maanantai 19. joulukuuta 2016



THE RUSSIANS DID IT!



Tässä olen viettänyt vähän aikaa lomia näistä kirjoituksista ja sillä aikaa on tapahtunut maailmalla paljon. Suurin tapahtuma on epäilemättä Aleppon puhdistaminen terroristeista 15.12.2016 Syyriassa. Se ei tietenkään ole tapahtunut helposti, mutta tällä hetkellä näyttää, että Venäjä on ainoa valtio maailmassa, joka kykenee taistelemaan terroristeja vastaa. Mutta onhan Venäjällä kymmenien vuosien kokemus asiasta. Monet sanovat, että tuo päivämäärä tulee jäämään historiaan.

Vaikka Yhdysvallat on pommittanut Syyriaa yli kaksi vuotta ja yli 12 000 kertaa, he eivät ole saaneet mitään hyvää aikaiseksi. Se minua hämmentää, että kun Venäjä ja Syyria pääsivät selkeään voittoon Aleppossa, heräsi ihmeellisesti YK:ssa ja täällä lännessä eettisiä kysymyksiä siviileistä ja heidän kohtelustaan Aleppossa. Sen yli kahden vuoden aikana, kun Yhdysvallat pommitti Syyriaa yli 12 000 kertaa, missään ei herännyt eettisiä kysymyksiä siviilien kohtalosta. 

Aleppo on vallattu terroristeilta 15.12.2016. The Russians did it!

Näköjään on niin, että kun amerikkalaisilla ja lännellä menee huonosti, heillä ei ole muuta keinoa kuin ryhtyä keksimään kaikenlaisia valeita siviilien kärsimyksistä Aleppossa. Venäjä on pyytänyt monta kertaa todistamaan nämä asiat, mutta mitään todisteita ei ole esitetty. Venäjä on myös pyytänyt monta kertaa humanitaarista apua, mutta ainoa joka on auttanut siviilejä on Venäjä, nyt myös Punainen puolikuu. Yhdysvaltain YK:n lähettilään Samantha Powerin ihmeelliset huomautukset kansanmurhista ovat täysin vailla pohjaa. Se on epätoivoista yritystä mustamaalata sitä, kun Venäjä yhdessä Syyrian laillisen hallinnon kanssa on onnistunut siinä, missä Yhdysvallat liittolaisineen on epäonnistunut täysin vuosikausia. On vaikea tunnustaa tappion makua suussa! Unohdetaan ilmeisesti täysin tarkoituksella kuka on aiheuttanut terrorismin alueella ja sen suunnattomat uhrit.

Vain venäläiset järjestivät humanitaarista apua Aleppossa. The Russians did it!


The Russians did it!

Amerikkalaisilla ei mene kovin hyvin Mosulissakaan, vaikka koalitiossa on kymmenien valtioiden yhtymä. Presidentti Barack Obama yrittää vielä viime hetkillään presidenttinä saada epätoivoisesti kyvyistään edes jonkinmoista näyttöä jälkipolville ottamalla esimerkkiä Venäjästä ja Alepposta ja hyökätä samalla tavalla Irakissa Mosulin kaupunkiin. Eipä näytä vaan hänellä menevän kovinkaan hyvin, uhkaa aika loppua. Välistä he pommittivat koneillaan jopa omia joukkojaan tappaen yli 80 ja haavoittaen yli 120 sotilasta. Asia salattiin huolellisesti, mutta tuli ilmi viikko tapauksen jälkeen. Siviiliuhrien lukumäärästä ei ole tietoa, koska amerikkalaisilla on sensuuri päällä ja he ilmoittavat vain mitä itse haluavat. Montako kymmentä tuhatta siviiliä, naisia ja lapsia on jo kuollut ja kuolee lisää tässä hyökkäyksessä ja näissä pommituksissa, se jää vain arvailujen varaan. Tästä pitäisi puhua YK:ssa ja Euroopassa. Mutta kun ei puhuta. Tulen kirjoittamaan asiasta myöhemmin vielä lisää.



Toinen maailmaa kohauttanut tapahtuma oli Trumpin tekemä Rex Tillersonin valinta 12.12.2016 Yhdysvaltojen tulevaksi ulkoministeriksi. Tillerson on ollut öljy-yhtiö Exxon Mobilin pääjohtaja ja näin ollen vieraillut Venäjällä useasti ja tavannut myös presidentti Putinin. Putin myönsi hänelle jopa ystävyysmitalin, joka myönnetään vain harvoille ja valituille ulkomaalaisille. Tillerson on kannattanut voimakkaasti Venäjän pakotteiden lopettamista. Ehkä, jos kaikki menee hyvin, Yhdysvaltojen ja Venäjän suhteet paranevat. Tämä antaa maailmalle toivoa. Maailma rauhoittuu ja kaikkinaiset pakotteet lopetetaan. Tämä olisi meidän suomalaistenkin suuri etu.

Vladimir Putin myönsi Rex Stillersonille mitalin. The Russians did it!

