lauantai 23. maaliskuuta 2019





JATKOA EDELLISEEN



Onneksi hän kaatui!


Minulta jäi pari pientä juttua edellisestä kertomatta. Sattumalta kuulin, kun kaksi vanhusta keskusteli edellisen hallituksen sote-päätöksistä. Heillä oli hyvä idea, jolla vanhuksia voisi ruveta hoitamaan. Ratkaisu on vankilat. Vankiloissa saa parempaa hoitoa, kuin vanhainkodeissa. Jos vanhus pääsee vankilaan kaikki ongelmat ratkeavat itsestään. Heillä on katto pään päällä, hyvää ruokaa aina säännöllisesti tarjolla ja sitä on riittävästi, ainainen säännöllinen valvonta, jotta ei tarvitse kuolla kupsahtaa ja maata kuolleen viikkokausia lattialla, terveystarkastukset. Lisäksi ympärillä paljon nuorempaa seuraa. Itse laajentaisin ideaa myös työttömille ja asunnottomille . Tämä sopisi heille myöskin. Lämmin huone, katto pään päällä, hyvää terveellistä ruokaa, ei huolta huomisesta ja siitä, että täyttääkö jonkun idiootin työviranomaisen idioottimaiset päätökset jne. Vangeilla on mahdollisuus myös opiskella, mutta työttömillä ei ole. Heillä on kulttuuritoimintaa, hyvät kuntosalit jne. He pääsevät lomille - työttömillä ei ole oikeutta lomiin  Itse asiassa tämä sopisi myös yksinhuoltajille. Vankila olisi jopa turvallinen paikka yksinhuoltajan lapsille. Tämä sopisi myös seksuaalista ahdistelua pelkääville naisille. Seuraavan hallituksen pitäisi vain ruveta laajentamaan rajusti Suomen vankilalaitosta.


Sitten vakavimpiin asioihin. Suomalaisia huolestuttaa eniten ilmastonmuutos. Mutta tähän ei voi vaikuttaa nopeilla päätöksillä. Eikä se riipu yksinomaan suomalaisista. Mutta meillä on suuri määrä ihmisiä, jotka kärsivät ja voivat huonosti juuri tällä hetkellä juuri täällä meillä Suomessa ja ovat suomalaisia. Heidän asiansa on mahdollista meidän suomalaisten hoitaa vaikka heti! Eikö olisi järkevämpää ensin laittaa heidän asiansa kuntoon, koska se olisi heti hoidettavissa? Juuri vanhukset, köyhät, huono-osaiset, työttömät, sairaat jne. Laitetaan heidän asiansa ensin kuntoon ja nyt heti ja keskitytään sitten ilmastonmuutoksiin. Tähän tarvitaan ainoastaan hyvää tahtoa ja rahansiirtoja  Tämä olisi toteutettavissa juuri tänään ja tällä hetkellä. Tämän jälkeen voitaisiin hyvällä omallatunnolla paneutua ilmastonmuutoksiin. Tämä ei vaadi muuta kuin pientä poliittista asennemuutosta ja kriteerien asettamista oikeille paikoilleen. On ihmisiä, jotka voivat huonosti juuri tällä hetkellä!

Kirjoitin edellisellä kerralla Sipilän hallituksesta, mutta jo edelliset hallitukset ovat tehneet älyttömiä päätöksiä. Yksi tällainen on Suomen sähköverkon myyminen ulkomaisille yhtiöille, joista Caruna on hyvä esimerkki. Kauppaa on pidetty yhdeksi tämän vuosikymmenen suurimmaksi munaukseksi. Tämä merkitsi sitä, että sähkön siirtohinnat nousivat heti ja voitot menevät Suomen sijaan jonnekin muualle. Lisäksi sähköverkko on strateginen järjestelmä ja turvallisuuskysymys. Eikö se pitäisi olla vahvasti suomalaisten hallussa? Lisäksi sähkön siirto monopolisoitiin. Tämä johti siihen, että sähkön siirto on jopa kalliimpaa kuin itse sähkö, jota kulutamme. Tämä monopolisointi pitäisi ehdottomasti purkaa ja asettaa kilpailulle, kuten itse sähköllekin on tehty ja sähkönsiirtoverkko ottaa Suomen haltuun.



Vielä kuolinkouristusten hetkellä Sipilän hallitus sai päätettäväkseen kaivoslain 14.3.2019. Päätös oli mielipuolinen. Jatkossa kaivosyhtiöiden ei tarvitse toimittaa arviota ympäristövaikutuksista hakemuksen jättämisen yhteydessä. Aikaisemmin kaivoslaki edellytti, että lupahakemukseen oli liitettävä ympäristöselvitykset, Natura 2000 -arviointi, ympäristövaikutusten arviointiselostus (YVA) sekä yhteysviranomaisten päätelmä. Nyt etuoikeus malminetsintään ja kaivostoiminnan aloittamiseen saadaan vaikka mitään selvityksiä ei esitetä. Etuoikeuden voi saada heti lupahakemuksen jätettyään. Etuoikeuden saa se, joka sitä ensimmäisenä hakee - siis vaikka ulkomainen yhtiö. Kaivosyhtiöt omistavat kaivokset, ei valtio. Päätös heikentää paikkakuntalaisten vaikuttamisen asiaan käsittelyyn. Tällä lailla kaivosyhtiön aiheuttamat ympäristövahingot voivat langeta veronmaksajille. Erityisesti tämä houkuttelee ulkomaalaisia kaivosyhtiöitä. Ulkomaiset yhtiöt omistavat pääasiassa kaivokset Suomessa. Ne vievät voitot ulkomaille ja jättävät sikailunsa suomalaisten hoidettavaksi.




