sunnuntai 19. kesäkuuta 2016




TALOUSSOTAA 

ELI MAAILMAN AGGRESSIIVISIN VALTIO 2-OSA




Venäjän ihan uusi avaruuskeskus: ensimmäinen rakettilaukaisu 28.4.2016

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen maailmaa on hallinnut suvereenisesti yksi valtio - USA. Nyt kaksi valtiota Kiina ja Venäjä ovat nousseet haastamaan tätä suvereenisuutta. Tämä ei ole sopinut USA:n piirustuksiin  ja tätä vasten on nähtävä suurin osa maailman aggressioista ja väkivaltaisista tapahtumista tänä  päivänä.  Edellisessä kirjoituksessani kirjoitin Yhdysvaltojen aggressiivisuudesta toisen maailmansodan jälkeen kohteena maailman varallisuus ja hallinta. Tällä kertaa tarkastelen lähinnä uudempia aggressioita maailmassa nykytilanteiden valossa.

Talousmahtina USA on ollut suvereeni maailmassa, mutta tämä on pohjautunut paljolti maailmaa ryöstävälle taktiikalle. Tätä on tukenut USA:n dollari maailman valuuttana. Toisaalta dollarin arvo ei perustu mihinkään, se on Yhdysvaltojen Keskuspankin tyhjästä tekemää rahaa, jonka arvo voi hävitä yhdessä yössä jos sijoittajat vaihtavat paniikissa kaikki dollarinsa muihin valuuttoihin. Siis dollarin käyttöön liittyy suuri riski. Tätä järjestelmää tukemaan on luotu myös maailman suurin asemahti, joka voimaltaan on isompi kuin koko muun maailman aseiden määrä yhteensä. Tähän samaan järjestelmään on luotu maailmaan pääomien mahdollisimman nopea, vapaa ja esteetön liikkuminen. Yhdysvaltain taloutta hallitsee lopulta pieni talouseliitti, joka on suunnattoman rikas. Tätä tukee osittain eliitin omistama ja hallitsema maailman suurin aseteollisuus ja -kauppa. Toisaalta USA omistaa maailman suurimman velan, joka jatkuvasti kasvaa, mutta tämä määrätyin järjestelyin ei häiritse USA:n lisävelan kasvattamista.

Taloudessa Kiina on nousemassa USA:n rinnalle tai jopa ohi ja Venäjän ydinasearsenaali on vastapaino USA:n sotilasmahdille. Venäjän pyrkimys yhdistää Euroopan talous Venäjän luonnonrikkauksiin on asettanut toisen uhan USA:n  talousmahdille. Venäjällä puhutaan yhä jatkuvasti siitä, että jos voitaisiin yhdistää Euroopan taloudelliset resurssin Venäjän luonnon resursseihin, rikastuttaisi ja kehittäisi se koko maailmaa suunnattomasti. Puhutaan yhteisestä talousalueesta Lissabonista  Vladivostokiin. Tämä olisi ehdoton talousjätti maailmassa. USA:lle tämä kehitys olisi järkytys. Tätä taustaa vasten ymmärtää monia USA:n ja Venäjän toimia maailmassa.

Sotilasliitto Nato on ollut yksi ase Venäjän kasvavaa vaikutusvaltaa vastaan maailmassa. Koska Kiina on liian vahva taloudellisesti ja myös sotilaallisesti on USA kohdistanut aggressionsa toistaiseksi Venäjää vastaan. Ilmeisenä tarkoituksena on puhdistaa Venäjä pois pelilaudalta ja käydä sitten kohti Kiinaa. Tässä aseena käytetään Eurooppaa. Yksi pitkäaikainen haave on ollut päästä jakamaan ja ryöstämään Venäjän rikkaat luonnonvarat USA:n omaan käyttöön. Vanha haave on hajottaa Venäjä osiin ja näin päästä saaliin jaolle. Venäjän heikko talous vaikuttaa myös suoraan sotilaalliseen voimaan. Onneksi Venäjällä on vahva ydinasearsenaali ja nykyaikaiseksi kehitetty mannertenvälinen ohjusarsenaali, joista voinen kertoa myöhemmin.

