Kirkasotsainen mies

                    

SINISTÄ KELTAISTA

Vanha kiinalainen uskomus sanoo, että jos sinistä on keltaisen päällä se tietää huonoa onnea. "Älä koskaan laita sinistä keltaisen päälle!" Itse en ole taikauskoinen. Ukrainan kannalta tuo ei kuitenkaan näytä hyvältä. Aluksi kannattaa vaikka katsoa seuraava videopätkä, joka on Ukrainan uutistelevision Kievissä kuvaama:

https://www.youtube.com/watch?v=kEY4wc1Ebho

Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker ilmoitti 3.3.2016, että Ukraina ei voi liittyä EU:n jäseneksi ainakaan 20 - 25 vuoteen. Jotkut sanovat, että asia voi tulla eteen vasta joskus 2040-luvulla. Jotkut päättäjät sanovat, ettei heidän elinaikanaan. Tämä on monelle ukrainalaiselle suuri pettymys. Maidanin mielenosoitukseen houkuteltiin ihmisiä juuri EU:hun liittymisen ja vapaan Euroopassa liikkumisen avulla. Suomalaisille tämä taas on hyvä uutinen - emme joudu osaltamme taas jälleen kerran maksumieheksi jonkun sekavassa taloudellisessa tilassa olevan EU-valtion takia.

Myös Nato on ilmoittanut, että Ukrainan liittäminen Natoon ei tule kysymykseen pitkiin aikoihin. Ukrainassa on liian epävakaa tilanne. Nato voisi joutua konfliktitilanteeseen keskellä Eurooppaa. Naton eurooppalaisille jäsenille se ei olisi kovin houkuttelevaa, vaikka USA sitä kenties haluaisikin.

Ukraina on hyvin sekavassa tilanteessa niin poliittisesti kuin taloudellisestikin. Näiden lukuisten ongelmien joukossa kai tärkein on johtaminen. Asiaa ei auta, että Ukrainan presidentin Petro Porosenkon ja pääministeri Arseni Jatsenukin välit ovat huonot. Jopa niin huonot, että USA:n varapresidentti Joe Biden joutuu hyvin usein vierailemaan Kiovassa ja kovistelemassa sekä Porosenkoa että Jatsenukia välien selvittämiseen. Tähän mennessä hän ei siinä ole onnistunut, vaikka molemmat herrat varsin orjallisesti tottelevat muuten merentakaisia toiveita.

Poroshenko on yrittänyt päästä eroon Jatsenukista ja tähän näytelmään kuului äskettäinen Jatsenukin ilmoitus erosta pääministerin virasta ennen radan - Ukrainan parlamentin - äänestystä asiasta. Rada kuitenkin äänestikin Jatsenukin jatkamisen puolesta. Tosin myös radassa vihataan Jatsenukia. Siitä on olemassa jopa video, kun Jatsenukia yritetään kantaa pois puhujanpöntöstä.

Asiaa kommentoidaan hyvin usein ihan kansainvälisestikin, että Jatsenukia otetaan "palleista" kiinni. Tilannetta seurasi mellakka radassa.

Tämä ei ole ollenkaan poikkeuksellista radassa. Viime vuonna mm. radikaalipuolueen johtaja Oleg Ljashko sai turpiinsa radassa ja joutui roskakoriin.

Kuva itse tilanteesta

Ljashko on muutenkin varsin 

tulinen ja värikäs persoona. Joutuu yhtä mittaa tappeluihin ja yleensä ottaa turpiinsa. Kultaisessa nuoruudessaan 1990-luvulla hän toimi rattopoikana ja huvitti rahasta rikkaita ukrainalaisia oligarkkeja.

Mutta ei hän ole ainoa, joka radassa tappelee. Se on siellä varsin yleistä.

Tässä ottavat mittaa radan käytävällä edustajat Vadim Ifshenko ja Igor Sobolev. Veri vain roiskui, kun nyrkit heiluivat.

Tässä edustaja Andrei Shevshenko iskee lattialle jälleen Ljaskon. Puhutaan yleisesti "knockoutista".

Hyvin tyypillisiä ovat erilaiset mellakat Ukrainan parlamentissa.

Varsin yleinen tapa radassa on estää vastapuolen puhujaa joko pääsemästä radassa puhujanpönttöön tai estää häntä puhumasta puhujanpöntössä. Saarretaan se. Meilläkin edsukunnassa sietäisi ottaa oppia tästä.

