TERRORISMISTA

Viime aikoina on puhuttu paljon terrorismista. Varsinkin Pariisin ja Brysselin iskujen jälkeen.  On puhuttu, miten sitä voisi ehkäistä ja taistella sitä vastaan. Mutta kaikkein tärkein seikka on unohtunut. Miten nykyinen terrorismi on syntynyt, mitä on sen taustalla? Tämä olisi tärkeää, jotta vastaavaa pystyttäisiin ehkäisemään tai ainakin ratkaisevalla tavalla vähentämään sen syntymistä.

Jos ajatellaan nykyisiä suurimpia terroristijärjestöjä Al-Qaidaa, Talibaneja tai ISIS:tä, niiden syntyminen liittyy erottamattomasti siihen maahan suoritettuun interventioon, jossa ne ovat syntyneet. Maat ovat Afganistan, Irak, Syyria ja Libya. Muitakin on. Varsinkin Afganistan ja Irak ovat olleet suurimpien terroristijärjestöjen syntymäsijoja. Maissa on syntynyt kaaos ja näistä liikkeet ovat lähteneet leviämään lähimpiin epävakaisiin valtioihin ja sitä kautta maailmaan. Syyria ja Libya ovat lähinnä olleet liikkeen voimakkaan leviämisen kohdealueita niihin synnytetyn epävakauden kautta.

Maailmassa on vallinnut USA:n hegemonia. "Se, joka ei ole meidän kanssamme on meitä vastaan" ja muut yhtä absurdit lausahdukset ja ajatukset yhtenä tekijänä on aiheuttanut  maailmassa suurta vahinkoa. USA natoliittolaisineen hyökkäsi ensin Afganistaniin ja myöhemmin Irakiin ja tuhosi vallitsevan järjestelmän ja hallinnon väkivaltaisesti ja raa'asti. Sen jälkeen ei kyetty muodostamaan enää tukevaa kansallisia ominaisuuksia huomioivaa järjestelmää. On pyritty tuomaan ns. "länsimaista demokratiaa" alueelle ja sen ihmisille, joilta on kadonnut elämisen pohja. Ja tämä kaikki on tapahtunut hyvin väkivaltaisesti. On luotu kaaos. Melkein voisi sanoa, että olisi ihme, jos näitä lukuisia erilaisia terroristijärjestöjä ei olisi syntynyt.

Myös Syyriaan ja Libyaan on hyökätty ja näin muodostettu tyhjiöt, joihin terroristijärjestöt ovat voineet levittäytyä. Syyrian presidenttiä Basar al-Assadia vastaan on hyökätty poliittisesti ja vastustajia rahoitettu ja varustettu asein. Tällöin hallinto on heikentynyt ja terroristijärjestöt päässeet alueelle muodostaen hyvin vahvat tukialueet itselleen. Onneksi Venäjä on saanut nyt loistavia tuloksia Syyriassa. Palaan aiheeseen myöhemmissä kirjoituksissani.

USA liittolaisineen hyökkäsi 2011 myös Libyaan ja järjesti Libyan silloisen johtajan Muammar Gaddafin murhan tuhoten samalla koko Libyan poliittisen järjestelmän. Nykyään näyttää siltä, että terroristijärjestöt - lähinnä ISIS - ovat siirtymässä alueelle, kuten Muammar Gaddafi oli ennustanut ennen kuin hänet tapettiin. Libyasta voi muodostua kuten Afganistanista  ja Irakista uusi voimakas terrorismin tukikohta.

Euroopassa on pakolaisongelma, joka on suoraan verrannollien näihin USA:n ja Naton hyökkäyksen kohteisiin ja terrorismin syntyyn. Riittää kun vertaa mistä maista pakolaiset ovat peräisin. Siitä huolimatta USA ja Natomaat eivät ota mitään vastuuta pakolaisista, vaikka ovat ilmiön luojia. Tulen kirjoittamaan myös tästä myöhemmissä kirjoituksissani.

Valitettava suuntaus USA:lla on aina ollut tukea itselleen suopeita terroristisia liikkeitä. Tätä tapahtui mm. jo Afganistanissa ja jatkui edelleen Syyriassa vain pari mainitakseni.  Tämä on ollut varsin tuhoisaa ja varsinkin juuri mainitsemissani maissa. Useimmiten näistä USA:n tukemista liikkeistä tai niiden osista on tullut pahimpia terroristeja tai tuki on päätynyt terroristeille, kuten viime syksynä esimerkiksi tapahtui Syyriassa kun amerikkalaisten miljoonilla kouluttama ja aseistama 80 taistelijan ryhmä loikkasi suoraan ISIKSEN riveihin.

ISIS on näistä terroristijärjestöistä nuorimpia, se on vasta 2 - 3 vuotta toiminut aktiivisesti. Silti se on suurin ja voimakkain. ISIKSEN tarkoituksena oli perustaa kalifaatti Syyrian ja Irakin alueille. ISIKSEN suosio myös eurooppalaisten, amerikkalaisten ja kanadalaisten nuorten keskuudessa on ollut varsin suurta, kuten Suomessakin on huomattu. Asiaa on käsitelty mediassa varsin runsaasti, joten en paneudu tässä siihen. Saattaa olla, että Venäjän toiminta Syyriassa on nyt estänyt kalifaatin syntymisen - ainakin toistaiseksi.

