sunnuntai 14. kesäkuuta 2026

 

VOI VOI SUOMI!

 


 Lehdissä oli, että peräti 71 prosenttia suomalaisista arvioi Petteri Orpon ja Riikka Purran hallituksen onnistuneen huonosti tai erittäin huonosti. En ihmettele tätä yhtään. Taas 25 prosenttia onnistuneen melko tai erittäin hyvin. Tätä ihmettelen suuresti. Gallupin oli tehnyt Uutissuomalaisen USU-gallup. Gallupin tulos on heikentynyt yhdessä vuodessa, jolloin vastaavat luvut olivat 69 prosenttia arvioi hallituksen onnistuneen huonosti ja 28 prosenttia hyvin. Siis suunta näyttää olevan määrätynlainen, eli alaspäin. Uskon, että suunta tulee jatkumaan näin.  Suomella menee erittäin huonosti, peräti huonoimmin kuin millään muulla Euroopan maalla.

Luulen, että tämä 25 prosenttia joka kehuu hallitusta on hyvä-tuloisten, lähinnä kokoomusta kannattavien äänestäjien tulos. Kukaan, joka on selväjärkinen ja Suomen tilanteen nahoissaan tunteva ei voisi äänestää näin. Lainaan tähän viimekertaisesta kirjoituksestani muutaman kappaleen.

Jos Euroopassa tilanne on huonosti niin varsinkin Suomessa asiat ovat vieläkin huonommin. Kaikki johtuu perimmältään Orpon hallituksesta. Suomi menee eri suuntaan kuin oikeastaan koko muu maailma. Suomen talous ei ole kasvanut lähes 20 vuoteen, ja Suomi on jo joutunut EU:n liiallisen alijäämän menettelyyn. Kasvua jarruttavat väestön ikääntyminen, heikko työvoiman kasvu, korkea työttömyys, rakennusalan kriisi, kallis energia sekä ennen kaikkea kasvavat velka- ja puolustusmenot. Kotimainen kysyntä on heikkoa, koska väestö on huolissaan työpaikoistaan, geopoliittisesta tilanteesta sekä hallituksen tiukasta finanssipolitiikasta. Venäjä-kaupan katkeaminen on yksi Suomen taloutta rasittavista tekijöistä. Lähi-idän kriisi, öljyn hinnan nousu, Yhdysvaltain tullipolitiikka sekä kauppasuhteiden katkeaminen Venäjän kanssa vaikuttavat Suomen talouteen.

Suomen velkasuhde voi nousta  todennäköisesti yli 99 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä. Valtio velkaantuu tänä vuonna 13 miljardia euroa lisää. Tammikuussa Suomi joutui EU:n ”tarkkailuluokalle” siksi, että Suomella julkinen talous on liian alijäämäinen – eli juuri siksi, että Suomen menot ovat suuremmat kuin tulot. EU:n sääntöjen mukaan julkinen velka saisi olla enintään 60 prosenttia suhteessa bkt:hen. Suomessa huidellaan jo rutkasti sen yli, sillä vuoden 2025 lopussa velkasuhde oli jo 88,5 prosenttia. Valtiovarainministeriö on arvioinut, että velkasuhde kasvaa tänä vuonna 91,2 prosenttiin. Seuraavassa Suomen valtion velkakello, näet mitä olet velkaa:

https://velkakello.fi/

 

Työttömyys on ennätyksellistä. Avoimien työpaikkojen määrä väheni alkuvuonna. Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä avoimia työpaikkoja oli 48 600,  mikä on 15 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna vastaavana aikana. Määrä on yhä laskusuunnassa. Edellisen kerran avoimien työpaikkojen määrä kasvoi vuoden takaiseen nähden vuonna 2022. Köyhillä, sairailla ja vanhuksilla menee entistä huonommin. Perusterveyden­huollon jonot pitenivät. Potilaat joutuvat odottamaan hoitoon pääsyä perusterveydenhuollossa entistä pidempään, käy ilmi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tilastoista. Aikuisilla hoitoon pääsyn enimmäisaika piteni viime vuonna kahdesta viikosta kolmeen kuukauteen. Sen seurauksena enää 59 prosenttia aikuisista pääsi lääkärille kahdessa viikossa. Edes nuoret eivät päässeet lääkärille lain vaatimassa ajassa. Merkittävä osa alle 23-vuotiaista joutuu odottamaan perusterveydenhoitoon pääsemistä yli lain säätämän enimmäisajan.  Vain 71 prosenttia alle 23-vuotiaista pääsi alle kahdessa viikossa hoitoon viime joulukuussa.

