LUIN KAKSI KIRJAA
Luin tässä vähän aikaa sitten kaksi kirjaa. Ensimmäinen
oli Tomi Astikaisen kirja Miten elää
ilman rahaa ja toinen Jukka Tarkan Venäjän
vieressä Suomen turvallisuusilmasto 1990 - 2012. Astikaisen kirja kertoo
varsin mielenkiintoisesta kokeilusta yrittää elää kokonaan ilman rahaa. Nuorena
miehenä hän päätti kokeilla pystyykö ihminen elämään kokonaan ilman
rahankäyttöä nyky-yhteiskunnassa. Kyllä hän pystyi. Eräitä huomioita tämä
kuitenkin herätti mielessäni. Astikainen on hyvin koulutettu, nuori ja
hyväkuntoinen, valkoihoinen, erittäin sosiaalinen ja älykäs ihminen. Entäpä jos
ihmisellä ei ole näitä ominaisuuksia? Jos ihminen on vanha, huonokuntoinen tai
kouluttamaton, sosiaalikyvytön tai hänen älykkyytensä ja
"hoksottimensa" eivät ole kovin korkeata luokkaa. En usko, että
pärjääminen ilman rahaa toimisi noin helposti nykyajassa. Silti kirjassa on
muutamia hyviä ajatuksia, joita kannatan lämpimästi. Esimerkiksi ruoan
dyykkaaminen kauppojen roskiksista on ehdottoman kannattava ajatus vaikka en
ole sitä itse koskaan kokeillutkaan. Itse asiassa mielestäni kaupoissa vielä
syötävissä olevan ruoan heittäminen roskiin tai tuhoaminen käyttökelvottomaksi
on rikollista. Minusta se pitäisi jättää erikseen kerättäviin astioihin, joista
nälkäiset voisivat kerätä sen itselleen ilmaiseksi. Maailmassa heitetään ihan
käyttökelvollista ruokaa suuret määrät tuhottavaksi. Lisäksi ns. "downshiftaaminen"
on mielestäni ihan kannatettavaa. Nykyään Tomi Astikainen ei elä enää ilman
rahaa.
Toinen kirja oli Jukka Tarkan kirjoittama Venäjän vieressä Suomen turvallisuusilmasto
1990 - 2012. Kirja on jatkoa kirjalle Karhun kainalossa. Paljoakaan uutta
kirja ei tarjonnut minulle. Kirja käsittelee lähinnä kolmen presidentin aikakautta
Suomen politiikan sisäisessä kähminnässä. Presidentit ovat Mauno Koivisto,
Martti Ahtisaari ja hyvin vähäisesti Tarja Halonen ja hänen kautensa. Kirja
osoittaa millaisia presidenttimme olivat Jukka Tarkan mukaan. Mauno Koivisto
oli manipuloija, joka pimeästi ja ovelasti osasi käyttää silloisia
politiikkojamme asioiden ajamisessa haluamaansa suuntaan. Manipuloiminen, asian
vierestä puhuminen, asioiden pimittäminen ja salailu ja erilaisten
lehmänkauppojen tekeminen oli yleistä. Kansalta salattiin asioita varsin
yleisesti. Politiikkoja asetettiin vastakkain asioiden eteenpäin viemiseksi.
Martti Ahtisaari oli myös varsin ovela ja taitava
kähmijä. Tosin hän oli enemmänkin itsenäinen määräilijä, joka usein ylhäältä
päin määräsi, miten Suomen poliitikot pelasivat toisiaan vastaan. Kaikenlainen
kieroilu, valehteleminen ja varsinkin salailu kansalta oli yleistä. Hänen
toimintansa kohdistui enemmänkin ulkopolitiikkaan kuin sisäpolitiikkaan. Hänen
kohdalleen osui ns. "kahden tuolin kriisi". Kun muita maita EU:ssa
edustivat yleensä pääministerit, Suomea piti edustaa myös presidentti. Suomelle
piti kattaa kaksi lautasta, kun presidentti Ahtisaari itsepäisesti halusi olla
mukana. Hänen valtakaudellaan kuitenkin presidentin valtaa kavennettiin ja sitä
jatkettiin sitten Tarja Halosen kaudella.
