perjantai 12. elokuuta 2022

 

LOMALTA PALUU

 

Tuleva lämmitysmalli Euroopassa - saksalaista mallia

 

Jouduin lopettamaan kireän aikatauluni takia lomani kesken. Mutta ei se mitään. Voin ehkä jatkaa sitä myöhemmin. Tänä aikana ei suuria muutoksia ole juuri tapahtunut. Bensan hinta on laskenut, mutta sen sijaan energian hinta on voimakkaassa nousussa. Puhutaan jopa, että energiaa joudutaan lähitulevaisuudessa säästämään meillä Suomessakin. Tosin vielä ei olla päätetty vissiin millä tavoin. Nämäkin tapahtumat johdetaan Venäjän ja Ukrainan välisestä sodasta johtuviksi. Tämä ei suinkaan pidä paikkaansa. Aivan tarkoituksella annetaan tämmöinen väärä kuva. Todellisuudessa hinnat nousevat sen takia, että Venäjälle ja Valko-Venäjälle asetettiin sanktioita. Nämä katastrofit johtuvat siis SANKTIOISTA eivätkä sodasta. Asetetaan idioottimaisia sanktioita, joilla ei ole mitään vaikutusta sotaan, saatikka Venäjän talouteen negatiivisesti vaan pitemminkin päin vastoin voimakkaasti kohottavasti. Venäjä saa suuria tuloja.

Sanktiot aiheuttavat maailmanlaajuisen reaktion, joka vaikuttaa melkein kaikkeen maailman taloudessa. Energian hinnat, polttoaineiden hinnat ja näiden välityksellä yleensä kaikki maailman hinnat nousevat. Tämä koskee myös tästä johtuen maailman ruokataloutta ja aiheuttaa näin nälkää maailmassa. Varsinkin köyhät valtiot ja köyhät ihmiset eri puolilla maailmaa tulevat kärsimään tästä lyhytnäköisyydestä suunnattomasti, jotkut hengellään . Vaikuttaa kuin tämä olisi yksi maailman historian katastrofeista, joka tulee jäämään historian kirjoihin. Ihmiset ovat niin yksinkertaisia, että eivät ymmärrä, että ei se sota vaan ne sanktiot ovat syyllisiä kaikkeen. Tosin jotkin tahot saavat tästä myös jotain hyötyä. Mm. ukrainalaiset ilotytöt ovat lähetelleet minun sähköposteihini viestejä suurin piirtein tyyliin, että nyt on saatavilla kauniita nuoria ukrainalaisia tyttöjä viihdyttämään halvalla sinua ja ovat valmiit tekemään mitä vain iloksesi mitä haluat. Valitettavasti en vain ole kiinnostunut heistä.

 

Asioillahan on usein kaksi puolta. Venäläiset ovat oppineet erinomaisesti käyttämään hyväkseen sanktioiden vastakkaista puolta. Oli aivan selvää, että sanktiot nostivat esimerkiksi öljyn, kaasun ja energian hintoja muun ohessa. Nerokas temppu oli ryhtyä myymään näitä erinomaisilla hinnoilla, jotka tuottivat suunnattomia voittoja. Sanktioihin kuului myös ruplan valuutan mitätöiminen, mutta Venäjä korotti sen yhdeksi  maailmanvaluutan mahtitekijäksi. Nykyään se on yksi vahvimmista vaihdettavista valuutoista, joilla Venäjä tienaa suunnattomasti ja käy maailman kauppaa vaivattomasti monien valtioiden nikottelusta huolimatta.


Ruplaan siirtyminen Venäjän kaupassa vahvisti roimasti ruplan kurssia. Myös Kiinan Yuan on vahvistunut varsinkin heinäkuussa.