 Voi olla, että terroristi-iskuista Pariisiin ja Brysseliin on seurauksena EU:n ja Schengenin hengen ja ajatusten muuttumista. Eurooppa muuttunee. Viimeinen iskuhan tapahtui Brysselissä, joka on EU:n ja Naton pääkaupunki.  On otettava huomioon, että iskujen suorittajat eivät olleet maahanmuuttajia, vaan heillä oli virallinen Ranskan ja Belgian kansallisuus ja passit. Oleellista tässä olisi tehdä yhteistyötä eri maiden ja myös Venäjän kanssa, jolla on pitkä kokemus ja tieto terrorismin vastaisesta taistelusta. Tässä kaikenlaiset sanktiot tuottavat suuria hankaluuksia. Olisikohan aika poistaa ne sanktiot?

Vielä lopuksi tällä kertaa: olen vakuuttunut siitä, että näitä terroristijärjestöjä ei olisi syntynyt, jos USA liittolaisineen ei olisi hyökännyt Afganistaniin, Irakiin, Libyaan ja muihin maihin. Voisi olla muita terroristijärjestöjä, mutta ne eivät missään tapauksessa olisi näin voimakkaita vaan paljon heikompia. Ei olisi myöskään pakolaisongelmaa Euroopassa. Olisikohan aika muuttaa menetelmiä ja ajatusmaailmaa? Tällainen toiminta on ainakin osoittautunut olevan hyvin vahingollista maailmalle. Syylliset eivät ole joutuneet vastuuseen tai kärsimään asiasta. Siitä kärsivät pääasiassa täysin viattomat ihmiset Euroopassa ja maissa joihin on suoritettu interventiot.

Seuraavat kuvat eivät ole terrori-iskuista, koska en ole katsonut aiheelliseksi laittaa semmoisia. Kaikkialla mediassa on niitä aivan riittävästi. Seuraavat kuvat ovat tapahtumasta vuoden 2014 elokuulta juuri samaiselta Brysselin lentoasemalta ja samoista tiloista, joissa tapahtuivat nämä nykyiset terrori-iskut. Kyseessä on mielenosoitus sotaa ja aseita vastaan. Tekstissä lukee suurin piirtein "Kuinka monta tonnia aseita vastaa näin monta litraa verta?".

Seuraavat kuvat ovat Kreikan pakolaisleiriltä seuraavana päivänä Brysselin terrori-iskuista 23.3.2016. Heidän elämäänsä terrorismi vaikuttaa myös.

VIIME SYKSYNÄ LUIN KAKSI KIRJAA 

Ensimmäisen on kirjoittanut Matti Rossi, kuuluisa kirjailija ja kääntäjä. Kirjan nimi on Raunioista nousee Donbass. Se on upea reportaasi Ukrainan kriisistä, sen synnystä ja syistä, sisällissodasta Kiovan Ukrainan ja Itäukrainan välillä. Kirja selventää monia asioita ja sen luettuaan on helpompi ymmärtää todellisia syitä Ukrainan tilanteeseen. Kirja on kirjoitettu vuoden 2015 maaliskuulle saakka, joten kaipaisi lisää tietoja nykytilanteeseen Ukrainassa. Kokonaisuudessaan hieno kirja! Voin suositella lämpimästi kaikille lukijoille!

Toinen kirja on dosentti Johannes Remyn kirja Ukrainan historia. Kirja sisältää useita selviä historiallisia asiavirheitä varsinkin myöhäisemmiltä vuosilta. Lisäksi siinä on selkeästi väärää tietoa monista uusimmista asioista Ukrainassa. Varsinkin viime vuosien tapahtumat sisältävät selvää länsimaista jargonia, mutta sen ymmärtää hyvin, koska Remy asuu Kanadassa, etäällä Euroopasta. Kirjan tieto on harhaanjohtavaa. Jos haluaa tietää, mitä Ukrainassa nykyään todella tapahtuu en suosittele kirjaa luettavaksi ainakaan vakavasti.

KAKSIVUOTISJUHLA

Keskiviikkona 16.3.2016 tuli kuluneeksi kaksi vuotta kun Krim liittyi Venäjään. Krimillä juhlittiin ja järjestettiin juhlakulkueita asian kunniaksi. Tarkoitus on juhlia asiaa monta päivää. Ihmiset riemuitsivat kaduilla ja toreilla. Asian kunniaksi pidettiin puheita.

Suomen mediassa asiaa ei juuri huomioitu tai kommentoitu. Asia ohitettiin suurella hiljaisuudella.

Maaliskuun 16 p:vnä 2014 Krimillä suoritettiin kansanäänestys, jossa 96,77 prosenttia kannatti Venäjään liittymisen puolesta. Venäjä hyväksyi äänestystuloksen 18.3.2014 ja näin täysin verettömästi Krim liitettiin Venäjään. Tästä eettisestä teosta Venäjä sai länsimaiden ensimmäiset pakotteet. Mutta se mikä on huomionarvoista on, että ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historiassa kansa äänesti liittymisestä kotivaltioon, ja se myös toteutui.