 


Yle oli saanut haltuunsa asiakirjan, joka ennustaa mahalaskua hallituksen työllisyystavoitteille. Orpon Hallitus ennustaa vuonna, että vuonna 2030 Suomessa on 105 000 uutta työpaikkaa, mutta asiakirjan mukaan työllisiä on vain 18 000 enemmän kuin nyt. Työllisten määrä vuosina 2029 ja 2030 voisi lisääntyä vuosittain keskimäärin noin 0,8–0,9%. Syyksi kehitykseen VM mainitsee heikosta talouskasvusta johtuvan vaimean kysynnän. Juuri kaksi suurta Suomalaista yhtiötä ilmoitti suurista irtisanomisista. Pohde irtisanoo 18 000 henkilöä vuonna 2027 ja Metsä Wood vain 27 henkilöä.

Sen kunniaksi hallitus on päättänyt leikata sosiaali-  ja terveysjärjestöjen STE -avustuksia noin 190 miljoonalla eurolla hallituskauden aikana. Mielenterveysjärjestöt ja sosiaali- ja terveysalan kattojärjestö SOSTE ovat varoittaneet leikkausten heikentävän muun muassa kriisiapua, vertaistukea ja muuta ennaltaehkäisevää mielenterveystyötä. Entinen RKP:n varapuheenjohtaja jätti puolueensa vuonna 2023 protestina hallitusyhteistyölle perussuomalaisten kanssa. Nytkin Storgård kritisoi voimakkaasti hallituksen toimia ja erityisesti mielenterveys- ja päihdetyöhön vaikuttavia säästöjä.

Vuonna 2025 Kela maksoi etuusmenoja 17,5 miljardia euroa. Kela arvioi, että etuusmenot kasvavat tänä vuonna 18,1 miljardiin euroon. Työttömyysetuuksien odotetaan kasvavan 2,4 miljardiin euroon, mikä on 322 miljoonaa euroa enemmän kuin viime vuonna. Työttömyysetuudet ovat kasvaneet lähes puolella miljardilla eurolla vuodesta 2024. Kasvua odotetaan myös opintoetuuksiin, perustoimeentulotukeen, sairausvakuutusetuuksiin sekä kuntoutusetuuksiin. Sen sijaan yleisen asumistuen menojen arvioidaan vähenevän edelleen 1,05 miljardiin euroon, mikä on 178 miljoonaa euroa vähemmän kuin viime vuonna.

 

Puolustusmenoihin suunnitellaan hirmuista korotusta kertoo puolustusministeri Antti Häkkänen. "Tämä on aika hintavaa toimintaa" sanoi Häkkänen. Suomen tarpeet ylittävät selkeästi Naton 3,5 prosentin bkt-tavoitetason. – Nato-sitoumushan on sellainen liittokunnan laajuinen minimitaso, joka kaikkien pitää täyttää, Häkkänen sanoo. Suomen julkinen talous on vaikeuksissa ja ensi vaalikaudelle on kaavailtu jopa 11 miljardin euron sopeutusurakkaa.

NATO-JÄSENYYTEEN liittyvistä kustannuksista ei ollut kokonaiskuvaa, kun Suomi haki puolustusliittoon jäseneksi. Näin arvioi Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) tuoreessa raportissaan. Nato-jäsenyyden suoriksi kustannuksiksi arvioitiin liittymisen aikaan 70–100 miljoonaa euroa vuodessa. – Epäsuorien kustannusten voi arvioida olevan vielä huomattavasti suuremmat. Epäsuoria kustannuksia aiheutuu erityisesti Naton velvoitteiden toimeenpanosta, raportissa sanotaan. Hallituksen ajama lakimuutos on sallimassa ydinaseiden tuomisen Suomeen. Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Heikki Autto sanoi, että ydinasesuunnitteluun liittyvät käytännön kysymykset ovat turvaluokiteltuja eikä niitä voida julkisuudessa käsitellä.