Kaikki muistamme Talvivaaran eli Terrafamen, jonka tuhot jäivät veronmaksajien niskoille. Myös muistamme australialaisen Dragon mining kultakaivostoiminnan, joka vei voitot ulos, mutta jätti Oriveden kaivostoiminnan jätteet ja ympäristötuhon suomalaisten niskoille. Myös kanadalainen Hituran kaivoksen, josta suomalaisten verorahoja maksettiin 21 miljoonaa euroa. Euroopan suurin kultakaivos Kittilässä on kanadalaisen Agnico Eaglen omistama. Tästä ei tule Suomella mitään hyötyä, mutta kunnallisia menoja riittää (terveydenhoito, koulut, päivähoito lapsille jne.). Heinävedellä yli 3 000 asukasta on allekirjoittanut kaivosta vastustavan kansalaisaloitteen, jolla yritetään vastustaa grafiittilouhosta Kermajärven luonnonsuojelualueen kupeeseen. Rantasalmella  kultaesiintymää yrittää ryhtyä kaivamaan BR Gold Minin yhtiö, joka on kanadalainen. Osa asukkaista vastustaa toimintaa. Nyt esimerkiksi Kuusamoon on tunkeutumassa väkisin australialainen Latitude 66 Cobalt suorittamaan kaivostoimintaa Rukan seudulla vaikka Kuusamon kaupunki kielsi kaivostoiminnan. Suomen hallinto-oikeus ilmoitti kuitenkin, että kaupungilla ei ole oikeutta kieltää kaivostoimintaa. Naturan luonnonsuojelualue Kitisen varressa  on neuvottelujen kohteena suurten nikkeli- ja kupariesiintymien vuoksi. Luontoarvot eivät vaikuta asiaan. Kolarin kaivoshanke uhkaa siirtää yhtä jokea ja laskea jätteensä Muonionjokeen. Lisää on tulossa. Jälkien korjaaminen jää suomalaisille, mutta voitot menevät ulkomaille. Suomen lainsäädäntöä hyväksikäyttäen suomalaiset luovuttavat rikkautensa ilmaiseksi, mutta esimerkiksi ruotsalaiset ja norjalaiset ovat osanneet järjestää niin, että voitot jäävät heille itselleen. Norja on maailman rikkaimpia maita maapallolla. Olisikohan aika jo muuttaa Suomen kaivostoimintaa ja sen lainsäädäntöä?




Suomea on aiheellisesti verrattu kehitysmaihin.  Aggressiivista verosuunnittelua harjoittavat kaivosyhtiöt aiheuttavat Suomelle monien kymmenien miljoonien veronmenetykset, mutta louhivat malmia monien miljardien edestä. Suomesta puuttuu yleinen kaivosvero tai louhintavero. Suomi on kuin entisajan afrikkalainen siirtomaa. Täältä käydään ryöväämässä rikkaudet ja ympäristötuhot jätetään suomalaisten maksettavaksi. Periaate on, että löytäjä saa pitää. Kaivostoiminta on maailman suurimpia ilmaston ja maaperänsaastuttajia. Sipilän hallituksen periaate yksikertaisuudessaan on, että ulkomaiset firmat vievät voitot ulos ja suomi maksaa viulut. Vuoden vaihteessa tehtiin kansalaisaloite, jossa ehdotetaan kaivoslakia muutettavaksi. Siinä ehdotetaan, että Suomen maanpinnan alapuoliset luonnonvarat kuten mineraalit ja kaivannaiset sekä pohjavedet kuuluvat lähtökohtaisesti Suomen valtiolle. Kaivosluvan haltijan on maksettava valtiolle kohtuullinen korvaus saadakseen maanpinnan alapuoliset luonnonvarat käyttöönsä. Kansalaisaloitteen voi käydä allekirjoittamassa osoitteessa:








Iltalehdissä oli 20.3.2019 suurilla otsikoilla julistettu, että "Suomi on maailman onnellisin maa". Tämä on taas näitä "huuhaa" -juttuja, jotka eivät perustu kyllä mihinkään todellisiin faktoihin. Itsemurhatilastoissa kansan lukumäärään nähden olemme lähellä maailman huippua. Olemme viidennellä tilalla Euroopan tilastoissa ja itsemurhien lukumäärä on alkanut jälleen nousta. Edelle menevät vain Liettua, Latvia, Unkari ja Belgia. Suomalaiset naiset ovat ensimmäisellä tilalla koko maailmassa itsemurhien määrässä. Samoin on masennuksen laita. Suomalaisista yli 20 prosenttia sairastuu elämänsä aikana masennukseen. Maailman tilasto on 5 prosenttia. Meillä on vakavasti masentuneita enemmän kuin suurimmassa osassa maailman kansoista verrattuna kansan määrään. Ei kyllä monessakaan maassa ole semmoisia leipäjonoja kuin Suomessa. En usko, että he ovat kovin onnellisia. Huono-osaiset ja hyväosaiset elävät ihan eri maailmoissa. Riippuu täysin siitä miten tämä tutkimus on suoritettu ja kuka on suorittaja. Esimerkiksi venäjällä suoritettu tutkimus osoitti, että venäläiset ovat maailman onnellisin ja isänmaallisin kansa ja venäläinen demokratia on tällä hetkellä valovuosia edellä länsimaisesta demokratiasta. Tulos siis riippuu kokonaan siitä kuka suorittaa tutkimuksen ja miten se suoritetaan. En usko hetkeäkään, että suomalaiset ovat maailman onnellisin kansa. Sanon suoraan, että HÖPÖNHÖPÖ! Kaikenlaisiin lehtijuttuihin ei kannata uskoa.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tarkistetaan!