Tätä ei kuitenkaan maailmalla kaikkialla ole hyväksytty. Väitetään, että teko oli laiton. Tätä on painotettu varsinkin USA:n ja EU:n taholta. Viitataan kaikenlaisiin lakeihin, sopimuksiin, säädöksiin. Krimiläisten, tavallisten ihmisten, alueen asukkaiden tahtoa ja toivetta ei haluta tunnustaa. Missä on ihmisten oikeus, inhimillisyys? Missä on humaanisuus, eettisyys?

Tapahtumasta seurasi sanktioita paitsi Venäjää, myös ennen kaikkea Krimiä kohtaan. Eikä sekään riittänyt. Ukrainan taholta Krimiä saarrettiin, estettiin makean veden tulo, joka johdettiin hukkaan suoraan Mustaanmereen, tehtiin kauppasaarto, katkaistiin energian tuonti. Ihmettelen yhä, mikä järki tässä kaikessa oli? Eikö päinvastainen toiminta olisi ollut järkevämpi, jos Krim haluttiin pitää Ukrainan osana? Venäjä toimi juuri päinvastoin. Järjestettiin vesi, kauppa, energia. Pienenä yksityiskohtana kannattaa mainita, että ihmisille, jotka olivat maksaneet koko elämänsä ajan veronsa Kieviin lopetettiin eläkkeiden maksu. Onneksi Venäjä ryhtyi maksamaan eläkettä omien lakiensa mukaan. Ukrainan puolelta osoitettiin vain vihaa, Venäjältä saatiin aina apua.

Äskettäin suoritettiin Krimillä uusi mielipidemittaus: miten asukkaat suhtautuisivat, jos nyt suoritettaisiin äänestys Venäjään liittymisestä. Alla on tulos.

Huomattavaa Suomen kannalta tässä on, että Suomi on ehkä kärsinyt eniten näistä sanktioista. Tämä on yksi tekijä Suomen nykyisessä lamassa. Toisaalta EU:ssa on laajalti levinnyt mielipide, että olisi aika lopettaa sanktiot. Sanktiot ovat USA:n politiikkaa, eivät Euroopan etu.

Alla on tavallisten ihmisten mielipidekyselyn tuloksia EU:ssa ja USA:ssa. Ihmisiltä kysyttiin ovatko he sitä mieltä, että Krim kuuluu Venäjään. Tutkimusten mukaan luvut ovat kasvamassa.

Krimillä on esitetty kysymys kansainvälisesti, mikä olisi laillinen keino liittää Krim Venäjään? Kukaan ei ole vastannut kysymykseen tai halunnut vastata. Mitä tehdä, jos tällaisia lakeja tai keinoja ei ole? Krimiläiset ovat esittäneet, että pidettäisiin uusi Jaltan konferenssi asiasta, Jalta kakkonen. Kaikki päättäjät ovat tervetulleita. Kukaan ei ole toistaiseksi vastannut ehdotukseen. Jos nyt Krimillä pidettäisiin kansanäänestys tulos olisi aivan sama, yli 90 prosenttia krimiläisistä äänestäisi samoin kuin vuonna 2014.

Krimillä on noin kaksi kertaa korkeampi elintaso. kuin keskimäärin Ukrainassa. Kuitenkin se on vielä vähän matalampi, kuin Venäjällä. Tarkoitus on nostaa elintaso pikaisesti samalle tasolle. Asiaa vaikeuttavat USA:n Ja EU:n sanktiot. Yhtiöt, jotka siirtävät toimintojaan Krimille joutuvat automaattisesti sanktiolistalle. Tämä vaikeuttaa esimerkiksi suurten venäläisten pankkien toimintaa. Jos ne siirtävät sivukonttoreitaan Krimille, joutuvat ne vetäytymään Euroopasta ja USA:sta. Sama koskee kaikkea liiketoimintaa. Siitä huolimatta liiketoiminta kasvaa jatkuvasti. Asiaa tulee auttamaan uusi Kertsin salmen yli rakennettava silta, joka käsittää neljä autokaistaa ja kaksi raideparia.

Alla kaavio Ukrainan ja Krimin keskimääräisestä ansiotasosta muutamilla aloilla kuukaudessa. Kaavio on vain suuntaa antava.

Ero ei ole ihan niin suuri, kuin kaavio näyttää, koska kustannustaso Venäjällä on korkeampi, mutta on se suuntaa antava. Ukrainassa elintaso on jyrkästi laskemassa. Huvittava yksityiskohta oli, kun Yhdysvaltain entinen ulkoministeri Condoleezza Rice oli vierailemassa Ukrainassa ja hänelle valitettiin tavallisen ihmisen elintason laskua, hänen kommenttinsa oli "Jos te olette onnettomia ja köyhiä, käykää Liberiassa, niin näette mitä on oikea köyhyys ja kurjuus. Olkaa iloisia!". Ukrainaa pidetään tällä hetkellä Euroopan köyhimpänä valtiona, jopa köyhempänä kuin Moldovaa. Tosin suomalaisessa lehdistössä on heitetty käsityksiä, että kymmenen vuoden kuluttua Suomi on Euroopan köyhin maa. Mutta leikki sikseen, koska siihen ei ole aihetta. Ainoa mikä Ukrainassa kasvaa on sota- ja varustelubudjetti.