Näihin verrattuna meillä Suomessa on toiminta varsin vaatimatonta. Joku lähettelee tekstareita ilotytöille, ahdistellaan naisia, joku pimittelee veroja ja joku valehtelee suoraan, mutta kun jää siitä kiinni, pyytää sitten ihmeellisesti "nöyrimmästi" anteeksi koko kansan edessä.

Gorshenin Institute -tutkimuslaitos teki äskettäin Ukrainassa mielipidekyselyn. Tulokset olivat varsin selventäviä. Suurin osa ukrainalaisista ei luota presidentti Petro Poroshenkoon, Arseni Jatsenjukin hallitukseen, parlamenttiin ja oikeuslaitoksen virkamiehiin. Yli 70 prosenttia kansalaisista ei hyväksy Petro Poroshenkon toimintaa ja miltei 85 prosenttia on pääministeri Arseni Jatsenjukin harjoittamaa politiikkaa vastaan. Kokonaisuutena ottaen 89,2 prosenttia ukrainalaisista ei luota hallitukseen, parlamentin suhteen luku on 87,6 prosenttia ja parlamentin liittoumiin epäluottamus on 82,4 prosenttia.

Ukrainan valtiovarainministeri Natalia Jareskin toimintaan kielteisesti suhtautuu 68,8 prosenttia ukrainalaisista, Odessan kuvernööriin Mihail Saakasvilin toimintaan kielteisesti suhtautuu 49,5 prosenttia. Asevoimiin suhtautuu kielteisesti 43 prosenttia, poliisiin 51 prosenttia, Ukrainan turvallisuuspalveluun 68,7 prosenttia, pankkeihin 80 prosenttia, yleiseen syyttäjään 85,5 ja oikeuslaitokseen 89,3 prosenttia.

Maan valitseman kehitystien hyväksyy vain 30,2 prosenttia kansalaisista. Suurin osa 69,8 prosenttia uskoo, ettei maa etene oikealla suunnalla. Tutkimukseen osallistui yli 2 000 iältään yli 18-vuotiasta kansalaista. Tilastollinen virhe ei ylitä 2,2 prosenttia.

Mielipuolisesta päätöksenteosta kertoo esimerkiksi Ukrainan parlamentin lakialoite, jonka mukaan Venäjää ei saa kutsua enää Venäjäksi. Sen pitää olla Moskovija. Radikaali-demokraattinen puolue jätti parlamenttiin lakialoitteen, että Venäjän federaation pitää olla Московия, Moskovija. Lakialoite n:o 2276a jätettiin jo vuoden 2015 puolivälissä. Nimet Rossija rai Rus - siis Venäjä - ovat kuulema sen alueen historiallisia nimiä, jossa nykyinen Ukraina sijaitsee. Venäjä-nimen käyttö on kuulema Ukrainaan kohdistuva epäystävällinen imperialistisen politiikan ilmentymä. Venäjä-nimeä voisi siis periaatteessa käyttää vain Ukraina. Heh, kylläpä mielikuvitus juoksee!

Toinen mielipuolinen tai siis vähintäänkin kummallinen päätös oli, että Ukraina harkitsee Venäjän vastaisen kanteen jättämistä Maailman kauppajärjestöön siitä, että Venäjä otti 1.1.2016 käyttöön Ukrainaa koskevan elintarvikkeiden tuontikiellon, joka on samanlainen kuin niille maille, jotka tukivat Venäjän vastaisia pakotteita. Siis ihmeellistä, että jos itse Ukraina osallistuu pakotteisiin sitä vastaan ei saisi nostaa pakotteita. Ja vielä ihmeellisempää on se, että kannetta tukivat mm. USA, Turkki ja Kanada, jotka itse ovat asettaneet pakotteita Venäjää vastaan.

Ukrainalaiset ovat kieltäneet mm. venäläisten lentoyhtiöiden ja rautateiden käyttämisen Ukrainan alueella. Venäläiset ovat tehneet vastaavasti ukrainalaisille lentoyhtiöille. Vastikään yritettiin kieltää venäläisten rekkojen liikennöiminen Ukrainan alueella. Venäjä vastasi siihen samoin. Ukraina kärsii tästä itse enemmän, joten se poistunee.