Tarja Halosta ja hänen aikakauttaan käsitellään kirjassa
varsin vähän. Hän kuului tavallaan niin sanotusti tavalliseen tuulipukukansaan.
Presidentin valtaa kavennettiin edelleen hänen kaudellaan. Nykyäänhän
presidentti Sauli Niinistö on pelkkä kulissi, jonka ehdotukselle
transpondereiden käytöstä sotilaskoneissa Itämeren yllä lähinnä naureskeltiin
Natossa - ihan kuten olin ennustanutkin.
Muu poliittinen toiminta tuona aikakautena oli varsin
värikästä kansan selän takana. Salailu, kähmintä, kieroilu, peittäminen, asian vierestä
puhuminen, suoranainen valehteleminen, ja asioiden pimittäminen oli ihan
tavallista poliittista toimintaa. Tehtiin lehmänkauppoja, kaikki pettivät
kaikkia, kansalta salattiin asioita ja myös toisilta päättäjiltä, varsinkin
vastakkaisen kannan edustajilta. Minkäänlaisesta demokratiasta ei ollut
tietoakaan. Sanottiin, että tämä on maan tapa. Eivätpä ole asiat muuttuneet mitenkään
tähän päivään mennessä.
Suurimpia näiden temppujen harrastajia ja kieroilijoita kirjassa
olivat Esko Aho, Erkki Liikanen, Harri Holkeri, Paavo Lipponen, Iiro Viinanen,
Pertti Salolainen, Rafael Paasio, alivaltiosihteeri Blomberg, Raimo Sailas,
Heikki Haavisto, Jyri Häkämies, Paavo Väyrynen, jne.
Kirjan kuvaamana ajanjaksona Suomi liittyi ensin ETA:aan,
sitten EY:hyn ja edelleen EU:hun. Tämäkin prosessi toimitettiin varsin
salakähmäisesti. Näillä päätöksillä Suomi on joutunut tähän nykyiseen
taloudellisesti kurjaan tilaan. Suomi on EU:ssa luokan paras mallioppilas,
jolle naureskellaan säälivästi selän takana ja joka on tällä hetkellä surkeassa
tilassa.
Ajanjaksoon kuuluu myös Suojelupoliisin eli SUPO:n
alennustila. Tarkkaan en tiedä, onko tämä alennustila ollut ikuista, kuten
oletan, mutta Alpo Rusin tapaus osoittaa täyttä ammattitaidottomuutta ja
piittaamattomuutta. Alpo Rusia syytettiin vakoilusta DDR:n hyväksi, mutta
henkilöstä erehdyttiin totaalisesti. Erehdystä ei julkistettu heti vaan
pidettiin pimennossa, koska kyseessä oli SUPO:n maine. Näin Pilattiin Alpo
Rusin poliittinen ura ja paljon muuta. Tämä ei osoita kovin korkeaa
ammattitaitoa. Ns. Tiitisen listaa ei ole vieläkään julkaistu. Panee epäilemään
jonkinmoista vahvaa poliittista kähmintää.
Suomessa harjoitetaan ja on aina harjoitettu muutenkin
kaksinaismoralismia. Vakoilu ja yhteydet USA:han ja länteen ovat hyväksyttäviä,
mutta ei Neuvostoliittoon, DDR:ään tai nykyään Venäjään. Ne ovat rangaistavia
tekoja. Anneli Jäättenmäen tapaus osoitti tämän selvästi hänen kerrottuaan
Paavo Lipposen ilmoitetusta Suomen tuesta USA:lle sen hyökättyä Irakiin. Monet
USA:n liittolaisetkaan eivät olleet sitä tehneet, mutta Suomi teki sen Paavo
Lipposen suulla presidentti Bushille. Tämä piti olla salaista tietoa, mutta
Jäätteenmäki kertoi sen vahingossa julki. Tästä hän sai kärsiä menettämällä
pääministerin viran. Itse uskon, että suurin osa Suomen kansasta ei olisi
hyväksynyt tällaista ilmoitusta. Itse en ole koskaan hyväksynyt USA:n
hyökkäyksiä Irakiin tai muihinkaan valtioihin.