Sitten herää kysymys, mitä Krimillä olisi tapahtunut, jos se ei olisi liittynyt Venäjään? Tämä on varteenotettava kysymys. Kuviota voidaan selventää Donetskista ja Luhanskista. Prosentuaalisesti Krimillä elää enemmän venäläisiä ja venäjää äidinkielenään puhuvia, kuin Donetskissa ja Luhanskissa. Silti Donetskissa ja Luhanskissa - siis Novorossijan alueella kävi todella huonosti. Sytytettiin sisällissota, jossa on laskettu kuolleen tähän mennessä lähes 10 000 ihmistä, joista suurin osa oli siviilejä - lapsia, naisia, vanhuksia, miehiä. Haavoittuneita on moninkertainen määrä. Todelliset  luvut ovat varmasti paljon korkeampia. Ihmisiä joutui ääriainesten, lähinnä fasistisien ääriliikkeiden, kiduttamisiksi ja tappamiksi. Ja sota jatkuu yhä eikä loppua näy. Pakolaisia syntyi laskentatavasta riippuen 1,5 - 2,5 miljoonaa.

Toinen esimerkki voidaan ottaa Odessasta, Mustanmeren helmestä, jossa on vielä vähemmän venäläisiä ja venäjämielisiä asukkaita, mutta kuitenkin yli 40 prosenttia. Kun he halusivat ilmaista mielipiteensä rauhanomaisesti, heistä 48 poltettiin elävältä.

Todennäköinen kuvio ilmentyy pelkästään näistä kahdesta esimerkistä, mutta se olisi voinut olla vielä hirveämpi. Tätä sietää miettiä. Täytyy kiittää luojaa, että Krim onnistuttiin liittämään Venäjään. Kaikki tapahtui rauhallisesti ja verettömästi.

Ukrainassa on levinnyt määrätyissä fasistisissa piireissä suunnitelmia sotilaallisesta interventiosta Krimiä vastaan. Mm. oikean sektorin (natsipuolue) Dmitri Jarosch on ehdottanut terroristiryhmien lähettämistä Krimille aiheuttamaan sekaannusta ja tuhoa. Tämä merkitsisi lisää terrorismia keskellä Eurooppaa. Tässäkö ratkaisu?

Natsipuolue Oikean sektorin johtaja Dmitri Jarosch puhuu

Tosin mielenkiintoinen seikka tässä yhteydessä on se, että yli 90 prosenttia ukrainalaisista sotilaista, jotka palvelivat aikoinaan Krimillä, ovat jääneet Krimille ja liittyneet Venäjän armeijaan. Näissä on jopa lentäjiä, jotka ovat palanneet Ukrainasta takaisin Krimille liittyäkseen Venäjän ilmavoimiin. Jos Krimillä syntyisi sotilaallinen konflikti - siis sinne hyökättäisiin sotilaallisesti, kuten monet Radan edustajat ehdottavat, merkitsisi se sotaa Venäjää vastaan, koska Krim on nyt osa Venäjää. Tämmöiset ehdotukset ovat kammottavia ja seuraukset tuhoisia.

Ukrainassa on sanonta "Krim ei liittynyt meihin tahdostamme, Krim ei eronnut meistä tahdostamme, meillä ei ole oikeutta sanoa missä Krim on nyt, 20 tai 40 vuoden kuluttua". Minusta tuo on hyvin sanottu. Mielestäni se on krimiläisten itse päätettävissä, missä he itse haluavat olla ja elää. Ihmiset eivät ole esineitä, joita voi heitellä miten haluaa. Tärkeintä ei ole rakastaa maa-aluetta, tärkeintä on rakastaa ihmisiä. Krim ei ole pelkästään alue, vaan se on ennen kaikkea ihmiset, jotka siellä asuvat. Tämä pitäisi myös kansainvälisesti tunnustaa.

Seuraavassa kuvia 18.3.2016 eri puolilla Venäjää vietetyistä juhlahetkistä Krimin liittymisestä Venäjään.

Etualalla kyltissä lukee "Krim olet sydämessäni!"

Vladivostokissa

Sevastopolissa Krimillä

                    

SINISTÄ KELTAISTA

Vanha kiinalainen uskomus sanoo, että jos sinistä on keltaisen päällä se tietää huonoa onnea. "Älä koskaan laita sinistä keltaisen päälle!" Itse en ole taikauskoinen. Ukrainan kannalta tuo ei kuitenkaan näytä hyvältä. Aluksi kannattaa vaikka katsoa seuraava videopätkä, joka on Ukrainan uutistelevision Kievissä kuvaama:

https://www.youtube.com/watch?v=kEY4wc1Ebho

Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker ilmoitti 3.3.2016, että Ukraina ei voi liittyä EU:n jäseneksi ainakaan 20 - 25 vuoteen. Jotkut sanovat, että asia voi tulla eteen vasta joskus 2040-luvulla. Jotkut päättäjät sanovat, ettei heidän elinaikanaan. Tämä on monelle ukrainalaiselle suuri pettymys. Maidanin mielenosoitukseen houkuteltiin ihmisiä juuri EU:hun liittymisen ja vapaan Euroopassa liikkumisen avulla. Suomalaisille tämä taas on hyvä uutinen - emme joudu osaltamme taas jälleen kerran maksumieheksi jonkun sekavassa taloudellisessa tilassa olevan EU-valtion takia.