Kulttuuripuolella Ukrainassa parina viimeisenä vuotena on harrastettu voimakasta sensuuria venäläistä kulttuuria kohtaan. Venäjän kielen opetus kouluissa ja yliopistoissa yritettiin kieltää, mutta mahdottomana peruttiin. Venäläinen kirjallisuus on sensuroitu. Ukrainalaiset natsit jopa polttivat venäläistä kirjallisuutta rovioilla, mutta se jäi toistaiseksi varsin pienimuotoiseksi suosion puutteen vuoksi.

Ukrainalaiset taiteilijat, jotka ovat esiintyneet Venäjällä tai Krimillä ovat saaneet porttikiellon Ukrainaan. Kaikilla venäläisillä taiteilijoilla on porttikielto Ukrainaan ja varsinkaan esittävät taiteilijat kuten näyttelijät ja laulajat eivät pääse Ukrainaan. Kaikki venäläiset televisiokanavat ja elokuvat ovat kiellettyjä. Venäjä ei ole asettanut vastaavia sanktioita ukrainalaisia kohtaan. Venäjän televisiokanavilla esitetään ukrainalaisia sarjoja ja elokuvia entiseen tapaan. Elokuvateattereissa esitetään ukrainalaisia elokuvia.

Hämmästyttävää kuitenkin on viime vuonna (2015) valmistunut Sergei Mokrithskijn ohjaama elokuva "Taistelu Sevastopolista (Битва за Севастополь)". Elokuva kuvattiin yhteistyössä venäläisten ja ukrainalaisten kanssa alkuperäisillä paikoilla ja mukana oli myös ukrainalaisia näyttelijöitä. Elokuva on tosikertomus  neuvostoliittolaisesta naistarkka-ampujasta Ljudmila Pavlitsenkosta toisen maailmansodan aikana ja hänen ystävyydestään Eleanor Rooseveltiin, USA:n silloisen presidentin vaimoon, josta tuli mm. Pavlitshenkon pojan kummi. Olen nähnyt elokuvan ja se on upea. Suosittelen lämpimästi, jos tulee mahdollisuus katsoa.

Parina viime vuotena Ukrainassa on harrastettu poliittisia murhia. Kaksi naamioitunutta asemiestä ampui Kiovassa 16.4.2015 venäjämielisen kuuluisan toimittajan Oles Buzinan kotiovelleen. Edellisenä päivänä ihan samalla tavalla ammuttiin kotiovelleen entinen venäjämielinen poliitikko Oleh Kalashnikov. Sittemmin tapettiin venäjämielinen toimittaja Sergei Suhobok. Venäjämielinen naistoimittaja pahoinpideltiin kuoliaaksi. Kymmeniä entisiä presidentti Janukovitsin kannattajia on kuollut salaperäisillä tavoilla. Monet ovat tehneet "itsemurhan" ampumalla, hyppäämällä parvekkeelta tai pahoinpitelemällä itsensä.

 Oles Buzinan murha

Tällä tavalla on murhattu mm. entinen kuvernööri Oleksander Peklushenko, entinen kansanedustaja Stanislav Melnyk, entinen varapuheenjohtaja Mikhailo Chchetov, pormestari Sergij Valter, aluejohtaja Oleksei Kolesnyk ja entinen apulaispoliiisipäälikkö Oleksandr Bordyuh. Tai sitten ihmisiä on vain "kadonnut". Yhtäkään tapausta ei ole tutkittu eikä ketään ole asetettu syytteeseen. Tiettävästi kaiken takana ovat Ukrainan natsipuolueet.

Yksi tapa parin vuoden aikana on mennä entisen presidentin Janukovitsin kannattajien työpaikalle ja aseella uhaten kiristää heitä allekirjoittamaan eroamispaperi. Tai heittää heidät väkivaltaa käyttäen roska-astioihin. Tällaisia tapauksia on satoja.

Ukrainassa julkaistaan netissä mustaa listaa henkilöistä, joita pidetään nykyjohdon vastustajina. Listalla on nimen lisäksi kaikki mahdollinen tieto kyseisestä henkilöstä, hänen kuvansa, puhelinnumeronsa, kotiosoitteensa, perhesuhteensa, kaikki perheenjäsenten nimet ja tiedot vaimoa ja lapsia myöten sekä muita sukulaisia myöten, mitä koulua lapset käyvät, missä vaimo käy työssä jne. Usein tämä on hyvin vaarallista ja vahingollista kaikille perheenjäsenille.

