaa vain, että Saksa on irtisanoutunut ydinvoimasta, mutta ei välitä vaikka sen alueella on ydinaseita. Toisaalta on sanottu, että tämä uutinen amerikkalaisilta ei ollut lipsahdus, vaan tarkoituksellinen teko. Vanha maailma haluaa päästä amerikkalaisista ydinaseista eroon. Näin haluttiin saada tietää, ketkä Euroopassa ovat valmiit ottamaan vastaan nämä ydinaseet.  Ainakin Puola ja Baltian maat ovat valmiita siihen.


Keskellä Eurooppaa on konflikti, joka voisi muodostua vaaralliseksi. Ukrainan sisällissota on todennäköisesti Yhdysvaltojen muodostama systeemi Venäjää vastaan. Vaikka toistaiseksi ukrainalaiset ovat tappaneet vain toisiaan Yhdysvallat on pystynyt muodostamaan sen avulla sanktioiden viidakon, jolla on pyritty heikentämään Venäjää. Tässä se ei ole onnistunut. Suurimmat kärsijät ovat ukrainalaiset, joiden talous on romahtanut Euroopan köyhimmälle tasolle. Eniten tästä kärsii Ukrainan kansa, mutta myös Eurooppa.  Ukrainan sisällissodassa on kuollut jo yli 13 000 ukrainalaista. Suuri ongelma Ukrainassa on äärinationalismi, joka voi levitä myös muualle. Myös Baltian maissa esiintyy äärinationalismia. Tulee nähtäväksi mitä uusi Ukrainan presidentti Vladimir Zelenski saa aikaan kun uusi parlamentti valitaan 21.7.2019. Monien ukrainalaisten odotukset ovat korkealla, mutta toistaiseksi uusi presidentti ei ole pystynyt esittämään mitään uutta. Tulen kirjoittamaan aiheesta vaalien jälkeen.

Euroopassa tai lähellä Eurooppaa tapahtuu mielenkiintoisia asioita. Pieni osa Turkkia kuuluu Eurooppaan.  Maailmalla yksi puhutuimmasta asioista on Turkin Venäjältä ostama asejärjestelmä S-400. Yhdysvalloissa tämä on herättänyt suurta huomiota. Trump uhkaa Turkkia sanktioilla. Sivumennen sanoen ketäpä USA ei olisi uhannut sanktioilla? Turkki on sotilaallisesti toiseksi vahvin valtio Natossa. Silti se on hankkinut asejärjestelmän Venäjältä. Tämä herättää huomiota Natossa. Sanotaan, että S-400 on paras ilmatorjuntaohjus tällä hetkellä koko maailmassa. Sen ovat hankkineet myös Kiina, Saudi-Arabia, Intia ja nyt siis Turkki. Yhdysvaltojen tarjoama Patriot ei kuulema vedä lähellekään vertoja S-400 ohjuksille. S-400 ohjukset kuulema pystyvät torjumaan uudet amerikkalaiset F-22 ja F-35 hävittäjät. Lisäksi Patriot ohjukset ovat kaksi kertaa kalliimpia kuin S-400 ohjukset. Tässä olisi Suomen paikka miettiä, mistä hankkia hävittäjänsä ja kannattaako niitä hankkia ollenkaan? F-35 hävittäjä on kuulema susi jo valmistusvaiheessaan.

Turkki sai Venäjältä ostamansa S-400 ohjuksensa.

Monet kysyvät, että kuinka Venäjä myy Naton jäsenelle huippuhyviä ohjuksiaan? He eivät ota huomioon, että Venäjällä on jo seuraavan polven S-500 ohjuksia, joita he parhaillaan asentavat käyttöönsä. Lisäksi Venäjän ja Turkin välit ovat tällä hetkellä erinomaiset. Turkki on maa, jossa venäläiset turistit käyvät eniten ulkomailla. Venäjä on rakentanut kaksi kaasuputkea Turkkiin, joiden kautta Turkki saa kaasua ja välittää sitä myös Eurooppaan. Venäjä rakentaa parhaillaan Turkin ensimmäistä atomivoimalaa. He ovat yhdessä liitossa Syyrian sodassa terroristeja vastaan. Turkki on menettänyt kokonaan kiinnostuksena liittyä EU:hun. Lisäksi huhutaan, että Turkin vallankaappausyrityksessä 15. - 16.7.2016 välisenä yönä oli takana Yhdysvallat, joka yritti asettaa oman miehensä Fetullah Gülenin presidentti Erdoganin tilalle. Todennäköisesti Venäjän tiedustelupalvelu pelasti Erdoganin.

Usein kun puhutaan Euroopasta ei oteta huomioon, että se ei ole sama kuin EU. Eurooppa on paljon laajempi käsite. EU on vain osa Eurooppaa. Olen tarkoituksella jättänyt käsittelemättä EU:n suurimmat puheenaiheet ilmastonmuutoksesta ja pakolaisista. Näitä on käsitelty tiedotusvälineissä niin runsaasti etten katsonut aiheelliseksi paneutua asioihin. EU:n merkitys maailman taloudessa ja politiikassa on laskenut. Venäjän merkitys on voimakkaasti kasvanut ja kasvanee yhä. Euroopassa olisi hyvä ottaa huomioon, että Venäjä voisi olla se yhdistävä tekijä lännen ja idän välillä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tarkistetaan!