Myös Nato on ilmoittanut, että Ukrainan liittäminen Natoon ei tule kysymykseen pitkiin aikoihin. Ukrainassa on liian epävakaa tilanne. Nato voisi joutua konfliktitilanteeseen keskellä Eurooppaa. Naton eurooppalaisille jäsenille se ei olisi kovin houkuttelevaa, vaikka USA sitä kenties haluaisikin.

Ukraina on hyvin sekavassa tilanteessa niin poliittisesti kuin taloudellisestikin. Näiden lukuisten ongelmien joukossa kai tärkein on johtaminen. Asiaa ei auta, että Ukrainan presidentin Petro Porosenkon ja pääministeri Arseni Jatsenukin välit ovat huonot. Jopa niin huonot, että USA:n varapresidentti Joe Biden joutuu hyvin usein vierailemaan Kiovassa ja kovistelemassa sekä Porosenkoa että Jatsenukia välien selvittämiseen. Tähän mennessä hän ei siinä ole onnistunut, vaikka molemmat herrat varsin orjallisesti tottelevat muuten merentakaisia toiveita.

Poroshenko on yrittänyt päästä eroon Jatsenukista ja tähän näytelmään kuului äskettäinen Jatsenukin ilmoitus erosta pääministerin virasta ennen radan - Ukrainan parlamentin - äänestystä asiasta. Rada kuitenkin äänestikin Jatsenukin jatkamisen puolesta. Tosin myös radassa vihataan Jatsenukia. Siitä on olemassa jopa video, kun Jatsenukia yritetään kantaa pois puhujanpöntöstä.

Asiaa kommentoidaan hyvin usein ihan kansainvälisestikin, että Jatsenukia otetaan "palleista" kiinni. Tilannetta seurasi mellakka radassa.

Tämä ei ole ollenkaan poikkeuksellista radassa. Viime vuonna mm. radikaalipuolueen johtaja Oleg Ljashko sai turpiinsa radassa ja joutui roskakoriin.

Kuva itse tilanteesta

Ljashko on muutenkin varsin 

tulinen ja värikäs persoona. Joutuu yhtä mittaa tappeluihin ja yleensä ottaa turpiinsa. Kultaisessa nuoruudessaan 1990-luvulla hän toimi rattopoikana ja huvitti rahasta rikkaita ukrainalaisia oligarkkeja.

Mutta ei hän ole ainoa, joka radassa tappelee. Se on siellä varsin yleistä.

Tässä ottavat mittaa radan käytävällä edustajat Vadim Ifshenko ja Igor Sobolev. Veri vain roiskui, kun nyrkit heiluivat.

Tässä edustaja Andrei Shevshenko iskee lattialle jälleen Ljaskon. Puhutaan yleisesti "knockoutista".

Hyvin tyypillisiä ovat erilaiset mellakat Ukrainan parlamentissa.

Varsin yleinen tapa radassa on estää vastapuolen puhujaa joko pääsemästä radassa puhujanpönttöön tai estää häntä puhumasta puhujanpöntössä. Saarretaan se. Meilläkin edsukunnassa sietäisi ottaa oppia tästä.

Näihin verrattuna meillä Suomessa on toiminta varsin vaatimatonta. Joku lähettelee tekstareita ilotytöille, ahdistellaan naisia, joku pimittelee veroja ja joku valehtelee suoraan, mutta kun jää siitä kiinni, pyytää sitten ihmeellisesti "nöyrimmästi" anteeksi koko kansan edessä.

Gorshenin Institute -tutkimuslaitos teki äskettäin Ukrainassa mielipidekyselyn. Tulokset olivat varsin selventäviä. Suurin osa ukrainalaisista ei luota presidentti Petro Poroshenkoon, Arseni Jatsenjukin hallitukseen, parlamenttiin ja oikeuslaitoksen virkamiehiin. Yli 70 prosenttia kansalaisista ei hyväksy Petro Poroshenkon toimintaa ja miltei 85 prosenttia on pääministeri Arseni Jatsenjukin harjoittamaa politiikkaa vastaan. Kokonaisuutena ottaen 89,2 prosenttia ukrainalaisista ei luota hallitukseen, parlamentin suhteen luku on 87,6 prosenttia ja parlamentin liittoumiin epäluottamus on 82,4 prosenttia.

Ukrainan valtiovarainministeri Natalia Jareskin toimintaan kielteisesti suhtautuu 68,8 prosenttia ukrainalaisista, Odessan kuvernööriin Mihail Saakasvilin toimintaan kielteisesti suhtautuu 49,5 prosenttia. Asevoimiin suhtautuu kielteisesti 43 prosenttia, poliisiin 51 prosenttia, Ukrainan turvallisuuspalveluun 68,7 prosenttia, pankkeihin 80 prosenttia, yleiseen syyttäjään 85,5 ja oikeuslaitokseen 89,3 prosenttia.