Aikoinaan Neuvostoliiton hajottua USA lupasi Venäjälle mm. Itä-Saksan ja Länsi-Saksan yhdistyessä, että Nato ei lähene Venäjän rajoja milliäkään. Mitä olemme nähneet? Tätä lupausta ei ole pidetty. Kun Venäläiset diplomaatit huomauttavat tästä, heille sanotaan, että se ei kuulu teille. Eikä tämä ole ainoa lupaus, jota USA on yksipuolisesti rikkonut.


Kartassa näkyvät Natomaat Euroopassa. Natomaista puuttuvat USA, Kanada ja Islanti. Huomio kiinnittyy seikkaan, että Venäjä yritetään selvästi piirittää Natomailla. Jos katsoo erisävyisillä merkittyjä valtioita ja vertaa vuosilukuja nähdään selvästi, että ollaan lähestymässä Venäjän rajoja ja luomassa uutta "Berliinin muuria" tarkoituksena yrittää eristää Venäjä Euroopasta. Rintamasta puuttuu enää Suomi ja Ruotsi. Siinä on paha aukko. Siksi painostus on täällä kovaa. Suomessa kansan enemmistö ei kannata Natoon liittymistä. Siksi Suomessa ohitetaan parlamentarismi ja demokratia. Natopäätökset Suomessa tehdään sotilaspiireissä ohittaen hallituksen, eduskunnan tai presidentin päätösvallat. Kaikenlaiset natoliitto- ystävyys- ja isäntämaasopimukset ja natosotaharjoitukset tehdään informoimatta edes hallitusta tai presidenttiä saatikka tietenkään eduskuntaa. Tätä edesauttaa se, että meillä on niin äärettömän heikko presidentti tällä hetkellä, että hänen tärkein ominaisuutensa on hänen kolmekymmentä vuotta nuorempi vaimonsa. Presidentiksi kaipaisi kyllä toisenlaista jämäkkyyttä! Toinen tekijä on viimeaikaiset heikot ja johdateltavan kehnot Suomen hallitukset.



Toinen keino eristää Eurooppa Venäjästä oli kehittää Ukrainan kriisi. Yhdysvallat oli kehitellyt tätä jo vuosikymmeniä, joten se ei ole aikaansaannosta kahden värivallankumouksen vuosilta 2004 ja 2014, vaikkakin ns. Euromaidan  2014 on edennyt pisimmälle. Kuitenkin operaatio on siinä mielessä epäonnistunut, että Venäjää ei olla saatu provosoitumaan Ukrainan taisteluihin. Nyt näyttää kuitenkin, että tämä operaatio on varsinkin ukrainalaisten kannalta ollut hyvin rankkaa. On menetetty Krim, sytytetty sisällissota Itä-Ukrainassa, tapettu ainakin 10 000 ihmistä ja maa on köyhtynyt Euroopan köyhimmäksi valtioksi. Tosin ukrainalaiset voivat olla ylpeitä siitä, että heillä on sentään Euroopan rikkain päämies, presidentti Petro Poroshenko, jolla on tilejä jopa Panamassa.

Nykyään uhkakuvia syntyy siitä, että USA on lisäämässä moderneja ydinaseitaan Eurooppaan. USA työntää juuri nyt ydinaseitaan mm. Hollantiin, Saksaan, Belgiaan, Italiaan ja Turkkiin. Absurdia tässä on se, että Saksa ei hyväksy minkäänlaisia ydinvoimaloita alueelleen, mutta USA:n ydinaseet se hyväksyy. Yhteensä niitä tulee lisää ainakin 180 kappaletta, joidenkin tietojen mukaan jopa 250 kappaletta. Tarkka määrä on salaisuus.