  Kun lomani aikana olin vähän uutispimennossa yksi uusi uutinen näyttää olevan venäläisten valtaaman Euroopan suurimman ydinvoimalan Zaporozzian pommittaminen. Katsoessani venäläisiä uutisia he vähän ihmettelivät, että miksi he pommittaisivat omaa ydinvoimalaansa, joka tuottaa ydinenergiaa alueille, jotka he ovat jo vapauttaneet Ukrainassa. Mitä järkeä tässä olisi? Lännessä ei taida olla järjenhiventäkään heidän väittäessään, että venäläisen pommittavat omaa ydinvoimalaansa. Sehän on heidän omassa hallussaan ja tuottaa energiaa maailmaan, josta energiasta on huutava pula. Venäläiset ovat pyytäneet kansainvälisiä tarkkailijoita tulla tarkistamaan asian. Venäjä on nostanut asian esille YK:ssa, koska seurauksena voi olla ydinkatastrofi keskellä Eurooppaa, mutta länsi ei ole välittänyt asiasta. On ilman muuta selvää, että ukrainalaiset haluavat päästä vihollisen ydinvoimalasta eroon, koska - toistettakoon se vielä kerran - se tuottaa heille energiaa. He ovat tulittaneet ydinvoimalaa ainakin 5. ja 6. ja 7. päivinä heinäkuuta raskain asein. Käynnissä on parhaillaan propagandasota.

 
Zaporozzen Euroopan suurin ydinvoimala on venäläisten hallussa.

Loppujen lopuksi Venäjän käymä vapaussota Ukrainassa on edennyt kohtalaisen hyvin suunnitelmien mukaan. Alueet, joiden oli tarkoitus vapauttaa on nyt suurin piirtein vapautettu ja odottavat joko itsenäisyyden tunnustamista tai liittoa Venäjään. Kovin isoja alueita ei tässä vaiheessa kannata vapauttaa, koska ensi talvi tulee olemaan varsin rankka monella tavalla. Tulee olemaan valtava energiapula ja ruokapula. Jos on isoja alueita hallinnassa tulee se tuottamaan suuria huoltovaikeuksia ainakin ensi talveksi. Tämä koskee myöskin Eurooppaa, mutta etenkin sotaa käyvää Ukrainaa. On ilmennyt hämmästyttävää ukrainalaisten muuttoa osiin, jotka Venäjä on vapauttanut Ukrainalta. Siviilit palaavat tai tulevat Ukrainasta alueille, joita venäläiset tai itäukrainalaiset hallitsevat. Määrä on kasvanut jo yli 2 000 päivässä ja kasvaa yhä. Syytä kysyttäessä he usein ilmoittavat, että he haluavat elää täällä, koska heidän elämänsä muuttuu paremmaksi ja turvallisemmaksi näillä alueilla. Mutta ennen kaikkea he haluavat toisenlaista hallintoa. Nationalistinen natsihallinto on vaarallinen eivätkä he luota siihen.

Ukrainalaiset ovat ryhtyneet muuttamaan Itä-Ukrainaan turvallisuuden takia.


 

Mielenkiintoinen on väite, jonka amerikkalaiset ovat tehneet. Heidän mielestään vain noin 30 prosenttia heidän Ukrainalle  toimittamasta aseistuksestaan päätyy rintamalle asti. He ihmettelevät mihin loput häviävät? Olen kirjoittanut tästä jo aikaisemminkin. Ukrainalla on valtava mustan pörssin kauppa, jossa myydään mitä vain. Osa aseistuksesta päätyy Lähi-itään, osa kauemmaksikin erilaisille terroristeille tai muille tarvitseville. Osa tuhoutuu tietenkin jo matkalla rintamalle. Tässä ei ole mitään ihmettelemistä. En näe syytä amerikkalaisten ihmettelyyn. Näin ukrainalaiset ovat aina toimineet tarvitessaan taskurahaa.


 
Ukraina käy mustanpörssin kauppaa amerikkalaisilla aseilla.
 

Mielenkiintoinen ilmiö on ilmestynyt maailmankartalle Ukrainan sodan myötä. Tämä sota herättää länsimaissa niin paljon huomiota, että sen varjolla voidaan harjoittaa muuta sotimista ja se häviää ikään kuin tämän sotimisen varjoon. Yksi tällainen on Israelin hyökkäys Gazan alueelle 5.8. lähtien. Muita ovat esimerkiksi Kosovon ja Karabahin sotimiset samanaikaisesti. Myös Yhdysvaltain edustajainhuoneen puheenjohtajan Nancy Pelosin vierailu 2.8.2022 Taiwanissa kuuluu näihin. Kiina on ilmoittanut, että tämä on provokaatio, koska alue kuuluu Kiinalle. Itse asiassa nyt voisi olla oikea hetki valloittaa koko Taiwan Kiinalle kertaheitolla eikä se herättäisi niin paljon huomiota. Toistaiseksi on tyydytty rajoittamaan toiminta sotaharjoituksiin alueella. Se mikä esimerkiksi voisi tulla kyseeseen on sulkea Taiwan meri- ja ilmasaartoon ja meritse aivan kuten Yhdysvallat on tehnyt Kuuballe 1960 luvulta lähtien. Tämmöinen eristys voisi olla tehokaskin. Taiwan tuottaa mikroelektroniikkaa mm shipsejä 18 prosenttia maailmasta ja Kiina 24 prosenttia. Voisi olla hyvä idea yhdistää tämä tuotanto. Venäjä on ajatellut ryhtyä osallistumaan tähän yhteistuotantoon. Silläkin on kaikki ainesosat tuotantoa varten.