Maan valitseman kehitystien hyväksyy vain 30,2 prosenttia kansalaisista. Suurin osa 69,8 prosenttia uskoo, ettei maa etene oikealla suunnalla. Tutkimukseen osallistui yli 2 000 iältään yli 18-vuotiasta kansalaista. Tilastollinen virhe ei ylitä 2,2 prosenttia.

Mielipuolisesta päätöksenteosta kertoo esimerkiksi Ukrainan parlamentin lakialoite, jonka mukaan Venäjää ei saa kutsua enää Venäjäksi. Sen pitää olla Moskovija. Radikaali-demokraattinen puolue jätti parlamenttiin lakialoitteen, että Venäjän federaation pitää olla Московия, Moskovija. Lakialoite n:o 2276a jätettiin jo vuoden 2015 puolivälissä. Nimet Rossija rai Rus - siis Venäjä - ovat kuulema sen alueen historiallisia nimiä, jossa nykyinen Ukraina sijaitsee. Venäjä-nimen käyttö on kuulema Ukrainaan kohdistuva epäystävällinen imperialistisen politiikan ilmentymä. Venäjä-nimeä voisi siis periaatteessa käyttää vain Ukraina. Heh, kylläpä mielikuvitus juoksee!

Toinen mielipuolinen tai siis vähintäänkin kummallinen päätös oli, että Ukraina harkitsee Venäjän vastaisen kanteen jättämistä Maailman kauppajärjestöön siitä, että Venäjä otti 1.1.2016 käyttöön Ukrainaa koskevan elintarvikkeiden tuontikiellon, joka on samanlainen kuin niille maille, jotka tukivat Venäjän vastaisia pakotteita. Siis ihmeellistä, että jos itse Ukraina osallistuu pakotteisiin sitä vastaan ei saisi nostaa pakotteita. Ja vielä ihmeellisempää on se, että kannetta tukivat mm. USA, Turkki ja Kanada, jotka itse ovat asettaneet pakotteita Venäjää vastaan.

Ukrainalaiset ovat kieltäneet mm. venäläisten lentoyhtiöiden ja rautateiden käyttämisen Ukrainan alueella. Venäläiset ovat tehneet vastaavasti ukrainalaisille lentoyhtiöille. Vastikään yritettiin kieltää venäläisten rekkojen liikennöiminen Ukrainan alueella. Venäjä vastasi siihen samoin. Ukraina kärsii tästä itse enemmän, joten se poistunee.

Kulttuuripuolella Ukrainassa parina viimeisenä vuotena on harrastettu voimakasta sensuuria venäläistä kulttuuria kohtaan. Venäjän kielen opetus kouluissa ja yliopistoissa yritettiin kieltää, mutta mahdottomana peruttiin. Venäläinen kirjallisuus on sensuroitu. Ukrainalaiset natsit jopa polttivat venäläistä kirjallisuutta rovioilla, mutta se jäi toistaiseksi varsin pienimuotoiseksi suosion puutteen vuoksi.

Ukrainalaiset taiteilijat, jotka ovat esiintyneet Venäjällä tai Krimillä ovat saaneet porttikiellon Ukrainaan. Kaikilla venäläisillä taiteilijoilla on porttikielto Ukrainaan ja varsinkaan esittävät taiteilijat kuten näyttelijät ja laulajat eivät pääse Ukrainaan. Kaikki venäläiset televisiokanavat ja elokuvat ovat kiellettyjä. Venäjä ei ole asettanut vastaavia sanktioita ukrainalaisia kohtaan. Venäjän televisiokanavilla esitetään ukrainalaisia sarjoja ja elokuvia entiseen tapaan. Elokuvateattereissa esitetään ukrainalaisia elokuvia.

Hämmästyttävää kuitenkin on viime vuonna (2015) valmistunut Sergei Mokrithskijn ohjaama elokuva "Taistelu Sevastopolista (Битва за Севастополь)". Elokuva kuvattiin yhteistyössä venäläisten ja ukrainalaisten kanssa alkuperäisillä paikoilla ja mukana oli myös ukrainalaisia näyttelijöitä. Elokuva on tosikertomus  neuvostoliittolaisesta naistarkka-ampujasta Ljudmila Pavlitsenkosta toisen maailmansodan aikana ja hänen ystävyydestään Eleanor Rooseveltiin, USA:n silloisen presidentin vaimoon, josta tuli mm. Pavlitshenkon pojan kummi. Olen nähnyt elokuvan ja se on upea. Suosittelen lämpimästi, jos tulee mahdollisuus katsoa.

Parina viime vuotena Ukrainassa on harrastettu poliittisia murhia. Kaksi naamioitunutta asemiestä ampui Kiovassa 16.4.2015 venäjämielisen kuuluisan toimittajan Oles Buzinan kotiovelleen. Edellisenä päivänä ihan samalla tavalla ammuttiin kotiovelleen entinen venäjämielinen poliitikko Oleh Kalashnikov. Sittemmin tapettiin venäjämielinen toimittaja Sergei Suhobok. Venäjämielinen naistoimittaja pahoinpideltiin kuoliaaksi. Kymmeniä entisiä presidentti Janukovitsin kannattajia on kuollut salaperäisillä tavoilla. Monet ovat tehneet "itsemurhan" ampumalla, hyppäämällä parvekkeelta tai pahoinpitelemällä itsensä.