Lisäksi USA on sijoittamassa Romaniaan Deveseluun ja Puolaan Redzikowoon ns. ohjuskilven, joiden se kertoi olevan tarkoitetun Iranin ohjusten varalle. Mutta nyt kun Iranin uhka on poistunut USA ei kuitenkaan ole lopettamassa ohjelmaansa, vaan jopa lisää sitä. Viimeisten tutkimusten mukaan nämä niin sanotut torjuntaohjukset voidaankin varustaa jopa ydinkärjillä.  Tämä on osa ns. Aegis-järjestelmää, johon kuuluvat lisäksi amerikkalaiset sotalaivat. Nämä kaikki vahvistavat oppia, jonka mukaan USA mahdollisen konfliktin sytyttyä pyrkii käymään sen Euroopassa. Tämä on jo vanha oppi heti toisen maailmansodan jäljiltä.  Tähän oppiin kuuluu, että soditaan Euroopassa ja ollaan itse meren takana turvassa. Eurooppalaiset ovat vain pelinappuloita amerikkalaisten pelipöydällä ja ne voidaan helposti vaikka uhrata. Onko tämä eurooppalaisten etu? Onko tämä suomalaisten etu?



Tässä uudessa kolminkertaisessa "Berliinin muurissa" tärkein kriteeri on tietenkin raha, on siis tärkeää eristää Venäjä Euroopasta. Yhtenä keinona Naton kasvattamisessa on ja on ollut kaksi lähinnä psykologista keinoa. Ne ovat russofobia ja ryssäviha. Näitä ei pidä sekoittaa toisiinsa, vaikkakin ne esiintyvät hyvin usein yhdessä. Meillä täällä Suomessa vallitsevana muotona on ryssäviha kun taas Baltian maissa ja Puolassa esiintyy yleisempänä russofobiaa. Russofobia tarkoittaa perimmältään Venäjän pelkoa, pelätään Venäjän interventiota. Toki niihin liittyy usein myös ryssävihaa. Tätä on tarkoituksella levitetty ja kasvatettu varsinkin USA:n taholta. Tämä on ollut hyvä alusta Naton leviämiselle, jota USA on käyttänyt tarkoituksellisesti hyväkseen. Baltian maille lähinnä Virolle, Liettualle ja Latvialle tästä on ollut lähinnä haittaa, koska heillä on suuri venäjänkielinen vähemmistö. Virossa asuu eri tietojen mukaan 25 - 29 prosenttia venäjänkielisiä ja Liettuassa ja Latviassa n. 30 prosenttia (eri lähteissä on ilmoitettu erilaisia lukuja, 5 - 30 prosenttia, tarkkaa määrää on mahdotonta saada selville), joiden venäjänkielen taitoa he voisivat käyttää kaupankäynnissä hyväkseen, mutta nyt heillä ei ole edes demokraattisia oikeuksia. Veroja he joutuvat maksamaan, mutta äänioikeutta heillä ei ole. On siis Suomella ja Baltian mailla jotain yhteistäkin; demokratian puute. Mikä on huomattavaa tässä, on se että russofobialle ei ole perustetta. Venäjällä ei ole edellytyksiä eikä tarvetta tällä hetkellä tehdä interventiota mihinkään suuntaan.

Tämän kolminkertaisen asemuurin lisäksi USA keksi vielä talouspakotteet Venäjää vastaan, joita Eurooppa orjallisesti noudattaa. Sanktiothan ovat taloudellista sotaa. Siis vallitsee taloudellinen sotatila. USA sen aloitti, Eurooppa noudatti USA:n käskyjä ja Venäjä vastasi sotaan puolustuksella. On otettava vahvasti huomioon, että ainoa, joka hyötyy näistä sanktioista on USA. Syyksi laitettiin Ukraina, jos Ukrainaa ei olisi laitettu syyksi olisi keksitty kyllä jokin muu syy.  Paitsi eristää Venäjä Euroopasta, yhtenä USA:n tarkoituksena oli aiheuttaa tyytymättömyyttä Venäjän sisällä ja lisätä presidentti Vladimir Putinin epäsuosiota ja syöstä hänet vallasta. Kävikin tismalleen päinvastoin, Putinin suosio nousi huippuunsa, Venäjän kansa on yhtenäisempi kuin koskaan ja Obaman suosio Venäjällä laski pohjalukemiin. Sikäli sanktiot ovat idioottimaisia, että Eurooppa itse kärsii pakotteista enemmän kuin Venäjä. Huomattavaa on, että USA:han ei itse niistä kärsi.