En puutu tällä kertaa Ukrainan talouteen, koska kaikkihan tietävät, että se on vararikon partaalla. Ukrainan suurin kauppakumppanihan on aina ollut Venäjä, mutta nyt se on pudonnut pois. Ukraina on itse asiassa lähellä konkurssia eikä olisi selviytynyt ellei sitä olisi tarkoituksellisesti autettu poliittisista syistä.

 Paneudunpa tässä välissä Ukrainan nuorisoon. Länsiukrainassa vallitsee voimakas kansallismielisyys, joka ilmenee fasismina. Minusta tämä on vähintäänkin huolestuttavaa. Kasvatuksessa, kouluissa ja yliopistoissa on ryhdytty muuttamaan historiaa nostamalla Natsisaksan aikaisia henkilöitä ja tapahtumia kunniaan. Kuten jo aikaisemmin kirjoitin yksi tällainen oli Stepan Bandera. Ei riitä, että parlamentissa on kaksi fasistista puoluetta Svoboda ja Oikea sektori.

Svoboda-natsipuolueen johtaja Oleh Tiahnibok

Mallia on otettu!

Minusta on järkyttävää, että keskellä Eurooppaa tehdään tällaista.  

Kuva on todellisista tapahtumista Mariupolissa. Niin kuin joku kirjoitti: "Ei voisi uskoa, että tähän on palattu Euroopassa. Ihmisiä hirtetään jälleen, kuin 1940-luvulla!"

Se, että ihmisten elintaso laskee ja elinikä lyhenee ei ole vakavinta Ukrainassa. Vakavimmaksi on kuitenkin nähtävä tämä loputon sisällissota Itäukrainan ja Länsiukrainan välillä. Tapetaan omaa kansaa, jolla on sama "veri". Koska Kiovan ukrainalaiset joukot ovat kärsineet sotilaallisen tappion toisensa jälkeen iskuja on ruvettu kohdistamaan Itäukrainan siviileihin. Jopa presidentti Poroshenko on ilmoittanut, että sota voitetaan tappamalla siviilejä.

Se miksi Donetskin ja Luhanskin itäukrainalaiset ovat menestyneet niin hyvin selittyy sillä, että he taistelevat henkensä edestä oman maansa Novorossijan, Uusvenäjän puolesta. Näin he ovat itse kertoneet. He eivät voi hyväksyä Kiovan valtaa. Rasismi kohdistettaisiin heihin. Jos he luopuisivat taistelusta lopputulos voisi olla varsin katastrofaalinen. Voisi verrata meidän talvisotaamme. Tosin suhteet ovat vähän toiset. Meitä suomalaisia oli tuolloin vain 4 miljoonaa ja Neuvostoliittolaisia yli 150 miljoonaa. Itäukrainalaisia on 7 miljoonaa ja Kiovan ukrainalaisia 40 miljoonaa. Sotilailta puuttuu motivaatio. Siksi on varsin ymmärrettävää, että sotaa ei voi voittaa sotilaallisesti.

Kiovan Radassa on esitetty erilaisia versioita sodan voittamiseksi. On hyökättävä suoraan Moskovaan, on tapettava kaikki itäukrainalaiset - siis kansanmurha, on suljettava vankileireihin kaikki itäukrainalaiset jne. On suunniteltu jopa suunnattomia vankileirejä heitä varten. Vähän niin kuin Saksassa 1940-luvulla.

Rauhan aikaansaamiseksi on käyty kaksi neuvottelua Minskissä Valkovenäjällä. Ensimmäinen kaatui heti Kiovan ukrainan hyökättyä Donetskiin ja Luhanskiin. Hyökkäys päättyi Ukrainan katastrofaaliseen tappioon. Toisen neuvottelun tuloksena syntyi sopimus, jota Kiova ei tähän päivään mennessä ole täyttänyt. Siksi yhä käydään neuvotteluja asiasta, mutta Kiova ei ole halukas täyttämään sopimusta. Tärkein ongelma sopimuksen täyttämisessä on näköjään ollut Itäukrainan kansanäänestyksen ja itsehallinnon järjestäminen. Ei haluta antaa itsenäistä valtaa Itäukrainalle. Siksi tappaminen jatkuu yhä tänäkin päivänä, vaikka siitä ei puhutakaan enää meillä. Meillä on tämä pakolaisongelma.