Jukka Tarkka on niitä sotahulluja, jotka ovat ajamassa
Suomea Natoon hinnalla millä hyvänsä. Kirjassaan hän esittää mielipiteenään,
että Suomen kansalta on turha kysyä asiasta mielipidettä. Kansa on hänen
mielestään niin tyhmää, että ainoastaan päättäjillä on oikeus päättää Natoon
liittymisestä. Kaikkien mielipidetiedustelujen mukaan suurin osa Suomen
kansasta on kuitenkin Natoon liittymistä vastaan. Jukka Tarkan mielipide on siis kaikkien
demokratiasääntöjen vastainen.
Jukka Tarkka ei osaa ajatella, mitä Natoon liittyminen
merkitsisi Suomelle. Puolustuskustannukset nousisivat. Tässä nykyisessä
taloustilanteessa se olisi katastrofaalista. Mutta vielä hirveämpää on Suomen
turvallisuuden vaarantaminen. Jos olisimme Natossa konfliktin sattuessa jonkun
Natomaan ja Venäjän välillä olisimme ehdottomasti ensimmäisenä tulilinjalla.
Suomi olisi ikään kuin eteentyönnetty tukikohta ja Venäjän toiseksi suurinta
kaupunkia Pietaria lähellä, joten olisimme ensimmäisenä jyrättävissä puolin jos
toisinkin. Koko ajatus on kauhistuttava. Jo nykyinen kansalta salattu toiminta
yhteistyöstä Naton kanssa ja kaikenlaiset sopimukset vaarantavat Suomen
turvallisuuden. Olemme kaikkien asejärjestelmien tähtäimessä. Puolueettomuus on
ainoa Suomen järkevä turva. Meidän on pidettävä vain huoli siitä, että minkään
vieraan vallan aseet tai joukot eivät astu Suomen maaperälle eikä minkäänlaisia
vieraiden valtioiden tai yhtymien sotaharjoituksia järjestetä maaperällämme tai
emme osallistu niihin. On täydellisen vaarallista muodostaa Suomesta
eteentyönnettyä tukikohtaa. Hyvät välit kaikkien naapureiden kanssa on paras
turvallisuuden tae.
Kirjan loppupuolella Jukka Tarkka esittää ajatuksen
Ahvenanmaan militarisoimisesta. Se on kaikkien kansainvälisten sopimusten vastaista
ja rikkomista. Vuonna 1921 tehtiin Genevessä kansainvälinen sopimus, jonka
mukaan Ahvenanmaa on demilitarisoitu vyöhyke. Tämän ovat Kansainliitto ja YK
aikoinaan vahvistaneet. Jukka Tarkka haluaa rikkoa tämän sopimuksen
yksipuolisesti.
Kirja osoittaa suurta asennevammaa ja kirjoittajan suurta
vihaa, tyhmyyttä ja tietämättömyyttä nykyistä Venäjää kohtaan, suurta
tietämättömyyttä Neuvostoliiton ja Venäjän historiasta. Hänellä on täysin
vääristynyt käsitys asioista. Taitaa olla aika yleistä suomalaisilla
politiikoilla. Jos minä olisin venäläinen poliitikko en uskoisi sanaakaan mitä
suomalainen poliitikko sanoisi, en uskoisi kyllä sanaakaan! Niihin ei voi
luottaa kumpaankaan - siis suomalaiseen poliitikkoon eikä hänen sanaansa!
Aikaisemmin olen mm. kirjoittanut kirjoista:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi tarkistetaan!