Viime aikoina Venäjällä on ihan julkisesti pohdittu, mitä tapahtuisi, jos Venäjä ihan yksinkertaisesti poistaisi kaikki sanktiot yksipuolisesti ilman mitään ehtoja? Jos näin tehtäisiin olisiko se heikkouden merkki vai vahvuuden merkki? Vai käytettäisiinkö sitä hyväksi ja Venäjää vastaan? Toisaalta on pohdittu myös sitä, jos Eurooppa joskus poistaa sanktiot kannattaako Venäjän tehdä samoin? Olisiko parempi jättää sanktiot poistamatta? Siinä kysymyksiä? Usein liikemaailma ymmärtää, että poliittiset päätökset voivat olla virheellisiä. Varsinkin Suomi kärsii sanktioista eniten Euroopan maista. Tekisi mieleni huutaa Suomen päättäjille missä on järki! Mitä järkeä on osallistua sanktioihin, jossa itse kärsii enemmän, kuin sanktioiden kohde? Taloudellinen sotamme tuottaa meille pelkkiä tappioita! Meillä on todella huonot päättäjät ja taloudellisen sodan kenraalit.

Venäjän taloutta kohtasi parisen vuotta sitten kaksoisisku; sanktiot ja öljyn hinnan lasku. Tästä huolimatta Venäjän investoinnit ovat tällä hetkellä ylivoimaisesti Euroopan suurimmat. Se, että kauppa Länsi-Euroopan kanssa on laskenut, on merkinnyt paljolti sitä, että Venäjän kauppa on kääntynyt itään. Venäjä kuuluu mm. Euraasian talousliittoon, johon on pyrkimässä yli 40 maata sekä Shanghain yhteistyöjärjestöön (SCO), josta on sanottu, että se on paitsi kaupallinen myös sotilaallinen järjestö, joka on järjestänyt myös yhteisiä sotaharjoituksia. Lisäksi Venäjä kuuluu  BRICS-maihin, jotka yrittävät päästä dollarin käytöstä maailman kaupan valuuttana. Kauppa Kiinan kanssa on voimakkaasti lisääntynyt, myös kauppa arabimaiden, Afrikan maiden ja Latinalaisen Amerikan maiden kanssa on lisääntynyt. On huomattava, että näillä mailla ei ole mitään sanktioita keskenään. Tämä merkitsee Euroopan maiden tappiota ja näin ollen myös Suomen tappiota. Ruplan heikkoudella on yksi hyvä ominaisuus; se kannattaa vientiä ja toisaalta rajoittaa ja vähentää maahantuontia.

Uuden matkustajakoneen kahta eri mallia esiteltiin Irkutskissa 8.6.2016.


Venäjän suurista hankkeista voisi mainita kaasu- ja öljyputket Kiinaan, Kertsin salmen silta Krimille, uusien matkustajakoneiden kehittäminen, jotka tulevat olemaan modernimpia Boeingin ja Airbussin malleihin verrattuna, uuden, maailman suurimman atomijäänsärkijän vesillelasku jne. Häkellyttävää on se, että tällä hetkellä Venäjä valmistaa kaikki Yhdysvaltojen käyttämien Antares- ja Atlas-rakettien moottorit. Käytännössä Yhdysvallat ei siis itse valmista omien rakettiensa moottoreita ollenkaan. Venäjä valmistaa myös kaikkien intialaisten rakettien moottorit. Huomattavaa on lisäksi, että kansainvälistä avaruusasemaa huolletaan ja miehistöt vaihdetaan pelkästään yleensä venäläisillä raketeilla.