Opec öljyntuottajamaat päättivät 30.11.2016 vähentää öljyntuotantoaan. Tämä nosti heti öljyn hinnan yli 50 dollariin tynnyriltä. 11.12.2016 myös suurimmat Opecin ulkopuoliset maat liittyivät sopimukseen. Näihin kuuluvat Venäjä, Meksiko, Oman, Bahrain ja Etelä-Sudan. Öljyn hinta nousi edelleen. Myös Venäjän ruplan kurssi nousi päätöksestä. Tämä tiesi hyvää ainakin Venäjän taloudelle, koska kolmivuotiskaudeksi suunniteltu budjetti oli suunniteltu huomattavasti alemmalle öljyn hinnalle.



Mielenkiintoista tapahtui myös Ukrainassa. 25.11.2016 Ukrainan edellinen presidentti Viktor Janukovitsh suostui todistajaksi oikeudenkäyntiin, joka pidettiin Kievissä. Janukovitsh oli Rostov-na-Donussa videoyhteydessä Kievissä olevaan oikeuslaitokseen. Tosin ensimmäisenä päivänä istunto jouduttiin lopettamaan kesken, koska ukrainalaiset natsit olivat sulkeneet kulkuyhteydet Kievin oikeustalolle. Istuntoa jatkettiin toisena päivänä. Ja kolmannen kerran jo joulukuussa. Asiassa käsiteltiin Maidanin 2014 tapauksia. Janukovitsh kertoi, ettei hän voinut antaa poliiseille käskyä käyttää aseita omia kansalaisia vastaan. Poliisit joutuivat altavastaajiksi, koska mm .natsimielenosoittajat käyttivät aseita, keppejä ja polttopulloja. Heitä johdettiin ja rahoitettiin Yhdysvaltain suurlähetystöstä käsin. Lopulta käytettiin ampuma-aseita ja yli 100 ihmistä surmattiin. Näitä murhia ei edelleenkään ole tutkittu eikä ketään ole asetettu syytteeseen. Myöskään Odessan 48 ihmisen polttomurhaa ei ole tutkittu eikä ketään ole asetettu syytteeseen.

Presidentti Viktor Janukovitsh todistaa. The Russians did it!


Lisäksi Janukovitsh otti esille, että hänen oli pakko 2014 paeta maasta, koska hänen ja hänen perheensä henkeä uhattiin. Lisäksi Petro Poroshenkon valitseminen uudeksi Ukrainan presidentiksi oli laiton teko, koska Janukovitsh ei ollut eronnut virastaan ja oli lisäksi hengissä. Hän oli laillinen presidentti. Tuolloin oli laitonta valita uutta presidenttiä. Lisäksi hän sanoi, ettei kadu mitään tekoaan ja toimisi yhä tänäkin päivänä samoin kuin vuonna 2014, koska hän ajatteli Ukrainan kansan parasta.


Mielenkiintoinen mediaskandaali heräsi 11.12.2016 ilmoille, kun Ukrainan parlamentin radan jäsen Aleksandr Annishenko kertoi nauhoittaneensa salaa kaikki puhelut miljonääri, oligarkki, veroparatiisimies, Ukrainan presidentti Petro Poroshenkon kanssa vuoden ajan ja julkaisevansa ne brittiläisessä Times-lehdessä. Nauhoitteista käy ilmi, että Poroshenko oli ostanut ääniä ja parlamentin edustajia maksamalle heille heidän Poroshenkolle myötämielisistä päätöksistään. Poroshenko uhkasi nostaa kanteen Timesia  ja jokaista lehteä vastaan maailmassa, joka julkaisee jotain tästä jutusta. Eipä ole näkynyt suomalaisissa lehdissä mitään juttuja asiasta. Saa nähdä nostaako kanteen minua vastaan!

Aleksandr Annishenko uhkaa julkaista Poroshenkon salaiset petokset. The Russians did it!

Kuvassa lukee: "Se, että minä olen alkoholisti on Putinin syytä". The Russians did it!


Suuri sankarini, lentäjä, joka ei ole lentäjä, ukrainalaisen kansansankarin arvon ja kunniamitalin saanut Venäjän vankiloissa kaksi vuotta viettänyt nainen Nadjeshda Savshenko teki seuraavan urotekonsa. Hän kävi salaa vierailemassa 12.12.2016 Itä-Ukrainassa Donetskissa ja keskusteli Donetskin ja Luganskin päämiesten Aleksandr Zaharshenkon ja Igor Plotnikovin kanssa. He keskustelivat mm. vankien vaihdosta, joka kuuluu nimenomaan Minskin sopimukseen, mutta jota Kiev ei ole toteuttanut. Tämä herätti pahaa verta Kievissä ja sen poliitikoissa. Hänestä sanottiin, että hänet täytyy erottaa Baktishvina puolueesta, jonka jäsen hän on numerolla 1. Kävikin ilmi, että Savshenko olikin itse eronnut puolueesta jo viikkoa aikaisemmin. Nyt häntä vaaditaan eroamaan Ukrainan parlamentista. Savshenko sanoi, että koska hänen nälkälakkonsa ei ollut tehonnut, hän päätti ottaa henkilökohtaisesti parlamentin jäsenenä yhteyttä Itä-Ukrainan päämiehiin. Hän sanoi: "Olen valmis puhumaan vaikka paholaisen kanssa, mutta mitään paholaisia en siellä nähnyt". Monet syyttävät häntä nyt petoksesta ja Venäjän vakoojaksi.