 

Vihdoinkin Ukraina pystyi tunnustamaan, että suurin osa maailmaa ei kannata sanktioita Venäjää vastaan vaan on ystävällisissä väleissä sen kanssa. Esimerkiksi jopa Natomaa Turkki ei osallistu sanktioihin vaan käy kauppaa Venäjän kanssa. Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan tapasi Venäjän presidentin Vladimir Putinin Sotshissa 7. - 8.8.2022 välisenä aikana. Neuvoteltiin kaupasta, maailman politiikasta ja kahdenvälisistä suhteista.

 

 

Sitten muutamia hajahuomioita. Euroopassa käydään lämpösotaa. Lämmityskustannuksia pitäisi vähentää joka vuosi 15 prosenttia. Puola ja Saksa ostavat hiiltä ja aikovat käyttää sitä. Unkari, Slovakia ja Tsekki aikovat edelleenkin käyttää venäläistä kaasua ja maksaa sen ruplilla.


Viimepäivinä merkittävä osa amerikkalaisista tiedotusvälineistä on ollut huolissaan lännen Venäjää koskevien talouspakotteiden tehokkuudesta. Ihmetystä herättää toimivatko rajoitukset vai eivät? Venäläiset saavat edelleenkin komponentteja ja käyttävät niitä esimerkiksi aseiden ja sotatarvikkeiden tuotannossa. Fox News viittaa venäläisten R-500- risteilyohjusten sisällä olevien tietokonesirujen korkealaatuisuuteen. Kalifornian yliopiston taloustieteen professorin Oleg Itshokinin mukaan pakotteet eivät pysty lopettamaan sotatoimia Ukrainassa. Rajoitukset yrittäisivät vaikuttaa lähinnä Venäjän tuontiin, mutta niillä ei ole vaikutusta vientiin. Energian myynnistä saatavat valtavat tulot eri puolilta maailmaa virtaavat edelleen Venäjän budjettiin. Erityisesti toimittajat News Guordista ovat tunnistaneet yli 250 verkkosivustoa, jotka ovat omistettu levittämään Venäjän näkemystä  Ukrainan tapahtumista. Organisaation johtajan Steven Brillin mielestä kuitenkin  "Venäläiset ovat paljon älykkäämpiä." Verkkosivut eivät ole olennaisia.

Mielenkiintoiselta näyttää se, että presidentti Trump onkin lähdössä uudelleen presidenttikilpaan. Presidentti Biden puheessaan 10.8.2022 sekoili ilmoittaessaan, että inflaatio Yhdysvalloissa heinäkuussa oli 0 prosenttia. Todellisuudessa se oli 8,5 prosenttia. Siitä huomautettiin Bidenille, mutta hän jatkoi puhettaan kuuntelematta huomautusta. Lopussa hän ei saanut takkiaan päälle vaan vaimon oli autettava häntä.

 
Biden ei saanut takkiaan päälle vaan vaimon oli autettava häntä.
 

On hyvä muistaa, että Yhdysvallat pudotti Hiroshimaan 1945 6. elokuuta ja Nagasakiin 9. elokuuta ainoat atomipommit elävien ihmisten päälle toistaiseksi. Vieläkään Yhdysvallat ei ole pyytänyt anteeksi tekojaan. Välittömästi pommit tappoivat yhteensä noin 150 000 ihmistä. Jälkiseurauksena säteily ynm. on arveltu, että kuolleita sen lisäksi oli yli 300 000. Todelliseen arvioon tuskin koskaan päästään. Amerikkalaiset halusivat näyttää Neuvostoliittolaisille mistä amerikkalainen kusee.  Mikään ei todista sitä etteikö vieläkin voisi käydä näin. Tämä on edelleenkin hyvä pitää mielessä.

 

 

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tarkistetaan!