Maailman suurin ja voimakkain atomijäänsärkijä Arktika. Vesillelasku tapahtui 16.6.2016 Pietarissa.

Pietarissa Venäjällä järjestettiin 16.6. - 18.6.2016 Pietarin kansainvälinen talousfoorumi 20:n kerran. Pietarin talousfoorumi on järjestetty vuosittain vuodesta 1997 lähtien. Nyt talousfoorumi järjestettiin ensimmäisen kerran uudessa jättimäisessä ExpoForum-kongressikeskuksessa. Osanottajia oli yli 12 000 yli 130 maasta. Siihen osallistui myös monien valtioiden päämiesten lisäksi YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon ja Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker. Junckerin osallistumista vastaan protestoivat tietenkin USA:n lisäksi Puola ja Baltian maat. Suomesta foorumiin osallistui mm. elinkeinoministeri Olli Rehn. Mikä mielenkiintoisinta Suomen kannalta foorumiin liittyen paljastettiin 16.6.2016 marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheimille muistolaatta Pietarissa, historiallisen Taurian palatsin kupeessa.




Yksi foorumin mielenkiintoisimmista kommenteista esitti 16.6.2016 Ranskan entinen presidentti Nicolas Sarkozy. Sanatarkasti käännettynä hän sanoi: "Minä kuulun niihin, joiden mielestä kaikenlaiset sanktiot on poistettava. Ilman niitäkin meillä on tarpeeksi ongelmia ja meidän ei pitäisi niistä kärsiä. Kaikkein vahvimman on ojennettava kätensä ensimmäisenä! Kaikkein vahvin on Venäjä ja se on presidentti Putin." Tämä oli hänen sanomansa, mutta tässä on nähtävä, että Sarkozy on jälleen pyrkimässä Ranskan presidentiksi, joten tätä taustaa vasten on peilattava hänen sanojaan. Toisaalta on sanottava, että melkein sataprosenttisesti kaikkien foorumiin osallistujien mielestä sanktiot on haitallisina ja järjettöminä poistettava.  

Yhdysvaltain nykyisen supervalta-aseman ja valtiollisen herruuden ns. "amerikkalaisen elämäntavan" ylläpitämiselle on ollut aina välttämätöntä mahdollisimman vapaa pääsy käsiksi maailman luonnonvaroihin ja markkinoihin keinolla millä hyvänsä ja keinoja kaihtamatta. Tämän olemassaolonsa perusehdon se on ollut aina valmis tarvittaessa turvaamaan sotilasmahdillaan. Nykymaailmassa asiat ovat kuitenkin muuttumassa. On ainakin kaksi vahvaa valtiota, jotka eivät enää alistu Yhdysvaltojen ehtoihin. Valtiot ovat Kiina ja Venäjä. Näillä valtioilla, kuten monilla muillakin, on täysin omat elämäntapansa eivätkä ne suostu enää "amerikkalaisen elämäntavan" raameihin. Tämä on aina nostanut USA:n suoraa aggressiivista suhtautumista näitä maita kohtaan. Siksi näitä maita kohtaan esiintyy USA:n taholta aggressioita, joista tulen vielä kirjoittamaan.


Pietarin uusi ExpoForum-kongressikeskus ulkoa ja sisältä.




Aikoinaan, kun YK perustettiin Toisen maailmansodan jälkeen 1945 ajateltiin, ettei koskaan enää sodita. Asiat ratkaistaan neuvottelemalla. Joidenkin laskelmien mukaan USA on tappanut yli 20 miljoonaa ihmistä toisen maailmansodan jälkeen pelkästään 37 eri konfliktissa eri puolilla maailmaa. Todennäköinen luku on vielä paljon suurempi.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tarkistetaan!