Joissakin piireissä Venäjää pidetään ongelman ytimenä. Mutta yhtä hyvin voisi sanoa, että Yhdysvallat on ongelman ydin. Se rahoittaa ja aseistaa Kiovaa ja sillä on poliittista valtaa siellä, sillä on sotilaita Ukrainassa "kouluttamassa". USA:lla olisi kaikki mahdollisuudet pakottaa Kiova Minskin sopimuksen noudattamiseen. Mutta sitä se ei tee, koska USA:lle on poliittisesti edullista pitää konfliktia yllä. Venäjä ei virallisestikaan ole sisällissodan osapuoli. Se on Minskin sopimuksen takaaja, kuten Saksa ja Ranska. USA ei ole edes sopimuksen takaaja. Se, että sodan aikana Itäukrainassa oli venäläisiä vapaaehtoisia taistelemassa Itäukrainan puolesta ei tee Venäjää sodan osapuoleksi. Olihan siellä suomalaisiakin tappamassa, eikä se tehnyt Suomea sodan osapuoleksi.

Kansainvälisesti on ehdotettu lukuisia ratkaisuja rauhan palauttamiseksi Ukrainaan. On ehdotettu mm. Ukrainan jakamista entisen Jugoslavian tapaan erillisiin pieniin valtioihin. Syynä on pidetty sitä, että Ukrainan nykyinen hallinto ei kykene luomaan hallintomallia, joka pitäisi Ukrainan koossa. Presidentti Poroshenko ei kykene hallitsemaan Ukrainan todellista tilaa. Puolassa on mm. ehdotettu Ukrainan jakamista kolmeen osaan. Monet eurooppalaiset asiantuntijat ovat esittäneet Ukrainan jakamista useampaan osaan. Usein nähdään, että Ukraina on valtio, joka ei ole kenenkään hallinnassa - muiden kuin oligarkkien ja heidän erilaisten ryhmittymiensä. On esitetty myös, että suuret taloudelliset ongelmat ratkeaisivat jaon myötä. Viimeisimpiä ehdotuksia on Ukrainan jakaminen rauhanomaisesti kahteen osaan, kuten entinen Tsekkoslovakia jaettiin Tsekkiin ja Slovakiaan. Tämä voisi olla hyvinkin järkevää esimerkiksi Ukrainan ja Novorossijan välillä.

Versio, jossa Ukraina jaettu Venäjän, Puolan, Romanian, Unkarin ja Kanta-Ukrainan kesken.

Toinen versio jaosta

Ukrainan venäjänkielisen väestön osuus. Periaatteessa kaikki ukrainalaiset keski-ikäiset ja sitä vanhemmat ihmiset osaavat venäjää, koska venäjä oli pakollinen kieli kouluissa 1990-luvun alkuun asti. Ukrainahan kuului Neuvostoliittoon.

Eurovisio-kappaleeksi valittiin Ukrainassa tänä vuonna Venäjän vastainen poliittinen laulu. Eurovision säännöissä kuitenkin kielletään kaikenlainen poliittinen esiintyminen kilpailuissa. Saa nähdä noudattaako Eurovision komitea sääntöjään. Toisaalta Eurovision laulukilpailut ovat aina olleet poliittisia. Itse en seuraa euroviisuja.

Entäpä tavallinen Ukrainan kansalainen? Kuten alkutilastot osoittivat, luottamus hallintoon ei ole kovinkaan suurta. On laskettu, että ainakin puolella ukrainalaisista on sukulaisia Venäjän puolella. Monet sanovat, että Euro-Maidanissa piti päästä rikkaista oligarkeista, mutta onkin käynyt niin, että siniset oligarkit vain vaihdettiin keltaisiin oligarkkeihin ja nyt tilanne on entistä huonompi. On huomattava, että esimerkiksi presidentti Poroshenko on hyvin rikas oligarkki. Ääriaineksilla on ollut vahva vaikutus. Kansa on petetty. Monesti on sanottu, että edessä on kolmas Maidan.

 Lopuksi miettimisen aihetta antava kuva.