 Oles Buzinan murha

Tällä tavalla on murhattu mm. entinen kuvernööri Oleksander Peklushenko, entinen kansanedustaja Stanislav Melnyk, entinen varapuheenjohtaja Mikhailo Chchetov, pormestari Sergij Valter, aluejohtaja Oleksei Kolesnyk ja entinen apulaispoliiisipäälikkö Oleksandr Bordyuh. Tai sitten ihmisiä on vain "kadonnut". Yhtäkään tapausta ei ole tutkittu eikä ketään ole asetettu syytteeseen. Tiettävästi kaiken takana ovat Ukrainan natsipuolueet.

Yksi tapa parin vuoden aikana on mennä entisen presidentin Janukovitsin kannattajien työpaikalle ja aseella uhaten kiristää heitä allekirjoittamaan eroamispaperi. Tai heittää heidät väkivaltaa käyttäen roska-astioihin. Tällaisia tapauksia on satoja.

Ukrainassa julkaistaan netissä mustaa listaa henkilöistä, joita pidetään nykyjohdon vastustajina. Listalla on nimen lisäksi kaikki mahdollinen tieto kyseisestä henkilöstä, hänen kuvansa, puhelinnumeronsa, kotiosoitteensa, perhesuhteensa, kaikki perheenjäsenten nimet ja tiedot vaimoa ja lapsia myöten sekä muita sukulaisia myöten, mitä koulua lapset käyvät, missä vaimo käy työssä jne. Usein tämä on hyvin vaarallista ja vahingollista kaikille perheenjäsenille.

En puutu tällä kertaa Ukrainan talouteen, koska kaikkihan tietävät, että se on vararikon partaalla. Ukrainan suurin kauppakumppanihan on aina ollut Venäjä, mutta nyt se on pudonnut pois. Ukraina on itse asiassa lähellä konkurssia eikä olisi selviytynyt ellei sitä olisi tarkoituksellisesti autettu poliittisista syistä.

 Paneudunpa tässä välissä Ukrainan nuorisoon. Länsiukrainassa vallitsee voimakas kansallismielisyys, joka ilmenee fasismina. Minusta tämä on vähintäänkin huolestuttavaa. Kasvatuksessa, kouluissa ja yliopistoissa on ryhdytty muuttamaan historiaa nostamalla Natsisaksan aikaisia henkilöitä ja tapahtumia kunniaan. Kuten jo aikaisemmin kirjoitin yksi tällainen oli Stepan Bandera. Ei riitä, että parlamentissa on kaksi fasistista puoluetta Svoboda ja Oikea sektori.

Svoboda-natsipuolueen johtaja Oleh Tiahnibok

Mallia on otettu!

Minusta on järkyttävää, että keskellä Eurooppaa tehdään tällaista.  

Kuva on todellisista tapahtumista Mariupolissa. Niin kuin joku kirjoitti: "Ei voisi uskoa, että tähän on palattu Euroopassa. Ihmisiä hirtetään jälleen, kuin 1940-luvulla!"

Se, että ihmisten elintaso laskee ja elinikä lyhenee ei ole vakavinta Ukrainassa. Vakavimmaksi on kuitenkin nähtävä tämä loputon sisällissota Itäukrainan ja Länsiukrainan välillä. Tapetaan omaa kansaa, jolla on sama "veri". Koska Kiovan ukrainalaiset joukot ovat kärsineet sotilaallisen tappion toisensa jälkeen iskuja on ruvettu kohdistamaan Itäukrainan siviileihin. Jopa presidentti Poroshenko on ilmoittanut, että sota voitetaan tappamalla siviilejä.

Se miksi Donetskin ja Luhanskin itäukrainalaiset ovat menestyneet niin hyvin selittyy sillä, että he taistelevat henkensä edestä oman maansa Novorossijan, Uusvenäjän puolesta. Näin he ovat itse kertoneet. He eivät voi hyväksyä Kiovan valtaa. Rasismi kohdistettaisiin heihin. Jos he luopuisivat taistelusta lopputulos voisi olla varsin katastrofaalinen. Voisi verrata meidän talvisotaamme. Tosin suhteet ovat vähän toiset. Meitä suomalaisia oli tuolloin vain 4 miljoonaa ja Neuvostoliittolaisia yli 150 miljoonaa. Itäukrainalaisia on 7 miljoonaa ja Kiovan ukrainalaisia 40 miljoonaa. Sotilailta puuttuu motivaatio. Siksi on varsin ymmärrettävää, että sotaa ei voi voittaa sotilaallisesti.

Kiovan Radassa on esitetty erilaisia versioita sodan voittamiseksi. On hyökättävä suoraan Moskovaan, on tapettava kaikki itäukrainalaiset - siis kansanmurha, on suljettava vankileireihin kaikki itäukrainalaiset jne. On suunniteltu jopa suunnattomia vankileirejä heitä varten. Vähän niin kuin Saksassa 1940-luvulla.