Nadja Savshenko kävi Donetskissa 12.12.2016. The Russians did it!


Venäjän presidentti Vladimir Putin vieraili vuorostaan Japanissa 15. - 16.12.2016 Japanin Shinzo Aben vieraana. Hän vieraili Shinzo Aben kotikaupungissa Nagatossa. Tämä oli jo neljäs tapaamiskerta tänä vuonna. Solmittiin yli 2,5 miljardin dollarin sopimukset. Käytännössä tämä tarkoittaa sanktioiden vastustamista. Japani on kolmannella sijalla maailman taloudessa. Tänä vuonna Venäjä on solminut jo erilaisia miljardisopimuksia myös Kiinan ja Intian kanssa. Vaikka Venäjän suurin kauppakumppani onkin toistaiseksi EU, on tämä selvää painopisteen siirtämistä myös itään päin.

Putin Japanissa Shinzo Aben vieraana sukkasillaan. The Russians did it!


Sitten itse pääasiaan! Yhdysvalloissa yhä kiihtyvään tahtiin käydään polemiikkia Venäjän osuudesta Yhdysvaltojen vaaliin. Tämä on epäilemättä Yhdysvaltojen sisäpolitiikkaa, jolla Donald Trumpin vastustajat yrittävät luoda kuvaa, että Venäjä olisi vaikuttanut vaaleihin kaikenlaisella hakkeroinnilla. Toisaalta myös Britannian lehdistössä on käyty vilkasta keskustelua siitä, että Venäjä olisi aiheuttanut Brexitin. Näin ollen Venäjä on maailman mahtavin valtio, joka valitsee Yhdysvaltain presidentin ja hallitsee noin vain EU:takin erottamalla valtioita siitä. Britannian lehdistössä Vladimir Putin onkin valittu maailman tämän hetken vaikutusvaltaisimmaksi ja mahtavimmaksi henkilöksi. Näin ollen Venäjä ja Putin valitsevat vielä Italian pääministerinkin, Ranskan uuden presidentin ja Saksan uuden liittokanslerin. Näillä todisteilla olen vakuuttunut, että Putin valitsi aikoinaan myös Suomen presidentin Sauli Niinistön. Onhan se niin tyhmä, mutta on sillä hyvä sydän, siis Niinistöllä.


Clinton ja Obama. The Russians did it!

Brexit ja Boris Johnson. The Russians did it!

Mediajätti Bloomberg onkin ennustanut Venäjälle mahtavia aikoja. Viime vuonna Bloomberg ennusti Trumpin valinnan Yhdysvaltain presidentiksi ja Britannian Brexitin. Tänä vuonna se ennusti ensi vuodeksi mm. tsekkien lähentymistä Venäjään ja Nato-vastustuksen lisääntyvän, Merkelin ja Trumpin tunnustavan Venäjän vaikutusvallan Ukrainaan ja Syyriaan, Putinin vaikutusvallan lisääntyvän, ruplan vahvistuvan ja saavan vakaan valuutan statuksen, koska Venäjän vaikutusvalta lisääntyy, vuonna 2017 Venäjälle myötämielisten poliittisten liikkeiden vahvistuvan maailmassa. Tietenkin Bloombergin kanta on negatiivinen. Ota siitä sitten selvää!



Meillä täällä Suomessa tiedottaminen ja uutisointi on varsin yksipuolista ja sensuroivaa. Monia tärkeitä asioita, joita maailmalla tapahtuu, jää kokonaan käsittelemättä tai piiloon. Asioista ei puhuta tai sitten puhutaan vain määrätyistä asioista, jolloin vastakkainen kanta jää käsittelemättä. Pitäisi kysyä, onko tämä tarkoituksellista, kenelle tai mille taholle tästä on hyötyä tai mille taholle vahinkoa? Kokonaan pimentoon tai käsittelemättä jää varsin suuriakin asioita, joista suomalaiset eivät saa tietää mitään. Objektiivisen mielipiteen muodostaminen on täysin mahdotonta. Tämä on huolestuttavaa, koska kaikkien tutkimusten mukaan suomalaiset luottavat maailmassa eniten omiin tiedotusvälineisiinsä. Näin ei pitäisi olla. Ihmisten pitäisi asettaa kysymyksiä ja tarkkailla myös muita tiedotuskanavia. Meidän tiedotusvälineemme ovat varsin yksipuolisia. Lopuksi vielä kuvakavalkadi siitä mitä kaikkea Venäläiset ovat saaneet aikaan. The Russians did it!


















Aleppo 15.12.2016. Merry Christmas! The Russians did it!








Asiaan liittyviä osoitteita:



















https://www.youtube.com/watch?v=BpdvW80Nz7E



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tarkistetaan!