 

Suomen Pankki ennustaa työttömyysasteen kasvavan tänä vuonna keskimäärin 10,4 prosenttiin. Kun työttömyys kasvaa, ihmisten hyvinvointi laskee. Energiakriisi nopeuttaa inflaatiota eli hintojen nousua. Suomen Pankin arvion mukaan inflaatio nopeutuu 2,4 prosenttiin. Lähivuosina Suomen taloutta painavat myös puolustusmenot – etenkin hävittäjähankinnat. Tänä vuonna Suomi käyttää puolustukseen 7,7 miljardia euroa.  Hallituksen mukaan Suomen puolustusmenot tulisi lähes kaksinkertaistaa nykytasosta 14–15 miljardiin euroon vuodessa vuoteen 2030 mennessä. Kustannustaso ylittää selvästi Nato-tavoitteen, jonka mukaan suorien puolustusmenojen tulisi olla vähintään 3,5 prosenttia bruttokansantuotteesta. Kertausharjoituksia tulee lisää.

Lauantaina 6. kesäkuuta perustettiin virallisesti Naton eteentyönnetyt maajoukot Suomessa (FLF Finland, Forward Land Forces). FLF Finlandiin kuuluu Ruotsin noin 600 sotilaan vahvuinen pataljoonan taisteluosasto. Tämä tulee lisäämään menoja. Lisäksi tuli ydinaselaki, joka sallisi ydinaseiden tuomisen Suomeen tarpeen tullen. Siis sotilaallisiin tarkoituksiin Suomi on valmis pistämään rahaa ja nämä rahat otettaisiin kaikesta muusta tarpeellisesta.

Olen itse käynyt armeijan ja koen, että se oli hukkaan heitetty vuosi. Onneksi minua ei ole määrätty kertausharjoituksiin. Havaitsivat ilmeisesti, etten ole enää kiinnostunut palveluksesta. Jos minut määrättäisiin olisin totaalikieltäytyjä.  Puolustusmenojen tulisi olla tarpeeseen sidottuja, eikä tiettyyn rahamäärään. Suomessa vallitsee voimakas hysteria , joka kohdistuu Venäjään. Tämä heijastuu Euroopasta ja varsinkin Baltian maista. Lisäksi Suomessa on voimakas historiallinen ryssäviha, joka korostaa vallitsevaa hysteeristä olotilaa. Tämä lisää paineita korostaa sotilaallista merkitystä. Ne varat, jotka voitaisiin käyttää yhteiskuntamme parantamiseen ja huono-osaisten tilanteen hoitamiseen pistetään sotilaallisiin tarkoituksiin.

Vallitseva hysteerinen olotila ei vastaa todellisuutta. Pakollinen asepalvelus ei ole sivistysvaltion ominaisuus. Asepalvelus pitäisi olla vapaaehtoista ja jokaisen ihmisen itse päätettävissä. Euroopassa pakollinen asepalvelus on vain Suomessa, Virossa ja Kreikassa. Jopa Venäjällä asepalveluksen käy vain alle 20 prosenttia miehistä. Suomalaiset tuntien on aivan varmaa, että asepalvelukseen tulisi aivan riittävästi väkeä vaikka se ei olisi pakollista. Tämä on vanha perinne Suomessa. Sen sijaan, että Suomi käyttäisi varoja taloutensa kohentamiseen ja sosiaalisiin tarkoituksiin köyhien ja huono-osaisten auttamiseen se käyttää varoja varustautumiseen ja sotilaallisiin tarkoituksiin. Jos ajatellaan realistisesti Suomen varustautuminen heijastuu ilman muuta Venäjään. Tämä on nähty jo viime päivinä. 

Pietari Suuren joukot hyökkäävät

 

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tarkistetaan!