Rauhan aikaansaamiseksi on käyty kaksi neuvottelua Minskissä Valkovenäjällä. Ensimmäinen kaatui heti Kiovan ukrainan hyökättyä Donetskiin ja Luhanskiin. Hyökkäys päättyi Ukrainan katastrofaaliseen tappioon. Toisen neuvottelun tuloksena syntyi sopimus, jota Kiova ei tähän päivään mennessä ole täyttänyt. Siksi yhä käydään neuvotteluja asiasta, mutta Kiova ei ole halukas täyttämään sopimusta. Tärkein ongelma sopimuksen täyttämisessä on näköjään ollut Itäukrainan kansanäänestyksen ja itsehallinnon järjestäminen. Ei haluta antaa itsenäistä valtaa Itäukrainalle. Siksi tappaminen jatkuu yhä tänäkin päivänä, vaikka siitä ei puhutakaan enää meillä. Meillä on tämä pakolaisongelma.

Joissakin piireissä Venäjää pidetään ongelman ytimenä. Mutta yhtä hyvin voisi sanoa, että Yhdysvallat on ongelman ydin. Se rahoittaa ja aseistaa Kiovaa ja sillä on poliittista valtaa siellä, sillä on sotilaita Ukrainassa "kouluttamassa". USA:lla olisi kaikki mahdollisuudet pakottaa Kiova Minskin sopimuksen noudattamiseen. Mutta sitä se ei tee, koska USA:lle on poliittisesti edullista pitää konfliktia yllä. Venäjä ei virallisestikaan ole sisällissodan osapuoli. Se on Minskin sopimuksen takaaja, kuten Saksa ja Ranska. USA ei ole edes sopimuksen takaaja. Se, että sodan aikana Itäukrainassa oli venäläisiä vapaaehtoisia taistelemassa Itäukrainan puolesta ei tee Venäjää sodan osapuoleksi. Olihan siellä suomalaisiakin tappamassa, eikä se tehnyt Suomea sodan osapuoleksi.

Kansainvälisesti on ehdotettu lukuisia ratkaisuja rauhan palauttamiseksi Ukrainaan. On ehdotettu mm. Ukrainan jakamista entisen Jugoslavian tapaan erillisiin pieniin valtioihin. Syynä on pidetty sitä, että Ukrainan nykyinen hallinto ei kykene luomaan hallintomallia, joka pitäisi Ukrainan koossa. Presidentti Poroshenko ei kykene hallitsemaan Ukrainan todellista tilaa. Puolassa on mm. ehdotettu Ukrainan jakamista kolmeen osaan. Monet eurooppalaiset asiantuntijat ovat esittäneet Ukrainan jakamista useampaan osaan. Usein nähdään, että Ukraina on valtio, joka ei ole kenenkään hallinnassa - muiden kuin oligarkkien ja heidän erilaisten ryhmittymiensä. On esitetty myös, että suuret taloudelliset ongelmat ratkeaisivat jaon myötä. Viimeisimpiä ehdotuksia on Ukrainan jakaminen rauhanomaisesti kahteen osaan, kuten entinen Tsekkoslovakia jaettiin Tsekkiin ja Slovakiaan. Tämä voisi olla hyvinkin järkevää esimerkiksi Ukrainan ja Novorossijan välillä.

Versio, jossa Ukraina jaettu Venäjän, Puolan, Romanian, Unkarin ja Kanta-Ukrainan kesken.

Toinen versio jaosta

Ukrainan venäjänkielisen väestön osuus. Periaatteessa kaikki ukrainalaiset keski-ikäiset ja sitä vanhemmat ihmiset osaavat venäjää, koska venäjä oli pakollinen kieli kouluissa 1990-luvun alkuun asti. Ukrainahan kuului Neuvostoliittoon.

Eurovisio-kappaleeksi valittiin Ukrainassa tänä vuonna Venäjän vastainen poliittinen laulu. Eurovision säännöissä kuitenkin kielletään kaikenlainen poliittinen esiintyminen kilpailuissa. Saa nähdä noudattaako Eurovision komitea sääntöjään. Toisaalta Eurovision laulukilpailut ovat aina olleet poliittisia. Itse en seuraa euroviisuja.

Entäpä tavallinen Ukrainan kansalainen? Kuten alkutilastot osoittivat, luottamus hallintoon ei ole kovinkaan suurta. On laskettu, että ainakin puolella ukrainalaisista on sukulaisia Venäjän puolella. Monet sanovat, että Euro-Maidanissa piti päästä rikkaista oligarkeista, mutta onkin käynyt niin, että siniset oligarkit vain vaihdettiin keltaisiin oligarkkeihin ja nyt tilanne on entistä huonompi. On huomattava, että esimerkiksi presidentti Poroshenko on hyvin rikas oligarkki. Ääriaineksilla on ollut vahva vaikutus. Kansa on petetty. Monesti on sanottu, että edessä on kolmas Maidan.

 Lopuksi miettimisen aihetta antava kuva.